Aikuisuus jää elämättä lasten myötä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen hommani hoitanut niin että olen nuori vielä kun lapset ovat jo sen verran isoja etteivät estä minun menoja ollenkaan :) Se lohduttaa minua raskailla hetkillä.

 

Anteeksi nyt, mutta tätä en ole koskaan ymmärtänyt. Muistan, kun eräs nainen sanoi ihan samoin kun olimme 22-vuotiaita, minä lähdössä vaihtoon ulkomaille ja hän saamassa toisen lapsen. Missä on määrätty, että sinun (tai kenekään) pitää "hoitaa homma", ts. hankkia lapsia? Ihan kuin se olisi joku taivaasta tippuva velvoite, joka on hoidettava nyt tai myöhemmin, ja sitten voi onnitella itseään, kun hoiti oman hommansa nopeasti?

 

Lasten hankkiminen on toivottavasti seuravasta vain siitä, että ihminen haluaa olla vanhempi. Ihan niiden lasten vuoksi.

 

Jäin itse lapsettomaksi, koska en saanut elää lapsuutta omien vanhempieni vuoksi, jouduin huolehtimaan aikuisten asioista aivan pienestä asti, myös sisaruksistani. On kyllä aina yhtä mieltäylentävää kuunnella itseään täynnä olevia vanhempia kertomassa siitä, miten minun kasvuni aikuiseksi on jäänyt puolitiehen, kun vietän vain tällaista peter pan -aikuisuutta, enkä kasva normaaliksi aikuiseksi huolehtimaan muista.

 

Omat vanhempani ovat kouluesimerkki siitä, että vanhemmuuden jalostava vaikutus on yhtä todennäköistä kuin ikääntyessä muutenkin tapahtuva kypsyminen. En tietenkään ala selittää tätä puolitutuille. Joten voitte miettiä ensi kerralla tällaista netin ulkopuolella paasatessanne, miksi se keskustelukumppani näyttää melko huvittuneelta. :) 

 

Ei vaan se on biologinen "pakko", josta suurinosa kärsii jopa sillon, kun toivoisi enemmän vapautta. Vähän sama asia kuin rakkaus. Järjellä ajateltuna se aiheuttaa yleensä enemmän surua ja harmia, mutta siihenkin on tarve. Jotkut onnelliset on syntyneet ilman tarvetta lisääntyä tai ilman tarvetta olla rakastunut tai mustasukkainen. Ilman sitä tarvetta voi olla vaikea ymmärtää tätä asiaa. Ei se pari lasta parikymppisenä poista lisääntymistarvetta, mutta helpottaa sitä huomattavasti. Moni sortuu siihen kaksikin kertaa eri elämänvaiheissa, vaikka jo ensimmäisellä kerralla katuisi koko asiaa.

Vapaaehtoisesti lapsettomat on todennäkäisesti onnellisempaa porukkaa, kuin tahattomasti lapsettomat tai lapselliset. Mutta väittäisin, että ne tahattomasti lapsettomat on vähiten onnellisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ajatus aikuisuudesta huolien, velvollisuuksien ja vastuiden leimaamana elämänvaiheena taitaa olla lisääntyjien harha. Minun (lapsettomassa) aikuisen elämässäni velvollisuuksilla on hyvin pieni osa. Aikuisuuteen kuuluu oleellisena osana syventyminen omiin kiinnostuksenkohteisiin, oppiminen ja itsen kehittäminen, omistautuminen omille intohimoille, aktiivinen kansalaisuus ja aktivismi, ystävyyssuhteiden ja parisuhteen vaaliminen, opiskelujen myötä saavutetusta taloudellisesta asemasta nautiskelu, huolettomuus ja monet muut asiat, jotka muuttuvat joko mahdottomaksi tai hyvin hankaliksi, kun hankkii lapsia. -ap

Miksi sinusta on tärkeää ajatella, että lapsettomat olisivat onnettomia? -ap

En ole se keltä kysyt, mutta itse ajattelen tuon johtuvan siitä, että ihmisen tekee tutkitusti onnelliseksi se, että saa rakastaa.

Tahaton lapsettomuus voi syntyä myös sillon kun olet 40, etkä saa enää lasta. Koko loppuelämän kadut sitä, miksi se tuli vasta nyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ajatus aikuisuudesta huolien, velvollisuuksien ja vastuiden leimaamana elämänvaiheena taitaa olla lisääntyjien harha. Minun (lapsettomassa) aikuisen elämässäni velvollisuuksilla on hyvin pieni osa. Aikuisuuteen kuuluu oleellisena osana syventyminen omiin kiinnostuksenkohteisiin, oppiminen ja itsen kehittäminen, omistautuminen omille intohimoille, aktiivinen kansalaisuus ja aktivismi, ystävyyssuhteiden ja parisuhteen vaaliminen, opiskelujen myötä saavutetusta taloudellisesta asemasta nautiskelu, huolettomuus ja monet muut asiat, jotka muuttuvat joko mahdottomaksi tai hyvin hankaliksi, kun hankkii lapsia. -ap

Voisit kehittää itseäsi opiskelemalla kehityspsykologiaa

Millainen elämänvaihe on aikuisuus?

Osaa ottaa vastuun itsestään. Mutta myös muista. Perheen perustaminen on useimmille osa tuota aikuisuutta. Koko menee antamaan jotain, myös luopumaan tuosta itsekeskeisyydestä.

Ymmärrän hyvin, että aikuinen voi olla ilman lapsia ja perhettä. Mutta en ymmärrä tapaasi sitä pohtia. Luultavasti sinä et ole vielä kasvanut aikuiseksi

Teoriat, joihin viittaat, on kehitetty yhteiskunnassa, jossa suurin osa ihmisistä lisääntyy, ja aikana, jolloin ns. perhearvot olivat voimissaan. Siksi on ihan ymmärrettävää, että nimenomaan luopumisen, uhrautumisen ja jatkuvan vastuun teemat korostuvat. Nämä ilmiöt ovat niin voimakkaasti läsnä vanhempien elämässä. -ap

Ihmettelen aina kauheasti tätä velojen vakuuttelua monissa ketjuissa, kuinka heidän elämänsä on parempaa ja kehittyneempää, kuin lapsellisten ihmisten.

Mistähän tämä johtuu

Sanoin jo aikaisemmassa viestissäni, etten ota kantaa siihen, kummanlainen elämä on parempaa.

Ketjun aiheenahan on se kummallinen ilmiö, että nuoruuden katsotaan jäävän elämättä lasten vuoksi mutta aikuisuuden ei. Tämä kertoo siitä, että aikuisuuden katsotaan olevan automaattisesti tietynlaista, vastuiden ja omista tarpeista ja hauskanpidosta luopumisen värittämää. -ap

Aikuisuus nyt on vaan pidempi aika. Aikuisuutta riittää vaikka siitä lohkaisisi osan lapsiperheajalle. Nuoruus on vain kerran ja sitten se on ohi.

Ikävuodet 15-20 kestävät aivan yhtä pitkään kuin ikävuodet 30-35. -ap

Sinulla on aika kummallinen käsitys aikuisuuden kestosta. Lue vaikka Wikipediasta tai Tieteen sivuilta, jos et usko että aikuisuus on paljon pidempi vaihe ihmisen elämässä kuin vuodet 30-35.

Nuo ovat mielivaltaisia jakoja ihmisen elämässä. Ei elämä 30-35-vuotiaana ole samanlaista kuin 60-65-vuotiaana. Siksi on harhaanjohtavaa sanoa, että aikuisuus on paljon pidempi ajanjakso kuin nuoruus, ja siksi aikuisuus ei voi jäädä elämättä samalla lailla kuin nuoruus voi. Jos ikävuodet 20-25 voivat "jäädä elämättä" lasten hankinnan vuoksi, aivan samalla lailla voivat jäädä elämättä ikävuodet 25-30. Ei niitäkään enää takaisin saa. -ap

Hassu!

Olen 47-v aikuinen (tätä ikäluokkaa et muistanut, olenko jo vanha?)

Aikuinen olen ollut jo kauan ja tulen olemaan. Lapsia minulla on ollut 16 vuotta

En ole menettänyt mitään aikuisuudesta. Olen saanut sellaista, jota et osaa kuvitellakaan

Mutta vastikkeeksi olet menettänyt yöunesi, oman aikasi, oman kroppasi, oman alapääsi, omat harrastukset, oman vapauden. Olet saanut paskavaippoja, ruoanlaittoa, puklujen siivoamista, päiväkotiin kuskausta, tylsää nukeilla leikkimistä, lapsen yksinkertaisten juttujen kuuntelemista, tylsää arkirutiinia, seksittömän avioliiton, missä mies menee vieraisiin, kun lapset on aina välissä.

Oletko varma, että teit oikean ratkaisun

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt voisiko lasten saaminen olla mielekkäämpää niille, joilla on esimerkiksi taipumusta johtajuuteen. Se vaatii tietynlaista asennetta, asennoitumista ja kykyjä. Kenties vapaaehtoisesti lapsettomat kokevat ja heillä voi olla muita vahvuuksia, joista taas ei ole hyötyä vanhempana. En tiedä.

Monesti tuntuu, että velat miettivät perusteissa sitä pikkulapsiaikaa joka on kuitenkin vain noin 6v. Yhden lapsen kohdalla. Ap, Mitä itse sait aikaan viimeisenä viitenä vuonna? Varmasti sellaista, minkä olisit kyennyt tekemään myös tuon pikkulapsiajan jälkeen. Tietenkään se ei sovi kaikkimullehetinyt -asenteeseen, mutta kokonaiskuvan hahmottavat ymmärtävät tämän.

Vuodet ovat ainutlaatuisia, eikä elämätöntä elämää saa takaisin, oli minkä ikäinen tahansa. -ap

Tämä ajan näkeminen on muuten yksi asia, mikä muuttuu totaalisesti vanhemmaksi tulon jälkeen!

Nuoruus on tietty kehitysvaihe. Ihminen ei ole valmis aikuinen silloin vielä. Parempi in ensi elää ja kehittyä itse ennen kuin hankkii lapsia.

Juu, ihminen ei ole koskaan valmis, mutta ei 18-vuotias vielä omaa riittäbää elämänkokemusta, jitta osaisi kasvattaa lapsensa hyvun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ajatus aikuisuudesta huolien, velvollisuuksien ja vastuiden leimaamana elämänvaiheena taitaa olla lisääntyjien harha. Minun (lapsettomassa) aikuisen elämässäni velvollisuuksilla on hyvin pieni osa. Aikuisuuteen kuuluu oleellisena osana syventyminen omiin kiinnostuksenkohteisiin, oppiminen ja itsen kehittäminen, omistautuminen omille intohimoille, aktiivinen kansalaisuus ja aktivismi, ystävyyssuhteiden ja parisuhteen vaaliminen, opiskelujen myötä saavutetusta taloudellisesta asemasta nautiskelu, huolettomuus ja monet muut asiat, jotka muuttuvat joko mahdottomaksi tai hyvin hankaliksi, kun hankkii lapsia. -ap

Voisit kehittää itseäsi opiskelemalla kehityspsykologiaa

Millainen elämänvaihe on aikuisuus?

Osaa ottaa vastuun itsestään. Mutta myös muista. Perheen perustaminen on useimmille osa tuota aikuisuutta. Koko menee antamaan jotain, myös luopumaan tuosta itsekeskeisyydestä.

Ymmärrän hyvin, että aikuinen voi olla ilman lapsia ja perhettä. Mutta en ymmärrä tapaasi sitä pohtia. Luultavasti sinä et ole vielä kasvanut aikuiseksi

Teoriat, joihin viittaat, on kehitetty yhteiskunnassa, jossa suurin osa ihmisistä lisääntyy, ja aikana, jolloin ns. perhearvot olivat voimissaan. Siksi on ihan ymmärrettävää, että nimenomaan luopumisen, uhrautumisen ja jatkuvan vastuun teemat korostuvat. Nämä ilmiöt ovat niin voimakkaasti läsnä vanhempien elämässä. -ap

Kuule. Hyvin vähän maailma tai ihmisenä oleminen on muuttunut. Samat perustarpeet ja sama kasvun polku.

Yksi mikä ei meillä kellään elollisella muutu on tarve lisäntyä ja KYKY huolehtia jälkelisistä eli aikuisuus

Mielestäsi kehityspsykologian teoriat ovat siis historiattomia, eivätkä kulttuuriset tekijät vaikuta niiden muodostumiseen? Mihin tällainen ajatus perustuu? -ap

Perehdy ensimmäisen n niihin teorioihin

Perehdy sitten vaikka 100 vuoden perspektiivissä ihmisenä olemiseen.

Tai pidemmän.

Mieti sitten oman elämänfilosogiadi motiivia. Mieti itseäsi ja historiaasi

Monenlainen aikuisuus on mahdollista. Mutta tuskinpa provoulu tai muu oman aatteen ainoana pitäminen.

Sinulla on vielä matkaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ajatus aikuisuudesta huolien, velvollisuuksien ja vastuiden leimaamana elämänvaiheena taitaa olla lisääntyjien harha. Minun (lapsettomassa) aikuisen elämässäni velvollisuuksilla on hyvin pieni osa. Aikuisuuteen kuuluu oleellisena osana syventyminen omiin kiinnostuksenkohteisiin, oppiminen ja itsen kehittäminen, omistautuminen omille intohimoille, aktiivinen kansalaisuus ja aktivismi, ystävyyssuhteiden ja parisuhteen vaaliminen, opiskelujen myötä saavutetusta taloudellisesta asemasta nautiskelu, huolettomuus ja monet muut asiat, jotka muuttuvat joko mahdottomaksi tai hyvin hankaliksi, kun hankkii lapsia. -ap

Voisit kehittää itseäsi opiskelemalla kehityspsykologiaa

Millainen elämänvaihe on aikuisuus?

Osaa ottaa vastuun itsestään. Mutta myös muista. Perheen perustaminen on useimmille osa tuota aikuisuutta. Koko menee antamaan jotain, myös luopumaan tuosta itsekeskeisyydestä.

Ymmärrän hyvin, että aikuinen voi olla ilman lapsia ja perhettä. Mutta en ymmärrä tapaasi sitä pohtia. Luultavasti sinä et ole vielä kasvanut aikuiseksi

Teoriat, joihin viittaat, on kehitetty yhteiskunnassa, jossa suurin osa ihmisistä lisääntyy, ja aikana, jolloin ns. perhearvot olivat voimissaan. Siksi on ihan ymmärrettävää, että nimenomaan luopumisen, uhrautumisen ja jatkuvan vastuun teemat korostuvat. Nämä ilmiöt ovat niin voimakkaasti läsnä vanhempien elämässä. -ap

Ihmettelen aina kauheasti tätä velojen vakuuttelua monissa ketjuissa, kuinka heidän elämänsä on parempaa ja kehittyneempää, kuin lapsellisten ihmisten.

Mistähän tämä johtuu

Sanoin jo aikaisemmassa viestissäni, etten ota kantaa siihen, kummanlainen elämä on parempaa.

Ketjun aiheenahan on se kummallinen ilmiö, että nuoruuden katsotaan jäävän elämättä lasten vuoksi mutta aikuisuuden ei. Tämä kertoo siitä, että aikuisuuden katsotaan olevan automaattisesti tietynlaista, vastuiden ja omista tarpeista ja hauskanpidosta luopumisen värittämää. -ap

Aikuisuus nyt on vaan pidempi aika. Aikuisuutta riittää vaikka siitä lohkaisisi osan lapsiperheajalle. Nuoruus on vain kerran ja sitten se on ohi.

Ikävuodet 15-20 kestävät aivan yhtä pitkään kuin ikävuodet 30-35. -ap

Sinulla on aika kummallinen käsitys aikuisuuden kestosta. Lue vaikka Wikipediasta tai Tieteen sivuilta, jos et usko että aikuisuus on paljon pidempi vaihe ihmisen elämässä kuin vuodet 30-35.

Nuo ovat mielivaltaisia jakoja ihmisen elämässä. Ei elämä 30-35-vuotiaana ole samanlaista kuin 60-65-vuotiaana. Siksi on harhaanjohtavaa sanoa, että aikuisuus on paljon pidempi ajanjakso kuin nuoruus, ja siksi aikuisuus ei voi jäädä elämättä samalla lailla kuin nuoruus voi. Jos ikävuodet 20-25 voivat "jäädä elämättä" lasten hankinnan vuoksi, aivan samalla lailla voivat jäädä elämättä ikävuodet 25-30. Ei niitäkään enää takaisin saa. -ap

Ap vaikuttaa todella oudolta :D siis miksi elämä jäisi elämättä lasten takia missään iässä? Ihan kuin lapset olisivat jokin rangaistus, kummallista. Tietääkseni olen elänyt elämäni tähän päivään saakka, ja lapsiakin on. Huomenna lähden tyttäreni kanssa syömään ja elokuviin, ihanaa!

Vierailija kirjoitti:

 Monet naiset ovat 38v iässä vasta tekemässä lapsia, tai sitten heillä on se raskain vaihe menossa kun lapset on 0-6 vuotiaita. En halua edes ajatella sen enempää mitä se olisi sen ikäisenä...

Haha, ei ollenkaan niin kamalaa kun tunnut kuvittelevan. :D Sun iässä keskityin hauskanpitämiseen.

Äiti 39 v.

Mitä sillä on väliä, mikä vaihe muka jäi elämättä ap.n mielestä lasten takia ja saako hän elää täydempää elämää ilman lapsia. Ihan samalla tavalla hänkin tulee vanhaksi ja vaivaiseksi ja kuolema kolkuttaa ja se oli siinä. Elämä pitäisi yrittää elää niin, että kuolinvuoteella jäi kaduttamaan, ettei jotakin uskaltanut tehdä.

Ei kenenkään tarvitse hankkia lapsia. Kaikkien ei kannattaisikaan, koska heillä ei ole riittävää aikuisuutta huolehtia jälkeläisistään

Valinta on vapaa

Mutta ei tarvitse ihmetellä asiaa, josta ei mitään tiedä. Minun valintani. Sinun valintasi. Ei niitä voi verrata. Ei elämässä voi toisen kanssa vaihtaa osaa

Olen vela, mutta vain sen takia, että ajattelen asioita ihan liikaa. Periaatteessa tykkäisin olla äiti ja kasvattaa lapsen. Elän rauhallista elämää ja aikaa lapselle olisi. Mies olisi hyvää ainesta isäksi. Tiedän että jään paljosta paitsi, kun en ryhdy vanhemmaksi. En vaan pysty pakenemaan ajatusta liikakansoituksesta ja sen tuomista ongelmista. Kokisin tekeväni tyhmästi, jos ryhtyisin äidiksi. Löytyy lapsettomuudestakin jotain etuja, kuten että voi elää "vapaammin." Jos joskus hoivavietti herää voimakkaasti, hankin koiran.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ajatus aikuisuudesta huolien, velvollisuuksien ja vastuiden leimaamana elämänvaiheena taitaa olla lisääntyjien harha. Minun (lapsettomassa) aikuisen elämässäni velvollisuuksilla on hyvin pieni osa. Aikuisuuteen kuuluu oleellisena osana syventyminen omiin kiinnostuksenkohteisiin, oppiminen ja itsen kehittäminen, omistautuminen omille intohimoille, aktiivinen kansalaisuus ja aktivismi, ystävyyssuhteiden ja parisuhteen vaaliminen, opiskelujen myötä saavutetusta taloudellisesta asemasta nautiskelu, huolettomuus ja monet muut asiat, jotka muuttuvat joko mahdottomaksi tai hyvin hankaliksi, kun hankkii lapsia. -ap

Voisit kehittää itseäsi opiskelemalla kehityspsykologiaa

Millainen elämänvaihe on aikuisuus?

Osaa ottaa vastuun itsestään. Mutta myös muista. Perheen perustaminen on useimmille osa tuota aikuisuutta. Koko menee antamaan jotain, myös luopumaan tuosta itsekeskeisyydestä.

Ymmärrän hyvin, että aikuinen voi olla ilman lapsia ja perhettä. Mutta en ymmärrä tapaasi sitä pohtia. Luultavasti sinä et ole vielä kasvanut aikuiseksi

Teoriat, joihin viittaat, on kehitetty yhteiskunnassa, jossa suurin osa ihmisistä lisääntyy, ja aikana, jolloin ns. perhearvot olivat voimissaan. Siksi on ihan ymmärrettävää, että nimenomaan luopumisen, uhrautumisen ja jatkuvan vastuun teemat korostuvat. Nämä ilmiöt ovat niin voimakkaasti läsnä vanhempien elämässä. -ap

Kuule. Hyvin vähän maailma tai ihmisenä oleminen on muuttunut. Samat perustarpeet ja sama kasvun polku.

Yksi mikä ei meillä kellään elollisella muutu on tarve lisäntyä ja KYKY huolehtia jälkelisistä eli aikuisuus

Mielestäsi kehityspsykologian teoriat ovat siis historiattomia, eivätkä kulttuuriset tekijät vaikuta niiden muodostumiseen? Mihin tällainen ajatus perustuu? -ap

Mielestäsi kehityspsykologia ei kehity? Uusia tutkimuksia ei ole?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 Monet naiset ovat 38v iässä vasta tekemässä lapsia, tai sitten heillä on se raskain vaihe menossa kun lapset on 0-6 vuotiaita. En halua edes ajatella sen enempää mitä se olisi sen ikäisenä...

 

Haha, ei ollenkaan niin kamalaa kun tunnut kuvittelevan. :D Sun iässä keskityin hauskanpitämiseen.

 

Äiti 39 v.

Minä voin kertoa, mitä se oli 38 vuotiaana :)

Kuopus oli puoli vuotta. Talous oli hyvällä mallilla ja pystyin olemaan kotona siihen, että kuopus täytti 3v. Samalla esikoinen sai olla kotihoidossa. Kun menin töihin, oli varaa olla osittaisella hoitovapaalla. Kun tein lyhyempää päivää, oli myös aikaa omille harrastuksille ja silloin juoksinkin parhaat maratonaikani. Olin tosi hyvässä kunnossa silloin. Täyttä työpäivää aloinkin tekemään vasta, kun kuopus lopetti toisen luokan.

Olivat kyllä leppoisia vuosia, koska ei ollut taloudellisia ongelmia ja töissä olin päässyt jo siihen asemaan, että pystyin suunnittelemaan omat työaikani. Jäi aikaa hyvin lapsille ja liikuntaharrastukselle ja parisuhteelle. 

Hyvät muistot jäi niistä vuosista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo ajatus aikuisuudesta huolien, velvollisuuksien ja vastuiden leimaamana elämänvaiheena taitaa olla lisääntyjien harha. Minun (lapsettomassa) aikuisen elämässäni velvollisuuksilla on hyvin pieni osa. Aikuisuuteen kuuluu oleellisena osana syventyminen omiin kiinnostuksenkohteisiin, oppiminen ja itsen kehittäminen, omistautuminen omille intohimoille, aktiivinen kansalaisuus ja aktivismi, ystävyyssuhteiden ja parisuhteen vaaliminen, opiskelujen myötä saavutetusta taloudellisesta asemasta nautiskelu, huolettomuus ja monet muut asiat, jotka muuttuvat joko mahdottomaksi tai hyvin hankaliksi, kun hankkii lapsia. -ap

Voisit kehittää itseäsi opiskelemalla kehityspsykologiaa

Millainen elämänvaihe on aikuisuus?

Osaa ottaa vastuun itsestään. Mutta myös muista. Perheen perustaminen on useimmille osa tuota aikuisuutta. Koko menee antamaan jotain, myös luopumaan tuosta itsekeskeisyydestä.

Ymmärrän hyvin, että aikuinen voi olla ilman lapsia ja perhettä. Mutta en ymmärrä tapaasi sitä pohtia. Luultavasti sinä et ole vielä kasvanut aikuiseksi

Teoriat, joihin viittaat, on kehitetty yhteiskunnassa, jossa suurin osa ihmisistä lisääntyy, ja aikana, jolloin ns. perhearvot olivat voimissaan. Siksi on ihan ymmärrettävää, että nimenomaan luopumisen, uhrautumisen ja jatkuvan vastuun teemat korostuvat. Nämä ilmiöt ovat niin voimakkaasti läsnä vanhempien elämässä. -ap

Ihmettelen aina kauheasti tätä velojen vakuuttelua monissa ketjuissa, kuinka heidän elämänsä on parempaa ja kehittyneempää, kuin lapsellisten ihmisten.

Mistähän tämä johtuu

Sanoin jo aikaisemmassa viestissäni, etten ota kantaa siihen, kummanlainen elämä on parempaa.

Ketjun aiheenahan on se kummallinen ilmiö, että nuoruuden katsotaan jäävän elämättä lasten vuoksi mutta aikuisuuden ei. Tämä kertoo siitä, että aikuisuuden katsotaan olevan automaattisesti tietynlaista, vastuiden ja omista tarpeista ja hauskanpidosta luopumisen värittämää. -ap

Aikuisuus nyt on vaan pidempi aika. Aikuisuutta riittää vaikka siitä lohkaisisi osan lapsiperheajalle. Nuoruus on vain kerran ja sitten se on ohi.

Ikävuodet 15-20 kestävät aivan yhtä pitkään kuin ikävuodet 30-35. -ap

Sinulla on aika kummallinen käsitys aikuisuuden kestosta. Lue vaikka Wikipediasta tai Tieteen sivuilta, jos et usko että aikuisuus on paljon pidempi vaihe ihmisen elämässä kuin vuodet 30-35.

Nuo ovat mielivaltaisia jakoja ihmisen elämässä. Ei elämä 30-35-vuotiaana ole samanlaista kuin 60-65-vuotiaana. Siksi on harhaanjohtavaa sanoa, että aikuisuus on paljon pidempi ajanjakso kuin nuoruus, ja siksi aikuisuus ei voi jäädä elämättä samalla lailla kuin nuoruus voi. Jos ikävuodet 20-25 voivat "jäädä elämättä" lasten hankinnan vuoksi, aivan samalla lailla voivat jäädä elämättä ikävuodet 25-30. Ei niitäkään enää takaisin saa. -ap

Hassu!

Olen 47-v aikuinen (tätä ikäluokkaa et muistanut, olenko jo vanha?)

Aikuinen olen ollut jo kauan ja tulen olemaan. Lapsia minulla on ollut 16 vuotta

En ole menettänyt mitään aikuisuudesta. Olen saanut sellaista, jota et osaa kuvitellakaan

Mutta vastikkeeksi olet menettänyt yöunesi, oman aikasi, oman kroppasi, oman alapääsi, omat harrastukset, oman vapauden. Olet saanut paskavaippoja, ruoanlaittoa, puklujen siivoamista, päiväkotiin kuskausta, tylsää nukeilla leikkimistä, lapsen yksinkertaisten juttujen kuuntelemista, tylsää arkirutiinia, seksittömän avioliiton, missä mies menee vieraisiin, kun lapset on aina välissä.

Oletko varma, että teit oikean ratkaisun

Pikkulapsi aikaan oli varmasti unettomuutta, vaippoja ym.

Mutta seksittömyyttä tai uskotonta miestä ei ole vieläkään

Pikkulapsiaikaan oli myös ihanaa leikkiä nukeillä ja kuunnella lapsen tarinoita. Vieläkin on. Kiva käydä teinin kanssa teatterissa ja syömässä kuten juuri kävin.

Kiva tehdä heille tuokaa, motkottaa, patistaa, kannustaa. Käydä matkoilla yhdessä. Lapseni ovat fiksuja. Heidän kanssaan on kiva jutella

Samalla olen ylpeä. Kuin minä mutta paljon parempi

Samalla elän. Lapseni ovat tärkeitä maailmassa. Mieheni lisäksi. Olen hyvässä työssä ja koulutettu. Perheestäni olen eniten ylpeä. Olen osannut luoda onnellisen perhe-elämän

Äitijankkaaja?

Apn aloitus kuulostaa siltä, että hän ei saa mielestään pois ajatusta lasten hankkimisesta ja on nyt siinä vaiheessa 1:) denial

Mielestäni se on luonnollista pohdintaa. veikkaanpa ap, että biologinen kellosi on alkanut tikittää ja tämä on ensimmäinen merkki..

Vierailija kirjoitti:

Tuo ajatus aikuisuudesta huolien, velvollisuuksien ja vastuiden leimaamana elämänvaiheena taitaa olla lisääntyjien harha. Minun (lapsettomassa) aikuisen elämässäni velvollisuuksilla on hyvin pieni osa. Aikuisuuteen kuuluu oleellisena osana syventyminen omiin kiinnostuksenkohteisiin, oppiminen ja itsen kehittäminen, omistautuminen omille intohimoille, aktiivinen kansalaisuus ja aktivismi, ystävyyssuhteiden ja parisuhteen vaaliminen, opiskelujen myötä saavutetusta taloudellisesta asemasta nautiskelu, huolettomuus ja monet muut asiat, jotka muuttuvat joko mahdottomaksi tai hyvin hankaliksi, kun hankkii lapsia. -ap[/

Ja Ajatella. Vaikka itse sain lapset parikymppisenä niin luin äitiyslomalla lukion pitkän matikan (lyhyt oli ollut lukiossa) ja kun lapset oli 2 ja 5 aloitin lääkiksen ja jätin sh puuhat. Eli kyllä opiskelu sujui vaikka oli lapsiakin. Enkä sentään lukenut mitään diipadaapaa vaan ihan asiaa. Heippa vaan! Sitten kun lapset on 20 niin itse 40+ ja ehdin tehdä uraa. Ihanaa!

Elämä jää elämättä jos sitä ei omakseen tunne. Toisilla hyvään elämään kuuluu lapset, toisilla ei. MIksi tuota tarvitsee ihmetellä? Olkoot jokainen onnellinen tyylillään. Minulla lapset, myöhään hankitut ovat elämän rikkaus, ihmiset joihin olen syvästi kiintynyt ja joita yritän tukea omaan aikuisuuteensa ja omiin valintoihinsa.

En nyt jaksanut lukea ketjua muutamaa sivua pidemmälle, mutta tuli vaan mieleen että joku katkeroitunut keski-ikäinen yrittää vakuutella että oma elämä on juuri sitä oikeaa elämää ja oikein elettyä aikuisuutta. Ne, jotka ovat erehtyneet lapsia tekemään, missaavat jotaim todella mahtavaa: itsensä kehittämistä, syventymistä ja paneutumista asioihin, kansalaisaktiivisuutta ja mitä kaikkea muuta siinä oli.