Anoppi-asiaa: onko mulla oikeus loukkaantua?

Miten ihmeessä aikuiset ihmiset menevät juhliin ilman korttia ja lahjaa??

Miehesi ja sinun kuuluu hankkia oma kortti, oma lahja ja onnitella ihan itse.

minä ainakin ostan aina oman perheen kanssa oman lahjan ja kortin. eikä olla miehen kanssa naimisissa.

Kyllä minäkin olen tuossa lahjassa osallisena ja onnittelen ihan samalla lailla, vaikka anoppi ilmeisesti vahingossa unohtanut nimeni kortista.



Miksi ihmeessä ette muuten kukin kirjoita omaa nimeänne? (olisi saajalle henkilökohtaisempi, kun näkisi, että omakätinen allekirjoitus on kaikilta.

Meillä tosin mies on kosinut mua jo monen monituista kertaa, minä en ole vielä lämmennyt avioliitolle. Ei siksi, etten olisi sitoutunut suhteeseemme, vaan siksi, etten näe sen olevan meidän tapauksessamme välttämätöntä. Jos ei liitto ole vahva ja kumppanit sitoutuneita ennen avioliittoa, eipä siihen paljon aamenet tai tahtomiset auta.

Ihan kuin mielestäsi avioliitto jotenkin huonontaisi suhdettanne. Tahtominenhan on juuri sitoutumisen merkki: minä tahdon ja haluan osoittaa sen paitsi puolisolle myös muille ihmisille.

Tässä edellä taas joku avioliiton sokea puolestapuhuja saarnaa oman ratkaisunsa paremmuudesta.

Mulle (ja usko tai älä, myös usealle muulle) sitoutumisen merkkejä ovat parisuhteessa aivan muut asiat kuin viralliset tahtomiset. Oikea sitoutuminen mitataan arkipäivässä ja niissä ratkaisuissa, joita ihminen vapaaehtoisesti tekee ilman ns. virallisia velvoitteita. Toki tuolla tahtomisellakin oma roolinsa on, mutta se ei ainakaan meidän parisuhteessa ole pakollinen asia. Avioliitto ei huononna suhdetta, mutta ei se sitä sen puoleen parannakaan, enemmänkin +-0.

Sitoutumisen ja tahtomisen kun voi osoittaa sille kumppanilleen ja muille ihmisille myös monilla muilla tavoilla. Avioliitto ei ole kuin yksi vaihtoehto, jonka näennäisestä paremmuudesta voi olla montaa mieltä.

Meillä tosin mies on kosinut mua jo monen monituista kertaa, minä en ole vielä lämmennyt avioliitolle. Ei siksi, etten olisi sitoutunut suhteeseemme, vaan siksi, etten näe sen olevan meidän tapauksessamme välttämätöntä. Jos ei liitto ole vahva ja kumppanit sitoutuneita ennen avioliittoa, eipä siihen paljon aamenet tai tahtomiset auta.

Ihan kuin mielestäsi avioliitto jotenkin huonontaisi suhdettanne. Tahtominenhan on juuri sitoutumisen merkki: minä tahdon ja haluan osoittaa sen paitsi puolisolle myös muille ihmisille.

Tässä edellä taas joku avioliiton sokea puolestapuhuja saarnaa oman ratkaisunsa paremmuudesta.

Mulle (ja usko tai älä, myös usealle muulle) sitoutumisen merkkejä ovat parisuhteessa aivan muut asiat kuin viralliset tahtomiset. Oikea sitoutuminen mitataan arkipäivässä ja niissä ratkaisuissa, joita ihminen vapaaehtoisesti tekee ilman ns. virallisia velvoitteita. Toki tuolla tahtomisellakin oma roolinsa on, mutta se ei ainakaan meidän parisuhteessa ole pakollinen asia. Avioliitto ei huononna suhdetta, mutta ei se sitä sen puoleen parannakaan, enemmänkin +-0.

Sitoutumisen ja tahtomisen kun voi osoittaa sille kumppanilleen ja muille ihmisille myös monilla muilla tavoilla. Avioliitto ei ole kuin yksi vaihtoehto, jonka näennäisestä paremmuudesta voi olla montaa mieltä.

tai tee mitään paremmaksi, ellet kokeile? Vastaukseksi ei kelpaa, että on jo eronnut x kertaa, koska jokainen liitto on ainutlaatuinen.

Etkö kenties uskalla ottaa riskiä?

Meillä tosin mies on kosinut mua jo monen monituista kertaa, minä en ole vielä lämmennyt avioliitolle. Ei siksi, etten olisi sitoutunut suhteeseemme, vaan siksi, etten näe sen olevan meidän tapauksessamme välttämätöntä. Jos ei liitto ole vahva ja kumppanit sitoutuneita ennen avioliittoa, eipä siihen paljon aamenet tai tahtomiset auta.

Ihan kuin mielestäsi avioliitto jotenkin huonontaisi suhdettanne. Tahtominenhan on juuri sitoutumisen merkki: minä tahdon ja haluan osoittaa sen paitsi puolisolle myös muille ihmisille.

Tässä edellä taas joku avioliiton sokea puolestapuhuja saarnaa oman ratkaisunsa paremmuudesta.

Mulle (ja usko tai älä, myös usealle muulle) sitoutumisen merkkejä ovat parisuhteessa aivan muut asiat kuin viralliset tahtomiset. Oikea sitoutuminen mitataan arkipäivässä ja niissä ratkaisuissa, joita ihminen vapaaehtoisesti tekee ilman ns. virallisia velvoitteita. Toki tuolla tahtomisellakin oma roolinsa on, mutta se ei ainakaan meidän parisuhteessa ole pakollinen asia. Avioliitto ei huononna suhdetta, mutta ei se sitä sen puoleen parannakaan, enemmänkin +-0.

Sitoutumisen ja tahtomisen kun voi osoittaa sille kumppanilleen ja muille ihmisille myös monilla muilla tavoilla. Avioliitto ei ole kuin yksi vaihtoehto, jonka näennäisestä paremmuudesta voi olla montaa mieltä.

suhdetta jos takana on ennestään jopa 10 vuotta yhteiseloa ja lapsiakin on?



t:aviovaimo

suhdetta jos takana on ennestään jopa 10 vuotta yhteiseloa ja lapsiakin on?

t:aviovaimo

t: ex-avovaimo (12v ja lapsi), nykyinen aviovaimo (14v ja 3 lasta)

avoliittoaan juuri sillä, että ei se haittaa jos pettää kun ei olla naimisissa.



Naimisissa oleva kai selittää, että vaimoni ei ymmärrä minua. Mutta tietää silti tekevänsä väärin. Mutta avoliitossa oleva mies katsoo sen olevan ihan luonnollista, koska hän ei ole sitoutunut.



Näin olen seuraillut noita työkavereitani miesvaltaisella alalla ja yleensäkin silloin kun sinkkuna liikuin baareissa.



Avomies siis ajattelee, ettei ole löytänyt vielä sitä oikeaa.

....ja peräti kahdesti. Ekalla kerralla avopuolisoni ukin 90-vuotissynttäreillä. Kysyttiin lahjaideaa anopilta ja hän ilmoitti jo hoitaneensa koko porukalta lahjan ja kortin. Yllätyin, kun näin lahjan mukana olevassa kortissa avokkini ja hänen veljiensä nimet, anopin ja hänen poikaystävänsä nimet, mutta en omaa nimeäni. Muilla veljeksistä ei siis ole puoliskoja. Onneksi oltiin sentään ostettu kukkapuska, niin ei tuntunut ihan niin pöljältä. Toisella kerralla minun nimeäni ei ollut samaisen ukin hautajaisissa olleessa kukkavihkossa, jonka maksuun olimme osallistuneet. Tällöin oli ehdoton kielto ostaa omaa kukkavihkoa, koska heidän suvussaan on kuulemma tapana se, että perhekunnittain lasketaan vain yksi kukkavihko.

....ja peräti kahdesti. Ekalla kerralla avopuolisoni ukin 90-vuotissynttäreillä. Kysyttiin lahjaideaa anopilta ja hän ilmoitti jo hoitaneensa koko porukalta lahjan ja kortin. Yllätyin, kun näin lahjan mukana olevassa kortissa avokkini ja hänen veljiensä nimet, anopin ja hänen poikaystävänsä nimet, mutta en omaa nimeäni. Muilla veljeksistä ei siis ole puoliskoja. Onneksi oltiin sentään ostettu kukkapuska, niin ei tuntunut ihan niin pöljältä. Toisella kerralla minun nimeäni ei ollut samaisen ukin hautajaisissa olleessa kukkavihkossa, jonka maksuun olimme osallistuneet. Tällöin oli ehdoton kielto ostaa omaa kukkavihkoa, koska heidän suvussaan on kuulemma tapana se, että perhekunnittain lasketaan vain yksi kukkavihko.

Tsemppiä ap:n lisäksi myös sulle! Törkeää käytöstä ja vaikka kyse on vain pienestä asiasta, on se samalla heijastus jostakin isommasta. Kauhutarinoitanne kun lukee, saan totisesti olla kiitollinen omasta anopista. Mieheni äiti on nimittäin alusta alkaen ottanut minut avosylin vastaan, melkein kuin omaan kotiinsa olisi mennyt. Ei ole mun siis onneksi tarvinnut koskaan mieltäni pahoittaa anopin vuoksi. En voisi kuvitellakaan tilannetta, jossa hän odottaisi esimerkiksi avioitumistamme, että voisi vihdoin kohdella minua tasapuolisesti ja mukavasti. Jos en kelpaisi anopille tällaisena ja tässä parisuhteen muodossa, en haluaisi kelvata sellaiselle ihmiselle aviossakaan.

Onneksi aikuinen ihminen voi vapaasti valita ne ihmiset, joiden seurassa tahtoo aikaansa viettää. Ehkä teidänkin kannattaisi vähentää tuollaisten ihmisten kanssa seurustelua?

lähimmiltään? Alkaa tuntua siltä, ettei ap:n perhe-elämässä kaikki ole ihan kohdallaan tai vähintääkin hän asuu Porvoossa.

- emme ole Porvoosta, mutta menimme naimisiin Porvoossa (oikeasti!). Pappi (ystäväni) ja kaksi todistajaa (miehen pelikavereita). Kesäinen piknik. Kumpikaan meistä ei halunnut erityisesti miehen äitiä paikalle. Luojan kiitos minulla on mies, joka ei tanssi äitinsä pillin mukaan. Se nainen on todella ilkeä ja haluaa pahoittaa mun mimelen, tai ainakin yrittää (nykyään ei hetkauta). Juuri nämä jutut, että eipä meidän "Matti" sua tosissaan tms paskat menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kun vain mielessäni kuvittelen anopin ilmeen/kohtauksen, kun lataisisin päin naamaa, että mehän olemme olleet naimisissa jo 6 vuotta!!!!!!!!

Voimia sulle ap.

Ei anoppi sinua unohtanut. Ei. Näitä on. Sanon, vaikka olen itsekin anoppi. Koin oman anoppini hyvin torjuvana, kylmänä ja ilkeänä. Yritin aikani, mutta mitä enemmän yritin toimia hänen "sääntöjensä" ja toiveittensa mukaan, sitä ilkeämmäksi kävi ilmapiiri. Nyt anoppi on päälle 80:n ja näkisi mielellään, että kävisin useammin hänen luonaan, veisin lääkärille jne. Niin teenkin. Mutta pidän keskustelutason hyvin asiallisena. Enkä itse ota yhteyttä häneen.



Minulle anopistani jäi siinä mielessä trauma, että olen koko ajan lasteni puolisoiden kohdalla varpaillani; etten sattuisi loukkaamaan.

on sanonut, että ei mene naimisiin kun mikään ei muutu. Pakkohan se niin on tai ottaa ero miehestä. Vaihtoehdot on avovaimoilla aika vähissä jos mies ei suostu menemään vihille heidän kanssaan.

Kuka kehtaisi suoraan sanoa, että menisin naimisiin, mutta mies ei suostu sitä tekemään MINUN kanssani.

avoliittoaan juuri sillä, että ei se haittaa jos pettää kun ei olla naimisissa.

Naimisissa oleva kai selittää, että vaimoni ei ymmärrä minua. Mutta tietää silti tekevänsä väärin. Mutta avoliitossa oleva mies katsoo sen olevan ihan luonnollista, koska hän ei ole sitoutunut.

Näin olen seuraillut noita työkavereitani miesvaltaisella alalla ja yleensäkin silloin kun sinkkuna liikuin baareissa.

Avomies siis ajattelee, ettei ole löytänyt vielä sitä oikeaa.

Aika seksistisen sovinistisia ajatusmalleja täällä palstalla näemmä viljellään!! Eli mies muka kosii ja vie, nainen myöntyy ja vikisee. Ihan kuin mies toimisi koko avioliiton liikkellepanijana ja valtiaana? Oletteko te naiset antaneet tilanteen todella mennä tuolle asteelle?

Meillä kun tilanne on nimittäin just päinvastoin kuin näissä kirjoituksissa. Eli mies menisi ja haluaisi kanssani naimisiin vaikka heti, minä en vielä(kään). Kehtaakohan mieheni sanoa kavereilleen suoraan, että menisi kyllä naimisiin, mutta kun avovaimo ei suostu sitä tekemään eikä ole vielä myöntynyt useista kosinnoista huolimatta? Tästä itse asiassa vitsailemme ihan lähimpien ystäviemme seurassa: tilannehan on siinä mielessä nurinkurinen, että mies palaa halusta viedä minut vihille, mua taas ei koko avioliitto instituutiona kiinnosta pätkääkään. Monet naispuoliset pitävät hyvin outona sitä, ettei nainen heti kosittaessa ole valmis. Ihan kuin avioliitto ja naimisiin meneminen olisi naisen ainoa päämäärä ja elämän pelastus. Missä maailmassa te oikein elätte?

on sanonut, että ei mene naimisiin kun mikään ei muutu. Pakkohan se niin on tai ottaa ero miehestä. Vaihtoehdot on avovaimoilla aika vähissä jos mies ei suostu menemään vihille heidän kanssaan.

Kuka kehtaisi suoraan sanoa, että menisin naimisiin, mutta mies ei suostu sitä tekemään MINUN kanssani.

avoliittoaan juuri sillä, että ei se haittaa jos pettää kun ei olla naimisissa.

Naimisissa oleva kai selittää, että vaimoni ei ymmärrä minua. Mutta tietää silti tekevänsä väärin. Mutta avoliitossa oleva mies katsoo sen olevan ihan luonnollista, koska hän ei ole sitoutunut.

Näin olen seuraillut noita työkavereitani miesvaltaisella alalla ja yleensäkin silloin kun sinkkuna liikuin baareissa.

Avomies siis ajattelee, ettei ole löytänyt vielä sitä oikeaa.

Onko sulla ja miehelläsi lapsia? Vähänkö sä kärsit sitten...

Tsemppiä ap!!

Samaa p*skaa olen joutunut vuosien aikana sietämään. Mies on monesti kysynyt äidiltään suoraan mistä tuulee ja mikä ihme häntä riepoo. Ja aina on ollut hampaan kolossa jotakin mua vastaan, jonka hän sitten on ihan tarkoituksella kostanut tekemällä juuri vastaavia juttuja kuin ap:n anoppi. Esimerkiksi kerran anoppi oli suuttunut siitä, kun olin aloittanut uuden harrastuksen (kävin kerran viikossa joogassa). Hänelläkään ei ole kuulemma ollut aikaa ja mahdollisuutta sellaisissa käydä ja siksi heijasti tuon katkeruutensa ja kateutensa tietoisesti mua dissaamalla. Todella aikuismainen ja mukava ihminen tuo anoppini, eikö totta?

avovaimon paikan. Jotenkin tuntuu siltä, ettet ole aivan tervetullut perheeseen. Ikävää.



Jos olisin avokki ilman lapsia tai edes kihloja tuon anopin pojan kanssa, en lotkauttaisi korvaakaan - eihän silloin ole virallista asemaa perheessä, niin että turha suuttua. Ajattelisin asian niin, että mies on osallistunut lahjaan ja siinä se. Mutta eri asia, jos olette kihloissa ja/tai teillä on yhteiset lapset, silloin olisi ehkä ollut asiallista mainita myös sinut kortissa.

avovaimon paikan. Jotenkin tuntuu siltä, ettet ole aivan tervetullut perheeseen. Ikävää.

Jos olisin avokki ilman lapsia tai edes kihloja tuon anopin pojan kanssa, en lotkauttaisi korvaakaan - eihän silloin ole virallista asemaa perheessä, niin että turha suuttua. Ajattelisin asian niin, että mies on osallistunut lahjaan ja siinä se. Mutta eri asia, jos olette kihloissa ja/tai teillä on yhteiset lapset, silloin olisi ehkä ollut asiallista mainita myös sinut kortissa.

Siis oletko tosissasi sitä mieltä ettei 10 vuotta pariskuntana elänyt avopari ole perhettä, mutta jos sormuksia on joskus vaihdettu niin sitten ollaan? Et voi olla tosissasi.

t. ei ap

Ei pelkkä yhdessä asuminen vielä mitään erityistä merkitse.

Siis häh?

avovaimon paikan. Jotenkin tuntuu siltä, ettet ole aivan tervetullut perheeseen. Ikävää.

Jos olisin avokki ilman lapsia tai edes kihloja tuon anopin pojan kanssa, en lotkauttaisi korvaakaan - eihän silloin ole virallista asemaa perheessä, niin että turha suuttua. Ajattelisin asian niin, että mies on osallistunut lahjaan ja siinä se. Mutta eri asia, jos olette kihloissa ja/tai teillä on yhteiset lapset, silloin olisi ehkä ollut asiallista mainita myös sinut kortissa.

Siis oletko tosissasi sitä mieltä ettei 10 vuotta pariskuntana elänyt avopari ole perhettä, mutta jos sormuksia on joskus vaihdettu niin sitten ollaan? Et voi olla tosissasi.

t. ei ap

10 vuotta ei mitään merkitse mutta korut sormessa merkitsevät. Juurikin näin.

Ei pelkkä yhdessä asuminen vielä mitään erityistä merkitse.

Siis häh?

avovaimon paikan. Jotenkin tuntuu siltä, ettet ole aivan tervetullut perheeseen. Ikävää.

Jos olisin avokki ilman lapsia tai edes kihloja tuon anopin pojan kanssa, en lotkauttaisi korvaakaan - eihän silloin ole virallista asemaa perheessä, niin että turha suuttua. Ajattelisin asian niin, että mies on osallistunut lahjaan ja siinä se. Mutta eri asia, jos olette kihloissa ja/tai teillä on yhteiset lapset, silloin olisi ehkä ollut asiallista mainita myös sinut kortissa.

Siis oletko tosissasi sitä mieltä ettei 10 vuotta pariskuntana elänyt avopari ole perhettä, mutta jos sormuksia on joskus vaihdettu niin sitten ollaan? Et voi olla tosissasi.

t. ei ap