Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Miten oppia olemaan olematta kateellinen?

Vierailija

Huomaan olevani kateellinen joillekin ihmisille. Katkera melkeinpä. Mutta en haluaisi olla.

Ensinnäkin mistä tällainen piirre itsessäni voi johtua? Ja toiseksi, miten siitä on mahdollista päästä eroon?

Kokemuksia? Ajatuksia?

Sivut

Kommentit (20)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
huonosta itsetunnosta johtuu, huomaan välillä saloja piirteitä itsessäni

No niinpä niin, miten sitä itsetuntoa sitten voisi parantaa? En tiedä onko mulla oikein työkaluja. t.ap

Vierailija

Miksi ei saisi tuntea kateutta? Kaikki tuntevat tuota ajoittain, enemmän tai vähemmän. Asia helpottaa kun annat itsellesi luvan olla juuri niin kateellinen kuin sillä hetkellä olet. Lähde vaikka lenkille jos kovasti ahdistaa. Ei kateus kerro itsetunnosta mitään, sillä itsetunto on vanhentunut käsite, josta kenelläkään ei ole selkeää käsitystä. Kateus on ihan normaali tunne, vaikka joskus rasittavakin.

Vierailija

Voi olla huonoa itsetuntoa, mutta myös ihan sitä että ei ole saanut sitä mitä elämässään on kovasti toivonut. Ei esimerkiksi lapsettomuus (vaikka haluaa lapsia) ole mikään itsetuntokysymys, ja silti hän voi olla kateellinen niille jotka lapsia ovat saaneet.

Minä ainakin olen usein kateellinen, koska monet joko saavat elämässään parempaa tai yltävät elämässään parempaan kuin minä, vaikka yritän. Jos en yrittäisi, voisin uskotella että pystyisin samaan kuin he, mutta vaikka en pysty vaikka tosissani yritän, niin kyllähän se korpeaa.

Tänään viimeksi olen katsonut joukkoa nuoria, hyvännäköisiä ja älykkäitä ja hyvätuloisia lääkäreitä työssään ja miettinyt, että jotkut saa paljon jo syntymästään, sellaista joiden avulla heidän on mahdollista valita elämässään ja joka johtaa taas sitten uudenlaiseen hyvään.

Vierailija

Katkeruus ja negatiivinen kateus on kuluttavaa. Kyllähän sitä saa olla kateellinen sillä mielellä että kumpa mullakin olisi tuollainen jonain päivänä, se on haaveilua, eikä niin että tuo työkaveri ei olis ansainnu tuollasta kivaa juttua, kumpa se menettäis sen. 

Negatiivisella kateellisuudessa ei ole mitään järkeä, koska kaikilla ihmisillä myös niillä tosielämän hannuhanhilla on joskus vastoinkäymisiä, ennemmin tai myöhemmin, ja jos on kateellinen heidän onnestaan, on kateellinen väkisinkin myös heidän epäonnestaan, yleensä se jolla näyttää olevan kaikki mahdollinen hyvä, osaa vaan peittää paremmin sen surunsa, esim. lapsettomuuden, alkoholisoitumassa olevan puolison, sairaan vanhemman, rakkaudettoman avioliiton, taloudelliset ongelmat, mitä nyt kelläkin ristinään on.

Mulla on yksi ystävätär jolla on mennyt mun tiedon mukaan aina hyvin, jo ala-asteella oli todella hyvä kaikissa aineissa, ja nyt nelikymppisenä tuntuu että hänellä menee mahtavasti, mutta tiedän että lapsena hän kärsi kovasti ujoudesta ja suorituspaineista, ja luulen että jos oltaisiin läheisiä näin aikuisena, niin varmaan tietäisin että hänellä on ollut vaikeuksia, ei kenenkään elämä ole pelkkää ruusuilla tanssimista.

Vierailija

Kaikilla on toki vaikeuksia, mut osalla elämä on paljon rankempaa kuin toisilla, ilman että se on oma valinta. On esimerkiksi aivan eri asia ponnistaa elämään huonosta ja rikkinäisestä kodista kuin hyvästä ja varakkaasta kodista. On eri asia saada esimerkiksi taloudellinen alkupääoma omaisuuden kerryttämiseen omilta vanhemmilta, kuin yrittää säästää vaikkapa asunnon käsirahaa samalla kun maksaa suurta vuokraa. On eri asia olla terve kuin sairas.

Elämä on epäreilua, eikä kaikilla ole samaa määrää ongelmia tai samantasoisia ongelmia. 

Vierailija

Ilmeisesti toiset on sitä mieltä, että ole vaan kateellinen ihan rauhassa, ja toiset sitä mieltä että pitäisi jotenkin kehittää itseään (tai itsetuntoaan), jotta näistä tunteista pääsisi yli.

Itse kallistuisin kyllä ehkä kuitenkin ennemmin viimeiseen. Tai että se olisi se ideaali. Mutta onko valmiuksia siihen? Jos on vaikka rikkinäisestä kodista, ja ollut paljon vaikeuksia elämän aikana. Miten sellaista voi kääntää voimavaraksi? Siitä aina puhutaan, kuinka vastoinkäymiset pitäisi kääntää voimavaraksi ja kasvuksi, mutta onko se vaan sanahelinää vai voiko ihminen kehittyä loputtomasti vaikeuksista huolimatta ihan vaan tahdon voimalla? 

t.ap

Vierailija

Voita parikymmentä milliä Euro Jackpotista laita rahaa kauneusleikkauksiin ja osta kaikkea mihin muilla ei ole varaa. Tämä on hyvä lähtökohta.

Vierailija

Mitään aineellista on turha kadehtia - kerralla ei voi asuakiin yhdessä kodissa, käyttää yhtä kenkäparia ja ajaa yhdellä autolla. Määräänsä enempää ei voi myöskään syödä tai juoda.Kalleimmatkin tavarat ovat silti vain tavaroita, eikä mikään, millä on oikeasti väliä, o!e rahalla ostettavissa, eikä käärinliinoissa ole taskuja.

Vierailija

Se, että vaikeudet voi kääntää voimavaraksi on ihan pelkästään yritys lohduttaa niitä, joilla on rankkaa. Jos menee minne tahansa vaikeasti sairaiden osastolle kysymään, että antaako tää kipu ja menetys ja sairaus ja avuttomuuden tunne sulle nyt hirveästi voimaa ja auttaa sut positiivisemmaksi ja onnellisemmaksi ihmiseksi, niin koko kysymys on täysin naurettava. Joskus elämä on niin hirveän rankkaa, että itseään voi onnitella jo siitä että selviää siitä hengissä. Henkisestä kasvusta voi murehtia myöhemmin jos silloin enää viitsii ja jaksaa vaivautua.

Vierailija

Omia taustojani sen verran, että menneisyydessäni on yksi pidempi parisuhde, johon kuului useamman vuoden erittäin vaikea ja kuluttava ajanjakso. Kuvioissa oli päihdeongelmia, väkivaltaa, alistamista, taloudellisia ongelmia, masennusta, ja vähän muutakin arkea hankaloittavaa. Pimeimpinä hetkinä harkitsin itsemurhaa ja yleisesti olin hyvin kateellinen niille läheisille, joilla meni edes näennäisesti paremmin. Olin katkera muiden taloudellisesta hyvinvoinnista ja kaikesta missä se näkyi.

Tuolloin päätin, etten anna periksi vaan tavalla tai toisella selviän kaikesta jotenkin. Nyt kaikki on enemmän kuin hyvin ja vaikka taloudellinen tilanne on edelleen heikko, en ole jaksanut murehtia sitä aikoihin. Olen oivaltanut ettei se raha lopulta tuo onnea vaan aikalailla ihan kaikki muu, olkoonkin tämä kuinka klisee vaan:)

Olen hyvässä parisuhteessa ja minulla on kiva työ, eikä kumpaakaan voisi mitenkään korvata rahalla. Samoin hyvä terveys ja mielekkäät harrastukset ovat arvokkaampia kuin vaikkapa lottovoitto, ei sillä ettenkö minäkin aika ajoin haaveilisi kaukomatkoista ja uudesta asunnosta. Pointtina tässä kai oli se, että kaikki lähtee omasta ajattelusta ja sen muuttamisesta, ja se on jokaisen tehtävä itse:)

Vierailija

Ylenmääräinen kärsimys ei ole kenellekään hyväksi mutta kyllä mä koen viisastuneeni vastoinkäymisistä. Osaan olla kiitollisempi pienistäkin asioista, -muistissa on, miten huonosti asiat myös voisi olla.

Ja jos on tyytyväinen elämäänsä, ei tunne kateutta häiritsevissä määrin. -On ymmärrettävää jos tammikuun viimassa tarpoessaan vtuttaa jos kaverilta tulee viesti jostain palmun alta ;)

Sivut

Uusimmat

Suosituimmat

Uusimmat

Suosituimmat