ärsyttävä pilkun *ussija päiväkodilla
Päiväkoti aukeaa 6.30 ja meidän lapset menevät silloin sinne, kun minulla alkaa seiskalta työt.
Yleensä ollaan 6.25 päiväkodilla ja työntekijä availee ovia ja tekee omia hommiansa kun minä riisun lapsilta ulkovaatteet, pesetytän kädet yms. olen itse takaisin autossa 6.35, töihin ehdin juuri ja juuri, 6.59 leimaan itseni sisään.
Tänään olimme päiväkodilla viisi minuuttia normaalia aiemmin ja siellä oli jo valot. Olin tosi tyytyväinen, että tänään minulla olisi muutama minuutti enemmän aikaa työmatkaan, kun oli huono kelikin mutta...
Ovet oli vielä lukossa ja työntekijä touhuili sisällä. Koputin oveen, ei tapahtunut mitään, lapset mölysi ikkunan takana, työntekijä käveli ikkunan edestä muttei ollut huomaavinaankaan. Lapseni hakkasi ikkunaa, ei mitään reaktiota. Sitten yhtäkkiä käveli oven ohi ja vilkaisi ovelle muttei tehnyt mitään elettä meidän suuntaan, käveli toimistoon. Oletin että hakee avaimen, mutta se kesti ja kesti. Olihan hällä täytynyt se avain jo olla kun oli sisäänkin itse päässyt. Sitten tasan puolelta avasi oven, ja hymyili että olihan teillä se hoidon tarve 6.30?
Viddu mikä kommari, seisotutti meitä ihan huvin vuoksi 10 minuuttia pihalla.
Niin ja myöhästyin sitten töistä muutaman minuutin...
Kommentit (153)
oletko koskaan sattunut miettimään, miksi ko. "ämmä" joustaa toisen perheen kohdalla, muttei teidän?
Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan...
Mutta eipä asia koske tuota toista perhettä.
Ja ei voi olla myöskään päiväkodin sääntö että ovet aukaistaan vasta 6.30 koska kaikki muut hoitajat ne ovet aukaisevat aiemmin. Ainoastaan tuo yksi ämmä haluaa kyykyttää, mutta nyt suututti väärän naisen.
että olen kustantanut päiväkodille kaikille lapsille turvaliivit.
Olen jäänyt päiväkodille avuksi, kun ei ole ollut tarpeeksi henkilökuntaa paikalla.
Olen ollut niin inhottava, että olen ymmärtänyt ettei henkilökunnalla riitä silmiä joka paikkaan että lapsi voi raapia oman lapseni kasvot verille, yksi lapsi voi unohtua pihalle puoleksi tunniksi kun muut menee sisälle, karusellissäkin voi ottaa sellaiset vauhdit että lapsi oksentaa ja sitten soitetaan lapsi hakemaan kotiin kun kerta oksensi(eihän sillä pyörimisellä mitään tekemistä asian kanssa ole?)
Niin inhottavakin olen ollut, että olen päiväkodin näyttelyyn hommannut rekvisiitat, taideproktiin materiaalit.
Niin inhottavaksin olen ollut, että olen saanut hoitajilta kiitosta siitä, että olen niin aktiivisesti aina mukana heidän toiminnassa ja minun kanssa voi aina keskustella asioista, ei tarvitse pelätä että voiko minulle jotakin sanoa.
Niinkin ärsyttävä olen ollut, että olen antanut omien lasteni vaatteita lainaan kun hoitokaverilla ei ole ollut vaihtovaatteita.
Mutta sitä saa mitä tilaa! Minulle tarvii vittuilla vain kerran.
Minäkin luen nyt kuin piru raamattua niitä hoitovuoroja. Olen usein haetuttanut lapset isovanhemmilla perjantaisin kun itselläni loppuu työt vasta kuudelta. Siellä seisköön pihalla sinne kuuteen asti, lapseni kyllä viihtyvät ulkona vaikkei päiväkodilla enää silloin muita lapsia ole mutta tykkäävät touhuta myös keskenään, luulen että sekin eukko haluaisi aiemmin kotiin.
että minun päiväkodissani, kunnallisessa kävi näin.
Perheessä äiti oli joka toinen viikko yötyössä,
Isä toi aamuisin kahta lastaan klo.6.00 hoitoon.
Eräänä aamuna hän kertoi että joutuukin seuraavasta päivästä alkaen lähtemään kotoa aiemmin koska työpaikka muuttuu.
Tarkoittaen sitä, että lapset joutuisivat tulemaan aamuisin jo klo.5.45 päiväkotiin.
Ryhmämme vastaava kun kuuli siitä päivällä, sanoi heti että kyllä käy, työvuoro alkaa aamuvuorolaisella sitten silloin.
Vastasin että minulle käy mutta täytyy varmaan kertoa johtajallekin ja laittaa virallisesti vuorolistaan kuka milloinkin on työssä...
Niin meillä tehtiin. Tarpeen mukaan avattiin aiemmin ja kaikki OK.
Olen työssä ja asun paikkakunnnassa jossa 1500 asukasta, muutenkin asiat hoituu paremmin kuin isoissa paikoissa.
Ilmoita päivähoitovirastoon että tarvitset hoitoaikaan muutosta, muuten et ehdi työhön ajallaan, olet sen kokenut.
että olen kustantanut päiväkodille kaikille lapsille turvaliivit.
Olen jäänyt päiväkodille avuksi, kun ei ole ollut tarpeeksi henkilökuntaa paikalla.
Olen ollut niin inhottava, että olen ymmärtänyt ettei henkilökunnalla riitä silmiä joka paikkaan että lapsi voi raapia oman lapseni kasvot verille, yksi lapsi voi unohtua pihalle puoleksi tunniksi kun muut menee sisälle, karusellissäkin voi ottaa sellaiset vauhdit että lapsi oksentaa ja sitten soitetaan lapsi hakemaan kotiin kun kerta oksensi(eihän sillä pyörimisellä mitään tekemistä asian kanssa ole?)
Niin inhottavakin olen ollut, että olen päiväkodin näyttelyyn hommannut rekvisiitat, taideproktiin materiaalit.
Niin inhottavaksin olen ollut, että olen saanut hoitajilta kiitosta siitä, että olen niin aktiivisesti aina mukana heidän toiminnassa ja minun kanssa voi aina keskustella asioista, ei tarvitse pelätä että voiko minulle jotakin sanoa.
Niinkin ärsyttävä olen ollut, että olen antanut omien lasteni vaatteita lainaan kun hoitokaverilla ei ole ollut vaihtovaatteita.Mutta sitä saa mitä tilaa! Minulle tarvii vittuilla vain kerran.
Minäkin luen nyt kuin piru raamattua niitä hoitovuoroja. Olen usein haetuttanut lapset isovanhemmilla perjantaisin kun itselläni loppuu työt vasta kuudelta. Siellä seisköön pihalla sinne kuuteen asti, lapseni kyllä viihtyvät ulkona vaikkei päiväkodilla enää silloin muita lapsia ole mutta tykkäävät touhuta myös keskenään, luulen että sekin eukko haluaisi aiemmin kotiin.
Ap, olet kyllä todella nolo. Nyt sinut tunnistaa useampikin, ja saattaa olla, että tieto tästä keskustelusta kiirii myös päiväkotiin.
että ne toiset lapset ovat hänen omasta ryhmästään.
Tuohon yhteen ryhmään tulee aina kaikki aikaisin aamulla tulevat lapset, sieltä sitten siirtyvät omiin ryhmiin kun niihin henkilökunta tulee. Ja ihmettelen jos olen tuolle eukolle jotenkin pahasti sanonut kun ehkä 5 kertaa olen hänelle lapsia hoitoon vienyt. Tänäkään aamuna en muuta sanonut kuin että hyvää huomenta, mutta ehkä se sitten riittää siihen että naama ärsyttää.
oletko koskaan sattunut miettimään, miksi ko. "ämmä" joustaa toisen perheen kohdalla, muttei teidän? Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan...
Mutta eipä asia koske tuota toista perhettä. Ja ei voi olla myöskään päiväkodin sääntö että ovet aukaistaan vasta 6.30 koska kaikki muut hoitajat ne ovet aukaisevat aiemmin. Ainoastaan tuo yksi ämmä haluaa kyykyttää, mutta nyt suututti väärän naisen.
pilkunnussimista josta tuli varmaan tosi hyvä olo kaikille osapuolille.
Sama homma käytössä mm. kaupoilla ja virastoilla, ihan tiedoksi vaan, ap.
Ehkä senkin ämmän korviin kantautuu tieto että ryppyilee nyt väärälle henkilölle.
Toivottavasgti pitävät hyvän huolen niistä turvaliiveistä, lisää ei heru!
Ehkä senkin ämmän korviin kantautuu tieto että ryppyilee nyt väärälle henkilölle.
Toivottavasgti pitävät hyvän huolen niistä turvaliiveistä, lisää ei heru!
PITÄKÄÄ HUOLI TURVALIIVEISTÄNNE,SAATANA!!
Hahahaa..illan naurut!!
Sama homma käytössä mm. kaupoilla ja virastoilla, ihan tiedoksi vaan, ap.
Jos on ihan oikeasti noin, niin miten hitossa ne sen toisen perheen lapset siellä yleensä jo 6.20 ulkovaatteista riisuttuna osastolla leikkimässä ovat?
joillakin on elämä vaikeeta. Eihän se hoitaja edes hoida niitä lapsia ennen kuin 6.35!!
Ja miksi se hoitaja ei voi riisua lapsia ja pestä niiden käsiä. Eikö sen työ olekaan hoitaa lapsia? Tuskin siellä aamulla on lapsia jonoksi asti.
Yksityisen hoitajan olen kuullut ottavan lapset vastaan, riisuvan ja pesevän. Sillä hän on palveluammatissaan hoksannut sen olevan hänen työtään. Ja yksityisyrittäjänä toimii. Toista näköjään nämä kunnan pilkun viilaajat.
t. ei ap
pilkunnussimista josta tuli varmaan tosi hyvä olo kaikille osapuolille.
Niinkö? Minua ei ole ulkomaillakaan päästetty kauppoihin tai pankkeihin tai mihinkään sisään jos ne eivät ole auenneet. Samoin suomessa virastot ja toimistot ja kaupat ja pankit tullaan avaamaan tarkalleen minuutilleen kun pitää.
Miksi raskainta työtä tekevien pitäisi tehdä ilmaista työtä myös? Juuri lasten kanssa työskentelevien?
Vanhempainillassa johtaja piti liikuttavan puheenvuoron kuinka olisi kovasti tarve uusille liiveille, ettei heillä ole itsellä varoja niiden hankkimiseen. Meidän perhe päätti sponssata ne. Tässä kiitos!
Jos olen tullut töihin aiemmin ja joku on oven takana vaikka 8.15 niin en todellakaan voi seisottaa asiakasta siellä vedoten siihen, ettei toimisto ole vielä auki.
Jos olen tullut töihin aiemmin ja joku on oven takana vaikka 8.15 niin en todellakaan voi seisottaa asiakasta siellä vedoten siihen, ettei toimisto ole vielä auki.
ole sosiaalialalla, ja kaupassa käy ihmisiä, jotka osaavat itse huolehtia siitä, moneksi kauppaan tulevat ja monelta kotoa kannattaa lähteä. kaupat, virastot, ym. ovat aikuisten ihmisten paikkoja.
nyt pihalla kylmässä seisoi lapsia, jotka äiti olisi tuossa 10 minuutissa riisunut. mikä järki on seisottaa heitä pihalla kun ei sen hoitajan tarvitse tehdä yhtään mitään ennen kuin kello on 6.30 ?
just tätä inhoan, että missään ei ole mitään suhteellisuudentajua, vaan aina luetaan kaikki jostain lakipykälistä tai ohjekirjoista. miten olisi maalaisjärjen käyttö ?

Että pomos tiuskii sulle ja työkaverit huomauttelee jos päästät asiakkaita etuajassa sisään? Niin ne tekee koska eivät ite oo useinkaan ajoissa tai halua näin tehdä. Mutta kun itse niin tein niin asiakkaat alkoi odottamaan heiltäkin sitä. Loppujen lopuksi se ei ole edes heidän velvollisuutensakaan.
Sitten pomo suuttuu,kun muut työntekijät valittaa hänelle asiasta.
Mikset..? Jos olen tullut töihin aiemmin ja joku on oven takana vaikka 8.15 niin en todellakaan voi seisottaa asiakasta siellä vedoten siihen, ettei toimisto ole vielä auki.
Asiakkainamme on Suomen rikkaimpia ihmisiä, jotka taatusti valittaisivat, kun heitä seisotetaan ulkona kylmässä vaikka selkeästi on henkilökuntaa on paikalla. Taatusti tulisi lopputili. Tosin ei niitä kovin usein ole etuajassa. Joskus on joku valmiiksi seisomassa oven takana kun tulen töihin.
Ei kuulosta reilulta.