Lapset eivät saa harrastaa enää urheilua ilman kilpailua.

Tyttäreni harrastaa rytmistä kilpavoimistelua ja on 9 v. Hän palavasti halusi tähän ryhmään vuosi sitten ja pääsi ja on nyt valittu ikäistensä valtakunnalliseen valmennusryhmään. Tämä on ihan yhtäkkiä tulut perheelleemme tärkeäksi ja kiinnostavaksi asiaksi! En keksi juuri nyt syytä kieltää harastusta.



Kesälläkin harkkaohjelmaan kuuluu peruskunnon kehittämistä, liikkuvuutta ja lajiharjoitteita



Toinen lapsemme taitoluistelee myös valmennusryhmässä. Toki kuri on kovaa ja on olemassa kesäohjelma, mutta itsekin ko. ohjelmaa noudattavana en voi kiistää sen etuja vaikkapa ei niin liikunnallisille luokkakavereille (lenkki 20 min, vatsalihakset, selkälihakset, kykkyhypyt jne.) siinä jätskin syönnin lomassa taatusti ehtii vähän vaikka hyppiä!

Meillä hyvin samanlainen tausta & tarina. Perheessä tämä on ollut itsestäänselvyys, kun molemmat vanhemmat ovat harrastaneet paljon ja harrastuksen parissa on tavattukin :)



Itse uskon myös, että kunnon harrastuksen kautta saa itsetuntoa, osaamista, ystäviä ja kokemuksia, jotka kantavat elämässä eteenpäin. Sellaiset harrastukset, joita voi harrastaa läpi elämän, ovat kaikkein parhaimpia.



Lapsemme ovat vielä pieniä, eivätkä harrasta tavoitteellisesti. Molemmat ovat kuitenkin 3 kk iässä aloittaneet vauvauinnin ja pian sen jälkeen vauvamuskarin ja -tanssin parissa.



Hyvä lähtökohta olisi, jos lapsella olisi harrastuksia, joissa olisi näitä elementtejä:

- liikunnallisuus

- taiteellisuus (itseilmaisu)

- ryhmä/joukkue



Nuo kolme kriteeriä voivat yhdistyä eri tavalla eri harrastuksissa. Lapsi saa sitten itse valita niistä mieleisensä. Hommaan sitoudutaan lukuvuodeksi kerrallaan ja maksetuilla tunneilla käydään.



Meillä myös vanhemmat harrastavat tavoitteellisesti. Kummallakin on oma ilta viikossa varattuna harrastukselle. Toinen esiintyy oman ryhmänsä kanssa ja toinen kilpailee lajissaan kansallisella tasolla :)

Lapset oppivat tietyt asiat helpommin nuorempana kuin vanhempana ja tietyillä asioilla kuten tasapainolla, kestävyydellä, notkeudella jne. on tutkitusti oma etsikkoaikansa. Tästä syystä esim sen 10-vuotiaan on vaikeampi päästä samalle tasolle kuin niiden, jotka ovat aloittaneet lajin jo 3-4 vuotiaina.



Luistelu ja uinti ovat näistä yksi esimerkki. Esim kun ei lapsella ole pelkoa kaatua ja kaatuminen ei tapahdu vielä korkealta tulee luistelusta jotenkin vapaampaa kun luistelun on aloittanut aikaisin. Ja tämä ihan vaikka ei luistelua harrastaisi missään seurassa. Myös jos uintia ei opi lapsena, niin harvempi aikuinen/teini enää kehtaa mennä uimataidottomien uimakouluun.

Itse harrastin lapsena aina urheilua kilpailumielessä enkä voisi itse kuvitella parempaa lapsuutta/nuoruutta! Kuten joku aiemminkin jo totesi, siellä harrastuksissa olivat myös kaverit. Leirit ja harjoitukset olivat tärkeä ja erittäin hauska osa arkea. En koe joutuneeni luopumaan mistään harrastusteni takia. Päinvastoin on vaikea keksiä, mitä olisin tehnyt kaikella sillä vapaa-ajalla...En myöskään osaa sanoa, miten esim. ei-kilpailullinen liikuntaharrastus olisi tehnyt minut paremmaksi ihmiseksi.



Minun vanhempani eivät koskaan vieneet minua harrastuksiin, koska he eivät halunneet lähteä mukaan siihen rumbaan!! Menin itse. Olisin todella toivonut, että he olisivat kannustaneet/olleet mukana/edes kiinnostuneita.....



Että tällainen näkökulma...

On aina mielellään lähdössä treeneihin ja kisoihin. Me vanhemmat emme ole patistaneet lasta vaan halu lähtee hänestä itsestä. Emme ole myöskään olleet esteenä innostukselle vaan olemme kuljettaneet häntä treeneihin ja antaneet osallistua kisoihin.

Poika teemaa lajia myös ihan itsekseen koska haluaa olla siinä mahdollisimman hyvä. Ei ole tuulut mieleenkään mieltää tätä.

Tosiasia on että jos katsotaan huippu urheilijoita he ovat tehneet lapsena 1000 tunteja töitä saadakseen itselleen pohjan kyseiseen lajiin.

Moni heistäkin on trenannut tunteja ja taas tunteja itsekseen ja seurassa. Tavoitteena on ollut olla paras.



Osalla tämä kilpailuvietti on todella voimakas. Meidän perheessä tämä on pojalla. Me vanhemmat emme ole itse harrastaneet liikuntaa koskaan näin tosissaan muttasuomme tämän pojallemme jos hän haluaa.



Pojan seurassa voi harkkoihin ja kisoihin osallistua oman mieöen mukaan eli kaikkien ei ole pakko kilpailla.

On niitä lapsia ja perheitä, jotka rakastavat toimintaa ja menemistä, joille jokailtaiset harjoitukset ja viikonloppujen leiri- ja kilpailureissut ovat tärkeä osa elämää, kotona oleskelu voi olla jopa tylsää ja ahdistavaa. On ihanaa, kun on joka illalle ohjelmaa ja tekemistä, koko ajan tapahtuu.



Sitten on perheitä, joissa koetaan koti ja kotonaolo tärkeänä ja turvallisena, halutaan olla yhdessä perheenä, syödä ateriat yhdessä jne. Työpäivä/koulupäivä, lasten hoitoonviennit ja -tuonnit ja kaikki arkipäivän tohinat ovat ihan riittävä toiminta ja nekin joskus liikaa. Ajatuskin siitä, että tähän pitäisi ympätä joka illalle aikataulutusta, viemisiä ja tuomisia on ahdistava. Ja viikonloput ja lomatkin pitäisi ohjelmoida jonkun harrastuksen mukaan. Milloin on aikaa vain olla, lukea, katsella hyvä leffa, käydä laavulla makkaranpaistossa, istua juomaan kahvit terassilla tms.?



Meitä on erilaisia. Usein aikuisten asenne ja toiveet siirtyvät lapsille, mikä on varmaan hyväkin; on varmaan ahdistavaa olla rauhallinen, vaikkapa lukemista ja kirjoittamista harrastava, kotioloissa viihtyvä lapsi, jolle aktiiviset vanhemmat koko ajan tyrkyttävät eri harrastuksia ja kulkevat itsekin illasta toiseen eri aktiviteeteissa ja tietty toisinpäin. Olisi hyvä, että löytyisi tarjontaa kaikenlaisille perheille ja kaikenlaisille lapsille niin, että liikunnan ilo säilyisi aikuisikään saakka.

joka ilta ja joka viikonloppu jotain. Laspi ei USKALLA sanoa, että ei kiinnosta



Siskoni lapset ovat urheiluhullun isänsä pakottamina kahdessa hararstuksessa molemmat. talvet kuluvat jääkiekossa/taitoluistelussa ja kesät pesäpallossa. Koskaan ei ole vapaa-aikaa. Siskoni mukaan lapset itse haluavat täyttää kaiken aikansa treeneillä, leireillä ja kilpailuilla.



MUTTA lapset ovat sanoneet serkuilleen (minun lapsille) että he eivät halua/jaksa harrastaa koko ajan, mutta eivät uskalla sanoa isälleen. haluavat olla mieliksi....



kuinkahan monen tällaisen lapsen vanhempia täälläkin hehkuttaa lastensa harrastuksista ja siitä että kuinka minun nicopetteri niin HALUAA kilpailla koko ajan ???????????????

joka ilta ja joka viikonloppu jotain. Laspi ei USKALLA sanoa, että ei kiinnosta Siskoni lapset ovat urheiluhullun isänsä pakottamina kahdessa hararstuksessa molemmat. talvet kuluvat jääkiekossa/taitoluistelussa ja kesät pesäpallossa. Koskaan ei ole vapaa-aikaa. Siskoni mukaan lapset itse haluavat täyttää kaiken aikansa treeneillä, leireillä ja kilpailuilla. MUTTA lapset ovat sanoneet serkuilleen (minun lapsille) että he eivät halua/jaksa harrastaa koko ajan, mutta eivät uskalla sanoa isälleen. haluavat olla mieliksi.... kuinkahan monen tällaisen lapsen vanhempia täälläkin hehkuttaa lastensa harrastuksista ja siitä että kuinka minun nicopetteri niin HALUAA kilpailla koko ajan ???????????????

Sinä ET voi yleistää siskosi perheen tilannetta kaikkiin muihin perheisiin, joissa lapset urheilevat kilpaa. Meidän kaikki lapsemme urheilevat ja käyvät myös kilpailuissa silloin, kun niitä. Kilpailuissa käy paljon muitakin lapsia, joista suurin osa (kuten myös meidän lapsemme) ovat mukana varmasti omasta halustaan iloisina ja ei-tiukkapipoisina. Joukkoon mahtuu toki joskus 1-2 sellaista perhettä, joissa vanhempien karjunnasta kuulee, että kilpailu otetaan vähän liian tosissaan :/ mutta tämä on ainakin meidän lastemme lajeissa harvinaisempaa.

Ei ol olemassa vain kahta ääripäätä (raaka kilpailu tai ei kilpailua ollenkaan). Erilaiset kilpailut voivat myös kuulua urheiluharrastukseen iloisena ja stressittömänä lisänä, vaikka ne aina joskus sanelisivatkin koko perheen aikataulun.

joka ilta ja joka viikonloppu jotain. Laspi ei USKALLA sanoa, että ei kiinnosta Siskoni lapset ovat urheiluhullun isänsä pakottamina kahdessa hararstuksessa molemmat. talvet kuluvat jääkiekossa/taitoluistelussa ja kesät pesäpallossa. Koskaan ei ole vapaa-aikaa. Siskoni mukaan lapset itse haluavat täyttää kaiken aikansa treeneillä, leireillä ja kilpailuilla. MUTTA lapset ovat sanoneet serkuilleen (minun lapsille) että he eivät halua/jaksa harrastaa koko ajan, mutta eivät uskalla sanoa isälleen. haluavat olla mieliksi.... kuinkahan monen tällaisen lapsen vanhempia täälläkin hehkuttaa lastensa harrastuksista ja siitä että kuinka minun nicopetteri niin HALUAA kilpailla koko ajan ???????????????

osaa ja uskaltaa sanoa, että ei jostain lajista pidä. Yksi laji lopetettiin juuri tämän takia. Muista ohjatuista harrastuksista ei haluaisi luopua. Ja kyllä me tehdään muutakin kuin ohjattuja harrastuksia ja ollaan ihan kotonakin. Meillä ei esimerkiksi harrasteta tuntikausien kaupassa oleskelua, kuten jotkut perheet tekevät. Näin keskikesällä meillä ei ole ollenkaan ohjattuja harrastuksia, mutta harrastetaan silloin ihan jotain muuta yhdessä. Yhden tapauksen perusteella en siis lähtisi vetämään kovin suuria johtopäätöksiä.

Ja jos katsoo esimerkiksi hippokisoja niin niissäkin on täälläpäin n 600 osallistujaa vuosittain, joten aika moni lapsi kilpailee.

joka ilta ja joka viikonloppu jotain. Laspi ei USKALLA sanoa, että ei kiinnosta Siskoni lapset ovat urheiluhullun isänsä pakottamina kahdessa hararstuksessa molemmat. talvet kuluvat jääkiekossa/taitoluistelussa ja kesät pesäpallossa. Koskaan ei ole vapaa-aikaa. Siskoni mukaan lapset itse haluavat täyttää kaiken aikansa treeneillä, leireillä ja kilpailuilla. MUTTA lapset ovat sanoneet serkuilleen (minun lapsille) että he eivät halua/jaksa harrastaa koko ajan, mutta eivät uskalla sanoa isälleen. haluavat olla mieliksi.... kuinkahan monen tällaisen lapsen vanhempia täälläkin hehkuttaa lastensa harrastuksista ja siitä että kuinka minun nicopetteri niin HALUAA kilpailla koko ajan ???????????????

Sinä ET voi yleistää siskosi perheen tilannetta kaikkiin muihin perheisiin, joissa lapset urheilevat kilpaa. Meidän kaikki lapsemme urheilevat ja käyvät myös kilpailuissa silloin, kun niitä. Kilpailuissa käy paljon muitakin lapsia, joista suurin osa (kuten myös meidän lapsemme) ovat mukana varmasti omasta halustaan iloisina ja ei-tiukkapipoisina. Joukkoon mahtuu toki joskus 1-2 sellaista perhettä, joissa vanhempien karjunnasta kuulee, että kilpailu otetaan vähän liian tosissaan :/ mutta tämä on ainakin meidän lastemme lajeissa harvinaisempaa. Ei ol olemassa vain kahta ääripäätä (raaka kilpailu tai ei kilpailua ollenkaan). Erilaiset kilpailut voivat myös kuulua urheiluharrastukseen iloisena ja stressittömänä lisänä, vaikka ne aina joskus sanelisivatkin koko perheen aikataulun.

et taida tajuta lapsista mitään... kyllä varmaan näyttävät äidille ja isälle iloista naamaa ja menevät iloisina joka ainoa vapaa-ajan hetki harkkoihin, peleihin, leireille jne

Tottakai, koska huomaavat jo nuorena, mikä tekee äidin ja isän iloiseksi !

Todella harva teini haluaa viettää vapaa-aikansa treenaamalla ! usko pois

joka ilta ja joka viikonloppu jotain. Laspi ei USKALLA sanoa, että ei kiinnosta Siskoni lapset ovat urheiluhullun isänsä pakottamina kahdessa hararstuksessa molemmat. talvet kuluvat jääkiekossa/taitoluistelussa ja kesät pesäpallossa. Koskaan ei ole vapaa-aikaa. Siskoni mukaan lapset itse haluavat täyttää kaiken aikansa treeneillä, leireillä ja kilpailuilla. MUTTA lapset ovat sanoneet serkuilleen (minun lapsille) että he eivät halua/jaksa harrastaa koko ajan, mutta eivät uskalla sanoa isälleen. haluavat olla mieliksi.... kuinkahan monen tällaisen lapsen vanhempia täälläkin hehkuttaa lastensa harrastuksista ja siitä että kuinka minun nicopetteri niin HALUAA kilpailla koko ajan ???????????????

Sinä ET voi yleistää siskosi perheen tilannetta kaikkiin muihin perheisiin, joissa lapset urheilevat kilpaa. Meidän kaikki lapsemme urheilevat ja käyvät myös kilpailuissa silloin, kun niitä. Kilpailuissa käy paljon muitakin lapsia, joista suurin osa (kuten myös meidän lapsemme) ovat mukana varmasti omasta halustaan iloisina ja ei-tiukkapipoisina. Joukkoon mahtuu toki joskus 1-2 sellaista perhettä, joissa vanhempien karjunnasta kuulee, että kilpailu otetaan vähän liian tosissaan :/ mutta tämä on ainakin meidän lastemme lajeissa harvinaisempaa. Ei ol olemassa vain kahta ääripäätä (raaka kilpailu tai ei kilpailua ollenkaan). Erilaiset kilpailut voivat myös kuulua urheiluharrastukseen iloisena ja stressittömänä lisänä, vaikka ne aina joskus sanelisivatkin koko perheen aikataulun.

et taida tajuta lapsista mitään... kyllä varmaan näyttävät äidille ja isälle iloista naamaa ja menevät iloisina joka ainoa vapaa-ajan hetki harkkoihin, peleihin, leireille jne Tottakai, koska huomaavat jo nuorena, mikä tekee äidin ja isän iloiseksi ! Todella harva teini haluaa viettää vapaa-aikansa treenaamalla ! usko pois

SINÄ et ymmärrä, mitä ihmiset yrittävät sinulle sanoa. Ei ole vain sitä yhtä vaihtoehtoa, että treenataan ja kilpaillaan AINA, on myös välimuotoja. Lapsi/nuori voi myös harrastaa ja kilpailla maltillisesti ja harrastuksenomaisemmin. Kilpailu itsessään ei tee harrastuksesta pahaa, kuten yrität kovasti väittää.Se on ajanvietettä siinä missä moni muukin asia. Kilpailut eivät siis ole vanhempien näyttämispaikka vaan lapsille tilaisuus hengata kavereiden kanssa, parannella omia ennätyksiä jne. Kokemuksia tulee sekä voitoista että tappioista. Myönnän sen, että joissain tapauksissa vanhemmilla asia menee yli mutta kuten aiemmin sanoin, meidän lastemme harrastuksissa näitä tapauksia on vähemmän.

Mutta kaikeasta huolimatta, toivokaamme, että sinun lapsesi kasvavat minun lapsiani paremmiksi ihmisiksi :) (minähän en lapsista mitään tiedä) sekä muistavat kiittää sinua aikuisena siitä, että et vienyt heitä harrastuksiin, joissa kilpaillaan.

[/quote]

et taida tajuta lapsista mitään... kyllä varmaan näyttävät äidille ja isälle iloista naamaa ja menevät iloisina joka ainoa vapaa-ajan hetki harkkoihin, peleihin, leireille jne Tottakai, koska huomaavat jo nuorena, mikä tekee äidin ja isän iloiseksi ! Todella harva teini haluaa viettää vapaa-aikansa treenaamalla ! usko pois

[/quote]

------------------------------------------



En osaa sanoa teidän sukulaisen perheen tilanteesta, toki on kurjaa jos heidän isänsä on sellainen tyranni, etteivät lapset uskalla mielipidettään sanoa.



Mutta sen voin kertoa, että olet todella väärässä noin yleisesti. On erittäin iso osa lapsia/nuoria, jotka ihan luonnostaan tykkäävät pelata/harjoitella vaikka joka ilta. Ihan vain siksi, että on lapselle/nuorelle luonnollista liikkua/pelata. Totta kai sitten teini-iässä osa jo lopettaa, mutta olet hyvin väärässä myös sen suhteen, etteikö olisi isoa joukkoa teinejä, jotka mielellään urheilevat/harrastavat. On typerää ajatella, etteikö esim. tuolle teinille jäisi "muuhun elämään" aikaa. VOin kertoa, että todellakin jää...nimim. teininäkin 7 krt viikossa treenannut.

joka ilta ja joka viikonloppu jotain. Laspi ei USKALLA sanoa, että ei kiinnosta Siskoni lapset ovat urheiluhullun isänsä pakottamina kahdessa hararstuksessa molemmat. talvet kuluvat jääkiekossa/taitoluistelussa ja kesät pesäpallossa. Koskaan ei ole vapaa-aikaa. Siskoni mukaan lapset itse haluavat täyttää kaiken aikansa treeneillä, leireillä ja kilpailuilla. MUTTA lapset ovat sanoneet serkuilleen (minun lapsille) että he eivät halua/jaksa harrastaa koko ajan, mutta eivät uskalla sanoa isälleen. haluavat olla mieliksi.... kuinkahan monen tällaisen lapsen vanhempia täälläkin hehkuttaa lastensa harrastuksista ja siitä että kuinka minun nicopetteri niin HALUAA kilpailla koko ajan ???????????????

Sinä ET voi yleistää siskosi perheen tilannetta kaikkiin muihin perheisiin, joissa lapset urheilevat kilpaa. Meidän kaikki lapsemme urheilevat ja käyvät myös kilpailuissa silloin, kun niitä. Kilpailuissa käy paljon muitakin lapsia, joista suurin osa (kuten myös meidän lapsemme) ovat mukana varmasti omasta halustaan iloisina ja ei-tiukkapipoisina. Joukkoon mahtuu toki joskus 1-2 sellaista perhettä, joissa vanhempien karjunnasta kuulee, että kilpailu otetaan vähän liian tosissaan :/ mutta tämä on ainakin meidän lastemme lajeissa harvinaisempaa. Ei ol olemassa vain kahta ääripäätä (raaka kilpailu tai ei kilpailua ollenkaan). Erilaiset kilpailut voivat myös kuulua urheiluharrastukseen iloisena ja stressittömänä lisänä, vaikka ne aina joskus sanelisivatkin koko perheen aikataulun.

et taida tajuta lapsista mitään... kyllä varmaan näyttävät äidille ja isälle iloista naamaa ja menevät iloisina joka ainoa vapaa-ajan hetki harkkoihin, peleihin, leireille jne Tottakai, koska huomaavat jo nuorena, mikä tekee äidin ja isän iloiseksi ! Todella harva teini haluaa viettää vapaa-aikansa treenaamalla ! usko pois

että vanhempani eivät vieneet urheiluharrastuksiin. Olisin halunnut tanssia, karatea ja harrastaa pikajuoksia, mutta eipä sitä päässyt. Eli voi olla niinkinpäin että vanhemmat "aivopesevät" että urheilu ei ole lapselle tärkeää ja lapsi ei sitten uskalla sanoa että olisi kiva päästä tanssimaan tai pelaamaan jalkapalloa muiden kavereiden kanssa seuraan.

joka ilta ja joka viikonloppu jotain. Laspi ei USKALLA sanoa, että ei kiinnosta Siskoni lapset ovat urheiluhullun isänsä pakottamina kahdessa hararstuksessa molemmat. talvet kuluvat jääkiekossa/taitoluistelussa ja kesät pesäpallossa. Koskaan ei ole vapaa-aikaa. Siskoni mukaan lapset itse haluavat täyttää kaiken aikansa treeneillä, leireillä ja kilpailuilla. MUTTA lapset ovat sanoneet serkuilleen (minun lapsille) että he eivät halua/jaksa harrastaa koko ajan, mutta eivät uskalla sanoa isälleen. haluavat olla mieliksi.... kuinkahan monen tällaisen lapsen vanhempia täälläkin hehkuttaa lastensa harrastuksista ja siitä että kuinka minun nicopetteri niin HALUAA kilpailla koko ajan ???????????????

Sinä ET voi yleistää siskosi perheen tilannetta kaikkiin muihin perheisiin, joissa lapset urheilevat kilpaa. Meidän kaikki lapsemme urheilevat ja käyvät myös kilpailuissa silloin, kun niitä. Kilpailuissa käy paljon muitakin lapsia, joista suurin osa (kuten myös meidän lapsemme) ovat mukana varmasti omasta halustaan iloisina ja ei-tiukkapipoisina. Joukkoon mahtuu toki joskus 1-2 sellaista perhettä, joissa vanhempien karjunnasta kuulee, että kilpailu otetaan vähän liian tosissaan :/ mutta tämä on ainakin meidän lastemme lajeissa harvinaisempaa. Ei ol olemassa vain kahta ääripäätä (raaka kilpailu tai ei kilpailua ollenkaan). Erilaiset kilpailut voivat myös kuulua urheiluharrastukseen iloisena ja stressittömänä lisänä, vaikka ne aina joskus sanelisivatkin koko perheen aikataulun.

et taida tajuta lapsista mitään... kyllä varmaan näyttävät äidille ja isälle iloista naamaa ja menevät iloisina joka ainoa vapaa-ajan hetki harkkoihin, peleihin, leireille jne Tottakai, koska huomaavat jo nuorena, mikä tekee äidin ja isän iloiseksi ! Todella harva teini haluaa viettää vapaa-aikansa treenaamalla ! usko pois

SINÄ et ymmärrä, mitä ihmiset yrittävät sinulle sanoa. Ei ole vain sitä yhtä vaihtoehtoa, että treenataan ja kilpaillaan AINA, on myös välimuotoja. Lapsi/nuori voi myös harrastaa ja kilpailla maltillisesti ja harrastuksenomaisemmin. Kilpailu itsessään ei tee harrastuksesta pahaa, kuten yrität kovasti väittää.Se on ajanvietettä siinä missä moni muukin asia. Kilpailut eivät siis ole vanhempien näyttämispaikka vaan lapsille tilaisuus hengata kavereiden kanssa, parannella omia ennätyksiä jne. Kokemuksia tulee sekä voitoista että tappioista. Myönnän sen, että joissain tapauksissa vanhemmilla asia menee yli mutta kuten aiemmin sanoin, meidän lastemme harrastuksissa näitä tapauksia on vähemmän. Mutta kaikeasta huolimatta, toivokaamme, että sinun lapsesi kasvavat minun lapsiani paremmiksi ihmisiksi :) (minähän en lapsista mitään tiedä) sekä muistavat kiittää sinua aikuisena siitä, että et vienyt heitä harrastuksiin, joissa kilpaillaan.

Molemmat lapseni ovat harrastaneet kilpaurheilua. Mutta halusivat lopettaa kun harkkoja alkoi oll 7 kertaa viikossa: lauantaina aamulla aikaisin ja toiset illalla, sunnuntain myös aamulla 4 tunnin treenit..

Todellakin tiedän mistä puhun ! Aina lähtivät treeneihin "iloisena" kunnes kerran kysyin että miten te jaksatte kun ette ikinä saa nukkua tai olla kavereiden kanssa. Sitten vasta uskalsivat sanoa että on liian rankkaa, mutta että he olivat luulleet että se tekee minut onnelliseksi. JUST

Tästä syystä esim sen 10-vuotiaan on vaikeampi päästä samalle tasolle kuin niiden, jotka ovat aloittaneet lajin jo 3-4 vuotiaina.

Sehän jo tiedetään, että jos huipulle haluaa, niin pitää aloittaa varhain. Mutta ei sillä verukkeella voida evätä isommilta lupaa aloittaa lajin parissa.

Kyllä vielä 10-vuotiaanakin pitää päästä aloittamaan uutta lajia ilman, että se on noloa tai ihmeteltävää. Luonnollisestikaan silloin tavoitteena ei ole päästä huipulle, vaan harrstaa tai löytää laji, jonka parissa tykkää itse liikkua.

seuravalmentajien mukaan ei ole motivaatiota valmentaa, jos on vaan harrastusmielessä mukana ilman mahdollisuutta huipulle etenemiseen. Seuroista ei löydy vapaaehtoisia valmentajia,jotka tätä ns. harrastusliikunnan valmennusta viitsisivät tehdä. Täällä on jo moneen kertaan neuvottu, että jos tällaisia myöhäisheränneitä halutaan ryhmäliikuttaa, niin itse vaan valmentamaan. Seura-aktiiveilla ei kiinnostusta.

Mun tyttö ei tekis mitään muuta ku futais. Koko ajan. Yksiäkään treenejä ei jätetä väliin. Ja minä joudun sitä sinne vielä toistaiseksi viemään, melkein joka paikkaan, muutamaan osaa mennä itse (tai siis pääsee edes joten kuten hyvin pyörällä/julkisilla).



Tänä vuonna ollut jo talvisarja, piirisarjan kevät, 3 turnausta, 2 viikon leiriä, oman joukkuueen vkl leiri, Master of 1v1, seuran taitokisat sekä treenit keskimäärin 3krt/vko ja omat harjoitteet halleissa. Yli 150 tapahtumaa, jos jokaisen turnauspelinkin laskee yksittäisenä.



Ja mitä tekee tyttö? Aamulla ku lähin ennen yheksää töihin, niin lähti pallon ja pyörän kanssa kaverilleen (joukkueen veska) vetelemään. Kivempi vedellä ku toinen palauttaa pallon. Siellä ne pelaa ja kikkailee taas koko päivän.



Ja ens viikolla sit Hesa Cup.



Tyttö on ala-aste ikäinen ja menestyy koulussa hyvin.

Mun tyttö ei tekis mitään muuta ku futais. Koko ajan. Yksiäkään treenejä ei jätetä väliin. Ja minä joudun sitä sinne vielä toistaiseksi viemään, melkein joka paikkaan, muutamaan osaa mennä itse (tai siis pääsee edes joten kuten hyvin pyörällä/julkisilla). Tänä vuonna ollut jo talvisarja, piirisarjan kevät, 3 turnausta, 2 viikon leiriä, oman joukkuueen vkl leiri, Master of 1v1, seuran taitokisat sekä treenit keskimäärin 3krt/vko ja omat harjoitteet halleissa. Yli 150 tapahtumaa, jos jokaisen turnauspelinkin laskee yksittäisenä. Ja mitä tekee tyttö? Aamulla ku lähin ennen yheksää töihin, niin lähti pallon ja pyörän kanssa kaverilleen (joukkueen veska) vetelemään. Kivempi vedellä ku toinen palauttaa pallon. Siellä ne pelaa ja kikkailee taas koko päivän. Ja ens viikolla sit Hesa Cup. Tyttö on ala-aste ikäinen ja menestyy koulussa hyvin.

ja sillä, että isä on fanaattinen potkupalloilija, ei ole mitääään tekemistä asian kanssa ?

En ymmärrä, miksi siitä täytyy niin paljon valittaa. Samahan se on vaikka ravintolassakin, kun ollaan töissä.

En ymmärrä, miksi siitä täytyy niin paljon valittaa. Samahan se on vaikka ravintolassakin, kun ollaan töissä.

ei vapaehtoisesti pyörivissä urheiluseuroissa mitään palkkoja makseta ja näitä seuroja on paljon. Esim. taitoluistelu ja yksityiset firmat ovat eri asia samoin jotkut isompien A-tason sarjat.