Miehesi/poikaystäväsi itsekkäin veto? Kuka voittaa?

tarinoita, mutta osassa ymmärrän miestäkin.

Ei miehet välttämättä käsitä näitä synnytysjuttuja, -riskejä ja -kipuja. Eikä ainakaan raskauteen, synnytykseen ja sen jälkeiseen aikaan liittyviä tunnejuttuja.

Ne saa rautalangasta vääntää, eikä ne silti aina käsitä. Miten ne voiskaan ?

Ei ne saa siihen mitään oppia, ei niiden isät olleet synnytyksissä edes mukana.

Ja monen äidit oli kotiäitejä jotka hoiti kodin yksin, siis 70- ja 80-luvuilla kasvaneiden.

Mut jospa meidän lapset sit olis jo fiksumpaa sukupolvea...

Itse olen vm-80 ja kyllä mun isä oli synnytyksessä mukana kun putkahdin maailmaan. Äidillä oli aika lyhyt äitiysloma, mutta isäni jäi virkavapaalle ja oli koti-isinä mua hoitamassa kun olin vauva. En ole edes ajatellut että olisi ollut jotenkin erikoista...

minä kyllä jättäisin tuollaisen miehen. Mun käy oikeasti sua sääliksi.

jotain pahemmin pielessä kuin se että isä ei ole näyttänyt oikeaa mallia, järki ja empatiakyky niiltä puuttuu. Kumma kun edes se äiti ei ole kyennyt niille oikeaa mallia antamaan.

Tulin toiselle miehelle raskaaksi. Mieheni sanoi, että pidetään lapsi, hän alkaa sille isäksi. Kun aborttia ei enää voinut tehdä, mieheni ottikin eron ja jäin yksinhuoltajaksi. Se oli itsekästä. Olisi heti kertonut asian oikean laidan niin olisin voinut tehdä ratkaisuni sen pohjalta.

Etkö tajunnut että kosti sulle tietoisesti? Kävit vieraissa ja sait itsekin paskaa niskaan. Joskus saa mitä ansaitsee ja sinä sait.

Nauran itseni tärviölle , miten voi olla noin tyhmiä naisia maailmassa että hyysäävät tuollaisia ääliöitä.

Saattaisin olla yhtä omahyväinen ja tyhmä kuin sinä, jos en olisi kokenut sitä pätkää elämää (idiootin) exän kanssa. Katsos, asiat menevät johonkin suuntaan pikku hiljaa, jolloin sitä on vaikeampi tajuta koska kasvaa muuttuneeseen tilanteeseen hiljalleen itsekin. Asioita alkaa pitää "normaalina".



Ei kukaan alusta asti kohtele tulevaa puolisoaan kuin vähä-älyinen, koska muutenhan toinen ei puolisoksi asti koskaan ryhtyisikään.



Jälkikäteen on helppoa olla viisas. Ja ulkopuolisena varsinkin mukava esittää kommentteja, kuten teitkin.



Jos jotain hyvää omasta paskasta kokemuksesta sain, on se ymmärrystä ja empatiaa huonossa parisuhteessa eläviä naisia kohtaan. Tilanteen ymmärtäminen ja lähteminen ei ole niin helppoa. En halua siksi halveksia toisia varsinkaan tilanteessa, jossa voimat ja itseluottamus ovat pohjalukemissa muutenkin.



Ikävää, että on sinunlaisiasi kermaperseitä, jotka eivät edes yritä ymmärtää asioita muuten kuin omista lähtökohdistaan käsin.



Lähdin ekasta lyönnistä, nyt jo 15 v ihanan miehen kanssa. En itsekään joskus ymmärtänyt naisia, jotka jäävät väkivaltaiseen suhteeseen. Nyt ymmärrän. Vaati paljon onnea ja oikean miehen oikeaan aikaan paikalle, että sain lähdettyä ajoissa. Se ei ole vain omaa ansiotani vaan mukana oli myös hyvää tuuria ja onnea.

Miehet ovat kuin työpaikat, vaihtamalla paranee n. 90 prosentissa tapauksista.



t. Äijä.

Mulla on paniikkihäiriö, sellaista sorttia, jossa kohtauksia tulee harvoin (ollaan löydetty melkein oikea lääkitys) mutta ne on sitäkin pahempia..



Erään kerran tän kohtauksen lauetessa meillä kotona mies oli tekemässä noin tunnin päästä lähtöä sählyturnaukseen (katsojaksi) ja mä sitten sanoin että älä mene, mä tarvitsen nyt sua.



Mies kuitenkin lähti, vaikka useaan otteeseen kerroin, ettei mua saa jättää kohtauksen aikana yksin. Mä jäin kotiin itkemään, makasin 3 tuntia lattialla täristen, ku en uskaltanu liikkua koska verhot oli joka huoneessa auki, en voinu soittaa itselleni apua kun kännykkäkin oli toisessa päässä taloa.



Myöhemmin illalla mun tuttu soitti, ja pahoitteli ettei päässyt tulemaan, oli ollu töissä. Mies oli näppäränä koittanut järjestää mulle hoitajaa! Lähettänyt tälle viestin että "Marjalla on tylsää, piipahda kahville meil jos kerkiät".



Se nyt vielä oliskin puuttunut, et joku olis alkanu rimputtamaan ovikelloa, ku muutenkin pelkäsin kuollakseni. Lisäks tää tuttava ei todellakaan ole se ihminen, jonka haluaisin tuekseni tollaisessa tilanteessa.



Lapsia en voi tuollaisen miehen kanssa hankkia, eihän siitä mitään tulis :(

Ei 21v oo vielä mikään mies..Ei kannata tehdä lapsia lapsena..

Auttaisikohan edes varoittavana esimerkkinä että moiset vätykset istutettaisiin jalkapuuhun lauantaisin kirkon/Prisman/alkon eteen siitä hyvästä etteivät ole olleet kunnon miehiä vaan vastuuttomia pikkupoikia...

mutta jos miehesi on todella varakas, niin etkö voisi kuitenkin jossain puitteissa "luoda uraa" kun lapsesi ovat hieman vanhempia? Suomessa jonkinlaista uraa voi luoda ainakin joillain aloilla ihan 8-16 työpäivilläkin. Miehesi palkalla voisi varmaan palkata vaikka au pairin. Tai voisit ryhtyä taiteilijaksi, alkaa tehdä väitöskirjaa...? Riippuen tietysti pohjakoulutuksestais. Mutta luulisi, ettei tarvitse ihan kotirouvaksi jäädä.

aikamoisia tarinoita :/

Oma mieheni on kyllä aivan ihana mies ja isä, mutta itsekän oman uransa kanssa. Mä olen siis pakotettu kotirouvaksi, välillä käyn osa-aikatöissä.

Mies on kyllä varakas ja hyvätuloinen ja saan vapaasti ostella kaikkea, mutta omasta urasta saan vain haaveilla. Hmm, tosin lapset tykkää tosi paljon kun äiti on kotona, mutta silti mietin, menetänkö jotain koska en luo uraa.

Miehesi käyttäytymiseen. Ihan selvä miksi ei päästänyt sinua laivalle. On itse siellä touhunnut muiden naisten kanssa. Pitää sinua samanlaisena ja siksi ei päästä. Meillä oli vähän vastaavaa paitsi että mies petti myös maalla ja minä en olisi saanut mennä minnekkään. Olin Saksassa työmatkalla niin mies sekosi täysin matkan takia ja sen vuoksi että joutui hoitamaan 2 pientä lastamme kotona.

Muuten tätä ketjua lukiessa en kyllä voi kuin ihmetellä omaa ja ystävieni tuuria miesten suhteen. En tunne yhtään miestä, joka ei ottaisi vastuuta kodista ja lapsista siinä missä naisetkin, oli se perheenäiti sitten sairas tai terve. Viikonloppujen ryyppyreissut ja "poikien" kanssa tehdyt matkat eivät myöskään kuulu yhdenkään tuntemani miehen repertuaariin. Jotain harrastusporukoiden saunailtoja on silloin tällöin, mutta niidenkin vuotuiset määrät on melkein yhden käden sormilla laskettavissa.

En tunne laajasta ystäväpiiristämme enkä sukulaisperheistä yhtään näiden täällämainittujen esimerkkien kaltaistakaan.

En tosin itse tuntisi edes vetoa sellaista miestä kohtaan, joka ei osaa ottaa vastuuta.

Ja akateemisia ollaan kaikki, jos jotakuta tilastoperverssiä kiinnostaa.

niin, koulutustaso ei tosiaan välttämättä tuo käytöstapoja.



Olin antibioottikuurilla ja menimme elokuviin. Juuri ennen lähtöä olin ottanut lääkkeen, josta alkoi leffateatterin pimeydessä tulla paha allerginen reaktio. Elokuvan aikana aloin tuntea miten nokkosihottuma nousee, ja korvalehdet ja kasvot alkavat turvota. Tunnistin oireet, koska olen allerginen muillekin asioille. No, tämä mies suostuu vain kitisten lähtemään kesken elokuvan katsomaan vointiani johonkin valoisaan paikkaan vaikka olen itse jo lähtemässä apteekkiin hakemaan kyypakkausta tai mitä tahansa kortisonia. Hän pelästyi kuitenkin naamaani, suostui lähtemään ja alkoi juosta apteekkiin. Minä yritin pysyä perässä vaikka hengitys alkoi jo vinkua siinä vaiheessa ja kyyneleet valuivat. Ex oli vain minulle vihainen.

Onneksi kortisonitabletit rauhoittivat tilannetta, jälkiviisaana olisi pitänyt soittaa ambulanssi (tämä silloinen lääkäriopiskelijakaan ei sitä älynnyt). Rytmihäiriöt jatkuivat muuten seuraavaan aamuun ja oma lääkärini oli järkyttynyt etten hakenut kunnollista apua, minulla kävi tuuri ettei käynyt pahemmin. Sitten takaisin elokuviin katsomaan kesken jäänyt filmi, josta hirveä valitus.



Päivän kruunasi se, että mies oli lähdössä junalla toiselle paikkakunnalle elokuvan jälkeen ja pakotti harrastamaan seksiä junan vessassa ennen junan lähtöä. En osannut puolustautua mitenkään, halusin vain pois ja nukkumaan ja toipumaan.



Soitin äidin hakemaan minut kaupungista ja olisi ollut ihana vain itkeä. En kuitenkaan mitenkään voinut kertoa miten sikamainen ihminen ex oli ja miten olin suostunut tuollaiseen.



Myöhemmin tapahtuikin sitten pahoinpitely, jonka jälkeen hänestä tuli ex. Päivääkään en ole katunut.

http://www.adressit.com/piste

Sairastin pitkän aikaa selittämättömiä vatsakipuja, ennen kuin kivuille löytyi syyksi pahasta endometrioosista. Eräänä aamuna endometrioosikystani puhkesi kun olin lähdössä töihin. Sain vaivoin soitettua töihin etten pääse tulemaan kun vintti pimeni tuskasta. Lyyhistyin kadulle ja minut vietiin ambulanssilla läheiseen sairaalaan. Sairaalaan oli asunnostamme vain noin kilometri, jos sitäkään.



Exälleni ilmoitettiin että olen ensiavussa, lupasi tulla ja 2h päästä tulikin. Olin lääkityksestä huolimatta tuskissani ja kylmä hiki virtasi selkää pitkin jatkuvasti. Siinä vaiheessa olin vielä tarkkailtavana. Kävi sitten toteamassa sairaalassa, että hengissä näytän olevan vielä ja lähti takaisin kotiin, kun sairaalassa oli niin tylsää.



Ei puhettakaan että olisi tullut minua leikkauksen jälkeen toivuttuani noutamaan vaan soitin sitten isäni minua kyytimään, kun en ilman saattajaa päässyt kotiin. Isä tuli 70km matkan päästä kyyditsemään minut kotiini. Exä odottikin kovasti mielissään, sillä oli joutunut edellisen päivän syömään grilliruokaa kun en ollut ruokaa laittamassa. Odotti siis että alan heti kotiuduttuani kokkaamaan.



Sika mies oli silloin, nyttemmin parantanut tapojaan. Ollaan jonkinlaisissa väleissäkin jopa. En silti ikinä anna anteeksi miten minua kohteli. Sellaista henkistä väkivaltaa päivittäin. En uskonut pärjääväni omillani, joten tarrauduin siihen mitä sain. Joka ilta monen vuoden ajan itkin itseni uneen.



Lopulta keräsin voimani ja jätin miehen. Tapasin maailman kilteimmän ja ihanimman miehen, josta tuli lasteni isä ja minun ikioma aviomieheni. Ei ole kaikki hyvin aina mennyt, mutta huonoimmillaankin on asiat olleet niin paljon paremmin kuin exän kanssa parhaimmillaan.

Tää on tämä perusjuttu, mies kun on sairaana, niin voi että sitä voivottelun, valittamisen ja säälin kerjäämisen määrää! Jos pyytää että veisi nenäliinansa pois, niin heti alkaa valitus "sinä et tiedä kuinka hirveä olo minulla on" ja kuitenkin valittaa jos minä olen ollut kipeä, sanotaan vaikka että päätäni on särkenyt koko päivän, enkä ole oikein voinut tehdä mitään, että "on niin sotkuista, olet vain laiska"..



Miehellä on tapana päättää kaikki asiat yksin. Hän muunmuassa otti lainaa, ilman että kertoi minulle siitä. Ihmetteli sitten kun suutuin siitä ettei hän ollut kertonut minulle siitä lainasta.



Hän muistaa omat menonsa, ja vaatii minua muistamaan ne myös. Suuttuu jos kysyn että milloin vaikkapa hänen sulisvuoro on.

Jos taas minä olen sopinut menoja, ja kirjoittanut kalentereihin merkinnät siitä, niin hän ei muista sitä menoa, vasta kun sanon paria päivää ennen että olen menossa sinne.

Monta kertaa olen joutunut perumaan omia menoja, koska mies ei ole muistanut että on luvannut katsoa lapsia silloin ja on sopinut omia menoja päälle. Itseasiassa luulen että hän muistaa ne menot, mutta tekee noita tahallaan.



Hän usein sivuuttaa mielipiteeni, ja myöhemmin esittää minun ajatukseni hänen ominaan.



Seksi. Niin. Hän haluaa seksiä joka ilta. Jos minulla on kuukautiset hän haluaa suihinoton. Jos en suostu seksiin, oli kuukautiset tai ei, niin alkaa mökötys ja hän sanoo jotain sillä tavalla että tyhmempikin ymmärtäisi hänen vittuilevan minulle sekä syyttävän minua jostain..



Joo, ovat pieniä juttuja muiden juttuihin verrattuna, mutta noita kun sattuu päivittäin, niin usein tunnen että minulla ei ole mitään väliä. Olen nykyään aika lannistunut, en sovi omia menoja, en harrastuksia, enkä jaksa taistella asioista.

niin, koulutustaso ei tosiaan välttämättä tuo käytöstapoja.

Olin antibioottikuurilla ja menimme elokuviin. Juuri ennen lähtöä olin ottanut lääkkeen, josta alkoi leffateatterin pimeydessä tulla paha allerginen reaktio. Elokuvan aikana aloin tuntea miten nokkosihottuma nousee, ja korvalehdet ja kasvot alkavat turvota. Tunnistin oireet, koska olen allerginen muillekin asioille. No, tämä mies suostuu vain kitisten lähtemään kesken elokuvan katsomaan vointiani johonkin valoisaan paikkaan vaikka olen itse jo lähtemässä apteekkiin hakemaan kyypakkausta tai mitä tahansa kortisonia. Hän pelästyi kuitenkin naamaani, suostui lähtemään ja alkoi juosta apteekkiin. Minä yritin pysyä perässä vaikka hengitys alkoi jo vinkua siinä vaiheessa ja kyyneleet valuivat. Ex oli vain minulle vihainen.

Onneksi kortisonitabletit rauhoittivat tilannetta, jälkiviisaana olisi pitänyt soittaa ambulanssi (tämä silloinen lääkäriopiskelijakaan ei sitä älynnyt). Rytmihäiriöt jatkuivat muuten seuraavaan aamuun ja oma lääkärini oli järkyttynyt etten hakenut kunnollista apua, minulla kävi tuuri ettei käynyt pahemmin. Sitten takaisin elokuviin katsomaan kesken jäänyt filmi, josta hirveä valitus.

Päivän kruunasi se, että mies oli lähdössä junalla toiselle paikkakunnalle elokuvan jälkeen ja pakotti harrastamaan seksiä junan vessassa ennen junan lähtöä. En osannut puolustautua mitenkään, halusin vain pois ja nukkumaan ja toipumaan.

Soitin äidin hakemaan minut kaupungista ja olisi ollut ihana vain itkeä. En kuitenkaan mitenkään voinut kertoa miten sikamainen ihminen ex oli ja miten olin suostunut tuollaiseen.

Myöhemmin tapahtuikin sitten pahoinpitely, jonka jälkeen hänestä tuli ex. Päivääkään en ole katunut.

ja kuristmaaan niin ettei jää jälkiä ja ei voi todistaa pahoinpitelyä mitenkään. He ovat usein häikäilemättömän sadistisia ja niin täynnä itseään ja ammattiaan. Ja ne iskut joita aikoinaan sateli. Vartaloni vavahteli näiden koukkujen seurauksesta ja mitään jälkiä ei jäänyt, joten en voinut todistaa pahoinpitelyä mitenkään. Itkuhan siinä tuli ja onneksi pääsin pakoon.

kahden lapsen jälkeen, ettei hän kestäkään tätä perhe-elämää enää. Jätti minut sitten pärjäämään yksin, sillä häntä "ahdisti". Odottamassa ollut nuorempi nainen varmaan vähän helpotti. Vänkää vielä nykyisinkin tapaamisista ja lomista, ettei vain joudu tapaamaan lapsia liikaa.

Kannattaisikohan ruikuttaa suoraan niille miehille, eikä suinkaan kirjoitella vain nettiin. Paskaa tulee niskaan niin paljon kuin sitä vain jaksaa ottaa. Maailma on täynnä hyviä miehiä, eli ukonvaihtoviikot käyntiin ja elämä oikeisiin uomiin! Vaihtamalla paranee, kun vain uskaltaa tehdän sen ekan muuvin, eli läimäistä ukkoa ovella berberiin.