Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Lapset eivät saa harrastaa enää urheilua ilman kilpailua.
06.07.2011 |
Tältä ainakin tuntuu kun kuulee tuttavaperheiden lasten harrastuksista, jotka vievät leijonanosan vapaa-ajasta. Lasta viedään harrastukseen 3-5 kertaa viikossa, loma-aikaan on leirejä ja muuta toimintaa. Ehkä lapsi tuosta jopa nauttii, mutta silti välillä kummastuttaa vanhempien toiminta. Heille tuntuu olevan todella tärkeää, että lapsi pärjää lajissa ja lastan "piiskataan" parempiin suorituksiin ja missään nimessä harjoituksia ei voi jättää väliin.
Pidän liikuntaa ja urhelua itsekin tärkeänä, mutta meidän lapset ei moiseen rumbaan lähde mukaan. Liikuntaa harrastetaan sitten muilla keinoin jos seuroihin liittyminen tarkoittaa jatkuvaa rumbaa.
Kommentit (185)
jos vanhemmat eivät ole harrastaneet urheilua seuratoiminnassa, he eivät ole harrastaneet "mitään"??? Aika yksisilmäistä, joskaan ei mitään uutta. Harva on niin suppea ajatusmaailmaltaan kuin kilpaurheilija ja hänen perheensä; koko perhe herää, nukkuu, syö ja hengittää, viettää häät ja hautajaiset, lomat ja pyhät "Mikon" harjoitusrytmin ja kisakalenterin mukaan. Lehdistä luetaan vain urheilutulokset ja ehkä säätiedot (jos ne harjoituksiin ja kisoihin vaikuttavat) ja naapureiden ja suvun kesken vaihdetaan ajatuksia vain edellisestä kisasta ja tulevista haasteista.
Ihmiset harrastavat paljon muutakin kuin urheilua! Lukemista, elokuvia, puutarhanhoitoa, käsitöitä, runoutta, musiikkia... se, että joku ei osaa esim. jalkkiksen paitsiosääntöjä, ei tee ihmisestä yhtään osallistumattomampaa tai syrjäytyneempää. Soisin, että aktiivisesti urheilevat lapsetkin ehtisivät tehdä elämässään muutakin kuin urheilla. Lajeja pitäisi olla monipuolisesti ja urheilun lisäksi pitäisi olla aikaa tutustua muihinkin elämänaloihin.
Nyt oli kyse urheilusta, ei siitä muusta!!
Tottakai lapsi ehtii muutakin jos harrastelee, jotakin urheilua. Jos lapsi tosissaan treenaa niin silloin ei välttämättä aikaa jää muulle.
Sama koskee puutarhanhoitoakin. Jos harrastelee puuterhassa niin ehtii urheilemaankin mutta jos halua riittää niin kaiken vapaa-aikansa voi käyttää puutarhassa eikä aikaa sitten jää muuhun.
Nämä on jokaisen oma valinta. Sitä tehdään mikä on kivaa. Joillekkin urheilu on elämä, joillekkin puutarhan hoito on elämä. Kolmas harrastaa molempia itselleen sopivassa suhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta eivät harrasta liikuntaa kilpailumielessä. Joukkuepelit ovat ok eli oppivat toimimaan ryhmässä.
Vanhimman pojan luokalla on poika, joka on kilpaillut pienen ikänsä ja vääntää itkua, ellei ole ykkönen lajissa kuin lajissa. Kilpailee myös muista kouluarvosanoista, mikä on säälittävää. Kun poikani sai 10 teknisestä työstä, oli todella kateellinen pitkään.
jos vanhemmat eivät ole harrastaneet urheilua seuratoiminnassa, he eivät ole harrastaneet "mitään"??? Aika yksisilmäistä, joskaan ei mitään uutta. Harva on niin suppea ajatusmaailmaltaan kuin kilpaurheilija ja hänen perheensä; koko perhe herää, nukkuu, syö ja hengittää, viettää häät ja hautajaiset, lomat ja pyhät "Mikon" harjoitusrytmin ja kisakalenterin mukaan. Lehdistä luetaan vain urheilutulokset ja ehkä säätiedot (jos ne harjoituksiin ja kisoihin vaikuttavat) ja naapureiden ja suvun kesken vaihdetaan ajatuksia vain edellisestä kisasta ja tulevista haasteista.
Ihmiset harrastavat paljon muutakin kuin urheilua! Lukemista, elokuvia, puutarhanhoitoa, käsitöitä, runoutta, musiikkia... se, että joku ei osaa esim. jalkkiksen paitsiosääntöjä, ei tee ihmisestä yhtään osallistumattomampaa tai syrjäytyneempää. Soisin, että aktiivisesti urheilevat lapsetkin ehtisivät tehdä elämässään muutakin kuin urheilla. Lajeja pitäisi olla monipuolisesti ja urheilun lisäksi pitäisi olla aikaa tutustua muihinkin elämänaloihin.
Oikeasti kilpaurheilu on vain pieni poikkeus. Se, että harrastaa lajia, jossa joskus on otteluita tai kisoja, ei tee harrastamisesta mielestäni kilpaurheilua.
Jos liikunnallista lajia haluaa harrastaa, sen ei pakko ole olla urheilua. Esimerkiksi tanssi on hyvä vaihtoehto.
Itse olen harrastanut pianon soittoa, kuoroa, balettia ja voimistelua. Harrastuskertoja oli yheensä viikossa 7-8 eli missään en varsinaisesti ollut "kilpaurheilusta". Tämän lisäksi lenkkeilin, luin, laskettelin, puuhailin koiran kanssa ja olin mukana srk:n toiminnassa, pelasin tietokoneella, hoidin akvaariota jne., jos nyt halutaan nipottaa siitä, että jos on mukana jossain URHEILUSSA, ei voi tehdä mitään muuta. Nuo muut ovat normaaleita juttuja, joita jokainen kiinnostuksensa mukaisesti hommailee.
Tässä ketjussa kuitenkin syyllistetään aktiivisia vanhempia, valmentajia, urheiluseuroja, valtiota, [younameit] siitä, ettei välitetä TAVALLISTEN lasten ja aikuisten kuntoliikunnasta ja liikuntakasvatuksesta. Omilla vanhemmilla ei tietenkään aikataulut tai osaaminen riitä tällaisen organisoimiseen tai edes nettiaddressin tekoon asian edistämiseksi.
Nyt siis pitäisi vaan löytää se "joku muu", joka lapselle näitä kerhoja pitäisi.
No mitä harrastusta voi alkaa vetää ilman mitään liikunnallisia tietoja tai taitoja? Vai onko sillä sitten mitään väliä, vaikka ei mitään osaakaan? Onko ne kaikki seuraohjaajat "vain jonkun vanhempia"?
Kun vanhemmat eivät ole koskaan harrastaneet mitään, he eivät voi välittää osaamistaan seuraavalle sukupolvelle.
Oman kokemukseni mukaan harrastaminen ja toisaalta osallistumattomuus opitaan kotona. Toisille on vaikeaa tehdä yhtään mitään, toiset taas opettelevat, sitoutuvat, kannustavat lapsiaan ja onnistuvat.
siksipä minä joka en saanut kotoa liikunnalista esimerkkiä ja kärsin nyt huonosta kunnosta, selästä jne. olen antanut lapsilleni mahdollisuuden harrastaa hyvissä seuroissa hyvässä valmennuksessa ja kaveriporukassa lajeja joista ovat kiinnostuneet. Toinen niin paljon, että huh kauheeta, kilpailee omassa lajissaan.
Alue: Aihe vapaa
vanhemman jaksavan lukaista sen sääntökirjan läpi, jos on esim apuvalmentajaksi tulossa. Ei esim. pienten futiksessa kovin montaa sääntöä ole muistettavaksi, täytyyhän lastenkin ne muistaa.