Muita, joilla H1N1-rokotuksen jälkeen puhjennut autoimmuunisairauksia?
Minulle on parin vuoden sisällä puhjennut kolme autoimmuunisairautta (kilpirauhasen vajaatoiminta, keliakia ja punajäkälä suun limakalvoille) ja totta kai kovasti mietityttää, että mistä se johtuu. Tulee mieleen H1N1-rokote, jonka tyhmänä menin ottamaan raskaana ollessani syksyllä 2009. Voisikohan tuo olla näiden sairauksien takana? Onko täällä muita?
Kommentit (152)
Mitään pandemiaa ei koskaan ollutkaan, ainakaan sikainfluenssan osalta. Pandemia määritelmä oli väärä.
Jos Suomessa puhkeaa ebola-epidemia, niin katsotko mahdollisen rokotteen käytön asialliseksi sitten vasta kun on pandemia? Ja pandemian puutteella ja rokottamisella ei tietenkäään ole mitään yhteyttä, eikö vain.
viime vuonna julkaistu tutkimus löysi selvän korrelaation lisääntyneiden rokotusten ja imeväiskuolleisuuden välillä. Tutkimus julkaistiin Human and Experimental Toxicologyssa ja sen tekivät yli 25 vuotta rokotteita tutkineet Neil Z. Miller ja Gary S. Goldman.
http://preventdisease.com/news/12/090412_Study-Shows-Influenza-Vaccines…
Kahden eri tutkimuksen vertailussa kävi ilmi, että flunssakausien 2008/09 ja 2009/10 välillä rokotettujen odottavien naisten määrä nousi nelinkertaiseksi, mutta keskenmenot ja kohtukuolemat kasvoivat yli 40-kertaisiksi.
”influenssarokotteiden etujen olevan paljon suuremmat kuin haitat.”
Varsinainen emävale mantra. Ja sitten selitellään ettei olla edes tutkittu, ei me tiedetty.
Ei me, vaan ne muut.
mainokset ja mieti sen jälkeen omaa lähdekritiikiäsi.
THL:n vihaajat. THL toimii niin, että se perustaa päätöksensä ja suosituksensa luotettaviin tutkimuksiin. Jos ei ole luotettavia tutkimuksia jostain asiasta, THL ei voi sitä suositella, vaikka 5000 internetin parhaitentietäjää huutaisi kurkku suorana.
Suosittelihan THL Pandemrix-rokotettakin vaikka lääkkeen valmistaja GSK ilmoitti lehdistötiedotteessaan heinäkuussa 2009 että rokote on testaamaton.
Skvaleenin käyttö rokotteissa on USA:ssa kielletty. Onkos siellä narkolepsia räjähtänyt käsiin?
10ug/vrk annostusta ei saa ylittää. Joka ikisessä purkissa lukee noin.
julistaa että yli 10ug/vrk on tappava? Onneksi vain THL puhuu paskaa, eikö niin.
Seurauksia D-vitamiinin saantisuositus 7,5 ug, ylityksestä:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=skr00…
Vitamiinin yliannostus
-myrkytystila
-kallonsisäisen paineen nousu
-maksavaurioita ja luuston haurastumista
-lisäävät luun hajoamista ja suurentavat veren kalsiumpitoisuutta
- myrkytys voi johtaa kuolemaan
http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2012/11/13/kaikki-kusettavat/?…
Nyt tuli paras kestoselitys, ei me (pelkästään) vaan ne muuutkin. Saadaanhan mekin kusettaa kansaa, joohan.
Eikö myös teille pidä kädestä pitäen vääntää RAUTALANGASTA, että rokotuksista on myös haittaa. Ja kysynkin montako vastakaista perustelua olet vaivautunut sokeudessasi lukemaan???? Siis kuinka monta?
OIkein sanoit on kyse myös lasten terveydestä!! Minkä hinnan olet valmis siitä maksamaan? Oman lapsesi narkonko? Ole hyvä ja vastaa vai maksatatko sen toisilla lapsilla? Vastaa myös mikä hyöty oli laumalle hini-rokotteesta hintaansa nähden! Kai sinä nyt sen tiedät!
rokotevastaisen kanssa. Niille pitää opettaa kädestä pitäen ihan perusasiatkin. Olen sitä mieltä, että jos rokotevastainen ei millään pysty ymmärtämään edes sellaista perusasiaa kuin laumaimmuniteetti, niin hänellä ei ole mitään asiaa olla verkossa leikkimässä kansanterveydellä. Tässä on kuitenkin kyse ihmisten, tyypillisesti lasten, hengestä ja terveydestä.
THL:n vihaajat. THL toimii niin, että se perustaa päätöksensä ja suosituksensa luotettaviin tutkimuksiin. Jos ei ole luotettavia tutkimuksia jostain asiasta, THL ei voi sitä suositella, vaikka 5000 internetin parhaitentietäjää huutaisi kurkku suorana.
Esimerkiksi sikapiikkiasiassa internetin 5000 kovaäänisintä THL:n vihaajaa huusi että skvaleeni on tuhomme, järjesti mielenosoituksia ja vaati Puskan päätä vadille. Nyt sitten on tutkimuskissa käynyt ilmi että kappas vain, se ei ollutkaan se skvaleeni. Mikä nyt muutenkin oli aika todennäköinen löydös, koska skvaleenia on jo käytetty miljoonissa rokotteissa sikapiikkiä ennen. Ihanko oikeasti tässä olisi pitäinyt ennen kaikkea kuunneella niitä viittätuhatta huutajaa? Soittaako tämä esimerkki lainkaan kelloja internetin tee-se-itse-rokoteasiantuntijoiden mieliessä?
Tampereen yliopiston rokotetutkimuskeskuksen johtaja, professori Timo Vesikari kritisoi THL:n Pandemrixin valintaa. Useat tutkijat sanoivat, että apuaineen takia saattaa ilmetä autoimmuunireaktioita, vaikka narkolepsiaa kukaan ei osannut ennakoida. Syksyllä 2009 Vesikari näytti esityksissään dian, jolla hän halusi osoittaa, että meneillään on maailman suurin turvallisuuskoe.
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194710009723/artikkeli/pandemrix-rokot…
? Tulihan se aivan selväksi että rokote myytiin veronmaksajille maksamalla ensiksi miljoona THL:lle. Tää on niin normaalia kaupankäyntiä lääkebisneksessä että kuinka joku voi kutsua itseään asiantuntijaksi eikä tiedä asiaa. Joka terveyskeskuksessa tiedetään nää lahjontakuviot ja kuinka ne toimii.
Mutta todetaan vaan että maantapa.
Paskamaa, sanois räty.
Seurauksia D-vitamiinin saantisuositus 7,5 ug, ylityksestä:
<a href="http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=skr00…" alt="http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=skr00…">http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=skr00…;
Mitä tuolla oikeasti sanotaan on tämä:
"Hyvin suuret D-vitamiiniannokset lisäävät luun hajoamista ja suurentavat veren kalsiumpitoisuutta. Tätä on käytetty hyödyksi lisäkilpirauhasten vajaatoiminnan hoidossa, jossa D-vitamiinijohdoksia käyttäen voidaan nostaa muuten pieni veren kalsiumpitoisuus normaalitasolle ja korjata sairauden aiheuttamat oireet. Liian suuret D-vitamiinimäärät suurentavat liiaksi veren kalsiumpitoisuutta ja voivat aiheuttaa kalsiumsuolojen saostumista kudoksiin sekä sydän- ja hermostoperäisiä oireita. Vaikeimmissa muodoissa voi kehittyä munuaisten vajaatoiminta ja pahimmillaan myrkytys voi johtaa kuolemaan. Myöskään D-vitamiinia ei ruoasta voi saada liian suuria annoksia, vaan ongelmat liittyvät vitamiinivalmisteisiin."
Missän ei puhuta minkälaisista määristä on kyse kun puhutaan "hyvin suurista" d-vitamiiniannoksista. Se on ainakin varmaa, ettei 7,5ug ole sitä.
Ja pandemian puutteella ja rokottamisella ei tietenkäään ole mitään yhteyttä, eikö vain.
Haloo, ei kai ennen pandemian puhkeamista mitään rokoteta vai olisiko homma mennyt sinun mielestäsi näin?
THL:ssä Terhi ja Pekka (nimet muutettu) miettivät että tuolla saattaisi Meksikosta alkaen puhjeta pandemia joskus ensi vuonna. Eiköhän osteta jostain rokotetta sitä vastaan.
Pekka (nimi muutettu): Terhi (nimi muutettu), eikös sulla ollu joku homma sen lääkefirman kanssa, sait vissiin jotain tutkimusapurahoja. Olisko niillä mitään kivaa rokotetta?
Terhi (nimi muutettu): Joo, on niillä mutta sitä ei ole tutkittu ja lääkevalmistaja ei suostu ottamaan vastuuta mahdollisista haittavaikutuksista. Halvalla me tosin ne saatas ja nopeasti.
Pekka (nimi muutettu): Kuulostaa hyvältä, isänmaan etu on uhattuna, mahdollinen pandemia voi olla nostamassa päätään joskus hamassa tulevaisuudessa. Tehdään kaupat.
Skvaleenin käyttö rokotteissa on USA:ssa kielletty. Onkos siellä narkolepsia räjähtänyt käsiin?
tutkimussekoilujen ja kaltaistesi rokotehörhöjäen takia. Siitä huolimatta että skvaleeni on todettu turvalliseksi, nyt myös tässä Suomen sikapiikkidebatissa ihan tutkimalla asiaa.
lailla kuin monet muut Euroopan maat. Esim. Briteissä ostettiin ihan samalla lailla Pandemrixia ja Ruotsissa. Britit - ei piruja. Suomalaiset - piruja. Varsin loogista.
Ja pandemian puutteella ja rokottamisella ei tietenkäään ole mitään yhteyttä, eikö vain.
Haloo, ei kai ennen pandemian puhkeamista mitään rokoteta vai olisiko homma mennyt sinun mielestäsi näin?
THL:ssä Terhi ja Pekka (nimet muutettu) miettivät että tuolla saattaisi Meksikosta alkaen puhjeta pandemia joskus ensi vuonna. Eiköhän osteta jostain rokotetta sitä vastaan.
Pekka (nimi muutettu): Terhi (nimi muutettu), eikös sulla ollu joku homma sen lääkefirman kanssa, sait vissiin jotain tutkimusapurahoja. Olisko niillä mitään kivaa rokotetta?
Terhi (nimi muutettu): Joo, on niillä mutta sitä ei ole tutkittu ja lääkevalmistaja ei suostu ottamaan vastuuta mahdollisista haittavaikutuksista. Halvalla me tosin ne saatas ja nopeasti.
Pekka (nimi muutettu): Kuulostaa hyvältä, isänmaan etu on uhattuna, mahdollinen pandemia voi olla nostamassa päätään joskus hamassa tulevaisuudessa. Tehdään kaupat.
Haloo, ei kai ennen pandemian puhkeamista mitään rokoteta
Aikuisten oikeasti? Siis että me täällä istutaan odottamassa että julistetaan pandemia ennenkuin ruvetaan rokottamaan vaarallista tautia vastaan? Miten sekaisin sitä voi olla päästään?
toimineet samoin!!!!! Ja kuinkas kävikään??????????????????? Miten kävi? Kai muistat mitkä maat kyseessa?
lailla kuin monet muut Euroopan maat. Esim. Briteissä ostettiin ihan samalla lailla Pandemrixia ja Ruotsissa. Britit - ei piruja. Suomalaiset - piruja. Varsin loogista.
toimineet samoin!!!!! Ja kuinkas kävikään??????????????????? Miten kävi? Kai muistat mitkä maat kyseessa?
Pandemrixista olisi vaaraa. Miksi ihmeessä et hauku täällä brittejä? Ihan samoin he toimivat kuin Suomessa. Suomessa kävi lisäksi niin, että oli varattu jokin toinen rokote alunperin, mutta se ei sitten toteutunutkaan. Joten THL joutui kiireessä ottamaan sen minkä sai. Ja siis saman kuin ruotsalaiset ja britit, jotka nyt tunnetusti ovat maapallon pohjasakkaa, vai? No joka tapauksessa kukaan ei odottanut tästä rokotteesta ongelmia koska vastaavat ovat aikaisemmiin toimineet hyvin.
Mieti mikä huuto siitä olisi tullut, jos suomalaiset olisivat päättäneet olla ottamatta mitään ja olisikin seurannut iso läjä ruumiita. Tietenkin THL toimi senaikaisen parhaan harkinnan mukaisesti. Jälkiviisaus on niin helppoa. Ja pieleen olisi mennyt jos rokote olisi valittu rokotevastustajien skvaleenihuutojenkin perusteella, koska skvaleeni ei ollut tässä syypää.
Haloo, ei kai ennen pandemian puhkeamista mitään rokoteta
Aikuisten oikeasti? Siis että me täällä istutaan odottamassa että julistetaan pandemia ennenkuin ruvetaan rokottamaan vaarallista tautia vastaan? Miten sekaisin sitä voi olla päästään?
Parempi onkin rokottaa pandemiaa vastaan ennen pandemiaa. Ei yhtään ristiriitaista. Homma meni näin, keväällä 2009 Meksikossa todettiin sikainfluenssan tarttuvan myös ihmisiin. Hutikuussa WHO nosti sikainfluenssan pandemia-asteikolla kohtaan 4. Pari päivää myöhemmin kohtaan 5. Toukokuussa suomi päätti tilata rokotteen. Kesäkuussa WHO nosti sikainfluenssan pandemia-asteikola kohtaan 6, täysi pandemia. Suomeen tauti oli tullut toukokuussa 2009. Maailmanlaajuisesti ja suomessakin pandemiaan kuoli vähemmän ihmisiä kuin kausiflunssaan.
viime vuonna julkaistu tutkimus löysi selvän korrelaation lisääntyneiden rokotusten ja imeväiskuolleisuuden välillä. Tutkimus julkaistiin Human and Experimental Toxicologyssa ja sen tekivät yli 25 vuotta rokotteita tutkineet Neil Z. Miller ja Gary S. Goldman.
<a href="http://preventdisease.com/news/12/090412_Study-Shows-Influenza-Vaccines…" alt="http://preventdisease.com/news/12/090412_Study-Shows-Influenza-Vaccines…">http://preventdisease.com/news/12/090412_Study-Shows-Influenza-Vaccines…;
Kahden eri tutkimuksen vertailussa kävi ilmi, että flunssakausien 2008/09 ja 2009/10 välillä rokotettujen odottavien naisten määrä nousi nelinkertaiseksi, mutta keskenmenot ja kohtukuolemat kasvoivat yli 40-kertaisiksi.
”influenssarokotteiden etujen olevan paljon suuremmat kuin haitat.”
Varsinainen emävale mantra. Ja sitten selitellään ettei olla edes tutkittu, ei me tiedetty.
Ei me, vaan ne muut.mainokset ja mieti sen jälkeen omaa lähdekritiikiäsi.
Jollain sivustotkin ansaitsevat elantonsa, kuten myös google.
En muuten löytäny kuin yhden suoran mainoksen, aika vähän. Pitäisikö kaikki olla verovaroin maksettuja, ennen sun sortin aivopesty sosialisti uskoo ja ymmärtää/tunnustaa tosiasiat.
312 miljoonan kappaleen kliininen rokotetesti osoitti ettei se toimi, vaan rokutus on suurempi riski kuin lenssu.
http://preventdisease.com/news/09/080709_swine_flu_hype.shtml
PS: GlaxoSmithKline lyhennetään usein GSK.
Saksassa muuten rokotettiin vain 8%
Kyll THL mokas pahemman kerran.
Vaikka sen lobbarit/henkilökunta/sidosryhmät täällä mustaa valkoiseksi yrittävät vääntää?
Maailmanlaajuisesti ja suomessakin pandemiaan kuoli vähemmän ihmisiä kuin kausiflunssaan.
Nuoria ja perusterveitä. Tälläkin palstalla hoitsut ja lääkärit kertoivat että sikatauti veti pahaan kuntoon ihmisiä joilla influenssat menevät yleensä ohi tuosta vaan. Mutta eihän thl-vihaajat suostu näitä puheita kuuntelemaan. On eri asia kuoleeko influenssaan 80-vuotias mummo vai neljän lapsen äiti. Tai isä. Tai molemmat, kuten yksi ihminen tällä palstalla kertoi. Että lapsiperheestä oli sekä isä että äiti teholla. Normimeninkiä teidän perheessä influenssa-aikaan?
Siis että me täällä istutaan odottamassa että julistetaan pandemia ennenkuin ruvetaan rokottamaan vaarallista tautia vastaan?
Täällä ei istuskella odottamassa vaan rokotetaan heti ja armotta myös vaarattomia tauteja vastaan. Kaikkea vastaan rokotetaan... ja tullaan rokottamaan. Kaikki rokotetaan ja varalta kahteen kertaan. Kaikki mikä liikkuu tai on paikallaan niin rokotetaan. Rokotteita ostellaan ja taas rokotetaan... rahaa on!
Jollain sivustotkin ansaitsevat elantonsa,
mainosta. Johonkin tietelliseen julkaisuun eikä mihinkään "rahat hyväuskoisilta" -luontaissivustoon. Sitten katsotaan asiaa eteenpäin.
Järtys sentään. Mun lapsi sai rokotteen 2v:nä ja hänellä on sen jälkeen tullut erikoinen, myös punajälää vaihtohetona mietitty tulehdusoireilu kasvoihin, vahvat siitepölyallergiat yms. sairastellut paljon.