yrittäjämiehen puoliso

Itse olen yrittävävaimo, mutta en käytä yritykseeni noin paljon aikaa. En tiedä sitten tyydynkö vähempään, mutta itseäni mietityttää, että onko noissa yrityksissä hinnoittelu ihan kohdillaan, jos joutuu jatkuvasti tekemään noin järjettömästi töitä?



Ymmärrän, että yrityksen alkuaikoina menee paljon aikaa työhön, josta ei juuri sillä hetkellä saa rahaa. Esim. kontaktien hankkiminen, markkinointi... Kulujakin on paljon.



Mutta jos tilanne jatkuu tuollaisena vuosikausia, niin sitten täytyisi jo pysähtyä miettimään, että onko tässä mitään järkeä.



Aika on rahaa, se tiedetään, mutta haluaako nämä ihmiset oikeasti antaa perheelle ennemmin rahaa (toivottavasti sitä tuolla työmäärällä edes tulee) vai aikaansa?



Noh, en tiedä.. Kukin taaplaa tyylillään.

Minä ja mieheni olemme hinnoitelleet työmme niin, että emme polje hintoja. Teemme vähemmän töitä, mutta niitä joista maksetaan paremmin.



Mutta jos yksin elättää perhettä ajautuu helpommin tuohon hintojen poljentaankin.



Meidän ei ole pakko saada rahaa koko ajan, koska toinen tasoittaa, mutta yksinhän niin juuri ei voi tehdä, vaan elää enemmän kädestä suuhun.

Itse olen yrittävävaimo, mutta en käytä yritykseeni noin paljon aikaa. En tiedä sitten tyydynkö vähempään, mutta itseäni mietityttää, että onko noissa yrityksissä hinnoittelu ihan kohdillaan, jos joutuu jatkuvasti tekemään noin järjettömästi töitä? Ymmärrän, että yrityksen alkuaikoina menee paljon aikaa työhön, josta ei juuri sillä hetkellä saa rahaa. Esim. kontaktien hankkiminen, markkinointi... Kulujakin on paljon. Mutta jos tilanne jatkuu tuollaisena vuosikausia, niin sitten täytyisi jo pysähtyä miettimään, että onko tässä mitään järkeä. Aika on rahaa, se tiedetään, mutta haluaako nämä ihmiset oikeasti antaa perheelle ennemmin rahaa (toivottavasti sitä tuolla työmäärällä edes tulee) vai aikaansa? Noh, en tiedä.. Kukin taaplaa tyylillään.

naiset ajattelee pääsääntöisesti näin yrittäjänäkin, eli se perhe tulee ekana. Mutta miehet taas ajattelevat että on pakko olla menestynyt ja menestystä saa vain kovalla työnteolla. Eivät yleensä tyydy vähempään.

Naiset on yrittäjinä vain usein siinä asemassa, että hänen miehensä on töissä.



Miesyrittäjien vaimot taas ovat kotona.



Eli yrittämisen paineet ovat erilaiset.



56

Itse olen yrittävävaimo, mutta en käytä yritykseeni noin paljon aikaa. En tiedä sitten tyydynkö vähempään, mutta itseäni mietityttää, että onko noissa yrityksissä hinnoittelu ihan kohdillaan, jos joutuu jatkuvasti tekemään noin järjettömästi töitä? Ymmärrän, että yrityksen alkuaikoina menee paljon aikaa työhön, josta ei juuri sillä hetkellä saa rahaa. Esim. kontaktien hankkiminen, markkinointi... Kulujakin on paljon. Mutta jos tilanne jatkuu tuollaisena vuosikausia, niin sitten täytyisi jo pysähtyä miettimään, että onko tässä mitään järkeä. Aika on rahaa, se tiedetään, mutta haluaako nämä ihmiset oikeasti antaa perheelle ennemmin rahaa (toivottavasti sitä tuolla työmäärällä edes tulee) vai aikaansa? Noh, en tiedä.. Kukin taaplaa tyylillään.

naiset ajattelee pääsääntöisesti näin yrittäjänäkin, eli se perhe tulee ekana. Mutta miehet taas ajattelevat että on pakko olla menestynyt ja menestystä saa vain kovalla työnteolla. Eivät yleensä tyydy vähempään.

Aina olen sitä tsempannut ja nyt nautiaan siitä menestyksestä.

Toki mä olen vähän samoilla linjoilla sen asian kanssa että eihän tollaista kitkuttelua ihan vuosikausia voi kestää. Kyllä sitä jossain vaiheessa on tultava tuloksia ja sitä menestystä tai sitten todettava että ei onnistunut.

Naiset on yrittäjinä vain usein siinä asemassa, että hänen miehensä on töissä. Miesyrittäjien vaimot taas ovat kotona. Eli yrittämisen paineet ovat erilaiset. 56

ja työnarkomaani. Tekee pitkää päivää ja vimma olla mennestynyt, vaikka ei tarvis.

Mulla vakityö ja vielä hyvinpalkattu sellainen esimiesasemassa, joten pakkoa ei olisi niin paljon painaa.

Minun, siis palkkatyötä tekevän vaimon, rahoilla hankitaan kaikki ylimääräinen, miehen tulot riittää just ja just puoleen peruselämismenoista. Saisinkin vaikka siivoojan tai edes lastenhoitajan kerran viikossa, että pääsisin vuosien jälkeen edes yhteen harrastukseen. Tai saisin tän kituuttamisen vastapainoksi kerran kaksi vuodessa kunnon luxusloman tai jotain. Mutta ei, ei kuulemma ole aikaa eikä rahaa. Ikäväkyllä jo lapsetkin on meillä ymmärtäneet, että se mitä oikeasti ei ole, on halu viettää aikaa perheensä kanssa ja olla isä ja puoliso.

Minä olen miehen yrittäjyyden aikana ollut kotona ainoastaan äitiyslomien ajan ja palannut sitten töihin. Minun palkkatuloilla ja äitiyspäivärahoilla on maksettu asuntolainat ja kodin juoksevat menot koko ajan.



Minä en pidä enää oikein minään mieheni yrittämisharrastusta.

että on helpompi sietää sitä miehen jatkuvaa työssäoloa, kun se yrittäjyys on mahdollsistanut meille paljon asioita, joihin meillä aiemmin ei ollut varaa. Ja huomaan kuinka miehelle oma yritys on tärkeä kun hän on saanut sen menestymään. Mutta kyllä mulla ymmärrys ja huumori alkais loppua, jos vuosikausia mies yrittäis, mutta silti se ei näkyisi missään.



Nyt jännään, koska malttaa vähentää työtahtiaan, kun enää ei olisi pakko tehdä niin paljon ja minä olen myös töissä.



-41

teidän arvomaailmassa raha ilmeisesti on melko korkealla sijalla. Kuinka monta tuntia viikossa siis vietät miehesi kanssa aikaa? Ja ei siinä mitään jos ei haluakaan viettää sen enempää kuin mitä viettää, kaipa olette sitten seurustellessakin nähneet vain silloin tällöin, riippuu ihan siitä millaisen suhteen haluaa.

Tässähän puhuttiin työmääristä. Aika monella ne tulot ei ole yhtä mahtavat kuin työn määrä. Näin meilläkin. Keskipalkkoja pienemmät palkat meille jää. Mutta meille työ on muutakin kuin pakollinen paha rahan hankkimiseen. Työn on myös haastetta, itsensä toteuttamista, lasten tulevaisuus ja tärkeäksi kokemamme työn tekemistä. Tietenkin toimeentulokin on saatava, mutta raha ei todellakaan ole arvoasteikon kärkisijoilla.

Mieheni kanssa vietän aikaa päivittäiset lounaat, keskimäärin tunti päivässä, päivällinen perheen kesken, n. 45 min, sen jälkeen ollaan perheen kesken kotona 1,5 tuntia. Kun mies on laittanut lapset nukkumaan, niin sen jälkeen voidaan tehdä kahden mitä halutaan, vähintään tunti jaksetaan valvoa, jos katsotaan vaikka elokuvaa, niin kolmisen tuntia ollaan sohvalla kaksin. Samalla kaavalla menee päivät pääsääntöisesi, enkä pidä tuota kamalan vähänä, paljonko siitä tuli - noin 28 - 35 tuntia viikossa, josta puolet kahdenkeskistä aikaa ja puolet perheen yhdessäoloa.

Täällä myös yksi yrittäjämiehen vaimo. Meillä mies töissä 24/7, jos ei ole fyysisesti töissä tai työreissuissa, puhuu jatkuvasti puhelimessa tai istuu koneella työjuttuja tekemässä.

yhteinen aika todella kortilla ja ei osallistu kodin hoitoon yhtään, lapsen kanssa viettää aikaa hyvin harvoin.

Riitaa on jatkuvasti tästä aiheesta, ja vaikka tiesin ennen suhteeseen ryhtymistä minkälainen työnarkkari mies on, niin nyt lapsen tulon myötä kaikki ns. kärjistynyt. Meillä työ menee ihan kaiken edelle, ikävä kyllä.

"Mukava" nähdä, että löytyy muitakin samassa tilanteessa olevia..

On tulevaisuudessa tehdä töitä yrittäjänä, tai yrittäjämäisesti.



On ollut mm. jo juttua miten Nokialta kenkäistäville annettaisiin yrittäjäkoulutusta jne.



Tulevaisuudessa ne joille ei työ kelpaa, niin aina voi tonkia ruokaa roskiksesta ja asua M-aMu lähiöissä ja katsoa olkapään ylitse matkalla kotiin metroasemalta.

Mun mies ei ole yrittäjä, mutta silti töissä aamusta yömyöhään, vähintää 6 päivää viikosta. Aika usein pitää vaan kaksi vapaapäivää kuukaudessa, viime kesänä oli lomalla kaksi viikkoa, jotka kuluivat lähinnä kalastaessa.



Minä hoidan vauvan ja kodin.

meillä kanssa mies on koko ajan töissä. Aamulla lähtee kahdeksan jälkeen, tulee kotiin kuuden aikaan. Viimeistään puoli kahdeksan aikaan illalla alkaa tekemään kotona töitä, joita jatkaa sitten jonnekin puolille öin- aamukahteen.



Viikonloppuisin tekee kotona töitä, ensimmäisenä aamulla avaa tietokoneen, aamukahvin jälkeen koneelle. Koko päivän on kone auki ja joku työjuttu menossa.



Kun meille tulee vieraita, hän poistuu välillä tekemään töitä. Kaikkien lasten synnytyksissä on ollut mukana, mutta koko avautumisvaiheen on ollut läppärinsä kanssa tai nukkunut. Esikoisen synnyttyä lähti parin tunnin päästä sairaalasta tekemään töitä. Nuorimman synnyttyä lähdin samana päivänä vauvan kanssa sairaalasta, kun miehen piti tehdä töitä. Ja toisaalta, mä en kestä sitä kaaosta, mikä kotona on, jos hänelle antaa "vastuun".



Turha lienee sanoa, ettei ole vapaapäiviä eikä lomamatkoja. Ja niinä harvoina kertoina, kun ollaan johonkin lähdetty, vaikka sukuloimaan tai elokuviin, niin aina on sitten alkanut stressaamaan kotimatkalla, kun tuli niin paljon aikaa hukattua, kun on niin hirveästi töitä... Pilaa sillä tavalla nämä yhteiset tekemiset.



Ei voi suunnitella mitään, edes lasten ulos viemistä, kun se stressaa, ja kun stressaa niin ei voi tehdä töitä...



Kuulostaa aivan sairaalta. Ja kyllä tää sairasta onkin. Mutta. Meillä on iso perhe, ja isot menot, vaikka eletäänkin aivan älyttömän niukasti. Mun mies tekee niska limassa töitä minun ja lasten vuoksi (itse hoidan nuorinta vielä kotona).



Avioliittomme ei toimisi, ellei meillä olisi todella voimakasta keskinäistä kemiaa, ja kummallakin aito halu tehdä toisemme onnelliseksi.



Mutta joku kotitöiden jakaminen on kyllä ihan vitsi. Tai no, kyllähän tuo tänä aamuna vei roskat. EI muista edes lasten syntymäpäiviä!

Jossa kodin rahoittaminen, ei ole ollenkaan kovinkaan arvossaan.



Jos mies antaa naiselle käteen esim. 30.000,euroa ja nainen menee sen jälkeen autokauppaan.



Niin nainen maksoi siis auton, eikö?

Olemme pariskunta jotka molemmat teemme ansiotyötä 37,5 h viikossa ja pidämme kaikki lomat. Mistään ei tarvi taloudellisesti tinkiä ja kotityöt tehdään tasan. Nykyään olemme jo suurpehe, neljä lasta

Harrastamme yksin, yhdessä ja perheenä.

Olen töissä perheyrityksessä jossa on molemmat puolisot työskentelevät. Myös heillä normaalit lomat, ei kylläkään kesällä vaan muulloin.

Miten ihmeessä ihminen jaksaa ilma mielenterveysongelmia tehdä töitä vuosikausia tai olla kotiorja kun toinen tekee töitä. Varsinkin kun monesta viestistä kuulsi läpi että töitä tehdään mutta silti eletään kädestä suuhun.

Yrittäjyydessä on yrittäjälle omat hyvät puolet(esim. vapaus tehdä asiat niinkuin haluaa, voi itse vaikuttaa palkkaansa), mutta puolisolle tai lapsille niitä etuja ei ole. Suurin osa on kuitenkin pienyrityksiä, jossa keikutaan sillä kannattavuuden rajoilla.



Minusta ei voi sanoa, etteikö yrittäjä välittäisi perheestään, hän vain välittää yrityksestään enemmän. Meillä ainakin isällä oli yritys keskeinen osa elämää, ja kotona ollessaan sitten katsoi urheilua. Minusta se osoittaa ne todelliset prioriteetit, jos urhelukisat ehditaan katsoa, mutta mitään muuta ei. Onneksi kyse oli "vain" lapsuudenkodista, ja loppueläman voi sitten toteuttaa toisella lailla.



Alkuperäiselle sanoisin, että lienee aika ottaa mies puhutteeluun ja sopia pelisäännöistä. Jos mies ei suostu, niin sitten ap:n pitää päättää haluaako jatkaa miehen kanssa vai ei. Tee tietoinen päätos, mutta älä rupea marttyyriksi tai katkeroidu, pilaat vain oman elämäsi (ja lastesi).

Tuskin meidän perhe on ainoa yrittäjämiehen perhe, jossa esimerkiksi asunto on maksettu palkkatyötä tekevän tuloilla! Ensimmäiset VIISI vuotta mies nosti 500 euroa kuukaudessa tuloja, sillä ei todellakaan makseta asuntolainoja! Ne lainat ja eläminen maksettiin minun tuloillani, en voinut vaikka olisin halunnut, jäädä hoitovapaallekaan, koska oli pakko lähteä töihin tuomaan leipää pöytään. Kahdesta seuraavasta lapsesta pidin muutaman kuukauden hoitovapaata omien säästöjeni turvin.



Nykyisin mies nostaa käteen kuukaudesta riippuen 1600-2000 euroa. Mutta onneksi olen jo mun palkkatuloilla maksanut tän pirun asunnon.

Täällä myös yksi ylellistä yrittäjäperheen elämää elävä kartanon rouva..

Oikeasti olen kurkkuani myöten täynnä tätä luxusta jossa yhteistä aikaa ei ole kun yrittäjämies säätää maailmalla bisneksiään. On hienot autot ja talo, ulkomaan matkat ja Lapin reissut, mutta ei ne pelkästään tee ketään onnelliseksi. Vaihtaisin heti paikkani mökin miinaan keskelle korpea jos siten tuntisin itseni rakstetuksi, kunnioitetuksi ja tärkemmäksi kun jotkut saatanan soramontut ja kaivinkoneet.

Olis mukavaa vaihtaa ajatuksia lisää jossain "suljetussa" foorumissa muiden yrittäjämiesten puolisoiden kanssa :)

t. yksi samassa tilanteessa oleva

mä laitoin kysymyksen aiheesta "onko yrittäjien puoliskoille järjestäytynyttä toimintaa" tuonne http://yrittajantukiverkko.fi/forum/... Jos siellä vaikka voisi keskustella aiheesta... Ja jos mitään valmiiksi järjestettyä ei ole, voisihan sitä miettiä, jos saataisiin järjestäydyttyä oma-aloitteisesti paikkakunnittain...