Lue keskustelun säännöt.
Leena Lehtolainen: kuka äiti ei olisi halunnut joskus heittää lastansa seinään.
28.09.2011 |
Viime viikon Hesarissa dekkaristi oli sitä mieltä, että jokainen äiti on joskus halunnut heittä lapsensa seinään.
Oletko samaa mieltä?
Kommentit (207)
jotka valvoessaan 24/7 lastensa takia lukevat joutessaan keittiöpsykologian kirjoja kuin piru raamattua ja analysoivat sen jälkeen kaikkia ympärillään.
Sellaisessa ympäristössä kasvaa varmasti toooosi tasapainoisia lapsia.
Äiti ei näe tehneensä mitään väärin, päin vastoin.
HUH!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hoitoa tähän väkivaltaisuuteeni. Olen vuosia sitten keskimmäisen lapsen vauva-aikana kerran tai pari ajatellut ohikiitävän hetken että viskaan tämän lapsen kohta seinään jos se ei anna mun nukkua. En viskaanut, en, hoidin sitä kitisevää lasta kuten ennenkin. Nyt lapset on jo isoja, helppoja koululaisia. Koskaan en ole heitä pahoinpidellyt, en lyönyt, en tukistanut. Enkä haaveile heidän tappamisestaan, en silloin enkä nyt.
Mitä oikeasti luulette että psykiatri mulle sanois jos palstan innoittamana vaatisin hoitoa väkivaltaisuuteeni ja selittäisin kuinka olen paha ja sairas ihminen kun pari kertaa väsyneenä tuollainen ajatus päähäni tuli? Oletteko tosiaan sitä mieltä, että mun pitää heti huomenna ottaa yhteyttä ja hakeutua hoitoon? Olenko edelleen vaarallinen lapsilleni, montako vuotta noista ajatuksista menee ennenkuin alan toteuttaa näitä haaveitani? Voinko huokaista helpotuksesta vai pitääkö mun piilottaa meiltä kaikki teräaseet ym?
Taisi aika monelta mennä hiukan yli, kun piti pedofiliit ja Auerkin vetää asiaan. Rauhoittukaas nyt mammat, pidetään noi todelliset sekopäät poissa tästä asiasta.
lapsesi. Ei se pahaakaan olisi ehkä tehnyt. Neuvolassa olisi kannattanut siitä jutella ja pyytää kodinhoitoon apua, koska et nähtävästi enää jaksanut.
Onneksi selvisit, etkä tehnyt mitään. Hälytyskellojen pitäisi kuitenkin aina soida kun miettii omien lapsien vahingoittamista.
hoitoa tähän väkivaltaisuuteeni. Olen vuosia sitten keskimmäisen lapsen vauva-aikana kerran tai pari ajatellut ohikiitävän hetken että viskaan tämän lapsen kohta seinään jos se ei anna mun nukkua. En viskaanut, en, hoidin sitä kitisevää lasta kuten ennenkin. Nyt lapset on jo isoja, helppoja koululaisia. Koskaan en ole heitä pahoinpidellyt, en lyönyt, en tukistanut. Enkä haaveile heidän tappamisestaan, en silloin enkä nyt.
Mitä oikeasti luulette että psykiatri mulle sanois jos palstan innoittamana vaatisin hoitoa väkivaltaisuuteeni ja selittäisin kuinka olen paha ja sairas ihminen kun pari kertaa väsyneenä tuollainen ajatus päähäni tuli? Oletteko tosiaan sitä mieltä, että mun pitää heti huomenna ottaa yhteyttä ja hakeutua hoitoon? Olenko edelleen vaarallinen lapsilleni, montako vuotta noista ajatuksista menee ennenkuin alan toteuttaa näitä haaveitani? Voinko huokaista helpotuksesta vai pitääkö mun piilottaa meiltä kaikki teräaseet ym?Taisi aika monelta mennä hiukan yli, kun piti pedofiliit ja Auerkin vetää asiaan. Rauhoittukaas nyt mammat, pidetään noi todelliset sekopäät poissa tästä asiasta.
tuosta vaan kodinhoitoapua, kun snoo että olen väsynyt... heh mikä vitsi!
lapsesi. Ei se pahaakaan olisi ehkä tehnyt. Neuvolassa olisi kannattanut siitä jutella ja pyytää kodinhoitoon apua, koska et nähtävästi enää jaksanut.
Onneksi selvisit, etkä tehnyt mitään. Hälytyskellojen pitäisi kuitenkin aina soida kun miettii omien lapsien vahingoittamista.
hoitoa tähän väkivaltaisuuteeni. Olen vuosia sitten keskimmäisen lapsen vauva-aikana kerran tai pari ajatellut ohikiitävän hetken että viskaan tämän lapsen kohta seinään jos se ei anna mun nukkua. En viskaanut, en, hoidin sitä kitisevää lasta kuten ennenkin. Nyt lapset on jo isoja, helppoja koululaisia. Koskaan en ole heitä pahoinpidellyt, en lyönyt, en tukistanut. Enkä haaveile heidän tappamisestaan, en silloin enkä nyt.
Mitä oikeasti luulette että psykiatri mulle sanois jos palstan innoittamana vaatisin hoitoa väkivaltaisuuteeni ja selittäisin kuinka olen paha ja sairas ihminen kun pari kertaa väsyneenä tuollainen ajatus päähäni tuli? Oletteko tosiaan sitä mieltä, että mun pitää heti huomenna ottaa yhteyttä ja hakeutua hoitoon? Olenko edelleen vaarallinen lapsilleni, montako vuotta noista ajatuksista menee ennenkuin alan toteuttaa näitä haaveitani? Voinko huokaista helpotuksesta vai pitääkö mun piilottaa meiltä kaikki teräaseet ym?Taisi aika monelta mennä hiukan yli, kun piti pedofiliit ja Auerkin vetää asiaan. Rauhoittukaas nyt mammat, pidetään noi todelliset sekopäät poissa tästä asiasta.
lapsesi. Ei se pahaakaan olisi ehkä tehnyt. Neuvolassa olisi kannattanut siitä jutella ja pyytää kodinhoitoon apua, koska et nähtävästi enää jaksanut.
Onneksi selvisit, etkä tehnyt mitään. Hälytyskellojen pitäisi kuitenkin aina soida kun miettii omien lapsien vahingoittamista.
hoitoa tähän väkivaltaisuuteeni. Olen vuosia sitten keskimmäisen lapsen vauva-aikana kerran tai pari ajatellut ohikiitävän hetken että viskaan tämän lapsen kohta seinään jos se ei anna mun nukkua. En viskaanut, en, hoidin sitä kitisevää lasta kuten ennenkin. Nyt lapset on jo isoja, helppoja koululaisia. Koskaan en ole heitä pahoinpidellyt, en lyönyt, en tukistanut. Enkä haaveile heidän tappamisestaan, en silloin enkä nyt.
Mitä oikeasti luulette että psykiatri mulle sanois jos palstan innoittamana vaatisin hoitoa väkivaltaisuuteeni ja selittäisin kuinka olen paha ja sairas ihminen kun pari kertaa väsyneenä tuollainen ajatus päähäni tuli? Oletteko tosiaan sitä mieltä, että mun pitää heti huomenna ottaa yhteyttä ja hakeutua hoitoon? Olenko edelleen vaarallinen lapsilleni, montako vuotta noista ajatuksista menee ennenkuin alan toteuttaa näitä haaveitani? Voinko huokaista helpotuksesta vai pitääkö mun piilottaa meiltä kaikki teräaseet ym?Taisi aika monelta mennä hiukan yli, kun piti pedofiliit ja Auerkin vetää asiaan. Rauhoittukaas nyt mammat, pidetään noi todelliset sekopäät poissa tästä asiasta.
vahingoittaa. Se ajatus vaan tuli ja meni, järki sanoi jo heti siinä tilanteessa että tätä ei oikeasti tehdä. Kontrolli piti täysin. Ja asia hoidettiin sillä että mies hoiti lapsia enemmän ja minä sain nukkua. Miksi ihmeessä mun olis siitä neuvolassa pitänyt puhua? Tottakai olisin puhunut jos ne ajatukset olis jääneet päälle ja lakkaamatta putkahtaneet päähän, mutta en mä yhdestä yksittäisestä ajatuksesta ala tilittää neuvolatädille ja psykologeille. Pientä suhteellisuudentajua nyt tähän asiaan. Ymmärsin kyllä jo silloin että se ajatus tuli silkasta väsymyksestä, ei siitä että oikeasti vihaisin tai haluaisin tappaa lapseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja maalaa piruja seinille, miten muiden äitien päässä viuhuu tuhoajatuksia alvariinsa.
Yksittäinen ohimenevä ajatus, siitähän tässä on koko ajan ollut puhe.
Enhän minä väitä, että kellään niitä vilisisi?! Tehän täällä niistä ajatuksista olette kertoneet! Ja kyllä niitä vissiin sitten aika paljon on! Enkä näe miksi "yksittäinen ohimenevä ajatus" olisi jotenkin täysin arvoton. Jos ajatus on noin radikaali, itse pysähtyisin miettimään, onko mitään muita masennuksen oireita tai onko arki liian raskasta, ja voisiko sitä jotenkin keventää. Ei mitään sen radikaalimpaa. Tollaset ajatukset on varmaan aika yleisiä, mutta en itse pitäisi niitä ihan täysin tasapainoisina...
Ja musta on vähän hassua, miten täällä hoetaan tätä: "En halunnut, en toivonut näin tapahtuvan, en alkanut ajattelemaan, en ajatellut, vaan yksittäin ohimenevä ajatus!!!! Siis ettekö ymmärrä!!"
Jos ohimenevän hetken mietin, että söisinpä omenan, niin silloinhan olen ohimenevän hetken ajan halunnut syödä omenan, mutta sitten ajatus meni, enkä halunnutkaan. No tämä on varmasti aika tulkinnallinen juttu, ja varmaan ihan mielipidekysymyskin?, mutta ei tuo haluaminen ole mitenkään ehdottoman poissuljettu asia tässä yhteydessä. Mikä on haluamisen määritelmä? Mulla sillä ei ole yhtään mitään väliä, miksi haluatte näitä tuntemuksia kutsua, mutta kuulostaa vähän hassulta tää sanoilla leikkiminen.
Ja miten niin tässä on koko ajan puhuttu vain ohimenevistä ajatuksista? Tossa Lehtolaisen sitaatissa ainakin puhutaan ihan rehdisti haluamisesta.
188
ole samaa mieltä. Sain esikoiseni yli 35 vuotiaana, eikä ole tuollaisia "masennusoireita" ollut yhtään. Johtuu varmasti siitä, että kerkesin toivoa ja odottaa lasta niin kauan, että kun sain syliini sen pienen nyytin, on se ollut kallein aarteeni siitä lähtien. Tuommoiset Leena Lehtolaiset vois jättää lapset tekemättä.
Katotaanko sit uudestaan, kun se sun pikku nyytti on vähemmän ihana murkku ja koitat vanhuuden höperönä kestää sen temppuiluja.... :P
Sisältö jatkuu mainoksen alla
halunnut murkkujanikaan tappaa ja heitellä seiniin. Ihan kuule mukavia teinejä ovat. Ei ole ollut koskaan tarvetta miettiä ja ajatusvirtailla sitä, millä mielikuvituksellisimmalla keinolla lapsilleen tekisi pahaa.
ole samaa mieltä. Sain esikoiseni yli 35 vuotiaana, eikä ole tuollaisia "masennusoireita" ollut yhtään. Johtuu varmasti siitä, että kerkesin toivoa ja odottaa lasta niin kauan, että kun sain syliini sen pienen nyytin, on se ollut kallein aarteeni siitä lähtien. Tuommoiset Leena Lehtolaiset vois jättää lapset tekemättä.
Katotaanko sit uudestaan, kun se sun pikku nyytti on vähemmän ihana murkku ja koitat vanhuuden höperönä kestää sen temppuiluja.... :P
jos tulee lääkärin vo:lla ilmi, että niitä on ollut siihen puututaan kyllä. Masennuksen yksi oire mm.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jäs tulee tuollaisia tunteita lapsiaan kohtaan. Näin se vaan on.
Itse toimin siis psykoterapeuttina ja minulla on sekä maisterin tutkinto että psykoterapeutin tutkinto. Työskentelen ulkomailla, mutta asiakkaina on myös suomalaisia.
En tiennyt, että Suomessa voi ostaa itselleen tutkinnon, meilläpäin ei voi.
Edelleen, yksittäinen, satunnainen ajatus on vain ja ainoastaan ajatus. Siitä ei ole minkäänlaista haittaa kenellekään. On hyvä tunnistaa rehellisesti omat ajatuksensa ja tunteensa päästämällä myös ikävät asiat tietoisuuteen saakka.
Mikäli homma alkaa karata käsistä siten, että niitä ajatuksia alkaa tulla säännöllisesti, kannattaa tehdä asialle jotain.
Eikö kuitenkin olisi normaalimpaa ajatella vaikka että nyt jätän teidät lapset ja lähden kylpylään hemmotteluun päiväksi. Tai jotain. Mutta seinään heittäminen cmon! Siinä on jo peli menetetty, kontrolli hukassa. Pitää tehdä jotain aikaisemmin niille tuhoisille ajatuksille. Ne ovat merkki syvästä masennuksesta ja uupumuksesta. Hälytysmerkki! Voivat myös olla muistoja omasta kurjasta lapsuudesta jotka nousevat väkisin pintaan.
ryhdytään heittämään ihan oikeesti seinään. Kuten niin moni, ja niin moni asiantuntijakin, on sanonut - ajatus on vain ajatus, ajatukset tulevat ja menevät. Haaveilu ei ole sama asia, eikä se että joku asia vilahtaa päässä tarkoita, että sen toteuttaisi. Jarruja nyt arvoisille kyökkisykolokeillekin! Aloin miettiä, millaisia persoonia nämä ihmiset, jotka jyrkästi kieltävät ikinä saaneensa minkäänlaisia ikäviä ajatuksia lapsistaan, oikein ovat. Onko heillä täysin tasamallinen temperamentti? Tekevätkö he elämässään kaiken varman päälle? Miten he toimivat, jos joku asia ei mene kuten on suunniteltu? Käyvätkö he töissä? Mitä he harrastavat? Pitävätkö he siivoamisesta?
eikä siihen rakkauteen todellakaan mahdu sadistisia ajatuksia. Minä mietin, millaisia vanhempia ovat nämä, jotka ahattelevat tekevänsä lapselleen pahaa. Ovatkohan he samoja, joiden mielestä on OK, että hoitaja päiväkodissa teippaa lapsen kiinni pöytään tai niitä, joiden mielestä isoäiti saa sulkea lapsen pimeään komeroon. He itse jättävät teon ajatuksen tasolle, mutta ihailevat niitä, jotka uskaltavat. Aivan kuten Suomessa tälläkin hetkellä sadat ihailevat koulusurmaajia. Mutta vain ajatuksen tasoilla, ei teoilla, ja sehän ei ole vaarallista, eihän?
AJATUS on siis eri asia kuin TEKO. Ajatus ei ole vielä koskaan vahingoittanut ketään. ihminen voi ajatella itsekseen mitä karmeimpia asioita ilman, että sillä on mitään vaikutusta ympäristöön. Toki tekoon tarvitaan aina myös ajatus, mutta ajatukseen ei tarvita tekoa. Ajatukset ovat usein kuin unia: niitä vain pulpahtelee tietoisuuteen jostain mielen sopukoista ja ne on hyvä tiedostaa ja käsitellä. Jos jatkuvalla syötöllä ajattelee haluavansa satuttaa jotakuta tai omat ajatukset pyörivät selkeästi liikaa negatiivisten asioiden ja tunteiden ympärillä, on syytä pitää pieni hengähdystauko ja pohtia, mistä kyseinen ajatus oikein tulee? Mitä fiiliksiä siihen liittyy? Mihin psyykeni haluaa minun kiinnittävän huomioni näillä tuhoisilla ajatuksilla? Onko elämässä jokin asia huonosti ja mitä sille voisi tehdä? Miltä minusta tuntuu juuri nyt ja miksi? Mikäli jokin asia elämässä tuntuu liian rankalta, siihen pitää tehdä muutoksia ja hakea apua.
eli se siitä ammattitaidosta. Kannattaa muistaa, että koulusurmaajat ovat aika lailla AJATELLEET ja ALKANEET AJATELLA tekojaan ennen kuin ne tekivät. Eiväthän ne ajatukset tuhoisia olleet vaan vasta teko, mutta jos he eivät olisi koskaan surmaamista ajatelleet, niin tuskin he olisivat niitä toteuttaneet. Vai ihanko aikuisten oikeasti väität, että joku ihan kokonaan asiaa ajattelematta kerää aseet ja marssii ammuskelemaan muita? Vai voisiko olla niin, että ne aikaisemmat "pelkät ajatukset" jo linjasivat tulevaa käytöstä? Voisiko siis hetkellisesti lapsensa seinäänheittoa ajatteleva äiti asian joskus toteuttaa? Voisiko? Ei tämän palstan mukaan, sillä täällä ajatus ei johda tekoon vaan on pelkkä ajatus, se teko on täysin irrallaan ajattelusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jäs tulee tuollaisia tunteita lapsiaan kohtaan. Näin se vaan on.
siellä vintillä ne asiat kovin hyvin.
Kokeile vaikka panna ketju alkuun, että mitä masennuslääkkeitä kelläkin on. Menee puoli tuntia niin vastauksia on (varsinkin päiväsaikaan) kolmisenkymmentä. Kokeiltu nimittäin on:)
Täällä pyörii paljon masentuneita ja ahdistushäiriöistä kärsiviä ja rajatilatapauksia ja biboja yms. Siksi vastaukset ovat tämän tyylisiä, että halutaan heittää lapsia seinään ja tiputtaa niitä kaivoon ja hukuttaa kaksosia jokeen.
Tähän on murkkujen äitinä pakko vastata, että en ole halunnut murkkujanikaan tappaa ja heitellä seiniin. Ihan kuule mukavia teinejä ovat. Ei ole ollut koskaan tarvetta miettiä ja ajatusvirtailla sitä, millä mielikuvituksellisimmalla keinolla lapsilleen tekisi pahaa.
Että oikein ajatusvirtaillaan ja mässäillään pahoinpitelytavoilla.
No, tästä ei ollut kysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jäs tulee tuollaisia tunteita lapsiaan kohtaan. Näin se vaan on.
siellä vintillä ne asiat kovin hyvin.Kokeile vaikka panna ketju alkuun, että mitä masennuslääkkeitä kelläkin on. Menee puoli tuntia niin vastauksia on (varsinkin päiväsaikaan) kolmisenkymmentä. Kokeiltu nimittäin on:)
Täällä pyörii paljon masentuneita ja ahdistushäiriöistä kärsiviä ja rajatilatapauksia ja biboja yms. Siksi vastaukset ovat tämän tyylisiä, että halutaan heittää lapsia seinään ja tiputtaa niitä kaivoon ja hukuttaa kaksosia jokeen.
No tässä on taas yksi trollaaja kirjoittanut tuon ^.
Itse en käytä, mutta noita masennuslääkkeitä on aika turha demonisoida.
Juuri uusimpien tutkimusten mukaan (oli jokunen viikko sitten televisiossa) Suomalaisista noin 500 000 käyttää masennuslääkkeitä, joten ehkäpä jokunen mahtuu myös av:lle. Koitapas laskea kuinka paljon tuo 500 000 on prosentuaalisesti koko kansasta.
Eiköhän tämä keskustelu ollut tässä.
jäs tulee tuollaisia tunteita lapsiaan kohtaan. Näin se vaan on.
siellä vintillä ne asiat kovin hyvin.Kokeile vaikka panna ketju alkuun, että mitä masennuslääkkeitä kelläkin on. Menee puoli tuntia niin vastauksia on (varsinkin päiväsaikaan) kolmisenkymmentä. Kokeiltu nimittäin on:)
Täällä pyörii paljon masentuneita ja ahdistushäiriöistä kärsiviä ja rajatilatapauksia ja biboja yms. Siksi vastaukset ovat tämän tyylisiä, että halutaan heittää lapsia seinään ja tiputtaa niitä kaivoon ja hukuttaa kaksosia jokeen.
No tässä on taas yksi trollaaja kirjoittanut tuon .
Itse en käytä, mutta noita masennuslääkkeitä on aika turha demonisoida.
Juuri uusimpien tutkimusten mukaan (oli jokunen viikko sitten televisiossa) Suomalaisista noin 500 000 käyttää masennuslääkkeitä, joten ehkäpä jokunen mahtuu myös av:lle. Koitapas laskea kuinka paljon tuo 500 000 on prosentuaalisesti koko kansasta.
Eiköhän tämä keskustelu ollut tässä.
Kun itse luin tuon Leena Lehtolaisen kommentin, nyökyttelin mielessäni: "Niinpä, kukapa ei..." Kyllä tuli minullakin monta raivopäistä ja väkivaltaista ajatusta mieleen kun hoidin koliikkista, huonosti nukkuvaa vauvaa ja tämän mustasukkaista, jatkuvasti pienempää kiusaavaa isoveljeä. Arjen helpotettua tuommoiset ajatukset ovat jääneet, mutta vieläkin muistan ne tunnemyrskyt sisälläni.
Luulin että tuommoiset tunteet ovat ihan normaaleja ja yleisiä, joten yllättävää miten monet täällä kiistävät sellaisia kokeneensa. En väitä heidän valehtelevankaan, mutta yllättynyt olen.
Kyllä se vaan on kumman raskasta, kun yksin hoitaa lapsen joka päivä, ja kohdalle sattuu vielä tosi vaativa ja hankala tapaus, joka kiukuttelee ja vaatii äitiä 24 / 7. Luulen ,että tuomitsijoilla on se mies auttamassa ?
siitä, että ihmiset ovat erilaisia.
Yleisesti ottaenkaan en tunne väkivaltaisia ajatuksia, joten miksi olisin kokenut näitä koliikkivauvaani.
Minusta on päivänselvää, että jokainen ihminen käsittelee asioita päässään eri tavalla. Joku haluaa hävittää itselleen epämukavuutta tuottavan asian eli vaikka tappaa sen lapsensa. Toinen taas käsittelee epämiellyttävää asiaa niin, että miettii, miten voi kestää tämän tilanteen niin, että itsellä olisi helpompi olla.
Ihan sama asiahan tämä on siinäkin, että miten mies suhtautuu nalkuttavaan vaimoon. Toinen vetää turpiin, toinen lähtee lenkille kun ei jaksa kuunnella.
Kas kun me ihmiset todella olemme erilaisia.
Kun itse luin tuon Leena Lehtolaisen kommentin, nyökyttelin mielessäni: "Niinpä, kukapa ei..." Kyllä tuli minullakin monta raivopäistä ja väkivaltaista ajatusta mieleen kun hoidin koliikkista, huonosti nukkuvaa vauvaa ja tämän mustasukkaista, jatkuvasti pienempää kiusaavaa isoveljeä. Arjen helpotettua tuommoiset ajatukset ovat jääneet, mutta vieläkin muistan ne tunnemyrskyt sisälläni.
Luulin että tuommoiset tunteet ovat ihan normaaleja ja yleisiä, joten yllättävää miten monet täällä kiistävät sellaisia kokeneensa. En väitä heidän valehtelevankaan, mutta yllättynyt olen.
Mun mielestäni ihmisellä ei ole kaikki asiat ihan kunnossa tuolla vintillä
jos tulee tuollaisia tunteita lapsiaan kohtaan. Näin se vaan on.
Mutta ehkä nykyään on normaalia, että ihmisillä ei ole pääkoppa kunnossa.
eli se siitä ammattitaidosta.
Kannattaa muistaa, että koulusurmaajat ovat aika lailla AJATELLEET ja ALKANEET AJATELLA tekojaan ennen kuin ne tekivät. Eiväthän ne ajatukset tuhoisia olleet vaan vasta teko, mutta jos he eivät olisi koskaan surmaamista ajatelleet, niin tuskin he olisivat niitä toteuttaneet. Vai ihanko aikuisten oikeasti väität, että joku ihan kokonaan asiaa ajattelematta kerää aseet ja marssii ammuskelemaan muita? Vai voisiko olla niin, että ne aikaisemmat "pelkät ajatukset" jo linjasivat tulevaa käytöstä? Voisiko siis hetkellisesti lapsensa seinäänheittoa ajatteleva äiti asian joskus toteuttaa? Voisiko? Ei tämän palstan mukaan, sillä täällä ajatus ei johda tekoon vaan on pelkkä ajatus, se teko on täysin irrallaan ajattelusta.