Lastnepsykiatrin näkemys lomailusta ilman vauvaa

vanhemmat eivät kestä lapsensa riippuvuutta ja haluavat itsenäistää lapsensa jo vauvoina tai taaperoina "pärjäämään" pitkiäkin eroja muiden hoivassa. Vaikka tosiasiassa vain sellaisista lapsista tulee itsenäisiä ja tasapainoisia jotka eivät joudu sinnittelemään sietokykynsä äärirajoilla, kuten liian pitkissä eroissa tapahtuu.

Ja näiden vanhempien kyky auttaa lasta tunteiden kanssa on peräisin omasta lapsuudesta ja vanhempien tuesta tai päiväkotihoidon puutteista.Valitettavasti kykymme auttaa lapsiamme vanhempana määräytyy omien kokemusten mukaan eri ikävaiheissa. Sekava ristiriitainen apu kyvyssä sietää ja käsitellä tunteita ei paljon apua omalle vanhemmuudelle anna.

...usko vhvistui taas kerran siitä, että kaikki liioittelu tai äärimmäisyydet on huono juttu. Kiihkopsykologien mukaan kaikki aikaisemmat sukupolvet ja suuri osa nykyisistä on täriseviä traumaläjiä, joiden perusturvallisuus katoaa yhdestä tapahtumasta kuin tomu taivaalle ja loppuelämä onkin sitte pelkkää alamäkeä. Jos kaikki äidin poissaolot siis on tuomittavia niin miksi äitiysloma Suomessa loppuu vauvan ollessa alle 1 v? Sehän on RIKOS.

Tätä se sitten varmaan on. Oma äiti ollut töissä sen sen aikaisen laillisen äitiysloman jälkeen 70-luvun alussa, kun itse ollut mukula. Sen lisäksi muistan, että ollut avain kaulassa, kanttinauhaa ettei sitä saa ammuttua omaan silmään. Ilmankos on lasta vahingoittavia ajatuksia siitä, että lapsi ei ihan kaikkeen ja kaikkina aikoina tarvitse äitiä.

Mikä tässä on tämä tarkoitus, että liioitellaan?

Jos pikkulapsi tarvitsee enemmän hoivaa, niin varmuuden vuoksi tätä symbioosiaikaa jatketaan koko lapsuuden ajaksi kouluun saakka.

Pikkuvauva tarvitsee enemmän hoivaa, pikkulapsi vähän vähemmän ja lapsi edelleen vielä vähemmän. Lapsi kasvaa, äitienkin pitäisi kyetä henkisesti kasvamaan lapsen mukana.

Jos on äidin helmoissa kouluun saakka ja jos ei ole sosiaalisesti niitä kyvykkäimpiä voi mennä parikin ekaa luokkaa päästä mukaan sosiaalísiin kuvioihin, jos muu porukka on hitsautunut jo yhteen päiväkodissa ja eskarissa. Siinä ei auta "hyvä perusturvallisuus".

Onko tietoa/tutkimuksia miten äidin tarrautuminen vaikuttaa lapsiin ja heidän kasvu-ja itsenäistymiskykyyn? Tuleeko osasta ja kuinka suuresta osasta lapsia aloitekyvyttömiä ja yksinäisyyttä pelkääviä aikusia?

kokemukset jäävät jonnekin tajuntaan pienilläkin, vaikka eivät ehkä muista sitä. Vaikka olisikin kyse yksittäisestä tapahtumasta.

Sinuun teoriasi mukaan siis ihan sama mitä tapahtuu alle 3vuotiaalle,kun se ei sitä kuitenkaan muista. Yäk ja hyi. Sairas ajattelutapa!

...vaan siitä, että jos lapsesta on pienestä pitäen huolehdittu hyvin, hänen perusturvallisuutensa ei yhdestä vanhempien lomamatkasta järky loppuelämäksi?

jos esim. alle vuoden ikäinen jätetään yhtäkkiä hoitoon viikoksi-kahdeksi, vaikka olisi kuinka hyvin "huolehdittu" siihen saakka.

ja se on LAPSETTOMUUS KUNNIAAN! Jos ihmiset tekevät lapsia vain siksi, että mummot ja mammat vihjailevat lapsenlapsista, tai siksi että kaverin vauvakin on niin söpö ja kaveria ihaillaan vauvan vuoksi, niin ei mikään ihme jos ei jakseta olla omien lasten kanssa. Jättäkää lapsenteko niille joita se kiinnostaa ja eläkää rauhassa lapsetonta elämää, niin ei tarvitse miettiä voiko olla lomilla vai ei.

Aivan kuin oma lapsi olisi jonkinlainen nykyajan azzessorize (laukku, koru jne.), joka söpöstyttää kantajaansa, mutta jonka voi tarvittaessa jättää nurkkaan silloin, kun äitiys / vanhemmuus ei sovi "omaan pintaan".

Äitiys on muoti-ilmiö. Eikä sen niin pitäisi mennä.

...usko vhvistui taas kerran siitä, että kaikki liioittelu tai äärimmäisyydet on huono juttu. Kiihkopsykologien mukaan kaikki aikaisemmat sukupolvet ja suuri osa nykyisistä on täriseviä traumaläjiä, joiden perusturvallisuus katoaa yhdestä tapahtumasta kuin tomu taivaalle ja loppuelämä onkin sitte pelkkää alamäkeä. Jos kaikki äidin poissaolot siis on tuomittavia niin miksi äitiysloma Suomessa loppuu vauvan ollessa alle 1 v? Sehän on RIKOS.

Tätä se sitten varmaan on. Oma äiti ollut töissä sen sen aikaisen laillisen äitiysloman jälkeen 70-luvun alussa, kun itse ollut mukula. Sen lisäksi muistan, että ollut avain kaulassa, kanttinauhaa ettei sitä saa ammuttua omaan silmään. Ilmankos on lasta vahingoittavia ajatuksia siitä, että lapsi ei ihan kaikkeen ja kaikkina aikoina tarvitse äitiä.

Mikä tässä on tämä tarkoitus, että liioitellaan?

Jos pikkulapsi tarvitsee enemmän hoivaa, niin varmuuden vuoksi tätä symbioosiaikaa jatketaan koko lapsuuden ajaksi kouluun saakka.

Pikkuvauva tarvitsee enemmän hoivaa, pikkulapsi vähän vähemmän ja lapsi edelleen vielä vähemmän. Lapsi kasvaa, äitienkin pitäisi kyetä henkisesti kasvamaan lapsen mukana.

Jos on äidin helmoissa kouluun saakka ja jos ei ole sosiaalisesti niitä kyvykkäimpiä voi mennä parikin ekaa luokkaa päästä mukaan sosiaalísiin kuvioihin, jos muu porukka on hitsautunut jo yhteen päiväkodissa ja eskarissa. Siinä ei auta "hyvä perusturvallisuus".

Onko tietoa/tutkimuksia miten äidin tarrautuminen vaikuttaa lapsiin ja heidän kasvu-ja itsenäistymiskykyyn? Tuleeko osasta ja kuinka suuresta osasta lapsia aloitekyvyttömiä ja yksinäisyyttä pelkääviä aikusia?

Miksi onkin niin vaikeata niin luonnollinen asia ymmärtää että mitä pienempi lapsi,sitä avuttomampi ja siksi myös avuntarve eri ikävaiheissa vaihtelee ja merkitsee eri asioita. Jos lapsi saa tarvitemansa avun kasvulleen varhaislapsuudessaan on hänellä myös paremmat edellytykset selvitä myöhempien kehitysvaiheiden haasteista.Ilman kunnollista pohjaa hienotkin talot luhistuvat.

Se mitä alle kolmevuotias tarvitsee voidakseen hyvin ja kehittyäkseen on siis hyvin erilaista kuin mitä 3+ vuotias tarvitsee.Kun vauva ja taapero-ikäiselle mahdollistetaan läheisen aikuisen jatkuva turva ja apu mahdollistetaan myös normaali kehitys.

Ei vois vähempää kiinnostaa. Jos haluan lomailla ilman vauvaa, niin sitten lomailen. Ihan sama mitä joku tuntematon tantta ruikuttaa.

Paljon on tutkimusta joka ap:n kirjoitusta tukee, lisääntyvässä määrin, itseasiassa. Ei ole kyse uskomuksista tai mielipiteistä vaan pitkistä seurantatutkimuksista jossa arvioitu eron merkitystä ensisijaisesta hoitajasta varhaislapsuudessa.Vaikka monen äidin on näitä tosiasioita vaikea hyväksyä, koska ilmeisesti pienen hoito syystä tai toisesta tuntuu ylivoimaiselta.Ei ole kukaan väittänytkään että se on helppoa, mutta siitä ei pääse ylt eikä ympäri että vauva kestää huonosti pitkiä eroja äidistä

että lapsen pitäisi olla äidin helmoissa kouluikään saakka? Minä tällaisena lässyäitinä ja symbioosin kannattaja voin laittaa omia mielipiteitäni asiasta:

-vauvasta (alle 1v) ensisijainen hoitaja mahd vähän erossa. N. tunti/ikäkuukausi. Lähestyessä yhtä vuotta voi aikaisintaan olla yhden yön erossa ensisijaisesta hoitajasta. Paljon vuorovaikutusta, hellimistä. Myös toinen vanhempi (työssäkäyvä) paljon lapsen kanssa.

-1-3 v edelleen paljon hellimistä, huomiota ja yhdessä leikkimistä. Lapsi mieluiten kotihoidossa, jos ei voi niin lyhyitä päiviä hoidossa. Ensisijainen hoitaja voi olla 1-3 yötä poissa jos lapsi on toisen vanhempansa kanssa. 2 v -> lapsi voi olla tutun hoitajan kanssa ilman vanhempiaan 1-2 yötä.

-yli 3 v voi mennä päivähoitoon jos se on tarpeellista, miel lyhyitä päiviä, edelleen paljon lapsen kanssa leikkimistä ja huomiota kun ollaan kotona. Tällöin vanhemmat voivat mielestäni mennä pitemmällekin matkalle (max. 5 yötä).

-yli 5 v -> vanhemmat voivat jättää lapsen hoitoon viikoksi.

-yli 7 v -> vanhemmat voivat jättää hoitoon yli viikoksi.

Onko tämä sama kuin "koko perhe kyhjöttää sisällä kunnes lapsi on kouluikäinen"? Itse olen toiminut näin enkä todellakaan kyhjötä vaan kotona vaan harrastan, matkustelen kaverien kanssa (no, en ennen kuin lapsi oli melkein 2v), samoin mies. Jos lapsi on toisen vanhempansa kanssa, joka on myös siis hoitanut lasta alusta alkaen, niin ei mitään ongelmaa päästä tuulettumaan, kunhan vauvavaiheesta on päästy.

En siis neuvo ketään muuta tekemään näin, vaan tämä on vastauksena näille liioittelijoille.

...usko vhvistui taas kerran siitä, että kaikki liioittelu tai äärimmäisyydet on huono juttu. Kiihkopsykologien mukaan kaikki aikaisemmat sukupolvet ja suuri osa nykyisistä on täriseviä traumaläjiä, joiden perusturvallisuus katoaa yhdestä tapahtumasta kuin tomu taivaalle ja loppuelämä onkin sitte pelkkää alamäkeä. Jos kaikki äidin poissaolot siis on tuomittavia niin miksi äitiysloma Suomessa loppuu vauvan ollessa alle 1 v? Sehän on RIKOS.

Tätä se sitten varmaan on. Oma äiti ollut töissä sen sen aikaisen laillisen äitiysloman jälkeen 70-luvun alussa, kun itse ollut mukula. Sen lisäksi muistan, että ollut avain kaulassa, kanttinauhaa ettei sitä saa ammuttua omaan silmään. Ilmankos on lasta vahingoittavia ajatuksia siitä, että lapsi ei ihan kaikkeen ja kaikkina aikoina tarvitse äitiä.

Mikä tässä on tämä tarkoitus, että liioitellaan?

Jos pikkulapsi tarvitsee enemmän hoivaa, niin varmuuden vuoksi tätä symbioosiaikaa jatketaan koko lapsuuden ajaksi kouluun saakka.

Pikkuvauva tarvitsee enemmän hoivaa, pikkulapsi vähän vähemmän ja lapsi edelleen vielä vähemmän. Lapsi kasvaa, äitienkin pitäisi kyetä henkisesti kasvamaan lapsen mukana.

Jos on äidin helmoissa kouluun saakka ja jos ei ole sosiaalisesti niitä kyvykkäimpiä voi mennä parikin ekaa luokkaa päästä mukaan sosiaalísiin kuvioihin, jos muu porukka on hitsautunut jo yhteen päiväkodissa ja eskarissa. Siinä ei auta "hyvä perusturvallisuus".

Onko tietoa/tutkimuksia miten äidin tarrautuminen vaikuttaa lapsiin ja heidän kasvu-ja itsenäistymiskykyyn? Tuleeko osasta ja kuinka suuresta osasta lapsia aloitekyvyttömiä ja yksinäisyyttä pelkääviä aikusia?

Jos on äidin helmoissa kouluun saakka ja jos ei ole sosiaalisesti niitä kyvykkäimpiä voi mennä parikin ekaa luokkaa päästä mukaan sosiaalísiin kuvioihin, jos muu porukka on hitsautunut jo yhteen päiväkodissa ja eskarissa. Siinä ei auta "hyvä perusturvallisuus".

Onko tietoa/tutkimuksia miten äidin tarrautuminen vaikuttaa lapsiin ja heidän kasvu-ja itsenäistymiskykyyn? Tuleeko osasta ja kuinka suuresta osasta lapsia aloitekyvyttömiä ja yksinäisyyttä pelkääviä aikusia?

Sitä, että äiti on kotona? Vai sitä, että lapsi ei käy yhtään missään? Oikeasti: ONKO sellaisia lapsia olemassa, jotka kytketään äitiin kettingillä kuvainnollisesti, eivätkä käy missään kerhoissa, harrastuksissa ym? EI OLE. Tai jos on, ovat varmaan lastensuojelun piirissä joka tapauksessa, koska terveet vanhemmat huolehtivat myös siitä, että lapsi sosiaalistuu, saa kavereita ym. Joten tässäKIN suhteessa sinunkaltaistesi esittämä liioittelu on turhaa ja erittäin typerää!

Vanhemman kotonaolo, ilman, että lapsi on päivähoidossa ei takuuvarmasti ole millään tavalla lapselle haitallista. Ongelmat siinä ovat sinunkaltaistesi tyyppien korvien välissä. Ovathan äidit olleet kotona kautta aikojen ennen 1960-lukua, on kuule ollut aika, jolloin ansiotyötä kodin ulkopuolella saatika päiväkotia ei ole ollut keksittykään! Omasta vasta eskari-iässä päivittäisen lapsilaumaelämän aloittaneesta voin kertoa sinulle, että hän on luokkansa parhaimpia oppilaita joka asiassa. Reippaimpia, suosituimpia, sosiaalisesti lahjakkaimpia lapsia.

Olen tutustunut myös vuosien saatossa lukuisiin päiväkotiin alle 1-vuotiaana laitettuihin lapsiin. Heidän kanssaan on omillani ollut usein ongelmia yhteisissä leikeissä siten, että pk-hoidetut ovat monesti helkutin itsekkäitä ja usein kyvyttömiä toisen huomioonottamiseen tai ylipäätään mihinkään rakentavaan leikkiin. Toiset ovat ylivilkkaita, toiset vain poteneet kiinnostuksen puutetta yhteiseen leikkiin. "minä, minä, minä ja minun, minun, minun!" kuuluu taapero- ja leikki-ikäisenkin suusta, ja äiti vain hymyilee sen kuuluvan "siihen ikään". Juu. Ehkä kuuluu, mutta päiväkotilapsilla huomattavasti enemmän kuin kotihoidetuilla. Että se siitä sosiaalisuudesta.

Niin, noin 20-25% väestöstä oirehtii

psyykkisesti, joten jossainhan se kehitys ja kyky säädellä ja käsitellä omia tunteita on mennyt vikaan.

Ja suuri osa suurista ikäluokista ja vanhuksista vetää masennuslääkkeitä naamaan. Ja he ovat sentään kotona kasvaneet lapsuutensa! Miten voi olla mahdollista!!!??? Eikö se kotihoito ole kaiken pelastava juttu ja se ratkaisevin asia???

Jos on äidin helmoissa kouluun saakka ja jos ei ole sosiaalisesti niitä kyvykkäimpiä voi mennä parikin ekaa luokkaa päästä mukaan sosiaalísiin kuvioihin, jos muu porukka on hitsautunut jo yhteen päiväkodissa ja eskarissa. Siinä ei auta "hyvä perusturvallisuus".

Onko tietoa/tutkimuksia miten äidin tarrautuminen vaikuttaa lapsiin ja heidän kasvu-ja itsenäistymiskykyyn? Tuleeko osasta ja kuinka suuresta osasta lapsia aloitekyvyttömiä ja yksinäisyyttä pelkääviä aikusia?

Sitä, että äiti on kotona? Vai sitä, että lapsi ei käy yhtään missään? Oikeasti: ONKO sellaisia lapsia olemassa, jotka kytketään äitiin kettingillä kuvainnollisesti, eivätkä käy missään kerhoissa, harrastuksissa ym? EI OLE. Tai jos on, ovat varmaan lastensuojelun piirissä joka tapauksessa, koska terveet vanhemmat huolehtivat myös siitä, että lapsi sosiaalistuu, saa kavereita ym. Joten tässäKIN suhteessa sinunkaltaistesi esittämä liioittelu on turhaa ja erittäin typerää!

Vanhemman kotonaolo, ilman, että lapsi on päivähoidossa ei takuuvarmasti ole millään tavalla lapselle haitallista. Ongelmat siinä ovat sinunkaltaistesi tyyppien korvien välissä. Ovathan äidit olleet kotona kautta aikojen ennen 1960-lukua, on kuule ollut aika, jolloin ansiotyötä kodin ulkopuolella saatika päiväkotia ei ole ollut keksittykään! Omasta vasta eskari-iässä päivittäisen lapsilaumaelämän aloittaneesta voin kertoa sinulle, että hän on luokkansa parhaimpia oppilaita joka asiassa. Reippaimpia, suosituimpia, sosiaalisesti lahjakkaimpia lapsia.

Olen tutustunut myös vuosien saatossa lukuisiin päiväkotiin alle 1-vuotiaana laitettuihin lapsiin. Heidän kanssaan on omillani ollut usein ongelmia yhteisissä leikeissä siten, että pk-hoidetut ovat monesti helkutin itsekkäitä ja usein kyvyttömiä toisen huomioonottamiseen tai ylipäätään mihinkään rakentavaan leikkiin. Toiset ovat ylivilkkaita, toiset vain poteneet kiinnostuksen puutetta yhteiseen leikkiin. "minä, minä, minä ja minun, minun, minun!" kuuluu taapero- ja leikki-ikäisenkin suusta, ja äiti vain hymyilee sen kuuluvan "siihen ikään". Juu. Ehkä kuuluu, mutta päiväkotilapsilla huomattavasti enemmän kuin kotihoidetuilla. Että se siitä sosiaalisuudesta.

"Olen tutustunut myös vuosien saatossa lukuisiin päiväkotiin alle 1-vuotiaana laitettuihin lapsiin. Heidän kanssaan on omillani ollut usein ongelmia yhteisissä leikeissä siten, että pk-hoidetut ovat monesti helkutin itsekkäitä ja usein kyvyttömiä toisen huomioonottamiseen tai ylipäätään mihinkään rakentavaan leikkiin. Toiset ovat ylivilkkaita, toiset vain poteneet kiinnostuksen puutetta yhteiseen leikkiin. "minä, minä, minä ja minun, minun, minun!" kuuluu taapero- ja leikki-ikäisenkin suusta, ja äiti vain hymyilee sen kuuluvan "siihen ikään". Juu. Ehkä kuuluu, mutta päiväkotilapsilla huomattavasti enemmän kuin kotihoidetuilla. Että se siitä sosiaalisuudesta. "

Mäkin tunnen lukuisia lapsia, jotka ovat päiväkodissa eikä heillä ole tuollaisia ongelmia laisinkaan. Itse asiassa kaikki keitä tunnen, ovat ihan tavallisia lapsia eikä mitään ongelmatapauksia. Sen sijaan tunnen myös kotihoidettuja lapsia, jotka tulevat heti hakkaamaan kun näkevät toisen lapsen. Että se siitä kotihoidon auvoisuudesta.

taas oikein tositieteellinen arvio. Miten mittaat, onko järkkynyt ja onko jäänyt jotain pysyvää haittaa ja onko se haitta juuri siitä asiasta. Et mitenkään. Elämä on täynnä kaikenlaisia järkkymisiä.

Kyllä varmastikin järkkyy

kokemukset jäävät jonnekin tajuntaan pienilläkin, vaikka eivät ehkä muista sitä. Vaikka olisikin kyse yksittäisestä tapahtumasta.

Sinuun teoriasi mukaan siis ihan sama mitä tapahtuu alle 3vuotiaalle,kun se ei sitä kuitenkaan muista. Yäk ja hyi. Sairas ajattelutapa!

...vaan siitä, että jos lapsesta on pienestä pitäen huolehdittu hyvin, hänen perusturvallisuutensa ei yhdestä vanhempien lomamatkasta järky loppuelämäksi?

jos esim. alle vuoden ikäinen jätetään yhtäkkiä hoitoon viikoksi-kahdeksi, vaikka olisi kuinka hyvin "huolehdittu" siihen saakka.

Kyllä varmastikin järkkyy

kokemukset jäävät jonnekin tajuntaan pienilläkin, vaikka eivät ehkä muista sitä. Vaikka olisikin kyse yksittäisestä tapahtumasta.

Sinuun teoriasi mukaan siis ihan sama mitä tapahtuu alle 3vuotiaalle,kun se ei sitä kuitenkaan muista. Yäk ja hyi. Sairas ajattelutapa!

...vaan siitä, että jos lapsesta on pienestä pitäen huolehdittu hyvin, hänen perusturvallisuutensa ei yhdestä vanhempien lomamatkasta järky loppuelämäksi?

jos esim. alle vuoden ikäinen jätetään yhtäkkiä hoitoon viikoksi-kahdeksi, vaikka olisi kuinka hyvin "huolehdittu" siihen saakka.

Tai sitten ei... Nimim. Symbioosista vouhkaava, jolla vauva 9 kk ja vanhemmat lapset 5 v. ja 2,5 v. kotihoidossa.

...hoidat ne vanhemmatkin lapset siinä symbioosin ohessa!!

...toteamukseni oli vastaus aikampaan kirjoitukseen, jossa väitettiin että "symbioosista vouhkaavat yleensä ne, jotka laittavat vanhemmat lapset päivähoitoon häiritsemästä äidin ja vauvan symbioosia". En siis oikein ymmärrä kommenttiasi...? Mielestäni symbioosi vauvan kanssa ja vanhempien lasten hoitaminen kotona eivät ole toisensa poissulkevia asioita.

jos äiti ei osaa olla turvallisessa suhteessa lapseensa ja torjuu lapsensa (hankalia) tunteita.

Mutta ihan varmaa on, että vauvalle ja taaperolle pitkä ero äidistä on haitallista. Erityisen haitallista se on niille vauvoille ja taaperoille, joilla on turvaton suhde äitiinsä - siis noin 30-35% suomalaisista lapsilla,joilla on tälläinen turvaton kiintymyssuhde. Kiintymyssuhteen laatu eli sen turvallisuus ei korreloi kokonaan kotihoidon kanssa (jos siis työssäkäynti ja päivähoidon pituus katsotaan kestävän maksimissaan 8-9 tuntia, yökyläily on eri asia).



Äidiy jotka pystyvät eläytymään lapsensa tunnetarpeisiin ja näkevät pitkät erot (pidemmät kuin siis töissäköyntiaika!) haitallisina todennäköisemmin pystyvät muutenkin eläytymään paremmin lapsensa tunteisiin ja tarpeisiin ja heidän lapsillaan on hyvä perusturvallisuus.

Onko tietoa/tutkimuksia miten äidin tarrautuminen vaikuttaa lapsiin ja heidän kasvu-ja itsenäistymiskykyyn? Tuleeko osasta ja kuinka suuresta osasta lapsia aloitekyvyttömiä ja yksinäisyyttä pelkääviä aikusia?

Tässä oikeasti ikävä kyllä taas kiteytyy muutamakin asia, ja juuri se valitettava oletus, mikä itselläni ainakin on: äidit, jotka heivaavat lapset kovin pieninä päivähoitoon, eivät ole kiinnostuneita lapsen kehityspsykologiasta, ja pohjaavat päätöksensä mutuun. Ja siihen, että "minutkin laitettiin päiväkotiin pienenä enkä sen koommin nähnyt vanhempiani, ja ihan normaali minusta tuli". Itse kun on jossain suhteessa kovin vaikeaa nähdä niitä omia ongelmakohtiaan ja traumojaankaan.

Yksinäisyydenpelkoko syntyisi kotona, rauhallisissa olosuhteissa? Siellä, jossa joskus on jopa hiljaista? Jossa saa leikkiä omassa huoneessa itsekseen? Hmm.. aika uusi ajatus kieltämättä itselleni. Uskoisin, että päiväkotilapset sen sijaan saattavat hyvinkin kasvaa yksinäisyyskammoisiksi, ja vieläpä hiljaisuuspelkoisiksikin. Kun on koko varhaislapsuutensa leijonanosan viettänyt korviahuumaavassa metelissä, tuskin sitä viihtyy kovin hyvin hiljaisuudessa, vähäisten virikkeiden keskuudessa. Eikä viihdykään, sen voi lähes jokainen pk-hoitolapsen äiti todeta. Lapsi hyppii seinille, kun loma koittaa ja pitäisi olla rauhassa kotona.

Ja siitä yksinäisyydenpelosta. Yksinäisyydenpelkohan on tunnusomaista läheisriippuvaisille. He eivät kestä yksinoloa, tarrautuvat jokaiseen mahdolliseen turvaan. Ja mistä läheisriippuvaisuus syntyy? No siitä, kun varhainen kiintymyssuhde häiriintyy. Ja miten se häiriintyy? No siten, että lapsi irrotetaan äidistä liian varhain, väkivalloin ja liian pitkiksi ajoiksi. Noin tyypillisesti.

Ja muuten, oletko tullut ajatelleeksi, että lapsi itse luontaisesti säännöstelee omaa yksityisyydentarvettaan? Voiko oikeasti joku ajatella, että lapsi voidaan "myrkyttää läheisyydellä"? Ikäänkuin pallo jalassa pitää väkisin mamman helmoissa? Ei ainakaan pikkulapsiaikana. Ehkä sitten myöhemmin, jos lapsen ei anneta itsenäistyä missään määrin silloin, kun hän ei enää välitöntä hoivaa tarvitse. Ei anneta mennä kavereiden kanssa ulos, eikä muuttaa kotoa kun ikää olisi. Ehkä silloin, mutta siinä vaiheessa, kun lapsi tarvitsee hoitoa, on itsestäänselvää, että jos hoitaja on tällöin normaalijäkinen äiti, ei se lasta pilaa. Päinvastoin. Laitosavustaja Anja-Kyllikki, vailla koulutusta ja kiinnostusta lapsiin, voi kylläkin pilata.

äideistä osa perustelee juurikin tällä tavalla sen, miksi vie vanhemmat lapset hoitoon: pois kotoa, pois vaivoista, pois symbioosia häiritsemästä, koska vauvan pitää saada äidin jakamaton huomio.

Öh, kyllä...

Tai sitten ei... Nimim. Symbioosista vouhkaava, jolla vauva 9 kk ja vanhemmat lapset 5 v. ja 2,5 v. kotihoidossa.

...hoidat ne vanhemmatkin lapset siinä symbioosin ohessa!!

...toteamukseni oli vastaus aikampaan kirjoitukseen, jossa väitettiin että "symbioosista vouhkaavat yleensä ne, jotka laittavat vanhemmat lapset päivähoitoon häiritsemästä äidin ja vauvan symbioosia". En siis oikein ymmärrä kommenttiasi...? Mielestäni symbioosi vauvan kanssa ja vanhempien lasten hoitaminen kotona eivät ole toisensa poissulkevia asioita.

Jos on äidin helmoissa kouluun saakka ja jos ei ole sosiaalisesti niitä kyvykkäimpiä voi mennä parikin ekaa luokkaa päästä mukaan sosiaalísiin kuvioihin, jos muu porukka on hitsautunut jo yhteen päiväkodissa ja eskarissa. Siinä ei auta "hyvä perusturvallisuus".

Onko tietoa/tutkimuksia miten äidin tarrautuminen vaikuttaa lapsiin ja heidän kasvu-ja itsenäistymiskykyyn? Tuleeko osasta ja kuinka suuresta osasta lapsia aloitekyvyttömiä ja yksinäisyyttä pelkääviä aikusia?

Sitä, että äiti on kotona? Vai sitä, että lapsi ei käy yhtään missään? Oikeasti: ONKO sellaisia lapsia olemassa, jotka kytketään äitiin kettingillä kuvainnollisesti, eivätkä käy missään kerhoissa, harrastuksissa ym? EI OLE. Tai jos on, ovat varmaan lastensuojelun piirissä joka tapauksessa, koska terveet vanhemmat huolehtivat myös siitä, että lapsi sosiaalistuu, saa kavereita ym. Joten tässäKIN suhteessa sinunkaltaistesi esittämä liioittelu on turhaa ja erittäin typerää!

Vanhemman kotonaolo, ilman, että lapsi on päivähoidossa ei takuuvarmasti ole millään tavalla lapselle haitallista. Ongelmat siinä ovat sinunkaltaistesi tyyppien korvien välissä. Ovathan äidit olleet kotona kautta aikojen ennen 1960-lukua, on kuule ollut aika, jolloin ansiotyötä kodin ulkopuolella saatika päiväkotia ei ole ollut keksittykään! Omasta vasta eskari-iässä päivittäisen lapsilaumaelämän aloittaneesta voin kertoa sinulle, että hän on luokkansa parhaimpia oppilaita joka asiassa. Reippaimpia, suosituimpia, sosiaalisesti lahjakkaimpia lapsia.

Olen tutustunut myös vuosien saatossa lukuisiin päiväkotiin alle 1-vuotiaana laitettuihin lapsiin. Heidän kanssaan on omillani ollut usein ongelmia yhteisissä leikeissä siten, että pk-hoidetut ovat monesti helkutin itsekkäitä ja usein kyvyttömiä toisen huomioonottamiseen tai ylipäätään mihinkään rakentavaan leikkiin. Toiset ovat ylivilkkaita, toiset vain poteneet kiinnostuksen puutetta yhteiseen leikkiin. "minä, minä, minä ja minun, minun, minun!" kuuluu taapero- ja leikki-ikäisenkin suusta, ja äiti vain hymyilee sen kuuluvan "siihen ikään". Juu. Ehkä kuuluu, mutta päiväkotilapsilla huomattavasti enemmän kuin kotihoidetuilla. Että se siitä sosiaalisuudesta.

"Olen tutustunut myös vuosien saatossa lukuisiin päiväkotiin alle 1-vuotiaana laitettuihin lapsiin. Heidän kanssaan on omillani ollut usein ongelmia yhteisissä leikeissä siten, että pk-hoidetut ovat monesti helkutin itsekkäitä ja usein kyvyttömiä toisen huomioonottamiseen tai ylipäätään mihinkään rakentavaan leikkiin. Toiset ovat ylivilkkaita, toiset vain poteneet kiinnostuksen puutetta yhteiseen leikkiin. "minä, minä, minä ja minun, minun, minun!" kuuluu taapero- ja leikki-ikäisenkin suusta, ja äiti vain hymyilee sen kuuluvan "siihen ikään". Juu. Ehkä kuuluu, mutta päiväkotilapsilla huomattavasti enemmän kuin kotihoidetuilla. Että se siitä sosiaalisuudesta. "

Mäkin tunnen lukuisia lapsia, jotka ovat päiväkodissa eikä heillä ole tuollaisia ongelmia laisinkaan. Itse asiassa kaikki keitä tunnen, ovat ihan tavallisia lapsia eikä mitään ongelmatapauksia. Sen sijaan tunnen myös kotihoidettuja lapsia, jotka tulevat heti hakkaamaan kun näkevät toisen lapsen. Että se siitä kotihoidon auvoisuudesta.

Kyse ei varmastikaan ole siitä että kaikki lapset kärsivät ja samalla tavalla päiväkotihoidossa vaan että RISKIT häiriöille kasvavat. Kaikki lapset eivät siis kärsi eivätkä samalla tavalla mutta tilastot juuri näyttävät että suurempi osa lapsista ovat häiriöille alttiita kun aloittavat ryhmähoidon alle kolmevuotiaina. (Tästä myös sekä empiiristä että tutkimuksellista näyttöä, ei siis uskon asia)

äideistä osa perustelee juurikin tällä tavalla sen, miksi vie vanhemmat lapset hoitoon: pois kotoa, pois vaivoista, pois symbioosia häiritsemästä, koska vauvan pitää saada äidin jakamaton huomio.

Öh, kyllä...

Tai sitten ei... Nimim. Symbioosista vouhkaava, jolla vauva 9 kk ja vanhemmat lapset 5 v. ja 2,5 v. kotihoidossa.

...hoidat ne vanhemmatkin lapset siinä symbioosin ohessa!!

...toteamukseni oli vastaus aikampaan kirjoitukseen, jossa väitettiin että "symbioosista vouhkaavat yleensä ne, jotka laittavat vanhemmat lapset päivähoitoon häiritsemästä äidin ja vauvan symbioosia". En siis oikein ymmärrä kommenttiasi...? Mielestäni symbioosi vauvan kanssa ja vanhempien lasten hoitaminen kotona eivät ole toisensa poissulkevia asioita.

Tokihan se vanhemmille lapsille järjestettävä "viriketoiminta" vähän kärsii nuorimmaisen vauva-aikana, mutta tuskinpa nuo siitä pilalle menevät. Piirustus- ja askarteluvälineitä nenän eteen, välillä DVD pyörimään.

Eikä sen symbioosinkaan tarvitse kai merkitä päivät läpeensä tapahtuvaa leikkimistä tai muuta "kommunikointia" vauvan kanssa kasvotusten, ilman mitään häiriötekijöitä? Meillä hoidetaan tätä symbioosia vauvan kanssa nukkumalla yöt vierekkäin ja imetystuokioilla päivisin (ovat aika lyhyitä nykyisin) - ja tietysti niin, etten ole pitkiä aikoja poissa. Kyllä siihen mahtuvat vanhemmat muksut sekaan vallan mainiosti :)

lapsi jolla on huono perusturvallisuus ei selviä yhtä hyvin vastaantulevista kriiseistä myöhemmin kuin ihminen, jolla on hyvä perusturvallisuuden tunne. ELi tälläinen lapsi alkaa helpommin oireilla psyykkisesti kun vanhemmille tulee ero, häntä kiusataan koulussa tai elämässä tulee ylipäätään vastoinkäymisiä eteen tai vaikkapa työstressiä.



Jos joku ehdoin tahdoin haluaa heikentää oman lapsensa edellytyksiä pärjätä elämässä niin omapahan on asia, siitä vaan. Normaalisti vanhemmat haluavat lapsilleen hyvää. Jotkut vaan ovat itse niin tarvitsevia ja oma itseys heikosti kehittynyt, että oma napa on se tärkein.