Hei :) tai oikeastaan tänään :( Olen ollut huolesta sairaana.

Ei se noin vaikeaa tarvitse olle, eikä kaikkien parisuhteet kärsi, kun saadaan vauva. Se voi olla myös elämän parasta aikaa!

mä lähden pariksi päiväksi reissuun. Miehen mä jätän kotiin keskittymään rauhassa töihinsä. Vähän on huono omatunto, kun miesparka oli juuri sairaanakin. Mulla on ihana työnantaja, kun mä saan ottaa vapaapäiviä melkeinpä mieleni mukaan. Toisaalta teen sitten muulloin pitkää päivää ja jatkan usein kotona hommia. Mies ei vielä edes tiedä, että mä olen lähdössä, mutta eiköhän hän sen kestä, iso poika.



ap

Sillain että työntekijät tekee ylitöitä ilman korvausta mutta vapaata ei saa. Se on nykyaikaa. Shoppaileenko menet kun ei kihlattu lähde mukaan?

ap

Sillain että työntekijät tekee ylitöitä ilman korvausta mutta vapaata ei saa. Se on nykyaikaa. Shoppaileenko menet kun ei kihlattu lähde mukaan?

Mutta monen äkäisen iloksi pysyn poissa täältä jonkin aikaa ;) Eikös se ole se pääasia?



ap

Kuulostaa vähän siltä. Miksi mun mieheni olisi poissa, kun hänkin olisi saanut sen vauvan? Miksi vauvan nukkumapaikasta pitäisi riidellä? Sehän on yhteinen lapsi. Jolla olisi myös oma sänky, huom. Ja miksi mies kiukuttelisi seksistä? Kiukutteliko sinun? ap

mutta sinun ajatusmaailmaasihan kuulu että sinulle ei pitäisi ikinä sattua mitään. Pitäisi tulla se täydellinen prinssi/prinsessa joka on syötävän suloinen ja helppohoitoinen. Voin vain kuvitella tulevat muru-aloitukset jos lisäännytte.... "mies oli taas poissa yötä, mitä ajatella". "Mies haluaa että vauva nukkuisi omassa sängyssä, minä en, mies nukkuu sohvalla" "Mies kiukuttelee kun en jaksa harrastaa seksiä, synnytyksestä 3vko"

Melkein kaikille tulee ongelmia jaksamisen kanssa lapsen synnyttyä. En sano tätä katkeruudella, vaan kokemuksella. Yövalvomiset ovat raskaita. Parisuhdedynamiikka muuttuu kun perheeseen syntyy kolmas jäsen, joka on 24/7 riippuvainen vanhemmistaan. Väsymys saa ihmiset usein riitelemään, valitettavasti.

Miten muru ei tätäkään ymmärrä?

Vai onko taustalla se uskomus, että "minulle ei voi tapahtua niin"?

Kuulostaa vähän siltä. Miksi mun mieheni olisi poissa, kun hänkin olisi saanut sen vauvan? Miksi vauvan nukkumapaikasta pitäisi riidellä? Sehän on yhteinen lapsi. Jolla olisi myös oma sänky, huom. Ja miksi mies kiukuttelisi seksistä? Kiukutteliko sinun? ap

mutta sinun ajatusmaailmaasihan kuulu että sinulle ei pitäisi ikinä sattua mitään. Pitäisi tulla se täydellinen prinssi/prinsessa joka on syötävän suloinen ja helppohoitoinen. Voin vain kuvitella tulevat muru-aloitukset jos lisäännytte.... "mies oli taas poissa yötä, mitä ajatella". "Mies haluaa että vauva nukkuisi omassa sängyssä, minä en, mies nukkuu sohvalla" "Mies kiukuttelee kun en jaksa harrastaa seksiä, synnytyksestä 3vko"

Melkein kaikille tulee ongelmia jaksamisen kanssa lapsen synnyttyä. En sano tätä katkeruudella, vaan kokemuksella. Yövalvomiset ovat raskaita. Parisuhdedynamiikka muuttuu kun perheeseen syntyy kolmas jäsen, joka on 24/7 riippuvainen vanhemmistaan. Väsymys saa ihmiset usein riitelemään, valitettavasti. Miten muru ei tätäkään ymmärrä? Vai onko taustalla se uskomus, että "minulle ei voi tapahtua niin"?

Että ei käy kaikille niin vaikka monille käykin. Me saimme esikoisen nuorina ja se oli elämän parasta aikaa. Jaksoi valvoa ja molemmat hoitivat yhtä paljon vauvaa. Eikä riidelty!

Kuulostaa vähän siltä. Miksi mun mieheni olisi poissa, kun hänkin olisi saanut sen vauvan? Miksi vauvan nukkumapaikasta pitäisi riidellä? Sehän on yhteinen lapsi. Jolla olisi myös oma sänky, huom. Ja miksi mies kiukuttelisi seksistä? Kiukutteliko sinun? ap

mutta sinun ajatusmaailmaasihan kuulu että sinulle ei pitäisi ikinä sattua mitään. Pitäisi tulla se täydellinen prinssi/prinsessa joka on syötävän suloinen ja helppohoitoinen. Voin vain kuvitella tulevat muru-aloitukset jos lisäännytte.... "mies oli taas poissa yötä, mitä ajatella". "Mies haluaa että vauva nukkuisi omassa sängyssä, minä en, mies nukkuu sohvalla" "Mies kiukuttelee kun en jaksa harrastaa seksiä, synnytyksestä 3vko"

Melkein kaikille tulee ongelmia jaksamisen kanssa lapsen synnyttyä. En sano tätä katkeruudella, vaan kokemuksella. Yövalvomiset ovat raskaita. Parisuhdedynamiikka muuttuu kun perheeseen syntyy kolmas jäsen, joka on 24/7 riippuvainen vanhemmistaan. Väsymys saa ihmiset usein riitelemään, valitettavasti. Miten muru ei tätäkään ymmärrä? Vai onko taustalla se uskomus, että "minulle ei voi tapahtua niin"?

Että ei käy kaikille niin vaikka monille käykin. Me saimme esikoisen nuorina ja se oli elämän parasta aikaa. Jaksoi valvoa ja molemmat hoitivat yhtä paljon vauvaa. Eikä riidelty!

Näinkin voi käydä :)

Murulla vaan on sellainen naivin ymmärtämätön käsitys, ettei hänelle "voi tapahtua niin". Hän ei vilpittömästi käsitä, että elämässä sattuu ja tapahtuu kivojen asioiden ohella myös niitä ikäviä. Kaikissa ikäviä asioita käsittelevissä ketjuissa hän muistaa mainita ettei "minulle pitänyt käydä niin" tai ettei "tällaisia päiviä saa olla".

Terv. sytostaattihoitoinen, jolle ei ole tullut mieleenkään ajatella, että "näin ei saa tapahtua minulle"

Mä olen varmaan vain aika kova valittaja (en täällä kotona). Ei se mustasukkaisuus ole sellaista pahaa mustasukkaisuutta. Ei me toisiamme kytätä ja toisen sanaa kyllä uskotaan. Ja niin on sovittukin: se, mitä toinen sanoo, on totuus.

Mehän ei olla vauvantekopuuhissa. Pohdiskelu on teoreettista, tässä vaiheessa. Mutta jos se hyvältä tuntuu, niin sitten kyllä, ei kuitenkaan ennen häitä, jos ei elämä nyt sitten yllätä.

Kyllä mun sydämeni sanoo, että mä olen oikean miehen kanssa. Sen lisäksi, meitä ei ole tässä vain kaksi vaan kaksi perhettä. Tämä on heillekin tärkeää. Tiedän, että se on vanhanaikaista, mutta tällaista meillä on. Vaikka vanhempani olivat aina ja kovaa paheksumassa mun miessuhteitani, oli heistä hieno juttu, että he löysivät poikaystäväni keittiöstäni eräänä sunnuntaiaamuna. Kun me väliaikaisesti erottiin, oli se kova paikka heille. Poikaystäväni äiti itki mulle puhelimessa. Yhteenpaluu oli enemmän kuin toivottu, mutta se ei tietenkään ole syy meidän yhdessäololle. Mä vain rakastan sitä miestä niin paljon, ja hän minua.

ap

teidän suhde on oikeasti huono. Epäluottamusta, mustasukkaisuutta, kiristämistä, epäilyksiä. Ilmeisesti päihteitäkin? Älkää oikeasti tehkö sitä, että ratkaisette ongelmanne vauvalla! Vauva on kokonainen ihmiselämä, koko maailma. Vauva ansaitsee syntyä kahden aikuisen ihmisen parisuhteeseen omana itsenään, eikä paikkaamaan epäluottamusta tai tyytymättömyyttä. Et sinä Muru tyhmältä vaikuta, naivilta ja jotenkin hirveän itsekeskeiseltä lähinnä. Luulisi, että pystyisit vielä odottamaan tuota vauva-asiaa ihan rauhassa, olethan vielä nuori. Ja harkita myös vakavasti, onko tämä nykyinen poikakaveri sinulle oikea. Tsemppiä.

Voi olla, että on ihmisiä, jotka osaavat ottaa vastoinkäymiset tyynen rauhallisesti. Minä en ole niitä ihmisiä. Mun keinoni on pienentää se ikävä asia mielessäni ja jättää taakse heti, kun mahdollista. Aluksi tietysti kirpaisee. Pessimistinen ikävyyksiin varautuminen tekee elämästä ankean. Sitä yritän välttää.

Ihmettelen mielipiteitä, joiden mukaan vauva selvästi huonontaa elämänlaatua. Ihan kuin katuisitte lapsianne. Eikö se ole hienoin asia, joka voi kohdata? Mä en sitä ole kokenut, mutta näin kuvittelen. Miksi ihmisillä muuten olisi lapsia?

ap

Näinkin voi käydä :)

Murulla vaan on sellainen naivin ymmärtämätön käsitys, ettei hänelle "voi tapahtua niin". Hän ei vilpittömästi käsitä, että elämässä sattuu ja tapahtuu kivojen asioiden ohella myös niitä ikäviä. Kaikissa ikäviä asioita käsittelevissä ketjuissa hän muistaa mainita ettei "minulle pitänyt käydä niin" tai ettei "tällaisia päiviä saa olla".

Terv. sytostaattihoitoinen, jolle ei ole tullut mieleenkään ajatella, että "näin ei saa tapahtua minulle"

"Mehän ei olla vauvantekopuuhissa. Pohdiskelu on teoreettista, tässä vaiheessa. Mutta jos se hyvältä tuntuu, niin sitten kyllä, ei kuitenkaan ennen häitä, jos ei elämä nyt sitten yllätä."

Ehkäisy pettänytkö?

käsittämätön möläys taas. Ihmiset, jotka lapsia tekee, on vaan onneksi yleensä aikuisia ja järkeviä ja tiedostaa, että lapsi muuttaa elämän ihan kokonaan. Ei siinä juosta pippaloissa tai kiristetä poikaystävältä suopeutta suihinotoilla, kun ihan oikeasti se vauva on tärkein. Sinä Muru olet niin pohjattoman lapsellinen ja pihalla realiteeteista, ettei sinun pitäisi vielä pitkään aikaan tehdä lapsia. Kas, kun äitinä et vaan enää voi olla prinsessa. Pidän todennäköisenä että jos huikentelevaisuuttasi hankkiutuisit raskaaksi, sinulle ja vauvalle kehittyisi aika ongelmallinenkin kiintymyssuhdehäiriö, koska vauva ei itsestäänselvästi saisi päähenkilön paikkaa teidän "perheessä".



Puhumattakaan nyt tuosta turhamaisesta epäolennaisuuksiin tarttumisesta: ikäänkuin vaatemerkit olisivat oleellisia vauvanhoidossa. Ja tuo erikoisaseman vaatiminen: ei sektiota anneta sinulle rahalla! Jos et edes halua yrittää synnyttää lastasi, älä hanki sellaista. Koska et ansaitse sitä.

Vai että kiintymyssuhdehäiriö. Enkö mä todennäköisimmin osaisi antaa saman aseman lapselleni, kuin itse olen aikanani saanut, sen päähenkilön paikan? Perhe on perhe, vaikka se olisi erilainen kuin sinun perheesi. Mä olen elänyt hyvin tiiviissä ja rakastavassa perheessä, sitä ei tarvitse mulle opettaa.

Vaatemerkkijuttu oli sarkastinen vastaus sille, joka ne ensin mainitsi. En todellakaan mieti sellaisia asioita, en edes omia vaatemerkkejäni. Joku sektiojuttu on ollut yhden hetken mieleenpälkähdys, josta on kulunut jo aikaa.

Mä en myöskään kiristä ketään millään. Mistähän senkin keksit. Sinä et ole se, joka voi kertoa kenellekään, ansaitseeko hän saada lapsen. Mistä tiedät, ansaitsetko itsekään?

ap

käsittämätön möläys taas. Ihmiset, jotka lapsia tekee, on vaan onneksi yleensä aikuisia ja järkeviä ja tiedostaa, että lapsi muuttaa elämän ihan kokonaan. Ei siinä juosta pippaloissa tai kiristetä poikaystävältä suopeutta suihinotoilla, kun ihan oikeasti se vauva on tärkein. Sinä Muru olet niin pohjattoman lapsellinen ja pihalla realiteeteista, ettei sinun pitäisi vielä pitkään aikaan tehdä lapsia. Kas, kun äitinä et vaan enää voi olla prinsessa. Pidän todennäköisenä että jos huikentelevaisuuttasi hankkiutuisit raskaaksi, sinulle ja vauvalle kehittyisi aika ongelmallinenkin kiintymyssuhdehäiriö, koska vauva ei itsestäänselvästi saisi päähenkilön paikkaa teidän "perheessä". Puhumattakaan nyt tuosta turhamaisesta epäolennaisuuksiin tarttumisesta: ikäänkuin vaatemerkit olisivat oleellisia vauvanhoidossa. Ja tuo erikoisaseman vaatiminen: ei sektiota anneta sinulle rahalla! Jos et edes halua yrittää synnyttää lastasi, älä hanki sellaista. Koska et ansaitse sitä.

Taannoiset erimielisyydet ehkäisystäkö johti näihin vauvapohdiskeluihin?

ap

Taannoiset erimielisyydet ehkäisystäkö johti näihin vauvapohdiskeluihin?

Lähetä se vastuuton poikaystäväsi apteekkiin samantien.

Lähetä se vastuuton poikaystäväsi apteekkiin samantien.

Voi olla, että on ihmisiä, jotka osaavat ottaa vastoinkäymiset tyynen rauhallisesti. Minä en ole niitä ihmisiä. Mun keinoni on pienentää se ikävä asia mielessäni ja jättää taakse heti, kun mahdollista. Aluksi tietysti kirpaisee. Pessimistinen ikävyyksiin varautuminen tekee elämästä ankean. Sitä yritän välttää. Ihmettelen mielipiteitä, joiden mukaan vauva selvästi huonontaa elämänlaatua. Ihan kuin katuisitte lapsianne. Eikö se ole hienoin asia, joka voi kohdata? Mä en sitä ole kokenut, mutta näin kuvittelen. Miksi ihmisillä muuten olisi lapsia? ap

Näinkin voi käydä :) Murulla vaan on sellainen naivin ymmärtämätön käsitys, ettei hänelle "voi tapahtua niin". Hän ei vilpittömästi käsitä, että elämässä sattuu ja tapahtuu kivojen asioiden ohella myös niitä ikäviä. Kaikissa ikäviä asioita käsittelevissä ketjuissa hän muistaa mainita ettei "minulle pitänyt käydä niin" tai ettei "tällaisia päiviä saa olla". Terv. sytostaattihoitoinen, jolle ei ole tullut mieleenkään ajatella, että "näin ei saa tapahtua minulle"

Vaan yrittää kirjoituksellaan osoittaa olevansa "parempi" ihminen (eikä tätäkään takuulla ymmärrä).

Realismi on eri asia kuin pessimistinen ikävyyksiin varautuminen.

"Ihan kuin katuisitte lapsianne". Kummallinen tulkinta, tuskin täällä kukaan lapsiaan katuu, ketjuun on vaan kerrottu muutoksista, joita usein tapahtuu.

Muru nimenomaan vatvoo ja vatvoo pienintäkin "murhetta" tällä palstalla, vaikka nyt väittää taas nätisti jotain muuta. Luulisi lähes olemattomista ongelmistakin jatkuvan postailun olevan aika raskasta.

Mutta ei, muru ei ymmärrä, ja huomenna on taas uusi ongelma, jota vatvoa.

http://www.vauva.fi/keskustelut/alue/2/viestiketju/1727904/hei__mulla_o…

Siksihän mä tänne olen uskaltanut kerta toisensa jälkeen tulla, koska pidän monen vastauksia arvossa. Tunnustan, että minussa on draamakuningattaren vikaa: teen numeron pienestäkin asiasta. Se on mun tapani käsitellä asioita. Sitten ne voikin unohtaa.

ap

Vaan yrittää kirjoituksellaan osoittaa olevansa "parempi" ihminen (eikä tätäkään takuulla ymmärrä).

Realismi on eri asia kuin pessimistinen ikävyyksiin varautuminen.

"Ihan kuin katuisitte lapsianne". Kummallinen tulkinta, tuskin täällä kukaan lapsiaan katuu, ketjuun on vaan kerrottu muutoksista, joita usein tapahtuu.

Muru nimenomaan vatvoo ja vatvoo pienintäkin "murhetta" tällä palstalla, vaikka nyt väittää taas nätisti jotain muuta. Luulisi lähes olemattomista ongelmistakin jatkuvan postailun olevan aika raskasta.

Mutta ei, muru ei ymmärrä, ja huomenna on taas uusi ongelma, jota vatvoa