Alle kahden vuoden ikäero lapsilla - katastrofiratkaisu?

Mulla ja pikku broidilla on ikäeroa vuosi ja 9 kuukautta. Ei kuulemma katastrofi mutta kaikkea muuta kun mukavaa ja nautittavaa aikaa oli siihen asti että sai päiväkotiin ja pääsi takaisin duuniin. Keskityttiin lähinä tappelemaan ja ärsyttämään toisiamme kaikin mahdollisin keinoin ensimmäiset 20 vuotta, ei todellakaan oltu kavereita, rakkaita tai läheisiä toisillemme. Ihan pienestä en muista mutta siitä asti kun muisti alkaa pelata niin en voi olla allekirjoittamatta. Itsellä ei olisi äitinä pää kestänyt. Nykyään kyllä tullaa juttuun, mut meni siihen parikymmentä vuotta ennen kuin yhteinen sävel löytyi ja vasta nyt keski-iässä pystytään viettämään aikaa yhdessä niin että siitä jopa nautitaan. Ei todellakaan ole se legenda pienestä ikäerosta aina totta, siis se että pennut tulisivat paremmin juttuun ja olisivat läheisiä ja heillä olisi seuraa toisistaan. Me kirjaimellisesti vihasimme toisiamme ja olimme toistemme kurkussa kiinni aikuisuuteen asti eikä meitä voinut ottaa yhtään mihinkään samaan aikaan. Kävimne tästä syystä myös eri päiväkodeissa, eri kouluissa ja niin edelleen. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kokemusta vain 6,5 vuoden ikäerosta. On hyvä. Isompi ehti haaveilla pikkuveljestä/siskosta monta vuotta ja on nyt jaksanut olla tosi kärsivällinen pikkusiskolleen. 

Minulla oli ikäeroa sisaruksiin reilu 5 vuotta. Hoitamaan ja vahtimaan niitä joutui, siksi halusin ehdottomasti omat lapset lyhyemmällä ikäerolla.

Meillä 3 lasta 4 vuodessa ja kahden vanhimman väliä 14 kk. Työläin oli vuosi kahden pienen kanssa, kolmas vauva solahti perheen rytmiin kuin itsestään. 

Kaikki ovat jo aikuisia ja likeisissä väleissä keskenään. He ovat sosiaalisia ja pärjäävät hienosti muidenkin kanssa. Opiskelu ja työnteko sujunut hyvin.

Tekisin saman uudestaan jos valita pitäisi.