Onko nykyisin tärkeää, että esikoinen on poika?

Vierailija kirjoitti:

Lapsettoman open anonyymi mielipide. Pojilla on yleisesti niin paljon enemmän käytöshäiriöitä ja ongelmia, että tytöt kyllä rulettaa.

Täällä toine ope, joka on samaa mieltä... Toki paljon poikkeuksiakin löytyy!

Vierailija kirjoitti:

Meille tuli tyttö ja on isänsä sekä koko suvun silmäterä. Toivon, että seuraavatkin lapset ovat tyttöjä. Tilastollisesti tytöt menestyvät paremmim koulussa ja tutkimusten mukaan ovat läheisempiä oman perheensä kanssa vielä aikuisenakin. Olen erittäin onnellinen tytöstä ♡ Lisäksi äidin ja tyttären välillä on aivan erityinen suhde.

Täytyy sanoa että minäkin todella toivon että teidän seuraavatkin on tyttöjä!Voi poikaparkaa jos teidän tilastollisesti ja tutkisusti täydellisen silmäterän ja sinun erityistä suhdetta tulisi häiritsemään.Tasa arvo kunniiaan ei voi muuta sanoa:-DDD

Häh? Terve lapsi on tärkeintä! Ihan sama onko tyttö vai poika! M35

Meillä mies toivoo nimenomaan tyttöä, mulle on ihan sama, kunhan kaikki olisi kunnossa.

Ilman muuta se parempi lapsi on poika. Ja ilman muuta poikaa toivotaan, etenkin esikoiseksi. Ellei  esikoinen ole poika, niin viimeistään seuraavan raskauden myötä toivotaan sitä oikeaa lasta, eli poikaa. Tästä on runsaasti esimerkkejä. Mieheni on sukunsa ensimmäinen poika. Muutamaa kuukautta aiemmin oli sukuun syntynyt ensimmäinen lapsenlapsi, tyttö. Ukki ei tytöstä välittänyt, mutta toisesta lapsenlapsesta (eli miehestäni)  tuli ukin lellilapsi. Poika oli kaikki kaikessa. I

Olen Savosta maaseudulta. Siellä perinteiset, ikiaikaiset perinteet kukoistavat, ovat tätä päivää. Syntyyhän  lihantuottajallekin riemu, kun lehmä poikii härän. Härkävasikat ovat aina halutuimpia. Myytäessä saa häristä enemmän rahaa - kaikki haluavat syödä häränlihaa. Minä synnyin ainokaisen pojan, tilan perijän ja maatilan jatkajan, toiseksi tytöksi. Mikä katkera pettymys. Eikun uutta lasta tekemään. Se Jumalasta seuraava, ainoa oikea ihminen syntyikin  alle vuoden päästä. Vihdoinkin oli sukunimellä jatkaja sekä tuleva tilan isäntä.

Tätini oli emäntä samassa kylässä. Suuri pettymyksen itku synnytyshuoneessa, kun toiseksi lapseksi tuli tyttö. Hyljeksintä alusta saakka. Veljeni ja vaimonsa tekivät niin pitkään lapsia, kunnes ltärppäsi: neljän tytön jälkeen kauan kaivattu tilan perijä syntyi. Lastenteko loppui kuin seinään. Sitä ennen se olikin ollut "vuosi ja laaki", eli tyttöjä syntyi vuoden, kahden välein.  Toinen veljeni sai esikoiksekseen pojan: sitä riemua, miten isäni iloitsi. Jälleen oli sukunimellä jatkaja. Suvun katsotaan sammuvan tyttöön - meneehän tyttö naimisiin ja ottaa miehensä nimen. Vain poika voi jatkaa sukua.

Minä synnytin kaksi tyttöä. Kaksi ihanaa lasta. Koska itse olen "sisarussarjan toinen tyttö eli pettymys", sitä enemmän rakastaan omia tyttöjäni. Mieheni isälle  toinen tyttömme oli pettymys. Hän ei osoittanut minua tai lapsiani kohtaan mielenkiintoa, tai korkeintaan ulkokultaista, muodollista kohteliaisuutta. Toisen tyttäreni syntymän jälkeen hän poikkeuksellisesti kysyi minulta, mitä nimeä olimme ajatelleet, jos toinen lapseni olisi ollut poika.

Mieheni siskolle syntyi lopulta se oikea lapsi, poika. Anoppi soitti kertoakseen uutiset. Sitä hunajaista ääntä, mielihyvästä värisevää sävyä en unohda. Hän puhui ja kertoi asiasta aivan eri tavoin, eri sanoin kuin aiemmin syntyneestä tyttärestä (teräksisellä äänellä kylmä, kyllästynyt ilmoitus: "tyttö tuli"). Anoppi on erittäin pettynyt, koska en synnyttänyt poikia. Hän suosii poikia lapsenlapsinaan.

On hyvä, että aiheesta puhutaan. On hyvä tuoda esille tarkoin syyt, miksi halutaan poika.  Nimittäin, tytön synnyttyä pettymystä on mahdotonta piilottaa: se vain tulee ilmi. Katseissa, äänenpainoissa, sanoissa. Äiti voi itkeä katkerasti. Isä menee hetkeksi ulos, on vaisu. Anoppi ja appi onnittelevat muodollisesti. Ja toisin: kun poika syntyy, riemulla ja juhlinnalla ei ole rajaa. Varpajaiset ovat raisut. Olen pienestä pitäen herkistynyt näkemään, kuulemaan, aistimaan tämän asenteen siksi, että itse olin äidilleni suuri pettymys. Koska en ollut poika.

En edes aloita pojan ja tytön kasvattamisen eroista. Tyttö on pääasiassa lapsi, mutta poikaa sanotaan aina pojaksi. "Pojalle laitettiin". "Pojalle ostettiin". "Poika sitä ja tätä...". Poika on useimmissa perheissä ykköslapsi. Se parempi. Se oikea lapsi. Se tyttöjen yläpuolelle nostettava lapsi. Jumalasta seuraava.

No, se on täysin miehestä kiinni, kumpi sukupuoli syntyy. Joten tyttövauvan pettynyt äiti syyttäköön lapsen isää ja pettynyt isä syyttäköön vain itseään.

Kyllä miehet edelleen toivovat poikaa, mutta nykyään ymmärretään sentään ettei sille sukupuolelle itse mitään voi.

Meillä odotetaan esikoista ja kumpikin toivotaan tyttöä vaikkei sellaista saa varmaan ääneen myöntää. Jotenkin vaan tyttövauva tuntuisi enemmän omalta, eikä välttämättä ainakaan useampaa enää tämän jälkeen hommata.

Vierailija kirjoitti:

Ei itselleni tai miehelle ollut mitään väliä kumpi tulee, mutta ainakin vanhempi sukupolvi tuntui arvostavan sitä, että se esikoinen oli poika.

Iäkäs naapurin pariskunta tuli katsomaan vauvaa ja ensimmäiseksi kuuli, että kyllä on hienoa että on saatu poika taloon. Pariskunnalla itsellään on neljä poikaa ja rouva kertoi, että hänen miehelleen oli niin tärkeää, että esikoinen on poika.

Samanlaista kokemusta meillä. Tyttöjä on kolme ja appivanhemmat eivät mitenkään salailleet, että poikaa odotettiin"nimenjatkajaksi", hullua mielestäni, kun nimi ei ollut mikään auf und zu dem Himmeljoch eikä mistään perintökartanostakaan ole kysymys -virkamiesperheen lapsenlapsia. Toinen poika onnistui sitten adoptoimaan pojan niin että saatiin se suvun perintöprinssi, ja tyttärellä on sentään pari poikaa.

Appivanhemmilla on lapset ja lapsenlapset niin selkeässä rankingissa, että naurattaisi, ellei enempi itketä. En käsitä, miten muuten kohtuufiksut ihmiset voivat olla niin perseestä tässä asiassa.

Vierailija kirjoitti:

Ilman muuta se parempi lapsi on poika. Ja ilman muuta poikaa toivotaan, etenkin esikoiseksi. Ellei  esikoinen ole poika, niin viimeistään seuraavan raskauden myötä toivotaan sitä oikeaa lasta, eli poikaa. Tästä on runsaasti esimerkkejä. Mieheni on sukunsa ensimmäinen poika. Muutamaa kuukautta aiemmin oli sukuun syntynyt ensimmäinen lapsenlapsi, tyttö. Ukki ei tytöstä välittänyt, mutta toisesta lapsenlapsesta (eli miehestäni)  tuli ukin lellilapsi. Poika oli kaikki kaikessa. I

Olen Savosta maaseudulta. Siellä perinteiset, ikiaikaiset perinteet kukoistavat, ovat tätä päivää. Syntyyhän  lihantuottajallekin riemu, kun lehmä poikii härän. Härkävasikat ovat aina halutuimpia. Myytäessä saa häristä enemmän rahaa - kaikki haluavat syödä häränlihaa. Minä synnyin ainokaisen pojan, tilan perijän ja maatilan jatkajan, toiseksi tytöksi. Mikä katkera pettymys. Eikun uutta lasta tekemään. Se Jumalasta seuraava, ainoa oikea ihminen syntyikin  alle vuoden päästä. Vihdoinkin oli sukunimellä jatkaja sekä tuleva tilan isäntä.

Tätini oli emäntä samassa kylässä. Suuri pettymyksen itku synnytyshuoneessa, kun toiseksi lapseksi tuli tyttö. Hyljeksintä alusta saakka. Veljeni ja vaimonsa tekivät niin pitkään lapsia, kunnes ltärppäsi: neljän tytön jälkeen kauan kaivattu tilan perijä syntyi. Lastenteko loppui kuin seinään. Sitä ennen se olikin ollut "vuosi ja laaki", eli tyttöjä syntyi vuoden, kahden välein.  Toinen veljeni sai esikoiksekseen pojan: sitä riemua, miten isäni iloitsi. Jälleen oli sukunimellä jatkaja. Suvun katsotaan sammuvan tyttöön - meneehän tyttö naimisiin ja ottaa miehensä nimen. Vain poika voi jatkaa sukua.

Minä synnytin kaksi tyttöä. Kaksi ihanaa lasta. Koska itse olen "sisarussarjan toinen tyttö eli pettymys", sitä enemmän rakastaan omia tyttöjäni. Mieheni isälle  toinen tyttömme oli pettymys. Hän ei osoittanut minua tai lapsiani kohtaan mielenkiintoa, tai korkeintaan ulkokultaista, muodollista kohteliaisuutta. Toisen tyttäreni syntymän jälkeen hän poikkeuksellisesti kysyi minulta, mitä nimeä olimme ajatelleet, jos toinen lapseni olisi ollut poika.

Mieheni siskolle syntyi lopulta se oikea lapsi, poika. Anoppi soitti kertoakseen uutiset. Sitä hunajaista ääntä, mielihyvästä värisevää sävyä en unohda. Hän puhui ja kertoi asiasta aivan eri tavoin, eri sanoin kuin aiemmin syntyneestä tyttärestä (teräksisellä äänellä kylmä, kyllästynyt ilmoitus: "tyttö tuli"). Anoppi on erittäin pettynyt, koska en synnyttänyt poikia. Hän suosii poikia lapsenlapsinaan.

On hyvä, että aiheesta puhutaan. On hyvä tuoda esille tarkoin syyt, miksi halutaan poika.  Nimittäin, tytön synnyttyä pettymystä on mahdotonta piilottaa: se vain tulee ilmi. Katseissa, äänenpainoissa, sanoissa. Äiti voi itkeä katkerasti. Isä menee hetkeksi ulos, on vaisu. Anoppi ja appi onnittelevat muodollisesti. Ja toisin: kun poika syntyy, riemulla ja juhlinnalla ei ole rajaa. Varpajaiset ovat raisut. Olen pienestä pitäen herkistynyt näkemään, kuulemaan, aistimaan tämän asenteen siksi, että itse olin äidilleni suuri pettymys. Koska en ollut poika.

En edes aloita pojan ja tytön kasvattamisen eroista. Tyttö on pääasiassa lapsi, mutta poikaa sanotaan aina pojaksi. "Pojalle laitettiin". "Pojalle ostettiin". "Poika sitä ja tätä...". Poika on useimmissa perheissä ykköslapsi. Se parempi. Se oikea lapsi. Se tyttöjen yläpuolelle nostettava lapsi. Jumalasta seuraava.

Sinun Kannattaa hakea itsellesi apua. Oikeasti.

Ja sitten ihmetellään miksi halutaan sukupuolisensitiivisyyttä, kun tällaiset sukupuoliperinteet nimenomaan ovat aiheuttaneet naisen aseman murenemisen. Myötäjäiset, suvun nimen jatkamiset, maatilan johdon tuleva perijä - poika sen pitää olla. Eih.

Kauheinta kuitenkin ovat naiset jotka itsekin taistelevat omia oikeuksiaan vastaan ja oman viiteryhmänsä arvoa vastaan arvostamalla enemmän poikia joko esikoisina tai muuten vain lapsina. On mukavaa repiä vittunsa, imettää tissit säkeiksi uuden maailman kyrpikkäälle, josta kasvaa menestynyt naisia vihaava Trumpetti Donaltti tai sitten vain raiskaaja. Miksi naiset jaksavat tehdä työtä, jos se heidän itsensäkin mielestä on arvotonta?

Mitä sillä sukupuolella on väliä jos lasta ollaan jo hankkimassa? Molempia syntyy, se on sattumaa ja molempia nyt vain tarvitaan yhteiskuntaan ja evolutiiviseen kehitykseen. Tämä keskustelu tosin todistaa, että sukupuolisensitiivisyys on avainasemassa etenkin tyttöjen aseman paranemiseen maailmalla.

Vanhemmille ihmisille on tärkeää. Oma isoäitini totesi poikamme syntymän jälkeen, että onneksi tuli poika! Ihmettelin tätä omalle äidilleni ja hän sanoi, että tällainen ajattelu on ollut ennen hyvinkin yleistä. Mieskin paljasti, että hän salaa toivoi poikaa esikoiseksi ja toive onneksi toteutui. Nyt sitten kakkosta odotellessa sanoo toivovansa tyttöä.

Vierailija kirjoitti:

Ilman muuta se parempi lapsi on poika. Ja ilman muuta poikaa toivotaan, etenkin esikoiseksi. Ellei  esikoinen ole poika, niin viimeistään seuraavan raskauden myötä toivotaan sitä oikeaa lasta, eli poikaa. Tästä on runsaasti esimerkkejä. Mieheni on sukunsa ensimmäinen poika. Muutamaa kuukautta aiemmin oli sukuun syntynyt ensimmäinen lapsenlapsi, tyttö. Ukki ei tytöstä välittänyt, mutta toisesta lapsenlapsesta (eli miehestäni)  tuli ukin lellilapsi. Poika oli kaikki kaikessa. I

Olen Savosta maaseudulta. Siellä perinteiset, ikiaikaiset perinteet kukoistavat, ovat tätä päivää. Syntyyhän  lihantuottajallekin riemu, kun lehmä poikii härän. Härkävasikat ovat aina halutuimpia. Myytäessä saa häristä enemmän rahaa - kaikki haluavat syödä häränlihaa. Minä synnyin ainokaisen pojan, tilan perijän ja maatilan jatkajan, toiseksi tytöksi. Mikä katkera pettymys. Eikun uutta lasta tekemään. Se Jumalasta seuraava, ainoa oikea ihminen syntyikin  alle vuoden päästä. Vihdoinkin oli sukunimellä jatkaja sekä tuleva tilan isäntä.

Tätini oli emäntä samassa kylässä. Suuri pettymyksen itku synnytyshuoneessa, kun toiseksi lapseksi tuli tyttö. Hyljeksintä alusta saakka. Veljeni ja vaimonsa tekivät niin pitkään lapsia, kunnes ltärppäsi: neljän tytön jälkeen kauan kaivattu tilan perijä syntyi. Lastenteko loppui kuin seinään. Sitä ennen se olikin ollut "vuosi ja laaki", eli tyttöjä syntyi vuoden, kahden välein.  Toinen veljeni sai esikoiksekseen pojan: sitä riemua, miten isäni iloitsi. Jälleen oli sukunimellä jatkaja. Suvun katsotaan sammuvan tyttöön - meneehän tyttö naimisiin ja ottaa miehensä nimen. Vain poika voi jatkaa sukua.

Minä synnytin kaksi tyttöä. Kaksi ihanaa lasta. Koska itse olen "sisarussarjan toinen tyttö eli pettymys", sitä enemmän rakastaan omia tyttöjäni. Mieheni isälle  toinen tyttömme oli pettymys. Hän ei osoittanut minua tai lapsiani kohtaan mielenkiintoa, tai korkeintaan ulkokultaista, muodollista kohteliaisuutta. Toisen tyttäreni syntymän jälkeen hän poikkeuksellisesti kysyi minulta, mitä nimeä olimme ajatelleet, jos toinen lapseni olisi ollut poika.

Mieheni siskolle syntyi lopulta se oikea lapsi, poika. Anoppi soitti kertoakseen uutiset. Sitä hunajaista ääntä, mielihyvästä värisevää sävyä en unohda. Hän puhui ja kertoi asiasta aivan eri tavoin, eri sanoin kuin aiemmin syntyneestä tyttärestä (teräksisellä äänellä kylmä, kyllästynyt ilmoitus: "tyttö tuli"). Anoppi on erittäin pettynyt, koska en synnyttänyt poikia. Hän suosii poikia lapsenlapsinaan.

On hyvä, että aiheesta puhutaan. On hyvä tuoda esille tarkoin syyt, miksi halutaan poika.  Nimittäin, tytön synnyttyä pettymystä on mahdotonta piilottaa: se vain tulee ilmi. Katseissa, äänenpainoissa, sanoissa. Äiti voi itkeä katkerasti. Isä menee hetkeksi ulos, on vaisu. Anoppi ja appi onnittelevat muodollisesti. Ja toisin: kun poika syntyy, riemulla ja juhlinnalla ei ole rajaa. Varpajaiset ovat raisut. Olen pienestä pitäen herkistynyt näkemään, kuulemaan, aistimaan tämän asenteen siksi, että itse olin äidilleni suuri pettymys. Koska en ollut poika.

En edes aloita pojan ja tytön kasvattamisen eroista. Tyttö on pääasiassa lapsi, mutta poikaa sanotaan aina pojaksi. "Pojalle laitettiin". "Pojalle ostettiin". "Poika sitä ja tätä...". Poika on useimmissa perheissä ykköslapsi. Se parempi. Se oikea lapsi. Se tyttöjen yläpuolelle nostettava lapsi. Jumalasta seuraava.

Kyllä on ihan jumalattomman junttia sukua sulla. Entä jos se perijäpoika ei haluakaan maajussiksi?

Miksi edes olet tekemisissä moisten kanssa? Omia tyttäriäni suojelisin tuollaisilta idiooteilta.

Vierailija kirjoitti:

Meillä odotetaan esikoista ja kumpikin toivotaan tyttöä vaikkei sellaista saa varmaan ääneen myöntää. Jotenkin vaan tyttövauva tuntuisi enemmän omalta, eikä välttämättä ainakaan useampaa enää tämän jälkeen hommata.

"Kumpikin". Eli sinä toivot ja mies on kohteliaasti hiljaa. :)

Vierailija kirjoitti:

No, se on täysin miehestä kiinni, kumpi sukupuoli syntyy. Joten tyttövauvan pettynyt äiti syyttäköön lapsen isää ja pettynyt isä syyttäköön vain itseään.

Miehen siittiö määrää lapsen sukupuolen, mutta siittiöitä on paljon ja ne kulkevat naisen kehossa. Joten on siinä naisellakin osansa.

Ei ole mitään väliä. Itse toivoin tyttöä kuin myös mieheni. Ei ole väliä vaikken koskaan poikaa saisikaan ja mieskin tätä mieltä.

Miksi sen pitäisi nykymaailmassa olla poika?!! Me ajateltiin miehen kanssa että ihan sama mutta jos saa valita niin tyttö! Tyttö tuli ja ei voitaisi olla onnellisempia. Mieheni on ihan myyty tuosta pikkuisesta neitosesta :)

Ei mitään merkitystä tänä päivänä!Toivottavasti!Itselläni kaksi poikaa.

Haluan vain yhden lapsen ja toivon sen olevan poika. Minun perheessä kaikki äiti-tytärsuhteet ovat epäonnistuneet jo kolmessa sukupolvessa, kun taas äiti-poikasuhteet ovat olleet hyviä. Kulkee perintönä. En usko että tällä taustalla osaisin korjata monen sukupolven virheitä.

Toinen vaihtoehto on että pelaan varman päälle ja en hanki biolasta vaan adoptoin pojan.

No meillä on esikoinen poika ja toinen lapsi tyttö, ja näin on oikein hyvä! (ja varmasti mikä vaan kombinaatio olisi oikein hyvä, jos olisi sattunut tulemaan toisella viisiin).