Lastnepsykiatrin näkemys lomailusta ilman vauvaa

Traumojen vaikutus näkyy usein vain kriisitilanteissa: lapsi jolla on huono perusturvallisuus ei selviä yhtä hyvin vastaantulevista kriiseistä myöhemmin kuin ihminen, jolla on hyvä perusturvallisuuden tunne. ELi tälläinen lapsi alkaa helpommin oireilla psyykkisesti kun vanhemmille tulee ero, häntä kiusataan koulussa tai elämässä tulee ylipäätään vastoinkäymisiä eteen tai vaikkapa työstressiä.

Jos joku ehdoin tahdoin haluaa heikentää oman lapsensa edellytyksiä pärjätä elämässä niin omapahan on asia, siitä vaan. Normaalisti vanhemmat haluavat lapsilleen hyvää. Jotkut vaan ovat itse niin tarvitsevia ja oma itseys heikosti kehittynyt, että oma napa on se tärkein.

...siihen, että lapselle kehittyy huono perusturvallisuus ja mistä kaikista syistä se voi aiheutua. Kehityspsykologeille ei tunnu kelpaavan mikään muu kuin että perheet viettävät neljän seinän sisällä 24/7 yhdessä kaiken ajan siihen saakka, kunnes lapset muuttavat kotoa. Vanhemmat eivät saa käydä töissä, matkustaa työmatkoille eikä varsinkaan huvimatkoille, sairastua, kuolla, erota, käydä hoitamassa sairaita vanhempiaan, lukea muuta kuin Urpoa ja Turpoa ja katsoa muuta kuin teletappeja.

taas oikein tositieteellinen arvio. Miten mittaat, onko järkkynyt ja onko jäänyt jotain pysyvää haittaa ja onko se haitta juuri siitä asiasta. Et mitenkään. Elämä on täynnä kaikenlaisia järkkymisiä.

Kyllä varmastikin järkkyy

kokemukset jäävät jonnekin tajuntaan pienilläkin, vaikka eivät ehkä muista sitä. Vaikka olisikin kyse yksittäisestä tapahtumasta.

Sinuun teoriasi mukaan siis ihan sama mitä tapahtuu alle 3vuotiaalle,kun se ei sitä kuitenkaan muista. Yäk ja hyi. Sairas ajattelutapa!

...vaan siitä, että jos lapsesta on pienestä pitäen huolehdittu hyvin, hänen perusturvallisuutensa ei yhdestä vanhempien lomamatkasta järky loppuelämäksi?

jos esim. alle vuoden ikäinen jätetään yhtäkkiä hoitoon viikoksi-kahdeksi, vaikka olisi kuinka hyvin "huolehdittu" siihen saakka.

vaan ihan maalaisjärjellä ajateltu, että ei voi olla vauvaikäiselle hyväksi, jos joutuu (moneksi) viikoksi eroon vanhemmistaan. Tässäkin ketjussa ovat monet asiasta paljon minua enemmän tietävät kirjoittaneet varsin hyvin ja ymmärrettävästi.

Järkkymisiä kyllä tulee elämässä eteen, se on totta, mutta ei niitä tarvitse tieten tahtoen pikkulapselle järjestää.

Kyllä varmastikin järkkyy

kokemukset jäävät jonnekin tajuntaan pienilläkin, vaikka eivät ehkä muista sitä. Vaikka olisikin kyse yksittäisestä tapahtumasta.

Sinuun teoriasi mukaan siis ihan sama mitä tapahtuu alle 3vuotiaalle,kun se ei sitä kuitenkaan muista. Yäk ja hyi. Sairas ajattelutapa!

...vaan siitä, että jos lapsesta on pienestä pitäen huolehdittu hyvin, hänen perusturvallisuutensa ei yhdestä vanhempien lomamatkasta järky loppuelämäksi?

jos esim. alle vuoden ikäinen jätetään yhtäkkiä hoitoon viikoksi-kahdeksi, vaikka olisi kuinka hyvin "huolehdittu" siihen saakka.

sitten voi järkkyä vauvaiässä muulla tavalla kuin "loppuelämäksi"? Eihän siitä mitään muistikuvaa jää ja myöhemmässä elämässä voi pärjätä oikein hyvin, mutta silti voi olla "trauma", joka ilmenee tavalla tai toisella omissa käyttäytymismalleissa tai ihmissuhteissa tms. Tästäkin ovat täällä minua viisaammat kirjoittaneet moneen otteeseen.

Huvittavaa, miten ihmiset aina toitottavat, ettei "minulle ainakaan jäänyt mitään traumoja vaikka olin niin ja niin pitkiä aikoja erossa vanhemmistani"... Olisi kiinnostavaa tietää, miten nämä ihmiset mieltävät "trauman" ilmenevän? Huumeidenkäyttönä ja alkoholismina? Rikollisena toimintana, väkivaltaisena käyttäytymisenä?

Jolla ei ole varaa minkäänlaiseen matkusteluun... Tiedätkö, että hyvin voiva äiti, hyvin voiva lapsi. Jos vanhemmat tarvitsevat joskus lomaa arjesta voidakseen paremmin on se ihan kaikkien etu, myös lapsen.

T. Lääkäri

yhdyssanat.

Jolla ei ole varaa minkäänlaiseen matkusteluun... Tiedätkö, että hyvin voiva äiti, hyvin voiva lapsi. Jos vanhemmat tarvitsevat joskus lomaa arjesta voidakseen paremmin on se ihan kaikkien etu, myös lapsen.

T. Lääkäri

vauvalle äiti on se ykkönen ja hän on tutustunut äitiinsä, luonut kiintymyssuhteen ja symbioosin...Sitten äiti lähtee viikoksi pariksi lomalle, niin ei se vauva voi tajuta, että äiti on tulossa takaisin. Vauvan maailma sortuu, kun äiti ei tulekaan takaisin.

Sitten on myös niitä, jotka joka viikonloppu antavat vauvansa jollekin hoitoon. Siitäkös vauva menee sekaisin, eikä pysty luomaan kehenkään kiintymyssuhdetta.

ylipaisunut ego, kun curlingvanhemmat ovat sutineet kaikki esteet lapsen tieltä, päiväkodintädeistä opettajiin.

ja joka toisella negatiivinen minäkuva: en ole tarpeeksi arvokas (että muut ihmiset haluaisivat viettää aikaaq kanssani koska olen heille tärkeä).

En ihmettele miksi tätä ketjua lukiessani!

Monilla vanhemmilla on ollut aiemmin ja on nykypäivänä vaikeuksia tunnistaa vauvan tarpeita. Osalla ei ole hajuakaan siitä mitä pieni lapsi tarvitsee.

voivat perustella sen, että pienelle lapselle aiheutuu vanhempien (äidin) poissaolosta kauheita traumoja? Eihän sitä voi mistään päätellä eikä sitä voi mitenkään tutkia, koska vauva ei muista mitään ja pikkulapsikin vasta muutaman vuoden ikäisestä.

"Tässä oikeasti ikävä kyllä taas kiteytyy muutamakin asia, ja juuri se valitettava oletus, mikä itselläni ainakin on: äidit, jotka heivaavat lapset kovin pieninä päivähoitoon, eivät ole kiinnostuneita lapsen kehityspsykologiasta"



Mutta on paljon meitäkin, jotka ovat kiinnostuneita lapsen kehityspsykologiasta ja ovat vieneet lapsensa hoitoon. Ei alle 1-vuotiaana, mutta taaperona kuitenkin. On paljon eroja siinäkin, miten sen päivähoitokuvion hoitaa kuten myös siinä, miten kotihoidon hoitaa.



Siitä huolimatta, että lapsemme ovat hoidossa ja heillä on mennyt siellä hyvin, pidämme huolen, että he ovat siellä mahdollisimman lyhyitä päiviä ja että heillä on pitkät lomat (3kk vuodessa). Vapaa-aika rauhoitetaan ja ollaan läheisessä kontaktissa lasten kanssa. He ovat reilusti suurimman osan ajastaan meidän kanssamme ja heistä pidetään hyvää huolta. Kotona ei ole minkäänlaisia ongelmia, mikä nykyaikana jo sekin on ehkä harvinaista: Ei ole päihde, alko, raha, parisuhde, ilmapiiri ym ongelmia, vaan lapsilla on turvallista kasvaa ja he saavat tukea ja läheisyyttä kotona.



On sekin tylsää yleistää, että kaikki lapsensa hoitoon vievät eivät ymmärtäisi, miten tärkeää läheinen suhde lapseen on. Ja sen läheisen suhteen saa luotua, vaikka lapsi hoidossa onkin ottaen huomioon em rajaehdot (kohtalaiset päivät, vapaa-aika rauhassa lasten kanssa). En minäkään kannata vauvojen hoitoon viemistä missään nimessä. Kodin olot ja vanhempien kasvatustaidot kokonaisuutena ovat kaikkein tärkein asia.

Toisaalta, niinhän se on muualla, harvinaisen pitkät äitiyslomathan meillä täällä Suomessa on.

äidit eivät käy töissä ollenkaan ;)

"Tässä oikeasti ikävä kyllä taas kiteytyy muutamakin asia, ja juuri se valitettava oletus, mikä itselläni ainakin on: äidit, jotka heivaavat lapset kovin pieninä päivähoitoon, eivät ole kiinnostuneita lapsen kehityspsykologiasta"

Mutta on paljon meitäkin, jotka ovat kiinnostuneita lapsen kehityspsykologiasta ja ovat vieneet lapsensa hoitoon. Ei alle 1-vuotiaana, mutta taaperona kuitenkin. On paljon eroja siinäkin, miten sen päivähoitokuvion hoitaa kuten myös siinä, miten kotihoidon hoitaa.

Siitä huolimatta, että lapsemme ovat hoidossa ja heillä on mennyt siellä hyvin, pidämme huolen, että he ovat siellä mahdollisimman lyhyitä päiviä ja että heillä on pitkät lomat (3kk vuodessa). Vapaa-aika rauhoitetaan ja ollaan läheisessä kontaktissa lasten kanssa. He ovat reilusti suurimman osan ajastaan meidän kanssamme ja heistä pidetään hyvää huolta. Kotona ei ole minkäänlaisia ongelmia, mikä nykyaikana jo sekin on ehkä harvinaista: Ei ole päihde, alko, raha, parisuhde, ilmapiiri ym ongelmia, vaan lapsilla on turvallista kasvaa ja he saavat tukea ja läheisyyttä kotona.

On sekin tylsää yleistää, että kaikki lapsensa hoitoon vievät eivät ymmärtäisi, miten tärkeää läheinen suhde lapseen on. Ja sen läheisen suhteen saa luotua, vaikka lapsi hoidossa onkin ottaen huomioon em rajaehdot (kohtalaiset päivät, vapaa-aika rauhassa lasten kanssa). En minäkään kannata vauvojen hoitoon viemistä missään nimessä. Kodin olot ja vanhempien kasvatustaidot kokonaisuutena ovat kaikkein tärkein asia.

Näin juuri.On vanhempia jotka ottavat selvää ja pystyvät säilyttämään toimivan tunnesiteen lapsen päivittäisestä erosta huolimatta. Nämä ovat juuri ne lapset ja vanhemmat joiden kohdalla haasteista huolimatta pärjätään.Valitettavasti kuitenkin on jatkuvasti lisääntyvä määrä vanhempia joiden on vaikeata, monestakin syystä, säilyttää toimiva suhde lapseen kun aloittavat kokopäivä työn.Vanhemman kyky tulkita lapsen tarpeita ja tunteita heikkenee jopa usein hyvinkin paljon.Ollaan nimittäin tilanteessa jossa päiväkodin ammattilaisten ja vanhempien arvio allekolmevuotiaan hyvinvoinnista päiväkotihoidossa poikkeaa varsin radikaalisti toisistaan.Nykyään varsin avoimesti kehotetaan vanhempia mielummin hakemaan lapselle pph paikkaa kuin päiväkotipaikkaa.Harvemmin vanhemmat tätä valitettavasti kuuntelevat. Sama koskee taaperoita jotka viettävät pitkiä päiviä päiväkodissa äitien hoitaessa vauvojaan kotona.Ilmeistä on että äidit eivät ymmärrä eivätkä pysty taaperon hätää näkemään samalla kun päivähoidon ammttilaiset ovat näistä taaperoista aidosti huolissaan.

...tulee mieleen, että olet sen verran herkkä ihminen, että saat traumoja monesta monesta muustakin asiasta kuin siitä, että olet joskus lapsena ollut viikkoja sairaalassa. Mieheni äiti oli puoli vuotta tuberkuloosiparantolassa, kun perheen lapset olivat ihan pieniä. Voinko siis vedota siihen, kun mies ja sisaruksensa ovat sellaisia kuin ovat (ihan normaaleja)?

Itse olin noin 3-5 vuotiaana kahteen kolmeen otteeseen sairaalassa erinnäköisten leikkausten ja niiden koplikaatioiden vuoksi useitra viikkoja putkeen. Ja ei silloin sielä vahemmat saaneet oleilla muuta kuin vierailu-aikoina, jotka eivät olleet koko päivää, niin kuin usein nykyään on. Eli ei ole 3 vuotiaalle herkkua maata siteissä, ettei repisi tiputusta jalasta pois, olin siinä 9 viikkoa ja nähdä vanhempiaan vain harvoin, koska oli sisaruksia ja työt vanhemmilla hoidetavana. Ja yllätys yllätys, kärsin paniikkihäiriöistä, masennuksesta, ym. Mutta tämähän nyt ei ollut "kenenkään syy", mutta itse olen vahvasti sitä mieltä, että kyllä pitkä ero vanhemmista vaikuttaa lapseen. Tietysti itselläni oli vielä tuo sairaalan pelottava ilmapiiri siinä, joka varmasti lisäsi ahdistusta. Mutta olen myös sitä mieltä, että tänä päivänä lasten traumat johtuvat siitä, että lapset joutuvat jo aivan liian varhain aikuistumaan, hyvä ettei jo laitokselta kotiin tullessa kullan-nupulta kysytä, että mitäs vaippamerkkiä haluisit käyttää ja haluutko nyt röyhtästä vasaemmalla vaiko oikealla olkapäällä ja tämä jatkuu koko lapsuuden, eli ei olla aikuisia niille lapsille ja pidetä rajoja rakkaudella kyllästäen. Ei todellakaan 8kk vauva vielä päätä siitä mitä haluaa pukea päälleen, mutta onhan näitäkin..

Eri asia jos pieni lapsi joutuu olemaan sairaalassa poissa kotoa ja vanhempien luota!

Miehelläsi olikin muu perhe siinä vieressä!

...tulee mieleen, että olet sen verran herkkä ihminen, että saat traumoja monesta monesta muustakin asiasta kuin siitä, että olet joskus lapsena ollut viikkoja sairaalassa. Mieheni äiti oli puoli vuotta tuberkuloosiparantolassa, kun perheen lapset olivat ihan pieniä. Voinko siis vedota siihen, kun mies ja sisaruksensa ovat sellaisia kuin ovat (ihan normaaleja)?

ja vauva/lapsi vaikka mummun tai jonkun muun tutun hoidossa!

voivat perustella sen, että pienelle lapselle aiheutuu vanhempien (äidin) poissaolosta kauheita traumoja? Eihän sitä voi mistään päätellä eikä sitä voi mitenkään tutkia, koska vauva ei muista mitään ja pikkulapsikin vasta muutaman vuoden ikäisestä.

Miten voidaan sanoa, että tämä trauma ja tämä tunnekylmyys ja tämä sejatuo johtuu juuri siitä, että äiti ja isä lähtivät viikoksi Lanzarotelle Cosmo-Krisperin ollessa 11 kk ja mummulassa?

voivat perustella sen, että pienelle lapselle aiheutuu vanhempien (äidin) poissaolosta kauheita traumoja? Eihän sitä voi mistään päätellä eikä sitä voi mitenkään tutkia, koska vauva ei muista mitään ja pikkulapsikin vasta muutaman vuoden ikäisestä.

Pienet vauvat esim. masentuvat, kun se tärkein hoitaja on poissa liian pitkään.

ja se on LAPSETTOMUUS KUNNIAAN! Jos ihmiset tekevät lapsia vain siksi, että mummot ja mammat vihjailevat lapsenlapsista, tai siksi että kaverin vauvakin on niin söpö ja kaveria ihaillaan vauvan vuoksi, niin ei mikään ihme jos ei jakseta olla omien lasten kanssa.



Jättäkää lapsenteko niille joita se kiinnostaa ja eläkää rauhassa lapsetonta elämää, niin ei tarvitse miettiä voiko olla lomilla vai ei.

Kolmikymppisten sukupolvi todella on sairasta ja turvatonta. Hyvin porskuttavat ne joilla vanhemmat on kyenneet luomaan turvallisen ja tasapainoisen lapsuuden ollen läsnä. Huonosti voimme me uravanhempien kakarat, jotka olemme jääneet tunnetasolla yksin. Jos perheestä usea sairastaa on perheessä jotakin pahasti vialla. Se on fakta. Ei seitkytluvulla päivähoito ja pitkät ulkomaanmatkat olleet kuin harvojen "oikeus". Suurin osa lapsista hoitui kotona huolimatta lyhyistä äitiyslomista.

No tämä ei kyllä päde minuun (synt. -77), eikä aika moneen tuttavaanikaan, joka on ollut kotihoidossa kouluikäiseksi saakka. Minulle olisi ollut parempi päästä hoitoon muiden lasten kanssa telmimään ja saada turvaa esim hoitotädistä. Sen sijaan katsoin kotona masentunutta äitiäni ja koin sitä myöten kiintymyssuhteeseen liittyvät ongelmat ihan täydeltä laidalta. Ja tiedän näin monen muunkin kohdalla käyneen. Ja terapiassa on ravattu vuosi jos toinenkin. Myös teraputti on vahvisatnut tämän olleen minulle väärä ratksiu. Ja tuolloinha ei apua haettu psyykkisiin ongelmiin, kuten nykyään. Äitini olisi pitänyt saada apua jotta olisi voinut minut hoitaa. Tästä syystä myös monet 60-70 luvun mukulat oireilevat, koska omat vanhempamme ovat jääneet hoidotta ja me kärsimme siitä; ei siitä että olisi kotona hoidettu tai oltu hoitamatta..

Mikähän minä sitten olen? Äitini kävi töissä ja aikuisiällä kouluttautui uudelleen, oli senkin takia välillä poissa kotoa. Minulla on kaksi nuorempaa sisarusta, joten äiti on senkin takia ollut poissa kotoa, että on ollut heitä synnyttämässä. Päivähoidossa olin pienestä pitäen.

Elämässäni on kaikki asiat hyvin ja suhde omiin vanhempiin hyvä.

ja se on LAPSETTOMUUS KUNNIAAN! Jos ihmiset tekevät lapsia vain siksi, että mummot ja mammat vihjailevat lapsenlapsista, tai siksi että kaverin vauvakin on niin söpö ja kaveria ihaillaan vauvan vuoksi, niin ei mikään ihme jos ei jakseta olla omien lasten kanssa. Jättäkää lapsenteko niille joita se kiinnostaa ja eläkää rauhassa lapsetonta elämää, niin ei tarvitse miettiä voiko olla lomilla vai ei.

Asia on nimittäin niin, että kukaan ei voi tietää millaista on saada lapsi, ennen kuin sen itse kokee! Tietysti olisi hyvä, että omaisi jonkun laista myötätuntoa ja empaattisuutta ennen kuin lapsia lakaa tekemään. Koska totta on ,että nykyään vanhemmat ajattelevat vain omaa etuaan ja hyvinvointiaan. Minusta on ihan naurettava ajatus, että pariskunta tarvitsee niin pakosti omaa aikaa viikoksi, että vauva tyrkätään hoitoon. Siinä esimerkki huonoista vanhemmista.

Lapsen tekemiseen pitäisi olla yhtä rankka seula kuin adoptioonkin. Miksi adoptoitujen lasten vanhemmat tsekataan niin tarkoin että ovat "kunnollisia", mutta kuka tahansa narkkari saa putkauttaa lapsen maailmaan. Mietitäänpäs sitä?

...usko vhvistui taas kerran siitä, että kaikki liioittelu tai äärimmäisyydet on huono juttu. Kiihkopsykologien mukaan kaikki aikaisemmat sukupolvet ja suuri osa nykyisistä on täriseviä traumaläjiä, joiden perusturvallisuus katoaa yhdestä tapahtumasta kuin tomu taivaalle ja loppuelämä onkin sitte pelkkää alamäkeä. Jos kaikki äidin poissaolot siis on tuomittavia niin miksi äitiysloma Suomessa loppuu vauvan ollessa alle 1 v? Sehän on RIKOS.

kai sen nyt lääkäri ja muutkin tajuu, että

vauvalle äiti on se ykkönen ja hän on tutustunut äitiinsä, luonut kiintymyssuhteen ja symbioosin...Sitten äiti lähtee viikoksi pariksi lomalle, niin ei se vauva voi tajuta, että äiti on tulossa takaisin. Vauvan maailma sortuu, kun äiti ei tulekaan takaisin.

Sitten on myös niitä, jotka joka viikonloppu antavat vauvansa jollekin hoitoon. Siitäkös vauva menee sekaisin, eikä pysty luomaan kehenkään kiintymyssuhdetta.

on yleensä niitä, jotka pistää vanhemmat lapset äidin ja vauvan symbioosia pilaamasta päivähoitoon, koska "vauvallakin on oikeus olla perheen ainoa lapsi".

psyykkisesti, joten jossainhan se kehitys ja kyky säädellä ja käsitellä omia tunteita on mennyt vikaan.