Lue keskustelun säännöt.
Avioero ja lasten vuoroasuminen äidin ja isän luona..? Ikävää vai omaa aikaa..? Kertokaa..
30.10.2010 |
Minulla ja miehelläni ei ole enää parisuhdetta. Ainut mikä meitä on pitänyt minun taholta yhdessä, ovat 3 alle 8-vuotiasta lastamme.
Erossa kumpikaan ei tule vaatimaan yksinhuoltajuutta ja lasten asuminen järjestetään vuoroviikoin äidin ja isän luona.
Minua kalvaa ajatus lapsista erossa olossa. Olen pääsääntöisesti heitä hoitanut lasten isän ollessa töiden vuoksi paljon poissa kotonta. Ja aina ollut läsnä.
Miten koette erossa olon lapsista? Onko se ajoittain sietämätöntä ikävää ja tuskaa vai rauhallista ja jopa nautinnollista omaa aikaa? Tottuuko erossa oloon? Ja muuttuvatko tuntemukset ajan myötä? Kertokaa rakkaat ihmiset, jotka tämän kokeneet...
Kommentit (96)
Jos isä ei suostu siihen että lapset asuisi sinun luona ja hänen luonaan vain kävisi, niin jospa sinä ottaisit lapsia vain pitkäksi viikonlopuksi ja vaikkapa lisäksi sillä toisella viikolla pariksi illaksi tai yhdeksi arkiyöksi? Silloin lapsilla olisi selkeä koti, etköhän siihen ikävään tottuisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muistelen lukeneeni joskus perheestä, jossa aikuiset vuorottelivat yhteisessä kodissa. Nyt en muista oliko heillä yhteensä kaksi vai kolme kotia, mutta lapsi sai olla yhdessä paikassa ja aikuiset vuorottelivat. Siihenhän asti ratkaisu toimii hyvin, kun mukana ei ole uusia puolisoita. Itse en toivoisi joutuvani moiseen tilanteeseen, mutta tietysti jokainen pyrkii löytämään parhaan mahdollisen ratkaisun ja ehkä se joskus on vuoroviikko-systeemi.
Minusta on aivan turha syyllistää niitä äitejä, jotka kokevat vierailevan lapsen taakkana. Eihän kukaan heistä sano, että toimisi tunteidensa mukaan, vaan että heistä tuntuu tältä. Totta kai he ovat sitoutuneet lapseen, mutta arki voi olla aivan erilaista kuin rakastuneena ajatteli. Olisiko tällöin sitten parempi, että lapsi olisi suurimman osan ajasta toisessa kodissa, jolloin toinen uusi vanhempi tottuisi lapsen läsnäoloon, en tiedä.
Mutta alkuperäiseen asiaan palatakseni. Minulla ei ole kokemusta ihan pienistä lapsista erotessa, nuorin oli melkein 6 kun meillä alkoi viikko-viikko -systeemi. Alakoululaisia isommat.
Nuorimman osalta saimme mm. päiväkodista palautetta, että hän oli jotenkin reipastunut ja onnellisemman oloinen eron jälkeen, "joskus ero voi olla lapselle hyväkin asia". Nyt n. 3 vuoden jälkeen ei ole kenenkään lapsen kohdalla tullut mitään ongelmia. Tosin lapset ovat vähän enemmän minun luonani, ja 15-v on isällään vain jos minä en ole kotona (pari kolme kertaa kuussa yötyövuoro).
Minä koin helpottavana sen, että isä halusi olla lastensa kanssa, ja on eron jälkeen ollut heidän kanssaan paljon enemmän kuin ennen, uskon lasten suhteen isään parantuneen. Tosin olihan varsinkin alkuun hankaluuksia siinä, kun ex ei "ehtinyt siivota", ei osannut huolehtia kouluun tarvittavista varusteista tms, ja minä jouduin muistuttamaan häntä aika usein (tein sen, jotteivat lapset kärsisi, jos vaikka luistimet olisivat tokaluokkalaisella jääneet kotiin).
Itse olen järjestänyt työni niin, että lasten ollessa isällään olen enemmän töissä. Tosin siis tuo teini on yleensä mun luona, harvoin olen yksin kotona.
Ja silloin harvoin, kun olen yksin kotona, olen siivoillut, käynyt jumpassa tms, ja kyllä nauttinut siitä rauhasta.
Asumme kyllä lähekkäin, ja lapset käyvät usein täällä vaikka olisivatkin isällään, koulumatkan varrella kun asun. Nuorin soittaa usein koulun jälkeen minulle, ja jos töissä on rauhallinen hetki, voidaan silloin jutella päivän kuulumiset.
Ja meillä on exän kanssa ihan asialliset välit, asioista voidaan puhua (sekä moralisoijille tiedoksi: ex löysi uuden rakkauden, ja ero tuli sen vuoksi).
Eli: ainakin tuntemukset muuttuvat ajan myötä; lasten ollessa isompia tilanne on helpompi,
ei, vaan mun eksä oli narsistinen... jos ero tai itsemurha on vaihtoehdot, niin valitsin eron... hyvä alkaa syyttämään suoraan että huvin vuoksi mies vaihtoon vaan, vaikka tosi asia on et joku voi oikeasti KÄRSIÄ!!!! lapset on tosiaan onnellisia, kun äitikin on, ja varsinkin kun ei enää tartte kuulla kuinka isä haukkuu äitiä eri sanoin, mm persettään kotona levittäväksi huoraksi,niin, ja tässä tapauksessa tein aivan kaiken mitä omakotitalossa on tehtävää... tällä hetkellä olen onnellinen vaikka kyllä, jätin mieheni... mutta narsistisen kanssa elämistä ei oikeaksi elämäksi edes voi kutsua. joten pyyhi sinä perseesi ihan ite tolla soopalla mitä tekstisi tietämättömyys ilmenti.
on lapsia niin kova ikävä viikonloppuisin, että meinaan haljeta tuskasta. Ei siihen totu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erossa olohetket on tavallaan hauskaa, mutta jos sitä omaa aikaa on liikaa, sitä on liikaa. Varsinkin öisin / iltaisin on ikävintä, eikä uni meinaa tulla. Tähän ratkaisuna on harrastaa PALJON liikuntaa, syödä herkkuja (esim herkullisia salaatteja) kutsua ystäviä, kyläillä, käydä PALJON baarissa. Ja tietysti jos pystyy, opiskelu kannattaa. Ja jos ei kestä erotuskan takia alussa, niin voi lukea hömppää, vuokrata elokuvia, katsoa TV:tä...
En tiedä, muuttuuko tuntemukset ikinä. Välistä itkettää, kun on yksin iltaisin.
Olisin tosi tyytyväinen, jos kävisivät vain joka toinen viikonloppu. Ovat sen verran levottomia poikia. Varsinkin nyt, kun on oma vauva hoidettavana, ei millään jaksaisi katsella jonkun vieraan naisen lapsia omassa kodissa. Yritän kyllä ajatella, että onhan tämä myös niiden poikien koti. Mutta se tosi vaikeaa. Minusta tämä minun, mieheni ja lapseni koti ja he vain kylässä täällä. Tein alusta asti miehelle selväksi, että en osallistu hänen ja aiemman naisen lasten hoitoon. En hae heitö koulusta tai vie harrastuksiin, en hoida heitä sairaina, en istu heille lapsenvahtina, jos miehellä menoa. Enkä osallistu heidän kustannuksiinsa. Jos mietin tilannetta, niin tälle omalle lapselle en kyllä tuollaista haluaisi. Itse en ottaisi eroa, vaikka tunteet väljähtyisi. Lapsen takia. Kun katsoo noitakin veljeksiä, niin parempi heille olisi, jos omat vanhemmat olisi vielä yhdessä. Nyt kummassakin kodissa on heille vieras aikuinen, joka huokaisee helpotuksesta aina, kun "vapaa"viikko alkaa.
akakseen. Hyi hitto!
Sitä en ikinä ymmärrä että miksi kaltaisesi empatiakyvyttömät lehmät ottavat miehen jolla aiemmasta liitosta lapsia!!
Taidat olla näitä epätoivoisia tapauksia joiden on se lapsi väännettävä sen kanssa kenet nyt sattuu saamaan.
Olet varmaan tyytyväinen itseesi kun saat sanallisesti tai sanattomasti pelkällä olemuksellasi viestitettyä miehesi pojille vastenmielisyytesi heitä kohtaan.
Toivon mukaan ukkosi jossain vaiheessa huomaa missä mennään ja laittaa sut kiertoon.
Katsopas kun se että sinä et halua erota ei välttämättä tarkoita etteikö ukkosi laittaisi sua kiertoon kun huomaa että voi saada paremmankin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei, vaan mun eksä oli narsistinen... jos ero tai itsemurha on vaihtoehdot, niin valitsin eron... hyvä alkaa syyttämään suoraan että huvin vuoksi mies vaihtoon vaan, vaikka tosi asia on et joku voi oikeasti KÄRSIÄ!!!! lapset on tosiaan onnellisia, kun äitikin on, ja varsinkin kun ei enää tartte kuulla kuinka isä haukkuu äitiä eri sanoin, mm persettään kotona levittäväksi huoraksi,niin, ja tässä tapauksessa tein aivan kaiken mitä omakotitalossa on tehtävää... tällä hetkellä olen onnellinen vaikka kyllä, jätin mieheni... mutta narsistisen kanssa elämistä ei oikeaksi elämäksi edes voi kutsua. joten pyyhi sinä perseesi ihan ite tolla soopalla mitä tekstisi tietämättömyys ilmenti.
naiset lapsia vääntävät.. Vai oliko niin että nämä miehesi selkeät luonneviat jne. paljastuivat vasta monen vuoden jälkeen... Just joo.
Että pyyhi itse vaan.
Keksi hei parempi selitys.
Eksyin lukemaan tätä ketjua kun kaipasin neuvoja siihen, miten voisin auttaa lapsipuoltani jolla on koko ajan ikävä jotakuta: äitiä, isää, minua, veljiään. Googlasin: lapsella on ikävä.
Mutta löysin sitten täältä kiukkuisia toisilleen tuntemattomia ihmisiä kertomassa toisilleen, miten perhekuviot pitää järjestää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä näin:
- Asumme parin kilsan päässä toisistamme. Lapset saavat tulle koulun jälkeen kumpaan kotiin tahansa, mutta lämminruoka tarjotaan yhdessä paikassa ja siellä pitää myös nukkua.
- Esim. lapset lähtivät luotani sunnuntai-iltana.Maanantaina tulin töistä ja toinen lapsi oli täällä. Keskiviikkona oli taas toinen. Perjantaina vien tämän jälkimmäisen lääkäriin, ja olen sanonut ensimmäiselle,että olen iltapäivällä sitten kotona, ja aika varmasti hänkin tulee. Ja sunnuntaina he taas tulevat tänne.
- Isä tuo ja vie lapset sunnuntaisin. Samassa matkassa tuodaan harrastusvälineet ja näin talvella luistimet. Kesällä fillarit tulee vaikka tila-autossa. Harvoin on tavarat olleet väärässä paikassa, jos on, niin sitten me vanhemmat taivumme mutkalle ja haemme.
Mitä hyvää tässä on?
- Isä näkee viikottain lapsiaan 15 tuntia enemmän kuin ennen eroa.
- Minä olen "parempi äiti", koska minun ei joka viikko tarvitse olla kantamassa vastuuta, vaan saan hengitettyä vapaasti, kun saan tehdä omia asioita. (Ennen siis en "saanut" tehdä mitään omaa)
- Ennen lapset joutuivat menemään yksin harrastuksiin, nyt aina jompikumpi (syyllisyyden tuskissa) roudaa lapsia.
Mitä huonoa?
Parasta olisi lasten kannalta, ettei olisi erottu lainkaan. Mutta kun on, niin en pysty keksimään mitään syytä miksi lapselle olisi parasta, että hänellä olisi vain yksi makuuhuone yhdessä paikassa?
jättäydyimme vuoroviikoista, lapset jäivät minulle, ja ovat joka 2. viikonloppu pois.
Alussa varsinkin jo pelkkä viikonloppu oli sietämätöntä tuskaa ja ikävää. En voinut ees mennä lasten huoneisiin kun lapset oli pois.
Sitten jonkin ajan päästä aloin keksiä jo omaa järkevän tuntuista tekemistä siksi aikaa.
En edelleenkään osaisi kuvitella että olisi vuoroviikot. Lastenkin kannalta parempi, että asuvat pääsääntöisesti yhdessä kodissa.
Nyt osaa jo nauttia vapaasta ihan oikeasti, eikä kohella vaan jotta sais ajan kulumaan. Voi lukea, katsoa leffoja, tavata ystäviä, käydä bileissä ja baarissa, kuntosalilla, shoppailla, jopa siivoaminen ilman lapsia on kivaa. Ruoanlaitosta pidän silloin "vapaata" ja käyn ulkona syömässä tai syön valmisruokia tai pelkkää salaattia.
Jouluna kokeilimme väliviikolla, että lapset olivat koko viikon isällä, itse kävin töissä. Huomasin kyllä, että tein selvästi pidempää päivää kuin ois ollut tarpeen. Ei vaan tehnyt mieli kotiin turhaan. Sitten töistäkin menin suoraan aina salille tai shoppailemaan. Kotona ei huvittanut olla. Mutta toisaalta pystyin jo järjestämään kaikki lasten huoneet heidän poissa ollessaan ja siivoamaan pienet vaatteet pois yms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuoroasuminen voi olla hyvä vaihtoehto, mutta tällöin sen pitäisi lähteä lapsien edusta eikä aikuisten edusta. Jo otsikon kysymykset eivät lupaa hyvää vuoroviikkoasumiselle. Kysymyksissä puhutaan vain aikuisten ikävästä yms., mutta paljon pienempien ja elämänkehityksessään kesken olevien ajatukset unohdetaan! Vuoroviikkosysteemi voi toimia vain, jos vanhemmat ovat hyvissä väleissä ja asuvat lähekkäin ja kun lapset ovat sopivan ikäisiä (ihan pienille ei sovi, kun ei pieni pysty pitämään mielessään viikkoa toista vanhempaa, toisaalta murkkuikäistäkään ei välttämättä innosta vaihtaa kotiaan joka viikko. Vuoroviikkosysteemi voi toimia jonkin aikaakin, mutta kun esim. uusia puoliskoja tulee kuvioihin mukaan, niin ei sitten välttämättä enää toimikaan. Vuoroviikkosysteemi kun vaatii kaikilta aikuisilta erittäin aikuismaista käytöstä, mitä ei valitettavasti läheskään aina ole eroperheissä. Suurimmassa osassa tapauksia on parasta, että lapsella on yksi koti eikä niin, että lapsi osoittaa että tuo on isän koti ja tuo on äidin koti ja ulkopuolinen yrittää kysellä, että mikähän on sitten lapsen koti...
Vuoroviikkoasuminen on usein aikuisen etu, ei lapsen! Pistä itsesi lapsen sijaan ja mieti.
Australiassa oli hiljattain tehty tästä tutkimus, vuoroviikkoasuminen vaikuttaa negatiivisesti lapseen.
jotta saisi tietoa, minkä ikäisestä lapsesta niissä on kysymys. On eri asia roudata 1-vuotiasta kuin 15-vuotiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen lukemaan
https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/13389/978951392940…
Meillä kolme koululaista. Vanhempien asunnot alle puolen kilometrin päästä toisistaan. Vaatteita ja leluja on molemmissa kodeissa, ostetaan yhteiseltä tililtä johon molemmat maksavat tulojen suhteessa joka kuukausi. Lapsilla aidosti kaksi kotia. Erossaoloviikot menevät töissä ja omissa harrastuksissa, lasten viikot lasten harrastuksissa.
Ikää lapsilla 3, 5 ja 7v. En hirveästi ikävöi lapsia isäviikolla, mutta toisaalta en olekaan lapsista koko viikkoa erossa, vaan kuljetan isompia jumppaan jne. Emme ole huomanneet lasten mitenkään erityisesti kärsivän vuoroviikottelusta, päinvastoin he saavat pitää täysipainoisesti molemmat vanhempansa. Asumme lähekkäin, ja esikoinen voi kulkea kavereillaan molemmista kodeista. Ja olemme niin hyvissä väleissä että lasten asioista sopiminen onnistuu kyllä.
Meillä ei makseta elareita, minä saan lapsilisät ja lasten isä maksaa isompia vaate- ja harrastuskuluja, sillä minä olen pienituloinen opiskelija.
On kiva saada omaa aikaa, mutta ikävä on kova. En itse suostuisi vuoroviikkojärjestelmään. On aika paljon tutkimuksia siitä, että lapset tarvitsevat yhden kodin. (esim.Keltikangas-Järvinen). Mitä ikinä valitsette, pysykää väleissä, vaikka väkisin ;).
ja Ruotsissa tehdyissä järjestely todetaan parhaaksi lasten kannalta. Keltinkagas-Järvinen ei ole tutkinut asiaa pätkääkään.
On aika paljon tutkimuksia siitä, että lapset tarvitsevat yhden kodin. (esim.Keltikangas-Järvinen).
Ei ole koskaan ikävä, nautin niin paljon yksinolosta. Saisivat minun puolesta olla enemmänkin isänsä luona.
Jos kerran asutte miltei naapureina, niin miksei lapset voi asua ainoastaan toisen luona ja käydä kylässä toisen luona? Jos matka ei ole kuin muutama hurja kilsa, niin siinähän voi lapset tavata toista vanhempaa ihan päivittäin. Yöksi kuitenkin kotiin ja sitten vaikka pari viikonloppua kuussa yökylässä toisella. Miks pitää olla kaksi kotia, tosiaan jos lapsi koulussa on niin eikö ole aika stressaavaa vaihtaa kotia viikon välein, kun mahdollisuus olisi tavata ilman että pitää olla viikko isällä ja viikko äidillä?