Tuleeko muilla riitaa tai sanomista kotona ennen puolison työmatkoja?

Vierailija kirjoitti:

Ei tule riitoja ennen eikä jälkeen työmatkojen.

Raskaitahan ne on. Sille kotiin jäävälle ja myös sille reissaajalle. En ymmärrä miksi niistä matkoista pitäisi vielä raskaampia tehdä riitelemälllä. Mieluummin tehdään jotakin kivaa yhdessä.

Meillä on tapana tehdä asiat helpoimmalla tavalla silloin kun puoliso on työmatkalla. Tilataan pitsat tai käydään ulkona syömässä. Kotitöitä ja pyykkäämisiä siirretään suosiolla myöhemmäksi. Ei se haittaa jos koti on vähän aikaa sekaisin. Kyllä se sotku siitä saadaan raivattua kun tilanne normalisoituu.

Mutta noin ei voi elää viikosta toiseen. Siitähän tässä nyt keskustellaan, kun mies on jatkuvasti työmatkoilla. 

Mun mies tekee just tota, että valitsee itselleen lennot niin, että kohteeseen jää yksi tai kaksi ihan lomapäivää. Se on tosi perseestä. Ymmärrän, että työreissuille ei mitään voi, mut perheellisenä ois tosi reilua tehdä se työ ja tulla kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tule riitoja ennen eikä jälkeen työmatkojen.

Raskaitahan ne on. Sille kotiin jäävälle ja myös sille reissaajalle. En ymmärrä miksi niistä matkoista pitäisi vielä raskaampia tehdä riitelemälllä. Mieluummin tehdään jotakin kivaa yhdessä.

Meillä on tapana tehdä asiat helpoimmalla tavalla silloin kun puoliso on työmatkalla. Tilataan pitsat tai käydään ulkona syömässä. Kotitöitä ja pyykkäämisiä siirretään suosiolla myöhemmäksi. Ei se haittaa jos koti on vähän aikaa sekaisin. Kyllä se sotku siitä saadaan raivattua kun tilanne normalisoituu.

 

Mutta noin ei voi elää viikosta toiseen. Siitähän tässä nyt keskustellaan, kun mies on jatkuvasti työmatkoilla. 

Miksi ei voi?

Meillä on välillä eletty pitkiäkin aikoja noin kun kumpikin ollaan reissattu vuorotellen.

Silloin kun lapset olivat pieniä niin palkattiin välillä apua. Se ei tule kovin kalliiksi kotitalousvähennysten jälkeen.

Nyt kun lapset ovat koululaisia, osaavat he olla avuksi kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näissä keskusteluissa pitää olla tarkkana siitä että haluavatko kirjoittajat vain valittaa vai haluavatko he ratkaisuehdotuksia ongelmiinsa. AP selvästi on päättänyt että asiat ovat surkeasti ja mies on sika joka ei ymmärrä hänen erityistarpeitaan. Sitä ei millään ratkaisuehdotuksilla muuteta.

Tätä palstaa lukiessani arvostan päivä päivältä enemmän vaimoani. Kotona tehtyjä rutiineita ei lasketa vaan se hoitaa jolla on aikaa ja energiaa. Jos vaimolla on kiire niin teen suunnilleen kaiken ja jos minulla on kiire niin vaimo tekee suunnilleen kaiken. Jos pitää matkustaa niin sitten pitää matkustaa, ja olen matkustanut tolkuttoman paljon. Kirjoitan tätä Saudi Arabiasta mikäli se ketään kiinnostaa. Se kuuluu duuniin. Ei se nalkuttamalla ja marttyyriksi heittäytymisellä miksikään muutu.

Tienaamme molemman suunnilleen saman, en itse asiassa tiedä paljonko vaimoni tienaa, ja hankinnat hoidetaan kun ne pitää hoitaa. Jos nyt marssin kauppaan ja ostan itselleni vaikka kymppitonnin kellon (siitä oli toinen ketju) niin vaimo luultavasti pitää minua hulluna mutta ei puutu asiaan sen kumemmin. Vaimo osti itselleen avoauton kun sellaisen halusi ja mitäpä minä siihen kuin että magea kosla, saanko lainata :)

Onko sillä vaimollasi apuna esimerkiksi isovanhempia tai palkkaako hän lastenhoitajan joskus avuksi? Monta lasta teillä on? 

Ei ole lapsia eikä isovanhempia. Asumme maassa jossa kummallakaan ei ole sukulaisia mutta vaimolla paljon ystäviä. Siivooja käy kerran viikossa. Nyt kun olen melkein jatkuvasti tien päällä n. vuoden niin vaimo vuokrasi vierashuoneemme opiskelijalle ja miettii toisen koiran adoptointia.

Just. Hienoa, että teillä työnjako sujuu, ja rahaa on niin paljon, että ei ole niin väliksi edes tietää paljonko toinen tienaa. Tähän keskusteluun, jonka aiheena on lapsiperhearjen pyörittäminen, kun puoliso on reissussa, näkökulmasi on hieman kummallinen. Ei ole kysymys ap:n "erityistarpeista", vaan yhteisen perheen tarpeista. Ymmärrän hyvin ap:n väsymystä ja vitutusta, vaikka se etukäteen kiukuttelu ei mitään varmasti autakaan. Lapsettomana oli ihan ok lähteä vaikka jumppaan, vaikkei toinen kotona ollutkaan. Perheellisenä on 100 prosenttisesti kiinni lapsissa ja arjessa, kun toinen on reissussa. Omaa aikaa ei ole kuin nukkumiseen.

Ei aiheena ollut lapsiperheen arki kun toinen matkustaa vaan se että aiheuttaako matkustaminen riitelyä. Fakta on että kaikkea ei voi saada ja valintoja pitää tehdä. Jos itsensä saattaa sellaiseen elämäntilanteeseen että ei jaksa arkensa kanssa oli syy sitten mikä tahansa niin sille arjelle pitää tehdä jotakin. Arjen muokkaaminen on kuitenkin helpompaa kuin elämäntilanteen. Tai sitten pitää vain elää valintojensa kanssa ja olla sovittelematta marttyyrin kruunua kultakutreilleen. Ei kai kenellekään ihan huomaamatta ja asiaa harkitsematta synny montaa lasta vaikka siippa on matkahommissa.

Kyllä minäkin ymmärrän että AP:ta vituttaa mutta onko AP edes koettanut ajatella voiko sitä rankkuutta jotenkin helpottaa vai keskittynyt vain valittamaan?

Minä poistun nyt palstalta ja jätän arvon raadin harkitsemaan.

Oih, kohtalotovereita! Mun mies on muusikko eikä tienaa paljon mitään (enkä minäkään...), mutta on paljon poissa kotoa. Tänä vuonna on ollut säännöllisesti ykkös yhtyeensä treeneissä toisella paikkakunnalla 2-3 päivää per viikko, siihen vielä mahdolliset keikat myös toisten yhtyeiden kanssa, niin välillä ei käy kuin vain kääntymässä. Ensi vuonna tulee levy ulos ja keikkoja on buukattu jo lähes 200kpl, viikko japanissa ja kolme viikkoa espanjassa jne. Ihan kiva ja aina olen tukenut hänen muusikkouttaan ja tulen aina tukemaankin, mutta...

Aivan kuten ap, olen niiin väsynyt. Olen joustanut ja joustanut, ottanut kantaakseni yksinään asioita joita varsinkin ennen älypuhelimia oli mahdotonta hoitaa liikkeellä ollessa. Itse teen oman yrittäjyyteni ohella ns. paskaduunia, jotta säännöllisiä tuloja tulisi edes jostain. Mutta enpä pysty panostamaan omiin töihini (joita teen kotona työhuonessani kun voin -ja jaksan) läheskään niin paljon kuin haluaisin. Mies nukkuu todella huonosti ollessaan poissa ja on aika poikki tullessaan taas kotiin. Ihana mies, joka myös kyllä siivoaa ja laittaa ruokaa ja pyykkää ihan oma-aloitteisesti, ei siinä mitään. Mutta meilläkin kolme lasta (kolmas ei ollut tosiaankaan enää tarkoitus ja se taisikin olla se joka oli tähän yhtälöön hieman liikaa) ja on neurologisia häiriöitä ja pitkäaikaissairauksia jne... 

Ehkä se mun kyllästyminen ja väsyminen tulee ensisijasesti siitä, että miehen vointi ja jaksaminen ja paikallaolo tai poissaolo on määritellyt meidän perhe-elämää jo niin kauan, että en edes enää osaa/ jaksa hahmottaa mikä on se mun juttu ja varsinkaan miten saisin sitä toteutettua. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä on nykyisin kuvio, jossa edelinen ilta (tai joskus jopa aamulla ennen lennolle lähtöä) tulee sanomista. Mielestäni mies voisi ikäänkuin "tehdä varastoon" vähän kotihommia, koska on sitten useita päiviä poissa arjen pyörittämisestä. Esim. Laittaa ylimääräisen koneellisen pyykkiä peseentymään, viedä roskat (jos lento on vähän myöhemmin aamupäivällä), vaikka imuroida jotta perheelle jäisi siistit oltavat.

Toki näitä hommia teen miehen ollessa reissussa, mutta jäisi vähän vähemmän, kun 3 lapsen läksyt, harrastuskuljetukset, vaatteet, kaupassakäynnit sitten taas on 100% mun hoidettavana.

Nyt mies ottaa viimeisen koti-illan vähän niinkuin lomailun merkeissä, koska reissaaminen on niin rankkaa. Ja sitten 2-8 päivän päästä palaa taas väsyneenä kotiin matkalaukku täynnä likaisia vaatteita. Niin, että tästä näkemyserosta tulee riitaa. Muilla?

Kyllä ehdottomasti miehesi voisi osallistua enemmän kotihommiin! Olen itse kasvanut perheessä jossa isäni oli vähintään kerran kuukaudessa pitkällä työmatkalla ulkomailla. Monesti oli kolmekin matkaa kuussa. Joskus työmatkat kestivät jopa kaksi viikkoa putkeen. Meitä lapsia oli kolme ja äiti oli kotona sekö yritti opiskella. Olen todella ylpeä isästäni joka tuolloin jo -80 luvulla teki aina kaikkia kotitöitä kun oli kotona. Teki ruoat, siivosi, pesi ja silitti AINA kaikki omat vaatteensa!, kuskasi meitä lapsia harrastuksiin, ulkoilemaan, teatteriin, uimaan jne. Hän kävi myös aina kaupassa kotona ollessaan. Siihen aikaan miehet eivät paljoa osallistuneet. Meillä oli todellakin toisin! Ja olen siitä hiton ylpeä! Äiti jaksoi siten olla hyvä äiti meille ja ihana vaimo varmasti. Ovat olleet naimisissa kohta 35 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Minusta työmatkat, laadukkaista hotelleista ja hyvistä illallisista huolimatta ovat rankempia kuin arjen pyöritys. Tämän taitaa jokainen työkseen matkustava tietää. Toki lasten harrastukset, siivoamiset ym. välillä kyllästyttävät, mutta on kotiin silti aina kivempi palata.

Eivät ne hotellit aina niin laadukkaita ole ja illallinenkin saattaa olla noutoruokaa lähimmästä pikaruokaravintolasta. Tuntuu siltä, että moni sellainen, jolla ei ole omaa kokemusta työmatkoista, pitää matkoja lähes lomailuun verrattavana hupina, kun taas moni työmatkoja tekevä jättäisi ne mieluummin tekemättä.

Eivät työmatkat mitään lomia ole, eivät edes siinä tapauksessa, että aikataulussa on vapaa-aikaa. Pari matkaa vuodessa ei vielä ole kovin suuri rasite, mutta jos matkapäiviä olisi vaikkapa kolmannes työpäivistä tai enemmän, kyllä se aika raskasta olisi.

Mietitäänpä vaikka minun työmatkojani jokunen vuosi sitten. Yhteen aikaan tein muiden matkojen lisäksi 2-3 kertaa vuodessa työmatkan Etelä-Eurooppaan päivän mittaiseen kokoukseen.  Aikatauluista riippui, millainen matkasta tuli.

Yksi mahdollisuus oli se, että heräsin kotona ennen neljältä ja lähdin lentokentälle kuuden jälkeen lähtevään koneeseen. Suoraa lentoa ei ollut, joten matkalla piti tehdä koneenvaihto jossain. Perillä olin noin klo 13 paikallista aikaa (klo 15 Suomen aikaa). Lentokentältä suuntasin suoraan kokoukseen (aloitus klo 14), jossa istuin iltaseitsemään tai vähän yli. Siitä sitten hotellille, jossa huoneeseen asti pääsi viimeistään kahdeksalta. Laukku huoneeseen ja etsimään jotain syötävää, koska kokouksessa ei ole tarjolla kuin kahvia. Päivän ruuat ovat olleet aamupala, lentokoneruoka ja ehkä välilaskun aikana nopeasti haukattu ruoka-annos (aikaa ei ole paljon, välilasku 45 minuuttia, josta ainakin vartin vie siirtyminen portilta toiselle). Tässä vaiheessa on oltu hereillä 16 tuntia. Ei todellakaan huvita lähteä istumaan ravintolaan, joten hain ruoka-annoksen lähikaupasta tai pikaruokaravintolasta. Takaisin hotelliin, ruokailu, pikainen työasioiden kertaus ja nukkumaan kymmeneltä (puolilta öin Suomen aikaa). Seuraavana aamuna herätys puoli kahdeksalta, tavaroiden pakkaaminen, aamupala ja uloskirjautuminen ja kokouspaikalla klo 9.30. Kokousta jatketaan klo 14 asti, sen jälkeen suoraan lentokentälle, josta kone lähti klo 16 tai 17. Vaihto jossain ja perillä Helsingissä klo 1.20 ja kotona kahdelta. Seuraavana aamuna taas töihin viimeistään klo 9. Tuollaista matkaa ei voi parhaalla tahdollakaan pitää suurena hupina.

Joskus sentään kokousaikataulut sallivat toisenlaisen vaihtoehdon, joka tosin pidensi matkan kahdesta kolmeen päivään. Yksi työpäivä meni matkustamiseen, toinen kokoukseen ja kolmas paluumatkaan. Tuollaisella matkalla ehti ainakin tulopäivän iltana vähän käydä katselemassa kaupunkia.

Pari kertaa taas lentolippujen hinnat pakottivat olemaan perillä pitempään. Jos yhden yön visiitin lipun sai 300 eurolla, se valittiin, mutta jos lentolippu olisi maksanut 1500 euroa, valittiin halvemmat lennot ja 2 tai 3 yötä hotellissa. Silloin saattoi jo järjestää aikaa tuliaisostoksille tai kaupungin katselulle, vaikka iso osa "vapaa-ajasta" kuluikin hotellissa töitä tehden. Onneksi sentään vaimo ymmärsi, että tuliaisostosten tekeminen jotain lentokentältä napattua suklaarasiaa lukuunottamatta olisi ollut jokseenkin mahdotonta.

Oma lukunsa ovat sitten pitemmät matkat. Viikon konferenssimatkalla ehtii ehkä yhtenä tai kahtena iltana katsella kaupunkia. Muina iltoina aika kuluu konferenssiohjelmaan kuuluvissa iltaohjelmissa tai kollegoita tavaten.

Jos matka pitenee vielä tuostakin, elämä perillä alkaa muistuttaa jo arkea, vaikka asuisi hotellissa, kun työ ja vapaa-aika alkavat erottua toisistaan. Toisaalta hotellielämä ja ero perheestä rasittavat lyhyitä matkoja enemmän.

Jos nyt vastais vaan APn viestiin ja yhteen mikä tällä vikalla sivulla pisti silmään.

Emme riitele ennen reissua. Musta olisi epäreilua "päästää" mies reissuun kiukkusena, tai yleensäkään erota riidassa.

Toisaalta meillä on mies on taas semmoinen, että se aina alkaa itse hääräämään ylimääräisiä ennen lähtöä. Muutaman vuoden tuossa itsekseni ihmettelin ja vähän kikattelin mielessänikin, kun se oli jotenkin niin sööttiä. Hän ei hirveesti kotitöitä yleensä tee, joten sen takia se touhuaminen mieltä lämmittää.

Sitten sain sanottua sille, että viettää mieluummin sen hetken perheen parissa. Lapsille isäaikaa. Ja sehän sitten toimii niin. Mä saan miehestä reissuillakin oman osuuteni, kun ollaan yökukkuja. Skypetellään yöllä ja höpistään arki pois.

Tällä sivulla tarttui silmään tuo, että mies jää yliaikaa reissuun. Meilläkin välillä. Johtuen yleensä siitä, että työpaikkakunnalla on paljon tuttuja, että jää heidän kanssaan sitten viettämään aikaan. Joskus ollaan menty perheenä sinne myös.

Meillä mies tuo isomman leivän pöytään, joten nauttikoot välillä tietystä vapaudestaankin. Mä teen tarkoituksella osa-aikaista duunia, että saan hoidettua kodin ja lapset hänen reissuduunatessa.

Miehellä on pari-kolme kuukautta vuodessa, kun on vaan kotona. Silloin saadaan paljonkin yhteistä aikaa keskenämme, joskus jopa riidaksi saakka.

Kiva lukea muiden kokemuksia! Oma mieheni on muutaman kerran kuukaudessa työmatkalla.Kaupassa hän käy ennen lähtöään että minulla olisi helpompaa kun autoa ei ole aina käytöässä.Otetaan rennommin kun hän poissa,ruoka jotain helppoa, en siivoa joka päivä.Silti kun lapset olivat pienempiä,oli rankkaa olla yksin ja saatoin olla raivotar kun hän tuli reissusta.Kerrankin hän oli mennyt äidilleen syömään suoraan reissusta kun olin viikon uhmaikäisen kanssa taistellut yksin kotona.Siitä tuli ikävä riita.Nyt lapset ovat jo kaikki eskarissa tai vanhempia enkä enää tuskastu yksin.

Vierailija kirjoitti:

Mun mies tekee just tota, että valitsee itselleen lennot niin, että kohteeseen jää yksi tai kaksi ihan lomapäivää. Se on tosi perseestä. Ymmärrän, että työreissuille ei mitään voi, mut perheellisenä ois tosi reilua tehdä se työ ja tulla kotiin.

Harvoin työmatkoilla pääsee valitsemaan ohjelmaan vapaapäiviä. Meillä se onnistuu vain siinä tapauksessa, että pidemmän matkan kokonaiskustannukset ovat halvemmat kuin lyhyemmän (kun lasketaan lentoliput, hotelli ja päivärahat). Joskus rahaa saattaa säästyä, jos kohteeseen pääsee halvalla lomalennolla tai lentämällä menomatkan lauantaina tai paluumatkan sunnuntaina. Kaikkein harvinaisinta on se, että koneet ovat niin täynnä, että halpoja lippuja ei toivotulle päivälle ole enää jäljellä. Jos niin käy, ylimääräinen päivä perillä saattaa sopia työnantajallekin.

Asiat olivat toisin joskus muinoin eli vielä 1990-luvulla. Silloin lentolippujen hinnoittelu oli täysin toisenlaista. Jos et ollut perillä vähintään kolmea yötä, joista yksi lauantain ja sunnuntain välinen yö, jouduit ostamaan kalliin businesslipun. Jos halusit tehdä halvan työmatkan, jouduit olemaan kohteessa jommankumman viikonloppupäivän. Olihan siinä puolensa, mutta ei sekään mitään hupia ollut, kun perilläolo oli pakotettua.

Varsinaista lomaa matkan yhteyteen ei saa ottaa tai ainakin silloin toisen suunnan lennot pitää maksaa itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tule riitoja ennen eikä jälkeen työmatkojen.

Raskaitahan ne on. Sille kotiin jäävälle ja myös sille reissaajalle. En ymmärrä miksi niistä matkoista pitäisi vielä raskaampia tehdä riitelemälllä. Mieluummin tehdään jotakin kivaa yhdessä.

Meillä on tapana tehdä asiat helpoimmalla tavalla silloin kun puoliso on työmatkalla. Tilataan pitsat tai käydään ulkona syömässä. Kotitöitä ja pyykkäämisiä siirretään suosiolla myöhemmäksi. Ei se haittaa jos koti on vähän aikaa sekaisin. Kyllä se sotku siitä saadaan raivattua kun tilanne normalisoituu.

 

Mutta noin ei voi elää viikosta toiseen. Siitähän tässä nyt keskustellaan, kun mies on jatkuvasti työmatkoilla. 

Miksi ei voi?

Meillä on välillä eletty pitkiäkin aikoja noin kun kumpikin ollaan reissattu vuorotellen.

Silloin kun lapset olivat pieniä niin palkattiin välillä apua. Se ei tule kovin kalliiksi kotitalousvähennysten jälkeen.

Nyt kun lapset ovat koululaisia, osaavat he olla avuksi kotona.

Mielenkiintoinen keskustelu. Tuossa edellä olevassa perheessä saattaakin olla aika tasapuolinen tilanne, koska molemmat puolisot reissaavat työnsä takia. Tällöin molemmat puolisot osaavat arvostaa niin reissussa olevaa kuin kotiin jäävää puolisoa. Usein kuitenkin vain toinen puolisoista reissaa, jolloin paljon reissaava puoliso ikään kuin tipahtaa kotiarjesta pois ja saattaa pitää arkea hoitavaa puolisoa itsestään selvyytenä.  Homma voi jatkua samanlaisena, vaikka puoliso palaakin kotiin. Roolit tavallaan säilyy.

Sitten täytyy ottaa huomioon myös reissujen pituus. Onko reissut kotimaassa vai ulkomailla? Onko 2 päivää vai vaikka 2-3 viikkoa putkeen? Minkä ikäisiä lapset ovat? Asuuko isovanhemmat lähellä? On  eri asia olla yksin vastuussa lapsista  ja arjen pyörimisestä 2 viikkoa 24/7, kuin vaikkapa vain kaksi päivää. Toisaalta paljon lyhyitä reissuja tekevä on tavallaan koko ajan lähdössä ja sekin on perheelle stressaavaa.

Itse olen ollut mieheni kanssa yhdessä kohta 19 vuotta. Hän on automaatioinsinööri ja hänen työnsä kuvaan ovat aina kuuluneet lyhyet ja pitkät työmatkat Eurooppaan, Amerikkaan, Aasiaan ja Australiaan sekä välillä myös kotimaahan. Matkapäiviä on vuodessa noin 100-150 eli vaihtelua on. Nykyään muutaman päivän kotimaan matkat eivät tunnu enää missään, silloin puolisokin on lähempänä ja tiedän, että hädän sattuessa voi ajaa illalla kotiin, vaikka aamulla pitäisi ajaa takaisin samaan paikkaan. Kun reissut ovat ulkomailla silloin olen arjesta vastuussa yksin ja esim. 2 viikon työreissu jo tuntuu minunkin jaksamisessa, vaikka olen miehen reissaamiseen tottunut. Lähimmät isovanhemmat asuvat n. 170 km:n päässä eli eivät kovin lähellä. Muutakaan hoitoapua ei ole lähellä. Tokihan satunnaista hoitoapua voi palkata, mutta ei se ole sama kuin jos arjen jakaa oma puoliso koko ajan. Meidän lapset ovat 9- ja 11-vuotiaita eli eivät enää alle kouluikäisiä ja elämä on helpottunut huomattavasti. 

Ehkä tämän asian voisi koota seuraavasti: arvostakaa toistenne työtä ja sanokaa se ääneen. Kotiin jäävälle voi sanoa, että arvostaa sitä, että hän jaksaa pitkiä aikoja yksin lasten kanssa. (Mitä pienemmät lapset sen raskaampaa se on.) Ja ilmaista, että ikävöi kotiin, eikä työmatkalle ole kiva lähteä vaan se on pelkästään pakollinen työkuvaan kuuluva juttu. Kotiin jäävän puolison täytyisi myös ilmaista tarpeeksi selvästi, että ei jaksa enää, jos kaikki jatkuu samanlaisena ja miettiä yhdessä rakentavasti ratkaisua asiaan. Usein arkea varmaan suoritetaan tukka putkella, varsinkin, kun molemmat vanhemmat ovat työelämässä eikä pysähdytä oikeasti miettimään arkea helpottavia asioita ennen kuin on melkein liian myöhäistä.

Tsemppiä kaikille työn vuoksi matkustaville ja heidän puolisoilleen!

Muistan hyvin nuo ajat. Kolmen lapsen ollessa pieniä, mies joutui matkustamaan aika paljon. Kyllä olin muutamankin kerran lähdössä pois kotoa samalla ovenavauksella kun hän tuli sisään. Mietin myös eroa ja soitin itkuisia puheluita väsyneenä.

Olin kuumeessa kerran ja en tietenkään voinut levätä ja mietin miten hullua elämä on ja kaduin lasten hankintaa kun ne pilasivat elämäni ja olivat lähellä viedä mielenterveyteni. Mies soitteli ulkomailta ja kertoi, että ovat lähdössä illalliselle ja olin silloin niin katkera hänen vapaudesta, että itkin väsyneenä suureen ääneen. Se väsymys kotona olevalle kun ei suurelta osin ole fyysistä vaan henkistä sen sitovuuden vuoksi. Tunsin välillä olevani ansassa ja vankilassa kotona.

Nyt lapset ovat jo isompia ja voin lähteä harrastuksiin ja kauppaan ilman heitä. On kimppakuljetuksia harrastuksiin jne. Silti välillä väsyttää arjen kiireet ja sitä haluaisi vain olla yksin. Todella harvoin olen edelleenkään yksin kotona.

Ap:lle, tiedän, että rankkaa on ja välillä miettii onko perhe kaiken sen arvoista, mutta yritä nyt helpottaa arkea kaikin keinoin ja muutaman vuoden päästä se helpottuu kun lapset kasvavat eivätkä sido sinua enää samalla tavalla.

Jossain vaiheessa kun lapset olivat vielä pienempiä ahdistuin kovasti etukäteen miehen työreissuista ja se aiheutti meillä kyllä monesti riitoja. Eli vika oli yleensä minussa. Nykyään kun lapset ovat vähän isompia (koululaisia ja 1 alle kouluikäinen) olen rennompi ja huomaan ettei riitoja tule enää reissujen takia niin paljon. Silti nykyäänkin, jos on pitempi reissu (tarkoittaa meillä esim 3 yön reissua) niin huomaan että ennen lähtöä saattaa alkaa tehdä mieli tiuskia ja alkaa vetää "marttyyriviittaa" ylle. Yritän tietoisesti eroon tuosta koska tiedän että reissut ei oo miehellekkään hupireissuja. Tilanne helpottuu itsellä heti kun mies on lähtenyt ja hommat pyörii omissa hyppysissä omalla rutiinilla. Jostain syystä juuri tuo hetki ennen lähtöä on vaikeinta itselle.

Vierailija kirjoitti:

Jossain vaiheessa kun lapset olivat vielä pienempiä ahdistuin kovasti etukäteen miehen työreissuista ja se aiheutti meillä kyllä monesti riitoja. Eli vika oli yleensä minussa. Nykyään kun lapset ovat vähän isompia (koululaisia ja 1 alle kouluikäinen) olen rennompi ja huomaan ettei riitoja tule enää reissujen takia niin paljon. Silti nykyäänkin, jos on pitempi reissu (tarkoittaa meillä esim 3 yön reissua) niin huomaan että ennen lähtöä saattaa alkaa tehdä mieli tiuskia ja alkaa vetää "marttyyriviittaa" ylle. Yritän tietoisesti eroon tuosta koska tiedän että reissut ei oo miehellekkään hupireissuja. Tilanne helpottuu itsellä heti kun mies on lähtenyt ja hommat pyörii omissa hyppysissä omalla rutiinilla. Jostain syystä juuri tuo hetki ennen lähtöä on vaikeinta itselle.

Juurikin näin! Kyllähän kaikki pyörii rutiinilla kun mies on poissa. Nyt ollaan oltu koko perhe jo 2 viikkoa kotona, ilman työreissuja. Kun taas alkuviikosta tuli ensimmäinen reissu, alkoi ahdistaa. Nyt reissuputkea Luultavasti joululle, viikottain. Eli pienen tauon jälkeen taas ensimmäinen on hankala ja mieli oli maassa. Sanomista tuli.

Ajattelin, että kyse olisi siitä, että mies tyhjentäisi omat varastonsa johonkin toiseen naiseen matkalla :D

Käytkö ap töissä vai oletko kotiäiti?

Vierailija kirjoitti:

Käytkö ap töissä vai oletko kotiäiti?

Töissä käyn ihan normaalisti. Työvuoroja 7-18 välillä.

Ei. Käytämme ajan laatuajan viettämiseen. Selviin arjesta ilman miestäkin. Niin hänkin selvii kun itse olen työmatkalla. Yhteistä aikaa ei kannata käyttää turhasta jankkaamiseen. Mieluummin kannattaa opetella itsenäiseksi.