Perheen perustamisen myötä oma elämäni on vähitellen kokonaan hävinnyt

Vierailija kirjoitti:

En pysty arvostamaan mitään tekemiäni asioita, kukaan muukaan ei niitä arvosta. Ap

Kuule, tuo kuulostaa nyt siltä että sä olet masentunut. Jos et olisi, niin et piittaisi muitten arvostamisista, vaan harrastaisit mitä lystäät, tai makaisit sohvalla jos siltä tuntuu.

Eihän ne lapset sun elämää ole mihinkään vienyt, vaan se että sinä kuvittelet että sun pitää nyt suorittaa äitiyttä, ja se lasten isä ei tee mitään... Lapsia saa hoitaa joku muukin kuin sinä, ja myös kotitöitä voi tehdä joku muukin, sulla on lupa tehdä mitä haluat yhtä lailla kuin miehelläsikin.

Ketkä on kukaan muu? Kumpuaako tämä sun itsesi kadottaminen parisuhdeongelmista?

Mustakin tuntuu monesti, että mitään omaa elämää ei enää ole (kolme lasta joista pienin nyt vauva joten olen kotona), mutta eihän se niin ole. Mikä se on se oma elämä? Sama ihminen olen yhä, ja yhä ne samat 24h kerrallaan vuorokaudessa, kesät talvet. Päivän täyttää nyt se lastenhoito isolta osalta, mutta omaa elämää se on yhtä lailla. Omat ruoat, oma koti, omat lapset, oma vuorokausirytmi, oma rakkauselämä, omat ajatukset... Omia odotuksia elämän suhteen on kyllä rukattava, jos on ajatellut että voi jotenkin helposti yhdistää entisen lapsettoman elämän vapauden ja lapsiperhe-elämän. Ei se ole milloinkaan kenellekään ollut mahdollista (ilman vahinkoa) tehdä vain niitä asioita mitkä itseä huvittaa ja säätää omat aikataulunsa niin kuin tykkää, joten turha siitä edes haaveilla.

Mitä sun oma elämäsi ennen vanhaan onkaan ollut, voit sitä yrittää ujuttaa kuitenkin kaikkien rutiinien ja muun sekaan. Käytä sitä kerryttämääsi osaamistasi hyödyksi ja opeta lapsillekin se asia mistä olet itse tykännyt ja mitä osaat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mene töihin, jos kotona olo ahdistaa, sekin tuo vaihtelua.

Miksi luulet, etten kävisi töissä jo nyt? Ap

No olisiko sitten ammatinvaihto mahdollinen ja paikallaan? Jos siis käyt töissä etkä siitäkään saa mitään kiinnostusta?

Alkoi jo vaikuttamaan niin provolta, mutta minusta tuntui aikoinaan samalta. Ei oo omaa elämää jne ja ettei kukaan arvosta sitä mitä teen.

Siihen auttoi ainoastaan alkaa arvostamaan itse sitä mitä tein ja keksiä itselle muutakin kuin se kotona ja lasten kanssa hääräminen.

Erokin tuli, mutta ei se maailmaa kaatanut. Elämä on oikeastaan paljon helpompaa ilman puolisoa joka ei arvosta jne.

Se vaan pitää itse kantaa vastuu omasta elämästään ja onnestaan, eikä ripustautua muiden varaan :)

Tosiaan jos eroaisin, omaa aikaa olisi paljon enemmän. Ap

Mitkä olivat ne asiat, mitkä aikaisemmin sinua kiinnostivat ja tuottivat iloa?

Oma valinta. Kuulostat naukujalta. Mä nautin mun perhe-elämästä iham täysillä! Jos joskus on erilainen fiilis, ni mietin mitä voin ITSE tehdä asialle. Turha perhettä syyttää. Itse voi aina valita toisin ja tehdä elämästä mieluisaa.

Eikö ole lapsilla mummoa/vaaria tai muita hoitajia keille voisi antaa silloin tällöin hoitoon? Eikö mies voi olla välillä yksin lasten kanssa kotona jotta pääsisit tuulettumaan rauhassa? Jos tosiaan tuntuu ettet kestä, niin parasta että olet poissa töistä jonkin aikaa ja lasten kanssa kotona, mutta silloin tällöin viet lapset kuitenkin esim. päiväkotiin ja voit pitää yksin vapaapäivän kotona?

Ja miehellä on yhä muutakin elämää?

Olisit voinut pitää kiinni muistakin asioista sinäkin.

No miks niitä lapsia pitää tehdä? Jos sulla jotkut parisuhdeongelmat noin paljon mättää niin eroa. Ota itseäs niskasta kiinni, lapset isälle tai isovanhemmille hoitoon.

Tässä tiskatessa havahduin sellaiseen mahdollisuuteen että ihan ensiksi mun on lopetettava valittaminen. Toiseksi päätettävä, että enempää lapsia en tee vaikka mikä olisi. Ja sitten yrittää ihan yksin keksiä edes pieniä omia asioita, joita arvostan siitäkin huolimatta, että kukaan muu ei. Ap

En käsitä miks pitää jäädä siihen pelkkään perhe-elämään kiinni tekemättä enää yhtään mitään muuta. Niistä omista jutuista ja muustakin elämästä pitäis muistaa pitää kiinni. Nyt alotat uudelleen puhtaalta pöydältä ja alat miettimään mikä sua kiinnostaa, kaikki lähtee itsestä ja tolla asenteella asia ei kyllä ainakaan paremmaks muutu :D

En ymmärrä. Eikö se sun elämä perheessä ole sun omaa. Kenen elämää oikein elät? Vao tarkoitatko että sun elämä on erilaista nyt kuin ennen. Se on normaalia, ei siinä ole valittamista

Ei saisi suostua siihen, että unohtaa itsensä siinä lapsiperhe mylleryksessä. 

Edes se oma harrastus olisi hyvä olla. Mies paljon työreissaa ja mä olen ollut 12 vuotta nyt kotona. 

Pidin (pidettiin) alusta saakka huolta siitä, että saan omaa-aikaa, omia mielenkiintoisia juttuja.

Mulla oli se metsissä samoaminen ja musiikin kuuntelu (keikoilla käyminen) ja kirjoittaminen. Palstailukin miehen reissatessa se henkireikä, kun ei voinut tehdä mitään äänekästä ja kovaa tuutata musaa kuulokkeisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En pysty arvostamaan mitään tekemiäni asioita, kukaan muukaan ei niitä arvosta. Ap

Kuule, tuo kuulostaa nyt siltä että sä olet masentunut. Jos et olisi, niin et piittaisi muitten arvostamisista, vaan harrastaisit mitä lystäät, tai makaisit sohvalla jos siltä tuntuu.

Eihän ne lapset sun elämää ole mihinkään vienyt, vaan se että sinä kuvittelet että sun pitää nyt suorittaa äitiyttä, ja se lasten isä ei tee mitään... Lapsia saa hoitaa joku muukin kuin sinä, ja myös kotitöitä voi tehdä joku muukin, sulla on lupa tehdä mitä haluat yhtä lailla kuin miehelläsikin.

Joo ja sitten kn tänne avautuu, ettei aio siivota jotta äiti, johon on katkaissut välit pääsisi kylään sukulaisen kanssa ja mies hoitaa lapset, koska itse ei niinikään kuten ap enää arvosta äitiyttään saa hirveää haukkua ja halveksuntaa osakseen. Tässä kuitenkin kauniisti pelkkiä yläpeukkuja. Vähänkö kaksinaamaista scheissea. Älkää nyt viitsikö, ei tuota laistamisneuvoa usko hyväksytyksi kukaan.

Vierailija kirjoitti:

Tässä tiskatessa havahduin sellaiseen mahdollisuuteen että ihan ensiksi mun on lopetettava valittaminen. Toiseksi päätettävä, että enempää lapsia en tee vaikka mikä olisi. Ja sitten yrittää ihan yksin keksiä edes pieniä omia asioita, joita arvostan siitäkin huolimatta, että kukaan muu ei. Ap

Tai sitten voisit järkeillä niin, että koska yksikin lapsi vie koko elämän, voi saman tien tehdä useamman.  Meillä tehtiin tiheään tahtiin kolme ja elämä voitti muutamassa vuodessa kun vauvakurjuus oli lusittu. Mitä vanhemmiksi lapset tulevat, sitä mahtavampia he  ovat.

Kuulostat masentuneelta.

Mun mielestä piristymisneuvojat eivät ymmärrä millaisesta ongelmasta aloittaja puhuu. Ei kukaan koe noin, jos asiat oli ratkaistavissa jollain kävelylenkillä tai lasten sillointällöisellä hoidolla sukulaisilla.

Itse koen samoin kuin ap. Ihan kaikki meni perheen perustamisen myötä, mikä elämässäni oli mukavaa, enkä nauti enää elämässäni yhtikäs mistään. En nauttinut perhe-elämään osallistumisesta enkä nauti siitäkään, että en tee mitään kun ne lapset kuitenkin ovat jo maailmassa ja tarvitsisivat sitä, että heillä on minut! Mutta minua ei tarvitse kenenkään kunnioittaa, pääasia vain, että lapsilla on hienosti ja hyvin!

35

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä tiskatessa havahduin sellaiseen mahdollisuuteen että ihan ensiksi mun on lopetettava valittaminen. Toiseksi päätettävä, että enempää lapsia en tee vaikka mikä olisi. Ja sitten yrittää ihan yksin keksiä edes pieniä omia asioita, joita arvostan siitäkin huolimatta, että kukaan muu ei. Ap

 

Tai sitten voisit järkeillä niin, että koska yksikin lapsi vie koko elämän, voi saman tien tehdä useamman.  Meillä tehtiin tiheään tahtiin kolme ja elämä voitti muutamassa vuodessa kun vauvakurjuus oli lusittu. Mitä vanhemmiksi lapset tulevat, sitä mahtavampia he  ovat.

Minusta ainakin vielä 6- ja 8-vuotiaan kanssa on ihan hirveää. Toinen lapsista pelais ihan liikaa jos antaa ja jos ei anna kotona on ikävä ja kireä tunnelma, kun menee hermot kun ei usko sanomista. Kaiken kruunaa erilaiset sietämismäärät miehen kanssa tätä pelaamista, terveellistä syömistä, nukkumaanmenon ajankohtaa ja ylipäätään kaikkea mahdollista kohtaan, jolloin on vaikeaa olla jämäkkä vanhempi, kun siinä on kaksi kokkia sekoilemassa.

Itse masennukseen taipuvaisena ihmisenä preppasin itseäni jo raskausaikana siihen, että harrastuksia ei sitten jätetä. Varmasti top 3 parhaista ratkaisuista elämässäni koskaan.