Lastnepsykiatrin näkemys lomailusta ilman vauvaa

joten pahoittelen jos tulee toistoa.

Mutta siis mietin tässä, että todella monilla on tuo viikko-viikko -yhteishuoltajuusjärjestelmä ihan pienestä pitäen.

Saako lapset siinä ihan oikeasti sitten traumoja päivä päivältä..? Ihan kuin mamma/iskä vain lomailis joka toinen viikko.

Minun tuntemani vekarat on kyllä ihan normeja, vaikka aina toinen vanhemmista "lomaileekin". Hyvä niin :)

psyykkisesti, joten jossainhan se kehitys ja kyky säädellä ja käsitellä omia tunteita on mennyt vikaan.

Kehitykselliset viivästymiset ja häiriöt jotka lapsissa tuntuu jatkuvasti lisääntyvän ovat peräisin kehityksellisesti taaperovaiheesta. Eli Suomessa hoituu varhainen vauva vaihe melko hyvin mutta sitten seuraavassa kehitysvaiheessa lapset jäävät liian usein puutteellisen tuen varaan koska lapsi ei vielä valmis olemaan ryhmähoidossa ja pitkiä päiviä erossa vanhemmasta jonka apuun ja tukeen on vasta oppinut luottamaan, kun omat taidot tyystin puuttuvat.

Taaperovaiheessa lapsi vasta oppii, aikuisen tuen ja läsnäolon kautta käsittelemään ja hallitsemaan tunteitaan m.m..Että tämä taito normaalisti kehittyisi täytyy hoitavan aikuisen olla sensitiivinen lapsen tunteille ja tarpeille (kun lapsi ei vielä itse pysty niistä kertomaan) että pystyy niitä lapselle tulkitsemaan ja antamaan mallia sille miten niitä käsitellään ja hallitaan. Tähän pystyy vain aikuinen joka lapsen tuntee ja tätä rakastaa, joka tavallisesti on äiti.Tämä onnistuu varsin huonosti päiväkodin ryhmässä jossa aikuisten mahdollisuus olla riitävän "lähellä" lasta on hyvin vaikea toteuttaa. Tämän lisäksi vielä hoitopäivät venyvät usein hyvinkin pitkiksi.Eli se tärkeä ihmissude jonka varassa taapero kehittyy, häiriintyy ja ohenee juuri liian usein ja tästä seuraa myös lasten lisääntyvät kehitykselliset häiriöt jotka usein vasta kouluiässä kunnolla nähdään.

Kokeellinen tutkimus on käytännössä

mahdotonta, muunkinlainen tutkimus hyvin vaikeaa. Asiantuntijalausunnot ja suositukset perustuvat erilaisiin "luontaisiin kokeisiin" eli on havaittu säännönmukaisuutta siinä, mitä tapahtuu vauvoille ja pienille lapsille, jotka joutuvat eroon ensisijaisesta hoitajastaan. Pahimpia olivat nämä tapaukset, joissa vauvat vajosivat nk. anakliittiseen masennukseen menetettyään äitinsä 3-7(?) kk iässä. Eli lopettivat syömisen ja kaiken vuorovaikutuksen, ikään kuin eivät kokisi olevansa enää olemassa. Vastaavista lievemmistä tapauksista on kertynyt samanlaista informaatiota. Sitten on lapsipsykiatrien ja -psykoterapeuttien työssään keräämä kliininen tieto, joka viittaa samaten siihen, että erot ensisijaisesta hoitajasta ovat vahingollisia, ja mitä pitempi ero, sen pahempi, ja mitä äkillisempi, sen pahempi. Kokeellisen tiedon puuttuessa on vaikea sanoa tarkkoja rajoja, mutta käsittääkseni nuo vrk/ikävuosi ovat jotenkin syntyneet tämän käytännössä kertyneen tiedon pohjalta.

(Olen itse psykologi, en kylläkään suuntautunut kehityspsykaan tai kliiniseen työhön, mutta kyllä näitä asioita käytiin läpi kliinisillä kursseilla, ja kaikki lasten parissa työskentelevät kollegani ovat kokemuksensa ja koulutuksensa perusteella samaa mieltä varhaisten erojen haitoista).

voivat perustella sen, että pienelle lapselle aiheutuu vanhempien (äidin) poissaolosta kauheita traumoja? Eihän sitä voi mistään päätellä eikä sitä voi mitenkään tutkia, koska vauva ei muista mitään ja pikkulapsikin vasta muutaman vuoden ikäisestä.

Miten voidaan sanoa, että tämä trauma ja tämä tunnekylmyys ja tämä sejatuo johtuu juuri siitä, että äiti ja isä lähtivät viikoksi Lanzarotelle Cosmo-Krisperin ollessa 11 kk ja mummulassa?

...miten todella voi tehdä johtopäätöksiä, että jos vanhemmat ovat kerran tai kaksi viikon reissulla lapsen ollessa pieniä, juuri se saisi aikaan myöhemmällä iällä jotain traumaa. Elämässähän tapahtuu kaikenlaisia muitakin asioita, jotka vaikuttavat - tai ovat vaikuttamatta. Uskon kyllä jatkuvan laiminlyönnin jättävän jälkensä, mutta yhden tai parin yksittäisen tapahtuman, jossa vielä on pyritty järjestämään asiat lasten kannalta parhain päin (tuttu hoitaja omaan kotiin) en jaksa uskoa sellaista saavan aikaiseksi.

Tai sitten ei... Nimim. Symbioosista vouhkaava, jolla vauva 9 kk ja vanhemmat lapset 5 v. ja 2,5 v. kotihoidossa.

...hoidat ne vanhemmatkin lapset siinä symbioosin ohessa!!

No siten voi tehdä johtopäätöksiä, että juuri sen eron liian varhaisessa vaiheessa on havaittu vaikuttavan kielteisesti (toki monet muutkin asiat vaikuttavat kielteisesti).

Ajattele analogisesti: jos lapsi jätetään viikoksi ilman ruokaa ja juomaa, on sillä pysyviä kielteisiä seurauksia (=kuolema), vaikka se tapahtuu vain sen yhden kerran, ei siis jatkuvaa laiminlyöntiä.

Mutta uskon asiahan tämä on, koska "kovaa tutkimustietoa" ei ole. Eli jokainen tekee niin kuin tykkää. Mutta niissä suosituksissa on minun tietojen valossa sen verran todellista sisältöä, etten ikinä uskaltaisi ottaa riskiä oman lapseni kohdalla.

(lainaus alkaa)

...miten todella voi tehdä johtopäätöksiä, että jos vanhemmat ovat kerran tai kaksi viikon reissulla lapsen ollessa pieniä, juuri se saisi aikaan myöhemmällä iällä jotain traumaa. Elämässähän tapahtuu kaikenlaisia muitakin asioita, jotka vaikuttavat - tai ovat vaikuttamatta. Uskon kyllä jatkuvan laiminlyönnin jättävän jälkensä, mutta yhden tai parin yksittäisen tapahtuman, jossa vielä on pyritty järjestämään asiat lasten kannalta parhain päin (tuttu hoitaja omaan kotiin) en jaksa uskoa sellaista saavan aikaiseksi.

joten pahoittelen jos tulee toistoa.

Mutta siis mietin tässä, että todella monilla on tuo viikko-viikko -yhteishuoltajuusjärjestelmä ihan pienestä pitäen.

Saako lapset siinä ihan oikeasti sitten traumoja päivä päivältä..? Ihan kuin mamma/iskä vain lomailis joka toinen viikko.

Minun tuntemani vekarat on kyllä ihan normeja, vaikka aina toinen vanhemmista "lomaileekin". Hyvä niin :)

Ja lapset ovat meillä vuoroviikoin. Minäkin olin vauva-aikaan ehdottomasti se ensisijainen hoitaja lapsille, mutta nykyään olemme aivan tasavertaisia. Siksi en usko että lapset kokevat hylkäämisen tunnetta kummankaan vanhemman luona.

mutta on varmasti liian vaikeaa av-mamman ymmärtää.

"ei pidä paikkaaansa, ei meidänkään nico-petteri kärsinyt yhtään meidän viikon lomasta, ei kukaan mukaan voi kärsiä!"

mahdotonta, muunkinlainen tutkimus hyvin vaikeaa. Asiantuntijalausunnot ja suositukset perustuvat erilaisiin "luontaisiin kokeisiin" eli on havaittu säännönmukaisuutta siinä, mitä tapahtuu vauvoille ja pienille lapsille, jotka joutuvat eroon ensisijaisesta hoitajastaan. Pahimpia olivat nämä tapaukset, joissa vauvat vajosivat nk. anakliittiseen masennukseen menetettyään äitinsä 3-7(?) kk iässä. Eli lopettivat syömisen ja kaiken vuorovaikutuksen, ikään kuin eivät kokisi olevansa enää olemassa. Vastaavista lievemmistä tapauksista on kertynyt samanlaista informaatiota. Sitten on lapsipsykiatrien ja -psykoterapeuttien työssään keräämä kliininen tieto, joka viittaa samaten siihen, että erot ensisijaisesta hoitajasta ovat vahingollisia, ja mitä pitempi ero, sen pahempi, ja mitä äkillisempi, sen pahempi. Kokeellisen tiedon puuttuessa on vaikea sanoa tarkkoja rajoja, mutta käsittääkseni nuo vrk/ikävuosi ovat jotenkin syntyneet tämän käytännössä kertyneen tiedon pohjalta. (Olen itse psykologi, en kylläkään suuntautunut kehityspsykaan tai kliiniseen työhön, mutta kyllä näitä asioita käytiin läpi kliinisillä kursseilla, ja kaikki lasten parissa työskentelevät kollegani ovat kokemuksensa ja koulutuksensa perusteella samaa mieltä varhaisten erojen haitoista).

voivat perustella sen, että pienelle lapselle aiheutuu vanhempien (äidin) poissaolosta kauheita traumoja? Eihän sitä voi mistään päätellä eikä sitä voi mitenkään tutkia, koska vauva ei muista mitään ja pikkulapsikin vasta muutaman vuoden ikäisestä.

Miten voidaan sanoa, että tämä trauma ja tämä tunnekylmyys ja tämä sejatuo johtuu juuri siitä, että äiti ja isä lähtivät viikoksi Lanzarotelle Cosmo-Krisperin ollessa 11 kk ja mummulassa?

mittaamalla vauvan fysiologisia muutoksia erossa: vauvan kortisolitaso nousee ja samoin koko stressivatejärjestelmä aktivoituu. Vauvan on vaikea palautua kiihtymystilasta normaalitilaan. Mitä pidempi ero, sitä suurempia muutokset vauvan stressireaktioissa ovat, riippuen kyllä vähän vauvan omastakin temperamentista. Jotkut vauvat reagoivat ja stressaavat vahvemmin.



Tieteellistä näyttöä on, että ihmisen stressivaste vakiintuu vauvaissä. Eli se mikä on ihmisen stressiherkkyys ja kyky palautua stressistä. Olette varmaan kaikki huomanneet että jotkut ihmiset ovat herkempiä huolestumaan ja stressaamaan kuin toiset? Toiset ahdistuvat helpommin kuin toiset. Tutkimukset näyttävät, että vauvaiän kokemukset vaikuttavat ihmisen reagointikykyyn ja muokkaavat aivojen rakennetta ja välittäjäaineiden toimintaa ihan siis fysiologisesti, esim jotkut aivojen osat voivat reagoida yliaktiivisesti koska niiden koko on kasvanut (mm. mantelitumake) hylkäämiskokemusten ja sitä seuranneiden ahdistavien tunteiden vuoksi.



Eli erokokemukset ja muut stressitilanteet muovaavat aivojen fysiologiaa ja hormonitoimintaa ja esim. stressinsietokyky ja sen perustaso muovautuu ensimmäisen elinvuoden aikana. Vauvasiän hylkäämiskokemuksilla (mitä ovat siis vuorokausien ero äidistä lapsen näkökulmasta) muovaavat ihmisen tapoja reagoida ulkopuolisiin paineisiin ja ne vaikuttavat mm. masennusalttiuteen.

ilmeisesti olet oikein alan asiantuntija. Minä en ole, vaan olen opiskellut aivan muuta. Minua ikävä kyllä edelleenkin kiinnostaa tämä juttu, joten voisitko selittää (tai joku kärsivällisempi asiantuntija) niin että tällainen av-mammakin ymmärtäisi, miten YKSITTÄINEN TAPAHTUMA voi traumatisoida lapsen isompana ja MITEN SE VOIDAAN OSOITTAA, kun lapsi ei muista juuri mitään alle 3 v iässä tapahtunutta, lapsen perusturvallisuus on muuten ollut täysin kunnossa, eikä lapsi ole ollut ammattilaisten seurannassa ja hoidossa oireiden takia vauva/lapsuusiässä?

Mainitut esimerkithän puhuivat vain tapauksista, missä asiantuntijat ovat tehneet näiden masennukseen vajonneiden vauvojen ja lasten kanssa töitä, ja sitähän ei tapahdu, jos mitään syytä (oireita) ei ole - niin että kiitos niistä esimerkeistä, mutta ne eivät selitä tarpeeksi. Tavallisen perheen lomareissut tai muutkaan asiat eivät ole millään lailla psykoammattilaisten kontrollissa ennen kuin tuo esimerkin Cosmo-Krisperi pääsee tai joutuu, syystä tai toisesta, kouluikäisenä tai aikuisena, psykiatrin ja terapeutin pakeille.

Ruvetaanko siellä arpomaan todella, onko vanhemmat olleet matkalla vuonna keppi ja kirves yli vuorokauden niin että C-K on joutunut olemaan mummolassa? Kysytäänkö sitä vanhemmilta? C-K:han ei sitä voi muistaa.

Tässä oli mukavasti selitetty metodeja mutta on varmasti liian vaikeaa av-mamman ymmärtää.

"ei pidä paikkaaansa, ei meidänkään nico-petteri kärsinyt yhtään meidän viikon lomasta, ei kukaan mukaan voi kärsiä!"

mahdotonta, muunkinlainen tutkimus hyvin vaikeaa. Asiantuntijalausunnot ja suositukset perustuvat erilaisiin "luontaisiin kokeisiin" eli on havaittu säännönmukaisuutta siinä, mitä tapahtuu vauvoille ja pienille lapsille, jotka joutuvat eroon ensisijaisesta hoitajastaan. Pahimpia olivat nämä tapaukset, joissa vauvat vajosivat nk. anakliittiseen masennukseen menetettyään äitinsä 3-7(?) kk iässä. Eli lopettivat syömisen ja kaiken vuorovaikutuksen, ikään kuin eivät kokisi olevansa enää olemassa. Vastaavista lievemmistä tapauksista on kertynyt samanlaista informaatiota. Sitten on lapsipsykiatrien ja -psykoterapeuttien työssään keräämä kliininen tieto, joka viittaa samaten siihen, että erot ensisijaisesta hoitajasta ovat vahingollisia, ja mitä pitempi ero, sen pahempi, ja mitä äkillisempi, sen pahempi. Kokeellisen tiedon puuttuessa on vaikea sanoa tarkkoja rajoja, mutta käsittääkseni nuo vrk/ikävuosi ovat jotenkin syntyneet tämän käytännössä kertyneen tiedon pohjalta. (Olen itse psykologi, en kylläkään suuntautunut kehityspsykaan tai kliiniseen työhön, mutta kyllä näitä asioita käytiin läpi kliinisillä kursseilla, ja kaikki lasten parissa työskentelevät kollegani ovat kokemuksensa ja koulutuksensa perusteella samaa mieltä varhaisten erojen haitoista).

voivat perustella sen, että pienelle lapselle aiheutuu vanhempien (äidin) poissaolosta kauheita traumoja? Eihän sitä voi mistään päätellä eikä sitä voi mitenkään tutkia, koska vauva ei muista mitään ja pikkulapsikin vasta muutaman vuoden ikäisestä.

Miten voidaan sanoa, että tämä trauma ja tämä tunnekylmyys ja tämä sejatuo johtuu juuri siitä, että äiti ja isä lähtivät viikoksi Lanzarotelle Cosmo-Krisperin ollessa 11 kk ja mummulassa?

Varhaisten erojen vaikutusta äidistä on tutkittu mittaamalla vauvan fysiologisia muutoksia erossa: vauvan kortisolitaso nousee ja samoin koko stressivatejärjestelmä aktivoituu. Vauvan on vaikea palautua kiihtymystilasta normaalitilaan. Mitä pidempi ero, sitä suurempia muutokset vauvan stressireaktioissa ovat, riippuen kyllä vähän vauvan omastakin temperamentista. Jotkut vauvat reagoivat ja stressaavat vahvemmin.

Tieteellistä näyttöä on, että ihmisen stressivaste vakiintuu vauvaissä. Eli se mikä on ihmisen stressiherkkyys ja kyky palautua stressistä. Olette varmaan kaikki huomanneet että jotkut ihmiset ovat herkempiä huolestumaan ja stressaamaan kuin toiset? Toiset ahdistuvat helpommin kuin toiset. Tutkimukset näyttävät, että vauvaiän kokemukset vaikuttavat ihmisen reagointikykyyn ja muokkaavat aivojen rakennetta ja välittäjäaineiden toimintaa ihan siis fysiologisesti, esim jotkut aivojen osat voivat reagoida yliaktiivisesti koska niiden koko on kasvanut (mm. mantelitumake) hylkäämiskokemusten ja sitä seuranneiden ahdistavien tunteiden vuoksi.

Eli erokokemukset ja muut stressitilanteet muovaavat aivojen fysiologiaa ja hormonitoimintaa ja esim. stressinsietokyky ja sen perustaso muovautuu ensimmäisen elinvuoden aikana. Vauvasiän hylkäämiskokemuksilla (mitä ovat siis vuorokausien ero äidistä lapsen näkökulmasta) muovaavat ihmisen tapoja reagoida ulkopuolisiin paineisiin ja ne vaikuttavat mm. masennusalttiuteen.

onko sinulla tietoa, miten ja missä nämä tutkimukset on suoritettu ja miten laajalla otannalla? Onko tutkittu sekä "tavallisia" lapsia että "stressilapsia"?

ylipaisunut ego, kun curlingvanhemmat ovat sutineet kaikki esteet lapsen tieltä, päiväkodintädeistä opettajiin.

ja joka toisella negatiivinen minäkuva: en ole tarpeeksi arvokas (että muut ihmiset haluaisivat viettää aikaaq kanssani koska olen heille tärkeä).

En ihmettele miksi tätä ketjua lukiessani!

Monilla vanhemmilla on ollut aiemmin ja on nykypäivänä vaikeuksia tunnistaa vauvan tarpeita. Osalla ei ole hajuakaan siitä mitä pieni lapsi tarvitsee.

Lapsen kaikkien toiveiden täyttäminen ja "vastoinkäymisten tasoittaminen" on kyllä aivan totaalisen eri asia kuin pienen lapsen perusturvallisuuden rakentuminen...

ilmeisesti olet oikein alan asiantuntija. Minä en ole, vaan olen opiskellut aivan muuta. Minua ikävä kyllä edelleenkin kiinnostaa tämä juttu, joten voisitko selittää (tai joku kärsivällisempi asiantuntija) niin että tällainen av-mammakin ymmärtäisi, miten YKSITTÄINEN TAPAHTUMA voi traumatisoida lapsen isompana ja MITEN SE VOIDAAN OSOITTAA, kun lapsi ei muista juuri mitään alle 3 v iässä tapahtunutta, lapsen perusturvallisuus on muuten ollut täysin kunnossa, eikä lapsi ole ollut ammattilaisten seurannassa ja hoidossa oireiden takia vauva/lapsuusiässä? Mainitut esimerkithän puhuivat vain tapauksista, missä asiantuntijat ovat tehneet näiden masennukseen vajonneiden vauvojen ja lasten kanssa töitä, ja sitähän ei tapahdu, jos mitään syytä (oireita) ei ole - niin että kiitos niistä esimerkeistä, mutta ne eivät selitä tarpeeksi. Tavallisen perheen lomareissut tai muutkaan asiat eivät ole millään lailla psykoammattilaisten kontrollissa ennen kuin tuo esimerkin Cosmo-Krisperi pääsee tai joutuu, syystä tai toisesta, kouluikäisenä tai aikuisena, psykiatrin ja terapeutin pakeille. Ruvetaanko siellä arpomaan todella, onko vanhemmat olleet matkalla vuonna keppi ja kirves yli vuorokauden niin että C-K on joutunut olemaan mummolassa? Kysytäänkö sitä vanhemmilta? C-K:han ei sitä voi muistaa.

Tässä oli mukavasti selitetty metodeja mutta on varmasti liian vaikeaa av-mamman ymmärtää. "ei pidä paikkaaansa, ei meidänkään nico-petteri kärsinyt yhtään meidän viikon lomasta, ei kukaan mukaan voi kärsiä!"

mahdotonta, muunkinlainen tutkimus hyvin vaikeaa. Asiantuntijalausunnot ja suositukset perustuvat erilaisiin "luontaisiin kokeisiin" eli on havaittu säännönmukaisuutta siinä, mitä tapahtuu vauvoille ja pienille lapsille, jotka joutuvat eroon ensisijaisesta hoitajastaan. Pahimpia olivat nämä tapaukset, joissa vauvat vajosivat nk. anakliittiseen masennukseen menetettyään äitinsä 3-7(?) kk iässä. Eli lopettivat syömisen ja kaiken vuorovaikutuksen, ikään kuin eivät kokisi olevansa enää olemassa. Vastaavista lievemmistä tapauksista on kertynyt samanlaista informaatiota. Sitten on lapsipsykiatrien ja -psykoterapeuttien työssään keräämä kliininen tieto, joka viittaa samaten siihen, että erot ensisijaisesta hoitajasta ovat vahingollisia, ja mitä pitempi ero, sen pahempi, ja mitä äkillisempi, sen pahempi. Kokeellisen tiedon puuttuessa on vaikea sanoa tarkkoja rajoja, mutta käsittääkseni nuo vrk/ikävuosi ovat jotenkin syntyneet tämän käytännössä kertyneen tiedon pohjalta. (Olen itse psykologi, en kylläkään suuntautunut kehityspsykaan tai kliiniseen työhön, mutta kyllä näitä asioita käytiin läpi kliinisillä kursseilla, ja kaikki lasten parissa työskentelevät kollegani ovat kokemuksensa ja koulutuksensa perusteella samaa mieltä varhaisten erojen haitoista).

voivat perustella sen, että pienelle lapselle aiheutuu vanhempien (äidin) poissaolosta kauheita traumoja? Eihän sitä voi mistään päätellä eikä sitä voi mitenkään tutkia, koska vauva ei muista mitään ja pikkulapsikin vasta muutaman vuoden ikäisestä.

Miten voidaan sanoa, että tämä trauma ja tämä tunnekylmyys ja tämä sejatuo johtuu juuri siitä, että äiti ja isä lähtivät viikoksi Lanzarotelle Cosmo-Krisperin ollessa 11 kk ja mummulassa?

kokemukset jäävät jonnekin tajuntaan pienilläkin, vaikka eivät ehkä muista sitä. Vaikka olisikin kyse yksittäisestä tapahtumasta.

Sinuun teoriasi mukaan siis ihan sama mitä tapahtuu alle 3vuotiaalle,kun se ei sitä kuitenkaan muista. Yäk ja hyi. Sairas ajattelutapa!

ilmeisesti olet oikein alan asiantuntija. Minä en ole, vaan olen opiskellut aivan muuta. Minua ikävä kyllä edelleenkin kiinnostaa tämä juttu, joten voisitko selittää (tai joku kärsivällisempi asiantuntija) niin että tällainen av-mammakin ymmärtäisi, miten YKSITTÄINEN TAPAHTUMA voi traumatisoida lapsen isompana ja MITEN SE VOIDAAN OSOITTAA, kun lapsi ei muista juuri mitään alle 3 v iässä tapahtunutta, lapsen perusturvallisuus on muuten ollut täysin kunnossa, eikä lapsi ole ollut ammattilaisten seurannassa ja hoidossa oireiden takia vauva/lapsuusiässä? Mainitut esimerkithän puhuivat vain tapauksista, missä asiantuntijat ovat tehneet näiden masennukseen vajonneiden vauvojen ja lasten kanssa töitä, ja sitähän ei tapahdu, jos mitään syytä (oireita) ei ole - niin että kiitos niistä esimerkeistä, mutta ne eivät selitä tarpeeksi. Tavallisen perheen lomareissut tai muutkaan asiat eivät ole millään lailla psykoammattilaisten kontrollissa ennen kuin tuo esimerkin Cosmo-Krisperi pääsee tai joutuu, syystä tai toisesta, kouluikäisenä tai aikuisena, psykiatrin ja terapeutin pakeille. Ruvetaanko siellä arpomaan todella, onko vanhemmat olleet matkalla vuonna keppi ja kirves yli vuorokauden niin että C-K on joutunut olemaan mummolassa? Kysytäänkö sitä vanhemmilta? C-K:han ei sitä voi muistaa.

Tässä oli mukavasti selitetty metodeja mutta on varmasti liian vaikeaa av-mamman ymmärtää. "ei pidä paikkaaansa, ei meidänkään nico-petteri kärsinyt yhtään meidän viikon lomasta, ei kukaan mukaan voi kärsiä!"

mahdotonta, muunkinlainen tutkimus hyvin vaikeaa. Asiantuntijalausunnot ja suositukset perustuvat erilaisiin "luontaisiin kokeisiin" eli on havaittu säännönmukaisuutta siinä, mitä tapahtuu vauvoille ja pienille lapsille, jotka joutuvat eroon ensisijaisesta hoitajastaan. Pahimpia olivat nämä tapaukset, joissa vauvat vajosivat nk. anakliittiseen masennukseen menetettyään äitinsä 3-7(?) kk iässä. Eli lopettivat syömisen ja kaiken vuorovaikutuksen, ikään kuin eivät kokisi olevansa enää olemassa. Vastaavista lievemmistä tapauksista on kertynyt samanlaista informaatiota. Sitten on lapsipsykiatrien ja -psykoterapeuttien työssään keräämä kliininen tieto, joka viittaa samaten siihen, että erot ensisijaisesta hoitajasta ovat vahingollisia, ja mitä pitempi ero, sen pahempi, ja mitä äkillisempi, sen pahempi. Kokeellisen tiedon puuttuessa on vaikea sanoa tarkkoja rajoja, mutta käsittääkseni nuo vrk/ikävuosi ovat jotenkin syntyneet tämän käytännössä kertyneen tiedon pohjalta. (Olen itse psykologi, en kylläkään suuntautunut kehityspsykaan tai kliiniseen työhön, mutta kyllä näitä asioita käytiin läpi kliinisillä kursseilla, ja kaikki lasten parissa työskentelevät kollegani ovat kokemuksensa ja koulutuksensa perusteella samaa mieltä varhaisten erojen haitoista).

voivat perustella sen, että pienelle lapselle aiheutuu vanhempien (äidin) poissaolosta kauheita traumoja? Eihän sitä voi mistään päätellä eikä sitä voi mitenkään tutkia, koska vauva ei muista mitään ja pikkulapsikin vasta muutaman vuoden ikäisestä.

Miten voidaan sanoa, että tämä trauma ja tämä tunnekylmyys ja tämä sejatuo johtuu juuri siitä, että äiti ja isä lähtivät viikoksi Lanzarotelle Cosmo-Krisperin ollessa 11 kk ja mummulassa?

kokemukset jäävät jonnekin tajuntaan pienilläkin, vaikka eivät ehkä muista sitä. Vaikka olisikin kyse yksittäisestä tapahtumasta.

Sinuun teoriasi mukaan siis ihan sama mitä tapahtuu alle 3vuotiaalle,kun se ei sitä kuitenkaan muista. Yäk ja hyi. Sairas ajattelutapa!

...kyökkisykolokiksi.

Sairasta nähdä kaikki sairaina!

ilmeisesti olet oikein alan asiantuntija. Minä en ole, vaan olen opiskellut aivan muuta. Minua ikävä kyllä edelleenkin kiinnostaa tämä juttu, joten voisitko selittää (tai joku kärsivällisempi asiantuntija) niin että tällainen av-mammakin ymmärtäisi, miten YKSITTÄINEN TAPAHTUMA voi traumatisoida lapsen isompana ja MITEN SE VOIDAAN OSOITTAA, kun lapsi ei muista juuri mitään alle 3 v iässä tapahtunutta, lapsen perusturvallisuus on muuten ollut täysin kunnossa, eikä lapsi ole ollut ammattilaisten seurannassa ja hoidossa oireiden takia vauva/lapsuusiässä? Mainitut esimerkithän puhuivat vain tapauksista, missä asiantuntijat ovat tehneet näiden masennukseen vajonneiden vauvojen ja lasten kanssa töitä, ja sitähän ei tapahdu, jos mitään syytä (oireita) ei ole - niin että kiitos niistä esimerkeistä, mutta ne eivät selitä tarpeeksi. Tavallisen perheen lomareissut tai muutkaan asiat eivät ole millään lailla psykoammattilaisten kontrollissa ennen kuin tuo esimerkin Cosmo-Krisperi pääsee tai joutuu, syystä tai toisesta, kouluikäisenä tai aikuisena, psykiatrin ja terapeutin pakeille. Ruvetaanko siellä arpomaan todella, onko vanhemmat olleet matkalla vuonna keppi ja kirves yli vuorokauden niin että C-K on joutunut olemaan mummolassa? Kysytäänkö sitä vanhemmilta? C-K:han ei sitä voi muistaa.

Tässä oli mukavasti selitetty metodeja mutta on varmasti liian vaikeaa av-mamman ymmärtää. "ei pidä paikkaaansa, ei meidänkään nico-petteri kärsinyt yhtään meidän viikon lomasta, ei kukaan mukaan voi kärsiä!"

mahdotonta, muunkinlainen tutkimus hyvin vaikeaa. Asiantuntijalausunnot ja suositukset perustuvat erilaisiin "luontaisiin kokeisiin" eli on havaittu säännönmukaisuutta siinä, mitä tapahtuu vauvoille ja pienille lapsille, jotka joutuvat eroon ensisijaisesta hoitajastaan. Pahimpia olivat nämä tapaukset, joissa vauvat vajosivat nk. anakliittiseen masennukseen menetettyään äitinsä 3-7(?) kk iässä. Eli lopettivat syömisen ja kaiken vuorovaikutuksen, ikään kuin eivät kokisi olevansa enää olemassa. Vastaavista lievemmistä tapauksista on kertynyt samanlaista informaatiota. Sitten on lapsipsykiatrien ja -psykoterapeuttien työssään keräämä kliininen tieto, joka viittaa samaten siihen, että erot ensisijaisesta hoitajasta ovat vahingollisia, ja mitä pitempi ero, sen pahempi, ja mitä äkillisempi, sen pahempi. Kokeellisen tiedon puuttuessa on vaikea sanoa tarkkoja rajoja, mutta käsittääkseni nuo vrk/ikävuosi ovat jotenkin syntyneet tämän käytännössä kertyneen tiedon pohjalta. (Olen itse psykologi, en kylläkään suuntautunut kehityspsykaan tai kliiniseen työhön, mutta kyllä näitä asioita käytiin läpi kliinisillä kursseilla, ja kaikki lasten parissa työskentelevät kollegani ovat kokemuksensa ja koulutuksensa perusteella samaa mieltä varhaisten erojen haitoista).

voivat perustella sen, että pienelle lapselle aiheutuu vanhempien (äidin) poissaolosta kauheita traumoja? Eihän sitä voi mistään päätellä eikä sitä voi mitenkään tutkia, koska vauva ei muista mitään ja pikkulapsikin vasta muutaman vuoden ikäisestä.

Miten voidaan sanoa, että tämä trauma ja tämä tunnekylmyys ja tämä sejatuo johtuu juuri siitä, että äiti ja isä lähtivät viikoksi Lanzarotelle Cosmo-Krisperin ollessa 11 kk ja mummulassa?

kokemukset jäävät jonnekin tajuntaan pienilläkin, vaikka eivät ehkä muista sitä. Vaikka olisikin kyse yksittäisestä tapahtumasta.

Sinuun teoriasi mukaan siis ihan sama mitä tapahtuu alle 3vuotiaalle,kun se ei sitä kuitenkaan muista. Yäk ja hyi. Sairas ajattelutapa!

...kyökkisykolokiksi.

Sairasta nähdä kaikki sairaina!

Tässä menee aika pahasti puurot ja vellit sekaisin...

ylipaisunut ego, kun curlingvanhemmat ovat sutineet kaikki esteet lapsen tieltä, päiväkodintädeistä opettajiin.

ja joka toisella negatiivinen minäkuva: en ole tarpeeksi arvokas (että muut ihmiset haluaisivat viettää aikaaq kanssani koska olen heille tärkeä).

En ihmettele miksi tätä ketjua lukiessani!

Monilla vanhemmilla on ollut aiemmin ja on nykypäivänä vaikeuksia tunnistaa vauvan tarpeita. Osalla ei ole hajuakaan siitä mitä pieni lapsi tarvitsee.

Lapsen kaikkien toiveiden täyttäminen ja "vastoinkäymisten tasoittaminen" on kyllä aivan totaalisen eri asia kuin pienen lapsen perusturvallisuuden rakentuminen...

...niin kuinka niin totaalisen eri asia - osalla on aiheettoman negatiivinen, toisilla vääristyneen positiivinen minäkuva!

Tässä menee aika pahasti puurot ja vellit sekaisin...

ylipaisunut ego, kun curlingvanhemmat ovat sutineet kaikki esteet lapsen tieltä, päiväkodintädeistä opettajiin.

ja joka toisella negatiivinen minäkuva: en ole tarpeeksi arvokas (että muut ihmiset haluaisivat viettää aikaaq kanssani koska olen heille tärkeä).

En ihmettele miksi tätä ketjua lukiessani!

Monilla vanhemmilla on ollut aiemmin ja on nykypäivänä vaikeuksia tunnistaa vauvan tarpeita. Osalla ei ole hajuakaan siitä mitä pieni lapsi tarvitsee.

Lapsen kaikkien toiveiden täyttäminen ja "vastoinkäymisten tasoittaminen" on kyllä aivan totaalisen eri asia kuin pienen lapsen perusturvallisuuden rakentuminen...

...niin kuinka niin totaalisen eri asia - osalla on aiheettoman negatiivinen, toisilla vääristyneen positiivinen minäkuva!

ja tunne siitä, ettei ole arvokas, johtuu varhaislapsuuden kokemuksista ja jonkinlaisista "häiriöistä" tässä ketjussa keskustellussa perusturvallisuudessa, niin mielestäni se on aika perustavalla tavalla eri asia kuin se, hyysäävätkö curlingvanhemmat ja opettajat lapselle ylisuuren egon tai "vääristyneen positiivisen minäkuvan". Mielestäni näitä ei voi siis millään tavalla tässä keskustelussa rinnastaa, vaikka molemmat "minäkuvaongelmat" varmasti ovat aivan todellisia.

Pienellä lapsella on aina oikeus saada vanhemmiltaan riittävä perusturvallisuuden tunne ja vanhemmilla on velvollisuus se lapsilleen tarjota. Tämä pitää mielestäni sisällään esim. sen, ettei pientä lasta jätetä hoitoon viikoksi tai kahdeksi vanhempien lähtiessä lomalle, parisuhdetta hoitamaan, univelkoja nukkumaan tms. (erot, joihin ei millään tavalla voi vaikuttaa, esim. vakava sairastuminen, ovat tietysti asia erikseen - harvemmin varmaan silti koskevat molempia vanhempia yhtä aikaa).

"Ylisuuren egon" hyysääminen lapselle on sitten enemmänkin kasvatuksellinen ongelma - ei haluta, että lapsi joutuu kokemaan minkäänlaisia pettymyksen tai epäonnistumisen tunteita. Sillä, että pieni lapsi jätetään vanhempien loman ajaksi hoitoon mummulaan pidemmäksi ajaksi kuin ko. ikäisen lapsen kohdalla olisi suotavaa ja lapsen perusturvallisuus tästä johtuen (ehkä) järkkyy, ei ole mielestäni mitään tekemistä em. pettymyksen tunteiden ja curlingvanhemmuuden tai ei-curlingvanhemmuuden (mitä se sitten tarkoittaakin) kanssa.

Ei vois vähempää kiinnostaa. Jos haluan lomailla ilman vauvaa, niin sitten lomailen. Ihan sama mitä joku tuntematon tantta ruikuttaa.

vanhemmat eivät kestä lapsensa riippuvuutta ja haluavat itsenäistää lapsensa jo vauvoina tai taaperoina "pärjäämään" pitkiäkin eroja muiden hoivassa. Vaikka tosiasiassa vain sellaisista lapsista tulee itsenäisiä ja tasapainoisia jotka eivät joudu sinnittelemään sietokykynsä äärirajoilla, kuten liian pitkissä eroissa tapahtuu.

Ei vois vähempää kiinnostaa. Jos haluan lomailla ilman vauvaa, niin sitten lomailen. Ihan sama mitä joku tuntematon tantta ruikuttaa.

ei varmaan kiinnosta myöskään mitä se vauva "ruikuttaa", onneksi se ei osaa soitella perään tai edes jälkeenpäin muista mitään...

kokemukset jäävät jonnekin tajuntaan pienilläkin, vaikka eivät ehkä muista sitä. Vaikka olisikin kyse yksittäisestä tapahtumasta.

Sinuun teoriasi mukaan siis ihan sama mitä tapahtuu alle 3vuotiaalle,kun se ei sitä kuitenkaan muista. Yäk ja hyi. Sairas ajattelutapa!

...vaan siitä, että jos lapsesta on pienestä pitäen huolehdittu hyvin, hänen perusturvallisuutensa ei yhdestä vanhempien lomamatkasta järky loppuelämäksi?