Lue keskustelun säännöt.
Leena Lehtolainen: kuka äiti ei olisi halunnut joskus heittää lastansa seinään.
28.09.2011 |
Viime viikon Hesarissa dekkaristi oli sitä mieltä, että jokainen äiti on joskus halunnut heittä lapsensa seinään.
Oletko samaa mieltä?
Kommentit (207)
kohtaan. Toki asiaan varmasti vaikuttaa se, että on työssään joutunut näkmeään mitä lapselle tapahtuu, kun hänet heitetään seinään. Ehkä Lehtolaisenkin kannattaisi ottaa selvää, ennen kuin puhuu tuollaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kyllä ollut äärettömän väsynyt välillä mutta tuollaisia tunteita en ole siltikään tuntenut. Minusta tuossa on jo jotakin sairasta jos noin alkaa ajattelemaan.
Mutta eipä tulisi mieleenkään oikeasti tehdä enkä ole koskaan edes tukistanut tai käyttänyt rankaisukeinona fyysistä väkivaltaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisillä on kaikenlaisia ajatuksia. Se ei kuitenkaan tarkoita, että niitä koskaan toteuttaisi.
jolloin tuo ajatus on tullut mieleen, kaikkien kolmen lapsen kohdalla. En ole sitä kuitenkaan toteuttanut, mikä lienee se tärkein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jälkimmäisen kanssa sitten senkin edestä.
Eli jos lapsilukumme olisi jäänyt siihen yhteen, niin ihmettelisin suuresti moista kommenttia. Mutta tämän toisen kanssa olen oppinut ymmärtämään että lapsia ja äidillä tunteita on joka lähtöön.
Ihmisillä on kaikenlaisia ajatuksia. Se ei kuitenkaan tarkoita, että niitä koskaan toteuttaisi.
Kyllä on lapsi saanut sellaisen raivon partaalle että on ajatellut että nyt tekisi mieli kyllä! Mutta meillä ei käytetä fyysisiä rangaistuksia muutenkaan, nämä vain ovat vain ohimeneviä ajatuksia kun laskee kymmeneen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olin muutenkin todella väsynyt huonosti nukutun yön jälkeen ja lapsi sitten kiukkusi koko päivän. Mieskin oli iltavuorossa töissä, joten kaksin kiukuttelevan laspsen kanssa jota kovasti yritin nukkumaan saada. Tekihän tuo mieli seinään heittää, mutten nyt tietenkään sitä edes hetkeä ajatellut toteuttaa. Hävettää omat ajatukset, mutta sille en vain voinut mitään. Pääasia kai on se, ettei ajatuksiaan toteuta vaikka kuinka ärsyttäisi.
Itse asiassa ensimmäinen vähänkään negativinen ajatus liittyen lapseen tuli vasta hänen ollessaan 3v kun tuli uhma, silloin hetkittäin vähän ärsytti muksun raivoaminen, siinä kaikki. Tiedostan että olen saanut "helpon" tapauksen lapseksi, josta olen kiitollinen.Enempää ei meille tulekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisillä on kaikenlaisia ajatuksia. Se ei kuitenkaan tarkoita, että niitä koskaan toteuttaisi.
Kyllä on lapsi saanut sellaisen raivon partaalle että on ajatellut että nyt tekisi mieli kyllä! Mutta meillä ei käytetä fyysisiä rangaistuksia muutenkaan, nämä vain ovat vain ohimeneviä ajatuksia kun laskee kymmeneen.
Myönnän kyllä, että olen ajatellut noin pariinkiin otteeseen. Olen aina mennyt hetkeksi aikaa parvekkeelle vetämään henkeä ja siinä se. Sen verran itsehillintää löytyy, etten todellakaan toteuttaisi ajatuksiani.
mutta se ei tarkoita että sitä toteuttaisi IKINÄ tai edes vakavissaan harkitsisi.
LL puhuu tässä vertauskuvainnollisesti liioitellen ja joku heti ottaa sen kirjaimellisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ole samaa mieltä. Sain esikoiseni yli 35 vuotiaana, eikä ole tuollaisia "masennusoireita" ollut yhtään.
Johtuu varmasti siitä, että kerkesin toivoa ja odottaa lasta niin kauan, että kun sain syliini sen pienen nyytin, on se ollut kallein aarteeni siitä lähtien.
Tuommoiset Leena Lehtolaiset vois jättää lapset tekemättä.
Mutta ikinä en tuollaista, tai muitakaan niitä synkkiä mitä välillä mieleen ryömii, ajatusta toteuttaisi.
Enkä ole koskaan halunnut tukistaa lastani, lyödä, nipata, antaa korvapuustia (fyysisesti) jne. Enkä ole myöskään moisia asioita lapselleni tehnyt. Osasyynä on varmaan se, että mieheni on myös lasteni isä eikä vain parisuhteessa kanssani, joten meitä on kaksi jakamassa vanhemmuutta.
joka oli eilen ihan Hesariin kirjoittanut asiasta.
Tosiaan eiköhän LL puhunut vertaiskuvallisesti ja on ihan tuulettaa ettei äitiyskää kuten muukaan elämän ole aina ruusunpunaista kiiltokuvaa, kunten perhe- ja naisten lehdissä annetaan ymmärtää. Kaikenlaiset tunteet ovat sallituttja ja toteutukset ovat tosiaan ajatuksista kaukana.
mutta se ei tarkoita että sitä toteuttaisi IKINÄ tai edes vakavissaan harkitsisi.
LL puhuu tässä vertauskuvainnollisesti liioitellen ja joku heti ottaa sen kirjaimellisesti.
Ihan turhaa kieltää. Ei ajatuksissa ole mitään pahaa tai vaarallista.
Palvelee kaikkia muitakin äitejä se, että uskalletaan puhua ääneen siitä, että kaikenlaisia pimeitä tunteita tulee väsyneenä ja äärirajoilla. Ei sitten tarvitse tuntea huonommuutta ja pelätä, että itsessä on jotain vikaa.
on typerää yleistää, että muka kaikki äidit kärsisivät sairaista ajatuksista.
En ole sellaista ajatellut. Tiesin etukäteen, ettei lapsen kanssa ole aina helppoa. Sen sijaan synnytysmasennuksesta en tiennyt mitään. Lehtolainen ei ole erityisen hyvä kirjailija, joten tällaisia mauttomia yleistyksiä voi häneltä odottaa.