Lue keskustelun säännöt.
Puolisoni tuhoaa minut. Kokemuksia kaipailen.
10.02.2016 |
Tiedän. Tämä ei ole mikään asiantuntijafoorumi ja varmaan minun pitäisi tehdä itse asialle pian jotain, mutta olen jotenkin niin rikki, että se halvaannuttaa minut paikalleen. Olin ennen hirveän vahva ihminen ja nyt tunne mitä olen alkanut tuntea lähes kokoajan on hermostuneisuus ja pelko.
Haluaisin tietää onko kellään kokemusta tällaisesta suhteessa ja käsitystä mistä se voisi johtua. Olen ihminen joka hakee syitä asioille, mietin pitkään ja haluaisin kai kuulla millaista muilla on ollut jotta saisin tähän palapeliin jotain selvyyttä. Olen alkanut epäillä, että tässä on taustalla jotain tavanomaista ilkeyttä enemmän, ehkä jokin persoonallisuushäiriö tai en tiedä. Kuullostaako tämä siltä?
Olen parisuhteessa vaikean ihmisen kanssa. Olen koko ajan hermostunut ja tunnen pelkoa, että teen jotakin mikä kääntyy minua vastaan. Peitän paljon tunteitani, että toinen ei tekisi mitään tällaista, mutta tästä seuraa ainoastaan omalla kohdallani tasaisin väliajoin täysin musertavaa hajoamista.
Puolisoni piirteitä on esimerkiksi mustasukkaisuus jolla hän onkin onnistunut rajoittamaan minua. Lopulta olenkin omaksunut rajoittamisen jo ihan itse, teen sitä välttääkseni syytökset, mutta saan niitä kuitenkin. Yleensä kysyy "onko sulla joku toinen" tai "kenes luo nyt menet" silloin, kun erehdyn osoittamaan pahan oloni. Minähän en tosiaankaan oikein missään käy ja lähes kaikki ystävyyssuhteet olen pistänyt aiempaan nähden lähes jäähylle, mitään perustetta ei ylipäänsä epäilyille ole.
Puolisoni vetää minulta muutenkin "maton jalkojen alta" todella taitavasti. Hän saattaa pyytää minua kertomaan miltä minusta tuntuu (koska varmaan huomaa, että peittelen tunteitani) ja mitä ajattelen. Hän haluaa, että teen näin "ennenkuin räjähtää" (se tasainen hajoamiseni tässä suhteessa). Jos kuitenkin näin teen, esimerkiksi kirjoitan kirjeen, niin puolisoni saattaa sanoa: "en mä sun raapustuksia halua lukea" eli olen kirjeeseen upottanut syviä ajatuksiani ja hän mitätöi sen noin. Toinen mitä hän usein samassa tilanteessa on, jos puhuen kerron, että sanoo suunnilleen näin: "olet itsestäsi liikoja luuleva akateeminen" tai "mikä ihmistuntija sä muka kuvittelet olevasi, et sä ole". Olen opiskellut ihmistieteitä ja siksi kai haluaa mitätöidä juuri sitä, koska tietää sen olevan minulle tärkeää.
Hän haluaa muutenkin tehdä kaiken minkä koen tärkeäksi turhaksi. Minulla on harrastus johon olen palailemassa (tämänkin lopetin, koska oli niin mustasukkainen) ja tätä harrastusta ei voi harrastaa yksin. Se vaatii useita ihmisiä. Tämä harrastus on ollut minulle ihan älyttömän tärkeä ja tekee minulle todella hyvää. En saa mistään samaa tunnetta, se on suorastaan aivolääkettä minulle. Puolisoni iskee tähänkin "ai, tarvitko nyt opettajan itsellesi sitten". Tiedän jo kokemuksesta tällä tarkoittavan, että ei pidä jos minua opettaisi vastakkaista sukupuolta oleva henkilö ja ennen pitkään jos näin olisi, saisin kuulla asiasta. Eli saa minut nykyisin jo näin pienestä stressaamaan ja pelkäämään tuota (turhaa) reaktiota, jonka vielä aikoo sopivan tilaisuuden tullen käyttää.
Hän tuntuu manipuloivan minua muutenkin suoraan ja epäsuoraan. Hän syyllistää minua ja käyttäytyy ristiriitaisesti (esim. "kerro tunteistasi" ja jos niin teen niin mitätöi ja litistää ne täysin, samalla myös minut ja sen mitä edustan). Hän löytää minusta kaikki herkät pisteeni, esim. menneet parisuhteeni ja niissä tapahtuneet (minusta riippumattomat) karikot hän pistää syykseni "eipä ihme, että sun suhteet on meneet pieleen" jne.
Hän myös uhkailee minua. Jos kerron ajatuksistani ja tunteistani hän saattaa sanoa, että "pitäisikö soittaa x tai x ja kertoa mitä sä sanot / ajattelet", nämä x ja x ovat hänen sukulaisiaan ja siten minunkin tuttujaaan, läheisestikin. Eli haluaa vaientaa minut uhkailemalla mustamaalaamisellani.
En tiedä mitä tehdä. Olen ihan rikki ja täysin yksin. Nämä on tällaisia pieniä yksittäisiä juttuja, en edes viitsi kertoa mitä kaikkea mustasukkaisuuden nimissä on tapahtunut, mutta uskon, että osaatte lukea jo rivin välistä mitä se tällaisen henkilön kohdalla voisi olla.
Kertokaa jos teillä on kokemusta tällaisesta ihmistyypistä tai osaatte yhdistää tämän toiminnan johonkin, esim. persoonallisuushäiriöön, traumaan mihin vain. Itsetuntoni on mennyttä, mietin nyt jo hyvin itsetuhoisiakin juttuja. Senkin puolisoni varmaan arvaa, koska sanoo minulle "sulla on kuule asiat paljon paremmin, kuin luuletkaan". Onko?
Kommentit (259)
Eräs lapsuudenystäväni oli tämmöinen. Nykyään olen hänen kanssaan asiallisissa puheväleissä mutta mitään henk kohtaista en hänelle aio enää koskaan kertoa, koska käyttäisi tiedon johonkin juonitteluun ja vähättelyyn. On myös hyvä onkimaan tällaisia tiedonjyväsiä muista ihmisistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä tämä ap:n ja muiden kuvailema persoonallisuushäiriö on?
Koska narsismi-sana on av:lla kielletty, niin mikä olisi seuraavaksi todennäköisin diagnoosi?
Itse miellän eksäni vain luonnehäiriöiseksi ja jätän tarkemmat diagnoosit ammattilaisille.
Vierailija kirjoitti:
Oma tarinani on tällainen. Olen vaikeassa suhteessa ja en tiedä voisiko nämä täällä mainitut oireet liittyä siihenkin. Vuosia on ollut vaikeaa, loukkauksia molemmin puolin. Ei kuitenkaan mitään väkivaltaa. Olen yrittänyt kaikkeni parantaa asioita, mutta aina lopulta puoliso kääntää asian "mutta oletko ihan varma, että vika ei ole sinussa?" En ole, ja se kai tuhoaakin minut.
Tuntuu että kaikki mihin kosken pilaantuu. Tunnetilat ovat ihan täyttä vuoristorataa ja tuntuu kuin seisoisin kuilun reunalla, tai ehkä jo putoankin enkä tiedä minne. Tästäkään en tosin ole varma kun tunnin päästä saattaa olla todella positiivinen fiilis kun saan empatiaa. Ajattelen että ehkä tämä epävarmuuteni on tuhonnut meidän suhteen. Puoliso on aina niin varma asioista ja joudun puolustelemaan omaa näkökantaa loputtomiin että se vie mielettömästi energiaa. Tuntuu että rakastan häntä valtavasti, mutta tunnevaste ei jotenkin täysin ole looginen. Siksi tunnen hirvittävää tuskaa että olen tuhonnut hänen elämänsä kun en pysty rakastamaan häntä niinkuin hän tarvitsisi. Yritän puhua asioistani mutta keskustelu etenee usein jotenkin ihan outoihin asioihin.
Tähän tilanteeseen on ajauduttu siis lähinnä pienten, vähättelevien kommenttien ja asioiden, kuten harrastusten ja ystävien arvostelulla. Pikkuhiljaa asiat ovat sitten kasvaneet sisällä valtaviksi ja jotenkin kaikki nyt romahtaa. Olen jotenkin kai liian herkkä että en enää kestä mitään ilkeitä viestejä. Menen kyllä jollekin terapeutille kun mun pitää saada tietää kuka on oikeassa.. Saatan itsekin olla jonkinlaisessa häiriössä kun en yhtään tiedä ja haluan tilanteen korjata! Kohta kadun tämänkin viestin kirjoittamista kun kadun nykyään melkein kaikkea mitä teen.
Ajatus siitä että olisikin yksin on todella pelottava, jos eroamme tulen kaipaamaan ihan järkyttävästi puolisoani. Tuntuu vaan että ei ole mitään suuntaa eikä oikein missään näy
valoa.
,
Jos toista rakastaa ei voi rakastaa väärin, tarkoitan että toisen rakkaus ei ole vastikkeellista. Ei toinen voi vaatia että sinä rakastat häntä juuri siten kun hän tarvitsee. Joko ihminen rakastaa toista sellaisena kun toinen on tai sitten ei. Teot, miten osoittaa rakkautensa voi olla vääriä, tai toisen käytös yleensä voi olla väärää tai loukkaavaa. Toinen ei omista toista. Sinun kannattaisi mennä puhumaan terapeutille, jotta saisit selville paremmin onko se, mitä itse teet väärää, vai onko kaikki miehesi luomaa epävarmuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma tarinani on tällainen. Olen vaikeassa suhteessa ja en tiedä voisiko nämä täällä mainitut oireet liittyä siihenkin. Vuosia on ollut vaikeaa, loukkauksia molemmin puolin. Ei kuitenkaan mitään väkivaltaa. Olen yrittänyt kaikkeni parantaa asioita, mutta aina lopulta puoliso kääntää asian "mutta oletko ihan varma, että vika ei ole sinussa?" En ole, ja se kai tuhoaakin minut.
Tuntuu että kaikki mihin kosken pilaantuu. Tunnetilat ovat ihan täyttä vuoristorataa ja tuntuu kuin seisoisin kuilun reunalla, tai ehkä jo putoankin enkä tiedä minne. Tästäkään en tosin ole varma kun tunnin päästä saattaa olla todella positiivinen fiilis kun saan empatiaa. Ajattelen että ehkä tämä epävarmuuteni on tuhonnut meidän suhteen. Puoliso on aina niin varma asioista ja joudun puolustelemaan omaa näkökantaa loputtomiin että se vie mielettömästi energiaa. Tuntuu että rakastan häntä valtavasti, mutta tunnevaste ei jotenkin täysin ole looginen. Siksi tunnen hirvittävää tuskaa että olen tuhonnut hänen elämänsä kun en pysty rakastamaan häntä niinkuin hän tarvitsisi. Yritän puhua asioistani mutta keskustelu etenee usein jotenkin ihan outoihin asioihin.
Tähän tilanteeseen on ajauduttu siis lähinnä pienten, vähättelevien kommenttien ja asioiden, kuten harrastusten ja ystävien arvostelulla. Pikkuhiljaa asiat ovat sitten kasvaneet sisällä valtaviksi ja jotenkin kaikki nyt romahtaa. Olen jotenkin kai liian herkkä että en enää kestä mitään ilkeitä viestejä. Menen kyllä jollekin terapeutille kun mun pitää saada tietää kuka on oikeassa.. Saatan itsekin olla jonkinlaisessa häiriössä kun en yhtään tiedä ja haluan tilanteen korjata! Kohta kadun tämänkin viestin kirjoittamista kun kadun nykyään melkein kaikkea mitä teen.
Ajatus siitä että olisikin yksin on todella pelottava, jos eroamme tulen kaipaamaan ihan järkyttävästi puolisoani. Tuntuu vaan että ei ole mitään suuntaa eikä oikein missään näy valoa.
Tämä on hyvin tuttua.Mun tekisi mieli keskustella aiheesta sun kanssa,esim.spostilla tai tavata.Ap.
Ap, haluaisitki jutella spostilla? Olen tuo joka aikasemmin kirjoitti. Kirjoitin siitä että asunnon sopimus on minun nimissäni yms. En nyt muista viestien numeroita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan itsessäni samoja piirteitä kuin Ap:n puolisossa. En ole kyllä ryhtynyt noin konkreettisiin tekoihin.. Mutta minulla on samanlaisia kontrolloimisen ja mustasukkaisuuden tunteita. Minulla on myös huono itsetunto. En todellakaan voi hyvin ja haluaisin muuttua. On hirveää ajatella että puolisoni olisi paljon onnellisempi jonkun muun kanssa:( tämän olen hänelle sanonutkin. En ole aina ollut tällainen.. Olen käynyt terapiassa joskus kauan sitten mutta siitä ei ollut apua.
.
Ehkä Ap:n olisi hyvä laittaa suhde jäähylle hetkeksi niin puoliso ehkä ymmärtää ongelmansa? En usko että on narsisti kuitenkaan..Kuinka kauan kävit terapiassa? Hakeutuisitko uudelleen, toinen terapeutti voi sopia sinulle paremmin :) Kerro puolisollesi avoimesti halustasi muuttua.
Ehkä puolivuotta. Silloinen suhde päättyi Masennuin sain lääkkeet ja terapeuttini muutti toiselle paikkakunnalle. Joten terapia jäi kesken. Olen ihan normaali ilman parisuhdetta.
.
Asun ulkomailla ja kynnys terapiaan on suuri (kielimuuri), mutta ehdottomasti haluaisin terapiaan(terapeuttini sanoi aikoinaan että on täysin mahdollista että parannun :))! Olen sanonut puolisolleni että haluan muuttua, enkä kohtele häntä pahuuttani huonosti, joskus tunteet vain vie mennessään. Saimme lapsen vuosi sitten ja tuntuu, että asiat menee nykyään paremmin :)Kiva kuulla, että nyt menee paremmin! Jos asioita kuitenkin jäi vielä selvittämättä ja hoitamatta, tilasi voi esim. Äkillisen kriisin kohdatessa huonontua tai jopa romahtaa. Saatat myös myöhemmin purkaa padottuja tunteitasi lapseen. Ihan oikeasti.
Sillä ei ole väliä, tarkoitatko puolisollesi pahaa. Niin kauan kuin et voi täysin tekojasi kontrolloida, et voi luvata hänelle tasapainoista parisuhdetta ja elämää. Ilman parisuhdetta et ole normaali, silloin sinun ei vain tarvitse kohdata ongelmiasi.
Nyt, kun sinulla menee paremmin, voisi olla hyvä hetki ottaa eri hoitomuodoista selvää. Yksityiseltä suom.psykologilta skype-aikoja?
- se, jonka ex hakeutui tutkimuksiin
Olet täysin oikeassa! Toivottavasti saisin voimia ottaa selvää asioista.. Saiko exäsi apua hoidosta?
.Tiedän että sairaalloinen mustasukkaisuus ei ole kenellekään kivaa ja voi olla jopa vaarallista joissain tapauksissa! On kuitenkin väärin haukkua mustasukkaiset kamaliksi narsisteiksi joilla ei ole mitään ihmisarvoa. Itsekin he siitä kärsivät eivätkä ole itse sellaista elämää valinneet.
.
Mustasukkaisuuteni ei rajoita vain puolisoni elämää, vaan myös omaani. En voi lähteä etelänlomalle koska pelkään että mieheni kuolaa muita naisia. En voi tehdä itse sitä mitä en halua että puolisoni tekee yms.
.
Halusin tuoda asioita esille myös tästä näkökulmasta. Ymmärrän Ap:n miehen tunteita vaikka niitä en hyväksy!Uskon, että osasyy mustasukkaisuuteni on huono itsetunto sekä osaltaan huonot kokemukset miehistä.
.
Toivottavasti edes joku voi ymmärtää..
Ensinnäkin tuohon valintaan liittyen: lapseni isä teki sen valinnan, että ei mennyt liittomme aikana hoitoon vakavista ongelmistaan (mm. sairaalloinen mustasukkaisuus, holtiton rahan käyttö, muille flirttailu ja viestittely, päihteet) huolimatta. Tein toistuvasti selväksi, että valinta on hänen; hoitoon tai ero. Tavallaan jouduin jättämään meidät (minut ja lapseni) hänen puolestaan. Se kaikki tuntui käsittämättömältä, epäreilulta ja äärimmäisen raskaalta. Loppukuukausina ja eron jälkeen pelkäsin oikeasti hänen tunnekuohuissaan tappavan minut tai lapseni. Emme viettäneet enää toista hääpäiväämme.
Kun hän jokunen viikko sitten istui kotonani kertomassa kuinka vihaa ja rakastaa nykyistä naistaan, haluaa vainota tätä ja tehdä tälle pahaa, sain nähdä hänen pään sisälleen ja kuulla ne ajatukset, joita hänellä oli pahimmillaan minuakin kohtaan.
Sanoin lopulta, että hän voi tappaa puolisonsa toisensa jälkeen, mutta ongelma ei sillä poistu. Hänessä on hallitsematon puoli, jonka tuhoamalla moni asia helpottuisi ja hänellä olisi mahdollisuus samoihin asioihin kuin muillakin. Lupasin tukeni ja olla katoamatta lapsen kanssa maailman ääriin, jos hän vihdoin suostuu ottamaan apua vastaan. Miehellä on siis pari lyhyttä juttelupätkää takana, mutta eihän niistä ollut apua, kun mies valehteli sielläkin, eikä tilaa koskaan oikeasti tutkittu.
Mies sai psyk.päivystyksestä alkuun diapamit ja pikaisen lähetteen eteenpäin. Hän korjasi päivärytminsä ja alkoi ulkoilla sekä syödä kunnolla. Tähän mennessä hoito on ollut tutkimuksia toisensa perään. Vihdoin vastuuhenkilöksi osui ihminen, joka ymmärsi tilanteen vakavuuden. Diagnoosia odotellessa.. Mies on sanonut ensimmäistä kertaa vastanneensa kysymyksiin rehellisesti.
Lasta hän näkee nyt vain julkisilla paikoilla tai muiden läsnäollessa. Kunhan päästään tilanteeseen, jossa hänellä on diagnoosi ja hoito etenee, uskallan toivottavasti taas antaa lapsen yöksikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma tarinani on tällainen. Olen vaikeassa suhteessa ja en tiedä voisiko nämä täällä mainitut oireet liittyä siihenkin. Vuosia on ollut vaikeaa, loukkauksia molemmin puolin. Ei kuitenkaan mitään väkivaltaa. Olen yrittänyt kaikkeni parantaa asioita, mutta aina lopulta puoliso kääntää asian "mutta oletko ihan varma, että vika ei ole sinussa?" En ole, ja se kai tuhoaakin minut.
Tuntuu että kaikki mihin kosken pilaantuu. Tunnetilat ovat ihan täyttä vuoristorataa ja tuntuu kuin seisoisin kuilun reunalla, tai ehkä jo putoankin enkä tiedä minne. Tästäkään en tosin ole varma kun tunnin päästä saattaa olla todella positiivinen fiilis kun saan empatiaa. Ajattelen että ehkä tämä epävarmuuteni on tuhonnut meidän suhteen. Puoliso on aina niin varma asioista ja joudun puolustelemaan omaa näkökantaa loputtomiin että se vie mielettömästi energiaa. Tuntuu että rakastan häntä valtavasti, mutta tunnevaste ei jotenkin täysin ole looginen. Siksi tunnen hirvittävää tuskaa että olen tuhonnut hänen elämänsä kun en pysty rakastamaan häntä niinkuin hän tarvitsisi. Yritän puhua asioistani mutta keskustelu etenee usein jotenkin ihan outoihin asioihin.
Tähän tilanteeseen on ajauduttu siis lähinnä pienten, vähättelevien kommenttien ja asioiden, kuten harrastusten ja ystävien arvostelulla. Pikkuhiljaa asiat ovat sitten kasvaneet sisällä valtaviksi ja jotenkin kaikki nyt romahtaa. Olen jotenkin kai liian herkkä että en enää kestä mitään ilkeitä viestejä. Menen kyllä jollekin terapeutille kun mun pitää saada tietää kuka on oikeassa.. Saatan itsekin olla jonkinlaisessa häiriössä kun en yhtään tiedä ja haluan tilanteen korjata! Kohta kadun tämänkin viestin kirjoittamista kun kadun nykyään melkein kaikkea mitä teen.
Ajatus siitä että olisikin yksin on todella pelottava, jos eroamme tulen kaipaamaan ihan järkyttävästi puolisoani. Tuntuu vaan että ei ole mitään suuntaa eikä oikein missään näy valoa.
Tämä on hyvin tuttua.Mun tekisi mieli keskustella aiheesta sun kanssa,esim.spostilla tai tavata.Ap.
Ap, haluaisitki jutella spostilla? Olen tuo joka aikasemmin kirjoitti. Kirjoitin siitä että asunnon sopimus on minun nimissäni yms. En nyt muista viestien numeroita.
Joo,voisin.Onko sulla spostia,jonka voit tänne laittaa.Ap.
Vierailija kirjoitti:
115 jatkaa.
Minäkin olen toiminut eksän kanssa loogisesti. Eksä vie systemaattisesti keskustelua minuun, syyttää minua kaikesta. Kun olen looginen, tulee uusi syytös. Kaikki keinot vedetään mukaan. Se todellakin on loputon suo. Keskustelu loppuu aina siihen, että kuulen olevani valehtelija, ja hän ei siedä valehtelijoita.
Näin eronneena ja välimatkaa saaneena se ei enää tuhoa minua, mutta ärsyttää. Miksi minun pitää aina olla se aikuinen? Miksi toinen saa käyttäytyä noin, mutta minun pitää osata käyttäytyä aikuismaisesti?
Se 20 vuotta naimisissa ollut.
Juuri kuten mun puoliso.Hänkään ei siedä valehtelua.Olin pikkujouluissa työ puolesta,pakko oli mennä.Pikkujoulut olivat lähinnä eläkeikäisten juhla jossa istuttiin tuoleilla glögin ja piparin kera,ei musiikkia,ei mitään.Olin siellä työn puolesta.Joku toi puolisonsa ja ohimennen mainitsin asiasta kotona.Nyt olen valehtelija, puoliso sanoo,ettäenpä kertonut,että olisin voinut ottaa puolisoni mukaan...tilaisuus oli kakkille avoin,enkä edes olisi halunnut osallistua,työn ja kohteliaisuuden vuoksi kävin alle tunnin.
Luulisin,että tässä mustasukkaisuus ja valehtelu kietoutuu toisiinsa.Tuntuu käsittämättömältä,että minua syytetään tässä valehtelijaksi (tätä on puitu jo monta kertaa).En edes ajatellut,että hän haluaisi tulla noi tylsään juttuun mukaan,lähinnä mietin,että kokee ehkä olonsa kiusallisena,kun on yksin (mulla työjuttuja).
Olen paljon miettinyt kuinka paljon se,että syyttää minua valehtelijaksi ja on mustasukkainen,on oikeasti sitä,että hän toimii itse jotenkin niin,että minun pitäisi tuntea itse noita tunteita.En tiedä.Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma tarinani on tällainen. Olen vaikeassa suhteessa ja en tiedä voisiko nämä täällä mainitut oireet liittyä siihenkin. Vuosia on ollut vaikeaa, loukkauksia molemmin puolin. Ei kuitenkaan mitään väkivaltaa. Olen yrittänyt kaikkeni parantaa asioita, mutta aina lopulta puoliso kääntää asian "mutta oletko ihan varma, että vika ei ole sinussa?" En ole, ja se kai tuhoaakin minut.
Tuntuu että kaikki mihin kosken pilaantuu. Tunnetilat ovat ihan täyttä vuoristorataa ja tuntuu kuin seisoisin kuilun reunalla, tai ehkä jo putoankin enkä tiedä minne. Tästäkään en tosin ole varma kun tunnin päästä saattaa olla todella positiivinen fiilis kun saan empatiaa. Ajattelen että ehkä tämä epävarmuuteni on tuhonnut meidän suhteen. Puoliso on aina niin varma asioista ja joudun puolustelemaan omaa näkökantaa loputtomiin että se vie mielettömästi energiaa. Tuntuu että rakastan häntä valtavasti, mutta tunnevaste ei jotenkin täysin ole looginen. Siksi tunnen hirvittävää tuskaa että olen tuhonnut hänen elämänsä kun en pysty rakastamaan häntä niinkuin hän tarvitsisi. Yritän puhua asioistani mutta keskustelu etenee usein jotenkin ihan outoihin asioihin.
Tähän tilanteeseen on ajauduttu siis lähinnä pienten, vähättelevien kommenttien ja asioiden, kuten harrastusten ja ystävien arvostelulla. Pikkuhiljaa asiat ovat sitten kasvaneet sisällä valtaviksi ja jotenkin kaikki nyt romahtaa. Olen jotenkin kai liian herkkä että en enää kestä mitään ilkeitä viestejä. Menen kyllä jollekin terapeutille kun mun pitää saada tietää kuka on oikeassa.. Saatan itsekin olla jonkinlaisessa häiriössä kun en yhtään tiedä ja haluan tilanteen korjata! Kohta kadun tämänkin viestin kirjoittamista kun kadun nykyään melkein kaikkea mitä teen.
Ajatus siitä että olisikin yksin on todella pelottava, jos eroamme tulen kaipaamaan ihan järkyttävästi puolisoani. Tuntuu vaan että ei ole mitään suuntaa eikä oikein missään näy valoa.
Tämä on hyvin tuttua.Mun tekisi mieli keskustella aiheesta sun kanssa,esim.spostilla tai tavata.Ap.
Hei, en oikein osaa sanoa onko se hyvä idea. Pelkään että jos olen keskustellut asiasta jonkun muun kanssa niin sitäkin saatetaan käyttää jotenkin mua vastaan.. Kamalaa harmitella tällaistakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma tarinani on tällainen. Olen vaikeassa suhteessa ja en tiedä voisiko nämä täällä mainitut oireet liittyä siihenkin. Vuosia on ollut vaikeaa, loukkauksia molemmin puolin. Ei kuitenkaan mitään väkivaltaa. Olen yrittänyt kaikkeni parantaa asioita, mutta aina lopulta puoliso kääntää asian "mutta oletko ihan varma, että vika ei ole sinussa?" En ole, ja se kai tuhoaakin minut.
Tuntuu että kaikki mihin kosken pilaantuu. Tunnetilat ovat ihan täyttä vuoristorataa ja tuntuu kuin seisoisin kuilun reunalla, tai ehkä jo putoankin enkä tiedä minne. Tästäkään en tosin ole varma kun tunnin päästä saattaa olla todella positiivinen fiilis kun saan empatiaa. Ajattelen että ehkä tämä epävarmuuteni on tuhonnut meidän suhteen. Puoliso on aina niin varma asioista ja joudun puolustelemaan omaa näkökantaa loputtomiin että se vie mielettömästi energiaa. Tuntuu että rakastan häntä valtavasti, mutta tunnevaste ei jotenkin täysin ole looginen. Siksi tunnen hirvittävää tuskaa että olen tuhonnut hänen elämänsä kun en pysty rakastamaan häntä niinkuin hän tarvitsisi. Yritän puhua asioistani mutta keskustelu etenee usein jotenkin ihan outoihin asioihin.
Tähän tilanteeseen on ajauduttu siis lähinnä pienten, vähättelevien kommenttien ja asioiden, kuten harrastusten ja ystävien arvostelulla. Pikkuhiljaa asiat ovat sitten kasvaneet sisällä valtaviksi ja jotenkin kaikki nyt romahtaa. Olen jotenkin kai liian herkkä että en enää kestä mitään ilkeitä viestejä. Menen kyllä jollekin terapeutille kun mun pitää saada tietää kuka on oikeassa.. Saatan itsekin olla jonkinlaisessa häiriössä kun en yhtään tiedä ja haluan tilanteen korjata! Kohta kadun tämänkin viestin kirjoittamista kun kadun nykyään melkein kaikkea mitä teen.
Ajatus siitä että olisikin yksin on todella pelottava, jos eroamme tulen kaipaamaan ihan järkyttävästi puolisoani. Tuntuu vaan että ei ole mitään suuntaa eikä oikein missään näy valoa.
Tämä on hyvin tuttua.Mun tekisi mieli keskustella aiheesta sun kanssa,esim.spostilla tai tavata.Ap.
Ap, haluaisitki jutella spostilla? Olen tuo joka aikasemmin kirjoitti. Kirjoitin siitä että asunnon sopimus on minun nimissäni yms. En nyt muista viestien numeroita.
Joo,voisin.Onko sulla spostia,jonka voit tänne laittaa.Ap.
Jokuvaan1102@outlook.com
Jos haluat niin kirjoita. Meillä myös mustasukkaisuutta ja mieheni on myös mustasukkainen ajasta ennen kuin häntä ei ollut edes minun elämässäni. Muistelee vanhoja päivittäin, kyselee ja tivaa. Jättää kuulemma kun myönnän että olen pettänyt, vaikka en ole. Loppumaton kierre.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan itsessäni samoja piirteitä kuin Ap:n puolisossa. En ole kyllä ryhtynyt noin konkreettisiin tekoihin.. Mutta minulla on samanlaisia kontrolloimisen ja mustasukkaisuuden tunteita. Minulla on myös huono itsetunto. En todellakaan voi hyvin ja haluaisin muuttua. On hirveää ajatella että puolisoni olisi paljon onnellisempi jonkun muun kanssa:( tämän olen hänelle sanonutkin. En ole aina ollut tällainen.. Olen käynyt terapiassa joskus kauan sitten mutta siitä ei ollut apua.
.
Ehkä Ap:n olisi hyvä laittaa suhde jäähylle hetkeksi niin puoliso ehkä ymmärtää ongelmansa? En usko että on narsisti kuitenkaan..Kuinka kauan kävit terapiassa? Hakeutuisitko uudelleen, toinen terapeutti voi sopia sinulle paremmin :) Kerro puolisollesi avoimesti halustasi muuttua.
Ehkä puolivuotta. Silloinen suhde päättyi Masennuin sain lääkkeet ja terapeuttini muutti toiselle paikkakunnalle. Joten terapia jäi kesken. Olen ihan normaali ilman parisuhdetta.
.
Asun ulkomailla ja kynnys terapiaan on suuri (kielimuuri), mutta ehdottomasti haluaisin terapiaan(terapeuttini sanoi aikoinaan että on täysin mahdollista että parannun :))! Olen sanonut puolisolleni että haluan muuttua, enkä kohtele häntä pahuuttani huonosti, joskus tunteet vain vie mennessään. Saimme lapsen vuosi sitten ja tuntuu, että asiat menee nykyään paremmin :)Kiva kuulla, että nyt menee paremmin! Jos asioita kuitenkin jäi vielä selvittämättä ja hoitamatta, tilasi voi esim. Äkillisen kriisin kohdatessa huonontua tai jopa romahtaa. Saatat myös myöhemmin purkaa padottuja tunteitasi lapseen. Ihan oikeasti.
Sillä ei ole väliä, tarkoitatko puolisollesi pahaa. Niin kauan kuin et voi täysin tekojasi kontrolloida, et voi luvata hänelle tasapainoista parisuhdetta ja elämää. Ilman parisuhdetta et ole normaali, silloin sinun ei vain tarvitse kohdata ongelmiasi.
Nyt, kun sinulla menee paremmin, voisi olla hyvä hetki ottaa eri hoitomuodoista selvää. Yksityiseltä suom.psykologilta skype-aikoja?
- se, jonka ex hakeutui tutkimuksiin
Olet täysin oikeassa! Toivottavasti saisin voimia ottaa selvää asioista.. Saiko exäsi apua hoidosta?
.Tiedän että sairaalloinen mustasukkaisuus ei ole kenellekään kivaa ja voi olla jopa vaarallista joissain tapauksissa! On kuitenkin väärin haukkua mustasukkaiset kamaliksi narsisteiksi joilla ei ole mitään ihmisarvoa. Itsekin he siitä kärsivät eivätkä ole itse sellaista elämää valinneet.
.
Mustasukkaisuuteni ei rajoita vain puolisoni elämää, vaan myös omaani. En voi lähteä etelänlomalle koska pelkään että mieheni kuolaa muita naisia. En voi tehdä itse sitä mitä en halua että puolisoni tekee yms.
.
Halusin tuoda asioita esille myös tästä näkökulmasta. Ymmärrän Ap:n miehen tunteita vaikka niitä en hyväksy!Uskon, että osasyy mustasukkaisuuteni on huono itsetunto sekä osaltaan huonot kokemukset miehistä.
.
Toivottavasti edes joku voi ymmärtää..Ensinnäkin tuohon valintaan liittyen: lapseni isä teki sen valinnan, että ei mennyt liittomme aikana hoitoon vakavista ongelmistaan (mm. sairaalloinen mustasukkaisuus, holtiton rahan käyttö, muille flirttailu ja viestittely, päihteet) huolimatta. Tein toistuvasti selväksi, että valinta on hänen; hoitoon tai ero. Tavallaan jouduin jättämään meidät (minut ja lapseni) hänen puolestaan. Se kaikki tuntui käsittämättömältä, epäreilulta ja äärimmäisen raskaalta. Loppukuukausina ja eron jälkeen pelkäsin oikeasti hänen tunnekuohuissaan tappavan minut tai lapseni. Emme viettäneet enää toista hääpäiväämme.
Kun hän jokunen viikko sitten istui kotonani kertomassa kuinka vihaa ja rakastaa nykyistä naistaan, haluaa vainota tätä ja tehdä tälle pahaa, sain nähdä hänen pään sisälleen ja kuulla ne ajatukset, joita hänellä oli pahimmillaan minuakin kohtaan.
Sanoin lopulta, että hän voi tappaa puolisonsa toisensa jälkeen, mutta ongelma ei sillä poistu. Hänessä on hallitsematon puoli, jonka tuhoamalla moni asia helpottuisi ja hänellä olisi mahdollisuus samoihin asioihin kuin muillakin. Lupasin tukeni ja olla katoamatta lapsen kanssa maailman ääriin, jos hän vihdoin suostuu ottamaan apua vastaan. Miehellä on siis pari lyhyttä juttelupätkää takana, mutta eihän niistä ollut apua, kun mies valehteli sielläkin, eikä tilaa koskaan oikeasti tutkittu.
Mies sai psyk.päivystyksestä alkuun diapamit ja pikaisen lähetteen eteenpäin. Hän korjasi päivärytminsä ja alkoi ulkoilla sekä syödä kunnolla. Tähän mennessä hoito on ollut tutkimuksia toisensa perään. Vihdoin vastuuhenkilöksi osui ihminen, joka ymmärsi tilanteen vakavuuden. Diagnoosia odotellessa.. Mies on sanonut ensimmäistä kertaa vastanneensa kysymyksiin rehellisesti.
Lasta hän näkee nyt vain julkisilla paikoilla tai muiden läsnäollessa. Kunhan päästään tilanteeseen, jossa hänellä on diagnoosi ja hoito etenee, uskallan toivottavasti taas antaa lapsen yöksikin.
Hui! Teillä ollut noin vakavaa! Hyvä että exäsi on myöntänyt olevansa viallinen ja suostunut hoitoon. Kaikki lähtee siitä että henkilö myöntää itse olevansa sairas!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, missäpäin asut?
Miksi kysyt?Ap.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma tarinani on tällainen. Olen vaikeassa suhteessa ja en tiedä voisiko nämä täällä mainitut oireet liittyä siihenkin. Vuosia on ollut vaikeaa, loukkauksia molemmin puolin. Ei kuitenkaan mitään väkivaltaa. Olen yrittänyt kaikkeni parantaa asioita, mutta aina lopulta puoliso kääntää asian "mutta oletko ihan varma, että vika ei ole sinussa?" En ole, ja se kai tuhoaakin minut.
Tuntuu että kaikki mihin kosken pilaantuu. Tunnetilat ovat ihan täyttä vuoristorataa ja tuntuu kuin seisoisin kuilun reunalla, tai ehkä jo putoankin enkä tiedä minne. Tästäkään en tosin ole varma kun tunnin päästä saattaa olla todella positiivinen fiilis kun saan empatiaa. Ajattelen että ehkä tämä epävarmuuteni on tuhonnut meidän suhteen. Puoliso on aina niin varma asioista ja joudun puolustelemaan omaa näkökantaa loputtomiin että se vie mielettömästi energiaa. Tuntuu että rakastan häntä valtavasti, mutta tunnevaste ei jotenkin täysin ole looginen. Siksi tunnen hirvittävää tuskaa että olen tuhonnut hänen elämänsä kun en pysty rakastamaan häntä niinkuin hän tarvitsisi. Yritän puhua asioistani mutta keskustelu etenee usein jotenkin ihan outoihin asioihin.
Tähän tilanteeseen on ajauduttu siis lähinnä pienten, vähättelevien kommenttien ja asioiden, kuten harrastusten ja ystävien arvostelulla. Pikkuhiljaa asiat ovat sitten kasvaneet sisällä valtaviksi ja jotenkin kaikki nyt romahtaa. Olen jotenkin kai liian herkkä että en enää kestä mitään ilkeitä viestejä. Menen kyllä jollekin terapeutille kun mun pitää saada tietää kuka on oikeassa.. Saatan itsekin olla jonkinlaisessa häiriössä kun en yhtään tiedä ja haluan tilanteen korjata! Kohta kadun tämänkin viestin kirjoittamista kun kadun nykyään melkein kaikkea mitä teen.
Ajatus siitä että olisikin yksin on todella pelottava, jos eroamme tulen kaipaamaan ihan järkyttävästi puolisoani. Tuntuu vaan että ei ole mitään suuntaa eikä oikein missään näy valoa.
Tämä on hyvin tuttua.Mun tekisi mieli keskustella aiheesta sun kanssa,esim.spostilla tai tavata.Ap.
Hei, en oikein osaa sanoa onko se hyvä idea. Pelkään että jos olen keskustellut asiasta jonkun muun kanssa niin sitäkin saatetaan käyttää jotenkin mua vastaan.. Kamalaa harmitella tällaistakin.
Sivusta sanoen: jos pelkäät, että mies käy lukemassa viestisi, luot itsellesi ilmaisen nettisähköpostitilin, et tallenna selaimeen salasanaasi, poistat ehkä vielä selainhistorian, kun olet keskustellut. Mutta ei keskustelussa ole hei oikeasti mitään väärää, tosiaan kamalaa, jos ja kun tuollaisia joutuu miettimään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma tarinani on tällainen. Olen vaikeassa suhteessa ja en tiedä voisiko nämä täällä mainitut oireet liittyä siihenkin. Vuosia on ollut vaikeaa, loukkauksia molemmin puolin. Ei kuitenkaan mitään väkivaltaa. Olen yrittänyt kaikkeni parantaa asioita, mutta aina lopulta puoliso kääntää asian "mutta oletko ihan varma, että vika ei ole sinussa?" En ole, ja se kai tuhoaakin minut.
Tuntuu että kaikki mihin kosken pilaantuu. Tunnetilat ovat ihan täyttä vuoristorataa ja tuntuu kuin seisoisin kuilun reunalla, tai ehkä jo putoankin enkä tiedä minne. Tästäkään en tosin ole varma kun tunnin päästä saattaa olla todella positiivinen fiilis kun saan empatiaa. Ajattelen että ehkä tämä epävarmuuteni on tuhonnut meidän suhteen. Puoliso on aina niin varma asioista ja joudun puolustelemaan omaa näkökantaa loputtomiin että se vie mielettömästi energiaa. Tuntuu että rakastan häntä valtavasti, mutta tunnevaste ei jotenkin täysin ole looginen. Siksi tunnen hirvittävää tuskaa että olen tuhonnut hänen elämänsä kun en pysty rakastamaan häntä niinkuin hän tarvitsisi. Yritän puhua asioistani mutta keskustelu etenee usein jotenkin ihan outoihin asioihin.
Tähän tilanteeseen on ajauduttu siis lähinnä pienten, vähättelevien kommenttien ja asioiden, kuten harrastusten ja ystävien arvostelulla. Pikkuhiljaa asiat ovat sitten kasvaneet sisällä valtaviksi ja jotenkin kaikki nyt romahtaa. Olen jotenkin kai liian herkkä että en enää kestä mitään ilkeitä viestejä. Menen kyllä jollekin terapeutille kun mun pitää saada tietää kuka on oikeassa.. Saatan itsekin olla jonkinlaisessa häiriössä kun en yhtään tiedä ja haluan tilanteen korjata! Kohta kadun tämänkin viestin kirjoittamista kun kadun nykyään melkein kaikkea mitä teen.
Ajatus siitä että olisikin yksin on todella pelottava, jos eroamme tulen kaipaamaan ihan järkyttävästi puolisoani. Tuntuu vaan että ei ole mitään suuntaa eikä oikein missään näy valoa.
Tämä on hyvin tuttua.Mun tekisi mieli keskustella aiheesta sun kanssa,esim.spostilla tai tavata.Ap.
Hei, en oikein osaa sanoa onko se hyvä idea. Pelkään että jos olen keskustellut asiasta jonkun muun kanssa niin sitäkin saatetaan käyttää jotenkin mua vastaan.. Kamalaa harmitella tällaistakin.
Sivusta sanoen: jos pelkäät, että mies käy lukemassa viestisi, luot itsellesi ilmaisen nettisähköpostitilin, et tallenna selaimeen salasanaasi, poistat ehkä vielä selainhistorian, kun olet keskustellut. Mutta ei keskustelussa ole hei oikeasti mitään väärää, tosiaan kamalaa, jos ja kun tuollaisia joutuu miettimään.
Minä tein juuri äsken tuon sposti osoitteen minkä tänne laitoin. Tiedän ettei mies saa sitä selville ja kirjoitan aina omalla puhelimellani. Olen joutunut hänelle kertomaan kaikki salasanani joka paikkaan. Toki tätä uutta spostia hän ei nyt tiedä. On liian kiireinen huomatakseen, että naputan puhelinta kokoajan. On nyt olevinaan niin reipasta kun teki ruokaa ja juo olutta siihen päälle. Pelolla odotan, koska humalassa hänestä voi tulla aivan sekopää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
115 jatkaa.
Minäkin olen toiminut eksän kanssa loogisesti. Eksä vie systemaattisesti keskustelua minuun, syyttää minua kaikesta. Kun olen looginen, tulee uusi syytös. Kaikki keinot vedetään mukaan. Se todellakin on loputon suo. Keskustelu loppuu aina siihen, että kuulen olevani valehtelija, ja hän ei siedä valehtelijoita.
Näin eronneena ja välimatkaa saaneena se ei enää tuhoa minua, mutta ärsyttää. Miksi minun pitää aina olla se aikuinen? Miksi toinen saa käyttäytyä noin, mutta minun pitää osata käyttäytyä aikuismaisesti?
Se 20 vuotta naimisissa ollut.
Juuri kuten mun puoliso.Hänkään ei siedä valehtelua.Olin pikkujouluissa työ puolesta,pakko oli mennä.Pikkujoulut olivat lähinnä eläkeikäisten juhla jossa istuttiin tuoleilla glögin ja piparin kera,ei musiikkia,ei mitään.Olin siellä työn puolesta.Joku toi puolisonsa ja ohimennen mainitsin asiasta kotona.Nyt olen valehtelija, puoliso sanoo,ettäenpä kertonut,että olisin voinut ottaa puolisoni mukaan...tilaisuus oli kakkille avoin,enkä edes olisi halunnut osallistua,työn ja kohteliaisuuden vuoksi kävin alle tunnin.
Luulisin,että tässä mustasukkaisuus ja valehtelu kietoutuu toisiinsa.Tuntuu käsittämättömältä,että minua syytetään tässä valehtelijaksi (tätä on puitu jo monta kertaa).En edes ajatellut,että hän haluaisi tulla noi tylsään juttuun mukaan,lähinnä mietin,että kokee ehkä olonsa kiusallisena,kun on yksin (mulla työjuttuja).
Olen paljon miettinyt kuinka paljon se,että syyttää minua valehtelijaksi ja on mustasukkainen,on oikeasti sitä,että hän toimii itse jotenkin niin,että minun pitäisi tuntea itse noita tunteita.En tiedä.Ap.
Olen se mustasukkainen, joka täällä on kirjoitellut. Minulla on myös hyvin vaikeaa sietää sitä että puoliso valehtelee minulle! Hän on jäänyt valheesta kiinni joskus suhteen alkuaikoina kun yritti tehdä vaikutuksen. Siitä lähtien on tullut usein mieleen jokos se taas valehtelee.. On jäänyt useamman kerran vaiheesta kiinni, mutta tiedän että johtuu vain omasta skitsoilustani. Itse pyrin olemaan rehellinen, joskus voin valehdella jos tiedän että totuus loukkaa esim. Joku ulkonäöllinen seikka puolisossa josta en pidä..
.
Voi olla että puolisosi yrittää noin varautua pahimpaan..?ei uskalla olla onnellinen vaan pelkää pettyvänsä.Tai sitten niinkuin itse kyseenalaistan siksi, että haluan tietää mitä puoliso siitä ajattelee ja haluan kuulla, kun hän selittää miksi ei esim kertonut jotain asiaa. Sisimmässäni tiedän kuitenkin että on hyvä ja rehellinen puoliso.
.
Kuulostaa vaan niin tutulta.. :( toivottavasti parannutaan joskus.
Olisi kans kiva tietää missä päin asut. Kuulostaa aivan mun exältä (ikää hällä nykysin 22v maaliskuussa) asensi myös mun koneelle sillon tämän "stalkkeriohjelman" ja käyttäytyi aivan samalla tavalla miten kirjoitat. 2 vuotta kerkesin siinä suhteessa olla ja voin sanoa että erittäin vaikeaa oli saada tää ihminen mun asunnosta pois. Hänellä myös erittäin rankka lapsuus, mitä hain selitykseksi samallaiselle käyttäytymiselle. Oon kyllä nähnyt exäni nykyisen joskus baarissa ja yritin kertoa naiselle kaikki millainen mies on, mutta nainen kielsi. En osaa oikeen muuta sanoa kun, LÄHDE!!
En siis missään nimessä halua vähätellä Ap:n kokemuksia! Tunnen suurta sympatiaa puolestasi. Haluan vain tuoda esille, että tunnen sympatiaa myös Ap:n puolisoa kohtaan! Hän ei ole terve!
Vierailija kirjoitti:
En siis missään nimessä halua vähätellä Ap:n kokemuksia! Tunnen suurta sympatiaa puolestasi. Haluan vain tuoda esille, että tunnen sympatiaa myös Ap:n puolisoa kohtaan! Hän ei ole terve!
No ei ole terve, ei. Mutta jos puuttuu sairaudentunto ja halu parantua, toinen ei voi jäädä siihen odottelemaan. Vertaisin alkoholismiin.
Tuosta valehtelusta. Oma luonnehäiriöinen eksäni syytti ja epäili valehtelusta, vaikka en valehdellut hänelle mitään. Jälkikäteen ajateltuna, olisi pitänyt, mutta kun ei kuulu normaaliin toimintaani muutenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
115 jatkaa.
Minäkin olen toiminut eksän kanssa loogisesti. Eksä vie systemaattisesti keskustelua minuun, syyttää minua kaikesta. Kun olen looginen, tulee uusi syytös. Kaikki keinot vedetään mukaan. Se todellakin on loputon suo. Keskustelu loppuu aina siihen, että kuulen olevani valehtelija, ja hän ei siedä valehtelijoita.
Näin eronneena ja välimatkaa saaneena se ei enää tuhoa minua, mutta ärsyttää. Miksi minun pitää aina olla se aikuinen? Miksi toinen saa käyttäytyä noin, mutta minun pitää osata käyttäytyä aikuismaisesti?
Se 20 vuotta naimisissa ollut.
Juuri kuten mun puoliso.Hänkään ei siedä valehtelua.Olin pikkujouluissa työ puolesta,pakko oli mennä.Pikkujoulut olivat lähinnä eläkeikäisten juhla jossa istuttiin tuoleilla glögin ja piparin kera,ei musiikkia,ei mitään.Olin siellä työn puolesta.Joku toi puolisonsa ja ohimennen mainitsin asiasta kotona.Nyt olen valehtelija, puoliso sanoo,ettäenpä kertonut,että olisin voinut ottaa puolisoni mukaan...tilaisuus oli kakkille avoin,enkä edes olisi halunnut osallistua,työn ja kohteliaisuuden vuoksi kävin alle tunnin.
Luulisin,että tässä mustasukkaisuus ja valehtelu kietoutuu toisiinsa.Tuntuu käsittämättömältä,että minua syytetään tässä valehtelijaksi (tätä on puitu jo monta kertaa).En edes ajatellut,että hän haluaisi tulla noi tylsään juttuun mukaan,lähinnä mietin,että kokee ehkä olonsa kiusallisena,kun on yksin (mulla työjuttuja).
Olen paljon miettinyt kuinka paljon se,että syyttää minua valehtelijaksi ja on mustasukkainen,on oikeasti sitä,että hän toimii itse jotenkin niin,että minun pitäisi tuntea itse noita tunteita.En tiedä.Ap.
Olen se mustasukkainen, joka täällä on kirjoitellut. Minulla on myös hyvin vaikeaa sietää sitä että puoliso valehtelee minulle! Hän on jäänyt valheesta kiinni joskus suhteen alkuaikoina kun yritti tehdä vaikutuksen. Siitä lähtien on tullut usein mieleen jokos se taas valehtelee.. On jäänyt useamman kerran vaiheesta kiinni, mutta tiedän että johtuu vain omasta skitsoilustani. Itse pyrin olemaan rehellinen, joskus voin valehdella jos tiedän että totuus loukkaa esim. Joku ulkonäöllinen seikka puolisossa josta en pidä..
.
Voi olla että puolisosi yrittää noin varautua pahimpaan..?ei uskalla olla onnellinen vaan pelkää pettyvänsä.Tai sitten niinkuin itse kyseenalaistan siksi, että haluan tietää mitä puoliso siitä ajattelee ja haluan kuulla, kun hän selittää miksi ei esim kertonut jotain asiaa. Sisimmässäni tiedän kuitenkin että on hyvä ja rehellinen puoliso.
.
Kuulostaa vaan niin tutulta.. :( toivottavasti parannutaan joskus.
En kyllä koe,että olisin valehdellut yhtään tässä pikkujoulu-asiassa.Mun näkökulma oli,että menen töihin,en juhliin.Luulisin,että hän kuvittelee mielessään tilanteen ihan toiseksi ja tuntuu tosi pahalta kun kertoo totuuden ja sitä ei selkeästi uskota,vaan on "valehtelija" (tämä nyt juttuna aika pieni,mutta ehkä juuri siksi merkityksellinen...kertoo paljon).Ap.
Tämä on hyvin tuttua.Mun tekisi mieli keskustella aiheesta sun kanssa,esim.spostilla tai tavata.Ap.