miehen syrjäytyminen elämästä naisen puutteen takia?
Itselleni kävi näin. nuorempana minulla oli lukuisia yrityksiä tyttöjen kanssa, mutta kukaan ei minusta ikinä kiinnostunut. Tulin siihen lopputulokseen etten ole naisten mielestä tarpeeksi kiinnostava ja monien pettymysten jälkeen masennuin koska en kiinnosta naisia. Tämä sitten ajanut minut syrjätymiseen, työttömyyteen, ja siihen että menetin uskoni elämään.
Kommentit (446)
Vierailija kirjoitti:
Elikkäs.
Syrjäytyneillä miehillä ei siis ole edes miespuolisia kavereita, joiden kanssa hoitaa tunnepuolen asioita ja opetella sosiaalista kanssakäymistä.
Eli toisin sanoen, naisettomuutenne on muiden miesten vika.
Aloittajan logiikkaa käyttäen.
Maailmahan on täynnä kaikenlaista itseoppimismateriaaleja. Yritä hakeutua terapiaan setvimään niitä tunnepuolen juttuja.
Lähde joogaretriitille Intiaan oppimaan lisää itsestäsi. (Niissä on muuten aika paljon naisiakin.)
Kävele kirjastoon ja lainaa kirjoja tunteista, kanssakäymisestä, itsensä tuntemisesta ja itsetunnosta. Ei siitä haittaakaan ole.
Tässä vielä pari youtube-pätkää itsetunnosta:
Sieltä sit löytyy myös seuraavia aiheita, joita voi itsekin harjoitella:
How to Improve Your Relationship
One Simple Tip To Make People Like You
How To Make Someone Laugh
4 Activities That Will Dramatically Boost Your Charisma
3 Enemies to Our Personal Growth
How to Get Our Sh** Together (The Power of Personal Responsibility)
The Rejection Myth: How to Overcome Fear of Rejection
Olen jo varma tässä vaiheessa, että noi teilataan, et vittu mitä paskaa, mut ainakin se on jotain, kun kokonaan syrjäytyminen ei nyt ole sen parempi vaihtoehto. Peruspsykaahan nuo on.
On myös itseilmaisunkursseja, mene tosiaan sinne tanssiharrastukseen, vapaaehtoistöihin (varsinkin eläinten parissa on paljon naisia), käsityökursseille, kielikursseille, ihan mitä tahansa, missä on muita ihmisiä.
Ja tiedän et nääki teilataan, kun ei jaksa ja ei oo rahaa, ja siellä on vaan rumia/liian vanhoja naisia tms. No helvetti, jostainhan se sosiaalinen kanssakäyminen pitää aloittaa!
Viiden vuoden päästä sosiaaliset taitosi voivat olla jo ihan eri tasolla.
Jos pelkää ihmisiä niin paljon, että saa paniikkikohtauksia, niin lääkäreillä on määrätä lääkkeitä esiintymispelkoon tms. Nappi naamaan ja kurssille.
T. 30v nainen, ei koskaan seurustellut. Raiskattu. Ujo ja varovainen. Aloittanut juuri matkustamisen. Ja laihdutuksen, ja kehonsa hyvien puolien löytämisen. Päättänyt opetella ranskanletin teon ja oppi. Tarkoitus oppia lisää meikkaamisesta, hiusten laitosta, pukemisesta, kaikki mahdollista eikä edes vaikeaa.
Kaksi työväenkurssia tulossa. Erilaisissa oppilaitoksissa on opiskeltu. Syksyllä ulkomaille toiselle puolelle maapalloa ja yksin. Luotan siihen, että paikan päällä on ihmisiä, joihin tutustua.
Ja kyllä, mäkin haluan miehen ja lapsia. Mutku sitä nyt ei voi vaan pakottaa. Tulee, jos tulee, sillä aikaa teen kaikkee muuta ja tutustun ihmisiin.
Tässä on todella hyvä kommentti. Jos ei joogaretriitti Intiassa ole mahdollinen tai kiinnostava, niin suosittelen lukemaan ja opiskelemaan Mindfulness -taitoja. Mindfulness auttaa masennukseen yhtä hyvin kuin lääkkeet, sitä opetetaan ja käytetään enenevissä määrin mielenterveystyössä, mutta sitä voi myös opiskella itse ilman ohjausta. Itsestään huolen pitäminen, terveyden lisääminen ja ylläpitäminen auttaa pitkällä aikavälillä myös yksinäisyyteen parantuneen itsetunnon ja elämänhallinnan kautta. Toki se vaatii motivaatiota ja halua onnistua, mutta ihan varmasti on hedelmällisempää kuin hautoa mielessään maailman epäreiluutta ja hiljalleen katkeroitua. Parisuhde ja seksi ei takaa onnellisuutta eivätkä aina edes lisää sitä, mutta terveys ja itsensä tunteminen ja itsensä hyväksyminen lisäävät sitä. Jos ihmisellä on huono itsetunto, on ihan sama, vaikka olisi kymmenittäin ihmisiä kertomassa ja lupaamassa yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Muutos täytyy tulla itsestä.
Miksi jaksatte keskustella noiden pönttöjen kanssa, jotka eivät käsitä edes erittäin yksinkertaista tarvehierarkiaa? Seksi ei ole perustarve, mutta se on asetettu siksi alimmaksi, koska ilman lisääntymistä ei suku jatku. Tämä ei kuitenkaan tee seksistä perustarvetta kuten happi tai uni, joita ilman yksilö menehtyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Makunsamenettäjä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Arto kirjoitti:
Neuvo: lopeta määrittelemästä itseäsi naisen saannin perusteella. Kuulostat nyt samalta kuin naiset jotka mankuvat jatkuvasti miehen perään ihmetellen että "mistä kunnon miehiä löytää". He kuvittelevat että ollakseen oikea nainen, heidän pitää seurata määrättyä polkua saadakseen arvostusta; koulutus jonka aikana poikaystävän löytyminen, yhteen muuttaminen, koira/kissa, uraputkeen pääsy, lapsi, isompi talo, toinen tai muutama lisälapsi, kakkosauto, mökki, ja niin edelleen kunnes kuolema erottaa. Ilman tätä nainen on epäonnistunut tai vähintään outo. He kuvittelevat että he tarvitsevat miehen ollakseen onnistuneita naisina. Valituksesi kuulostaa kieltämättä samalta.
Lopeta tämä. Maailmassa on paljon muutakin kuin naiset. Voit suorittaa, keksiä loistavia ideoita, saavuttaa suuria työn saralla, keskittyä hyvän tekemiseen, parantaa maailmaa, matkustaa, jne. Muista että monessa näissä asioissa parisuhde on vain este. Nainen vaatii huomiota koska muuten hänen mielestään "et välitä suhteesta". Jos nainen on löytyäkseen niin sitten, mutta ilmankin on hyvä.
Tajusin itse tämän noin 23-vuotiaana enkä sen jälkeen ole naisiin keskittynyt. Terveiset:
Mies, 31-v. Neitsyt, en ole koskaan suudellut naista, en ole koskaan ollut suhteessa tai edes treffeillä. Kauppatieteiden maisterin paperit kädessä, mukava palkka ja hyvin menee.
Säälittävä naisen kirjoitus jota ei jaksanut edes lukea loppuun.
Ensinnäkin mennäänpä faktoihin. Puute on sama tilanne kuin nälkä. Se tulee kun on tullakseen. Sillä ei ole mitään tekemistä minkään määrittelyjen, eikä minkään muun naisten horinoiden kanssa, vaan se on vallitseva fakta silloin kuten nälkäkin.
Menetkö sanomaan nälkäiselle: älä määrittele itseäsi nälkäsi kautta, vaan lopeta se porkkanoiden viljely?
Eri asia. Nälkään voi kuolla, puutteeseen ei. Nälkä on pakko saada tyydytetyksi, se on ihmisen selviämisen kannalta välttämätöntä.
Ei mikään eri asia. Sama tunne. Puute jostakin.
Oikeuttaako esim. puute rahasta rikollisuuden, jos oletetaan ettei kysymys ole hengenhädästä? Yleensä sitä joutuu vain kärvistelemään puutteineen.
Asiat, joita saadakseen kaikkien täytyy löytää edes minimaalinen yhteisymmärrys yhden toisen yksilön kanssa (esim. parisuhde tai seksi) ovat ihan faktuaalisesti erilaista elämän osa-aluetta ruuan hankinnan kanssa.
Niin väärin meni kuin olla jo voi, koska ruuan hankinta on nimenomaan liittynyt heimojen yhteiseen tekemiseen, sekä valmistus, suoja jne jne. Kaikki samassa nipussa.
Se ettet tätä ymmärrä, kertoo jo paljon. Eihän siltä päivän saaliilta kysytä mielipidettä, vaan sitä kohdellaan ympäristön osana jonka kustannuksella saa hyötyä. Viittaat ruokaan ja naiseen hyödykkeinä. Sen sijaan sen heimon sisällä on käytetty moraalista harkintaa ja vastavuoroisuutta siinä miten resurssit jaetaan; kyse on ihmisistä.
En sitä sano etteivätkö valtaa pitävät miehet varmasti saaneet silloinkin eniten, ja dynamiikka muuttuu aina mitä enemmän naisenkin mielipiteelle annetaan merkitystä.
En ole viitannut mihinkään hyödykkeisiin. Kerroin että ne kuuluvat samaan tarvehierarkiaan, kuten suojakin.
Ok, eli et vain yksinkertaisesti ymmärrä mitään kovin monimutkaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen aina ihmetellyt miksi yksinäinen mies aiheuttaa, niin paljon vihaa monissa naisissa. Kuitenkin moni tuollainen mies on harmiton ja monesti ihan sympaattinen ihminen.
Ongelma on se että niitä harmittomia ja sympaattisia yksinäisiä miehiä ei ole esim. täällä. Vaan yksinäiset miehet käyttäytyy kammottavasti ja kaikkea muuta kuin sympaattisesti. Harmittaa kyllä niiden oikeasti sympaattisten puolesta jotka ei riehu netissä möykkäämässä spermaämpäreistä.
Nimittäin väistämättä se mielikuva tarttuu vaikka järki kuinka sanoisi että vain pahimmat niistä on esim. tämän foorumin keskusteluissa edustettuina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
194 täällä edelleen huutelee. Kertokaa nyt, millaisia palveluita toivoisitte poikalapsille ja nuorukaisille? Kouluilla on mahdollisuus pyytää eri alojen ammattilaisia kouluihin puhumaan. Nämä on juuri sellaisia juttuja, joissa vanhempainyhdistyskin voi toimia järjestäjänä ja välikätenä. Esimerkiksi HYKS:iltä jo nyt on mahdollisuus saada ammattilainen puhumaan koko luokalle, jos yksi oppilas on erityisoppilas. Haluaisitteko jonkun puhumaan kokonaisille kouluille? Haluaisitteko, että jokin taho järjestäisi tunnetyöpajoja pojille koulun tiloissa? Vai olisiko mieluisampaa, jos toiminta olisi vaikka nuorisotalolla?
Ei mitään puhetta vaan pimppaa.
Jos ainoa ratkaisu tähän ongelmaan on saada pimppaa, niin ongelmaa ei edes ole. Mene prostituoidun pakeille. Häneltä saat pimppaa ilman puheita.
Vieläkö tarvitsee kitistä samasta aiheesta viikosta toiseen, kun pilluntarve on oikeasti niinkin helposti tyydytetty?
Vierailija kirjoitti:
Ymmärsinkö oikein, että ap (tai joku muu naisen puutteesta syrjäytynyt) kokee mm. niin, että työssä ei kiinnosta käydä jos ei ole sitä naista jonka jalkain juureen voi saaliin tuoda?
Tässä on sellainen homma että se saalis on tässä yhteiskunnassa murusia ja murto-osa miehen tekemästä työstä. Se jää pillusta 100-0 jälkeen. Esim. sillä rahalla mitä kuukaudessa jää käteen saa ehkä kerran vähän pillua jonka eteen on kuukauden raatanut.
Silloin saatu raha ei vastaa annettuja panoksia = kuukauden työ.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
älävalita kirjoitti:
Turha valittaa, ihan samalla tavalla voi nainen syrjäytyä miehen puutteen vuoksi
Ei kukaan syrjäydy vastakkaisen sukupuolen puutteen takia. Maailmassa on maailman sivuun menestyneitä ja elämässä pärjänneitä sinkkuja. Syrjäytyä voi ainoastaan mielenterveysongelmien tai omien huonojen takia. Vai kuulostaako tämä sinusta fiksulta: "joo multa jäi peruskoulun jälkeen koulut kesken kun en saanut naista. Aloin sitten vetämään viinaa enkä jaksanut edes yrittää. Jos olisin saanut jonnena pesää, niin olisin DI"? Ja esimerkiksi masennus on kyllä ihan jotain muuta kuin sitä ettei "kelpaa kellekään".
Tää on vähän sellanen paradoksi, että miehellä usein on mielenterveysongelmia jos ei saa naista ja toisaalta naisettomuus pahentaa niitä. Ihan samalla tavalla kuin mielenterveysongelmaisen naisenkin ongelmat voivat pahentua, jos hän ei saa kaipaamaansa miesten ihailua tai jos mies johon hän on identiteettinsä sitonut, jättää hänet. Normaalilla tai hyvällä itsetunnolla varustettu mies ei menisi hajalle naisettomuudesta, mutta toisaalta sellaiset eivät pahemmin ole naisettomia, elleivät sitten itse sitä tahdo. Siinä mielessä keskustelu on vähän paradoksaalista. Pysyvästi naisettomat miehet eivät usein luonnostaan kestä naisettomuutta ja ne miehet jotka kestäisivät sen helposti, eivät koskaan joudu siihen tilanteeseen.
"Ihan samalla tavalla kuin mielenterveysongelmaisen naisenkin ongelmat voivat pahentua". Niin, eli ne mt-ongelmat oli kuitenkin ensin. Sen kyllä ymmärrän, että ongelmat voivat pahentua yksinäisyyden myötä, mutta terve ja tasapainoinen ihminen ei kyllä _masennu_ sinkkuuden takia. Harmittaa se toki voi, tiedän ihan omasta kokemuksesta. Mutta masennuksen laukaisee kyllä joku muu asia ihmisen elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai niin ja pillua on kyllä tehnyt mieli nälkäisenäkin ja varmasti olisin ottanut silloin mielummin pillua kuin aterian, jonka voi syödä myöhemminkin.
Ehkä tämän takia pidät pillun puutetta ja nälkää niin verrannollisina keskenään; et ole koskan kärsinyt nälänhädästä, siitä, että ravinnon puute uhkaa henkeäsi, terveyttäsi ja olemassaoloasi. Sinulla on tosiaan varaa ajatella, että jos saan pillua, niin jätän mielelläni yhden aterian väliin ja syön sen myöhemmin.
Riittävä ravinto perustarpeena ei kuitenkaan ole tätä, mahdollisuutta syödä se ateriansa sitten myöhemmin. Perustarve saada ruokaa ei ole uhattuna silloin, kun voit aina syödä myöhemmin ja tiedät sen. Se on uhattuna siinä vaiheessa, kun et ole syönyt pitkään aikan, sinulla ei ole ruokaa eikä tietoa mistä sitä saat ja koska seuraavan kerran. Silloin kun on olemassa realistinen pelko aliravitsemukseen menehtymisestä.
Ei ole. Tuon keksit aivan omasta päästäsi.
Älä jaksa. Kaikki tajuaa tän eron ja sinäkin varmaan vain teeskentelet ettet ymmärrä. Jos et syö koskaan enää, kuolet. Jos et harrasta seksiä koskaan enää, et kuole ja parhaassa tapauksessa saat aikaan jotain ihmiskuntaa huomattavasti hyödyttävää.
Syö luolassasi viikon välein, kärsi ja elä. Miksi et kiinnostu tekemään näin?
N 43 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
194 täällä edelleen huutelee. Kertokaa nyt, millaisia palveluita toivoisitte poikalapsille ja nuorukaisille? Kouluilla on mahdollisuus pyytää eri alojen ammattilaisia kouluihin puhumaan. Nämä on juuri sellaisia juttuja, joissa vanhempainyhdistyskin voi toimia järjestäjänä ja välikätenä. Esimerkiksi HYKS:iltä jo nyt on mahdollisuus saada ammattilainen puhumaan koko luokalle, jos yksi oppilas on erityisoppilas. Haluaisitteko jonkun puhumaan kokonaisille kouluille? Haluaisitteko, että jokin taho järjestäisi tunnetyöpajoja pojille koulun tiloissa? Vai olisiko mieluisampaa, jos toiminta olisi vaikka nuorisotalolla?
Ei mitään puhetta vaan pimppaa.
Jos ainoa ratkaisu tähän ongelmaan on saada pimppaa, niin ongelmaa ei edes ole. Mene prostituoidun pakeille. Häneltä saat pimppaa ilman puheita.
Vieläkö tarvitsee kitistä samasta aiheesta viikosta toiseen, kun pilluntarve on oikeasti niinkin helposti tyydytetty?
Ei tuo ole mikään ratkaisu, koska sitä pimppaa pitäisi saada vastikkeetta. Sossun etusetelillä tai naisten pakollisen bordellipalvelun kautta. Koska minulla on tarve ja oikeus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se tapa, millä jotkut tai joku täällä hölisee karmivasta puutteestaan, tuo mieleen kysymyksen, pitävätkö he minkään arvoisina ihmisinä niitä, joilta seksiä haluaisivat? Tuosta puheesta tulee se vaikutelma, että tärkeintä on se seksi ja se tarve pitäisi vain päästä tyydyttämään äkkiä jonkun kanssa ja on epäreilua kun ei sitä pääse tekemään. Jos on oikeasti vain noin alkeellisesta tarpeesta kyse, on olemassa prostituoitujakin.
No tuo on naisten oma ongelma. Jos jollain on nälkä niin ompa kauhea ihminen.
Ei se ole se naistan ongelma: naisten vaan alkavat vältellä tuollaista tapausta kuin ruttoa ja hakeutuvat sellaisten miesten luo, jotka arvostavat heitä ihmisinäkin.
Enemmän se tuntuu olevan sen puutteeseen jäävän miehen ongelma, kun tämän keskustelun perusteella miehen koko muukin elämä on pilalla, jos ei pillua saa.
Tottakai se on oma ongelma jos keksii valheita muista omassa päässään. Ei se kenenkään muunkaan ongelma voi olla.
Luulen että aika moni niistä jotka jauhaa "pillun saamisen" autuudesta yllättyisivät jos joskus saisivat pillua ja parisuhteen. Että ei se auvo kuulkaa siitä aukea ja kaikki elämän ongelmat ole sitä myöten ratkaistu. Monella ne voi vasta alkaa siitä. Esim. eräs hyväuskoinen yksinkertainen kylänmies joka aloitti normaalista elämästä ja on nyt pillua saaneena ulosoton vakioasiakas. Tai leskinainen, jota piirittää mies jonka kaikki paitsi tämä leskinainen tajuavat olevan naisen rahojen eikä rakkauden perässä. Ja nämä on vasta materiaalisia asioita joilla voi sotkea elämänsä. Puhumattakaan siitä että saa jonkun henkisen puolen kanssa pulaavan riesakseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärsinkö oikein, että ap (tai joku muu naisen puutteesta syrjäytynyt) kokee mm. niin, että työssä ei kiinnosta käydä jos ei ole sitä naista jonka jalkain juureen voi saaliin tuoda?
Tässä on sellainen homma että se saalis on tässä yhteiskunnassa murusia ja murto-osa miehen tekemästä työstä. Se jää pillusta 100-0 jälkeen. Esim. sillä rahalla mitä kuukaudessa jää käteen saa ehkä kerran vähän pillua jonka eteen on kuukauden raatanut.
Silloin saatu raha ei vastaa annettuja panoksia = kuukauden työ.
On kyllä huikean itsekeskeistä ajattelua. Pillua pitäisi (sen "pillunkantotelineen" mielipiteestä tai perusoikeuksista huolimatta) saada juuri niin paljon kun MINÄ haluan, ilman vaivannäköä tai vastiketta.
Vierailija kirjoitti:
Jumankekka, nämä kilttimiesaloituksethan alkavat olla jo parempaakin viihdettä :D Haluisin kyllä nähdä ihan livenä sen torvelon, joka näitä tehtailee. Terkuin: Ikisinkku N30, joka on onnistunut sinkkuillessaan luomaan kunnon uran. Olisi pinänyt varmaan jättää koulut kesken jo lukion jälkeen (19-vuotiaanahan on jo vanhapiika, jos ei ole suhteessa).
Ketä kiinnostaa sinun urasi? Pillusi on paljon mielenkiintoisempi.
Vierailija kirjoitti:
Olen aina ihmetellyt miksi yksinäinen mies aiheuttaa, niin paljon vihaa monissa naisissa. Kuitenkin moni tuollainen mies on harmiton ja monesti ihan sympaattinen ihminen.
Niin minäkin ajattelin, mutta joudun harkitsemaan uudelleen näiden juttuja luettuani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
älävalita kirjoitti:
Turha valittaa, ihan samalla tavalla voi nainen syrjäytyä miehen puutteen vuoksi
Ei kukaan syrjäydy vastakkaisen sukupuolen puutteen takia. Maailmassa on maailman sivuun menestyneitä ja elämässä pärjänneitä sinkkuja. Syrjäytyä voi ainoastaan mielenterveysongelmien tai omien huonojen takia. Vai kuulostaako tämä sinusta fiksulta: "joo multa jäi peruskoulun jälkeen koulut kesken kun en saanut naista. Aloin sitten vetämään viinaa enkä jaksanut edes yrittää. Jos olisin saanut jonnena pesää, niin olisin DI"? Ja esimerkiksi masennus on kyllä ihan jotain muuta kuin sitä ettei "kelpaa kellekään".
Tää on vähän sellanen paradoksi, että miehellä usein on mielenterveysongelmia jos ei saa naista ja toisaalta naisettomuus pahentaa niitä. Ihan samalla tavalla kuin mielenterveysongelmaisen naisenkin ongelmat voivat pahentua, jos hän ei saa kaipaamaansa miesten ihailua tai jos mies johon hän on identiteettinsä sitonut, jättää hänet. Normaalilla tai hyvällä itsetunnolla varustettu mies ei menisi hajalle naisettomuudesta, mutta toisaalta sellaiset eivät pahemmin ole naisettomia, elleivät sitten itse sitä tahdo. Siinä mielessä keskustelu on vähän paradoksaalista. Pysyvästi naisettomat miehet eivät usein luonnostaan kestä naisettomuutta ja ne miehet jotka kestäisivät sen helposti, eivät koskaan joudu siihen tilanteeseen.
"Ihan samalla tavalla kuin mielenterveysongelmaisen naisenkin ongelmat voivat pahentua". Niin, eli ne mt-ongelmat oli kuitenkin ensin. Sen kyllä ymmärrän, että ongelmat voivat pahentua yksinäisyyden myötä, mutta terve ja tasapainoinen ihminen ei kyllä _masennu_ sinkkuuden takia. Harmittaa se toki voi, tiedän ihan omasta kokemuksesta. Mutta masennuksen laukaisee kyllä joku muu asia ihmisen elämässä.
Tätä juuri tarkoitin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärsinkö oikein, että ap (tai joku muu naisen puutteesta syrjäytynyt) kokee mm. niin, että työssä ei kiinnosta käydä jos ei ole sitä naista jonka jalkain juureen voi saaliin tuoda?
Tää on kyllä aika jännä. Sillä "saaliillahan" voi tehdä vaikka mitä, vaikkapa pitää hauskaa tai jos nainen on elämän tavoite, vaikka sitten kohentaa itseään jotta elämän tavoite täyttyisi.
Minä olen täysin tyytyväinen ainakin itseeni tällaisena nyt ja aina ja aina ollut. Ja kyseessä ei varmaankaan ole tavoite vaan ylimpään tarvehierarkiaan kuuluva asia. Tuskin nälkäkään kenenkään tavoite elämässä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärsinkö oikein, että ap (tai joku muu naisen puutteesta syrjäytynyt) kokee mm. niin, että työssä ei kiinnosta käydä jos ei ole sitä naista jonka jalkain juureen voi saaliin tuoda?
Tässä on sellainen homma että se saalis on tässä yhteiskunnassa murusia ja murto-osa miehen tekemästä työstä. Se jää pillusta 100-0 jälkeen. Esim. sillä rahalla mitä kuukaudessa jää käteen saa ehkä kerran vähän pillua jonka eteen on kuukauden raatanut.
Silloin saatu raha ei vastaa annettuja panoksia = kuukauden työ.
Tästäkin kommentista hyvin nähdään, ettei se pilluntarve mikään elämän ja kuoleman kysymys ole, koska tulit juuri myöntäneeksi että kyllähän sitä saisi mutta kun sen eteen joutuu näkemään liikaa vaivaa. Tosissaan nälkää näkevä paiskisi sen kuukauden vaikka ympäripyöreää päivää, että saisi murua rinnan alle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärsinkö oikein, että ap (tai joku muu naisen puutteesta syrjäytynyt) kokee mm. niin, että työssä ei kiinnosta käydä jos ei ole sitä naista jonka jalkain juureen voi saaliin tuoda?
Tässä on sellainen homma että se saalis on tässä yhteiskunnassa murusia ja murto-osa miehen tekemästä työstä. Se jää pillusta 100-0 jälkeen. Esim. sillä rahalla mitä kuukaudessa jää käteen saa ehkä kerran vähän pillua jonka eteen on kuukauden raatanut.
Silloin saatu raha ei vastaa annettuja panoksia = kuukauden työ.
En tainnut ymmärtää, mitä haluat sanoa. Minusta tuo nimittäin kuulosti siltä, että olet sitä mieltä, että työstä saatava palkka ei ole riittävä korvaus kuukauden työstä. Niinkö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jumankekka, nämä kilttimiesaloituksethan alkavat olla jo parempaakin viihdettä :D Haluisin kyllä nähdä ihan livenä sen torvelon, joka näitä tehtailee. Terkuin: Ikisinkku N30, joka on onnistunut sinkkuillessaan luomaan kunnon uran. Olisi pinänyt varmaan jättää koulut kesken jo lukion jälkeen (19-vuotiaanahan on jo vanhapiika, jos ei ole suhteessa).
Ketä kiinnostaa sinun urasi? Pillusi on paljon mielenkiintoisempi.
Ja tässä näin, arvon naiset ja herrat näette syyn siihen, miksi 99,9% näistä naisen perään itkevistä sankareista on sinkkuja.
Ap! Ootko Pasi?