Lue keskustelun säännöt.
Puolisoni tuhoaa minut. Kokemuksia kaipailen.
10.02.2016 |
Tiedän. Tämä ei ole mikään asiantuntijafoorumi ja varmaan minun pitäisi tehdä itse asialle pian jotain, mutta olen jotenkin niin rikki, että se halvaannuttaa minut paikalleen. Olin ennen hirveän vahva ihminen ja nyt tunne mitä olen alkanut tuntea lähes kokoajan on hermostuneisuus ja pelko.
Haluaisin tietää onko kellään kokemusta tällaisesta suhteessa ja käsitystä mistä se voisi johtua. Olen ihminen joka hakee syitä asioille, mietin pitkään ja haluaisin kai kuulla millaista muilla on ollut jotta saisin tähän palapeliin jotain selvyyttä. Olen alkanut epäillä, että tässä on taustalla jotain tavanomaista ilkeyttä enemmän, ehkä jokin persoonallisuushäiriö tai en tiedä. Kuullostaako tämä siltä?
Olen parisuhteessa vaikean ihmisen kanssa. Olen koko ajan hermostunut ja tunnen pelkoa, että teen jotakin mikä kääntyy minua vastaan. Peitän paljon tunteitani, että toinen ei tekisi mitään tällaista, mutta tästä seuraa ainoastaan omalla kohdallani tasaisin väliajoin täysin musertavaa hajoamista.
Puolisoni piirteitä on esimerkiksi mustasukkaisuus jolla hän onkin onnistunut rajoittamaan minua. Lopulta olenkin omaksunut rajoittamisen jo ihan itse, teen sitä välttääkseni syytökset, mutta saan niitä kuitenkin. Yleensä kysyy "onko sulla joku toinen" tai "kenes luo nyt menet" silloin, kun erehdyn osoittamaan pahan oloni. Minähän en tosiaankaan oikein missään käy ja lähes kaikki ystävyyssuhteet olen pistänyt aiempaan nähden lähes jäähylle, mitään perustetta ei ylipäänsä epäilyille ole.
Puolisoni vetää minulta muutenkin "maton jalkojen alta" todella taitavasti. Hän saattaa pyytää minua kertomaan miltä minusta tuntuu (koska varmaan huomaa, että peittelen tunteitani) ja mitä ajattelen. Hän haluaa, että teen näin "ennenkuin räjähtää" (se tasainen hajoamiseni tässä suhteessa). Jos kuitenkin näin teen, esimerkiksi kirjoitan kirjeen, niin puolisoni saattaa sanoa: "en mä sun raapustuksia halua lukea" eli olen kirjeeseen upottanut syviä ajatuksiani ja hän mitätöi sen noin. Toinen mitä hän usein samassa tilanteessa on, jos puhuen kerron, että sanoo suunnilleen näin: "olet itsestäsi liikoja luuleva akateeminen" tai "mikä ihmistuntija sä muka kuvittelet olevasi, et sä ole". Olen opiskellut ihmistieteitä ja siksi kai haluaa mitätöidä juuri sitä, koska tietää sen olevan minulle tärkeää.
Hän haluaa muutenkin tehdä kaiken minkä koen tärkeäksi turhaksi. Minulla on harrastus johon olen palailemassa (tämänkin lopetin, koska oli niin mustasukkainen) ja tätä harrastusta ei voi harrastaa yksin. Se vaatii useita ihmisiä. Tämä harrastus on ollut minulle ihan älyttömän tärkeä ja tekee minulle todella hyvää. En saa mistään samaa tunnetta, se on suorastaan aivolääkettä minulle. Puolisoni iskee tähänkin "ai, tarvitko nyt opettajan itsellesi sitten". Tiedän jo kokemuksesta tällä tarkoittavan, että ei pidä jos minua opettaisi vastakkaista sukupuolta oleva henkilö ja ennen pitkään jos näin olisi, saisin kuulla asiasta. Eli saa minut nykyisin jo näin pienestä stressaamaan ja pelkäämään tuota (turhaa) reaktiota, jonka vielä aikoo sopivan tilaisuuden tullen käyttää.
Hän tuntuu manipuloivan minua muutenkin suoraan ja epäsuoraan. Hän syyllistää minua ja käyttäytyy ristiriitaisesti (esim. "kerro tunteistasi" ja jos niin teen niin mitätöi ja litistää ne täysin, samalla myös minut ja sen mitä edustan). Hän löytää minusta kaikki herkät pisteeni, esim. menneet parisuhteeni ja niissä tapahtuneet (minusta riippumattomat) karikot hän pistää syykseni "eipä ihme, että sun suhteet on meneet pieleen" jne.
Hän myös uhkailee minua. Jos kerron ajatuksistani ja tunteistani hän saattaa sanoa, että "pitäisikö soittaa x tai x ja kertoa mitä sä sanot / ajattelet", nämä x ja x ovat hänen sukulaisiaan ja siten minunkin tuttujaaan, läheisestikin. Eli haluaa vaientaa minut uhkailemalla mustamaalaamisellani.
En tiedä mitä tehdä. Olen ihan rikki ja täysin yksin. Nämä on tällaisia pieniä yksittäisiä juttuja, en edes viitsi kertoa mitä kaikkea mustasukkaisuuden nimissä on tapahtunut, mutta uskon, että osaatte lukea jo rivin välistä mitä se tällaisen henkilön kohdalla voisi olla.
Kertokaa jos teillä on kokemusta tällaisesta ihmistyypistä tai osaatte yhdistää tämän toiminnan johonkin, esim. persoonallisuushäiriöön, traumaan mihin vain. Itsetuntoni on mennyttä, mietin nyt jo hyvin itsetuhoisiakin juttuja. Senkin puolisoni varmaan arvaa, koska sanoo minulle "sulla on kuule asiat paljon paremmin, kuin luuletkaan". Onko?
Kommentit (259)
Ei ole puolisoni 22 kuten joku kyseli.Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En siis missään nimessä halua vähätellä Ap:n kokemuksia! Tunnen suurta sympatiaa puolestasi. Haluan vain tuoda esille, että tunnen sympatiaa myös Ap:n puolisoa kohtaan! Hän ei ole terve!
T. Se mustasukkainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma tarinani on tällainen. Olen vaikeassa suhteessa ja en tiedä voisiko nämä täällä mainitut oireet liittyä siihenkin. Vuosia on ollut vaikeaa, loukkauksia molemmin puolin. Ei kuitenkaan mitään väkivaltaa. Olen yrittänyt kaikkeni parantaa asioita, mutta aina lopulta puoliso kääntää asian "mutta oletko ihan varma, että vika ei ole sinussa?" En ole, ja se kai tuhoaakin minut.
Tuntuu että kaikki mihin kosken pilaantuu. Tunnetilat ovat ihan täyttä vuoristorataa ja tuntuu kuin seisoisin kuilun reunalla, tai ehkä jo putoankin enkä tiedä minne. Tästäkään en tosin ole varma kun tunnin päästä saattaa olla todella positiivinen fiilis kun saan empatiaa. Ajattelen että ehkä tämä epävarmuuteni on tuhonnut meidän suhteen. Puoliso on aina niin varma asioista ja joudun puolustelemaan omaa näkökantaa loputtomiin että se vie mielettömästi energiaa. Tuntuu että rakastan häntä valtavasti, mutta tunnevaste ei jotenkin täysin ole looginen. Siksi tunnen hirvittävää tuskaa että olen tuhonnut hänen elämänsä kun en pysty rakastamaan häntä niinkuin hän tarvitsisi. Yritän puhua asioistani mutta keskustelu etenee usein jotenkin ihan outoihin asioihin.
Tähän tilanteeseen on ajauduttu siis lähinnä pienten, vähättelevien kommenttien ja asioiden, kuten harrastusten ja ystävien arvostelulla. Pikkuhiljaa asiat ovat sitten kasvaneet sisällä valtaviksi ja jotenkin kaikki nyt romahtaa. Olen jotenkin kai liian herkkä että en enää kestä mitään ilkeitä viestejä. Menen kyllä jollekin terapeutille kun mun pitää saada tietää kuka on oikeassa.. Saatan itsekin olla jonkinlaisessa häiriössä kun en yhtään tiedä ja haluan tilanteen korjata! Kohta kadun tämänkin viestin kirjoittamista kun kadun nykyään melkein kaikkea mitä teen.
Ajatus siitä että olisikin yksin on todella pelottava, jos eroamme tulen kaipaamaan ihan järkyttävästi puolisoani. Tuntuu vaan että ei ole mitään suuntaa eikä oikein missään näy valoa.
Tämä on hyvin tuttua.Mun tekisi mieli keskustella aiheesta sun kanssa,esim.spostilla tai tavata.Ap.
Hei, en oikein osaa sanoa onko se hyvä idea. Pelkään että jos olen keskustellut asiasta jonkun muun kanssa niin sitäkin saatetaan käyttää jotenkin mua vastaan.. Kamalaa harmitella tällaistakin.
Sivusta sanoen: jos pelkäät, että mies käy lukemassa viestisi, luot itsellesi ilmaisen nettisähköpostitilin, et tallenna selaimeen salasanaasi, poistat ehkä vielä selainhistorian, kun olet keskustellut. Mutta ei keskustelussa ole hei oikeasti mitään väärää, tosiaan kamalaa, jos ja kun tuollaisia joutuu miettimään.
Joo. Asia on niin, että minulla on tililläni aikanaan asioita, mitkä olen pitänyt sisälläni, mitä ei olisi pitänyt. En omasta mielestäni ole kenellekään pahaa halunnut tarkoittaa. Enää en halua eikä minulla ei ole oikein voimia pitää mitään sisälläni joten kertoisin jos kysytään ja en tiedä miten asiaan reagoidaan. Jotenkin mulla taitaa olla sekaisin nyt jotkut minuuden rajatkin että mitä ylipäätänsä voi tehdä.
Yritän hakeutua hoitoon tai jonnekkin mahdollisimman pian kun tuntuu ettei mitään ulospääsyä näy ja tuntuu uskomattoman pahalta. Kotona ehkä yritetään käydä asioita läpi mutta pelkään että se on vain alaspäin menevä spiraali. Enkä tiedä yhtään missä tunnetilassa seuraavaa keskustelua taas käydään kun minulta penätään syytä kaikkeen, mitä en osaa antaa kun olen ihan paskana. Tai sitten voi olla hyvä päivä ja nämä asiat tuntuvatkin kaukaisilta. Miten sitä voikin niin salakavalasti oma tila huonontua vaikka pyrkimys olisi hyvä?
Minun tilani on huonontunut viikossa hirveästi. Ajatukset kiertävät kehää ja kokoajan on paha olo. En pysty keskittymään mihinkään. Tunnen kipuja ja outoja tunteita. Olen siis tuo joka laittoi spostin tänne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
115 jatkaa.
Minäkin olen toiminut eksän kanssa loogisesti. Eksä vie systemaattisesti keskustelua minuun, syyttää minua kaikesta. Kun olen looginen, tulee uusi syytös. Kaikki keinot vedetään mukaan. Se todellakin on loputon suo. Keskustelu loppuu aina siihen, että kuulen olevani valehtelija, ja hän ei siedä valehtelijoita.
Näin eronneena ja välimatkaa saaneena se ei enää tuhoa minua, mutta ärsyttää. Miksi minun pitää aina olla se aikuinen? Miksi toinen saa käyttäytyä noin, mutta minun pitää osata käyttäytyä aikuismaisesti?
Se 20 vuotta naimisissa ollut.
Juuri kuten mun puoliso.Hänkään ei siedä valehtelua.Olin pikkujouluissa työ puolesta,pakko oli mennä.Pikkujoulut olivat lähinnä eläkeikäisten juhla jossa istuttiin tuoleilla glögin ja piparin kera,ei musiikkia,ei mitään.Olin siellä työn puolesta.Joku toi puolisonsa ja ohimennen mainitsin asiasta kotona.Nyt olen valehtelija, puoliso sanoo,ettäenpä kertonut,että olisin voinut ottaa puolisoni mukaan...tilaisuus oli kakkille avoin,enkä edes olisi halunnut osallistua,työn ja kohteliaisuuden vuoksi kävin alle tunnin.
Luulisin,että tässä mustasukkaisuus ja valehtelu kietoutuu toisiinsa.Tuntuu käsittämättömältä,että minua syytetään tässä valehtelijaksi (tätä on puitu jo monta kertaa).En edes ajatellut,että hän haluaisi tulla noi tylsään juttuun mukaan,lähinnä mietin,että kokee ehkä olonsa kiusallisena,kun on yksin (mulla työjuttuja).
Olen paljon miettinyt kuinka paljon se,että syyttää minua valehtelijaksi ja on mustasukkainen,on oikeasti sitä,että hän toimii itse jotenkin niin,että minun pitäisi tuntea itse noita tunteita.En tiedä.Ap.
Olen se mustasukkainen, joka täällä on kirjoitellut. Minulla on myös hyvin vaikeaa sietää sitä että puoliso valehtelee minulle! Hän on jäänyt valheesta kiinni joskus suhteen alkuaikoina kun yritti tehdä vaikutuksen. Siitä lähtien on tullut usein mieleen jokos se taas valehtelee.. On jäänyt useamman kerran vaiheesta kiinni, mutta tiedän että johtuu vain omasta skitsoilustani. Itse pyrin olemaan rehellinen, joskus voin valehdella jos tiedän että totuus loukkaa esim. Joku ulkonäöllinen seikka puolisossa josta en pidä..
.
Voi olla että puolisosi yrittää noin varautua pahimpaan..?ei uskalla olla onnellinen vaan pelkää pettyvänsä.Tai sitten niinkuin itse kyseenalaistan siksi, että haluan tietää mitä puoliso siitä ajattelee ja haluan kuulla, kun hän selittää miksi ei esim kertonut jotain asiaa. Sisimmässäni tiedän kuitenkin että on hyvä ja rehellinen puoliso.
.
Kuulostaa vaan niin tutulta.. :( toivottavasti parannutaan joskus.En kyllä koe,että olisin valehdellut yhtään tässä pikkujoulu-asiassa.Mun näkökulma oli,että menen töihin,en juhliin.Luulisin,että hän kuvittelee mielessään tilanteen ihan toiseksi ja tuntuu tosi pahalta kun kertoo totuuden ja sitä ei selkeästi uskota,vaan on "valehtelija" (tämä nyt juttuna aika pieni,mutta ehkä juuri siksi merkityksellinen...kertoo paljon).Ap.
Et olekaan valehdellut! Ehkä puolisosi kokee että et halunnut häntä mukaan ja siksi e jätit asian kertomatta..? Tai vaan purkaa pahaa oloaan sinuun vaikka tietää ettet ole tehnyt mitään väärää :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En siis missään nimessä halua vähätellä Ap:n kokemuksia! Tunnen suurta sympatiaa puolestasi. Haluan vain tuoda esille, että tunnen sympatiaa myös Ap:n puolisoa kohtaan! Hän ei ole terve!
No ei ole terve, ei. Mutta jos puuttuu sairaudentunto ja halu parantua, toinen ei voi jäädä siihen odottelemaan. Vertaisin alkoholismiin.
Tuosta valehtelusta. Oma luonnehäiriöinen eksäni syytti ja epäili valehtelusta, vaikka en valehdellut hänelle mitään. Jälkikäteen ajateltuna, olisi pitänyt, mutta kun ei kuulu normaaliin toimintaani muutenkaan.
Oikeassa olet! Olen samaa mieltä, että asialle tulee tehdä jotain ja äkkiä! Puoliso hoitoon ja suhde vähintään tauolle siksi aikaa..Mutta kai sitä voi tuntea sääliä ja sympatiaa sairaitakin kohtaan. Se ei tee ihmisestä läpeensä pahaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo palavasta talosta pelastautuminen osuu niin naulan kantaan!!!!
Tosiaan, ensin on syytä pelastautua ja vasta sitten pohtia.
Ap kuvailee narsistisesti käyttäytyvää ihmistä. Myös tämä että on välillä hellä ja välittävä kuuluu narsistiseen käyttäytymismalliin. Eihän kukaan jäisi, jos toinen olisi koko ajan pelkästään v****mainen? Mutta tämä rakastavasti käyttäytyminen on pelkkää teatteria.
Narsisti ei rakasta ketään. Ei edes itseään.
Mustasukkaisuus on vain kontrolointia. Eikä sillä ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Mustasukkainen ihminen pettää itse. Aina. Jos ei muuten, niin netissä ja työpaikalla flirttailemalla. Eikä mustasukkainen jätä koskaan pettämättä, jos siihen vaan tarjoutuu tilaisuus. Narsistisesti hän olevinaan kostaa kumppaninsa uskottomuutta. Ja on sitten vielä enemmän mustasukkainen.
Lähde nyt hyvä ihminen kävelemään. Mikään muu ei pelasta mielenterveyttäsi. Tilanteesi ei tule muuten muuttumaan!
Minun mieheni piti minua otteessaan "sovintoseksillä". Aina (hänen aiheuttamansa) riidan jälkeen hän esitti sängyssä suurta rakastajaa. Hänen silmistään kyllä näki, että se oli pelkkää teatteria, tekniikkaa ja opeteltua toimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, missäpäin asut?
Miksi kysyt?Ap.
Avuntarjoamishengessä :) t. Se, jonka ex hakeutui myöhemmin tutkimuksiin/hoitoon
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, missäpäin asut?
Miksi kysyt?Ap.
Avuntarjoamishengessä :) t. Se, jonka ex hakeutui myöhemmin tutkimuksiin/hoitoon
Ok.Eteläisessä Suomessa.
En ota kantaa siihen onko kyseessä jotakin psyykkistä sairautta mutta tunnistan pitkälti omasta miehestä samoja piirteitä. Olin myös itse rikki, enkä oikeastaan tiennyt edes kuka ja mikä olin.
Epäilin alkuun että pakko olla joku narsistin suuntaan.
Enivei, tänä päivänä olen siis samaisen miehen kanssa yhdessä miltei 10 vuotta ja meillä menee nykyään hyvin. On omakoti ja lapsi.
Ajoittain hän on hankala ja on kuin ylinsyyttäjä, sen mä olen hyväksynyt (hyökkäys on paras puolustus. :D )
Meillä oli alkuun tosi paljon ongelmia, ihmettelenkin toisinaan että miten mä jaksoin sitä touhua. Mä olin syyllinen ja petturi kunnes toisin todistettiin.
Ja toisinaan hän halusi tietää aiemmista suhteistani hieman alentavaan sävyyn koska hän halusi selvittää mikä mä olen naisiani. Se oli loukkaavaa silloin.
Oon tullut tänä päivänä siihen tulokseen että moinen epäkunnoittava käytös johtui hänen epävarmuudestaan koska hänellä oli vaikea lapsuus ja perhesuhteet sekavat.
Silloin kaveritkin kun valitin hänestä heitti kommentteja "jätä se!" ja nykyään pitävät meitä loistavana parina.
Koen että olen saanut hänen luottamuksensa vaikka itse toisinaan olin aivan rikki ja väsynyt.
Tämä siis mun tarina ja mun kokemus hankalasta ihmisestä, koin itseki käyväni kyseisen ihmisen takia pohjalla, mutta se oli opettavaista ja sen arvoista. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, missäpäin asut?
Miksi kysyt?Ap.
Avuntarjoamishengessä :) t. Se, jonka ex hakeutui myöhemmin tutkimuksiin/hoitoon
Ok.Eteläisessä Suomessa.
Aa, okei. Sitten olen turhan kaukana!
Feenix kirjoitti:
En ota kantaa siihen onko kyseessä jotakin psyykkistä sairautta mutta tunnistan pitkälti omasta miehestä samoja piirteitä. Olin myös itse rikki, enkä oikeastaan tiennyt edes kuka ja mikä olin.
Epäilin alkuun että pakko olla joku narsistin suuntaan.
Enivei, tänä päivänä olen siis samaisen miehen kanssa yhdessä miltei 10 vuotta ja meillä menee nykyään hyvin. On omakoti ja lapsi.
Ajoittain hän on hankala ja on kuin ylinsyyttäjä, sen mä olen hyväksynyt (hyökkäys on paras puolustus. :D )
Meillä oli alkuun tosi paljon ongelmia, ihmettelenkin toisinaan että miten mä jaksoin sitä touhua. Mä olin syyllinen ja petturi kunnes toisin todistettiin.
Ja toisinaan hän halusi tietää aiemmista suhteistani hieman alentavaan sävyyn koska hän halusi selvittää mikä mä olen naisiani. Se oli loukkaavaa silloin.
Oon tullut tänä päivänä siihen tulokseen että moinen epäkunnoittava käytös johtui hänen epävarmuudestaan koska hänellä oli vaikea lapsuus ja perhesuhteet sekavat.
Silloin kaveritkin kun valitin hänestä heitti kommentteja "jätä se!" ja nykyään pitävät meitä loistavana parina.
Koen että olen saanut hänen luottamuksensa vaikka itse toisinaan olin aivan rikki ja väsynyt.
Tämä siis mun tarina ja mun kokemus hankalasta ihmisestä, koin itseki käyväni kyseisen ihmisen takia pohjalla, mutta se oli opettavaista ja sen arvoista. :)
Minunkin puolisollani on vaikea lapsuus ja sekavat perhekuviot.Mutta tiedätkö mitä,niin on minullakin,ehkä jopa vaikeampi menneisyys.Miksi vain toinen meistä käyttäytyy noin?Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En usko ap.tä. Olet muka lukenut ihmistieteitä (niitä opiskellut ei yleensä edes käytä tuota sanaa), eikä silti syty lamppu? Vieläkin kyselet (kts. viimeisin viesti).
Jos tilanteesi on todellinen, niin pahoittelen ja toivotan voimia.
Hyvä Ap, tämä ketju on ollut voimaannuttavaa luettavaa. Sinun sekä monen muun kirjoittajan kokemukset ovat todella, todella tuttuja minullekin. Riuhtaisin itseni irti joitain vuosia sitten juuri tuollaisesta luonnehäiriöisen ihmisen piinaavasta parisuhdehelvetistä. Itsensä on pakko pelastaa, kukaan muu ei sitä puolestasi tule tekemään. Ap, tiedän sinun tietävän, että sinun on lähdettävä, mutta ilmeisesti koet, ettei aika ole vielä kypsä tai tilanne tarpeeksi paha.
Eksäni meni nöyryyttämisessä ja alistamisessa aivan vaan pitemmälle: aina kun luulin, että mitään tämän pahempaa hän ei enää voi sanoa tai tehdä - huomasin olevani väärässä, hän onnistui aina ylittämään itsensä. Ja kuten tässäkin ketjussa on kerrottu, kukaan ulkopuolinen, kukaan kyläläinen ei olisi voinut aavistaakaan kuinka julma tuo mies saattoi olla kodin seinien sisäpuolella. Hänhän oli juuri se hauska seuramies, iloinen veikko, kaikkien tuntema mukava kaveri. Eihän siitä voinut kenellekään kertoa, kuka minua olisi uskonut? Siinä tein virheen, mutta se häpeän tunne oli silloin niin valtava. Vasta kun olin saanut itseni pelastettua, uskaltauduin kertomaan asioiden todellisen laidan lähipiirilleni ja se oli suunnaton helpotus! Terapiassa sain tähän apua. Terapeutti antoi minulle numeron psykiatrille, jonka erikoisalaa olivat kidutuksen uhrit. Olin itse ollut sokea tilanteen vakavuudelle, siihen jatkuvaan henkiseen väkivaltaan oli vaan turtunut enkä ymmärtänyt tai kyennyt lähtemään.
Se hetki vain tuli, kun tiesin, että minun on pakko lähteä - heti. Tiesin miehen olevan kyläreissussa pari tuntia, sillä aikaa pakkasin kaikki tärkeimmät tavarani autoon, niin paljon kuin mahtui. Taakseni en koskaan katsonut.
Ap, mikäli haluat vaihtaa ajatuksia (tai joku muu tätä ketjua lukeva, joka kokee tarvitsevansa vertaistukea) niin ota yhteyttä: vainyksielama@luukku.com
Rohkeutta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, onko sinullakin niin, että mies käyttää sinun rikkinäistä lapsuuttasi aseena sinua vastaan: siksi sinä olet niin epävakaa tai epäonnistunut, sinun perhetaustasi on 'huono' jne. ?
Ap, oletteko olleet kauan yhdessä? Ja onko puolisosi pääkaupunkiseudulta..? Käyttääkö alkoholia? Tarinasi kuulostaa hyvin tutulta..
20 vuotta aviossa ollut jatkaa:
Mielenkiintoinen ketju, voin samaistua niin moneen. Varsinkin niihin, mitkä ovat juuri ja juuri normaaliuden rajoissa. Meillä ei ollut liitossa kovin pahoja ylilyöntejä. Ennen kuin eron jälkeen.
Minä itse kun aloin eron jälkeen toipumaan ja laittamaan rajoja miehelle, niin sitten mies on koventanut otteitaan.
Ensin hän on kohtelias ja kysyy jotain lapsen asiaa. Jos en suostu, niin hän määrää. Jos en suostu, hän syyllistää. Jos en vieläkään suostu, sitten isketään vyön alle ja häpäistään. Ja sitten kiristetään ja lopuksi uhkaillaan.
Panokset kovenevat sitä enemmän, mitä enemmän minä olen alkanut seisomaan omilla jaloillani ja tekemään juuri niin kuin itse tahdon.
Miehen perhetausta ei ole huono, mutta hänen isänsä tausta on karmaiseva. Ja isä vasta osasi olla kamala.
Olisiko narsisti? Lue narsistien uhrien tuki ry:n sivut.
Jos sinulla ei ole lapsia miehen kanssa: Valmistaudu henkisesti eroon, käy yksiksesi terapiassa tai vastaavassa, sitten suunnittele lähtösi mieheltä salassa, sitten lähde kertalaakista niin että et takaisin tule. Varmista selustasi monin eri tavoin. Googlaamalla saat vihjeet kuinka toimia.
Jos sinulla on lapsia miehen kanssa: Tee samat vaiheet mutta vielä huolellisemmin. Hanki ammattiapua, sekä henkistä että lakiasioissa.
Kummassakin tapauksessa mutta eritoten jos on lapsia tai omaisuutta: Kirjoita muistiin se mitä pahaa mies tekee päivineen, kellonaikoineen ja yksityiskohtineen. Säästä tekstiviestit ja s-postit ja kirjeet. Valokuvaa ja nauhoita puhelut ja ruhjeet. Käy lääkärissä. Hanki joku luotettava ihminen todistajaksi ja turvaksi.
Jos mies on narsisti, hänestä ei välttämättä pääse eroon kuin karkaamalla. Suunnittele siis pakosi, varmista selustasi ja lähde. Voi olla että joudut jättämään paljon taaksesi, voi olla että osa tutuistasi jättää sinut. Mutta sinulla ei taida olla vaihtoehtoa.
Tsemppiä!
Hyvä että kirjoitit ajatuksistasi! Tosiaan ei ole mitään tervettä tuossa suhteessa, puolisosi on sairas. Tai siis persoonallisuushäiriöinen, pahasti. Sellainen ihminen ei muutu. Ja tosiaan tuhoaa sinut. Sulla ei ole vaihtoehtoja. Voit soittaa terveyskeskukseen ajan ja kerrot tilanteesi lääkärille. Hän antaa sulle tietoa mistä saat apua. Ensinnäkin tarvitset keskusteluapua, se auttaa sua saamaan todellisuudentajusi takaisin. Varaudu siihen, että yrität etsiä kaikkeen syytä itsestäsi ja kestää aikansa ennen kuin alat ymmärtää kuinka sairaassa ympäristössä olet ollut. Ja sen, ettet ole tehnyt, etkä itseäsi auttaessasi tee- mitään väärää. Sitten vertaistuki. MIkään ei paranna ja eheytä niin kuin ihmiset, jotka tietävät mistä puhut. Ja muista sekin, jos kumppanisi kääntää kelkkaa ja alkaa esittää heikkoa ja tarvitsevaa tai syyttää sua omasta pahasta olostaan tai häpeästään, SE EI OLE SUN ONGELMA. Persoonallisuushäiriöiset ovat niin pulassa oman elämänsä kanssa että he keksivät ihan mitä tahansa jotta eivät joutuisi kohtaamaan itseään. Ja siihen hommaan hän on sua tarvinnutkin- hän voi purkaa pahaa oloaan sinuun, jottei hänen tarvitse kohdata sitä kuinka arvoton, häpeää täynnä jne hän itse on. Rakkauden kanssa tuolla suhteella ei ole mitään tekemistä. Olet toisen ihmisen väline. Hän käyttää sinua pahan olonsa purkamiseen, ei muuta. Tsemppiä ja rohkeutta. Äläkä missään nimessä anna syyllisyydentunteenkääntää sua takaisinpäin. terv. todella pitkän tien kulkenut
Vierailija kirjoitti:
En usko ap.tä. Olet muka lukenut ihmistieteitä (niitä opiskellut ei yleensä edes käytä tuota sanaa), eikä silti syty lamppu? Vieläkin kyselet (kts. viimeisin viesti).
Jos tilanteesi on todellinen, niin pahoittelen ja toivotan voimia.
Ihmistiede on munkin mielestäni hassu sana. Mutta siihenhän kaikki perustuu, että fiksullakin ihmisellä todellisuudentaju hämärtyy ja alkaa pitää sairasta olotilaa normaalina. Eihän ketään voisi muuten alistaa jos ei niin kävisi. Sitä paitsi esim. sosiaalialalla melko monet ovat itse ihan sekaisin, mutta pelastavat mielenrauhansa alkamalla hoitaa muiden ongelmia. Ihan perusjuttu.
Joo. Asia on niin, että minulla on tililläni aikanaan asioita, mitkä olen pitänyt sisälläni, mitä ei olisi pitänyt. En omasta mielestäni ole kenellekään pahaa halunnut tarkoittaa. Enää en halua eikä minulla ei ole oikein voimia pitää mitään sisälläni joten kertoisin jos kysytään ja en tiedä miten asiaan reagoidaan. Jotenkin mulla taitaa olla sekaisin nyt jotkut minuuden rajatkin että mitä ylipäätänsä voi tehdä.
Yritän hakeutua hoitoon tai jonnekkin mahdollisimman pian kun tuntuu ettei mitään ulospääsyä näy ja tuntuu uskomattoman pahalta. Kotona ehkä yritetään käydä asioita läpi mutta pelkään että se on vain alaspäin menevä spiraali. Enkä tiedä yhtään missä tunnetilassa seuraavaa keskustelua taas käydään kun minulta penätään syytä kaikkeen, mitä en osaa antaa kun olen ihan paskana. Tai sitten voi olla hyvä päivä ja nämä asiat tuntuvatkin kaukaisilta. Miten sitä voikin niin salakavalasti oma tila huonontua vaikka pyrkimys olisi hyvä?