Alle kahden vuoden ikäero lapsilla - katastrofiratkaisu?

Kaksi lasta ja kaksi aikuista on vielä helppo yhtälö. Haasteita alkaa tulemaan, kun lapsia on kolme. Neljättä en enää jaksanut haluta.

Jos toinen lapsi on helppo, ei hän mielestäni tuo lisää rasitetta perheeseen, mutta jos on vaikea, niin toki silloin tuo. Meillä esikoinen oli koliikkilapsi, joten toisen lapsen saaminen tuntui suorastaan levolta. Sain sentään nukua heti alusta asti 6 tunnin yöunia, imetys sujui, vauva kasvoi reippaasti ja hänellä oli ikäisekseen selkeä rytmi. Arpapeliä, mutta kyllä siitä selviää ja on ihan sama, jos vain keho kestää, että onko ikäeroa alle vai yli kaksi vuotta, kunhan on ehtinyt vähän nukkuakin lasten välissä.

Sehän siinä lyhyen ikäeron lasten perheissä usein on, että lapset ovat "tiivis paketti" ja ne "lapset".. Kun taas yhden lapsen perheissä ja isomman ikäeron perheissä lapsista kasvaa yksilöitä, joita huomioidaan ja vaalitaan eri tavalla. Oman kokemukseni mukaan näin.

Itse näen, että sisaruksesta ei kaverina ole paljoa hyötyä. Itselläni on eri sukupuolta oleva sisarus 1v 8kk ikäerolla. Kyllä jokaisen lapsen pitää sosiaalistua ympäristöönsä, saada ystäviä kodin ulkopuolelta jo ihan pienestä, sitä ei sisarus pelasta. Joo, voi olla seuraa esim. lomamatkoilla, mutta toisaalta ainoana lapsena esim. tytär äidin kanssa, voi olla tosi ihanaa ihan kahdestaankin matkoilla. Matkoille voi ottaa mukaan serkkua tai koulukaveria jne. 

Ihanaa, kun niin moni haluaa nauttia pikkulapsiajastakin, ehkä sitten isojen ikäerojen avulla. Tulin tästä tosi iloiseksi!

Nautin kyllä pikkulapsiajasta, mutta toisaalta on myös kiva, että lapset on tehty 2 v ikäerolla, en jaksaisi alkaa alusta uudelleen, kun vanhin alkaa selviytyä arkitoimistaan itsenäisesti. Vauva-aikaa en kaipaa, mutta se, kun taapero keksii ja oppii päivittäin uusia juttuja, tämä on mahtavaa aikaa! Ajatellen perheenä harrastamista, lomailua jne, äkkiseltään tuntuisi helpommalta keksiä kaikille sopivaa tekemistä lapsille, jotka ovat esim. 5, 7 ja 9 kuin lapsille iältään 5, 10 ja 15.

Voit viitata kintaalla tuolle artikkelille. Minulla on isosisko, jokon on suuri ikäero, en ole koskaan ollut kovin läheinen hänen kanssaan. sen sijaan pikkusisaret, joihin on 1-2 v Ikäeroa, ovat todella läheisiä. Ja olimme toistemme kavereita lapsina. Itselläni nyt neljä alle kouluikäistä ja kyllä, hermoja se kiristää, mutta en haluaisi yhtään isommalla ikäerolla lapsia. Ovat nyt toisilleen parhaita kavereita ja viihtyvät hyvin, aina on jotain tekemistä, jos ei muuta niin nauretaan jonkun sisaren pöllöilylle.

Vierailija kirjoitti:

Nautin kyllä pikkulapsiajasta, mutta toisaalta on myös kiva, että lapset on tehty 2 v ikäerolla, en jaksaisi alkaa alusta uudelleen, kun vanhin alkaa selviytyä arkitoimistaan itsenäisesti. Vauva-aikaa en kaipaa, mutta se, kun taapero keksii ja oppii päivittäin uusia juttuja, tämä on mahtavaa aikaa! Ajatellen perheenä harrastamista, lomailua jne, äkkiseltään tuntuisi helpommalta keksiä kaikille sopivaa tekemistä lapsille, jotka ovat esim. 5, 7 ja 9 kuin lapsille iältään 5, 10 ja 15.

Olet oikeassa. Mutta äidin ja vanhempien jaksamiseen vaikuttaa paljon se, että lapset ovat lomamatkalla esimerkiksi 5,8 ja 11 – mikä on yhteistä tekemistä keksittäessä mitätön ikäeron lisäys, mutta etenkin äidin fysiikalle ja perheen dynamiikalle iso harppaus! Siis jo yksikin vuosi!

Mutta hyvä, että te olette tyytyväisiä tilanteeseenne!

Vierailija kirjoitti:

Voit viitata kintaalla tuolle artikkelille. Minulla on isosisko, jokon on suuri ikäero, en ole koskaan ollut kovin läheinen hänen kanssaan. sen sijaan pikkusisaret, joihin on 1-2 v Ikäeroa, ovat todella läheisiä. Ja olimme toistemme kavereita lapsina. Itselläni nyt neljä alle kouluikäistä ja kyllä, hermoja se kiristää, mutta en haluaisi yhtään isommalla ikäerolla lapsia. Ovat nyt toisilleen parhaita kavereita ja viihtyvät hyvin, aina on jotain tekemistä, jos ei muuta niin nauretaan jonkun sisaren pöllöilylle.

Ai viitata tutkimuksile kintaalla, koska sinulla on erilainen kokemus? :) Tällaista tämä keskustelukulttuuri nykyään taitaa olla, kun tiedekään ei vakuuta, kun itse koki asian eri tavalla.

Moni tekee lapset lyhyellä ikäerolla jotta se vaipparumba on kerralla ohi. Mutta vauva- ja taaperoajan ei tarvitse olla mitään kurjuutta. Kun kotona on se yksi pieni vaippoja käyttävä söpöläinen kerrallaan niin siitä ajasta voi tosissaan jopa nauttia. Eikä esim 2,5v ikäero ole niin iso etteikö lapsista olisi toisilleen seuraa. Lyhyellä ikäerolla kaikki voi mennä hyvinkin mutta JOS on esim sairauksia lapsilla niin onhan se varmasti tosi rankkaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen aina ajatellut, että haluan kaksi lasta mahdollisimman pienellä ikäerolla, jotta heillä olisi seuraa toisistaan. Ilmeisesti tämä onkin suuri virhe?

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/03/11/tutkimusprofessori-varoittaa-al…

Melkoista postaskaa taas tuokin kirjoitus. Vai että pitää aina olla yksi alle 2-vuotias. Mit vit?

Riippuu niin paljon vanhemmista ja lapsista. Meillä on ollut hyvä onni ja lapset tulevat erittäin hyvin toimeen. On helpottanut meidän vanhempien elämää. Mutta tutuillamme tilanne on aivan päinvastoin. Heilläkin alle kahden vuoden ikäerolla lapse ja he tappelevat ja riitelevät jatkuvasti...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä kaksi vanhinta 14 kk erolla ja kolmanteen väliä 2 vuotta. Lyhyempää toivottiin, mutta tuli keskenmeno väliin.  Ehdottomasti tekisimme samoin uudestaankin. Lapsista kasvoi tiivis paketti, joka viihtyy hyvin yhdessä ja oppivat kilvan toisiltaan. Koskaan ei tarvinnut olla ilman leikkikaveria. Vaipparumbaa ja muuta vauva/taaperokurjuutta ei kestänyt kuin muutama vuosi, eikä katkoa työelämästä tullut paljoa.

Mutta miksi sen pitää olla "taaperokurjuutta"? Jos on isommat ikäerot, se ei välttämättä mene kurjuudekis asti vaan siitä voi jopa nauttia.

Kukaan ei myöskään sano, ettei vaikka 4 vuoden ikäerolla tulisi tiivistä sisaruspakettia. Ainakaan he eivät ole niin mustasukkaisia toisilleen kuin tiiviimmin syntyneet :) Meillä tiivis sisaruspaketti ja leikkiseuraa isommin ikäeroin.

Käsi sydämelle: pienet lapset ovat työläitä ja rasittavia. Perään saa katsoa 24/7, silmät saa olla selässäkin, pinna ei heillä kestä, kiukkupuuskia tulee täysin tyhjänpäiväisistä asioista, aikatauluissa ei pysytä, joka reissulla pienten kanssa aina joku kränkkää. Mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä mielenkiintoisemmaksi   ja helppohoitoisemmaksi hän tulee. Totta kai niistä pikkulapsiajoistakin on mukavia hetkiä muistissa, mutta en todellakaan halua niitä aikoja takaisin. 

Mun lapset on noita helppoja. Itsellä kymmenen vuotta vanhempi isosisko ja hän totesi että lapseni ovat kuin minä pienenä, älyttömän kilttejä, reippaita ja rauhallisia.

Isosisko hoiti minua paljon ja hankki myös itse lapsen nuorena kun oli niin hyvä kokemus pikkulapsista eli minusta aikoinaan. Siskolle oli järkytys kun oma lapsi olikin toista maata, nykyään jo rauhallinen aikuinen tosin hänkin.

Vierailija kirjoitti:

Kehityspsykologia tunnistaa ja tunnustaa, että lapsen hyvinvoinnille parasta on saada kasvaa rauhassa ainoana pienenä ainakin 3-vuotiaaksi ja mieluiten pidempään. Alle kahden vuoden ikäero on lapsen tulevalle mielenterveydelle suurempi riski kuin vanhempien avioero tai yksinhuoltajuus. Ts. tilastollisesti tällaiset lapset ovat aikuisena kouluttamattomampia ja stressaantuneempia sekä heillä on enemmän mielenterveys - ja päihdeongelmia. (Huom. tilastollinen merkitys ei tarkoita, että kaikilla). Tämä selittyy juuri sillä, että lyhyin välein syntyneet lapset jäävät vaille sellaista huomiota ja tukea, jota muut saavat, koska kaikki om jaettua. Tilastollisesti parhaiten elämässä pärjäävät perheen ainoat lapset ja suurten ikäerojen lapset. Siinä pohdinnan aihetta.

Jep!

Meillä oli 8v ja sitten tuli kaksi lasta 1v3kk ikäerolla. Ei meidän arki ollut kaaosta, lapsilla oli toisistaan seuraa ja ihan normaalia elämää eleltiin. Iltatähti syntyi sitten vielä 12v myöhemmin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ja pikkuveljelläni on 1v 4kk ikäeroa. Veli oli lapsena paras ystäväni ja meitä jopa usein luultiin kaksosiksi. Pienestä ikäerosta oli ainakin meille lapsille paljon iloa :)

Tämä! Mun lapsilla sama ikäero ja monesti luultiin kaksosiksi. Molemmat olivat helppoja lapsia,ja nyt aikuisina todella läheisiä! Mun rakkaat 92 ja 94

Minun rakkaat lapsenlapseni ovat 16, 15 ja 14 v. Ovat todella hyviä kavereita. Joskus ala-asteella oli pientä skismaa, mutta eipä juuri enää.

Olen heidän kanssaan paljon tekemisissä ja luottavat minuun kuin pässi suuriin sarviinsa😍👵

Uppp

En tiedä kaivataanko tähän aikuisnäkökulmaa, mutta melkein pahimmillaan se menee kuten itselläni ja 1v 4kk nuoremmalla sisarella. Vanhemmat erosi kun olin puolitoistavuotias ja äiti oli käytännössä yksinhuoltaja. Siskon kanssa hitsauduttin äidin jaksamisongelmien ja isän huolimattomuuden takia tiukkaan yhteen ja etenkin äiti kohteli meitä kuin yhtä ihmistä jolla on jostain syystä kaksi ruumista. 

Myöhemminkään yksilöllistymiskehitys ei onnistunut ja jäin jostain syystä isosiskona vastuulliseksi siitä, että sisarella ei olisi koskaan paha olla ja hän purki kaiken minuun. Ja minä häneen. Vasta vähän vajaa nelikymppisenä sitten yksilöllistyttiin eikä ole enää oltu sitten tekemisissä. En usko että ikinä voidaan olla, koska oma persoonani on syntynyt vasta aikana, kun en ole ollut hänen kanssaan missään tekemisissä. 

Jos on pienet ikäerot samalla sukupuolella vanhempien pitäisi todella tukea yksilöllistymiskehitystä. Kahden lapsen paketti kuulostaa kivalta, mutta käytännössä tulos voi olla kaksi persoonaltaan kehittymätöntä kateellista ja läheisriippuvaista aikuista. Tässä nyt oli mielenterveysongelmaa tai persoonallisuushäiriötäkin vanhemmissa, mutta ihan normaalistikin. 

Meillä pojilla ikäeroa 1 v 8 kk. Oli hyvä ratkaisu. Kahden vaippasankarin kanssa kädet täynnä hommia, mutta hyvin heillä oli seuraa toisistaan. Ovat edelleenkin läheisiä keskenään. Nyt toisella jo omatkin lapset, vastaava ikäero, joten ei ainakaan siitä päätellen mitään hampaankoloon jäänyt.

Lapsuuden paras asia on ollut veli pienellä ikäerolla. Kannattaa ehdottomasti tehdä, jos vaan jaksaa alun rumban. Kaikki lapset ei ainoastaan sotke ja rasita kaikkia läsnäolijoita, vaan lapsista on myös apua vanhemmille ja seuraa toisilleen.

Mulla on kokemusta vain 6,5 vuoden ikäerosta. On hyvä. Isompi ehti haaveilla pikkuveljestä/siskosta monta vuotta ja on nyt jaksanut olla tosi kärsivällinen pikkusiskolleen.