Miten joku voi sanoa ettei rahat riitä ruokaan? Ruokaa saa tehtyä niin halvalla, että
Me välillä syödään edullisestikin mutta sitten mopo karkaa käsistä ja pitää ostaa kaikenlaisia hedelmälajikkeita, lihoja, juustoja, leipiä... Kyllähän noi maksaa! Mutta kun ei tee mieli jäädä puurolinjallekaan:(.
Kommentit (339)
kun me köyhät yksi toisensa jälkeen todella kyllästymme lantturaasteeseen ja nakkikeittoon...
on kyse, miten köyhä voi syödä halvalla koko kuun masunsa täyteen. Mutta minun tavoitteeni olikin viedä tätä keskustelua filosofiselle uralle. Miksi ihmeessä jonkun ihmisen pitää elää yksi ainoa elämänsä niin, ettei ole rahaa kuin syödä suomalaista itsetekemää kotiruokaa. Mitä elämää se sellainen on????? Ei mitään. Mieluummin vetäisin itteni hirteen, kun alistuisin jatkuvaan leipomiskierteeseen ja porkkananpuremiseen.
Ihan vain että tiedän välttää niitä kauppoja. Uskomaton kiskurihinta!
Itse käyn ihan tavallisessa S-marketissa, jossa 400 gramman paketti nautajauhelihaa maksaa 2.49e normaalisti, ja sitten puoleen hintaan tietysti puolet siitä. Yleensä joudun ostamaan täyteen hintaan, juuri siksi että työpäivän jälkeen ne puolen hinnan paketit ovat jo menneet, mutta en silti maksa tuota 2.49:a enempää koskaan.
syömään jotain soijarouhetta tai linssejä, eivätt edes koirat... karseeta mautonta moskaa. Katsos kun kaikki eivät ole yksinhuoltajia, vaan on se mieskin ruokittava, eikä sille voi tuollaista kevytsapuskaa tarjota, tulee sanomista.
Meillä ainakin fyysisesti raskasta työtä tekevälle miehelle maistuu soijalla jatketut liharuoat, kun vain maustaa kunnolla. Samoin juurekset ja kasvikset (joita saa tosi halvalla esim. suoraan tuottajilta tai sitten itse kasvattamalla, jos on tilkku maata).
Se haisee pahalta ja maistuu pahalta.
Lihan maku muuttuu vanhetessaan.
Meillä noita alennusjauhelihoja syö ainoastaan koira.
Kaikissa lihatuotteissa kannattaa panostaa edes jonkinlaiseen laatuun ja tuoreuteen.
varmaan joskus ok mutta usein käytettynä, pitemmällä terveys-ja hyvinvointitähtäimellä ei varmaan hyväksi?
ja HUOM! alle 1 v ei sitä suositella annettavaksi lainkaan säilöntä -suola ym aineiden takia !!!! , Taitaapa olla muusipaketin kyljessäkin ko. varoitus
Toki moskaa kuin moskaa voi antaa ihan miten usein ja minkä aikäisille lapsilleen haluaa-maha varmasti tullee täyteen juuri sinä päivänä mutta...
Onneksi itse osaan! ja jos croissantit on sen luksuselämän vertauskuva, niin pieleen meni: kyllä minä sellaisetkin itse teen. Ovat tosin juuri sitä vehnäjauhomoskaa, mitä monet haukkuivat.
Tänään me söimme:
Aamupala: itsetehtyjä moniviljasämpylöitä (Lidlissä halvimmat rouheiset sämpyläjauhot sekä 4-viljan hiutaleet), Lidlin todella halpa mutta herkullinen edam; omenoita (Lidlistä 1,19/kg); keitetyt kananmunat; maito; itselleni espresso mutteripannulla (Lidlissä on paras espresso!)
Lounas: Riisipuuro, jälkiruuaksi hedelmäsalaatti (omena, banaani, appelsiini, viinirypäle, mango. Kaikki Lidlistä 0,99-3,99/kg).
Välipala: sämpylät, maustamaton jogurtti pakastevadelmilla (kerätty vanhempieni puutarhasta, pakkanen meillä täynnä marjoja ym).
Päivällinen: kanan rintafileet (kaupasta -50%) kerma-rakuuna-suppilovahverokastikkeessa (suppilovahverot itse poimittuja); valkosipulinen linssimuhennos; basmatiriisi (halvin kilohinta etnisistä kaupoista); hunajaiset uunijuurekset (lanttu, porkkana, punajuuri); kurkkua ja tomaattia (ulkomaisia tietenkin!). Jälkiruuaksi jäätelöä (litran pakkaus).
Iltapala: lettuja ja marjoja. Lettutaikinassa mukana edellisillan kaurapuuron jämät.
Tämä kaikki todella halvalla. Eikä mitään valmista.
"olen mieluummin perheeni kanssa kuin käytän tunteja ruuanlaittoon töiden jälkeen"
MIKSI ette YHDESSÄ laita sitä ruokaa, ottakaa ja opettakaa lapsenne jo pienestä pitäen auttamaan ja tekemän ruokaa niin oppivat arvostamaan ruokaa ! Se on yhteistä aikaa se ruuanlaittokin! Samalla voi jutella päivän kuulumiset.
Niin, ja tiedän että taaperoiden pitäminen mukana köksäpuuhissa rasittavaa väsyneenä, nälkäisenä näin mutta ajan mittaan, iän ja taitojen karttuessa homma helpottuu.
jonka mies syö sen 4€:n makaronilaatikon yhdellä aterialla :) Me ollaan molemmat hoikkia,ukkokulta tosin on kaksimetrinen,mutta sen pituiselle tuo 100kg:n elopaino on ihan ok.Liikutaan paljon,mies harrastaa urheilua aktiivisesti,ja voin sanoa että vaikka tekisin 100l makkarakeiton,saisimme lipittää sen vaikka kerralla tulematta kylläisiksi...jmeillä tuo itumeininki ei kyllä tulisi edes kysemykseen,kyllä mies naurais mut pihalle jos jotain linssikeittoa tarjoaisin.Jotta kyllä näistä suht pienistä tuloista ruoka vie ison osan,ja hyvä että riittääkään.Autosta olemme luopuneet,samoin kaikesta luksuksesta kuten juustosta leivän päällä =0),vaatteita ostetaan harvoin,siis me aikuiset,samaten yritän pitää tukkamallin sellaisena ja sen värisenä ettei kampaajalla tarvi päätä käyttää kuin max.3 krt. vuodessa.Itse olen täysin raitis ja savuton,koska turhempia rahanreikiä en tiedä..Asioita joista en tingi ovat kuitenkin lasten monipuolinen ruokavalio,ja kaikki lasten vaatteet ja tarvikkeet tulee olla siistejä ja kunnollisia,mikä ikävä kyllä ylensä merkitsee uutta,koska harvoin kirpparikama vastaa kunnoltaan käsitystäni siististä ja kunnollistesta.Minun mielestäni sillä perus (mitättömällä) toimeentulotuella ei kyllä pysty tarjoamaan lapsille heidän ansaitsemaansa elintasoa,mutta se nyt on jokaisen oma valinta jos semmoisella suostuu elämään.
Onneksi itse osaan! ja jos croissantit on sen luksuselämän vertauskuva, niin pieleen meni: kyllä minä sellaisetkin itse teen. Ovat tosin juuri sitä vehnäjauhomoskaa, mitä monet haukkuivat.
Tänään me söimme:
Aamupala: itsetehtyjä moniviljasämpylöitä (Lidlissä halvimmat rouheiset sämpyläjauhot sekä 4-viljan hiutaleet), Lidlin todella halpa mutta herkullinen edam; omenoita (Lidlistä 1,19/kg); keitetyt kananmunat; maito; itselleni espresso mutteripannulla (Lidlissä on paras espresso!)
Lounas: Riisipuuro, jälkiruuaksi hedelmäsalaatti (omena, banaani, appelsiini, viinirypäle, mango. Kaikki Lidlistä 0,99-3,99/kg).
Välipala: sämpylät, maustamaton jogurtti pakastevadelmilla (kerätty vanhempieni puutarhasta, pakkanen meillä täynnä marjoja ym).
Päivällinen: kanan rintafileet (kaupasta -50%) kerma-rakuuna-suppilovahverokastikkeessa (suppilovahverot itse poimittuja); valkosipulinen linssimuhennos; basmatiriisi (halvin kilohinta etnisistä kaupoista); hunajaiset uunijuurekset (lanttu, porkkana, punajuuri); kurkkua ja tomaattia (ulkomaisia tietenkin!). Jälkiruuaksi jäätelöä (litran pakkaus).
Iltapala: lettuja ja marjoja. Lettutaikinassa mukana edellisillan kaurapuuron jämät.
Tämä kaikki todella halvalla. Eikä mitään valmista.
Linsseissä on muuten energiaa 293 kcal/100 g Proteiineja 24.4 g.
Naudan jauhelihassa 228 kcal/100 g. Proteiineja 17 g.
(lähde: fineli)
Voitte sanoa sen niille miehille, jotka nauravat linssisopalle..
Linsseissä on muuten energiaa 293 kcal/100 g Proteiineja 24.4 g.
Naudan jauhelihassa 228 kcal/100 g. Proteiineja 17 g.
(lähde: fineli)
Voitte sanoa sen niille miehille, jotka nauravat linssisopalle..
Ja parempi olis mitä rasvaisempi jauheliha...
Sämpylät eivät ole pelkkää vehnäjauhoa. Riisiä ei kulu paljonkaan, kun lautanen täyttyy kasviksista. Ai niin - te hh-tietoiset kammoatte juureksia! Välipalaksi syön itse vain jugurttia, lapset lisäksi sämpylät. Makeutusaineena (itselleni) käytän makeutusjauhetta. Lettutaikinaan ei tarvitse laittaa vehnäjauhoja kuin hyppysellinen, kun tulee jo tuota kaurapuuroa ja lisäksi ohrajauhoja. letut ovat muuten hyvä proteiininlähde, kun laittaa monta kananmunaa joukkoon. Riisipuuron hh-pitoisuushan jää todellisuudessa melko pieneksi.
Huhhuh, mikä hh-määrä!
Onneksi itse osaan! ja jos croissantit on sen luksuselämän vertauskuva, niin pieleen meni: kyllä minä sellaisetkin itse teen. Ovat tosin juuri sitä vehnäjauhomoskaa, mitä monet haukkuivat.
Tänään me söimme:
Aamupala: itsetehtyjä moniviljasämpylöitä (Lidlissä halvimmat rouheiset sämpyläjauhot sekä 4-viljan hiutaleet), Lidlin todella halpa mutta herkullinen edam; omenoita (Lidlistä 1,19/kg); keitetyt kananmunat; maito; itselleni espresso mutteripannulla (Lidlissä on paras espresso!)
Lounas: Riisipuuro, jälkiruuaksi hedelmäsalaatti (omena, banaani, appelsiini, viinirypäle, mango. Kaikki Lidlistä 0,99-3,99/kg).
Välipala: sämpylät, maustamaton jogurtti pakastevadelmilla (kerätty vanhempieni puutarhasta, pakkanen meillä täynnä marjoja ym).
Päivällinen: kanan rintafileet (kaupasta -50%) kerma-rakuuna-suppilovahverokastikkeessa (suppilovahverot itse poimittuja); valkosipulinen linssimuhennos; basmatiriisi (halvin kilohinta etnisistä kaupoista); hunajaiset uunijuurekset (lanttu, porkkana, punajuuri); kurkkua ja tomaattia (ulkomaisia tietenkin!). Jälkiruuaksi jäätelöä (litran pakkaus).
Iltapala: lettuja ja marjoja. Lettutaikinassa mukana edellisillan kaurapuuron jämät.
Tämä kaikki todella halvalla. Eikä mitään valmista.
Linssisoppaan kun lisäät runsaasti rypsiöljyä, on rasvaa jopa enemmän kuin jauhelihassa ja superterveellistä.
p.s. rypsiöljy on yksi halvimmista enerhia/hintasuhteeltaan
Vähän hintoja vertailemalla. Esim. juuri jauhelihassa - ja puhun nyt naudan paistijauhelihasta - on eri valmistajilla ja eri kauppaketjuissa aivan valtavia eroja kilohinnassa. Esim. Prismassamme on naudan paistijauhelihaa alle 6 e/kg mutta samassa tiskissä sitä on lähes 10 e/kg. Samoin juustoissa on kilohinnassa aivan valtaisia eroja - tosin valitettavasti ne halvimmat, kuten "arkijuusto" ovat täysrasvaisia.
Silti muutamassa asiassa tässä ketjussa ollaan hakoteillä. Yksi suurimmista on tuo ruoan määrä. Meillä on 5 henkinen perhe. Jos teemme esim. spaghetinkastikkeen, sihen menee väistämättä 2 pakettia jauhelihaa. Mieheni kokkaa tuossa juuri porsaankyljyksi, joita ostin eilen 3 pakettia, eli 9 kpl. Ehkä 1 kpl jää minulle huomiseksi evääksi.
Samoin on tuo tarjouslihojen yms. ostelu. Niiden varaan ei kyllä tavallinen työssäkäyvä voi laskea. Itse hyödynnän aina tarjouslihat ja laitan myös pakkaseen. En kuitenkaan voi juosta kaupasta toiseen etsimässä oranssin lapun paketteja, ei meillä niitä ainakaan lähikaupassa klo 17 jälkeen kauheasti löydy - ehkä kotiäidit on kolunneet tarjoustiskit jo päivällä :)
Lisäksi aina ei halvaksi ajateltu ruoka ole halpaa. Ostin esim. eilen noita porsaankyljyksiä hintaan 9,90 e/kg Citymarketista. Samalla reissulla ostin naudan ulkofilettä hintaan 15 e/kg ja kirjolohta hintaan 3,95 e/kg. Mielestäni tässä on jonkinlainen epäsuhta - en olisi ostanut noita kyljyksiä jollein olisi tullut lapsille jo luvattua.
Mä en oikein usko tota 120e/kk!
Kerro mitä se sisältää ja millaisia ruokia laitat?
Eli minä uskon ainakin olevan mahdollista. Hänhän mainitsi että lapsi syö hoidossa viikolla ja itsekin taitaa olla kovin pieniruokainen. :)
Meillä 7-henkinen perhe ja käytännössä keskimäärin joka aterialla on noin 7 henkeä syömässä (vaikka osa koulussa, mies töissä, niin mulla hoitolapsia jotka syö päivällä meillä). Meillä kauppalaskut pyöri viime vuonna n. 800-1000 euron hujakoilla kuussa (ellei ylikin), eli tuosta tulisi n. 115-140e/kk/henkilö. Ja tuolla summalla syö siis jokainen kaikki ateriat kotona, kun taas 120e/kk söivät noin puolet aterioista kotona.
Itse voisin kyllä nipistää ruokamenoista, ostan jotakin puolivalmista, pari kertaa kuussa ihan valmisruokaakin, vaikka periaatteessa teenkin joka päivä ruokaa ihan perustarvikkeista. Emme myöskään kummemmin säästele kasviksista, hedelmistä tai lihan/kanan laadusta vaikkemme kokolihaa juuri syökään. Liha vähärasvaista naudan jauhelihaa, broilerit maustamattomia fileitä, jonkin verran kalaa (lähinnä lohta tai pakasteseitä juuri hinnan takia). Kuopuksen allergiat vielä sekoittavat pakkaa ja hänelle teenkin usein ihan oman ruoan. Joskus tulee myös ostettua valmiita leivonnaisia itselle herkuksi, täytyisi leipoa enemmän (tai jättää syömättä kokonaan).
mitä ostan marketista. Mistäkö tiedän? Siitä, että käytössä on erillinen talouskukkaro, johon nostan 1. päivä kuuta 120 euroa. Kukkaro lähtee kauppaan mukaan - jos kukkaro ei ole mukana, ei tule kauppoja (poikkeuksena se, että jossakin on huisin hyvä tarjous tai punalappuisia lihoja, heh :D )
Tässä kaikessa on mm. hammastahna, wc-paperi (talouspaperia en käytä), leivinpaperi, lapsen shampoo. En ole ostanut esimerkiksi suihku- tai käsisaippuaa varmaan vuosiin, kun niitä tulee lahjaksi, samoin kynttilät, servetit jne. Käytän kestositeitä, lapsi ei käytä enää vaippoja. Tiskiaineen, pyykinpesuaineen ja huuhteluaineen ostan yleensä Ruohonjuuresta irtomyyntinä, isomman satsin. Menee useampi kymppi, tosin kestääkin kaaaaauan. Joskus niihin laitetaan talouskukkaron jämät, joskus yritän säästä sen jostain muualta.
Lapsi saa monipuolisen ruuan päiväkodissa ja minä halutessani saan syödä koululla 1,20 eurolla niin, että napa ruskaa. Teen paljon puuroja (uunipuuroja, haudekattilassa, normipuuroja), esim. aamu- ja iltapalalla ei meillä leipää juuri laitella, joskus lounaan korvaa puuro. Syön itse pitkälti keittoja, koska pidän niistä (ja okei, olen tiedostanut, että ne ovat edullisia ja saavat aikaan kylläisyydentunteen tehokkaasti... :) ). Toki osaan pureskella myös ihan kiinteää ravintoa! Kasvissosekeitot on kyllä mulla viikon ruokalistan pääruuat, koulussa olen kaikkiruokainen. Lapsi syö illalla yhden lämpimän aterian, joka voi olla vaikka lihakeitto tai kasviksin höystetty makaroonilaatikko, quinoapaella tai maksalaatikko, tattaripuuro mustikoilla tai soijarouhebolognese ja täysjyväspagetti. Leivät teen itse, tosin joskus ostan edullista leipää leipomon tehtaamyymälästä. Muuten: minulla itselläni on keliakia. Voitte miettiä, paljonko ekstraa se lisää ruokalaskuun... näin ollen en siis syö itse leipää.
Viikonloppuna laitan yhden ruokaisamman ruuan per päivä, yleensä siis päivällisen aikoihin. Tänään, kun oli pyhä, söimme rakuuna-hunajaporkkanoita, kermaperunoita ja uunilohta. Jälkiruuaksi tein hedelmäsalaattiannokset. Itse en syönyt aamukahvin ja -puuron lisäksi muuta, lapsi söi lounaalla kasvispihviä ja raejuustoa.
Ruokailu ei jakaudu tasaisesti, sillä näin pyhinä ja vapaapäivinä käytämme enemmän, kuin arkisin. Näin ollen se on jostakin muusta pois. Siksi ostan esim. wc-paperia varastoon silloin, kun on muutama euro "ylimääräistä", samoin täytän kuiva-ainekaappia jos mahdollista. Ei ainakaan nähdä nälkää.
Ja kiitos kysymästä, lapsi on erittäin terve, energinen ja reipas. Ikäisekseen pitkä ja sopusuhtainen. Ei siis tarvitse soitaa lastensuojeluun, että 120 euron nainen pitää lastaan nälässä.
teetkö lasagnenkin saarioisten isosta boxista?
entäs muussin? pussista kaadat maidon joukkoon vaiMeillä ei tehdä lasagnea koskaan.
Juu, tottakai muussi tehdään noin, katsos kun olen työssäkäyvä, ei ole aikaa nysvätä perunoiden keittämisen kanssa puolta päivää, kuten kotiäideillä on. Ruoan on valmistuttava 15 min siit kun tullaan ovesta sisään työpäivän päätteeksi.
mitä vitun perunoita sulla on olen vuorotöissä ja aikaa on paistaa vielä pihvit kaveriks käytä veistä älä kynsiä
Viikonloppuisin sillä ruokitaan isoa hoitolasta eli miesystävääni :)
Mä en oikein usko tota 120e/kk!
Kerro mitä se sisältää ja millaisia ruokia laitat?Eli minä uskon ainakin olevan mahdollista. Hänhän mainitsi että lapsi syö hoidossa viikolla ja itsekin taitaa olla kovin pieniruokainen. :)
Meillä 7-henkinen perhe ja käytännössä keskimäärin joka aterialla on noin 7 henkeä syömässä (vaikka osa koulussa, mies töissä, niin mulla hoitolapsia jotka syö päivällä meillä). Meillä kauppalaskut pyöri viime vuonna n. 800-1000 euron hujakoilla kuussa (ellei ylikin), eli tuosta tulisi n. 115-140e/kk/henkilö. Ja tuolla summalla syö siis jokainen kaikki ateriat kotona, kun taas 120e/kk söivät noin puolet aterioista kotona.
Itse voisin kyllä nipistää ruokamenoista, ostan jotakin puolivalmista, pari kertaa kuussa ihan valmisruokaakin, vaikka periaatteessa teenkin joka päivä ruokaa ihan perustarvikkeista. Emme myöskään kummemmin säästele kasviksista, hedelmistä tai lihan/kanan laadusta vaikkemme kokolihaa juuri syökään. Liha vähärasvaista naudan jauhelihaa, broilerit maustamattomia fileitä, jonkin verran kalaa (lähinnä lohta tai pakasteseitä juuri hinnan takia). Kuopuksen allergiat vielä sekoittavat pakkaa ja hänelle teenkin usein ihan oman ruoan. Joskus tulee myös ostettua valmiita leivonnaisia itselle herkuksi, täytyisi leipoa enemmän (tai jättää syömättä kokonaan).
teetkö lasagnenkin saarioisten isosta boxista?
entäs muussin? pussista kaadat maidon joukkoon vaiMeillä ei tehdä lasagnea koskaan.
Juu, tottakai muussi tehdään noin, katsos kun olen työssäkäyvä, ei ole aikaa nysvätä perunoiden keittämisen kanssa puolta päivää, kuten kotiäideillä on. Ruoan on valmistuttava 15 min siit kun tullaan ovesta sisään työpäivän päätteeksi.mitä vitun perunoita sulla on olen vuorotöissä ja aikaa on paistaa vielä pihvit kaveriks käytä veistä älä kynsiä
mutta itselläni on kyllä myös tapana keittää ne perunat. Siihen se aika menee, ystävä hyvä, minkä varmaan tietäisit jos olisit joskus keittänyt perunoita. Kun tulemme kotiin klo 17, ruoan on oltava valmista 30 minuutin kuluttua siitä kun tullaan kotiin, koska lapsi menee jo kahdeksalta nukkumaan ja syö sitä ennen iltapuuron, ei iltaruokaa voi venyttää kovin myöhäiseksi, muuten ei iltapuuro maistu. Siinä ajassa nyt ei vaan ehdi keittää niitä perunoita, ei vaikka mikä olisi. Kyllä siihen muussin tekoon menee kauemmin kuin puoli tuntia, jos siinä ajassa on tehtävä kaikkea mahdollista muutakin, riisuttava lapsi ulkovaatteista, tyhjennettävä kauppakassit jne. Menee jo 15min että pääsee ruoanlaittoon eli aikaa ei ole edes sitä puolta tuntia oikeastaan.
Meillä pottuja on vaan viikonloppuisin ehkä muutaman kerran vuodessa. Ei niistä meillä edes kovin tykätä, kun pierettävät vain.
Niin...sanoit olevasi vuorotöissä... Just. Eli olet joskus ihan päiväseltään kotona? Tiedätkö, on huima ero jos on vaikka YHDEN arkipäivän viikolla kotona, siinä saa tehtyä ihan huimasti juttuja eri tavalla kuin illalla. Joten et voi verrata itseäsi sellaiseen joka käy päivätöissä joka ikinen päivä. Sori. Pääset helpommalla.