Apua vilkkaan ja omapäisen uhmaikäisen kasvatukseen

Siitä helppo havaita onko lapsi vilkas vai ADHD. Vilkas lapsi karkaa ja varmasti katsoo että huomasivatko vanhemmat. ADHD ei katso vaan menee vaan päätä pahkaa ajattelematta.

Siitä helppo havaita onko lapsi vilkas vai ADHD. Vilkas lapsi karkaa ja varmasti katsoo että huomasivatko vanhemmat. ADHD ei katso vaan menee vaan päätä pahkaa ajattelematta.

No ei tuo paljon katsele. Kirjastossakin juoksi avonaisesta ovesta ulos piiiitkälle, kun olin lainaamassa kirjoja, ja huudot menivät kuuroille korville. Samoin muualla. Ei katsele kyllä.

AHDH tai aistisäätelyn pulmia. Toimintaterapeutin tai psykologin ohjaus olisi tarpeen. Häntä ei voi kasvattaa tavallisin konstein.

Itse ajattelen kyllä vähän samoin. Ja eräs tuttavani jolla on kaks erityislasta, on samaa mieltä. Ja muutama tuttavani on nähnyt lapseni uhmaraivareita, ja sanonut että ovat kyllä normaalia voimakkaampia ja niitä tulee useammin. Eli kaiken muun lisäksi pistää kynsin ja hampain hanttiin melkein kaikessa, ja saattaa saada raivarit jos joutuu tekemään jotain mitä ei halua- ja niin käy aika usein, koska lapsi ei päätä koska on aika pestä hampaat, mennä nukkumaan tai lähteä ulos.

Kaiken lisäksi haastava lapsi kiristää minun ja miehen suhdetta aika tavalla. Myös se, että lapsi on aina ollut vähäuninen, eli meille ei jää ollenkaan kahdenkeskistä aikaa, ei siis ollenkaan. Iltaruotiinit ovat kohdallaan, mutta aina on ollut aivan sama koska lapsen laittaa sänkyyn, hän nukahtaa silti viikolla aina vasta 22 maissa, vaikka herätys on 5 jälkeen. Ja itsekin on pakko käydä nukkumaan samaan aikaan. Viikonloppuisinkin on pakko käydä samaan aikaan nukkumaan, koska on viikon univelasta ihan poikki. Onneksi on 3 ihmisen tukiverkosto, kaksi heistä ottaa lasta välillä yökylään, niin saamme edes joskus omaa aikaa, muuten emme jaksaisi.

En valita, olen onnellinen lapsestani, joka ei todellakaan ollut itsestäänselvyys, päinvastoin, suoranainen ihme. Mutta en vaan ajatellut vanhemmuuden voivan olla näin rankkaa.

Ja tosiaan , ihan parhaamme yritämme.

Ja ainakin meidän lapsi juoksee ja kovaa kun silmä vaan välttää. Ihan hirveiksi on kauppa yms. reissut muuttuneet viimesen kuukauden aikana! Eikä toimi mikään sellanen etä antaa lapsen vaan mennä. Meillä poika juoksee vaikka kuinka kauas, ei katso edes taaksensa, jää johonkin kyläpaikkaan vaikka yöksi, kaupassa ei hätäänny vaikka ei löydä meitä jne. Että ihan kivaa on ollut joo :( Ja onhan lapsella jo kokoakin että aika vaikeeta on raahata sitä mukana kun rupee hankalaksi. No, mä toivon että tämä vaihe menee ohi mahdollisimman nopeasti!!! Nyt on muutenkin alkanut kova uhmavaihe. Kaiken haluaa tehdä itse. Jos vaikka menet painamaan hississä nappia niin poika saa ihan hirveen raivarin kun hänen olisi pitänyt saada se tehdä. Painavat ovet haluaa itse aukaista, huutaa jos autat, autoon menee itse, laittaa oven kiinni ja vyön, jos autat niin hirvee raivari alkaa jne. Näitä esimerkkejä riittää. Lapsi sanoo olevansa koululainen ja iso poika ;)

teidän pitää antaa pojalle huomiota, nimenomaan POSITIIVISTA huomiota. Tehkää kivoja juttuja yhdessä, poika hakee huomiota ja jos vaan tiukkapipiosena yrität kasvattaa (kyllä, siltä minusta kuulostat, että lapsi ei saisi olla lapsi) tulos on mikä on. Uskon toki, että poikanne on vilkas, mutta kokeilkaapa positiivista lähestymistapaa. Nythän kesälomalla olisi hyvä aika vähän löysätä nyöriä, pukemisissa jne ei kiireitä, vaan annat asioiden tapahtua omalla tavallaan. Ja mitä jos olete esim. 2 tuntia peuhanneet puistossa/metsässä tms., vieläkö senkin jälkeen jaksaa juosta kaupassa. Minä olen muuten joskus ihan kylmästi pakkotilantessa laittanut 3-vuotiaan 5-pistevaljailla kiinni omiin rattaisiinsa. Siinä sitten riuhtoo ja rimpuilee. Ja ok, olen ostanut vaikka karkkia ison pussin, jos on pakko pysyä hiljaa tms.

Sinä olet saant kyllä vähän väärän kuvan elämästämme, ehkä siksi että olen painottunut ongelmiin.

Mutta kyllä nimenomaan lapsemme saa olla lapsi, ja teemme kivoja juttuja yhdessä, 99% niin. Enkä yritä vain tiukkapipoisena häntä kasvattaa. Mutta jos hän esim. on vaarassa kaupassa sännätä ovesta ulos kadulle (kuten on kirjastossa tehnyt) tai heittelee tavaroita hyllyistä, koittaa kiipeillä hyllyihin tai aitojen yli tai karata tielle tms., eli on uhassa joutua vaaraan, silloin puutun, en muuten.

Luemme lapsen kanssa paljon kirjoja, leikimme yhdessä junaradalla tai Duploilla, piirtelemme ja askartelemme, käymme paljon leikkipuistoissa, ja lapsi saa olla ihan oma itsensä. Myös yksin osaa leikkiä hyvin, että saan tehtyä esim. ruokaa ai muita kotitöitä.

Hassua tosiaan, kun täällä joka tonen sanoo että olen liian ankara, ja joka toinen, että olen liian lepsu. Kun ei näistä teksteistä saa kokonaiskuvaa todellakaan.

Uudet tilanteet vaativat harjoiteelua ja aina uuden tilanteen esiin tullessa ei välttämättä heti kättelyssä osaa toimia juuri oikein. Mutta yritän olla mahdollisimman johdonmukainen kasvatuksessa, ja jos en onnistu, mietin mikä meni vikaan ja miten voisi toimia toisin että jatkossa tuo tilanne sujuisi paremmin. Siihen lyselin vinkkejä, ja olen saanutkin todella hyviä neuvoja täältä.

Mutta todellakaan en mikään tiukkapipo ole kasvattajana. Ja annan myös lapsen päättää asioista, niin etten vain itse aina määrää kaikkea. Eli ei saa valita meneekö nukkumaan, vaan sen, että laittaako punaisen vai sinisen pyjaman yms. valintatilanteita. Ja kaupassa on usein onnistunut se että teemme ostoksia yhdessä.

Itsekin meinaan joitakin kokeilla omaan uhmikseeni.



Älä välitä noista viesteistä että olisit kasvattanut lastasi joko liian ankarasti tai liian lepsusti- uskon että vaikka välilltä tuntuu hankalalta, kasvatat lastasi parhaalla mahdollisella tavalla joka hänelle sopii, koska tunnet hänet parhaiten-maalaisjärki kunniaan! Ja sitä uskon sinulla olevan runsaasti, vaikutat fiksulta naiselta ja hyvältä äidiltä vilkkaalle lapsellesi.



Halaus ja tsemppiä, samassa veneessä ollaan!

AHDH tai aistisäätelyn pulmia. Toimintaterapeutin tai psykologin ohjaus olisi tarpeen. Häntä ei voi kasvattaa tavallisin konstein.

Hei sinulle joka aloitit ketjun kirjoittamisen.

En tiedä käytkö sivulla enään mutta kirjoitan kuitenkin kaippa siksikin, että helpottaisin omaa oloani.

Minulla on yksi 2 vuotias ja odotan toista lastani. Olen valitettavasti myös tehnyt mielestäni kaiken voitavan että saisin lapseni kuriin, mutta meilläkään ei mikään auta.

Minulla on siis 2 vuotias tyttö, ja jokainen päivä tämän kanssa on taistelua. Oma jaksaminen ja mieheni jaksaminen on ollut äärirajoilla. Tyttö on todella älykäs ja keksii kaiken mahdollisen. 

Oma tyttäreni on erittäin vilkas, omatahtoinen ja haastava uhmakas lapsi. Meillä ensimmäiset ongelmat alkoivat jo n. 1,5v ikäisenä kun rupesi saamaan todella kovia raivon puuskia ja jonkun aikaa purikin esimerkiksi pukiessa. 

Nyt tyttö on 2vuotias jä tämän puolen vuoden aikana jokainen päivä on ollut tahtojen taistoa kaikille osapuolille ja minusta ikävä kyllä tuntuu, että tilanne vain pahenee pahenemistaan koska tyttö keksii päivittäin uusia temppuja. 

Tällähetkellä joka päivä neiti saa kovia itkupotkuraivareita, kiljuu, huutaa, heittelee leluja, rikkoo tavaroita mm leluja, ruokapöydässä paiskaa ruoat lautasineen lattialle ja nauraa, kippaa lusikasta ruoat pöydälle ja alkaa hinkkaamaan kädellä pöytään, kasvoihin, hiuksiin, käsiin ja ruokailu usein päättyy suihkuun, on alkanut koskemaan kaikkiin esineisiin/asioihin jotka tietää olevan kiellettyjä, vaippaa vaihtaessa potkii, rimpuilee, huutaa, kiljuu ja lähtee karkuun, ei nuku päiväunia enään ollenkaan, ei kuuntele puhetta, irvistelee, kärryissä ei suostu istumaan rauhassa, syöttötuolissakin nousee koko ajan seisomaan ja pyörii, kieltäytyy syömästä usein ja pyörittelee vain päätään, sohvalla vain hyppii ja pomppii, repii verhoja niin että nipsut vain paukkuvat irti, juoksee kissan perässä ja yrittää mennä tämän päälle makaamaan, repii hännästä, heittelee tavaroilla, nostelee ja reipottaa, kieltäessa nauraa, jäähyporrasta kokeiltu, mutta tuntuu viihtyvän siinäkin niin hyvin että ei rangaistuksena ole tehonnut, riisuu vaatteitaan, kauppa reissuillakin jatkuvasti kengät ja lakit lentelee, nyt ihan viime päivien aikana keksinyt pissata lattioille ja vaatteidensa päälle, myös sängyssä repinyt vaipat irti ja pissannut patjoihin, vieläkin turhautuessaan saattaa purra. Vesipullon antaessa lotraa vain vedet lattialle ja leluihin. Ulkoilu on kaaos... korvat jäävät tytöllä kokonaan kotiin ulos lähtiessä, saa raivonpuuskia jos ei saa tehdä kuin tahtoo ja sisälle tulo vasta taisto onkin ja huuto mitä kauhein. Autossa repii istuimen turvavyöt irti ja naureskelee vain, en tiedä mitä keksisin että elämä helpottuisi ja ulkoilu ja autoilu olisi turvallisempaa.. onko edes mitään enään. 

Lista on niin pitkä että en edes tiedä kerroinko kaikkea mitä 2 vuotias on keksinyt puolen vuoden aikana. En tosiaan tiedä onko kaikki tämä edes normaalia kaksivuotiaan käytöstä, ja olen itse aivan hukassa ja neuvoton. Lapsi on kunnolla ja oikea enkeli tasan niin kauan kun saa huomiota, mutta sitten kun pitää oikeasti ruveta tekemään muutakin kun huomioida tyttöä se alkaa eikä loppua enään näy.. en voi käsittää, en kuitenkaan usko että on yhtään ainoaa ihmistä joka pystyy tai edes jaksaa päivästä toiseen herätä klo 7 ja mennä nukkumaan n. klo 20-20:30 ja tämän koko ajan vain huomioida ja huomioida... Lapsi ei tunnu haluavan mitään itsenäistä leikkiä eikä tunnu jaksavan keskittyä edes niihin. 

Onko joku jolla olisi saman kaltaista tahtojen taistoa ollut tai tällä hetkellä.. Olen itse keskustellut asiasta asiantuntijoiden kanssa kuten esim neuvolassa, mutta apua ei ole ollut. 

Joskus lohduttaa se että tämä on ohimenevää, mutta toisinaan olen itse niin väsynyt ja epätoivoinen, että lapsen nukahdettua ja hiljaisuuden tulessa olen purskahtanut kyyneliin

APUA minullekkin jos joku keksisi jotain mitä emme olisi vielä kokeillut

Todella hermoja raastava aikaa.

Jos on mahdollista niin älkää lähtekö juoksemaan lapsen perään.

Lapsen mielestä se on kiva leikki ja haluaa leikkiä sitä sitten joka kerta.

Tiedän toki, että on tilanteita joissa on vaan pakko lähteä perään.

Meillä oli myös pukemisen kanssa ongelmia.

Poika ei pukenut itse, eikä suostunut siihen että hänet puetaan.

Aikuinen ei saa antaa tässä tilanteessa periksi.

Ne vaatteet laitetaan päälle vaikka väkisin.

Tänä keväänä olin viemässä poikaa hoitoon papalle siksi aikaa kun käytiin esikoisen kanssa hammaslääkärissä. Poika ei taaskaan suostunut vaatteita päälleen laittamaan(oli pelkät sisävaatteet) Pistin väkisin takin pojan päälle ja raahasin ilman kenkiä autoon. Poika huusi koko matkan. Vein pojan papalle ja lähdimme hammaslääkäriin.

Se oli viimeinen kerta kun pukemisen kanssa on ollut ongelmia.

Kehoitan ottamaan ne valjaat käyttöön.

Varmasti poika kiukkuaa ja huutaa, mutta anna kiukuta.

Silloin kun itse olin pieni niin joka toisella lapsella oli naapurustossamme valjaat. Se ei ollut mikään iso juttu silloin.

Ehkä jotkut saattaa katsoa teitä vähän pitkään, mutta katsokoot. Ei muiden mielipiteistä kannata välittää.

Meidän poika on jo rauhoittunut huomattavasti.

Kuuntelee ohjeita ja tottelee.

Kyllä se teidänkin pienokainen siitä rauhoittuu.

Pukemisen kanssa on usein ongelmia, ei aina suostu pukemaan, eikä myöskään puettavaksi. Aamuisin varsinkaan, kun pitäisi päiväkotiin lähteä. Väkisin joudun/joudutaan usein pukemaan, kun ensin on yritetty kaikin keinoin.

Nukahtamisen kanssa myös on ongelmia, poika nukkuu liian vähän, tähän ei ole auttanut mikään, edes päiväunien poisjättö tai niiden minimointi. Nukkuu ja on nukkunut aina vain 8-9 h/vrk. Eli

Mies on kokeillut sitä ette lähde juoksemaan lapsen perään, (siis kun minä en ole mukana kaupasa) ja on hukannut hänet ihan perusteellisesti, kun poika on mennyt jonnekin hyllynrakoseen piiloon. Se on tosiaan pojalle leikkiä. Ja minä en todellakaan halua hukata häntä, mieluummin juoksen siis perässä. Kerrankin meni sulkemisajan yli, kun mies ei vaan löytänyt poikaa...

Mies suhtautuu minua rennommin pojan käytökseen, mutta toisaalta, minusta ehkä vähän turhankin rennosti joskus. Kun ei vaan halua vastaaottaa sitä uhmaa ja raivoa joka tulee pienestäkin sääntöjen/rajojen asettamisesta, niin monesti antaa periksi. Itse en koskaan, olen päättänyt että MINÄ päätän mitä tehdään ja milloin. Liian ankara en ole kuitenkaan pojalle, en vaan anna säntäillä päättömästi kaupoissa tms., koska samalla tuppaa heittelemään tavaroita hyllyistä tms. älytöntä. Käytöstavat opetellaan, ja jos ei niitä opita, pysytään poissa ihmisten ilmoilta ennen kuin ne ovat hallussa.

Teidän pojaltanne puuttuu rajat. Ette uskalla olla vanhempia. Kerroit olleenne korkeasaaressa ja että poika karkaili siellä jatkuvasti. Ei käy laatuun! Ekalla karkailukerralla jo ilmoitetaan, että noin ei voi tehdä ja kerrotaan mitä tapahtuu jos hän kuitenkin karkaa uudelleen. Teillä oli rattaat mukana (ja niissä on yleensä valjaat?), joten olisitte voineet sanoa, että seuraavasta karkausyrityksestä joutuu rattaisiin ja istuu niissä loppureissun. Ja sitten siitä sanotusta pidetään kiinni. Eli laitetaan niihin rattaisiin ja tosiaan istuu niissä koko loppureissun, vaikka kiukuttelisi kuinka. Muistaapahan ensi kerralla kuinka tylsää oli istua rattaissa kuin pikkuvauva. Tai vaihtoehtoisesti ilmoitetaan, että seuraavasta karkaamisesta lähdetään kotiin - ja sitten myös lähdetään. Mutta pidä huoli, että uhkaat vain sellaisella minkä voit toteuttaa. Eli jos olet kaupassa ja ostokset on pakko tehdä, niin älä uhkaa kotiin lähdöllä jos ei sinulla ole aikomustakaan sitä toteuttaa. Uhkauksilla on painoarvoa vain, jos lapsi tietää, että niin myös tapahtuu.



Meillä on myös valjaat ostettuna ja toimii 3-vuotiaalle hyvänä pelotteena. Uhmapäivinä otan ne mukaan kauppaan, eikä tarvitse kuin näyttää niitä, että seuraavasta hölmöilystä laitetaan nämä päälle, niin jää hölmöilyt väliin.

Jos ei suostu pukemaan aamulla niin vie joku kerta yöpuvussa tai nakupellenä päiväkotiin. Tuon ikäinen ymmärtää jo sen olevan noloa, joten varmasti pukeminen seuraavana aamuna sujuu.

Panostatte niin tosissanne lapsen kasvattamiseen, että se lapsi unohtuu kokonaan. Hän ei saa määrätä, pompottaa tms. eli ehkä lapsella ei saa olla missään omaa tahtoa, joten hän hakee sitä päivä päivältä raivokkaammin.

Kaupassa lapsen voi varsin hyvin "hylätä". Anna lapsen karata ja jatka ostamista kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kun hän huomaa, että kukaan ei tule perään eikä äitiä näy, alkaa itku. Anna rauhassa itkeä ja olla peloissaan, sillä juuri sen tunteen lapsesi tarvitsee, kun seuraavan kerran menette kauppaan ja voit muistuttaa, että jos lähtee itsekseen juoksemaan, ei ole lainkaan varmaa, onko äiti enää kaupassa lainkaan.

Ei ole liian tiukka kuri. Lapsi saa valita eli vaihtoehdoista, kertoa mitä haluaa milloinkin, ja aika usein jos toiveet ovat ihan Ok, saakin niin.

Sen sijaan holtiton käytös on kiellettyä ja siihen puututan heti, esim. kaupassa karkailu, tavaroiden ottaminen hyllyistä ja niiden heittely, ulkona hiekan viskely muiden päälle, kotona lelujen heittely yms. jutut. Oikein ärsyttää ne vanhemmat jotka eivät puutu lapsensa ei-toivottuun käytökseen, Kyllä käytöstavat kuuluu lapselle opettaa. Olen mm. nähnyt miten kahvilassa eräs äiti antoi taaperonsa lähmiä muiden leivoksia/pullia lautasilla, kieltämättä. Olen myös nähnyt miten leikkipuistossa toinen lapsi tönäisi toisen kumoon, ja tämän tönineen äiti näki hyvin tilanteen, muttei sanonut lapselleen sanallakaan ettei niin saa tehdä.

Eli rajat täytyy olla, mutta kuitenkin rakkauden kanssa sopivast balanssissa.

Joo tuota "hylkäämistä" täytyykin kokeilla. Ainakin se tepsii, jos ollaan lähdössä jonnekin/jostakin eikä poika halua lähteä- olen vain lähtevinäni ja huikkaan heippa, äiti lähtee, johan tulee toiselle kiire mukaan! :-)

Jos ei suostu pukemaan aamulla niin vie joku kerta yöpuvussa tai nakupellenä päiväkotiin. Tuon ikäinen ymmärtää jo sen olevan noloa, joten varmasti pukeminen seuraavana aamuna sujuu.

Joo lähellä on ollut pari kertaa, muttei ole onneksi vielä tarvinnut. :-D

että tuossa hankalassa vaiheessa on parasta jättää se lapsi kauppareissuilta pois. Jää joko kotiin tai autoon miehesi kanssa.



Lähempänä neljää vuotta hän oppii ottamaan ohjeita vastaan paremmin. Silloin voitte ohjeistaa puhumalla kuinka kaupassa käyttäydytään, jokaisesta onnistuneesta reissusta palkkio ja kehut päälle.



Nyt ei oikein voi tehdä mitään järkevää. Anna aikaa itsellesi ja lapselle, turha on vielä menettää hermoja ja polttaa molempia loppuun, joten luovuta äläkä ota lasta mukaan nyt vähään aikaan. Tulevaisuudessa on tilaisuuksia yllinkyllin.

Teidän pojaltanne puuttuu rajat. Ette uskalla olla vanhempia. Kerroit olleenne korkeasaaressa ja että poika karkaili siellä jatkuvasti. Ei käy laatuun! Ekalla karkailukerralla jo ilmoitetaan, että noin ei voi tehdä ja kerrotaan mitä tapahtuu jos hän kuitenkin karkaa uudelleen. Teillä oli rattaat mukana (ja niissä on yleensä valjaat?), joten olisitte voineet sanoa, että seuraavasta karkausyrityksestä joutuu rattaisiin ja istuu niissä loppureissun. Ja sitten siitä sanotusta pidetään kiinni. Eli laitetaan niihin rattaisiin ja tosiaan istuu niissä koko loppureissun, vaikka kiukuttelisi kuinka. Muistaapahan ensi kerralla kuinka tylsää oli istua rattaissa kuin pikkuvauva. Tai vaihtoehtoisesti ilmoitetaan, että seuraavasta karkaamisesta lähdetään kotiin - ja sitten myös lähdetään. Mutta pidä huoli, että uhkaat vain sellaisella minkä voit toteuttaa. Eli jos olet kaupassa ja ostokset on pakko tehdä, niin älä uhkaa kotiin lähdöllä jos ei sinulla ole aikomustakaan sitä toteuttaa. Uhkauksilla on painoarvoa vain, jos lapsi tietää, että niin myös tapahtuu.

Meillä on myös valjaat ostettuna ja toimii 3-vuotiaalle hyvänä pelotteena. Uhmapäivinä otan ne mukaan kauppaan, eikä tarvitse kuin näyttää niitä, että seuraavasta hölmöilystä laitetaan nämä päälle, niin jää hölmöilyt väliin.

No rajat ei puutu kyllä, kerroinhan tuossa äsken että ei-toivottuun käytökseen puututaan heti. Yhden karkauksen jälkeen kyllä yritettiin laittaa rattaisiin muttei saatu. Ei tuota saa väkisin rattaisiin jos hän on päättänyt ettei mene suosiolla, pistää nin täysillä hanttiin, potkii, lyö, kirkuu, menee kaarelle, ja menee sadasosasekunnissa hysteeriseksi. Edes mies ei saa poikaa väkisin rattaisiin. Kannettiin häntä kyllä sen aikaa että rauhoittui, mutta heti kun laski maahan, alkoi taas juoksennella. Ja on käynyt sitäkin, että kun poika ei ole osannut käyttäytyä jossain ja on koitettu laittaa rattaisiin ja tuo vastaantaistelu on alkanut, ulkopuoliset ovat tulleet haukkumaan meitä. Tuntuu ettei mikään ole oikein siis. Hankalalle lapselle ei saisi pitää kuria, eikä myöskään antaa periksi, aina tekee väärin jonkun mielestä.

Parempi siis ette ko. paikkoihin enää mennä, kunnes poika osaa käyttäytyä, stressiä vaan tulee.

Mutta tosiaan, välillä tuntuu olo tosi avuttomalta, kun tuntuu että aina tekee lapsen suhteen jotenkin väärin. :-(

sano kerran että karkaamisesta joutuu aikuisen käteen kiinni ja siinä ollaan loppu kauppareissu tai retki. Ja siinä sitten ollaan, aikuisen kädessä.



Minusta olette ihan liian lepsuja ja keskustelette lapsen kanssa kai loputtomiin. Tuollaisen lapsen kanssa pitää olla ehdoton. Toimitaan niin kuin aikuinen sanoo, piste. Jos ei toimi, siitä seuraa aina jotain epämukavaa. Ei todellakana mitään perässä juoksuja ja hippaleikkejä. Tuo korkeasaari juttu kertoo kyllä kaiken.

että tuossa hankalassa vaiheessa on parasta jättää se lapsi kauppareissuilta pois. Jää joko kotiin tai autoon miehesi kanssa.

Lähempänä neljää vuotta hän oppii ottamaan ohjeita vastaan paremmin. Silloin voitte ohjeistaa puhumalla kuinka kaupassa käyttäydytään, jokaisesta onnistuneesta reissusta palkkio ja kehut päälle.

Nyt ei oikein voi tehdä mitään järkevää. Anna aikaa itsellesi ja lapselle, turha on vielä menettää hermoja ja polttaa molempia loppuun, joten luovuta äläkä ota lasta mukaan nyt vähään aikaan. Tulevaisuudessa on tilaisuuksia yllinkyllin.

Itse olen samaa mieltä. Todella moni vaan sanoo että missään vaiheessa lasta ei kannattaisi olla ottamatta mukaan johonkin. Mutta uskon ettei heillä ole samanlaista lasta kuin meillä. :-D

Ja tuota ohjeistusta ollaan tehty, nyt monta kertaa päivässä eri tilanteissa. Osaa vastata hyvin, kun kysyn että saako kaupassa juosta, ja miten siellä pitää käyttäytyä yms. ja on innoissaan kun lupaan jonkun pienen palkkion hyvästä käytöksestä. Mutta sitten käytännössä ihan kaikki taas unohtuu. :-(

1. Lapsen huudosta ei tarvitse välittää, siis siitä mitä muut siitä ajattelee. Sinä olet vanhempi. Anna huutaa. Nyt opetata että huudolla saa tahdon läpi.



2. Kolmevuotis pitää pystyä laittamana rattaisiin aikuisen toimesta vaikka kuinka laittaa hanttiin, huutaa tai rimpuilee. Se on väkisin, mutta muu ei auta. Nyt opetata lapselle että rimpuilulla saa tahdon läpi.



3. Älä selittele lapselle noissa tilanteissa, älä lepertele, toimi!

että tuossa hankalassa vaiheessa on parasta jättää se lapsi kauppareissuilta pois. Jää joko kotiin tai autoon miehesi kanssa.

Lähempänä neljää vuotta hän oppii ottamaan ohjeita vastaan paremmin. Silloin voitte ohjeistaa puhumalla kuinka kaupassa käyttäydytään, jokaisesta onnistuneesta reissusta palkkio ja kehut päälle.

Nyt ei oikein voi tehdä mitään järkevää. Anna aikaa itsellesi ja lapselle, turha on vielä menettää hermoja ja polttaa molempia loppuun, joten luovuta äläkä ota lasta mukaan nyt vähään aikaan. Tulevaisuudessa on tilaisuuksia yllinkyllin.

anna hänen itse pukeutua. Vaatteet eivät mene välttämättä oikeinpäin päälle, mutta ei tarvitse tapellakaan.

Kesä on hyvää aikaa kun ei tarvitse pukea niin paljon.

Meillä mahtiuhmis 3v ei anna auttaa pukemisessa lainkaan. Annan hänelle päivän vaatteet kasana lattalle ja hän sompailee ne itse päälleen, välillä paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä.

sano kerran että karkaamisesta joutuu aikuisen käteen kiinni ja siinä ollaan loppu kauppareissu tai retki. Ja siinä sitten ollaan, aikuisen kädessä.

Minusta olette ihan liian lepsuja ja keskustelette lapsen kanssa kai loputtomiin. Tuollaisen lapsen kanssa pitää olla ehdoton. Toimitaan niin kuin aikuinen sanoo, piste. Jos ei toimi, siitä seuraa aina jotain epämukavaa. Ei todellakana mitään perässä juoksuja ja hippaleikkejä. Tuo korkeasaari juttu kertoo kyllä kaiken.

No sinä et kyllä nyt oikein ymmärrä vieläkään millaisesta lapsestaon kyse. :-D Luuletko ihan tosissasi että tuo suostuu kävelemään askeltakaan, jos pitää kädestä kiinni? :-D Ei todellakaan. Jos sanoo että olet sitten aikuisen kädessä kiinni, hän kirkuu ensin hetken päästä irti tms., ja jos ei aikuinen päästä, koittaa lyödä ja purra, heittäytyy selälleen lattialle tms. eikä todellakaan kävele askeltakaan aikuisen kädessä kiinni!! Eli sitten jää vaihtoehdoksi joko jättää lapsi siihen omineen ja jatkaa ostoksia, tai lähteä lapsen kanssa pois kaupasta, jos aiheuttaa liikaa häiriötä.

Ja ME EMME ole liian lepsuja. Hassua kun joka toinen täällä sanoo että olemme liian lepsuja, ja joka toinen että olemme liian tiukkoja. Mutta huonoja vanhempia joka tapauksessa. :-D

Kiitos kuitenkin neuvoista, muutama ihan kokeilemisen arvoinen juttu on täällä onneksi ollut.