Perheen perustamisen myötä oma elämäni on vähitellen kokonaan hävinnyt
En tee enää mitään kiinnostavia asioita, en enää edes tiedä mitä ne voisivat olla, yritän vain selviytyä päivästä toiseen. Ahdistaa! En ole enää mitään...
Kommentit (152)
On ollut, mutta en nyt valitettavasti voi antaa mitään rohkaisevaa esimerkkiä.
Rohkaisun sana: oma kokemukseni on että helpottuu todella paljon sitten kun molemmat lapset ovat koulussa. Se oma aika palaa sieltä kyllä.
Vierailija kirjoitti:
Rohkaisun sana: oma kokemukseni on että helpottuu todella paljon sitten kun molemmat lapset ovat koulussa. Se oma aika palaa sieltä kyllä.
Eli kuuden vuoden päästä. Miten selviän sinne saakka....kun nyt jo olen täysin kadottanut kaikki omat juttuni ja mielenkiinnon kohteeni, koen etten osaa enää mitään eikä kannata edes yrittää. Ap
Hohhhoijaa...Miksi pitää niitä lapsia tehdä?
Mä alotin lenkkeilyn. Lenkkeilen kun 2v nukkuu vaunuissa ja 45min joka ilta. Kun mies tulee kotiin. :) suosittelen. Sykevyö ja askelmittari motivoi. Tällä tavoittelen siis hyvää kuntoa ja hehkeää ulkomuotoa ;)
Se helpottaa kun lapset muuttavat pois kotoa. Pääsee taas kiinni omaan elämään, harrastuksiin, aikaan ja mielenkiinnon kohteisiin. Muutama vuosi vielä orjana...
Vierailija kirjoitti:
Mä alotin lenkkeilyn. Lenkkeilen kun 2v nukkuu vaunuissa ja 45min joka ilta. Kun mies tulee kotiin. :) suosittelen. Sykevyö ja askelmittari motivoi. Tällä tavoittelen siis hyvää kuntoa ja hehkeää ulkomuotoa ;)
Siis 2v nukkuu illalla? Toiset päiväunet? ??
Mitä hyötyä hehkeästä ulkomuodosta on perheenäidille? Eikä lenkkeily oikeasti vartaloa muokkaa. Ap
En samaistu, enää. Kuopus 5 v ja omaa aikaa on riittämiin. Eli jos sinulla on jokin vuoden vanha taapero kotona, niin usko pois, loppuelämäsi ei tule olemaan samanlaista. Lisää lapsia jos tekee, toki sitten helpompi vaihe siirtyy aina vähän eteenpäin.
On selvää, että oma elämä muuttuu lasten myötä. Yritä kuitenkin saada järjestettyä edes pieniä hetkiä itselle tärkeille jutuille. Kyllä se isompikin oma aika sieltä koittaa, mutta siihen asti vastapainoa lasten kanssa olemiseen tuovat ne pienet omat hetket.
Vuosi vuodelta helpottaa ja saat kyllä omaa elämääsi pala palalta takaisin. Mikäli se nyt sitten tosiaan tarkoittaa elämää ilman sitä perhettäsi. Aika yllättävää, ettet ole etukäteen tullut ajatelleeksi, että lasten kautta tulee aika paljon lisää sitoumuksia ja tekemistä.
Ei mulla ole enää mitään omaa elämää jota saada takaisin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä alotin lenkkeilyn. Lenkkeilen kun 2v nukkuu vaunuissa ja 45min joka ilta. Kun mies tulee kotiin. :) suosittelen. Sykevyö ja askelmittari motivoi. Tällä tavoittelen siis hyvää kuntoa ja hehkeää ulkomuotoa ;)
Siis 2v nukkuu illalla? Toiset päiväunet? ??
Mitä hyötyä hehkeästä ulkomuodosta on perheenäidille? Eikä lenkkeily oikeasti vartaloa muokkaa. Ap
Ehkäisee yksinhuoltajuutta.
Mene töihin, jos kotona olo ahdistaa, sekin tuo vaihtelua.
Vierailija kirjoitti:
Ei mulla ole enää mitään omaa elämää jota saada takaisin. Ap
Mikä se sitten on mikä sulta on hävinnyt? Mitä tarkoitat otsikollasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä alotin lenkkeilyn. Lenkkeilen kun 2v nukkuu vaunuissa ja 45min joka ilta. Kun mies tulee kotiin. :) suosittelen. Sykevyö ja askelmittari motivoi. Tällä tavoittelen siis hyvää kuntoa ja hehkeää ulkomuotoa ;)
Siis 2v nukkuu illalla? Toiset päiväunet? ??
Mitä hyötyä hehkeästä ulkomuodosta on perheenäidille? Eikä lenkkeily oikeasti vartaloa muokkaa. Ap
Ehkäisee yksinhuoltajuutta.
En usko. Mies kyllästyy kuitenkin, tai on kyllästynyt jo. Ap
Vierailija kirjoitti:
Mene töihin, jos kotona olo ahdistaa, sekin tuo vaihtelua.
Miksi luulet, etten kävisi töissä jo nyt? Ap
Sulla juuri on oma elämä ja helkutin tärkeä onkin sen lapsiperheen arjen pyörittäjänä. Ainoa keino päästä terveesti nyt eteenpäin on oivaltaa oma tärkeytensä ja merkityksensä siinä hommassa ja arvostaa itse sitä työtä. Jos et siihen pysty, niin anna lapsesi vaikka adoptioon ja ryve loppuelämä itsesäälissäsi. Lapsesi ansaitsevat nähdä vanhemman, joka arvostaa itseään ja perheensä arkea.
En pysty arvostamaan mitään tekemiäni asioita, kukaan muukaan ei niitä arvosta. Ap
Marttyyrit on perseestä ja ne levittää sitä pahaa oloa läheisiinsäkin.. Siinä sulle mietittävää täksi illaksi.
Onko kellään ollut samanlainen tunne ja jotenkin päässyt eteenpäin?