Lue keskustelun säännöt.
Puolisoni tuhoaa minut. Kokemuksia kaipailen.
10.02.2016 |
Tiedän. Tämä ei ole mikään asiantuntijafoorumi ja varmaan minun pitäisi tehdä itse asialle pian jotain, mutta olen jotenkin niin rikki, että se halvaannuttaa minut paikalleen. Olin ennen hirveän vahva ihminen ja nyt tunne mitä olen alkanut tuntea lähes kokoajan on hermostuneisuus ja pelko.
Haluaisin tietää onko kellään kokemusta tällaisesta suhteessa ja käsitystä mistä se voisi johtua. Olen ihminen joka hakee syitä asioille, mietin pitkään ja haluaisin kai kuulla millaista muilla on ollut jotta saisin tähän palapeliin jotain selvyyttä. Olen alkanut epäillä, että tässä on taustalla jotain tavanomaista ilkeyttä enemmän, ehkä jokin persoonallisuushäiriö tai en tiedä. Kuullostaako tämä siltä?
Olen parisuhteessa vaikean ihmisen kanssa. Olen koko ajan hermostunut ja tunnen pelkoa, että teen jotakin mikä kääntyy minua vastaan. Peitän paljon tunteitani, että toinen ei tekisi mitään tällaista, mutta tästä seuraa ainoastaan omalla kohdallani tasaisin väliajoin täysin musertavaa hajoamista.
Puolisoni piirteitä on esimerkiksi mustasukkaisuus jolla hän onkin onnistunut rajoittamaan minua. Lopulta olenkin omaksunut rajoittamisen jo ihan itse, teen sitä välttääkseni syytökset, mutta saan niitä kuitenkin. Yleensä kysyy "onko sulla joku toinen" tai "kenes luo nyt menet" silloin, kun erehdyn osoittamaan pahan oloni. Minähän en tosiaankaan oikein missään käy ja lähes kaikki ystävyyssuhteet olen pistänyt aiempaan nähden lähes jäähylle, mitään perustetta ei ylipäänsä epäilyille ole.
Puolisoni vetää minulta muutenkin "maton jalkojen alta" todella taitavasti. Hän saattaa pyytää minua kertomaan miltä minusta tuntuu (koska varmaan huomaa, että peittelen tunteitani) ja mitä ajattelen. Hän haluaa, että teen näin "ennenkuin räjähtää" (se tasainen hajoamiseni tässä suhteessa). Jos kuitenkin näin teen, esimerkiksi kirjoitan kirjeen, niin puolisoni saattaa sanoa: "en mä sun raapustuksia halua lukea" eli olen kirjeeseen upottanut syviä ajatuksiani ja hän mitätöi sen noin. Toinen mitä hän usein samassa tilanteessa on, jos puhuen kerron, että sanoo suunnilleen näin: "olet itsestäsi liikoja luuleva akateeminen" tai "mikä ihmistuntija sä muka kuvittelet olevasi, et sä ole". Olen opiskellut ihmistieteitä ja siksi kai haluaa mitätöidä juuri sitä, koska tietää sen olevan minulle tärkeää.
Hän haluaa muutenkin tehdä kaiken minkä koen tärkeäksi turhaksi. Minulla on harrastus johon olen palailemassa (tämänkin lopetin, koska oli niin mustasukkainen) ja tätä harrastusta ei voi harrastaa yksin. Se vaatii useita ihmisiä. Tämä harrastus on ollut minulle ihan älyttömän tärkeä ja tekee minulle todella hyvää. En saa mistään samaa tunnetta, se on suorastaan aivolääkettä minulle. Puolisoni iskee tähänkin "ai, tarvitko nyt opettajan itsellesi sitten". Tiedän jo kokemuksesta tällä tarkoittavan, että ei pidä jos minua opettaisi vastakkaista sukupuolta oleva henkilö ja ennen pitkään jos näin olisi, saisin kuulla asiasta. Eli saa minut nykyisin jo näin pienestä stressaamaan ja pelkäämään tuota (turhaa) reaktiota, jonka vielä aikoo sopivan tilaisuuden tullen käyttää.
Hän tuntuu manipuloivan minua muutenkin suoraan ja epäsuoraan. Hän syyllistää minua ja käyttäytyy ristiriitaisesti (esim. "kerro tunteistasi" ja jos niin teen niin mitätöi ja litistää ne täysin, samalla myös minut ja sen mitä edustan). Hän löytää minusta kaikki herkät pisteeni, esim. menneet parisuhteeni ja niissä tapahtuneet (minusta riippumattomat) karikot hän pistää syykseni "eipä ihme, että sun suhteet on meneet pieleen" jne.
Hän myös uhkailee minua. Jos kerron ajatuksistani ja tunteistani hän saattaa sanoa, että "pitäisikö soittaa x tai x ja kertoa mitä sä sanot / ajattelet", nämä x ja x ovat hänen sukulaisiaan ja siten minunkin tuttujaaan, läheisestikin. Eli haluaa vaientaa minut uhkailemalla mustamaalaamisellani.
En tiedä mitä tehdä. Olen ihan rikki ja täysin yksin. Nämä on tällaisia pieniä yksittäisiä juttuja, en edes viitsi kertoa mitä kaikkea mustasukkaisuuden nimissä on tapahtunut, mutta uskon, että osaatte lukea jo rivin välistä mitä se tällaisen henkilön kohdalla voisi olla.
Kertokaa jos teillä on kokemusta tällaisesta ihmistyypistä tai osaatte yhdistää tämän toiminnan johonkin, esim. persoonallisuushäiriöön, traumaan mihin vain. Itsetuntoni on mennyttä, mietin nyt jo hyvin itsetuhoisiakin juttuja. Senkin puolisoni varmaan arvaa, koska sanoo minulle "sulla on kuule asiat paljon paremmin, kuin luuletkaan". Onko?
Kommentit (259)
Niin siis silllähän ei ole väliä, onko parisuhteen pieleenmeno oma vai toisen vika, kun alkaa näyttää siltä, ettei sitä saa millään kuntoon ja oma paha olo on vallitseva olotila. Ei silläkään ole väliä, onko joku narsisti, psykopaatti, mustasukkainen, kontrolloiva, hullu tai muuta. Tärkeintä on katkaista pahan olon kierre. Antakaa niiden ikävien ja epäilevien tunteiden tulla, älkää haudatko niitä ja kuviteltko, että ne katoavat selän kääntämällä! Uskaltakaa myöntää, että elämänne ei ole sellaista, mitä toivoitte. Miettikää, mitä teininä haaveilitte aikuisuudelta ja onko tämä sitä. Jos kotinne oli hyvä, kaipaatteko samalaista ilmapiiriä. Jos kotinne oli huono, haluaisitteko vihdoin ponnistaa kohti parempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin. Tiedän hyvin, että tuota narsisti sanaa käytetää nykyään kevyesti. Sanoinkin tuolla aiemmin, että se on tavallaan tämän hetken ilmiö ja että en halua käyttää sitä kevyesti. Puolisoni on siis kutsua minua näin, kuten myös sekopääksi ja hulluksi. Lähinnä käy mielessä, että onko sisimmissään sitä mieltä, että omassa päässä viiraa...
Puolisoni on muuten myös sellainen, että jos sanon hänelle jotain käytöksestään, niin sanoo heti saman minusta. Se on jotenkin outoa. Esim. jos sanon, että hän on tosi loukkaava nyt, niin sanoo heti: "sinä olet loukkaava!". Huudan tavallaan tyhjään metsään, se vain tulee kaikuna takaisin. Välillä tulee tunne, kun olisi aikuisen ihmisen kanssa, joka on ihan kuin pieni lapsi suuttuessaan...
Epävakaan persoonallisuuden häiriö
Vierailija kirjoitti:
Kyllä,näin se on.Olen nyt tajunnut jo,että järkeily ei auta,vaan se että asetan rajat itselleni.Olen matkalla tähän mielestäni.Tiedän,että harrastaminen ei ole väärin joten harrastan.Ystävät ovat hyvä asia.Joku on muuttunut mussa,mä haluan nyt kuunnella itseäni.Toivottavasti sen lopputulos on hyvä.Ap.
Meinaatko ap nyt ihan todella, että jäät tuohon suhteeseen? Että riittää kun kuuntelet itseäsi ja asetat rajat? En muista numeroani, mutta olen se joka useita sivuja sitten kertoi sukulaisesta, jolla samoja hulluja piirteitä. Voin kertoa, että siinä vaiheessa kun sinä asetat niitä rajoja, alat mennä miten haluat kyselemättä mieheltäsi, tilanne vain pahenee. Mies pelkää tosissaan menettävänsä kontrollin ja vallan, ja kontrollin yritys ja käytös vain pahenee. Tässä meidän tapauksessa kävi esim. niin, että kun nainen lähti ilman "lupaa" eli vain ilmoittamalla, kaverin luo ja palasi kotiin, hän luuli miehen nukkuvan jo, kun koti oli pimeänä...vaan mies odottikin pimeydessä raivopäänä. Loppua ei tarvinne kertoa. Ja tämä oli yksi lukuisista tilanteista, joita alkoi tapahtua, kun nainen alkoi murtautua sieltä alistumisen kierteestä ulos. Lähde tuosta suhteesta, älä jää uhmailemaan omilla rajoillasi. Siitä ei todellakaan seuraa mitään hyvää lopputulosta tuollaisen hullun kanssa. Usko vaan, ja kunnioita edes sen verran itseäsi.
En ole ajatellut uhmata omilla rajoillani ketään. Ei ole syytä, koska nuo rajat ovat ihan normaaleja. Mulla on kyllä onneksi vielä edes vähän järki päässä. Elän nyt vain omaa elämääni, yritän vahvistaa itseäni. Se on juuri nyt se millä pidän itseni kasassa, enkä edes mieti miten tämä asia vaikuttaa puolisooni. Vaikuttakoon miten hyvänsä. Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole ajatellut uhmata omilla rajoillani ketään. Ei ole syytä, koska nuo rajat ovat ihan normaaleja. Mulla on kyllä onneksi vielä edes vähän järki päässä. Elän nyt vain omaa elämääni, yritän vahvistaa itseäni. Se on juuri nyt se millä pidän itseni kasassa, enkä edes mieti miten tämä asia vaikuttaa puolisooni. Vaikuttakoon miten hyvänsä. Ap.
Jos miehelläsi on joku luonnehäiriö niin kerronpa sinulle, miten se vaikuttaa. Se vaikuttaa siten, että mies menee entistä pahemmaksi kurinpalautuksissaan. Jos taas ei mene, teillä on ehkä toivoa.
Ap, kannustaako mies sinua missään? Opiskeluissa, työssä, harrastuksissa, taidoissa? Kertooko hän arvostavansa sinun ominaisuuksiasi vai onko se sitä ainaista narinaa siitä ja tästä ja harrastukset on paskaa tai ilmaa tai sitten niihin mennään vain muiden miesten vuoksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä hän kannustaa,todellakin.Sitten hän tekee seuraavaksi niin,että mitätöi minut eli toimii ihan päinvastoin.Saattaa esim.kehua hyväksi työssäni ja sitten myöhemmin haukkuu "itsestään liikoja luulevaksi akateemiseksi" tai "älä kuvittele olevasi joku ihmistuntija-akateeminen,et sä ole sitä" jne,jne.Kirjoitukseni ovat ensin hyviä,sitten kirjoitukseni ovat raapustuksia.Näin.Hän on arvaamaton ja luihu (menin hullu sanomaan,että tuollainen käytös on luihua,arvatkaa saanko kuulla nyt,että haukun luihuksi).Pitäisi siis vain ottaa vastaan tuo kaikki paska,kuin joku Jeesus,mutta kun en ole.Olen ihminen ja toisen posken kääntäminen on kyllä vähän liikaa pyydetty tältä henkilöltä.Ap.
Ap, onko tuo sellaista kielenkäyttöä, mitä itse käytät muihin? "älä kuvittele", "luulet itsestäsi liikoja"
Jos ei ole, et oletettavasti koe sitä asialliseksi, kohteliaaksi tai rakentavaksi kommunikaatioksi. Ja jos ei ole, miksi itse olet sellaisen kohteena?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap miksi mietit miehesi syitä tai mikä miestäsi vaivaa? Mieti mikä itseäsi vaivaa. Tuollaista suhdetta tuskin kenenkään mielenterveys kestää. Kerroit jo olevasi pelokas ja hermostunut. Velvollisuutesi on pitää ITSESTÄSI huolta.
terapia varmasti voimistaa sinua vaikka siihen eroon jos se on tulossa.
Jos poltat itsesi nuotiossa, jäätkö siihen palamaan ja keskustelet samalla terapeutin kanssa että polttaa niin kovasti?
Varmasti jonain päivänä tiedät varmasti mitä sinun pitää tehdä, etkä epäri. Tai sitten paniikki ajaa sinut toimimaan jotenkin.
Turvakodissa saa apua myös henkiseen väkivaltaan.
Tsemppiä!
Täällä 116.
Outoja juttuja. Jos jotain tekee toisin kuin puoliso haluaa niin tunnevasteet ovat ihan uppo-outoja. Jääkylmyyttä, raivoa, ahdistunutta nyyhkytystä. Kai aikuisen ihmisen pitäisi jotenkin pystyä varsinkin rakentavat tai suht normaalit (no, en enää uskalla määritellä mikä on "normaalia", saatanhan olla itsekin täysi psyko) ehdotukset käsittelemään jotensakin normaalissa mielentilassa. Ja kyse on nyt sellaisista asioista, missä itse olen pitänyt näkökannastani kiinni.
Pelottaa sekin, että jos tämä joskus päättyy niin olenko pilannut itseni sillä että olen vuosia seilannut tunteineni sellaista vuoristorataa etten enää pysty sopeutumaan normaaliin tai neutraaliin parisuhteeseen? Olenko koukussa tunnemyrskyyn, kuin huumeeseen?
Ja se "täytyy kestää normaalia kanssakäymistä". Onko toisen mitätöiminen normaalia? En enää tiedä sitäkään kun se on muhun iskostettu kuin totuutena ja niin pitkältä ajalta että en enää muista muuta paitsi se mitä näen joillain muilla pariskunnilla olevan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun mieheni kehuu kun tarvitsee jotain. Hetkessä voi haukkua vitun idiootiksi tai vaikka huoraksi kun olen huorannut koko pienen elämäni. Ja jos meillä on vieraita käymässä niin kyllä passaa ruuat pöytään ja lirkuttelee vuoroin kaikille. Ovi kun sulkeutuu niin sitten voikin jatkaa sillä siivoa vitun saamaton akka. Vai osaatkohan edes enää siivota.
- olen se perheellinen joka jakoi sposti osoitteensa
Ap. Ootko vähän saamaton kun et osaa lähteä tuonkaltaisesta suhteesta livohkaan?
Minä jättäisin tuollaisen kumppanin välittömästi, eihän kukaan normi-ihminen jaksa olla edes tuollaisen toisen ihmisen latistajan kanssa yhdessä, joka nälvii ja rajoittaa suorastaan toisen vapautta. Ja kun ei edes ole yhteisiä kakaroita, niin mikä estää lähtemästä yksin asumaan ja elämään vapauttavaa elämää??????
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Googleta epävakaa persoonallisuushäiriö... T. Sh
Olen kirjoitellut ketjuun joitain viestejä. Suhteen kestäessä tosiaan minäkin mietin, mikä ihme miehessä on vialla. Koska jos sen vian keksisi, sen voisi korjata. Ja sittenhän kaikki olisi hyvin.
Myöhemmin alkoi tuntua siltä, että ei se vika ole korjattavissa, koska mies ei havaitse mitään vikaa missään olevankaan - paitsi minussa. Ja alkoi tuntua siltäkin, että ihan sama minulle, olkoon mitä vaan, minun on vaan päästävä pois ja katsottava, millaista elämäni on ilman sairasta ihmissuhdetta. Tajusin, etten osaa, voi tai edes halua yrittää enää kuukaudesta ja vuodesta toiseen korjata jotain, minkä toinen ei myönnä edes olevan rikki. Ja voi sitä helpotuksen tunnetta. Elämäni palasi normaaliksi HETI, aivan välittömästi suhteen päätyttyä.
Ja joku mietti, onko jäänyt koukkuun draamaan. Toivottavasti et ole. Minä en ollut. Pikemminkin olen ylivarovainen, etten vaan joudu enää koskaan vastaavaan myllyyn. Ja tällä kertaa todellakin osaisin hypätä siitä pois välittömästi. Elämä yksinäänkin on vaan niiiin paljon parempaa kuin sairaassa suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Ap. Ootko vähän saamaton kun et osaa lähteä tuonkaltaisesta suhteesta livohkaan?
Minä jättäisin tuollaisen kumppanin välittömästi, eihän kukaan normi-ihminen jaksa olla edes tuollaisen toisen ihmisen latistajan kanssa yhdessä, joka nälvii ja rajoittaa suorastaan toisen vapautta. Ja kun ei edes ole yhteisiä kakaroita, niin mikä estää lähtemästä yksin asumaan ja elämään vapauttavaa elämää??????
Kuule kun se normi-ihminen menee niin sekaisin, että se miettiin vaan että WTF, mitä ihmettä just tapahtui. Että sen on pakko olla väärinkäsitys, joku kertaluontoinen ylilyönti tms. Ne jutut on niin kieroja ja sairaita, että niitä ei pysty tajuamaan, se viivästyttää uhrin lähtöä.
Täällä taas 116. Tuo epävakaan persoonallisuuden häiriön kuva tuntuu kuvailevan omaa tilaani ainakin osittain. Mitäköhän tästä pitäisi ajatella?
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin tietää onko kellään kokemusta tällaisesta suhteessa ja käsitystä mistä se voisi johtua. Olen ihminen joka hakee syitä asioille, mietin pitkään ja haluaisin kai kuulla millaista muilla on ollut jotta saisin tähän palapeliin jotain selvyyttä. Olen alkanut epäillä, että tässä on taustalla jotain tavanomaista ilkeyttä enemmän, ehkä jokin persoonallisuushäiriö tai en tiedä. Kuullostaako tämä siltä?
Etsipä nyt joku hyvä syy sille, että sinä olet tuollaisen vähintään luonnehäiriöisen, ehkä peräti narsistin tai psykopaatin kanssa, vaikka tunnistat jo oman pahoinvointisi.
Vierailija kirjoitti:
No niin.Just sama juttu,juuri tuo kaksoisviestintä.Sitten sitä päätyy tosiaan seisomaan tumput suorina ja odottamaan käskyä jota ei kuitenkaan osaa noudattaa oikein.Lisäksi se on omalle luonteelleni vaikeaa,koska olen aika helposti itse johtavaa tyyppiä eli yritän sitten purra hammasta ja pitää pokerinaamaa.Tämäkin vaan nostaa omia stressitasoja,sydän hakkaa ja jos en syö unilääkkeitä joka yö,en nuku,vaan nämä pyörii päässä.Joudun tainnuttamaan aivoni.
On tosi kaltoin kohdeltu olo.Kiitos kun olette kuunnelleet ja kommentoineet,se saa tosiaa miettimään.Ap.
Tätähän se on ! Esimerkkejä elävästä elämästä, kun mitään ei osaa tehdä oikein. Mies "hae tänne se hilavinkutin" ja minähän haen. Kun tuon sen hänelle, seuraava kysymys " missä tästä se vilahinkutin on?" No enhän minä tiennyt, että semmoinen pitää hakea jostakin toisesta paikasta, kun tuota ei voi ilman sitä käyttää (enkä itse asiassa tiennyt, mikä se hilavinkutin on, mutta sattumalta onnistuin ottamaan oikean vehkeen, kun hain oikeasta paikasta).
Mulla on sentään ollut muutakin elämää kuin tämä kärttyinen äijä. Ajan mittaan on vähän rauhoittunut, ja ehkä minäkin olen oppinut sen kanssa elämään. Mutta kyllä minä sen muistan, kun ahdistus tuntui valuvan pihalle, kun olin lähdössä pitemmälle reissulle, ja takaisin palatessa alkoi kurkkua kuristaa, sydän hakata ja silmiä kirvellä jo 500 km ennen kotia. Kyllä minä ihmettelin, että miksi minä oikeastaan tähän suuntaan nyt ajan. Vastaus oli kotona olevat lapset ja se, että muualla oleminen oli kuitenkin väliaikaista. Ensimmäisestä pääsin eroon helposti, kun ei ollut lapsia eikä mitään muutakaan yhteistä, mutta tämän kanssa on vähän vaikeampaa.
ja tätä juuri tarkoitin, kun aiemmin ketjussa vastasin, että elämme ihme aikoja, kun joka toisen vastaantulijan äiti/puoliso/isä/anoppi on narsisti. Parisuhteessa Veikko pitää Saijaa narsistina ja Saija Veikkoa. Ota siitä selvää, narsisti siellä narsisti täällä, tämänkin ketju täynnä näitä psykiatrisen tautiluokituksen asiantuntijoita. Et kumpi teistäkin nyt on sitten ja kumpi projisoi omia tunteitaan toiseen... huoh!
Jättäkää kaikki tuollainen terminologinen hömppä vähemmälle.
Yhtä kaikki, aikuinen ihminen voi päättää jäädä vaikka väkivaltaiseen suhteeseen, sitä on vaikea kenenkään estää. Lapsia voidaan pelastaa sossun toimesta väkisin, aikuisia ei niinkään.