Ei voi mitään, mutta järkyttävää, että joku jättää 1.v lapsensa viikoksi!

poikamme on vuoden enkä raaski äitinä lähteä päiväksi edes Tallinnaan. En toisaalta koe sellaiseen tarvetta, sillä kuopuksen jokapäiväinen hoitaminen tuottaa iloa, joskin myönnetään hoitaminen vaatii. 

Tää on hauska :D Parhaita on nämä väittämät, että ihminen traumatisoituu loppuelämäkseen. Järki käteen hyvät ihmiset. (Kaikella kunnioituksella nro 77, huoli on varmasti jo lapsena aikamoinen jos molemmat vanhemmat ovat vakavasti sairaita.) Tosiasiahan on, ettei 1 vuotiaalle vauvalle jää muistoja vielä niin pienenä ja pääasia että hoitaja on tuttu ja turvallinen. Jokainen tavallaan!

[quote author="Vierailija" time="25.07.2013 klo 22:55"]

Olen itse jo isoäiti-ikäinen, mutta varhaisimmat lapsuudenmuistoni ovat siitä, että äiti oli pois.

Olin 1-2v., kun vanhempani sairastelivat vakavasti molemmat. He olivat myös samanaikaisesti sairaalassa, jolloin minua hoitivat mummot. Mielessäni on jotenkin sellainen autiuden tunne tuolta ajalta, vaikka tarkkoja muistoja ei voikaan olla.

Olen elämäni varrella kyllä ymmärtänyt, miten haitallisesti ainakin minuun on ero vanhemmista vaikuttanut. Sairaalaan oli pitkä matka, joten katsomassa ei voitu käydä.

Omia lapsiani en ole halunnut jättää kovin pieninä yökylään. Samoin lastenlasten kanssa on noudatettu tuota yö/ikävuosi-periaatetta.

[/quote]

Tanskassa on julkaistu juuri tutkimus, jonka mukaan tälläisissä tilanteissa traumatisoituvat lapset joilla on taipumusta perimän kautta mt-sairauksiin. Terveet lapset kestävät ns. hylkäämistilanteet ilman traumoja. Eikä ollut mikään pieni tutkimus.

Hitto vie, mäkin olen sitten pahasti traumatisoitunut, olen ollut pienestä pitäen mummolassa yökylässä, kun vanhemmat ovat tehneet työtä. Olen jopa itse oma aloitteisesti halunnut vietää aikaa mummin ja vaarin kanssa. Kyllähän sen huomaa, että ihan traumatisoitunut olen, mulla on jäänyt välistä yhden illan jutut, pikku suhteet yms. kun aloin seurustella heti vakavasti, mentiin kihloihin, naimisiin ja lopulta lapsiakin tuli. Yhdessä oltu teini-iästä asti, mitähän olisikaan tapahtunut, jos en olisi ollut öitä mummolassa?

    Hei haloo! Miettikääs nyt sitten, kuinka paljon entis aikaan on ollut lapset yökylässä mummolassa? JA silti vasta nyt, on nuorten itsemurhat lisääntyneet... Sitä omaa järkeäkin saa joskus käyttää, eikä kasvattaa lapsiaan vain kirjojen ohjeiden avulla. Vanhemmuus on oppimista itse!

[quote author="Vierailija" time="29.01.2013 klo 21:20"]

Ja painuu itse etelään lapsen isän kanssa!
Ihan järkyttävää :(

[/quote]Minä sitten olen maailman huonoin äiti kun lapsi on mennyt isänsä kanssa isänsä kotimaahan 2,5 v alkaen joka vuosi n. 4-6 viikkoa ollut reissussa. Miksi minä en mennyt oli se kun ei pyydetty. Eikä mun rahatilanne sallinut. Meillä on pojan kanssa ihan .

nää jeesusustelija ämmät on sellasia, että ne tuskin ees kakaroitaan mihinkään hoitoon sais. kateellisia vaan

[quote author="Vierailija" time="25.07.2013 klo 14:37"]

Samaa mieltä, miksi edes tehdä lapsia jo ne eivät voi olla mukana matkoilla vaan tarvitaan lapsista "lomaa"....

[/quote]

Miksi mennä naimisiin, jos haluat joskus käydä tyttöjen kanssa kahvilassa tai yksin kuntosalilla. Sinun ei pitäisi hankkiutua parisuhteeseen lainkaan, jos et halua tuijottaa miestäsi 24/7. Et varmaan rakasta miestäsi ollenkaan.

MIten kieroutunut nykypäivänä on koko vanhemmuuden käsite. Lapsia on tehty tuhansia vuosia ennen kaikkea siksi, että suku jatkuu, arjessa on iloa ja joku perii kun itse vanhenee. En minä tehnyt lapsia ripustaakseni ne itseeni ympärivuorokautiseksi viihdykkeeksi ja pätemisen kohteeksi... Isälläkään ei väliä kunhan äiti saa leikkiä jumalaa.

Lasten pitäisi olla osa isompaa perhettä, ja minä ainakaan en ole ainoa tärkeä henkilö lasteni elämässä. Minun lastani hoitaa aktiivisesti 2-3 sukulaista ja vastavaasti minä heidän lapsiaan.Minulla ei ole mitään ongelmia jättää pikkulasta viikoksi, koska hänellä on myös yhtä tärkeä isä ja ja muita rakkaita "äitejä". 

Tyypillistä suomalaista sosiaalisten taitojen puutetta ja kylmyyttä, avun pyytämisen pelkoa ja vallanhalua riistää lapselta kyky olla muiden ihmisten, jopa sukulaisten kanssa. Vain että päivä per ikävuosi. Mihin vedetään raja, 16-vuotiaskin saa olla reilut 2 viikkoa erossa mammasta. Jossain päin maailmaa sen ikäiset perustavat jo omia perheitä...

On kyllä niin länsimaalaisia ongelmia ap:lla... vai että lapsi viikon rakkaiden ihmisten luona on järkyttävintä maailmassa. Siinä jälleen yksi kuplassa kasvatettu.

Mun lapsi on 4 v ja en todellakaan jättäisi häntä mummolaan viikoksi. Minä olen hänen äitinsä ja mä surisin ikävää joka päivä.

Voitin vapaalipun kun lapseni oli vajaa vuoden ja lähdin katsomaan ystävääni kauas. Normaali tilanteessa ei olisi ikinä ollut siihen varaa. Lähdin torstai-iltana, tulin takaisin maanantaiaamuna ja ikävä oli kova. Lapsi oli isänsä kanssa tämän ajan.

Jokainen saa pitää omat mielipiteensä, mutta kyllä ihmettelen vanhempia jotka haluavat olla erossa lapsestaan viikon. 1 v kuitenkin nukkuu niin paljon. Kyllä parisuhdetta voi hoitaa muutamana tuntina joka ilta.

jokainen tyylillään

[quote author="Vierailija" time="26.07.2013 klo 09:09"]

Mun lapsi on 4 v ja en todellakaan jättäisi häntä mummolaan viikoksi. Minä olen hänen äitinsä ja mä surisin ikävää joka päivä.

Voitin vapaalipun kun lapseni oli vajaa vuoden ja lähdin katsomaan ystävääni kauas. Normaali tilanteessa ei olisi ikinä ollut siihen varaa. Lähdin torstai-iltana, tulin takaisin maanantaiaamuna ja ikävä oli kova. Lapsi oli isänsä kanssa tämän ajan.

Jokainen saa pitää omat mielipiteensä, mutta kyllä ihmettelen vanhempia jotka haluavat olla erossa lapsestaan viikon. 1 v kuitenkin nukkuu niin paljon. Kyllä parisuhdetta voi hoitaa muutamana tuntina joka ilta.

jokainen tyylillään

[/quote]

eli tässä vaakakupissa painaa enemmän äidin hormonit ja kykenemättömyys olla erossa lapsista kuin toisin päin. Monesti asiat vain ilmaistaan, että jokin on lapsille vaaraksi, huonoksi, lapsella on ikävä jne, vaikka tosiasiassa äiti vain peilaa omia tunteitaan lapsiin.

Itselläni oli aikanaan kova stressi ja väsymys pikkulasteni kanssa ja se jatkui pitkään. Tuolloin kieltäydyin ulos menemisestä ja mukavista retkistä puuhmaahan, matkoista isovanhempien luokse ym. ja perustelin sen sillä että lapset stressaantuvat. Jälkikäteen katsottuna ongelma oli vain minulla.

[quote author="Vierailija" time="26.07.2013 klo 00:13"]

Tää on hauska :D Parhaita on nämä väittämät, että ihminen traumatisoituu loppuelämäkseen. Järki käteen hyvät ihmiset. (Kaikella kunnioituksella nro 77, huoli on varmasti jo lapsena aikamoinen jos molemmat vanhemmat ovat vakavasti sairaita.) Tosiasiahan on, ettei 1 vuotiaalle vauvalle jää muistoja vielä niin pienenä ja pääasia että hoitaja on tuttu ja turvallinen. Jokainen tavallaan!

[/quote]

Suosittelen perehtymistä kehityspsykologiaan. Traumojen syntymisessä tietoisilla muistoilla ei ole mitään roolia. Esimerkki: Jo ihan pieni vauva voi traumatisoitua vakavasti, jos läheisyyden tarpeista ei huolehdita, hän ei näe ihmiskasvoja, hänelle ei koskaan hymyillä, hänen itkuunsa ei vastata jne. Vauva ei muista kokemaansa, mutta varhaisen vuorovaikutuksen ongelmat jättävät vaikeasti korjattavat arvet hänen mieleensä. Tästä on esimerkkejä vaikkapa synnytyksen jälkeisestä masennuksesta kärsivien äitien tai päihteiden väärinkäyttäjien ja mielenterveysongelmaisten lapsissa.

[quote author="Vierailija" time="26.07.2013 klo 13:35"]

[quote author="Vierailija" time="26.07.2013 klo 09:09"]

Mun lapsi on 4 v ja en todellakaan jättäisi häntä mummolaan viikoksi. Minä olen hänen äitinsä ja mä surisin ikävää joka päivä.

Voitin vapaalipun kun lapseni oli vajaa vuoden ja lähdin katsomaan ystävääni kauas. Normaali tilanteessa ei olisi ikinä ollut siihen varaa. Lähdin torstai-iltana, tulin takaisin maanantaiaamuna ja ikävä oli kova. Lapsi oli isänsä kanssa tämän ajan.

Jokainen saa pitää omat mielipiteensä, mutta kyllä ihmettelen vanhempia jotka haluavat olla erossa lapsestaan viikon. 1 v kuitenkin nukkuu niin paljon. Kyllä parisuhdetta voi hoitaa muutamana tuntina joka ilta.

jokainen tyylillään

[/quote]

eli tässä vaakakupissa painaa enemmän äidin hormonit ja kykenemättömyys olla erossa lapsista kuin toisin päin. Monesti asiat vain ilmaistaan, että jokin on lapsille vaaraksi, huonoksi, lapsella on ikävä jne, vaikka tosiasiassa äiti vain peilaa omia tunteitaan lapsiin.

Itselläni oli aikanaan kova stressi ja väsymys pikkulasteni kanssa ja se jatkui pitkään. Tuolloin kieltäydyin ulos menemisestä ja mukavista retkistä puuhmaahan, matkoista isovanhempien luokse ym. ja perustelin sen sillä että lapset stressaantuvat. Jälkikäteen katsottuna ongelma oli vain minulla.

[/quote]

minä käyn ulkona. Vähintään kerran kuussa. 

Tekeekö se minusta huonon äidin jos en halua olla erossa lapsestani. Mummot käy meillä joka kuukausi. 

Lapsi ei ole halunnut olla yötä pois kotoa ja lapsen mielipide on tärkeä !

Myös minä olen sitä mieltä, että ei ole valmis olemaan kunnollinen vanhempi, jos pitää lähteä pitkille reissuille ilman lasta noin pitkäksi aikaa. Huonoutta minusta.

Miehen sisko jätti 90-luvulla kaksi vanhinta lastaan vuorollaan 1-vuotiaina anoppilaan viikoksi lomamatkan takia, siis eka toisen ja seuraavana vuonna toisen. Olin tuolloin teini itse, mutta omien lasten myötä olen tajunnut, miten mahdotonta se mulle olisi.

On niitä pahempiakin asioita maailmassa.

Vaikka hoitaja olisikin lapselle tuttu. Äiti on silti äiti, ja tuon ikäisen, ensimmäistä yksilöitymiskriisiään läpi rämpivän lapsen hylkääminen oman nautinnon vuoksi on kuvottavaa ja sairasta. Kyllä sitä etelään ehtii myöhemminkin.

On niitä pahempiakin asioita maailmassa.

Mutta se, että on pahempiakin asioita maailmassa, ei todellakaan tarkoita, etteikö niihin pienempiin asioihin tarvitsisi panostaa.

Kyllä se ainakin kaikilla tavoin ajateltuna on minusta epäkypsää ja huonoa vanhemmuutta. Miksi sitä 1-vuotiasta ei voisi ottaa mukaan? Kyllä lomasta voi nauttia lapsenkin kanssa! Ja tuon ikäinen nukkuukin aika paljon vielä, että aikaa miehen kanssa kaksin oleskelullekin jää ihan mukavasti.

Vaikka hoitaja olisikin lapselle tuttu. Äiti on silti äiti, ja tuon ikäisen, ensimmäistä yksilöitymiskriisiään läpi rämpivän lapsen hylkääminen oman nautinnon vuoksi on kuvottavaa ja sairasta.

Päiväkotihoidon aloittaminen alle 3-vuotiaana pitää ehdottomasti kriminalisoida! Kaikki addressia allekirjoittamaan!

Paljon pahempi jos laittaa 1v:n päiväkotiin kun viikko tutun ja rakkaan mummin kanssa. Mummin kanssa turvallistaja rauhallista, päiväkodissa ei ja saa varmasti traumoja.

Meidän 1v 2kk muksu pärjäsi oikein hyvin viikon isovanhemmilla ja päiväkodissa vanhempien häämatkan ajan.