Aikuisuus jää elämättä lasten myötä?

Meinaako ap, että 35 ikävuoden jälkeen ei ole enää aikuinen :D

En nyt sori vaan jaksanut lukea koko ketjua läpi, joten tämä on ehkä heitto ihan ns. sivusta, vastaus aloittajan tekstiin.

Itse ajattelen, että elämäni sujui niin kuin se sujui. Nuoruuteni ei jäänyt elämättä, vaikka hyvn nuorena päädyin pitkään parisuhteeseeni (alk. 15-v.) ja lapsetkin sain melko nuorena (esikoinen 22-v.). Harrastin, opiskelin kaksi akateemista loppututkintoa. Kavereita oli - tietty ne joilla oli itselläänkin lapsia muodostuivat tärkeimmäksi. Rakastelua oli varmasti nuoruuden kiihkeinä ja kiimaisina vuosina enemmän kuin monella ei-vakituisessa-parisuhteessa olevalla. Elämää oli tulla äidiksi ja haistella vauvoja, ihmetellä minkä eläimen itsessä lapsen syntyminen sai aikaiseksi. Oli elämää jakaa äitiyden kokemuksia toisten äitien kanssa.

Aikuisuutta on kyky punnita vastuita ja vapauksia. Mitkä ovat punttini ja mitkä ovat siipeni. Mitä siipeni kantavat. Asuimme puolitoista vuotta eräässä Afrikan maassa kahden alle kouluikäisen kanssa. Kokemus jota kaikilla ei ole. Olemme reissanneet Lapissa yksi lapsi rintarepussa ja toinen rinkassa. Olimme nuoria ja vahvoja, luottavaisia, päättäväisiä ja jaksavaisia. Rakensimme talon. Perustimme yrityksen. Kävimme läpi konkurssin. Selviydyimme.

Elämäni oli vahvaa ja täyttä. Se oli minun elämääni. Tuntuu omituiselta, että joku "elämä" jäisi elämättä jonkun vuoksi - lasten, vanhempien, työn tai muun. Elämä on valintoja täynnä, ja kaikkea ei voi valita, ainakaan yhtä aikaa. Mutta voi luovia, sovitella, ja olla läsnä kussakin hetkessä täysillä. Kun missään muussakaan hetkessä ei voi olla.

Nyt olen 60-vuotias, ja erittäin tyytyväinen elämääni tähän asti. Nykyisyyskin on hyvää. Toki saattelen vanhempiani juuri hautaan päin. Ja aina yhdellä neljästä lapsesta on joku asia vähän vinossa. Omakin terveys reistailee. Mutta ehkä se idea onkin siinä että näkee isommalla elämässään plussat ja pienemmällä ne miinukset. Kunakin hetkenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ajatus aikuisuudesta huolien, velvollisuuksien ja vastuiden leimaamana elämänvaiheena taitaa olla lisääntyjien harha. Minun (lapsettomassa) aikuisen elämässäni velvollisuuksilla on hyvin pieni osa. Aikuisuuteen kuuluu oleellisena osana syventyminen omiin kiinnostuksenkohteisiin, oppiminen ja itsen kehittäminen, omistautuminen omille intohimoille, aktiivinen kansalaisuus ja aktivismi, ystävyyssuhteiden ja parisuhteen vaaliminen, opiskelujen myötä saavutetusta taloudellisesta asemasta nautiskelu, huolettomuus ja monet muut asiat, jotka muuttuvat joko mahdottomaksi tai hyvin hankaliksi, kun hankkii lapsia. -ap

Voisit kehittää itseäsi opiskelemalla kehityspsykologiaa

Millainen elämänvaihe on aikuisuus?

Osaa ottaa vastuun itsestään. Mutta myös muista. Perheen perustaminen on useimmille osa tuota aikuisuutta. Koko menee antamaan jotain, myös luopumaan tuosta itsekeskeisyydestä.

Ymmärrän hyvin, että aikuinen voi olla ilman lapsia ja perhettä. Mutta en ymmärrä tapaasi sitä pohtia. Luultavasti sinä et ole vielä kasvanut aikuiseksi

Teoriat, joihin viittaat, on kehitetty yhteiskunnassa, jossa suurin osa ihmisistä lisääntyy, ja aikana, jolloin ns. perhearvot olivat voimissaan. Siksi on ihan ymmärrettävää, että nimenomaan luopumisen, uhrautumisen ja jatkuvan vastuun teemat korostuvat. Nämä ilmiöt ovat niin voimakkaasti läsnä vanhempien elämässä. -ap

Ihmettelen aina kauheasti tätä velojen vakuuttelua monissa ketjuissa, kuinka heidän elämänsä on parempaa ja kehittyneempää, kuin lapsellisten ihmisten.

Mistähän tämä johtuu

Sanoin jo aikaisemmassa viestissäni, etten ota kantaa siihen, kummanlainen elämä on parempaa.

Ketjun aiheenahan on se kummallinen ilmiö, että nuoruuden katsotaan jäävän elämättä lasten vuoksi mutta aikuisuuden ei. Tämä kertoo siitä, että aikuisuuden katsotaan olevan automaattisesti tietynlaista, vastuiden ja omista tarpeista ja hauskanpidosta luopumisen värittämää. -ap

Hmm..miksi aikuisuuteen kuuluu sinusta hauskanpidosta luopuminen? Minulla on ollut aikuisena vallan hauskaa. Vastuuta joutuu ottamaan, jos on ottaakseen. Onhan toki niitä, jotka ei ota vastuuta koko elämänsä aikana ja siksipä verot on niin korkeita, kun heitä joudutaan elättämään. Omista tarpeista luopumista..hmmm..niin. Tässä olen samaa mieltä. Minä haluaisin pitää edelleen kaksi ja puoli kuukautta kesälomaa, mutta, koska en lukenut opettajaksi, on kesälläkin noustava kellon soittoon ja lähdettävä töihin. On monista muistakin tarpeista luovuttava, koska työnantaja ja omien vanhempien hoito yms. vaatii.

 

Kannattaa lukea huolellisesti ne viestit, joihin vastaa. Muuten voi jäädä epäselväksi, mikä mielipide kuuluu kenellekin.

Minun aikuiseen elämääni kuuluu vähemmän velvollisuuksia ja omista tarpeista luopumista kuin nuoruuteeni, jolloin koulu vei suuren osan päivästä, elämä oli ennaltaohjelmoitua vuosiksi eteenpäin, ja rahan puute vaikeutti kaikkea. Monilla tuntemillani lapsettomilla on sama kokemus: yllättävät katastrofit poislukien elämässä ei ole loppujen lopuksi kovinkaan paljon vaikeuksia, jos niitä ei välttämättä itselleen haali. -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ajatus aikuisuudesta huolien, velvollisuuksien ja vastuiden leimaamana elämänvaiheena taitaa olla lisääntyjien harha. Minun (lapsettomassa) aikuisen elämässäni velvollisuuksilla on hyvin pieni osa. Aikuisuuteen kuuluu oleellisena osana syventyminen omiin kiinnostuksenkohteisiin, oppiminen ja itsen kehittäminen, omistautuminen omille intohimoille, aktiivinen kansalaisuus ja aktivismi, ystävyyssuhteiden ja parisuhteen vaaliminen, opiskelujen myötä saavutetusta taloudellisesta asemasta nautiskelu, huolettomuus ja monet muut asiat, jotka muuttuvat joko mahdottomaksi tai hyvin hankaliksi, kun hankkii lapsia. -ap

Voisit kehittää itseäsi opiskelemalla kehityspsykologiaa

Millainen elämänvaihe on aikuisuus?

Osaa ottaa vastuun itsestään. Mutta myös muista. Perheen perustaminen on useimmille osa tuota aikuisuutta. Koko menee antamaan jotain, myös luopumaan tuosta itsekeskeisyydestä.

Ymmärrän hyvin, että aikuinen voi olla ilman lapsia ja perhettä. Mutta en ymmärrä tapaasi sitä pohtia. Luultavasti sinä et ole vielä kasvanut aikuiseksi

Teoriat, joihin viittaat, on kehitetty yhteiskunnassa, jossa suurin osa ihmisistä lisääntyy, ja aikana, jolloin ns. perhearvot olivat voimissaan. Siksi on ihan ymmärrettävää, että nimenomaan luopumisen, uhrautumisen ja jatkuvan vastuun teemat korostuvat. Nämä ilmiöt ovat niin voimakkaasti läsnä vanhempien elämässä. -ap

Ihmettelen aina kauheasti tätä velojen vakuuttelua monissa ketjuissa, kuinka heidän elämänsä on parempaa ja kehittyneempää, kuin lapsellisten ihmisten.

Mistähän tämä johtuu

Sanoin jo aikaisemmassa viestissäni, etten ota kantaa siihen, kummanlainen elämä on parempaa.

Ketjun aiheenahan on se kummallinen ilmiö, että nuoruuden katsotaan jäävän elämättä lasten vuoksi mutta aikuisuuden ei. Tämä kertoo siitä, että aikuisuuden katsotaan olevan automaattisesti tietynlaista, vastuiden ja omista tarpeista ja hauskanpidosta luopumisen värittämää. -ap

Aikuisuus nyt on vaan pidempi aika. Aikuisuutta riittää vaikka siitä lohkaisisi osan lapsiperheajalle. Nuoruus on vain kerran ja sitten se on ohi.

Ikävuodet 15-20 kestävät aivan yhtä pitkään kuin ikävuodet 30-35. -ap

Sinulla on aika kummallinen käsitys aikuisuuden kestosta. Lue vaikka Wikipediasta tai Tieteen sivuilta, jos et usko että aikuisuus on paljon pidempi vaihe ihmisen elämässä kuin vuodet 30-35.

Huoh, tämä ketju on varmasti tehty niille, jotka eivät halua/usko haluavansa lapsia.

Minä taas tiesin aina haluavani lapsia ja sainkin esikoisen 23-vuotiaana. Olin aikuinen, asunut lähes kuusi vuotta omillani niin Suomessa kuin ulkomailla. Ennen 30 ikävuotta minulla oli kaksi lasta, amk- ja yliopistotutkinto, aviomies ja asuntolaina. Eivät lapset ole koskaan olleet mikään rasite minulle, täysin päinvastoin. Mutta onhan tämä mukavaa, olen kohta 40v ja lapset lähes täysi-ikäisiä. Urakehitys on ollut huimaa. Monet ystäväni ovat vasta tässä iässä ryhtyneet vanhemmiksi, ei siinäkään mitään pahaa ole. He ovat sitten lähempänä kuuttakymppiä siinä tilanteessa, että lapset lentävät pesästä.

Aihe vapaalle valikoituu aika mielenkiintoinen porukka. Kaikki nuorena lapsia saaneet on ehtineet opiskella viisi korkeakoulututkintoa ja rakentaa kolme 200 neliön taloa ja asua viidessä eri maassa 25 ikävuoteen mennessä ja ovat olleet päälle 50 vuotta onnellisesti naimisissa.

Ai niin ja ovat olleet rikkaita jo 23 vuotiaina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisessa ketjussa pohdittiin, miten nuoruus voi jäädä elämättä lasten saamisen myötä. Tämähän on tuttua tematiikaa kaikille, jotka vähääkään ympäristöään seuraavat. Mutta jostakin syystä paljon vähemmän puhutaan siitä, miten aikuisuus jää elämättä lasten saamisen myötä.

Tämä on minusta outoa, koska lasten hankinta rajoittaa kuitenkin aikuisikää paljon enemmän kuin se rajoittaa nuoruutta. Nuorena ei ole rahaa, arki on säänneltyä ja vaikutusmahdollisuudet omaan elämään ovat verraten vähäiset. Lasten hankinta ei tuota muuksi muuta. Aikuisena on rahaa, itsevarmuutta, suunnitelmallisuutta, tietoa ja erilaisia kykyjä tehdä, mitä nyt sitten haluaakin,ja jättää tekemättä se, mikä ei kiinnosta. Tämän vapauden lasten hankinta rikkoo. Jos mietin vaikka omaa elämääni, juuri mikään siinä ei jäisi ennalleen, jos päättäisin ryhtyä vanhemmaksi.

En nyt ota kantaa siihen, kannattaako lasten hankinta vai ei. Mutta kysyn: Miksi lasten hankkimista nuorena paheksutaan, vaikka sen vaikutus aikuisen elämään on paljon suurempi?

Nuoruus kannattaa elää. Lapsia ehtii hankkia myöhemminkin, eikä niitä ole silloinkaan pakko hankkia liikaa. Hieman vanhemmalla keski-iällä myös lapsiin pystyy panostamaan enemmän niin ajallisesti kuin taloudellisestikin, koska asunnot on maksettu ja rahaa tulee kuukausittain tilille, vaikkei tekisi mitään sen eteen. Voi myös pitää pidempiä lomia ja olla lasten kanssa sekä matkustella. Olen aina ihmetellyt, mikä hinku joillakin on 25-30 ruuhkavuosina puskea ne kolme lasta maailmaan. Siitä tulee pelkkää stressiä, ja menee oma elämä ihan ohi.

t. mies 52, kahden alle kolmevuotiaan isä, joka on elänyt nuoruuden ja nuoren aikuisuudenkin

No sun ratkaisu ei vaan toimi jos on nainen.

No ei ihan, mutta kyllä nainekin voi elää nuoruuden ja nuoren aikuisuuden. T: Nainen 42, jolla kaksi alle kolme vuotiasta lasta

Vierailija kirjoitti:

Aihe vapaalle valikoituu aika mielenkiintoinen porukka. Kaikki nuorena lapsia saaneet on ehtineet opiskella viisi korkeakoulututkintoa ja rakentaa kolme 200 neliön taloa ja asua viidessä eri maassa 25 ikävuoteen mennessä ja ovat olleet päälle 50 vuotta onnellisesti naimisissa.

Ai niin ja ovat olleet rikkaita jo 23 vuotiaina.

Kieltämättä olen ylpeä saavutuksistani, joista valtaosaa en luonnollisesti edes maininnut. T. Se amk- ja yliopistotutkinnon ennen 30v suorittanut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ajatus aikuisuudesta huolien, velvollisuuksien ja vastuiden leimaamana elämänvaiheena taitaa olla lisääntyjien harha. Minun (lapsettomassa) aikuisen elämässäni velvollisuuksilla on hyvin pieni osa. Aikuisuuteen kuuluu oleellisena osana syventyminen omiin kiinnostuksenkohteisiin, oppiminen ja itsen kehittäminen, omistautuminen omille intohimoille, aktiivinen kansalaisuus ja aktivismi, ystävyyssuhteiden ja parisuhteen vaaliminen, opiskelujen myötä saavutetusta taloudellisesta asemasta nautiskelu, huolettomuus ja monet muut asiat, jotka muuttuvat joko mahdottomaksi tai hyvin hankaliksi, kun hankkii lapsia. -ap

Voisit kehittää itseäsi opiskelemalla kehityspsykologiaa

Millainen elämänvaihe on aikuisuus?

Osaa ottaa vastuun itsestään. Mutta myös muista. Perheen perustaminen on useimmille osa tuota aikuisuutta. Koko menee antamaan jotain, myös luopumaan tuosta itsekeskeisyydestä.

Ymmärrän hyvin, että aikuinen voi olla ilman lapsia ja perhettä. Mutta en ymmärrä tapaasi sitä pohtia. Luultavasti sinä et ole vielä kasvanut aikuiseksi

Teoriat, joihin viittaat, on kehitetty yhteiskunnassa, jossa suurin osa ihmisistä lisääntyy, ja aikana, jolloin ns. perhearvot olivat voimissaan. Siksi on ihan ymmärrettävää, että nimenomaan luopumisen, uhrautumisen ja jatkuvan vastuun teemat korostuvat. Nämä ilmiöt ovat niin voimakkaasti läsnä vanhempien elämässä. -ap

Ihmettelen aina kauheasti tätä velojen vakuuttelua monissa ketjuissa, kuinka heidän elämänsä on parempaa ja kehittyneempää, kuin lapsellisten ihmisten.

Mistähän tämä johtuu

Sanoin jo aikaisemmassa viestissäni, etten ota kantaa siihen, kummanlainen elämä on parempaa.

Ketjun aiheenahan on se kummallinen ilmiö, että nuoruuden katsotaan jäävän elämättä lasten vuoksi mutta aikuisuuden ei. Tämä kertoo siitä, että aikuisuuden katsotaan olevan automaattisesti tietynlaista, vastuiden ja omista tarpeista ja hauskanpidosta luopumisen värittämää. -ap

Aikuisuus nyt on vaan pidempi aika. Aikuisuutta riittää vaikka siitä lohkaisisi osan lapsiperheajalle. Nuoruus on vain kerran ja sitten se on ohi.

Ikävuodet 15-20 kestävät aivan yhtä pitkään kuin ikävuodet 30-35. -ap

Sinulla on aika kummallinen käsitys aikuisuuden kestosta. Lue vaikka Wikipediasta tai Tieteen sivuilta, jos et usko että aikuisuus on paljon pidempi vaihe ihmisen elämässä kuin vuodet 30-35.

Nuo ovat mielivaltaisia jakoja ihmisen elämässä. Ei elämä 30-35-vuotiaana ole samanlaista kuin 60-65-vuotiaana. Siksi on harhaanjohtavaa sanoa, että aikuisuus on paljon pidempi ajanjakso kuin nuoruus, ja siksi aikuisuus ei voi jäädä elämättä samalla lailla kuin nuoruus voi. Jos ikävuodet 20-25 voivat "jäädä elämättä" lasten hankinnan vuoksi, aivan samalla lailla voivat jäädä elämättä ikävuodet 25-30. Ei niitäkään enää takaisin saa. -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ajatus aikuisuudesta huolien, velvollisuuksien ja vastuiden leimaamana elämänvaiheena taitaa olla lisääntyjien harha. Minun (lapsettomassa) aikuisen elämässäni velvollisuuksilla on hyvin pieni osa. Aikuisuuteen kuuluu oleellisena osana syventyminen omiin kiinnostuksenkohteisiin, oppiminen ja itsen kehittäminen, omistautuminen omille intohimoille, aktiivinen kansalaisuus ja aktivismi, ystävyyssuhteiden ja parisuhteen vaaliminen, opiskelujen myötä saavutetusta taloudellisesta asemasta nautiskelu, huolettomuus ja monet muut asiat, jotka muuttuvat joko mahdottomaksi tai hyvin hankaliksi, kun hankkii lapsia. -ap

Voisit kehittää itseäsi opiskelemalla kehityspsykologiaa

Millainen elämänvaihe on aikuisuus?

Osaa ottaa vastuun itsestään. Mutta myös muista. Perheen perustaminen on useimmille osa tuota aikuisuutta. Koko menee antamaan jotain, myös luopumaan tuosta itsekeskeisyydestä.

Ymmärrän hyvin, että aikuinen voi olla ilman lapsia ja perhettä. Mutta en ymmärrä tapaasi sitä pohtia. Luultavasti sinä et ole vielä kasvanut aikuiseksi

Teoriat, joihin viittaat, on kehitetty yhteiskunnassa, jossa suurin osa ihmisistä lisääntyy, ja aikana, jolloin ns. perhearvot olivat voimissaan. Siksi on ihan ymmärrettävää, että nimenomaan luopumisen, uhrautumisen ja jatkuvan vastuun teemat korostuvat. Nämä ilmiöt ovat niin voimakkaasti läsnä vanhempien elämässä. -ap

Ihmettelen aina kauheasti tätä velojen vakuuttelua monissa ketjuissa, kuinka heidän elämänsä on parempaa ja kehittyneempää, kuin lapsellisten ihmisten.

Mistähän tämä johtuu

Sanoin jo aikaisemmassa viestissäni, etten ota kantaa siihen, kummanlainen elämä on parempaa.

Ketjun aiheenahan on se kummallinen ilmiö, että nuoruuden katsotaan jäävän elämättä lasten vuoksi mutta aikuisuuden ei. Tämä kertoo siitä, että aikuisuuden katsotaan olevan automaattisesti tietynlaista, vastuiden ja omista tarpeista ja hauskanpidosta luopumisen värittämää. -ap

Hmm..miksi aikuisuuteen kuuluu sinusta hauskanpidosta luopuminen? Minulla on ollut aikuisena vallan hauskaa. Vastuuta joutuu ottamaan, jos on ottaakseen. Onhan toki niitä, jotka ei ota vastuuta koko elämänsä aikana ja siksipä verot on niin korkeita, kun heitä joudutaan elättämään. Omista tarpeista luopumista..hmmm..niin. Tässä olen samaa mieltä. Minä haluaisin pitää edelleen kaksi ja puoli kuukautta kesälomaa, mutta, koska en lukenut opettajaksi, on kesälläkin noustava kellon soittoon ja lähdettävä töihin. On monista muistakin tarpeista luovuttava, koska työnantaja ja omien vanhempien hoito yms. vaatii.

 

Kannattaa lukea huolellisesti ne viestit, joihin vastaa. Muuten voi jäädä epäselväksi, mikä mielipide kuuluu kenellekin.

Minun aikuiseen elämääni kuuluu vähemmän velvollisuuksia ja omista tarpeista luopumista kuin nuoruuteeni, jolloin koulu vei suuren osan päivästä, elämä oli ennaltaohjelmoitua vuosiksi eteenpäin, ja rahan puute vaikeutti kaikkea. Monilla tuntemillani lapsettomilla on sama kokemus: yllättävät katastrofit poislukien elämässä ei ole loppujen lopuksi kovinkaan paljon vaikeuksia, jos niitä ei välttämättä itselleen haali. -ap

Ei ehkä vaikeuksia, mutta naisvaltaisella alalla kun seuraan kohta eläköityviä lapsettomia monilla on alkoholiongelma, eronneita sinkkuja, korostavat koko ajan, kuinka heillä ei ole lapsia ja kuinka jäivät lapsettomiksi ja eivät halunneet lapsia ja lapset ja lapset. Eli heillä tuntuu yksi suurin puheenaihe olevan, kun heillä ei ole lapsia, vaikka se ei ketään kiinnosta. Ehkä se on juuri sitä, kun he huomaavat, että heidän elämä ei oikeasti kiinnosta ketään, kun muilla on se oma perhe ja suku ja omat lapsenlapset ja eletty elämä.

Vähän niitä entisajan lapsettomia vanhojapiikoja, jotka nykyaikaisesti ottavat viinaa aika lailla.

Ei, en todellakaan vaihtaisi elämääni heidän "helppoon" elämäänsä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ajatus aikuisuudesta huolien, velvollisuuksien ja vastuiden leimaamana elämänvaiheena taitaa olla lisääntyjien harha. Minun (lapsettomassa) aikuisen elämässäni velvollisuuksilla on hyvin pieni osa. Aikuisuuteen kuuluu oleellisena osana syventyminen omiin kiinnostuksenkohteisiin, oppiminen ja itsen kehittäminen, omistautuminen omille intohimoille, aktiivinen kansalaisuus ja aktivismi, ystävyyssuhteiden ja parisuhteen vaaliminen, opiskelujen myötä saavutetusta taloudellisesta asemasta nautiskelu, huolettomuus ja monet muut asiat, jotka muuttuvat joko mahdottomaksi tai hyvin hankaliksi, kun hankkii lapsia. -ap

Voisit kehittää itseäsi opiskelemalla kehityspsykologiaa

Millainen elämänvaihe on aikuisuus?

Osaa ottaa vastuun itsestään. Mutta myös muista. Perheen perustaminen on useimmille osa tuota aikuisuutta. Koko menee antamaan jotain, myös luopumaan tuosta itsekeskeisyydestä.

Ymmärrän hyvin, että aikuinen voi olla ilman lapsia ja perhettä. Mutta en ymmärrä tapaasi sitä pohtia. Luultavasti sinä et ole vielä kasvanut aikuiseksi

Teoriat, joihin viittaat, on kehitetty yhteiskunnassa, jossa suurin osa ihmisistä lisääntyy, ja aikana, jolloin ns. perhearvot olivat voimissaan. Siksi on ihan ymmärrettävää, että nimenomaan luopumisen, uhrautumisen ja jatkuvan vastuun teemat korostuvat. Nämä ilmiöt ovat niin voimakkaasti läsnä vanhempien elämässä. -ap

Kuule. Hyvin vähän maailma tai ihmisenä oleminen on muuttunut. Samat perustarpeet ja sama kasvun polku.

Yksi mikä ei meillä kellään elollisella muutu on tarve lisäntyä ja KYKY huolehtia jälkelisistä eli aikuisuus

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ajatus aikuisuudesta huolien, velvollisuuksien ja vastuiden leimaamana elämänvaiheena taitaa olla lisääntyjien harha. Minun (lapsettomassa) aikuisen elämässäni velvollisuuksilla on hyvin pieni osa. Aikuisuuteen kuuluu oleellisena osana syventyminen omiin kiinnostuksenkohteisiin, oppiminen ja itsen kehittäminen, omistautuminen omille intohimoille, aktiivinen kansalaisuus ja aktivismi, ystävyyssuhteiden ja parisuhteen vaaliminen, opiskelujen myötä saavutetusta taloudellisesta asemasta nautiskelu, huolettomuus ja monet muut asiat, jotka muuttuvat joko mahdottomaksi tai hyvin hankaliksi, kun hankkii lapsia. -ap

Voisit kehittää itseäsi opiskelemalla kehityspsykologiaa

Millainen elämänvaihe on aikuisuus?

Osaa ottaa vastuun itsestään. Mutta myös muista. Perheen perustaminen on useimmille osa tuota aikuisuutta. Koko menee antamaan jotain, myös luopumaan tuosta itsekeskeisyydestä.

Ymmärrän hyvin, että aikuinen voi olla ilman lapsia ja perhettä. Mutta en ymmärrä tapaasi sitä pohtia. Luultavasti sinä et ole vielä kasvanut aikuiseksi

Teoriat, joihin viittaat, on kehitetty yhteiskunnassa, jossa suurin osa ihmisistä lisääntyy, ja aikana, jolloin ns. perhearvot olivat voimissaan. Siksi on ihan ymmärrettävää, että nimenomaan luopumisen, uhrautumisen ja jatkuvan vastuun teemat korostuvat. Nämä ilmiöt ovat niin voimakkaasti läsnä vanhempien elämässä. -ap

Ihmettelen aina kauheasti tätä velojen vakuuttelua monissa ketjuissa, kuinka heidän elämänsä on parempaa ja kehittyneempää, kuin lapsellisten ihmisten.

Mistähän tämä johtuu

Sanoin jo aikaisemmassa viestissäni, etten ota kantaa siihen, kummanlainen elämä on parempaa.

Ketjun aiheenahan on se kummallinen ilmiö, että nuoruuden katsotaan jäävän elämättä lasten vuoksi mutta aikuisuuden ei. Tämä kertoo siitä, että aikuisuuden katsotaan olevan automaattisesti tietynlaista, vastuiden ja omista tarpeista ja hauskanpidosta luopumisen värittämää. -ap

Hmm..miksi aikuisuuteen kuuluu sinusta hauskanpidosta luopuminen? Minulla on ollut aikuisena vallan hauskaa. Vastuuta joutuu ottamaan, jos on ottaakseen. Onhan toki niitä, jotka ei ota vastuuta koko elämänsä aikana ja siksipä verot on niin korkeita, kun heitä joudutaan elättämään. Omista tarpeista luopumista..hmmm..niin. Tässä olen samaa mieltä. Minä haluaisin pitää edelleen kaksi ja puoli kuukautta kesälomaa, mutta, koska en lukenut opettajaksi, on kesälläkin noustava kellon soittoon ja lähdettävä töihin. On monista muistakin tarpeista luovuttava, koska työnantaja ja omien vanhempien hoito yms. vaatii.

 

Kannattaa lukea huolellisesti ne viestit, joihin vastaa. Muuten voi jäädä epäselväksi, mikä mielipide kuuluu kenellekin.

Minun aikuiseen elämääni kuuluu vähemmän velvollisuuksia ja omista tarpeista luopumista kuin nuoruuteeni, jolloin koulu vei suuren osan päivästä, elämä oli ennaltaohjelmoitua vuosiksi eteenpäin, ja rahan puute vaikeutti kaikkea. Monilla tuntemillani lapsettomilla on sama kokemus: yllättävät katastrofit poislukien elämässä ei ole loppujen lopuksi kovinkaan paljon vaikeuksia, jos niitä ei välttämättä itselleen haali. -ap

Ei ehkä vaikeuksia, mutta naisvaltaisella alalla kun seuraan kohta eläköityviä lapsettomia monilla on alkoholiongelma, eronneita sinkkuja, korostavat koko ajan, kuinka heillä ei ole lapsia ja kuinka jäivät lapsettomiksi ja eivät halunneet lapsia ja lapset ja lapset. Eli heillä tuntuu yksi suurin puheenaihe olevan, kun heillä ei ole lapsia, vaikka se ei ketään kiinnosta. Ehkä se on juuri sitä, kun he huomaavat, että heidän elämä ei oikeasti kiinnosta ketään, kun muilla on se oma perhe ja suku ja omat lapsenlapset ja eletty elämä.

Vähän niitä entisajan lapsettomia vanhojapiikoja, jotka nykyaikaisesti ottavat viinaa aika lailla.

Ei, en todellakaan vaihtaisi elämääni heidän "helppoon" elämäänsä

Mielenkiintoinen anekdootti, mutta lapsettomat ovat kyllä joukkona aivan yhtä onnellisia myöhemmällä iällä kuin vanhemmatkin. Viidennes naisista jää lapsettomiksi, ja määrä vain kasvaa, joten mistään harvinaisesta ilmiöstä ei ole kysymys.

Miksi sinusta on tärkeää ajatella, että lapsettomat olisivat onnettomia? -ap

Olen miettinyt voisiko lasten saaminen olla mielekkäämpää niille, joilla on esimerkiksi taipumusta johtajuuteen. Se vaatii tietynlaista asennetta, asennoitumista ja kykyjä. Kenties vapaaehtoisesti lapsettomat kokevat ja heillä voi olla muita vahvuuksia, joista taas ei ole hyötyä vanhempana. En tiedä.

Monesti tuntuu, että velat miettivät perusteissa sitä pikkulapsiaikaa joka on kuitenkin vain noin 6v. Yhden lapsen kohdalla. Ap, Mitä itse sait aikaan viimeisenä viitenä vuonna? Varmasti sellaista, minkä olisit kyennyt tekemään myös tuon pikkulapsiajan jälkeen. Tietenkään se ei sovi kaikkimullehetinyt -asenteeseen, mutta kokonaiskuvan hahmottavat ymmärtävät tämän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisessa ketjussa pohdittiin, miten nuoruus voi jäädä elämättä lasten saamisen myötä. Tämähän on tuttua tematiikaa kaikille, jotka vähääkään ympäristöään seuraavat. Mutta jostakin syystä paljon vähemmän puhutaan siitä, miten aikuisuus jää elämättä lasten saamisen myötä.

Tämä on minusta outoa, koska lasten hankinta rajoittaa kuitenkin aikuisikää paljon enemmän kuin se rajoittaa nuoruutta. Nuorena ei ole rahaa, arki on säänneltyä ja vaikutusmahdollisuudet omaan elämään ovat verraten vähäiset. Lasten hankinta ei tuota muuksi muuta. Aikuisena on rahaa, itsevarmuutta, suunnitelmallisuutta, tietoa ja erilaisia kykyjä tehdä, mitä nyt sitten haluaakin,ja jättää tekemättä se, mikä ei kiinnosta. Tämän vapauden lasten hankinta rikkoo. Jos mietin vaikka omaa elämääni, juuri mikään siinä ei jäisi ennalleen, jos päättäisin ryhtyä vanhemmaksi.

En nyt ota kantaa siihen, kannattaako lasten hankinta vai ei. Mutta kysyn: Miksi lasten hankkimista nuorena paheksutaan, vaikka sen vaikutus aikuisen elämään on paljon suurempi?

Nuoruus kannattaa elää. Lapsia ehtii hankkia myöhemminkin, eikä niitä ole silloinkaan pakko hankkia liikaa. Hieman vanhemmalla keski-iällä myös lapsiin pystyy panostamaan enemmän niin ajallisesti kuin taloudellisestikin, koska asunnot on maksettu ja rahaa tulee kuukausittain tilille, vaikkei tekisi mitään sen eteen. Voi myös pitää pidempiä lomia ja olla lasten kanssa sekä matkustella. Olen aina ihmetellyt, mikä hinku joillakin on 25-30 ruuhkavuosina puskea ne kolme lasta maailmaan. Siitä tulee pelkkää stressiä, ja menee oma elämä ihan ohi.

t. mies 52, kahden alle kolmevuotiaan isä, joka on elänyt nuoruuden ja nuoren aikuisuudenkin

No sun ratkaisu ei vaan toimi jos on nainen.

Kyllä hedelmöityshoidon on nykyään aivan hyviä. Eikä lasten ole pakko olla omia. Aina voi myös adoptoida. Kaikkien naisten ei ole myöskään pakko tehdä lapsia. Valitettavasti tässä maassa on aivan liikaa naisia, jotka tekevät vain lapsia omaksi ilokseen, ja se näkyy kaikenlaisina yhteiskunnallisina ongelmina.

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt voisiko lasten saaminen olla mielekkäämpää niille, joilla on esimerkiksi taipumusta johtajuuteen. Se vaatii tietynlaista asennetta, asennoitumista ja kykyjä. Kenties vapaaehtoisesti lapsettomat kokevat ja heillä voi olla muita vahvuuksia, joista taas ei ole hyötyä vanhempana. En tiedä.

Monesti tuntuu, että velat miettivät perusteissa sitä pikkulapsiaikaa joka on kuitenkin vain noin 6v. Yhden lapsen kohdalla. Ap, Mitä itse sait aikaan viimeisenä viitenä vuonna? Varmasti sellaista, minkä olisit kyennyt tekemään myös tuon pikkulapsiajan jälkeen. Tietenkään se ei sovi kaikkimullehetinyt -asenteeseen, mutta kokonaiskuvan hahmottavat ymmärtävät tämän.

Vuodet ovat ainutlaatuisia, eikä elämätöntä elämää saa takaisin, oli minkä ikäinen tahansa. -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ajatus aikuisuudesta huolien, velvollisuuksien ja vastuiden leimaamana elämänvaiheena taitaa olla lisääntyjien harha. Minun (lapsettomassa) aikuisen elämässäni velvollisuuksilla on hyvin pieni osa. Aikuisuuteen kuuluu oleellisena osana syventyminen omiin kiinnostuksenkohteisiin, oppiminen ja itsen kehittäminen, omistautuminen omille intohimoille, aktiivinen kansalaisuus ja aktivismi, ystävyyssuhteiden ja parisuhteen vaaliminen, opiskelujen myötä saavutetusta taloudellisesta asemasta nautiskelu, huolettomuus ja monet muut asiat, jotka muuttuvat joko mahdottomaksi tai hyvin hankaliksi, kun hankkii lapsia. -ap

Voisit kehittää itseäsi opiskelemalla kehityspsykologiaa

Millainen elämänvaihe on aikuisuus?

Osaa ottaa vastuun itsestään. Mutta myös muista. Perheen perustaminen on useimmille osa tuota aikuisuutta. Koko menee antamaan jotain, myös luopumaan tuosta itsekeskeisyydestä.

Ymmärrän hyvin, että aikuinen voi olla ilman lapsia ja perhettä. Mutta en ymmärrä tapaasi sitä pohtia. Luultavasti sinä et ole vielä kasvanut aikuiseksi

Teoriat, joihin viittaat, on kehitetty yhteiskunnassa, jossa suurin osa ihmisistä lisääntyy, ja aikana, jolloin ns. perhearvot olivat voimissaan. Siksi on ihan ymmärrettävää, että nimenomaan luopumisen, uhrautumisen ja jatkuvan vastuun teemat korostuvat. Nämä ilmiöt ovat niin voimakkaasti läsnä vanhempien elämässä. -ap

Kuule. Hyvin vähän maailma tai ihmisenä oleminen on muuttunut. Samat perustarpeet ja sama kasvun polku.

Yksi mikä ei meillä kellään elollisella muutu on tarve lisäntyä ja KYKY huolehtia jälkelisistä eli aikuisuus

Mielestäsi kehityspsykologian teoriat ovat siis historiattomia, eivätkä kulttuuriset tekijät vaikuta niiden muodostumiseen? Mihin tällainen ajatus perustuu? -ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ajatus aikuisuudesta huolien, velvollisuuksien ja vastuiden leimaamana elämänvaiheena taitaa olla lisääntyjien harha. Minun (lapsettomassa) aikuisen elämässäni velvollisuuksilla on hyvin pieni osa. Aikuisuuteen kuuluu oleellisena osana syventyminen omiin kiinnostuksenkohteisiin, oppiminen ja itsen kehittäminen, omistautuminen omille intohimoille, aktiivinen kansalaisuus ja aktivismi, ystävyyssuhteiden ja parisuhteen vaaliminen, opiskelujen myötä saavutetusta taloudellisesta asemasta nautiskelu, huolettomuus ja monet muut asiat, jotka muuttuvat joko mahdottomaksi tai hyvin hankaliksi, kun hankkii lapsia. -ap

Voisit kehittää itseäsi opiskelemalla kehityspsykologiaa

Millainen elämänvaihe on aikuisuus?

Osaa ottaa vastuun itsestään. Mutta myös muista. Perheen perustaminen on useimmille osa tuota aikuisuutta. Koko menee antamaan jotain, myös luopumaan tuosta itsekeskeisyydestä.

Ymmärrän hyvin, että aikuinen voi olla ilman lapsia ja perhettä. Mutta en ymmärrä tapaasi sitä pohtia. Luultavasti sinä et ole vielä kasvanut aikuiseksi

Teoriat, joihin viittaat, on kehitetty yhteiskunnassa, jossa suurin osa ihmisistä lisääntyy, ja aikana, jolloin ns. perhearvot olivat voimissaan. Siksi on ihan ymmärrettävää, että nimenomaan luopumisen, uhrautumisen ja jatkuvan vastuun teemat korostuvat. Nämä ilmiöt ovat niin voimakkaasti läsnä vanhempien elämässä. -ap

Kuule. Hyvin vähän maailma tai ihmisenä oleminen on muuttunut. Samat perustarpeet ja sama kasvun polku.

Yksi mikä ei meillä kellään elollisella muutu on tarve lisäntyä ja KYKY huolehtia jälkelisistä eli aikuisuus

Kyllä järjellä ajatteleva ihminen pystyy näkemään omien alkeellisten tarpeidensa ylitse. Olihan vasta tutkittu, että älykkäät naiset hankkivat vähiten lapsia. Ja tosiaan, kyllä tässä maailmassa on paljon ihmsisiä, jotka sikiävät kuin kärpäset, joten ei kaikkien todellakaan kannata hankkia lapsia, varsinkaan jos pystyy kehittämään elämän sisältönsä mielekkääksi muilla tavoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ajatus aikuisuudesta huolien, velvollisuuksien ja vastuiden leimaamana elämänvaiheena taitaa olla lisääntyjien harha. Minun (lapsettomassa) aikuisen elämässäni velvollisuuksilla on hyvin pieni osa. Aikuisuuteen kuuluu oleellisena osana syventyminen omiin kiinnostuksenkohteisiin, oppiminen ja itsen kehittäminen, omistautuminen omille intohimoille, aktiivinen kansalaisuus ja aktivismi, ystävyyssuhteiden ja parisuhteen vaaliminen, opiskelujen myötä saavutetusta taloudellisesta asemasta nautiskelu, huolettomuus ja monet muut asiat, jotka muuttuvat joko mahdottomaksi tai hyvin hankaliksi, kun hankkii lapsia. -ap

Voisit kehittää itseäsi opiskelemalla kehityspsykologiaa

Millainen elämänvaihe on aikuisuus?

Osaa ottaa vastuun itsestään. Mutta myös muista. Perheen perustaminen on useimmille osa tuota aikuisuutta. Koko menee antamaan jotain, myös luopumaan tuosta itsekeskeisyydestä.

Ymmärrän hyvin, että aikuinen voi olla ilman lapsia ja perhettä. Mutta en ymmärrä tapaasi sitä pohtia. Luultavasti sinä et ole vielä kasvanut aikuiseksi

Teoriat, joihin viittaat, on kehitetty yhteiskunnassa, jossa suurin osa ihmisistä lisääntyy, ja aikana, jolloin ns. perhearvot olivat voimissaan. Siksi on ihan ymmärrettävää, että nimenomaan luopumisen, uhrautumisen ja jatkuvan vastuun teemat korostuvat. Nämä ilmiöt ovat niin voimakkaasti läsnä vanhempien elämässä. -ap

Ihmettelen aina kauheasti tätä velojen vakuuttelua monissa ketjuissa, kuinka heidän elämänsä on parempaa ja kehittyneempää, kuin lapsellisten ihmisten.

Mistähän tämä johtuu

Sanoin jo aikaisemmassa viestissäni, etten ota kantaa siihen, kummanlainen elämä on parempaa.

Ketjun aiheenahan on se kummallinen ilmiö, että nuoruuden katsotaan jäävän elämättä lasten vuoksi mutta aikuisuuden ei. Tämä kertoo siitä, että aikuisuuden katsotaan olevan automaattisesti tietynlaista, vastuiden ja omista tarpeista ja hauskanpidosta luopumisen värittämää. -ap

Hmm..miksi aikuisuuteen kuuluu sinusta hauskanpidosta luopuminen? Minulla on ollut aikuisena vallan hauskaa. Vastuuta joutuu ottamaan, jos on ottaakseen. Onhan toki niitä, jotka ei ota vastuuta koko elämänsä aikana ja siksipä verot on niin korkeita, kun heitä joudutaan elättämään. Omista tarpeista luopumista..hmmm..niin. Tässä olen samaa mieltä. Minä haluaisin pitää edelleen kaksi ja puoli kuukautta kesälomaa, mutta, koska en lukenut opettajaksi, on kesälläkin noustava kellon soittoon ja lähdettävä töihin. On monista muistakin tarpeista luovuttava, koska työnantaja ja omien vanhempien hoito yms. vaatii.

 

Kannattaa lukea huolellisesti ne viestit, joihin vastaa. Muuten voi jäädä epäselväksi, mikä mielipide kuuluu kenellekin.

Minun aikuiseen elämääni kuuluu vähemmän velvollisuuksia ja omista tarpeista luopumista kuin nuoruuteeni, jolloin koulu vei suuren osan päivästä, elämä oli ennaltaohjelmoitua vuosiksi eteenpäin, ja rahan puute vaikeutti kaikkea. Monilla tuntemillani lapsettomilla on sama kokemus: yllättävät katastrofit poislukien elämässä ei ole loppujen lopuksi kovinkaan paljon vaikeuksia, jos niitä ei välttämättä itselleen haali. -ap

Ei ehkä vaikeuksia, mutta naisvaltaisella alalla kun seuraan kohta eläköityviä lapsettomia monilla on alkoholiongelma, eronneita sinkkuja, korostavat koko ajan, kuinka heillä ei ole lapsia ja kuinka jäivät lapsettomiksi ja eivät halunneet lapsia ja lapset ja lapset. Eli heillä tuntuu yksi suurin puheenaihe olevan, kun heillä ei ole lapsia, vaikka se ei ketään kiinnosta. Ehkä se on juuri sitä, kun he huomaavat, että heidän elämä ei oikeasti kiinnosta ketään, kun muilla on se oma perhe ja suku ja omat lapsenlapset ja eletty elämä.

Vähän niitä entisajan lapsettomia vanhojapiikoja, jotka nykyaikaisesti ottavat viinaa aika lailla.

Ei, en todellakaan vaihtaisi elämääni heidän "helppoon" elämäänsä

Mielenkiintoinen anekdootti, mutta lapsettomat ovat kyllä joukkona aivan yhtä onnellisia myöhemmällä iällä kuin vanhemmatkin. Viidennes naisista jää lapsettomiksi, ja määrä vain kasvaa, joten mistään harvinaisesta ilmiöstä ei ole kysymys.

Miksi sinusta on tärkeää ajatella, että lapsettomat olisivat onnettomia? -ap

Mistä päättelet, että minun olisi tärkeää näin ajatella. Tämä on vain huomio isossa naisvaltaisessa työpaikassa, missä olen työskennellyt n.30 vuotta. Ja ilmiö lapsettomien, vanhempien naisten joukossa on aika yleinen.

Olen joskus miettinyt, että johtuuko se vaihdevuosien masennuksesta ja siitä, että tajuavat kuolevaisuutensa ja huomaavat, että se liukui ilman vastuuta, huolettomasti ja mitä jäi käteen. En tiedä, mikä on syynä tuohon, että aika lailla viina maistuu. Tuossa iässä ei enää yhdenillanjuttujakaan sieltä baaritiskiltä kovin useasti saa matkaansa.

Olen intohimoisen kiinnostunut ihmismielestä. Kiinnostukseni ilmenee mm. lukuharrastuksena ja aivan erityisesti uppoutumisena lapsiperhe-elämään. Esikoiseni sain melko nuorena, kuopuksen melko vanhana. Olen myös valinnut ammattini tämän kiinnostksen pohjalta, ja saan suurta tyydytystä elämästäni. 

Jos ei pidä ihmisistä, ainakaan nuorista, ei kannata tietenkään hankkia lapsia. Jos ei halua lapsia, ei kannata hankkia lapsia. Jos ei ole voimia vanhemmuuteen, ei kannata hankkia lapsia . Jos ei ole sopivia olosuhteita ei kannata hankkia lapsia. Jne jne. 

En pyydä ketään muuta elämään mnun tavallani, mutta on hiukan vaikea käsittää, miksi joku ei ymmärrä minun tapaani elää tai tajua, että se on minulle mieluisa tapa. Minulle on aivan ok, jos jonkun toisen elämässä esimerkiksi matkustaminen tai hyönteistentutkiminen on se ykkösjuttu. Ymmärrän hyvin, jos jonkun elämässä tärkein asia on seksi tai uskonto.

Aikuisuus on minulle muun muassa sitä, että saan elää omien arvojeni ja valintojeni mukaan. Jos minulla ei olisi lapsia, se ei olisi oma valintani. En mielestäni vahingoita ketään omalla elämäntavallani, johon kuuluu huolenpito seuraavista sukupolvista. Jonkunhan sitäkin on tehtävä. Kerkeän paljon muutakin kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ajatus aikuisuudesta huolien, velvollisuuksien ja vastuiden leimaamana elämänvaiheena taitaa olla lisääntyjien harha. Minun (lapsettomassa) aikuisen elämässäni velvollisuuksilla on hyvin pieni osa. Aikuisuuteen kuuluu oleellisena osana syventyminen omiin kiinnostuksenkohteisiin, oppiminen ja itsen kehittäminen, omistautuminen omille intohimoille, aktiivinen kansalaisuus ja aktivismi, ystävyyssuhteiden ja parisuhteen vaaliminen, opiskelujen myötä saavutetusta taloudellisesta asemasta nautiskelu, huolettomuus ja monet muut asiat, jotka muuttuvat joko mahdottomaksi tai hyvin hankaliksi, kun hankkii lapsia. -ap

Voisit kehittää itseäsi opiskelemalla kehityspsykologiaa

Millainen elämänvaihe on aikuisuus?

Osaa ottaa vastuun itsestään. Mutta myös muista. Perheen perustaminen on useimmille osa tuota aikuisuutta. Koko menee antamaan jotain, myös luopumaan tuosta itsekeskeisyydestä.

Ymmärrän hyvin, että aikuinen voi olla ilman lapsia ja perhettä. Mutta en ymmärrä tapaasi sitä pohtia. Luultavasti sinä et ole vielä kasvanut aikuiseksi

Teoriat, joihin viittaat, on kehitetty yhteiskunnassa, jossa suurin osa ihmisistä lisääntyy, ja aikana, jolloin ns. perhearvot olivat voimissaan. Siksi on ihan ymmärrettävää, että nimenomaan luopumisen, uhrautumisen ja jatkuvan vastuun teemat korostuvat. Nämä ilmiöt ovat niin voimakkaasti läsnä vanhempien elämässä. -ap

Ihmettelen aina kauheasti tätä velojen vakuuttelua monissa ketjuissa, kuinka heidän elämänsä on parempaa ja kehittyneempää, kuin lapsellisten ihmisten.

Mistähän tämä johtuu

Sanoin jo aikaisemmassa viestissäni, etten ota kantaa siihen, kummanlainen elämä on parempaa.

Ketjun aiheenahan on se kummallinen ilmiö, että nuoruuden katsotaan jäävän elämättä lasten vuoksi mutta aikuisuuden ei. Tämä kertoo siitä, että aikuisuuden katsotaan olevan automaattisesti tietynlaista, vastuiden ja omista tarpeista ja hauskanpidosta luopumisen värittämää. -ap

Aikuisuus nyt on vaan pidempi aika. Aikuisuutta riittää vaikka siitä lohkaisisi osan lapsiperheajalle. Nuoruus on vain kerran ja sitten se on ohi.

Ikävuodet 15-20 kestävät aivan yhtä pitkään kuin ikävuodet 30-35. -ap

Sinulla on aika kummallinen käsitys aikuisuuden kestosta. Lue vaikka Wikipediasta tai Tieteen sivuilta, jos et usko että aikuisuus on paljon pidempi vaihe ihmisen elämässä kuin vuodet 30-35.

Nuo ovat mielivaltaisia jakoja ihmisen elämässä. Ei elämä 30-35-vuotiaana ole samanlaista kuin 60-65-vuotiaana. Siksi on harhaanjohtavaa sanoa, että aikuisuus on paljon pidempi ajanjakso kuin nuoruus, ja siksi aikuisuus ei voi jäädä elämättä samalla lailla kuin nuoruus voi. Jos ikävuodet 20-25 voivat "jäädä elämättä" lasten hankinnan vuoksi, aivan samalla lailla voivat jäädä elämättä ikävuodet 25-30. Ei niitäkään enää takaisin saa. -ap

Hassu!

Olen 47-v aikuinen (tätä ikäluokkaa et muistanut, olenko jo vanha?)

Aikuinen olen ollut jo kauan ja tulen olemaan. Lapsia minulla on ollut 16 vuotta

En ole menettänyt mitään aikuisuudesta. Olen saanut sellaista, jota et osaa kuvitellakaan