Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Aikuisuus jää elämättä lasten myötä?
29.12.2015 |
Toisessa ketjussa pohdittiin, miten nuoruus voi jäädä elämättä lasten saamisen myötä. Tämähän on tuttua tematiikaa kaikille, jotka vähääkään ympäristöään seuraavat. Mutta jostakin syystä paljon vähemmän puhutaan siitä, miten aikuisuus jää elämättä lasten saamisen myötä.
Tämä on minusta outoa, koska lasten hankinta rajoittaa kuitenkin aikuisikää paljon enemmän kuin se rajoittaa nuoruutta. Nuorena ei ole rahaa, arki on säänneltyä ja vaikutusmahdollisuudet omaan elämään ovat verraten vähäiset. Lasten hankinta ei tuota muuksi muuta. Aikuisena on rahaa, itsevarmuutta, suunnitelmallisuutta, tietoa ja erilaisia kykyjä tehdä, mitä nyt sitten haluaakin,ja jättää tekemättä se, mikä ei kiinnosta. Tämän vapauden lasten hankinta rikkoo. Jos mietin vaikka omaa elämääni, juuri mikään siinä ei jäisi ennalleen, jos päättäisin ryhtyä vanhemmaksi.
En nyt ota kantaa siihen, kannattaako lasten hankinta vai ei. Mutta kysyn: Miksi lasten hankkimista nuorena paheksutaan, vaikka sen vaikutus aikuisen elämään on paljon suurempi?
Kommentit (195)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo ajatus aikuisuudesta huolien, velvollisuuksien ja vastuiden leimaamana elämänvaiheena taitaa olla lisääntyjien harha. Minun (lapsettomassa) aikuisen elämässäni velvollisuuksilla on hyvin pieni osa. Aikuisuuteen kuuluu oleellisena osana syventyminen omiin kiinnostuksenkohteisiin, oppiminen ja itsen kehittäminen, omistautuminen omille intohimoille, aktiivinen kansalaisuus ja aktivismi, ystävyyssuhteiden ja parisuhteen vaaliminen, opiskelujen myötä saavutetusta taloudellisesta asemasta nautiskelu, huolettomuus ja monet muut asiat, jotka muuttuvat joko mahdottomaksi tai hyvin hankaliksi, kun hankkii lapsia. -ap
En kyllä tavoita ajatustasi. Velvollisuuksia on enemmän tai vähemmän, mutta fakta on se, että aikuisuudessa valtaosalla noin 24 % viikosta menee töissä, noin toiset mokomat nukkuessa ja se loppu jää sitten muille asioille. Jollainhan sitä on elettävä ja mahdollistettava se huvittelu, joten töitä on tehtävä. Mutta en tajua, miten lapset tekisivät omasta harrastamisesta tai ystävien tapaamisesta mahdotonta. Joskus joutuu joustamaan asioista, mutta se on ihan valintakysymys mihin haluaa kulloinkin keskittyä. Itse harrastan edelleen kilpatasolla nuorena aloittamaani lajia, vaikka n. 5 vuoden ajan harjoittelin vähemmän lasten takia.
Ihan samalla tavalla niiden 18-vuotiaiden äitien joukosta löytyy ihmisiä, jotka"eivät ymmärrä", miten lapsi estää festareilla käynnin, hauskanpidon ja mitä nyt nuoruuteen liittyykään. Fakta nyt vain on se, että ihmisellä on rajalisesti aikaa, rahaa ja energiaa, ja vanhemmuus haukkaa näistä kaikista resursseista valtavan osan. -ap
Olen sitten outo nuori kun festarit, solukämppäelämä ja bilettäminen ei kiinnosta tai rajojen rikkominen. Bilettäminen kiinnosti 18-22v asti, kunnes löysin mieheni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo ajatus aikuisuudesta huolien, velvollisuuksien ja vastuiden leimaamana elämänvaiheena taitaa olla lisääntyjien harha. Minun (lapsettomassa) aikuisen elämässäni velvollisuuksilla on hyvin pieni osa. Aikuisuuteen kuuluu oleellisena osana syventyminen omiin kiinnostuksenkohteisiin, oppiminen ja itsen kehittäminen, omistautuminen omille intohimoille, aktiivinen kansalaisuus ja aktivismi, ystävyyssuhteiden ja parisuhteen vaaliminen, opiskelujen myötä saavutetusta taloudellisesta asemasta nautiskelu, huolettomuus ja monet muut asiat, jotka muuttuvat joko mahdottomaksi tai hyvin hankaliksi, kun hankkii lapsia. -ap
En kyllä tavoita ajatustasi. Velvollisuuksia on enemmän tai vähemmän, mutta fakta on se, että aikuisuudessa valtaosalla noin 24 % viikosta menee töissä, noin toiset mokomat nukkuessa ja se loppu jää sitten muille asioille. Jollainhan sitä on elettävä ja mahdollistettava se huvittelu, joten töitä on tehtävä. Mutta en tajua, miten lapset tekisivät omasta harrastamisesta tai ystävien tapaamisesta mahdotonta. Joskus joutuu joustamaan asioista, mutta se on ihan valintakysymys mihin haluaa kulloinkin keskittyä. Itse harrastan edelleen kilpatasolla nuorena aloittamaani lajia, vaikka n. 5 vuoden ajan harjoittelin vähemmän lasten takia.
Ihan samalla tavalla niiden 18-vuotiaiden äitien joukosta löytyy ihmisiä, jotka"eivät ymmärrä", miten lapsi estää festareilla käynnin, hauskanpidon ja mitä nyt nuoruuteen liittyykään. Fakta nyt vain on se, että ihmisellä on rajalisesti aikaa, rahaa ja energiaa, ja vanhemmuus haukkaa näistä kaikista resursseista valtavan osan. -ap
Olen sitten outo nuori kun festarit, solukämppäelämä ja bilettäminen ei kiinnosta tai rajojen rikkominen. Bilettäminen kiinnosti 18-22v asti, kunnes löysin mieheni.
Eli bilettäminen ei kiinnostanut mutta kiinnosti. Mitä? -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina löytyy joku, joka paheksuu sitä tai tätä valintaa.
Toki. En nyt kuitenkaan puhu varsinaisesti paheksunnasta. Monet sellaisetkin, jotka eivät paheksu lasten hankkimista nuorena, voivat kuitenkin ajatella, että nuorena lapset hankkinut jää helposti jostakin paitsi. Miksi ei ajatella, että 30-vuotiaana lapsia hankkinut jää vähintään yhtälailla paitsi? -ap
Nämä ovat vähän sellaisia ajatuksia ettei tälläisiä ajatella jos ei ole ylimääräistä aikaa ja rahaa.
Normaalisti ihmiset syövät kun on nälkä ja juovat kun on jano. Naivat kun naitattaa ja siinä ohessa painetaan duunia. Elämä on aika yksinkertaista ja eletään sopeutuen erilaisiin olosuhteisiin. Pyritään olemaan vettä ja mukautumaan haasteisiin.
Itse vähän ihmettelen edes koko asettelua nuorena vai vanhana. Monella ei ole vaihtoehtoja. Elämä vain eletään siten mitä tulee vastaan.
Paras tapa elää on elää siten että eläisi kuin syöpää sairastava. Joka päivä täysiä ja suunnittelematta. Sitä ei koskaan voi tietää milloin lähtee.
Vierailija kirjoitti:
miksi ehkäisyn aikana pitää hankkia joitain pikkusia ihmisiä pummamaan 18 vuotta tai enemmänkin. eikö samantien voisi ottaa jonkun spurgun tai kerjäläisen nurkkiinsa?
No, kysyppä vaikka äitiltäs. :D
Vierailija kirjoitti:
Tuo ajatus aikuisuudesta huolien, velvollisuuksien ja vastuiden leimaamana elämänvaiheena taitaa olla lisääntyjien harha. Minun (lapsettomassa) aikuisen elämässäni velvollisuuksilla on hyvin pieni osa. Aikuisuuteen kuuluu oleellisena osana syventyminen omiin kiinnostuksenkohteisiin, oppiminen ja itsen kehittäminen, omistautuminen omille intohimoille, aktiivinen kansalaisuus ja aktivismi, ystävyyssuhteiden ja parisuhteen vaaliminen, opiskelujen myötä saavutetusta taloudellisesta asemasta nautiskelu, huolettomuus ja monet muut asiat, jotka muuttuvat joko mahdottomaksi tai hyvin hankaliksi, kun hankkii lapsia. -ap
Voisit kehittää itseäsi opiskelemalla kehityspsykologiaa
Millainen elämänvaihe on aikuisuus?
Osaa ottaa vastuun itsestään. Mutta myös muista. Perheen perustaminen on useimmille osa tuota aikuisuutta. Koko menee antamaan jotain, myös luopumaan tuosta itsekeskeisyydestä.
Ymmärrän hyvin, että aikuinen voi olla ilman lapsia ja perhettä. Mutta en ymmärrä tapaasi sitä pohtia. Luultavasti sinä et ole vielä kasvanut aikuiseksi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä on hyvä kirjoitus teiniäitiydestä. http://blogit.kaksplus.fi/kiljuvapikkunalka/en-suosittele-teiniaitiytta/
On siinä nuoruudessa paljon muutakin menetettävää, kuin baari-illat. Se on se huolettomuus. Haaveilu siitä mitä elämässä voi tehdä. Lapsen saamisen jälkeen on aina mietittävä ensin miten mikäkin asia vaikuttaa lapseen. Todennäköisesti parisuhde lapsen isään rikkoontuu ja lapsen lisäksi yhteishuoltajuus rajoittaa elämää todella paljon. Puhumattakaan nyt sitten siitä että lapsen kasvattaminen on muutakin kuin että antaa sille ruokaa ja vaihtaa vaippaa. Enemmän se on henkistä työtä ja vaatii oikeasti pohdintaa, ettei seilaisi pelkän tuurin varassa.
Vierailija kirjoitti:
Niin. Hyvä mietintä. Itse olen itse olen 26v ja sain kesällä neljännen ja "viimeisimpäni" lapsen.
Olen 36v kun esikoinen tulee täysi-ikäiseksi, 38v kun toinen tulee...
Monet naiset ovat 38v iässä vasta tekemässä lapsia, tai sitten heillä on se raskain vaihe menossa kun lapset on 0-6 vuotiaita. En halua edes ajatella sen enempää mitä se olisi sen ikäisenä...
Olen hommani hoitanut niin että olen nuori vielä kun lapset ovat jo sen verran isoja etteivät estä minun menoja ollenkaan :) Se lohduttaa minua raskailla hetkillä.
Ei se nuoruus sieltä takaisin enää tule. Ja kun tietää että teiniäitiys periytyy, on hyvin mahdollista että nelikymppisenä sinä olet mummo ja lapsesi on teinivanhempi joka tarvitsee paljon tukea lapsen hoidossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo ajatus aikuisuudesta huolien, velvollisuuksien ja vastuiden leimaamana elämänvaiheena taitaa olla lisääntyjien harha. Minun (lapsettomassa) aikuisen elämässäni velvollisuuksilla on hyvin pieni osa. Aikuisuuteen kuuluu oleellisena osana syventyminen omiin kiinnostuksenkohteisiin, oppiminen ja itsen kehittäminen, omistautuminen omille intohimoille, aktiivinen kansalaisuus ja aktivismi, ystävyyssuhteiden ja parisuhteen vaaliminen, opiskelujen myötä saavutetusta taloudellisesta asemasta nautiskelu, huolettomuus ja monet muut asiat, jotka muuttuvat joko mahdottomaksi tai hyvin hankaliksi, kun hankkii lapsia. -ap
En kyllä tavoita ajatustasi. Velvollisuuksia on enemmän tai vähemmän, mutta fakta on se, että aikuisuudessa valtaosalla noin 24 % viikosta menee töissä, noin toiset mokomat nukkuessa ja se loppu jää sitten muille asioille. Jollainhan sitä on elettävä ja mahdollistettava se huvittelu, joten töitä on tehtävä. Mutta en tajua, miten lapset tekisivät omasta harrastamisesta tai ystävien tapaamisesta mahdotonta. Joskus joutuu joustamaan asioista, mutta se on ihan valintakysymys mihin haluaa kulloinkin keskittyä. Itse harrastan edelleen kilpatasolla nuorena aloittamaani lajia, vaikka n. 5 vuoden ajan harjoittelin vähemmän lasten takia.
Ihan samalla tavalla niiden 18-vuotiaiden äitien joukosta löytyy ihmisiä, jotka"eivät ymmärrä", miten lapsi estää festareilla käynnin, hauskanpidon ja mitä nyt nuoruuteen liittyykään. Fakta nyt vain on se, että ihmisellä on rajalisesti aikaa, rahaa ja energiaa, ja vanhemmuus haukkaa näistä kaikista resursseista valtavan osan. -ap
Olen sitten outo nuori kun festarit, solukämppäelämä ja bilettäminen ei kiinnosta tai rajojen rikkominen. Bilettäminen kiinnosti 18-22v asti, kunnes löysin mieheni.
Eli bilettäminen ei kiinnostanut mutta kiinnosti. Mitä? -ap
Ei kiinnosta enää
Vierailija kirjoitti:
Minä nimenomaan huomasin, että lasten kanssa en kasvanut aikuiseksi. Jäi aikuisuus välistä. Nyt sitten kun lapset on exällä niin tässä on urakalla kasvettu naiseksi eikä piilouduttu äitiyteen joka on minusta lähinnä lapsellisuuden kehittyneempi muoto. Vasta kun on YKSIN voi kasvaa aikuiseksi. Niin kauan kun sinun päätehtäväsi on vastata muiden tarpeisiin ja olla jokin toiveautomaatti niin sinä et kuule itseäsi ja silloin et kasvakaan.
Erittäin hyvin huomattu. Olen tuon itsekkin pistänyt merkille. Oma äitini on saanut vanhimman sisareni 17-vuotiaana ja hänen kehityksensä on jotenkin pysähtynyt siihen. Hän on edelleen kuusikymppisenä lapsellisin ihminen jonka tiedän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Turhia pohdintoja. Tyyliin kumpi on parempaa juuston kanssa?
Tajuntaa sille tasolle missä suurin osa ihmisistä elää. Jokainen päivä on selviytymistä.
Aika harva nainen päättää siitä kondomista kun voimakas mies työntyy päälle ja hoitaa homman. Se on vieläkin todellisuutta. Saa olla kiitollinen jos mies jää hoitamaan jälkikasvua tai auttaa materiaalisesti edes jotenkin.
On aivan kaksi eri asiaa viettää nuoruutta alle kolmekymppisenä lapsettomana kuin vanhempana elää menetettyä nuoruuttaan. Kolmekymppisenä on jo vanha bilettämään samalla tavoin nuorison kanssa festareilla. Tai festareilla voi käydä, mutta parikymppiset tuntuu ihan lapsilta ja ne rasittaa. Ei niitä nuorison hölmöilyaikoja ja randomeita kännituttavuuksia voi ottaa vanhempana takaisin, jos on itse jo henkisesti aikuistunut. Sitä vaan katsoo bändit jostain sivusta ja tulee ajoissa takaisin kotiin nukkumaan.
Aikuinen on aikuinen. Menetettyä nuoruuttaan ei voi saada takaisin tekemättä itsestään pelleä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo ajatus aikuisuudesta huolien, velvollisuuksien ja vastuiden leimaamana elämänvaiheena taitaa olla lisääntyjien harha. Minun (lapsettomassa) aikuisen elämässäni velvollisuuksilla on hyvin pieni osa. Aikuisuuteen kuuluu oleellisena osana syventyminen omiin kiinnostuksenkohteisiin, oppiminen ja itsen kehittäminen, omistautuminen omille intohimoille, aktiivinen kansalaisuus ja aktivismi, ystävyyssuhteiden ja parisuhteen vaaliminen, opiskelujen myötä saavutetusta taloudellisesta asemasta nautiskelu, huolettomuus ja monet muut asiat, jotka muuttuvat joko mahdottomaksi tai hyvin hankaliksi, kun hankkii lapsia. -ap
En kyllä tavoita ajatustasi. Velvollisuuksia on enemmän tai vähemmän, mutta fakta on se, että aikuisuudessa valtaosalla noin 24 % viikosta menee töissä, noin toiset mokomat nukkuessa ja se loppu jää sitten muille asioille. Jollainhan sitä on elettävä ja mahdollistettava se huvittelu, joten töitä on tehtävä. Mutta en tajua, miten lapset tekisivät omasta harrastamisesta tai ystävien tapaamisesta mahdotonta. Joskus joutuu joustamaan asioista, mutta se on ihan valintakysymys mihin haluaa kulloinkin keskittyä. Itse harrastan edelleen kilpatasolla nuorena aloittamaani lajia, vaikka n. 5 vuoden ajan harjoittelin vähemmän lasten takia.
Ihan samalla tavalla niiden 18-vuotiaiden äitien joukosta löytyy ihmisiä, jotka"eivät ymmärrä", miten lapsi estää festareilla käynnin, hauskanpidon ja mitä nyt nuoruuteen liittyykään. Fakta nyt vain on se, että ihmisellä on rajalisesti aikaa, rahaa ja energiaa, ja vanhemmuus haukkaa näistä kaikista resursseista valtavan osan. -ap
Niin. Kyllähän siellä festareilla lapsiakin näkyy ja mikäs siinä. Mutta tunnut jotenkin ajattelevan, että on vain yksi oikea tapa elää sitä aikuisuutta (ja se on ilmeisesti tuo sinun tapasi). En nimittäin näe mitään syytä, miksei noitta luettelemiasi asioita voi harjoittaa lastenkin kanssa. Ei lapsetonkaan voi täysin vapaasti syventyä johonkin, koska esim. työajat rytmittävät pitkälti hänen elämäänsä ja töissä on tehtävä töitä. Lastenkin aikana ihmisillä on vapaa-aikaa, jolloin voi sitten harjoittaa mitä haluaa.
Sitä vapaa-aikaa (ja energiaa ja rahaa ja muita resursseja) on vain selvästi vähemmän kuin lapsettomilla. Noin yksinkertaistetusti voisi sanoa, että lapsiperhe-elämä on joko-tai -elämää ja lapseton elämä on sekä-että -elämää. Lasettomalta ei vaadita samanlaista tasapainottelua työn, perheen ja omien intohimojen välillä, eikä lapsettoman tarvitse tehdä samanlaisia kipeitä kompromisseja. -ap
Mitä ihmeen joko tai, sekä että?
Ihan höpö höpöä
Olen itse saanut olla aikuinen yksin. Lapset synty 31 ja 33 vuotiaana. Lapsien kanssa olen elänyt sitä aikuisen puurtamista. Tasaista perhe-elämää.
Samalla olen opiskellut, tehnyt uraa. Kehittänyt itseäni. Matkustellut, lapsien kanssa useimmiten. Olen nauttinut elintadostani. Ajanut lapsilleni iloa ja iloinnut itse. Puolisollani sama asia. Meistä molemmat on niin aikuisia, että luonnostaan laitamme perheen ykköseksi. Yksinkin voidaan mennä mihin halutaan
Minä elän omaa aikuisuuttani. Mihin se lasten vuoksi muuttuisi? Tosin lapset on jo teinejä. Kuormitusta oli enemmän 10 v sitten. Mutta sekin oli elämää. Nyt toivon, että olisin silloin ollut vielä enemmän lasten kanssa. Olisin voinut kehittää itseäni myöhemminkin
Lapset muuttaa pois muutaman vuoden päästä. Se on lähinnä surullinen ajatus. Aikuisuuteni jatkuu silloinkin. Sopeudun taas uuteen tilanteeseen. Toivon, että olemme silloin hyvissä väleissä. Saan taas lisää elmäni aikuisena
Olen saanut sekä että ja enemmän
Vierailija kirjoitti:
Miksi hankitte niitä lapsia?? Kukaan ei niitä pakota hankkimaan :D osalle tulee kova vauvakuume, ja he ovat niitä joiden tulee hankkia lapsi! Sitten taas on niitä joilla ehkäisy vaan pettää eikä kyetä aborttiin, ja niitä jotka yhteiskunnan ''painostuksesta'' ja siks koska muutkin hankkii lapsia - nämä ovat niitä joiden EI kuulu lisääntyä.
Juuri tätä minäkin aina ihmettelen. Mikä on se "ympäristön/yhteiskunnan painostus" tehdä lapsia? Se kun joku sukulaistäti tai vaikka oma äiti kysyy että aiotteko tehdä lapsia? Kauheeta painostusta!!!
Enemmän lemmikki tai puoliso rajoittaa elämää kuin lapsi. Lapsen voi laittaa johonkin hoitoon paljon helpommin kuin vaikka kissan tai käärmeen, ja se puoliso on aina määräilemässä mitä saa tehdä ja mitä ei, lapselle voi sanoa että minä olen sinun vanhempasi, ja minä määrään, minä teen mitä huvittaa. Minä olen tehnyt isoja elämänmuutoksia elämäni aikana, enkä ole lapseltani lupaa kysellyt, hän seuraa mukana niin kauan kunnes pärjää yksinään, ja sitten hän tekee omat päätöksensä elämässään, eli yläasteen jälkeen. Minä lähdin yläasteen jälkeen pohjanmaalta Helsinkiin, opiskelin ym. tein lapsen, muutin, perustin yrityksen, muutin... ja lapseni on opiskellut ja asunut ulkomailla kuten lystää, häntä kiinnostaa ulkomaat, minua ei, meistä kumpikaan ei rajoita toistaan. Minun elämääni on viimeisen 15 vuoden aikana ohjannut mies, tai oikeastaan hänen työpaikkansa, muuten en olisi tänne muuttanut, tai oltaisiin muutettu jo pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta aikuisuus jää elämättä ilman lapsia.
Vierailija kirjoitti:
On aivan kaksi eri asiaa viettää nuoruutta alle kolmekymppisenä lapsettomana kuin vanhempana elää menetettyä nuoruuttaan. Kolmekymppisenä on jo vanha bilettämään samalla tavoin nuorison kanssa festareilla. Tai festareilla voi käydä, mutta parikymppiset tuntuu ihan lapsilta ja ne rasittaa. Ei niitä nuorison hölmöilyaikoja ja randomeita kännituttavuuksia voi ottaa vanhempana takaisin, jos on itse jo henkisesti aikuistunut. Sitä vaan katsoo bändit jostain sivusta ja tulee ajoissa takaisin kotiin nukkumaan.
Aikuinen on aikuinen. Menetettyä nuoruuttaan ei voi saada takaisin tekemättä itsestään pelleä.
EN minä ole tuollaista tehnyt koskaan, eikä juuri kukaan muukaan lähipiiristäni. Ei sisarukseni, eikä oma lapseni joka on jo aikuinen, matkusteee kyllä, mutta tekee töitä ja opiskelee samalla. Mikä helvetin nuoruus tuollainen luuserimainen töpeksintä oikein on? Pelle sitä on jos tuollaista tekee, oli minkä ikäinen hyvänsä.
Suosittelen samaa kuin ylempänä. Kehityspsykologiaa. Mikä on aikuisuuden kehitystehtävä?
Vierailija kirjoitti:
Tässä on hyvä kirjoitus teiniäitiydestä. http://blogit.kaksplus.fi/kiljuvapikkunalka/en-suosittele-teiniaitiytta/
On siinä nuoruudessa paljon muutakin menetettävää, kuin baari-illat. Se on se huolettomuus. Haaveilu siitä mitä elämässä voi tehdä. Lapsen saamisen jälkeen on aina mietittävä ensin miten mikäkin asia vaikuttaa lapseen. Todennäköisesti parisuhde lapsen isään rikkoontuu ja lapsen lisäksi yhteishuoltajuus rajoittaa elämää todella paljon. Puhumattakaan nyt sitten siitä että lapsen kasvattaminen on muutakin kuin että antaa sille ruokaa ja vaihtaa vaippaa. Enemmän se on henkistä työtä ja vaatii oikeasti pohdintaa, ettei seilaisi pelkän tuurin varassa.
Huolettomuus??? Nuorenahan sitä murehtii kaikkea mahdollista ulkonäöstä poikaystäviin, opiskelu, työpaikka... Minä en sitä helvettiä haluaisi takaisin, varsinkin kun mun nuoruus ajoittui pahimpaan lama-aikaan, siitä oli huolettomuus kaukana. Nuoret ovat usein masentuneita ja tekevät jopa itsemurhia koska murehtivat ihan tyhjänpäiväisiä asioita.
Vierailija kirjoitti:
Itse en olisi ollut kypsä äidiksi nuorena. Oli meno päällä ja mieletön halu mennä vapaana. En halunnut edes seurustella, koska elämännälkä oli niin kova.
Lapsia tein vasta päälle kolmikymppisenä, kun koin olevani aikuinen ja vastuullinen siinä mielin, että pystyin ottamaan vastuuta parisuhteestakin.
Itse ajattelen näin, että nuoruus on niin lyhyt kausi ja sen jälkeen aikuisuus kestää vuosikymmeniä. Omalle kohdalle sopi nuoruus elää huolettomana sinkkuna, kenellä oli repussa välttämättömät tavarat matkassa, kun reissasin sinne ja tänne, minne aina halutti lähteä. Ehdin asua monella paikkakunnallaja opiskella ja matkustella.
Nyt aikuisena ei ole kiire mihinkään. Parin vuoden päästä muuttaa kuopuskin pois ja olen hitusen päälle 50v. Minulla ei ole ollut edes kiire päästä lapsista eroon ja odottaa heidän kasvamistaan.
Jollekin toiselle sopii toisenlainen tapa elää.
MInulla varsin samanlainen historia. Elin hyvin itsekkäästi yli kolmekymppiseksi. Sai kehittää itseään, opiskella, elää eri maissa. Oli olo, että oli saanut tehdä mitä halusin. Sitten halusin lapsia. Minulle lasten mukana tullut elämänmuutos ei ollut hankala, vaan toivottu. Ei tuntunut, että jäi jostain paitsi, kaikkea oli jo saanut tehdä. Äitinäkin oli varmaan helpompaa kuin ihan nuorilla, luotti itseensä eikä jaksanut loukkaantua kaikista hyvän- tai pahansuovista neuvoista. Kun oli nähnyt kuinka erillä lailla lapset kasvavat eri maissa ei enää mennyt niin tiukasti oheiden mukaan vaan etsi itselle ja omille lapsille sopivinta tapaa. Oma identiteetti oli jo muotoutunut, se ei koskaan ollut pelkkä äiti tai vaimo, vaan kaikkea sitä muutakin mikä oli vuosien varrella kertynyt. Ja nyt nuo lapset tosiaan aikuistuvat. Tuokaan ei ole ongelma tai hirveä tyhjiö, mutta ei myöskään mikään helpotus. KYllä se oma elämä on koko ajan mukana kulkenut. Tietenkin nyt on ollut jo pitkään enemmän omaa aikaa kuin tiukimpina pikkulapsivuosina, mutta tuo aika meni nopeasti.
Varmaan eri mallit sopivat eri ihmisille, mutta minä olen nauttinut omasta, lapset myöhemmin -mallista. Se on myös taannut minulle hyvän elintason, luin ensin tutkinnot ja tein uraa, oli taloudellisesti paljon helpompaa sitten lasten kanssa ja uraa on kyennyt tekemään myös perheen ohella. Jotenkin tuntuu, että ainakin minulle tämä malli on antanut enemmän vaihtoehtoja ja vapautta, niin taloudellista kuin henkistä. Näin joskus nuorena tyttönä kuinka jotkut entiset koulukaverit näyttivät kokevan "jääneensä kiinni" elämään teiniäitiydessään. Toivottavasti tosiaan ovat kokeneet elämänsä toisin ja kyenneet toteuttamaan itseään myöhemmin, heillähän lapset ovat olleet jo kauan aikuisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On aivan kaksi eri asiaa viettää nuoruutta alle kolmekymppisenä lapsettomana kuin vanhempana elää menetettyä nuoruuttaan. Kolmekymppisenä on jo vanha bilettämään samalla tavoin nuorison kanssa festareilla. Tai festareilla voi käydä, mutta parikymppiset tuntuu ihan lapsilta ja ne rasittaa. Ei niitä nuorison hölmöilyaikoja ja randomeita kännituttavuuksia voi ottaa vanhempana takaisin, jos on itse jo henkisesti aikuistunut. Sitä vaan katsoo bändit jostain sivusta ja tulee ajoissa takaisin kotiin nukkumaan.
Aikuinen on aikuinen. Menetettyä nuoruuttaan ei voi saada takaisin tekemättä itsestään pelleä.
EN minä ole tuollaista tehnyt koskaan, eikä juuri kukaan muukaan lähipiiristäni. Ei sisarukseni, eikä oma lapseni joka on jo aikuinen, matkusteee kyllä, mutta tekee töitä ja opiskelee samalla. Mikä helvetin nuoruus tuollainen luuserimainen töpeksintä oikein on? Pelle sitä on jos tuollaista tekee, oli minkä ikäinen hyvänsä.
Voi kuule, suurin osa nuorista elää tuon vaiheen, jossa seikkaillaan ja hankitaan uusia kokemuksia oman kodin ulkopuolelta. Ei se ole örvellystä ja töpeksintää, vaan tietynlaista huolettomuutta. Sitä huolettomuutta ei saa koskaan takaisin. Kyllä niitäkin on, jotka jo nuorena aloittavat sukkien kutomisen, eivätkä käy viihteellä. Heille ehkä nuori vanhemmuus voikin olla sopiva ratkaisu. Monesti vaan heilläkin menojalka alkaa vipattaa jossain vaiheessa ja sitten pilataan kaikki avioliitosta lähtien.
Alue: Aihe vapaa
Hyvin harva lapseton on nyt niin ihmeellisesti itseään kehittänyt tai tehnyt jotain merkittävää. Käyvät töissä, katsovat telkkaria ja juoruavat naapureiden asioista. Siinä se on lapsettoman kehittävä, aikuinen elämä.