Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Puolisoni tuhoaa minut. Kokemuksia kaipailen.
10.02.2016 |
Tiedän. Tämä ei ole mikään asiantuntijafoorumi ja varmaan minun pitäisi tehdä itse asialle pian jotain, mutta olen jotenkin niin rikki, että se halvaannuttaa minut paikalleen. Olin ennen hirveän vahva ihminen ja nyt tunne mitä olen alkanut tuntea lähes kokoajan on hermostuneisuus ja pelko.
Haluaisin tietää onko kellään kokemusta tällaisesta suhteessa ja käsitystä mistä se voisi johtua. Olen ihminen joka hakee syitä asioille, mietin pitkään ja haluaisin kai kuulla millaista muilla on ollut jotta saisin tähän palapeliin jotain selvyyttä. Olen alkanut epäillä, että tässä on taustalla jotain tavanomaista ilkeyttä enemmän, ehkä jokin persoonallisuushäiriö tai en tiedä. Kuullostaako tämä siltä?
Olen parisuhteessa vaikean ihmisen kanssa. Olen koko ajan hermostunut ja tunnen pelkoa, että teen jotakin mikä kääntyy minua vastaan. Peitän paljon tunteitani, että toinen ei tekisi mitään tällaista, mutta tästä seuraa ainoastaan omalla kohdallani tasaisin väliajoin täysin musertavaa hajoamista.
Puolisoni piirteitä on esimerkiksi mustasukkaisuus jolla hän onkin onnistunut rajoittamaan minua. Lopulta olenkin omaksunut rajoittamisen jo ihan itse, teen sitä välttääkseni syytökset, mutta saan niitä kuitenkin. Yleensä kysyy "onko sulla joku toinen" tai "kenes luo nyt menet" silloin, kun erehdyn osoittamaan pahan oloni. Minähän en tosiaankaan oikein missään käy ja lähes kaikki ystävyyssuhteet olen pistänyt aiempaan nähden lähes jäähylle, mitään perustetta ei ylipäänsä epäilyille ole.
Puolisoni vetää minulta muutenkin "maton jalkojen alta" todella taitavasti. Hän saattaa pyytää minua kertomaan miltä minusta tuntuu (koska varmaan huomaa, että peittelen tunteitani) ja mitä ajattelen. Hän haluaa, että teen näin "ennenkuin räjähtää" (se tasainen hajoamiseni tässä suhteessa). Jos kuitenkin näin teen, esimerkiksi kirjoitan kirjeen, niin puolisoni saattaa sanoa: "en mä sun raapustuksia halua lukea" eli olen kirjeeseen upottanut syviä ajatuksiani ja hän mitätöi sen noin. Toinen mitä hän usein samassa tilanteessa on, jos puhuen kerron, että sanoo suunnilleen näin: "olet itsestäsi liikoja luuleva akateeminen" tai "mikä ihmistuntija sä muka kuvittelet olevasi, et sä ole". Olen opiskellut ihmistieteitä ja siksi kai haluaa mitätöidä juuri sitä, koska tietää sen olevan minulle tärkeää.
Hän haluaa muutenkin tehdä kaiken minkä koen tärkeäksi turhaksi. Minulla on harrastus johon olen palailemassa (tämänkin lopetin, koska oli niin mustasukkainen) ja tätä harrastusta ei voi harrastaa yksin. Se vaatii useita ihmisiä. Tämä harrastus on ollut minulle ihan älyttömän tärkeä ja tekee minulle todella hyvää. En saa mistään samaa tunnetta, se on suorastaan aivolääkettä minulle. Puolisoni iskee tähänkin "ai, tarvitko nyt opettajan itsellesi sitten". Tiedän jo kokemuksesta tällä tarkoittavan, että ei pidä jos minua opettaisi vastakkaista sukupuolta oleva henkilö ja ennen pitkään jos näin olisi, saisin kuulla asiasta. Eli saa minut nykyisin jo näin pienestä stressaamaan ja pelkäämään tuota (turhaa) reaktiota, jonka vielä aikoo sopivan tilaisuuden tullen käyttää.
Hän tuntuu manipuloivan minua muutenkin suoraan ja epäsuoraan. Hän syyllistää minua ja käyttäytyy ristiriitaisesti (esim. "kerro tunteistasi" ja jos niin teen niin mitätöi ja litistää ne täysin, samalla myös minut ja sen mitä edustan). Hän löytää minusta kaikki herkät pisteeni, esim. menneet parisuhteeni ja niissä tapahtuneet (minusta riippumattomat) karikot hän pistää syykseni "eipä ihme, että sun suhteet on meneet pieleen" jne.
Hän myös uhkailee minua. Jos kerron ajatuksistani ja tunteistani hän saattaa sanoa, että "pitäisikö soittaa x tai x ja kertoa mitä sä sanot / ajattelet", nämä x ja x ovat hänen sukulaisiaan ja siten minunkin tuttujaaan, läheisestikin. Eli haluaa vaientaa minut uhkailemalla mustamaalaamisellani.
En tiedä mitä tehdä. Olen ihan rikki ja täysin yksin. Nämä on tällaisia pieniä yksittäisiä juttuja, en edes viitsi kertoa mitä kaikkea mustasukkaisuuden nimissä on tapahtunut, mutta uskon, että osaatte lukea jo rivin välistä mitä se tällaisen henkilön kohdalla voisi olla.
Kertokaa jos teillä on kokemusta tällaisesta ihmistyypistä tai osaatte yhdistää tämän toiminnan johonkin, esim. persoonallisuushäiriöön, traumaan mihin vain. Itsetuntoni on mennyttä, mietin nyt jo hyvin itsetuhoisiakin juttuja. Senkin puolisoni varmaan arvaa, koska sanoo minulle "sulla on kuule asiat paljon paremmin, kuin luuletkaan". Onko?
Kommentit (259)
Kuopiossa yksi tällainen narsisti. Etunimi alkaa E ja kolme kirjainta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sekavia ajatuksia. Itse aloin puoliksi vahingossa selvittää asiaa sillä, että kun tuli riitaa jostain asiasta, josta tiesin 100% varmuudella, että tämä on asian terve ja järkevä ratkaisu, pidin kiinni mielipiteestäni. Puoliso yritti ja yritti taivuttaa minua, mutta en taipunut. Sen jälkeen hänen tunnereaktionsa vaikutti hyvin oudolle. Välillä hän oli surullinen, vihainen, sitten jääkylmä. Puhui kylmäävällä äänensävyllä, aivan kuin yrittäisi manipuloida ja saada minut vedettyä mukaan tuohon tunnetilaan. Yritin pysytellä normaalissa tunnetilassa. Lopulta ei puhunut mitään. Mutta en siltikään taipunut, vaikka todella koville otti kun olen aika empaattinen ihminen. Tunsin kuitenkin hetkellisesti jonkinlaisen oudon varmuuden tunteen häivähdyksen itsessäni, mitä en ole tuntenut vuosiin. Ja jotenkin aloin nähdä asioita selvemmin.
Hieman jopa säälin puolisoani, ikäänkuin hän sisällään hiljaa kärsisi, vaikka yritti vaikuttaa kovalta. Ja jotenkin sääli ei kohdistunut rakastamaani ihmiseen tai siihen mitä luulin.. Ikään kuin edessäni olisi ollut joku ihan toinen ihminen, jota tavallaan säälin. Jotenkin siten kuin vaikka tuntee sääliä yksinäistä asunnotonta kohtaan kadulla.
Katsotaan mitä kontrollin menettäminen vaikuttaa ja mitä tästä seuraa.
Kiitos ap, että tulit kertomaan tilanteestasi. Tämä on minulle tärkeä ketju - olen tuo 20 v aviossa ollut.
Erosta On jo vuosia, mutta tämä ketju on nostanut paljon pintaan. Olen lähinna miettinyt, miten on mahdollista, että luulin eläväni onnellisessa avioliitossa niin pitkään? Tapasin miehen niin nuorena, en muusta tiennyt. Enkä tuntunut itseänikään, miten olisin voinut toisen ihmisen tuntea.
Vai olinko minä se, joka mahdollisti, että miehestä kasvoi hirviö? Minä kun ymmärrän kaikkea ja kaikkea. Ja ero ei koskaan ollut vaihtoehto.
Se, mitä tämän ketjun kriitikot eivät tajua, että kukaan näistä miehistä ei ole läpeensä paha. Heissä on jotain sellaista, että hyvään uskova ihminen antaa kerta toisensa jälkeen anteeksi. Minun eksäni hyvä puoli oli se, että hän piti perheestä huolta, oli ahkera ja suojeleva kuin karhuemo konsanaan.
Hei 250, minä olen se ketjun yksi sivustahuutelija, mutta siksi olen täällä, kun meillä kotona on jossain määrin samanlaista. Tuo kylmyys raivoamisten ja jähmettyneen raivon välissä on niin tuttu juttu. Näitä tulee, kun on koetettu selvittää jotain hankalaa asiaa parisuhteessa, siis minun yritykset saada aikaan keskustelua näistä aiheista johtavat aina miehen menemiseen tuollaiseen tolkuttomaan tilaan. Välillä on täysin jähmettynyt, välillä raivoaa, välillä esittää mielikuvituksellisia syytöksiä sillä kylmäävällä äänensävyllä. Hänellä on ihan erityinen äänensävy tällaisia viestejä varten: pakotetun madallettu ja monotoninen, kuitenkin värisevä ja joskus pätkiväkin. Tällä äänensävyllä syyttelee minua ja rationalisoi omaa käytöstään. Minulla tuo varmuuden tunne tulee siitä, kun emotionaalista etäisyyttä on riittävästi ja miehen jutut polkevat samoja uria, vaikka tilanteet muuttuvat, tulee sellainen tunne, että "aina tuota samaa". Vaikka tuo kuvailemani käytös syö hermoja ja nakertaa jaksamista, niin nykyisin se lisäksi kyllästyttää ja tympäisee. Ja lisäksi säälittää, kun huomaan, ettei hän ole tuolla persoonallisuuden alueella kyennyt kehittymään lainkaan n. 15 vuodessa ja tuskin enää kykenee korjaamaan itseään. Ei lähde terapioihin, ei pari- eikä yksilö-.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos ap, että tulit kertomaan tilanteestasi. Tämä on minulle tärkeä ketju - olen tuo 20 v aviossa ollut.
Erosta On jo vuosia, mutta tämä ketju on nostanut paljon pintaan. Olen lähinna miettinyt, miten on mahdollista, että luulin eläväni onnellisessa avioliitossa niin pitkään? Tapasin miehen niin nuorena, en muusta tiennyt. Enkä tuntunut itseänikään, miten olisin voinut toisen ihmisen tuntea.
Vai olinko minä se, joka mahdollisti, että miehestä kasvoi hirviö? Minä kun ymmärrän kaikkea ja kaikkea. Ja ero ei koskaan ollut vaihtoehto.Se, mitä tämän ketjun kriitikot eivät tajua, että kukaan näistä miehistä ei ole läpeensä paha. Heissä on jotain sellaista, että hyvään uskova ihminen antaa kerta toisensa jälkeen anteeksi. Minun eksäni hyvä puoli oli se, että hän piti perheestä huolta, oli ahkera ja suojeleva kuin karhuemo konsanaan.
Moi, en ole ap vaan yksi joka on kirjoitellut tarinaansa tänne. Omassakin puolisossa on muutama piirre, mistä pidän äärettömästi. Kyllä hänkin varmaan minusta pitää. Mutta sitten jotenkin oudosti tuntuu kuin hän inhoaisi tai kadehtisi minua ja se syö jatkuvasti minua sisältä ja estää kunnon rakastamisen. En tiedä mitä tästä tulee. Ristiriitaista ja pelkään yksin jäämistä, mutta yhteiselo taas imee energiaa todella paljon. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos ap, että tulit kertomaan tilanteestasi. Tämä on minulle tärkeä ketju - olen tuo 20 v aviossa ollut.
Erosta On jo vuosia, mutta tämä ketju on nostanut paljon pintaan. Olen lähinna miettinyt, miten on mahdollista, että luulin eläväni onnellisessa avioliitossa niin pitkään? Tapasin miehen niin nuorena, en muusta tiennyt. Enkä tuntunut itseänikään, miten olisin voinut toisen ihmisen tuntea.
Vai olinko minä se, joka mahdollisti, että miehestä kasvoi hirviö? Minä kun ymmärrän kaikkea ja kaikkea. Ja ero ei koskaan ollut vaihtoehto.Se, mitä tämän ketjun kriitikot eivät tajua, että kukaan näistä miehistä ei ole läpeensä paha. Heissä on jotain sellaista, että hyvään uskova ihminen antaa kerta toisensa jälkeen anteeksi. Minun eksäni hyvä puoli oli se, että hän piti perheestä huolta, oli ahkera ja suojeleva kuin karhuemo konsanaan.
Moi, en ole ap vaan yksi joka on kirjoitellut tarinaansa tänne. Omassakin puolisossa on muutama piirre, mistä pidän äärettömästi. Kyllä hänkin varmaan minusta pitää. Mutta sitten jotenkin oudosti tuntuu kuin hän inhoaisi tai kadehtisi minua ja se syö jatkuvasti minua sisältä ja estää kunnon rakastamisen. En tiedä mitä tästä tulee. Ristiriitaista ja pelkään yksin jäämistä, mutta yhteiselo taas imee energiaa todella paljon. :(
Terveisin siis 250.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos ap, että tulit kertomaan tilanteestasi. Tämä on minulle tärkeä ketju - olen tuo 20 v aviossa ollut.
Erosta On jo vuosia, mutta tämä ketju on nostanut paljon pintaan. Olen lähinna miettinyt, miten on mahdollista, että luulin eläväni onnellisessa avioliitossa niin pitkään? Tapasin miehen niin nuorena, en muusta tiennyt. Enkä tuntunut itseänikään, miten olisin voinut toisen ihmisen tuntea.
Vai olinko minä se, joka mahdollisti, että miehestä kasvoi hirviö? Minä kun ymmärrän kaikkea ja kaikkea. Ja ero ei koskaan ollut vaihtoehto.Se, mitä tämän ketjun kriitikot eivät tajua, että kukaan näistä miehistä ei ole läpeensä paha. Heissä on jotain sellaista, että hyvään uskova ihminen antaa kerta toisensa jälkeen anteeksi. Minun eksäni hyvä puoli oli se, että hän piti perheestä huolta, oli ahkera ja suojeleva kuin karhuemo konsanaan.
Moi, en ole ap vaan yksi joka on kirjoitellut tarinaansa tänne. Omassakin puolisossa on muutama piirre, mistä pidän äärettömästi. Kyllä hänkin varmaan minusta pitää. Mutta sitten jotenkin oudosti tuntuu kuin hän inhoaisi tai kadehtisi minua ja se syö jatkuvasti minua sisältä ja estää kunnon rakastamisen. En tiedä mitä tästä tulee. Ristiriitaista ja pelkään yksin jäämistä, mutta yhteiselo taas imee energiaa todella paljon. :(
Terveisin siis 250.
:-). Kertonee vaan siitä, että näissä miehissä on se yhteinen piirre ja ominaisuus..kun miehet menevät sekaisin.... Kun vielä tietäisi, mikä se lopullinen ongelma on
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei, en tiedä onko ketju enää hengissä, mutta katsotaan. Itse olen tänne jotain joskus kirjoitellut ja tilanne on eskaloitunut huutelemiseksi ja syyttelemiseksi. Nyt mä kuulemma valehtelen jatkuvasti. Ja kyllä, tunnustan valehdelleeni aikanaan. Mutta nämä syytökset kohdistuvat viime aikoina käymiimme keskusteluihin. Taaskin olen ymmällään, olenko sittenkin minä se ongelma kun en kristallinkirkkaasti muista jokaista sanomaani sanaa, mutta aika varmasti kyllä? Huhhuh kun ei voi oikein mihinkään mielipiteeseen tai sanomiseen nojata kun kaikki kyseenalaistetaan. Puolisokin on kyllä jotain myöntänyt ja väittää muuttuneensa.. Mutta antaa vähän ristiriitaista viestiä ja puolustaa reviiriään raivokkaasti. Tää tuntuu olevan jotain valtataistelua, mitä en halunnut alunperinkään vaan selvittää ongelmat. Hyvääkin kuitenkin suhteessa on. Phuh, ajatusten kirjoittaminen helpotti. :)
Vierailija kirjoitti:
Hei, en tiedä onko ketju enää hengissä, mutta katsotaan. Itse olen tänne jotain joskus kirjoitellut ja tilanne on eskaloitunut huutelemiseksi ja syyttelemiseksi. Nyt mä kuulemma valehtelen jatkuvasti. Ja kyllä, tunnustan valehdelleeni aikanaan. Mutta nämä syytökset kohdistuvat viime aikoina käymiimme keskusteluihin. Taaskin olen ymmällään, olenko sittenkin minä se ongelma kun en kristallinkirkkaasti muista jokaista sanomaani sanaa, mutta aika varmasti kyllä? Huhhuh kun ei voi oikein mihinkään mielipiteeseen tai sanomiseen nojata kun kaikki kyseenalaistetaan. Puolisokin on kyllä jotain myöntänyt ja väittää muuttuneensa.. Mutta antaa vähän ristiriitaista viestiä ja puolustaa reviiriään raivokkaasti. Tää tuntuu olevan jotain valtataistelua, mitä en halunnut alunperinkään vaan selvittää ongelmat. Hyvääkin kuitenkin suhteessa on. Phuh, ajatusten kirjoittaminen helpotti. :)
Kolahtaako tämä artikkeli?
http://www.iltasanomat.fi/seksi-parisuhde/art-2000001140790.html
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Usein naiset jostain syystä pyrkivät löytämään sairaissa suhteissa jotain syytä tapahtumille, ikäänkuin suhde paranisi jos he vain ymmärtäisivät miksi puoliso kohtelee heitä kurjasti. Valitettavasti vaikka nainen saisikin selkeän syyn sille miksi puoliso ei rakasta ja kunnioita häntä, ei tuolla tiedolla tee mitään koska yksi ihminen ei voi yksin muuttaa suhdetta vaikka miten haluaisi. Luultavammin kyse on siitä että tuonkaltaiset kaltoin kohtelevat puolisot eivät edes haluaisi olla tasapainoisessa suhteessa. Heille hyvä suhde on sellainen missä he ovat vallassa ja puolisonsa saappaan koron alla. Se kannattaa hyväksyä, että tuollaista ihmistä ei voi rakastaa ehjäksi ja alistumalla tilanne ei tule menemään kuin huonompaan suuntaan. Ala etsiä itsellesi asuntoa kaikessa hiljaisuudessa ja sitten kun kaikki on valmista niin häivyt. Ei kannata hukata energiaa tappelemalla tuollaisen ihmisen kanssa, hän ei tule koskaan näkemään asioita sinun kannaltasi ja ymmärtämään miksi haluat lähteä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
258 jatkaa. Lienee sanomattakin selvää, että ihan järkyttävä syyllisyys painaa minua näistä riidoista ja kaikista tekemisistä ja tekemättömyyksistäni. Asiat ovat näennäisesti ihan hyvin, mutta sitten kun keskustelu tai riita alkaa niin se on kamalaa. Tunnen, että minustakin tulee täysi kusipää kun yritän pysyä kovana ja vaatia jotain arvostusta. Ja se toisen tunnetilojen arvailu..
Vierailija kirjoitti:
Miten nämä tällaiset ihmiset sitten lopulta saavat narsismi- tai jonkun vastaavan diagnoosin? Antaako sen lääkäri? Vai terapeutti? Ja sanotaanko se vain päin naamaa? Hankalaahan näitä voi toki olla terapiaan saada.
Harvemmin oikea narsisti saa diagnoosia. Mutta ei sen ole niin väliä, koska narsistia ei voi parantaa. Vain sellaisia sairauksia voi parantaa, missä ihminen myöntää olevansa sairas ja on valmis tekemään töitä sen eteen, että paranisi. Tärkeintä on, että ne ketkä ovat narsistin lähellä hakevat ja saavat apua.
Olisi kiva kuulla, kuinka ap voi.
Ihan mielenkiinnosta kysyisin tämän ketjun luettuani että missä kunnossa ihminen on henkisesti silloin kun on ollut Tälläisen narsistin kanssa naimisissa 30-40 vuotta? Voiko vielä olla onnellinen?
Vierailija kirjoitti:
Ihan mielenkiinnosta kysyisin tämän ketjun luettuani että missä kunnossa ihminen on henkisesti silloin kun on ollut Tälläisen narsistin kanssa naimisissa 30-40 vuotta? Voiko vielä olla onnellinen?
Ei voi olla onnellinen. Ihminen ei voi olla onnellinen, jos joutuu näivettämään minuutensa, olemaan jatkuvasti varpaillaan ja käyttäytymään siten kuin toinen haluaa. Itsensä hävittäminen tapahtuu pikkuhiljaa, siksi sitä ei huomaa. Lopulta ihminen vain tajuaa, että on uupunut ja iloton, mutta ei itse ymmärrä miksi. Kokemusta on 20 vuodesta...
Se on sitten eri asia, että ihminen luulee, että hyvä elämä on juuri tällaista. Mutta kun ei muusta tiedä, ei osaa vaatia.
Alue: Aihe vapaa
Ap, miten viikonloppu meni? Tapasitko ystäviäsi tai harrastitko ja miten miehesi suhtautui?