Lue keskustelun säännöt.
säälittävää, kilpailen anopin suosiosta
04.01.2012 |
kaipaisin vinkkejä mitä voin tehdä surkealle tilanteelleni.
Lapsilla on vain yksi mummo, anoppi, jolla on siis itsellään kaksi lasta, poika ja tytär (poika on siis mieheni). Olen ennenkin täällä kirjoittanuut anopistani joka on suoraan sanonut ettei halua oikein olla perheemme kanssa tekemisissä, koska rakastaa niin paljon enemmän tyttärensä perhettä. Minulle hän on sanonut että miniän lapset eivät kuulu hänelle, vaan haluaa olla vain tyttärensä lapsien mummo. Ja näin onkin, eli meidän lapsia ei ole hoitanut tai viettänyt aikaa heidän kanssaan koskaan, mutta tyttären lapset ovat sitten niitä tärkeitä ja rakkaita joiden kanssa ollaan monta kertaa viikossa ja jatkuvasti yökylässä puolin ja toisin.
Koska anoppi on lastemme ainoa mummo - omaa äitiä minulla ei ole - olen kovasti yrittänyt olla ystävällinen ja luoda hyvää suhdetta. kutsun kylään, teen mahtavat tarjoilut, siivoan aina ja olen hyvä emäntä. Ostan hyviä lahjoja, huomioin anoppia, tarjoan apuani ja vaikka mitä. Tulos on pyöreä nolla. Ei mitään vastakaikua.
Anoppi ei tarjoa apuaan, ei auta pyydettäessä, ei soita/käy muuta kuin velvoitevierailut pari kertaa vuodessa, ei osoita mitään kiinnostusta lapsiani kohtaan. Aivan kuin meitä ei olisi edes olemassa.
Tytär on ollut vuosia kotirouvana ja on ilmeisesti anopin ainoa kaveri, soittelevat monta kertaa päivässä ja jakavat ihan kaiken. Anoppi auttaa tytärtään monta kertaa viikossa, ostelee tyttären lapsille kaikkea ja on rakastava ja hoivaava mummo. Tämä siis vain esimerkkinä siitä että mistään tunnekylmästä ihmisestä ei sinänsä ole kyse.
Vaikka teen mitä, ja vaikka miten ponnistelen, niin en voi tehdä tilanteelle mitään. Anopin kanssa on ns. vakavasti keskusteltu pari kertaa mutta siitä ei ole ollut mitään apua. Yhden kerran mieheni kauniisti vihjaisi että "tämä vaikuttaa kohta hänen ja äitinsä suhteeseen" johon anoppi olisi tokaissut pojalle että ei häntä haittaa vaikka suhde etääntyisikin.
Minulla ei siis ole mitään pelimerkkejä anopin suuntaan, ei auta ystävällisyys, ei auta oikeudenmukaisuuteen vetoaminen.
Alistunko vain siihen että lapsillani ei ole ainoatakaan mummoa?
Ja pliis, kettuilijat älkää vaivautuko, minulla on jo valmiiksi ihan tarpeeksi paha mieli ja suuri suru asiasta, joten jos ei ole ihan pakko niin ei tarttisi varmaan lyödä lyötyä tämän enempää. (eiköhän muutama tikarilla pistäjä löydy kuitenkin)
Kommentit (82)
Ok, kiitos tästä, tämä oli hyvä tietää että mummottomana eläminen on ihan toimivaa. Itselläni pakkomielle on ehkä sitä että pelkään lasten jäävän paljosta paitsi kun ei ole mummoa. Itselläni oli ihanat isovanhemmat, ja sitäkin kautta pelkään että lapset ovat onnettomia kun heillä ei ketään sukulaista joka rakastaisi tai välittäisi heistä. Mutta tosiaan, vähän lohduttaa se, että ehkäpä lapsi ei mummottomuudesta kärsi niin paljon kun olen ajatellut.
Sen tulee anoppi huomaamaan. Mitäs jos tyttärelle käy jotain ja on itse vierauttanut itsensä pojastaan ja hänen perheestään. Turha siinä sitten itkeä! Minua oikein ärsyttää tuollainen ihminen, joka voi olla noin inhottava eikä yritä itse yhtään, vaikka miten päin olisit. Joten anna olla, kuten moni on jo täällä neuvonut.
Sinä taidat rakastaa lapsiasi mummojen edestä, joten älä huoli, että he jäävät jostain paitsi. Tiedät miten ihania isovanhemmat voivat olla, mutta kyllä lapset vaistoavat tuollaisen vastahankaisen tapauksen ja sinun hieman vängällä haetun yrittämisen, joten säästä energiasi siihen että vietätte ihan oman perheenne kesken laatuaikaa ja jätätte mokoman mörön kutsumatta teille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Poista itsesi kuviosta. Olet yrittänyt kaikkesi, ja se ei toimi. Anoppi vieläpä toteaa suoraan, että ei sinusta eikä lapsistasi välitä. Miksi jaksat suorittaa, kun ei ole ketään, joka sitä arvostaisi? On jopa vähän naurettavaa olla niin "tyhmä", että antaa toisten kohdella huonosti ja silti vaan säälittävästi yrittää ja yrittää. Luovuta. Sinä et saa sen naisen mieltä muuttumaan eikä tilanne kuulukaan enää sinulle. Olet todistettavasti yrittänyt olla ihana miniä. Se siitä. Nyt keskityt etsimään lapsillesi muita ihania sukulaisia, ystäviä, kummeja ja varamummoja ympärille.
Miehesikin pitäisi ryhdistäytyä. Kyseessä on hänen äitinsä, joka puhuu todella inhottavaan sävyyn hänen omista lapsistaan ja vaimostaan ja hänestä itsestään. Miksi hän sietää sen kaiken? Miksi hän ei totea äidilleen, että tuollaisen ihmisen täytyy olla sairas? Miksi ei totea siskolleen, että tämänkin täytyy olla sairas nauttiakseen tuosta kaikesta? Miksi ette puhu muulle suvulle ja kerro, miten miehen äidin ja siskon käytös on käsittämättömän ilkeää teitä ja teidän perhettänne kohtaan. Olkaa avoimia. Ehkä joku tietää jotain taustaa. Ehkä taustalla on sairautta, jota ei teille kerrota. Ehkä äidin ja tyttären suhde on tietyllä tavalla sairas ja sairastuttava puolin ja toisin. Mene ja tiedä. Jos heillä ei ole ketään muuta elämässään, onhan se hyvä tietää, että pitävät huolen toisistaan ja te voitte huoletta jatkaa elämää ilman näitä myrkyttäviä ihmisiä.
En käsitä, minkälainen ihminen antaa toisen loukata omaa perhettään, lapsiaan ja puolisoaan uudestaan ja uudestaan, eikä edes laita välejä poikki, vaikka loukkaaja on sanonut, että se sopii hänelle. Miten voitte antaa anteeksi lapsiinnekin kohdistuneet loukkaukset? Miten miehesi voi antaa oman äitinsä kohdella itseään noin huonosti? Miehelläsi taitaa myös olla huono itsetunto. No, hänen on nyt mietittäv, miten hän aikoo toimia äitinsä suhteen, mutta on selvää, että sinä ja lapset ette ole enää osa kuviota ja että tuollaisia asioita suustaan laukova ihminen ei voi olla tervetullut teille - ei vaikka kuinka olisi ainoa mummo.
MItä tämä ainoa mummo on lapsillenne nyt antanut? Miksi on tärkeää pitää tämä henkilö lastenne elämässä? Muissa viesteissäsi kerroit, miten lapsetkin ovat huomanneet epäreiluuden ja miten se loukkaa heitä. Niinpä. MIksi annatte lastenne kärsiä ja pidätte tekosyynä sitä, että paha ja ilkeä mummo on parempi kuin ei mummoa lainkaan? Suojelkaa perhettänne, lapsianne ja itseänne. Irrottakaa nyt napanuora tuosta ainoa mummo -tekosyystä. Ei ole mitään syytä nöyristellä ilkeälle anopille eikä ilkeälle siskolle. Jos lapset menettävät serkkunsa, se voi olla heille helpotus, koska jo nyt ihmettelevät, miksi serkut ovat mummolle noin tärkeitä.
Minusta teidän on aika alkaa elää omaa elämäänne irrallisena yksikkönä miehen äidistä ja siskosta. Ei ole pakko tehdä mitään dramaattista. Ette vain kutsu heitä kylään, ette soittele ettekä pidä yhteyttä. Minusta olisi aina hyvä kertoa rehellisesti, miksi toimitte näin, mutta sitäkään ei ole pakko tehdä (se vain antaisi miehen äidille mahdollisuuden pyytää anteeksi tai harkita toimiaan mutta eipä taida noin ilkeän ihmisen kohdalla toimia). Voitte vain olla niin etäisiä kuin mahdollista. Älkää enää tuhlatko aikaa ja energiaa hänen motiiviensa pohtimiseen, koska ei hänkään tuhlaa energiaansa teihin. Alatte suunnata energiaanne siihen, että teidän perheestänne kasvaa vahva yksikkö, jolla on ihan uudenlaiset turvaverkostot. Kaikkia mummoja ei tarvitse "ostaa", vaan käytte vanhainkodissa katsomassa yksinäisiä vanhuksia ja löydätte sen omanhenkisen mummonne tai sitten autatte naapuruston vanhuksia jne. Sillä tavalla niitä varamummoja löytää, kun vain katsoo ympärilleen. Voi olla esim. työkavereita, naapureita, harrastuksesta tai lapsen kaverin sukulaisia.
JOssain vaiheessa on tajuttava, että tietyt ihmiset kohtelevat teitä tasan yhtä huonosti kuin vain suinkin annatte. Samalla osoitatte lapsillenne, kuinka huonosti teitä saa kohdella ja samalla tietysti myös heitä. Teidän on aika asettaa rajoja.