Millainen olet sinä nainen, josta miehet eivät kiinnostu?

KysympähänVaan kirjoitti:

Kuten ketjusta ilmenee, roippeeksi jääneet ämmät on lähes poikkeuksetta läskejä. Laihduttakaa ne ihrat vittuun niin ei tarvitse elää nunnana.

Mites me "läskit" jotka saimme miehen?

Miehet ei kiinnostu naisista, jotka on liian häiriintyneitä päästään. Ja jos kiinnostuu, niin ne miehet ovat niitä tyyppejä, jotka hakkaavat aivot pellolle ja alistavat minkä pystyvät. Seksi kelpaa normaalimmillekin, mutta suhde ei.

HEL-NYC kirjoitti:

KysympähänVaan kirjoitti:

Kuten ketjusta ilmenee, roippeeksi jääneet ämmät on lähes poikkeuksetta läskejä. Laihduttakaa ne ihrat vittuun niin ei tarvitse elää nunnana.

Mites me "läskit" jotka saimme miehen?

No mikä vittu on ongelmana? Taitaa ne läskit kuitenkin vituttaa.

Vähän sama kun pukisi viisi talvitakkia päällekäin kesäpäivänä ihan vaan huvikseen. Imbesillit.

Ja joo, miehes on feederi tai muu pervo.

KysympähänVaan kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

KysympähänVaan kirjoitti:

Kuten ketjusta ilmenee, roippeeksi jääneet ämmät on lähes poikkeuksetta läskejä. Laihduttakaa ne ihrat vittuun niin ei tarvitse elää nunnana.

Mites me "läskit" jotka saimme miehen?

No mikä vittu on ongelmana? Taitaa ne läskit kuitenkin vituttaa.

Vähän sama kun pukisi viisi talvitakkia päällekäin kesäpäivänä ihan vaan huvikseen. Imbesillit.

Ja joo, miehes on feederi tai muu pervo.

Minua eivät minun läskini haittaa. Minkä kokoiseksi sitten kuvittelet minut? Mieheni ei ole feederi, eikä pervokaan. 

Olen introvertti, laiha ja pukeudun ei-naisellisesti. En osaa flirtttailla, en meikkaa, hiukset on ponnarilla ja käytökseltäni olen rennon asiallinen. Jopa ulkomailla saan olla rauhassa häiriköiltä :) En mielestäni mikään susiruma ole ja kroppakin on ihan ok, mutta en ole ns. miesten mieleen. Persoonallisen näköinen olen ja mallin töitä tarjottiin sillon nuorempana, kun olen aika pitkäkin.

vierailija9898989 kirjoitti:

Miehet ei kiinnostu naisista, jotka on liian häiriintyneitä päästään. Ja jos kiinnostuu, niin ne miehet ovat niitä tyyppejä, jotka hakkaavat aivot pellolle ja alistavat minkä pystyvät. Seksi kelpaa normaalimmillekin, mutta suhde ei.

Jep, ujous ja introversius kun ovatkin klassisia esimerkkejä liiallisesta häiriintyneisyydestä...

Vierailija kirjoitti:

Siis onko Suomessa oikeasti muka naisia, joita isketään jatkuvalla syötöllä? Näissäkin vastauksissa moni on ollut kaunis eikä silti kukaan iske. Enkä yhtään ihmettele, ei ole minuakaan ikinä kukaan iskenyt. Ei baarissa, ei illanvietoissa, ei kaupassa, ei kadulla, ei missään. Mutta se johtuu siitä, ettei Suomessa ole tapana tuolla tavalla alkaa iskemään toista! Varmasti monista ollaan kiinnostuneita, mutta eipä sitä kiinnostusta nyt lähdetä mitään ruokakaupassa tuomaan esille. Olen minäkin elämäni aikana törmännyt todella kiinnostaviin miehiin, mutta eipä ole kyllä tapana lähestyä tuntemattomia tai edes tuttuja ja pyytää treffeille. Ei vaan ole normaalia meininkiä Suomessa.

Toden totta, tarvitseeko enää ihmetellä miksi on niin paljon yksinäisiä?

Suomessa ei ole tapana iskeä, flirttailla, pariutua tms. istutaan kaikki vaan kotona mököttämässä.

Olen tosi ujo uudessa seurassa. Olen myös hyvin epävarma itsestäni. Ulkonäöltäni olen ehkä vähän keskitason alapuolella, en missään nimessä kaunis mutta en kyllä rumakaan. Tutummassa seurassa olen iloinen, nauravainen, puhelias ja luultavasti minusta saa itsevarman kuvan vaikka todellisuudessa en sitä ole. Ehkä minusta saa helposti kuvan, että olen tyhmä tai tietämätön, jossain määrin tykkään jopa esittää sellaista. Oikeasti pidän itseäni ihan hyvänä keskustelukumppanina. Rakastan keskustelua ja väittelyä. Olen aika syvällinen ihminen. Olen naisellinen ja hoikka sekä korkeasti koulutettu. 

Luulen, että suurin syy miksi miehet eivät lähesty minua, on sellainen tietty jörrimäisyys. Tarkoitan sillä sitä, että minusta näkee jo kaukaa, että en halua kenenkään lähestyvän minua. Pidän ihmisistä, mutta menen vain niin paniikkiin jos joku vieras mies antaa huomiota. Haluaisin olla varmempi itsestäni, mutta minulla on aika korkeat kriteerit, millainen minun pitäisi olla, että voisin hyvällä mielellä ottaa vastaan miesten huomiota. Nyt aina tuntuu, että olen se kakkosvaihtoehto enkä oikeasti ole kenenkään miehen arvoinen. 

Onneksi olen onnellisesti naimisissa, joten ei näitä asioita tule enää niin pohtineeksi muuta kuin viettäessäni kavereiden kanssa iltaa baarissa. Silloin sitä miettii, että olenko tosiaan persoonana ja ulkonäöllisesti niin epäviehättävä, että kukaan ei kiinnostu vakavammin. Sormuksia en pidä (olen hukannut molemmat sormukset), joten siitäkään ei kiikasta. En siis laske miehiä, jotka käpälöi tanssilattialla ohimennen tai tulee humalassa yhtäkkiä eteen hengaamaan, aidoksi kiinnostumiseksi minusta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis onko Suomessa oikeasti muka naisia, joita isketään jatkuvalla syötöllä? Näissäkin vastauksissa moni on ollut kaunis eikä silti kukaan iske. Enkä yhtään ihmettele, ei ole minuakaan ikinä kukaan iskenyt. Ei baarissa, ei illanvietoissa, ei kaupassa, ei kadulla, ei missään. Mutta se johtuu siitä, ettei Suomessa ole tapana tuolla tavalla alkaa iskemään toista! Varmasti monista ollaan kiinnostuneita, mutta eipä sitä kiinnostusta nyt lähdetä mitään ruokakaupassa tuomaan esille. Olen minäkin elämäni aikana törmännyt todella kiinnostaviin miehiin, mutta eipä ole kyllä tapana lähestyä tuntemattomia tai edes tuttuja ja pyytää treffeille. Ei vaan ole normaalia meininkiä Suomessa.

Toden totta, tarvitseeko enää ihmetellä miksi on niin paljon yksinäisiä?

Suomessa ei ole tapana iskeä, flirttailla, pariutua tms. istutaan kaikki vaan kotona mököttämässä.

Kyl nyt kai kännissä ihmiset pokailee toisiaan. Muistan sinkku aikana, että riitti pieni hymy ja miehet olivat heti tarjoamassa juomaa ja tanssimassa.

Vierailija kirjoitti:

Olen tosi ujo uudessa seurassa. Olen myös hyvin epävarma itsestäni. Ulkonäöltäni olen ehkä vähän keskitason alapuolella, en missään nimessä kaunis mutta en kyllä rumakaan. Tutummassa seurassa olen iloinen, nauravainen, puhelias ja luultavasti minusta saa itsevarman kuvan vaikka todellisuudessa en sitä ole. Ehkä minusta saa helposti kuvan, että olen tyhmä tai tietämätön, jossain määrin tykkään jopa esittää sellaista. Oikeasti pidän itseäni ihan hyvänä keskustelukumppanina. Rakastan keskustelua ja väittelyä. Olen aika syvällinen ihminen. Olen naisellinen ja hoikka sekä korkeasti koulutettu. 

Luulen, että suurin syy miksi miehet eivät lähesty minua, on sellainen tietty jörrimäisyys. Tarkoitan sillä sitä, että minusta näkee jo kaukaa, että en halua kenenkään lähestyvän minua. Pidän ihmisistä, mutta menen vain niin paniikkiin jos joku vieras mies antaa huomiota. Haluaisin olla varmempi itsestäni, mutta minulla on aika korkeat kriteerit, millainen minun pitäisi olla, että voisin hyvällä mielellä ottaa vastaan miesten huomiota. Nyt aina tuntuu, että olen se kakkosvaihtoehto enkä oikeasti ole kenenkään miehen arvoinen. 

Onneksi olen onnellisesti naimisissa, joten ei näitä asioita tule enää niin pohtineeksi muuta kuin viettäessäni kavereiden kanssa iltaa baarissa. Silloin sitä miettii, että olenko tosiaan persoonana ja ulkonäöllisesti niin epäviehättävä, että kukaan ei kiinnostu vakavammin. Sormuksia en pidä (olen hukannut molemmat sormukset), joten siitäkään ei kiikasta. En siis laske miehiä, jotka käpälöi tanssilattialla ohimennen tai tulee humalassa yhtäkkiä eteen hengaamaan, aidoksi kiinnostumiseksi minusta. 

Ööööh... Mainitset olevasi onnellisesti naimisissa, joten tilanteesi ei todennäköisesti ole se skenaario, johon alkuperäisessä kysymyksessä viitattiin.

Voi siis päätellä ennemminkin että ulkonäöllä ei ole suurta väliä, vaan miehiin tutustumisen estää 1. huono tai todella huono itsetunto ja tästä johtuen epävarmuus, arkuus, ujous, sisäänpäinkääntyneisyys, hiljaisuus ja jonkinaisteinen masentuneisuus/ahdistuneisuus. Parin vuoden terapialla moni näistä ominaisuuksista voisi kadota ja ihminen yllättyä millainen hän oikeasti onkaan.

Alle parikymppinen, ihan nätti nuori nainen, ylipainoa n. 10kg. Olen luonteeltani todella sosiaalinen ja harrastuksia löytyy. Lukion viimeinen vuosi menossa.

Vierailija kirjoitti:

Voi siis päätellä ennemminkin että ulkonäöllä ei ole suurta väliä, vaan miehiin tutustumisen estää 1. huono tai todella huono itsetunto ja tästä johtuen epävarmuus, arkuus, ujous, sisäänpäinkääntyneisyys, hiljaisuus ja jonkinaisteinen masentuneisuus/ahdistuneisuus. Parin vuoden terapialla moni näistä ominaisuuksista voisi kadota ja ihminen yllättyä millainen hän oikeasti onkaan.

Ei sisäänpäinkääntyneisyys ja hiljaisuus aina johdu mistään huonosta itsetunnosta. Osalle meistä se on vain ihan luontainen temperamentti olla introvertti. Itse olen ääri-introvertti, mutta on aina ollut hyvä itsetunto. Toisaalta, enpä minä ole sitten kyllä koskaan miestä halunnutkaan erityisemmin, joten se ei ole haitannut ettei miehet ole tulleet kotoa hakemaan (missään baareissa tai deiteillä en ole viihtynyt koskaan). Aina olen ajatellut että jos nyt joku löytyy niin ok,  mutta jos ei löydy, niin hyvä niinkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen tosi ujo uudessa seurassa. Olen myös hyvin epävarma itsestäni. Ulkonäöltäni olen ehkä vähän keskitason alapuolella, en missään nimessä kaunis mutta en kyllä rumakaan. Tutummassa seurassa olen iloinen, nauravainen, puhelias ja luultavasti minusta saa itsevarman kuvan vaikka todellisuudessa en sitä ole. Ehkä minusta saa helposti kuvan, että olen tyhmä tai tietämätön, jossain määrin tykkään jopa esittää sellaista. Oikeasti pidän itseäni ihan hyvänä keskustelukumppanina. Rakastan keskustelua ja väittelyä. Olen aika syvällinen ihminen. Olen naisellinen ja hoikka sekä korkeasti koulutettu. 

Luulen, että suurin syy miksi miehet eivät lähesty minua, on sellainen tietty jörrimäisyys. Tarkoitan sillä sitä, että minusta näkee jo kaukaa, että en halua kenenkään lähestyvän minua. Pidän ihmisistä, mutta menen vain niin paniikkiin jos joku vieras mies antaa huomiota. Haluaisin olla varmempi itsestäni, mutta minulla on aika korkeat kriteerit, millainen minun pitäisi olla, että voisin hyvällä mielellä ottaa vastaan miesten huomiota. Nyt aina tuntuu, että olen se kakkosvaihtoehto enkä oikeasti ole kenenkään miehen arvoinen. 

Onneksi olen onnellisesti naimisissa, joten ei näitä asioita tule enää niin pohtineeksi muuta kuin viettäessäni kavereiden kanssa iltaa baarissa. Silloin sitä miettii, että olenko tosiaan persoonana ja ulkonäöllisesti niin epäviehättävä, että kukaan ei kiinnostu vakavammin. Sormuksia en pidä (olen hukannut molemmat sormukset), joten siitäkään ei kiikasta. En siis laske miehiä, jotka käpälöi tanssilattialla ohimennen tai tulee humalassa yhtäkkiä eteen hengaamaan, aidoksi kiinnostumiseksi minusta. 

Ööööh... Mainitset olevasi onnellisesti naimisissa, joten tilanteesi ei todennäköisesti ole se skenaario, johon alkuperäisessä kysymyksessä viitattiin.

Mihin skenaarioon alkuperäisessä kysymyksessä viitattiin?

Se, että joku mies on kerran minusta ollut kiinnostunut, ei tarkoita, että miehet yleisesti kiinnostuisivat minusta. Ja vaikka olen naimisissa ja onnellinen tässä suhteessa, olisi silti ihan kivaa jos joku muukin välillä osoittaisi kiinnostumisen merkkejä oman mieheni lisäksi. Vastakkaiselta sukupuolelta saatu huomio piristäisi mukavasti aina välillä. Uskon, että suurin osa naisista ajattelee näin. Halusin myös tuoda esiin sen, että vaikka miehet yleisesti eivät osoittaisi kiinnostumistaan, jossakin on joku, johon persoonasi, ulkonäkösi ja olemuksesi kolahtaa niin kovaa, että haluaa sinut loppuelämäksi vierelleen. 

Korkeakouluopiskelija, aika tyypillinen viiteryhmäni edustaja, käyn paljon tapahtumissa ja tykkään olla aktiivinen. Mutta ainakin pituuteni ja se, että juttelen aika "raskaita" aiheita helposti on monelle luotaantyöntävää.

Olen 181cm, hoikka ja urheilullinen tuleva lääkäri. Haluan uskoa olevani älykäs, avarakatseinen ja luotettava. Kauniiksikin on kehuttu, usein, mutta en ehkä itse näe sitä. Muutama mallitoimistokin on osoittanut kiinnostusta, jos se nyt on mikään kauneuden mittari. Käännän ystävieni mukaan kaduillakin katseita, mutta kukaan ei uskalla lähestyä, koska vaikutan kuulemma liian itsevarmalta ja olen vaikeasti tulkittava. En ole koskaan ollut valmis muuttamaan itseäni muita varten, mikä ilmeisesti sitten näkyy. En osaa näyttää kiinnostustani, vaan saan toisinaan jälkeenpäin kuulla, että haluamani mies oli myös kiinnostunut, mutta ei uskaltanut lähestyä. Ehkä olen sitten vähän pelottava. Lopulta homma taitaa kaatua siihen, että olen pinnan alla todella epävarma ja pelkään olevani liian tylsä, liian tavallinen, liian introvertti. Ajattelen järjellä enkä tunteilla, enkä osaa päästää ihmisiä kuoreni alle (vaikeuttaa myös ystävien saamista...). Tyhmää sinällään, koska ne puolet, joita arvostan itsessäni eniten ja jotka määrittävät minut ihmisenä näkyvät vasta syvällisemmin keskusteltaessa, mutta harvapa viitsii lähteä sille tielle. En minäkään viitsisi, kun helpompia ja hauskempia tapauksia on koko yliopisto ja kaupunki täynnä... Sanottakoon vielä, että miehet kyllä lähestyvät esim juhlissa pikku hiprakassa, mutta eivät koskaan arkielämässä tositarkoituksella.

Olen introvertti ja huono keskustelemaan. Mulla on huono yleissivistys enkä seurassa oikein uskalla sanoa mitään, ettei huono yleissivistys paljastu. Ongelmana on myös se, että häpeän rumia kasvojani niin paljon, etten oikein halua että minuun kiinnitetään mitään huomiota - siksi en seurassa hirveästi halua mitään jutellakaan. Olen myös aika tylsä, en oikein osaa heittäytyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoikka, tiimalasivartaloinen, naama ihan ok. 21-vuotias, en tykkää bilettää tai käydä baareissa, nautin mieluummin lautapeleistä pienessä porukassa. Harrastan käsitöitä. Kai olen ikäisteni mielestä tylsä. Eipä moni omanikäinen kyllä itseänikään kiinnosta. Vaikuttavat keskenkasvuisilta usein... Olen varmaan joku varhaisvanhus.

Kohtalontoverini. En sopeudu omanikäisteni joukkoon, ja minulle on useasti sanottukin, että olen keskimääräistä kypsempi ja fiksumpi etenkin tunneasioissa. Tuntuu inhottavalta ja itserakkaalta todeta noin, mutta kyllä sen väkisin itsekin huomaa kun omanikäisten kanssa on välillä tekemisissä. Tuntuu kuin olisi aivan eri planeetalta.

En polta, juominen rajoittuu pariin viini- tai kuoharilasilliseen häissä tms. tilaisuuksissa. Harrastan käsitöitä, luen paljon, rämmin metsissä/luonnossa, ja olen kiinnostunut historiasta ja ihmisen psykologiasta. Olen kotihiiri introvertti, pelaan videopelejä ja nautin mustasta huumorista. Keskustelen mielelläni musiikista. En meikkaa, mutta pukeudun tyylikkäästi ja ajan henkeä mukaillen. Siinäpä se, resepti miesten kiinnostumattomuuteen.

N22

Näin miehenä sanoisin, että tuo kuulosti enemmänkin reseptiltä kaikkien miesten kollektiiviseen erektioon. Jos sinusta ei muka kukaan kiinnostu, niin sinussa on jotain muuta, mitä et tässä maininnut.

Vierailija kirjoitti:

37v 165/56, ekstrovertti, helppo jutella kaikkien kanssa, keksin jutunjuurta mistä vaan. Minua ei ole kukaan mies koskaan lähestynut (omassa ikäluokassa). Sen sijaan vedän puoleeni papparaisia 75v+. Tänä aamuna lenkillä viimeksi yksi haudan partaalla oleva pappa rupesi juttelemaan. Sama juttu lasten kanssa; lapset lähestyvät helposti ja isostakin porukasta lapset havaitsevat minun olevan se cool-tyyppi. 

Minusta luultavasti näkyy hoivavietti, muttei mitään sex appealia ulospäin, joten kelpaisin vaihtamaan vaippoja. Olisinkin kovasti halunnut omia lapsia, mutta kun en ole saanut koskaan seksiäkään, joten se siitä. Ja ne kerrat kun olen yrittänyt lähestyä miehiä, ovat olleet aivan hirveitä. Mua päin on syljetty ja käsketty painua vittuun. 

Siis mikä ihme voi olla vialla jos et seksiä ole kertaakaan saanut ja olet kuitenkin nainen :o onko sun ulkonäössä jotain vialla vai luonteessa? Kuulostaa nimittäin tosi oudolta..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoikka, tiimalasivartaloinen, naama ihan ok. 21-vuotias, en tykkää bilettää tai käydä baareissa, nautin mieluummin lautapeleistä pienessä porukassa. Harrastan käsitöitä. Kai olen ikäisteni mielestä tylsä. Eipä moni omanikäinen kyllä itseänikään kiinnosta. Vaikuttavat keskenkasvuisilta usein... Olen varmaan joku varhaisvanhus.

Kohtalontoverini. En sopeudu omanikäisteni joukkoon, ja minulle on useasti sanottukin, että olen keskimääräistä kypsempi ja fiksumpi etenkin tunneasioissa. Tuntuu inhottavalta ja itserakkaalta todeta noin, mutta kyllä sen väkisin itsekin huomaa kun omanikäisten kanssa on välillä tekemisissä. Tuntuu kuin olisi aivan eri planeetalta.

En polta, juominen rajoittuu pariin viini- tai kuoharilasilliseen häissä tms. tilaisuuksissa. Harrastan käsitöitä, luen paljon, rämmin metsissä/luonnossa, ja olen kiinnostunut historiasta ja ihmisen psykologiasta. Olen kotihiiri introvertti, pelaan videopelejä ja nautin mustasta huumorista. Keskustelen mielelläni musiikista. En meikkaa, mutta pukeudun tyylikkäästi ja ajan henkeä mukaillen. Siinäpä se, resepti miesten kiinnostumattomuuteen.

N22

Näin miehenä sanoisin, että tuo kuulosti enemmänkin reseptiltä kaikkien miesten kollektiiviseen erektioon. Jos sinusta ei muka kukaan kiinnostu, niin sinussa on jotain muuta, mitä et tässä maininnut.

Olen samaa mieltä. Olisit varmasti oman mieheni unelmanainen, etenkin jos olet brunette :)  Itse olen ihan päinvastainen, olen kauhean tunteellinen eli menen ääripäästä toiseen. En myöskään tykkää rämpiä metsässä, mutta pidän juhlimisesta ja tanssimisesta. Vaikka mieheni rakastaa minua hyvin paljon, olen varmasti jokseenkin uuvuttava kumppanina. Elämä minun kanssa ei ole tasaista. Olen aika varma, että jos joskus eroaisimme miehen kanssa, hän etsisi itselleen kaltaisesi naisen, jonka kanssa elämä olisi helpompaa ja tasaisempaa. Ehkä miehet eivät osaa nuorena arvostaa oikeasti niitä piirteitä, joilla sitten lopulta on merkitystä. Toisella kierroksella vasta tajuavat, että mitkä ominaisuudet naisessa oikeasti ovat hyviä pitkässä parisuhteessa.