Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Apua vilkkaan ja omapäisen uhmaikäisen kasvatukseen
07.06.2012 |
Eli minulla on juuri 3 v. täyttänyt poika. Hän on erittäin vilkas, (en tiedä onko ylivilkas, ja missä se raja menee edes) voimakastahtoinen ja omapäinen. Kaikki asiat saa sanoa MONTA kertaa että menee jakeluun, jos menee sittenkään. Rajojaan kokeilee jatkuvasti.
Meillä miehen kanssa ei ole pahemmin aiempaa kokemusta lapsista, ja yritämme kasvattaa haastavaa lastamme parhaamme mukaan, vaikka joskus meinaakin mennä sormi suuhun.
Mutta nyt melko uusi ongelma on, että poika ei enää pysy aisoissa missään julkisilla paikoilla. Tämä juttu on tullut vasta pari viikkoa sitten. Kaikki sanovat ettei saisi välttää liikkumista julkisilla paikoilla lapsen kanssa, mutta pakko se on, ennen kuin lapsen saa tottelemaan.
Kun ihan joka päivä kumpikin käydään läpi sääntöjä miten käyttäydytään kaupassa, apteekissa, postissa yms. ja poika kuuntelee ja on ymmärtävinään. Ollaan yritetty jopa lahjontaa, tarroilla yms. mutta mikään ei tehoa, ei kerrassaan mikään, on kokeiltu hyvällä ja vähemmän hyvällä. Komentamisesta alkaa kiukutella ja uhmata, lahjonta ei onnistu, normaalia puhetta kuuntelee muttei tottele ollenkaan.
Eli poika siis säntäilee nykyään ympäriinsä kaupoissa yms. paikoissa. Isoihn kauppoihin ei voi hänen kanssaan mennä, koska lähtee heti juoksentelemaan, ja voi hävitä hetkessä esim. marketissa. Viime viikolla kun onneksi olimme kaupassa niin että mieskin oli mukana, kiepsahti kassalta ihan yllättäin takaisin kauppaan, ja sai niin pitkän etumatkan että sain juosta han tosissani että sain hänet kiinni, hän juoksi aina vaan toisen hyllyn taakse piiloon, nauraa käkättäen... missään ei siis pysy paikallaan.
Ostoskärryjen istuimessa on tullut painoraja jo vastaan, siinähän on 15 kg, ja lapsi on 18 kg, ja reilun metrin pitkä. Eikä hän suostuisi edes siihen enää istumaan, ollaan kyllä painorajankin uhalla yritetty, mutta vaikea isoa rimpuilevaa lasta on siihen laittaa vastoin tämän tahtoa...
Autokärreissä istuu ehkä 2 min.,kunnes haluaa pois. Ja jos ei pääse, alkaa kirkua ja pistää ranttaliksi. Se on ihan helvettiä.
Kertokaa, neuvokaa, opastakaa, olemme kipeästi neuvojen tarpeessa!! Miten saada tuo riiviö kuriin? Kuria kyllä yritämme pitää, mutta kun tuohon poikaan ei tunnu mikään tepsivän.
Ja onko jotain paikkaa josta voisi ihan kysellä apua haastavaluonteisen lapsen kasvatukseen, että osaisi tehdä kaiken oikein? Päiväkoti esim., kehtaisiko sieltä? Kun tuntuu että moni on heti sanomassa jos jotain tekee väärin, muttei kukaan. kerro miten pitäisi tehdä.Haluaisimme kasvattaa lapsemme oikein, ja saada tämän käyttäytymään hyvin julkisilla paikoilla,ihan oman ja muiden viihtyvyyden vuoksi.
Ja olen usein lukenut täältäkin, että joitain häiritsee kun jotkut "antavat" lapsensa juosta pitkin poikin. Jos vaihtoehtona ei ole, että lapsen kanssa ei mennä yhtään mihinkään, niin miten ihmeessä sen estäisi? Ainakin meillä tuo poika saa heti megaraivarit jos häntä yrittää pitää väkisin paikallaan. Ja kun hän saa raivarit, ne saattavat kestää puoli tuntia, niin ettei ostoksista ainakaan tule yhtään mitään.
Nyt mies on parin viikon työmtkalla, ja juuri mietin, miten ihmeessä uskaltaisin mennä pojan kanssa kauppaan, kun en vielä ole keksinyt konstia jolla saan hänet kävelemään kiltisti kaupassa, säntäilemättä ja karkailematta...
Ja arvostelijoille ja syyllistäjille, me yritämme ihan tosissamme kasvattaa poikaamme!! Luulenpa vaan että olemme saaneet keskivertoa haastavamman tapauksen...
Kommentit (101)
teidän pitää antaa pojalle huomiota, nimenomaan POSITIIVISTA huomiota. Tehkää kivoja juttuja yhdessä, poika hakee huomiota ja jos vaan tiukkapipiosena yrität kasvattaa (kyllä, siltä minusta kuulostat, että lapsi ei saisi olla lapsi) tulos on mikä on.
Uskon toki, että poikanne on vilkas, mutta kokeilkaapa positiivista lähestymistapaa. Nythän kesälomalla olisi hyvä aika vähän löysätä nyöriä, pukemisissa jne ei kiireitä, vaan annat asioiden tapahtua omalla tavallaan.
Ja mitä jos olete esim. 2 tuntia peuhanneet puistossa/metsässä tms., vieläkö senkin jälkeen jaksaa juosta kaupassa.
Minä olen muuten joskus ihan kylmästi pakkotilantessa laittanut 3-vuotiaan 5-pistevaljailla kiinni omiin rattaisiinsa. Siinä sitten riuhtoo ja rimpuilee. Ja ok, olen ostanut vaikka karkkia ison pussin, jos on pakko pysyä hiljaa tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystäväni näki vähän aikaa sitten raivarin jonka poikani sai kun olisi pitänyt lähteä ulos. Ei suostunut pukemaan itse, eikä puettavaksi, sitten raivopäissään kolautti takaraivonsa alahuuleeni niin että siitä alkoi tulla verta. Ystäväni hämmästyi, kun hänen kanssaan ilman minua ollessaan (poika on heillä joskus hoidossa ) on ihan erilainen.Silti emme ole liian lepsuja. Missään ei anneta liikaa periksi. Kaikki on vaan jatkuvaa taistelua, ja nyt tuo käytös kaupassa yms. on suurin ongelma.
meillä auttoi pukeutimistilanteessa laulu missä on peukalo? =) ja voi laulaa missä on käsi ja missä on jalka jne... ja myöhemmin me vanhemmat "säikähdettin" kun käsi tuli hihasta ja jalka lahkeesta, ja sit vielä löytiin ylä femma lopuksi =D
myös sekin auttoi noita pukeitumistilanteita kun lapsemme (poika myös) sai juosta luoksemme pukemaan! lattialle kasasin vaatteet (talvella varsinkin) ja siinä puimme.
eli kyllä kekseliäs saA olla...
onneksi lapsemme on lähes aina kaupoissa käyttyätyneet hyvin...
mutta joku palkitseminen kannattaa ottaa käyttöön esim. pari mieluista tarraa tai koiin tultuanne saa katsoa lyhyen pätkän jotain lemppari ohjelmaan jne.
ja laita naru ranteeseen niin ei jää ainakaan auton alle!
me joudutaan töissä käyttämään yhdellä lapsella sellaista rannenarua kun ei pidä kiinni narusta niin kuin muut lapset pitävät!
Lsään vielä, että pahimmillaan on saanut jopa 5 isoa uhmaraivaria päivässä, ihan vaan siksi ettei saa jossain asiassa tahtoaan läpi. Eikä tietenkään saa. Emme tee sitä virhettä että antaisimme hänelle kaiken periksi. Mutta siis pojalla ON erittäin voimakas oma tahto.
Vielä, että mitään ei-toivottua käytöstä ei meillä jätetä huomiotta, eikä pistetä vilkkauden piikkiin, tyyliin meidän Nicopetteri nyt vaan on niiiiiiin vilkas. Tuollainen on minusta välinpitämättömyyttä ja lapsen kasvatuksen laiminlyöntiä. Liian ankariakaan emme haluaisi olla. Mutta rajat pitää lapsella olla, ja oppia käyttäytymään. sen kun vaan tietäisi MITEN se tapahtuu. Miten esim. estää lasta juoksemassa kaupassa? Kun puhe ei auta, ostoskärryihin ei halua eikä häntä siihen väkisin saa. ja kädestä ei suostu pitämään. Jos en laske irti, alkaa heti kiljua suureen ääneen ÄITI PÄÄSTÄ IRTI ; APUA AUTTAKAA jne.
En siis todellakaan haluaisi että meillä olisi lapsi joka määrää. Mutta miten otan/otamme päällikkyyden tyylikkäästi, rakastavasti?
Vielä 11-vuotiaanakin esikoinen lähtee innostuessaan juoksemaan ja huutelemaan, myös kaupoissa ja muualla julkisissa tiloissa. Kaikki nuoremmat tietysti myös.
Tiettyyn rajaan asti olen opettanut, neuvonut ja hermostunut. Jos tulee oikein tiukka paikka, esim. käynti jossakin pankissa tai muussa toimistossa, puhun, lahjon ja uhkailen jo etukäteen. Sitten lapset - ehkä - osaavat sen pienen hetken olla rauhallisemmin. Tai ainakin yrittävät.
Minun mielestäni vilkkaiden lasten vanhempien pitää kasvaa ihan yhtä lailla kuin niiden lastenkin. Lapsia pitää opastaa ymmärtämään, mitä on kaunis käytös. Toisaalta vanhempien pitää kasvaa ymmärtämään, että tältä lapselta se ei välttämättä aina ja joka paikassa luonnistu. Pitää lähteä ihmisten ilmoille pää pystyssä ja huumorilla, todeta hymyillen, että aina saa kärsiä ja hävetä.
Mitä ikinä teetkin, älä lannista lastasi. Minä kasvatin sitä mainittua esikoistani hyvin kovalla otteella, kun en ymmärtänyt lapsen omaa luonnetta. Tulos ei suinkaan ole kiltti ja tottelevainen, vaan itsetunnoltaan kolhiintunut ja kiukkuinen lapsi. Nuoremmille olen sitten osannut olla hellempi ja ymmärtäväisempi.
Lapset ovat lapsia. Rakasta omaasi juuri sellaisena kuin hän on. Jaksamista ja iloa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on kaksi lasta. Esikoisen kanssa ei ole koskaan ollut ongelmia kaupassakäynnissä tms. hän on aina loppujen lopuksi totellut ja uskonut, kun on keskusteltu tai komennettu. Mutta kuopus... aivan kun olisit kirjoittanut hänestä. Valitettavasti täytyy sanoa, että kun tuo vaihe oli pahimmillaan, häntä ei vaan otettu kauppaan mukaan. Lisäksi jouduimme ostamaan pienempänä valjaat yhtä ulkomaanmatkaa varten (aiemmin ajattelin, että valjaiden käyttäminen lapsella on turhaa ja merkki kyvyttömyydestä vanhempana - kuten rauhallisten lasten vanhemmat varmasti ajattelevat nytkin tätä lukiessaan :-)) ja kotiin palattua ne tavallaan toimivat pelotteena. Lapselle sanottiin, että jos sinä karkaat jatkuvasti niin täytyy laittaa valjaat ja yllättäen se toimi - karkailut vähenivät kun huomasi, että olemme tosissamme.
Nyt ikää on neljä ja tilanne helpompi, tosin isosisarustaan kovapäisempi on edelleen. Tsemppiä, kyllä se vielä helpottaa!!!
no eipä ole kaikki tuollaisia, mutta sympatiseeraan teitä ap, meillä esikoinen oli juuri tuollainen ja vasta nyt 13 v. alkaa helpottaa! En uskaltanut liikkua hänen kanssaan missään ulkona ilman hihnaa! Kuullostaa kauhealta, mutta meillä oli tosiaan sellainen käsihihna, koska kädestä pitäen hän saattoi tempautua yllätten irti ja juosta suoraan tielle. Rattaiden seisontaladalla ollessaan kytkin hänet valjailla työntöaisaan, siitäkin muuten lähti vauhdissa omille teilleen ja pari kertaa kävi huonosti. Huh. Eipä mitään puhetta uskonut ensimmäiseen kymmeneen vuoteen ja raivarit olivat meilläkin jokapäiväisiä. Mutta silti vaan pitää jatkaa puhumista, kieltämistä, rajojen asettamista. Joillakuilla näköjään se alkaa kantaa hedelmää vasta vuosien kuluttua. Monta kertaa olin lyömässä hanskat tiskiin ja ammattiapuakin haimme pahimmissa vaiheissa. Ei uskoisi, että nyt poika on niin mukava ja rauhallinen heppu enimmän aikaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vielä, että juuri kukaan ei ota kertomaani todesta, koska muiden läsnäollessa poika käyttäytyy kuin enkeli. Pk:ssa ei ole mitään ongelmaa kuulemma, joskus riehaantuu niin että joutuu hillitsemään, muuta eivät ole kertoneet ainakaan. Neuvolassa koitin puhua, mutta th vaan sanoi että poika näyttää rauhalliselta lapselta, (kun ujosteli) ja asia jäi siihen.
Ystäväni näki vähän aikaa sitten raivarin jonka poikani sai kun olisi pitänyt lähteä ulos. Ei suostunut pukemaan itse, eikä puettavaksi, sitten raivopäissään kolautti takaraivonsa alahuuleeni niin että siitä alkoi tulla verta. Ystäväni hämmästyi, kun hänen kanssaan ilman minua ollessaan (poika on heillä joskus hoidossa ) on ihan erilainen.
Silti emme ole liian lepsuja. Missään ei anneta liikaa periksi. Kaikki on vaan jatkuvaa taistelua, ja nyt tuo käytös kaupassa yms. on suurin ongelma.
Meillä on kaksi lasta. Esikoisen kanssa ei ole koskaan ollut ongelmia kaupassakäynnissä tms. hän on aina loppujen lopuksi totellut ja uskonut, kun on keskusteltu tai komennettu. Mutta kuopus... aivan kun olisit kirjoittanut hänestä. Valitettavasti täytyy sanoa, että kun tuo vaihe oli pahimmillaan, häntä ei vaan otettu kauppaan mukaan. Lisäksi jouduimme ostamaan pienempänä valjaat yhtä ulkomaanmatkaa varten (aiemmin ajattelin, että valjaiden käyttäminen lapsella on turhaa ja merkki kyvyttömyydestä vanhempana - kuten rauhallisten lasten vanhemmat varmasti ajattelevat nytkin tätä lukiessaan :-)) ja kotiin palattua ne tavallaan toimivat pelotteena. Lapselle sanottiin, että jos sinä karkaat jatkuvasti niin täytyy laittaa valjaat ja yllättäen se toimi - karkailut vähenivät kun huomasi, että olemme tosissamme.
Nyt ikää on neljä ja tilanne helpompi, tosin isosisarustaan kovapäisempi on edelleen. Tsemppiä, kyllä se vielä helpottaa!!!
meillä on valjaat kaapissa, mutta vielä emme ole niitä käyttäneet. Kun ajatusmaailmamme vaan jotenkin sotii niitä vastaan, ja ihmisten paheksuntakin vähän arveluttaisi. mutta saa nähdä koska ne on vaan pakko ottaa esiin.
Olimme toissa sunnuntaina korkeasaaressa, ja se oli jotain ihan järkyttävää!! Ihan kauhea tungos, ja poika säntäili ties missä!! Rattaat oli mukana, muttei suostunut kun pois tullessa niihin istumaan. Juoksenteli koko ajan missä sattuu, säntäili väen keskellä, aina toinen meistä juoks perässä ja koitti olla kadottamatta, ja toinen tuli kauempana rattaiden kanssa... juoksi välillä rappusia ylös ja alas, meni minne milloinkin, oikeast oli vaikea pysyä perässä tungoksen takia. Välillä kannettiin kirkuvaa ja potkivaa lasta kainalossa, kun meinasi kiivetä yhden aidan yli tms...ja MIKÄÄN puhe tms. ei tosiaan häneen tehoa, ollenkaan.
Linnanmäelle EI TODELLAKAAN hänen kanssaan mennä, eikä tällä hetkellä muuallekaan, paitsi ehkä leikkipuistoon, ennenkuin keksimme miten hänet saa opetettua käyttäytymään julkisilla paikoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
no eipä ole kaikki tuollaisia, mutta sympatiseeraan teitä ap, meillä esikoinen oli juuri tuollainen ja vasta nyt 13 v. alkaa helpottaa! En uskaltanut liikkua hänen kanssaan missään ulkona ilman hihnaa! Kuullostaa kauhealta, mutta meillä oli tosiaan sellainen käsihihna, koska kädestä pitäen hän saattoi tempautua yllätten irti ja juosta suoraan tielle. Rattaiden seisontaladalla ollessaan kytkin hänet valjailla työntöaisaan, siitäkin muuten lähti vauhdissa omille teilleen ja pari kertaa kävi huonosti. Huh. Eipä mitään puhetta uskonut ensimmäiseen kymmeneen vuoteen ja raivarit olivat meilläkin jokapäiväisiä. Mutta silti vaan pitää jatkaa puhumista, kieltämistä, rajojen asettamista. Joillakuilla näköjään se alkaa kantaa hedelmää vasta vuosien kuluttua. Monta kertaa olin lyömässä hanskat tiskiin ja ammattiapuakin haimme pahimmissa vaiheissa. Ei uskoisi, että nyt poika on niin mukava ja rauhallinen heppu enimmän aikaa!
Kiitos sympatiasta!!
Minäkin kyselin 3 v. neuvolassa josko saisi jotain apua jostain, tai tutkimuksiin tms. , mutta kaikki kuittautui sillä että poika ujosteli, ja näytti juuri silloin rauhalliselta. Emme siis saaneet mitään apua.
Itse en ole todellakaan mikään ammattilainen, mutta ajattelen että ihme on, jos ei pojalla ole ADHD tms...
mulle tuli mieleen, että vaikka inhoan sanontaa, niin lapsi pompottaa teitä. En kannata mitään koirakoulukasvatusta, ennemminkin kannustan ymmärtämään lasta (lue esim. Keltikangas-Järvisen kirja "Temperamentti"), sillä on aika turhaa reagoida lapsen toimintaan ymmärtämättä miksi lapsi tekee mitä tekee. Mutta juuri tuo kaupan kassalta karkailu tehoaa siksi, että lähdette oikopäätä perään juoksemaan. Entä jos joskus etenkin pienemmän kaupan kohdalla teettekin niin, että ETTE lähde perään vaan kovaan ääneen puhutte, että no NYT mennään ja lähdette kohti ovea. Yhden kaverini lapsella oli tapana karkailla kaupassa (isossa) ja kerran kaverini lähtikin vain hiljaa "vakoilemaan" lasta, ei juossut eikä huudellut. Ennen pitkää lapselle tietysti tuli hätä ja sitten äiti "löysi" hänet, eikä kyllä sen jälkeen karkaillut. Karkailuleikki ei ollut enää kiva. Samaten kirjoitit, että lapsi huutaa "apua, auttakaa" jos pidät hänestä kiinni vaikka kaupassa. No, antaa huutaa :) Takuulla joku mummo katsoo nokanvarttaan pitkin, mutta aina joku katsoo. Lapsi taitaa tietää, että hämäännyt muiden mielipiteistä ja käyttää tilannetta hyväkseen?
Lapsi tietää, että panostatte täysillä hänen kasvatukseensa ja tarkkailemiseensa, antakaapa joskus vaikutelma, että kaupassa käydessä tehdään ensisijaisesti ostoksia, virastossa odotetaan omaa vuoroa jne. Ja lapsi mukaan näpsimään hintatarroja hedelmille, seuraamaan vuoronumeron vaihtumista ym. Ei toimi tuosta vaan, mutta väitän täältä näytön takaa, että lapsenne ei saa ehkä liikaa huomiota, mutta vääränlaista huomiota. Jokainen lapsi haluaa olla kuultu, nähty ja rakastettu, mutta aikuisten elämä rullaa omaa rataansa, ja kaikkea ei lapsi voi tyrannisoida. Ja useimmat lapset ovat ylen ylpeitä, jos saavat vähänkin osallistua ns. "oikeisiin", aikuisten tekemisiin, auttaa ihan todella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos sinusta tuntuu, että kaikki ei ole kohdallaan, niin puhu ja vaadi neuvolassa jatkotoimia, aina on helpompi puuttua ajoissa. Me pääsimme vasta viisivuotisneuvolan jälkeen ammattiavun piiriin ja se oli kyllä liian myöhään, olimme jo liian uupuneita. Jos ei julkiselta puolelta aukea, niin yksityiselle sitten! (ja jos rahaa on niin suoraan yksityiselle!) Meilläkin lapsi oli kuin enkeli aina neuvolassa, vaikea oli tädin uskoa äidin uupumusta lapsen kanssa.
mulle tuli mieleen, että vaikka inhoan sanontaa, niin lapsi pompottaa teitä. En kannata mitään koirakoulukasvatusta, ennemminkin kannustan ymmärtämään lasta (lue esim. Keltikangas-Järvisen kirja "Temperamentti"), sillä on aika turhaa reagoida lapsen toimintaan ymmärtämättä miksi lapsi tekee mitä tekee. Mutta juuri tuo kaupan kassalta karkailu tehoaa siksi, että lähdette oikopäätä perään juoksemaan. Entä jos joskus etenkin pienemmän kaupan kohdalla teettekin niin, että ETTE lähde perään vaan kovaan ääneen puhutte, että no NYT mennään ja lähdette kohti ovea. Yhden kaverini lapsella oli tapana karkailla kaupassa (isossa) ja kerran kaverini lähtikin vain hiljaa "vakoilemaan" lasta, ei juossut eikä huudellut. Ennen pitkää lapselle tietysti tuli hätä ja sitten äiti "löysi" hänet, eikä kyllä sen jälkeen karkaillut. Karkailuleikki ei ollut enää kiva. Samaten kirjoitit, että lapsi huutaa "apua, auttakaa" jos pidät hänestä kiinni vaikka kaupassa. No, antaa huutaa :) Takuulla joku mummo katsoo nokanvarttaan pitkin, mutta aina joku katsoo. Lapsi taitaa tietää, että hämäännyt muiden mielipiteistä ja käyttää tilannetta hyväkseen?
Lapsi tietää, että panostatte täysillä hänen kasvatukseensa ja tarkkailemiseensa, antakaapa joskus vaikutelma, että kaupassa käydessä tehdään ensisijaisesti ostoksia, virastossa odotetaan omaa vuoroa jne. Ja lapsi mukaan näpsimään hintatarroja hedelmille, seuraamaan vuoronumeron vaihtumista ym. Ei toimi tuosta vaan, mutta väitän täältä näytön takaa, että lapsenne ei saa ehkä liikaa huomiota, mutta vääränlaista huomiota. Jokainen lapsi haluaa olla kuultu, nähty ja rakastettu, mutta aikuisten elämä rullaa omaa rataansa, ja kaikkea ei lapsi voi tyrannisoida. Ja useimmat lapset ovat ylen ylpeitä, jos saavat vähänkin osallistua ns. "oikeisiin", aikuisten tekemisiin, auttaa ihan todella.
Allekirjoitan kaiken, ja parhaamme tosiaan yritämme, mutta tosiaan lapsi saattaa saada liikaa huomiota.
Kiitos sinulle todella paljon viestistäsi, juuri tuollaisia neuvoja kaipasin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en osaa auttaa, mutta täällä yksi valjaiden puolesta puhuja.
Meillä on kaksivuotiaalla sellaiset eläinreppuvaljaat. En ainakaan ole huomannut kenenkään paheksuvan. Enkä nyt sellaisesta kamalasti välitäkään. Vilkas lapsi saa liikkua näennäisesti itse, mutta henki ja äidin hermot säästyvät.
lapsi jaksaisi kaupassa olla innostunut jos saa itse työntää kärryä, laittaa ostokset sinne jne? Itse saan ainakin sillä hoidettua nopean kauppareissun 3v poikani kanssa. :) Ja toinen on, että kaupan autoissa jos tuntuu että ei jaksa, annan rusinapurkin käteen. Hyvin menee loppu kauppareisssu. Tai sitten juttelen mitä kivaa tehdäänkään kun kaupasta lähdetään. :) Kiinnostus pysyy yllä! Meillä siis vielä toinen lapsi joka 1v. Hänelläkin jo omaa tahtoa, höm. ;)
Todella hermoja raastava aikaa.
Jos on mahdollista niin älkää lähtekö juoksemaan lapsen perään.
Lapsen mielestä se on kiva leikki ja haluaa leikkiä sitä sitten joka kerta.
Tiedän toki, että on tilanteita joissa on vaan pakko lähteä perään.
Meillä oli myös pukemisen kanssa ongelmia.
Poika ei pukenut itse, eikä suostunut siihen että hänet puetaan.
Aikuinen ei saa antaa tässä tilanteessa periksi.
Ne vaatteet laitetaan päälle vaikka väkisin.
Tänä keväänä olin viemässä poikaa hoitoon papalle siksi aikaa kun käytiin esikoisen kanssa hammaslääkärissä. Poika ei taaskaan suostunut vaatteita päälleen laittamaan(oli pelkät sisävaatteet) Pistin väkisin takin pojan päälle ja raahasin ilman kenkiä autoon. Poika huusi koko matkan. Vein pojan papalle ja lähdimme hammaslääkäriin.
Se oli viimeinen kerta kun pukemisen kanssa on ollut ongelmia.
Kehoitan ottamaan ne valjaat käyttöön.
Varmasti poika kiukkuaa ja huutaa, mutta anna kiukuta.
Silloin kun itse olin pieni niin joka toisella lapsella oli naapurustossamme valjaat. Se ei ollut mikään iso juttu silloin.
Ehkä jotkut saattaa katsoa teitä vähän pitkään, mutta katsokoot. Ei muiden mielipiteistä kannata välittää.
Meidän poika on jo rauhoittunut huomattavasti.
Kuuntelee ohjeita ja tottelee.
Kyllä se teidänkin pienokainen siitä rauhoittuu.
Minusta valjaat ovat ihan loistava keksintö, jos lapsella on karkailutaipumus. Omalleni aion laittaa, jos on tarvetta. Mieluummin valjaat, kuin lapsi auton alla, tai rappusista pudonneena!
niin ei johdu sitten muusta kuin teillä ei ole samaa tatsia!
Mene nyt hyvä ihminen lapsesi kanssa. Kai olette tänäänkin nyhjäneet sisällä?
. Mutta juuri tuo kaupan kassalta karkailu tehoaa siksi, että lähdette oikopäätä perään juoksemaan. Entä jos joskus etenkin pienemmän kaupan kohdalla teettekin niin, että ETTE lähde perään vaan kovaan ääneen puhutte, että no NYT mennään ja lähdette kohti ovea. Yhden kaverini lapsella oli tapana karkailla kaupassa (isossa) ja kerran kaverini lähtikin vain hiljaa "vakoilemaan" lasta, ei juossut eikä huudellut. Ennen pitkää lapselle tietysti tuli hätä ja sitten äiti "löysi" hänet, eikä kyllä sen jälkeen karkaillut. Karkailuleikki ei ollut enää kiva. Samaten kirjoitit, että lapsi huutaa "apua, auttakaa" jos pidät hänestä kiinni vaikka kaupassa. No, antaa huutaa :) Takuulla joku mummo katsoo nokanvarttaan pitkin, mutta aina joku katsoo. Lapsi taitaa tietää, että hämäännyt muiden mielipiteistä ja käyttää tilannetta hyväkseen?
Meillä tuosta karkuun juoksemisesta tulee juuri sillä sekunnilla hauska leikki, kun joku lähtee juoksemaan perään. Joskus olen huikkaissut lapselle, että jaaha, me tästä nyt lähdetään kotiin, osaatko sä tulla sitten kotiin. Siinä on hymy hyytynyt ja äkkiä tultu takaisin. Tuo tehoaa myös, että antaa lapsen mennä, toinen hiiii katsomaan missä menee ja mitä tekee ja kun säikähtäneenä huomaa eksyneensä eikä kukaa juoksekaan perässä, menee hakemaan. Samoin joskus kannattaa uhata, että jos karkaa, menee autoon odottamaan ja todella sitten viedä se autoon jos karkaa. Tässä olis hyvä jos toinen vanhemmista on mukana ja toinen voi jatkaa ostoksia, mutta jos ei ole toista mukana, minusta 3-v voi olla autossa vähän aikaa yksinkin lukittujen ovien takana turvaistuimessa.
Alue: Aihe vapaa
mulla ei ole kokemusta omista ADHD-lapsista, mutta on kaksi vilkasta lasta ja kyllä me kaupassa käydään 3 ja 1,5-vuotiaiden kanssa.
Yksin käyn niiden kanssa vain lähikaupassa, myyjät kyllä sanoo, jos ulos menevät.
Kauppareissulla koitan kysellä, haluatko tätä vai tätä, esim. banaania vai omenaa, annan punnita jne. osallistua kauppareissuun. Mihinkään hippaan tai piiloseen en lähde.
Oon sanonu, että juokse vaan, voit kyllä eksyä. Äiti tekee nämä ostokset ja lähtee sitten kotiin. Toivottavasti löydät meidät. Pysyy näköetäisyydellä.
Jos vetää ns. liinat kiinni ja just raivikset esim. kadulla eikä suostu kävelemään, odottelemme, kunnes raivis menee ohi. Saatan soittaa kaverille tms.
Ollaan paljon puhuttu ns. tyhmästä käytöksestä ja siitä, että äiti rakastaa aina, mutta ei aina tykkää käytöksestä. Meillä toimii, kun sanon, että nyt ei olla kavereita.
Mä en henk. koht. voi ymmärtää, kuinka kaksi aikuista ei saa lasta rattaisiin tai auton istuimeen. Jos mennään, niin mennään. Jos ei autoon suostu tulemaan, kiristän "nyt jos tuut, soitetaan lastenlevyä, jos vielä makaat raivona siinä asfaltilla, niin makaa, sitten kun lähdetään, äiti kuuntelee radiota.
Meillä ne yksinraivoamiset kestää kyllä max. 10 minuuttia kun en kiinnitä huomiota muuten, kun katson, ettei satuta. Jos esim. alkaa potkia autoa, etuudet pois.
Jos ootte yhdessä kaupassa, niin toinen vanhempi autoon tai bussipysäkille odottelemaan lapsen kanssa ja kaupasta ei lasten herkkuja tms. koska ostosreissu ei sujunut.
Kyllä 3-vuotias paljon jo ymmärtää. Siis neuvona se, että järjestelmällisesti opetatte lapsellenne, että maailmassa tehdään kuten aikuinen sanoo. saa olla åaha mieli ja voi itkeä ja raivota, mutta se ei edesauta yhtään asioita.
Ton ikäisen kanssa voi jo jutella, mikä harmittaa, harmitta jne. ja aikuisiakin välillä harmittaa. Mutta lapsi ei ole perheenpää vaan perheenjäsen.
Ja valjaisiin vaan. Sitten kun on tarpeeksi iso omasta mielestään, niin voi olla valjaittakin.
Sen sijaan ton 1,5-vuotiaan kanssa se vasta ongelma onkin, se kun saattaa singota päättömästi mihin vain eikä tajua mistään mitään (ok, no vähäsen)
Tsemppiä kovapäisen kanssa. :)
Loppukevennyksenä sanottakoon, että kadotettuani poikani toistamiseen musiikkitalossa lastenkonsertin jälkeen, näin sen infossa yhden vaatevaksin kanssa ja huusin yläkerrasta, että tulepa tänne, niin tää 3 vee mulle: "Siis, missä sä oot äiti ollu, oon ettinyt joka paikasta!"