Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miksi naisten otettava lapset ystävätapaamisiin mukaan? :(
16.08.2010 |
Olen ihan totaalisen kyllästynyt siihen, että jos kaveriporukassa yhdelläkään naisella on lapsi, niin sitten koko porukan tapaamisissa pitää aina mukautua tähän.
Eli käytännössä, voidaan nähdä vain kahviloissa, joissa on leikkipaikka. Tai jossain leikkipuistossa.
Olen tosi kyllästynyt siihen, että aina pitää ottaa muiden lapset huomioon. Itsellä ei vielä ole lapsia, sitten kun niitä on, on eri asia tehdä noita juttuja, joita lapsiperheet tekee. Silloin se kuuluu asiaan. Lapsettomana en halua seisoskella leikkipuistossa ja yrittää jutella kaverin kanssa, joka samalla paimentaa muksuaan.
Kuvaavaa on, että miehillä ei ole tätä ongelmaa. Ystävieni miehet eivät ota lasta mukaan tavatessaan kavereitaan eivätkä tasan tarkkaan sovi tapaamisiaan leikkipuistoon.
Miksi naisten odotetaan kuitenkin hyväksyvän sen, että ystävä ottaa lapsen mukaan tapaamisiin? Miksi naisten odotetaan haluavan seisoskelevan leikkipuistoissa yms. paikoissa? Miehiltä ei tätä tunnu edellyttävän edes heidän lastensa äidit.
Kommentit (115)
No, kerronpa, miten useimmat tapaamisemme menevät.
Sovimme jopa 1-2 kk etukäteen, että nähdään sinä ja sinä lauantaina klo 17, tehdään sitä ja sitä. Ei olla tavattu ystävien kanssa ehkä kuukausiin tutulla porukalla, tapaamista varten yksi tulee käymään 200 km päästä, jne. Varataan ravintolat ja teatterit.
Sitten päivää ennen porukan äiti-ihminen laittaa tekstarin, että "sopisko teille sittenkin nähdä klo 10 aamulla mäkkärissä, kun mies meneekin kaverin luokse saunailtaan tänään ja Ullapetteri on saatava päiväunille klo 12 mennessä. Menisi samalla tapaaminen sitten minun ja Ullapetterin kauppakäynnillä ja ehdittäisiin hetken olla isin kanssa perheenä kotona ennen isin saunailtaa. Sori nyt kauheesti."
Ja sitten muut ystäväni suostuvat tuohon. Ovat niin kilttejä. Ja minä kirskuttelen hampaita ja alan miettiä, että mistä saamme jonkun sinne teatteriin lyhyellä varoitusajalla tuon äiti-ihmisen sijaan.
Olisikin vaikka niin, että se äiti-ihminen laittaisi viestiä, ettei nyt vaan pääse, menkää te muut. Mutta kun ne alkavat aina sovittelemaan jo sovittuja menoja oman päänsä mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"retuuttamisjuttuun". Kyllä minä ainakin olen tietoisesti "opettanut" lastani siihen, että missä vaan voi nukkua ja jokaisen päivän ei tarvitse olla samanlainen. Jo siis vastasyntyneestä lähtien (joka muutenkin nyt melkein nukkui vaan, mutta silloinkin jo reissattiin jonkin verran).
Lapseni ei häiriinny, jos päivät ovat erilaisia tai joskus täynnäkin menoa. Ruoka-aikojen ei tarvitse olla minuutilleen, +- tuntikin onnistuu (lapsi nyt hieman alle 1v.). Samoin päiväunet melkeinpä missä vaan. Ehkä olen vain onnekas, mutta tähän olen pyrinytkin.
Mutta sitä en ymmärrä, miten nuo kaksi sulkevat toisensa pois? Miksi ette voi tavata sitä äitiystäväänne aamulla pikaisilla kahveilla, ja silti toteutttaa alkuperäistä illan suunnitelmaa (se äiti ei tietysti pääse mukaan)?
Aika monessa perheessä tilanne olisi voinut mennä suunnileen näin:
Äiti sanoo miehelleen n. 1-2 kk ennen, että tyttöjen ilta on silloin ja silloin. Olethan sitten sen aikaa Ullapetterin kanssa? Mies vastaa "joo, tietysti, tottakai" -ja unohtaa koko asian saman tien. Perjantaina äiti sitten alkaa valmistautua kauan odotettua tyttöjen iltaa varten, valitsee vaatteet, pumppaa maidot, ja sanoo isälle, että huomenna on sitten se tyttöjen ilta. Mies vastaa, "ota sitten Ullapetteri mukaan, mä meen Pertsalle saunomaan". Äiti siihen, että tämähän oli sovittu kauan sitten, että minä menen yksin! Mies vastaa "en mä voi tuollaisia muistaa, Pertsa on ostanut jo kaljat ja Makekin tulee". Keskustelu päättyy.
Mies voi ihan helposti jättää kompromissien rakentamisen äidin varaan, koska äiti on lähtökohtaisesti 24/7 vastuussa lapsesta, mies silloin kun niin sovitaan, jos siis ei tule muuta. Mies vain lähtee saunailtaan, mutta äiti taas yrittää keksiä jotain, että edes joskus näkisi ystäviään. Prioriteeteissa ensimmäisenä tulee kuitenkin lapsesta huolta pitäminen, häntä ei vain voi jättää yksin kotiin.
Tuo "ne alkavat aina sovitteleemaan jo sovittuja menoja oman päänsä mukaan" on juuri sitä, että äiti nyt yksinkertaisesti on vastuussa siitä lapsesta! Yrittäkää hyvät lapsettomat naiset ymmärtää tämä, koska totuus tulee teidänkin eteenne joku päivä.
No, kerronpa, miten useimmat tapaamisemme menevät.
Sovimme jopa 1-2 kk etukäteen, että nähdään sinä ja sinä lauantaina klo 17, tehdään sitä ja sitä. Ei olla tavattu ystävien kanssa ehkä kuukausiin tutulla porukalla, tapaamista varten yksi tulee käymään 200 km päästä, jne. Varataan ravintolat ja teatterit.
Sitten päivää ennen porukan äiti-ihminen laittaa tekstarin, että "sopisko teille sittenkin nähdä klo 10 aamulla mäkkärissä, kun mies meneekin kaverin luokse saunailtaan tänään ja Ullapetteri on saatava päiväunille klo 12 mennessä. Menisi samalla tapaaminen sitten minun ja Ullapetterin kauppakäynnillä ja ehdittäisiin hetken olla isin kanssa perheenä kotona ennen isin saunailtaa. Sori nyt kauheesti."
Ja sitten muut ystäväni suostuvat tuohon. Ovat niin kilttejä. Ja minä kirskuttelen hampaita ja alan miettiä, että mistä saamme jonkun sinne teatteriin lyhyellä varoitusajalla tuon äiti-ihmisen sijaan.
Olisikin vaikka niin, että se äiti-ihminen laittaisi viestiä, ettei nyt vaan pääse, menkää te muut. Mutta kun ne alkavat aina sovittelemaan jo sovittuja menoja oman päänsä mukaan.
lapsille. yleensä kyllä laitetaan kalenteriin ylös menot. Jos minä olen aikasemmin sopinut jonkun viikonloppumenon niin minä en anna periksi siinä tilanteessa.
Mutta sitä en ymmärrä, miten nuo kaksi sulkevat toisensa pois? Miksi ette voi tavata sitä äitiystäväänne aamulla pikaisilla kahveilla, ja silti toteutttaa alkuperäistä illan suunnitelmaa (se äiti ei tietysti pääse mukaan)? Aika monessa perheessä tilanne olisi voinut mennä suunnileen näin: Äiti sanoo miehelleen n. 1-2 kk ennen, että tyttöjen ilta on silloin ja silloin. Olethan sitten sen aikaa Ullapetterin kanssa? Mies vastaa "joo, tietysti, tottakai" -ja unohtaa koko asian saman tien. Perjantaina äiti sitten alkaa valmistautua kauan odotettua tyttöjen iltaa varten, valitsee vaatteet, pumppaa maidot, ja sanoo isälle, että huomenna on sitten se tyttöjen ilta. Mies vastaa, "ota sitten Ullapetteri mukaan, mä meen Pertsalle saunomaan". Äiti siihen, että tämähän oli sovittu kauan sitten, että minä menen yksin! Mies vastaa "en mä voi tuollaisia muistaa, Pertsa on ostanut jo kaljat ja Makekin tulee". Keskustelu päättyy. Mies voi ihan helposti jättää kompromissien rakentamisen äidin varaan, koska äiti on lähtökohtaisesti 24/7 vastuussa lapsesta, mies silloin kun niin sovitaan, jos siis ei tule muuta. Mies vain lähtee saunailtaan, mutta äiti taas yrittää keksiä jotain, että edes joskus näkisi ystäviään. Prioriteeteissa ensimmäisenä tulee kuitenkin lapsesta huolta pitäminen, häntä ei vain voi jättää yksin kotiin. Tuo "ne alkavat aina sovitteleemaan jo sovittuja menoja oman päänsä mukaan" on juuri sitä, että äiti nyt yksinkertaisesti on vastuussa siitä lapsesta! Yrittäkää hyvät lapsettomat naiset ymmärtää tämä, koska totuus tulee teidänkin eteenne joku päivä.
No, kerronpa, miten useimmat tapaamisemme menevät. Sovimme jopa 1-2 kk etukäteen, että nähdään sinä ja sinä lauantaina klo 17, tehdään sitä ja sitä. Ei olla tavattu ystävien kanssa ehkä kuukausiin tutulla porukalla, tapaamista varten yksi tulee käymään 200 km päästä, jne. Varataan ravintolat ja teatterit. Sitten päivää ennen porukan äiti-ihminen laittaa tekstarin, että "sopisko teille sittenkin nähdä klo 10 aamulla mäkkärissä, kun mies meneekin kaverin luokse saunailtaan tänään ja Ullapetteri on saatava päiväunille klo 12 mennessä. Menisi samalla tapaaminen sitten minun ja Ullapetterin kauppakäynnillä ja ehdittäisiin hetken olla isin kanssa perheenä kotona ennen isin saunailtaa. Sori nyt kauheesti." Ja sitten muut ystäväni suostuvat tuohon. Ovat niin kilttejä. Ja minä kirskuttelen hampaita ja alan miettiä, että mistä saamme jonkun sinne teatteriin lyhyellä varoitusajalla tuon äiti-ihmisen sijaan. Olisikin vaikka niin, että se äiti-ihminen laittaisi viestiä, ettei nyt vaan pääse, menkää te muut. Mutta kun ne alkavat aina sovittelemaan jo sovittuja menoja oman päänsä mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
toi "vierailemme" tossa lauseessa oli tarkoitus olla vierailen!! Ja joo lapsilla on luotettava isä joka osaa hoitaa lapsia sillä aikaa kun äiti on "juhlimassa" ystävien kanssa!!!
toi "vierailemme" tossa lauseessa oli tarkoitus olla vierailen!! Ja joo lapsilla on luotettava isä joka osaa hoitaa lapsia sillä aikaa kun äiti on "juhlimassa" ystävien kanssa!!!
numerolta 32, numerolle 33 !! :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
sen verran, että tarkoituksella listasin juuri menoja n. kerran kuussa. Oletetaan, että on äiti, joka käytännössä aina vastaa vauvan hoidosta, ja isä on "täystyöllistetty" oman työnsä ja harrastustensa kanssa, eikä vastaavaa sopimusta ole tehty. Äidin pitää siis järjestää joku ulkopuolinen lastenhoitaja, esim. isovanhempi, vauvaa hoitamaan. Kumpaan luulisit olevan helpompi saada hoitaja, lääkäriaikaan vai ystävien tapaamiseen?
Pointsini on, että ystävien tapaamisen järjestely on ikään kuin samalla viivalla ihan kaiken muun kanssa, mitä aikuisen ihmisen nyt pitää elämässään saada tehtyä, ja mikä ei onnistu lapsen kanssa/on tosi hankalaa. Tätä monen lapsettoman on vaikea ymmärtää.
täysimetysajalla (joka toivottavasti onnistuu) ekat puoli vuotta onkin selvää, että vauva on melkeinpä aina mukana, ehkä puolen tunnin iltalenkkiä lukuunottamatta.
Noista luettelemistasi menoistahan tuli aika lailla se 12 kertaa eli kerran kuussa. Ja jo ennen lapsen yrittämistä sovittiin puolison kanssa, että mullakin on vauvan kasvettua hieman (eli täysimetysajan ohi) oikeus omaan vapaa-aikaan vaikka kerran viikossa jos siltä tuntuu, ja niin on miehelläkin. Yhteistäkin aikaa jää silti huimasti. Noita päivämenoja kuten lääkärinaikoja kuvittelisikin olevan paljon hankalampi järjestää kuin tyttöjen iltoja, kun päivällä toinen on todnäk töissä.
Joillekin meistä tärkeiden ystävien säilyttäminen ja rauhalliset aikuiskeskustelut ovat ihan oikeasti elämässä tärkeää, menee mulla ainakin kampaamoajan ohi.
Myönnän, että meillä on kotona suht helppo tilanne. Ymmärrän kyllä että joissain perheissä voi olla vaikeaa sovittaa aikatauluja esim. vuorotyön tai kovan tason urheiluharrastuksen vuoksi (Suomessahan on paljon työn ohella urheilevia sm-tasollakin), silti vaan surettaa se, että naisen pitäisi kantaa täysvastuu yhteisistä muksuista. Jos se ei ole välttämätöntä, on mielestäni huomaavaista yrittää järjestää ystävillekin rauhoitettua aikaa. Ja tosiaan yh:t on vielä asia erikseen, heille toivoisin yhteiskunnalta kaiken mahdollisen avun, vaan ihmettelen mitä kaikkea naiset jaksavatkaan hoitaa!
Kumpi jää kotiin? Veikkaan, että 90% perheistä äiti jää.
Mulle on monta kertaa käynyt niin, että olemme yhdessä sopineet, että minulla on illalla jokin meno. Sillä kellonlyömällä, kun minun pitäisi lähteä, mies soittaakin, että "en mä nyt pääsekään lähtemään töistä". Tai ei yksinkertaisesti ilmesty kotiin.
Tilanne on vähän helpottanut lasten mentyä päiväkotiin ja minun töihin. Pk:sta kun lapset on pakko hakea ajallaan, tai sossu tulee ja vie. Yritänkin aina sopia omat menot sellaisiin päiviin, kun mies on hakenut lapset -onpahan mies ainakin varmasti paikalla!
lapsille. yleensä kyllä laitetaan kalenteriin ylös menot. Jos minä olen aikasemmin sopinut jonkun viikonloppumenon niin minä en anna periksi siinä tilanteessa.
Mutta sitä en ymmärrä, miten nuo kaksi sulkevat toisensa pois? Miksi ette voi tavata sitä äitiystäväänne aamulla pikaisilla kahveilla, ja silti toteutttaa alkuperäistä illan suunnitelmaa (se äiti ei tietysti pääse mukaan)? Aika monessa perheessä tilanne olisi voinut mennä suunnileen näin: Äiti sanoo miehelleen n. 1-2 kk ennen, että tyttöjen ilta on silloin ja silloin. Olethan sitten sen aikaa Ullapetterin kanssa? Mies vastaa "joo, tietysti, tottakai" -ja unohtaa koko asian saman tien. Perjantaina äiti sitten alkaa valmistautua kauan odotettua tyttöjen iltaa varten, valitsee vaatteet, pumppaa maidot, ja sanoo isälle, että huomenna on sitten se tyttöjen ilta. Mies vastaa, "ota sitten Ullapetteri mukaan, mä meen Pertsalle saunomaan". Äiti siihen, että tämähän oli sovittu kauan sitten, että minä menen yksin! Mies vastaa "en mä voi tuollaisia muistaa, Pertsa on ostanut jo kaljat ja Makekin tulee". Keskustelu päättyy. Mies voi ihan helposti jättää kompromissien rakentamisen äidin varaan, koska äiti on lähtökohtaisesti 24/7 vastuussa lapsesta, mies silloin kun niin sovitaan, jos siis ei tule muuta. Mies vain lähtee saunailtaan, mutta äiti taas yrittää keksiä jotain, että edes joskus näkisi ystäviään. Prioriteeteissa ensimmäisenä tulee kuitenkin lapsesta huolta pitäminen, häntä ei vain voi jättää yksin kotiin. Tuo "ne alkavat aina sovitteleemaan jo sovittuja menoja oman päänsä mukaan" on juuri sitä, että äiti nyt yksinkertaisesti on vastuussa siitä lapsesta! Yrittäkää hyvät lapsettomat naiset ymmärtää tämä, koska totuus tulee teidänkin eteenne joku päivä.
No, kerronpa, miten useimmat tapaamisemme menevät. Sovimme jopa 1-2 kk etukäteen, että nähdään sinä ja sinä lauantaina klo 17, tehdään sitä ja sitä. Ei olla tavattu ystävien kanssa ehkä kuukausiin tutulla porukalla, tapaamista varten yksi tulee käymään 200 km päästä, jne. Varataan ravintolat ja teatterit. Sitten päivää ennen porukan äiti-ihminen laittaa tekstarin, että "sopisko teille sittenkin nähdä klo 10 aamulla mäkkärissä, kun mies meneekin kaverin luokse saunailtaan tänään ja Ullapetteri on saatava päiväunille klo 12 mennessä. Menisi samalla tapaaminen sitten minun ja Ullapetterin kauppakäynnillä ja ehdittäisiin hetken olla isin kanssa perheenä kotona ennen isin saunailtaa. Sori nyt kauheesti." Ja sitten muut ystäväni suostuvat tuohon. Ovat niin kilttejä. Ja minä kirskuttelen hampaita ja alan miettiä, että mistä saamme jonkun sinne teatteriin lyhyellä varoitusajalla tuon äiti-ihmisen sijaan. Olisikin vaikka niin, että se äiti-ihminen laittaisi viestiä, ettei nyt vaan pääse, menkää te muut. Mutta kun ne alkavat aina sovittelemaan jo sovittuja menoja oman päänsä mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos tilanne on tuo, niin olisiko aika keskustella sen miehen kanssa ihan vakavasti. Vaikka vastuusta, vanhemmuudesta ja niiden jakamisesta. Ja oikeastiko te kanssa naiset olette noin tassukoita, että hyväksytte tuollaiset jutut mieheltänne. Jos hyväksytte, niin sitten minusta ap:n esimerkkitapauksessa te soitatte ja sanotte, että sori, en pääse tulemaan ja en taida päästä jatkossakaan ennen kuin muksu on 15.
suuttunut myös miehellesi joka kieltäytyy olemasta tämän tuttava pariskuntanne lapsen seurassa? Koska ellei lapsi ole miesten kanssa eikä naisten kanssa, mihin he sen lykkäävät? Tehkää te heille ihana palvelus ja maksakaa lapsenvahti:) Ja juu, juuri te, eivät ystävänne, koska TEHÄN sitä lapsetonta aikaa kaipaatte. Ja eikö sitä yh-tuttua voisi mennä moikkaamaan vaikka illalla kun lapsi jo nukkuu? Näin mun ystävät tekee, jos haluavat jutella rauhassa kanssani. Ja myös minä usein pääsen vaikka lenkille vasta sitten kun kaikki nukkuu. Kyllä, mulla on mies, joka silloin suostuu mut päästämään, harvoin aiemmin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miehen äkillinen työjuttu niin itse jäisin kotiin tai yrittäisin hommata itse sen hoitajan.
Mutta jos on vaan sellanen juttu että mies ei muka muista että ollaan sovittu mun meno aiemmin niin minä menen.
Ja itse yrittänyt varata menon itselleen samalle illalle.
Entä jos huomaatte "tuplabuukkauksen" siinä vaiheessa, kun toinen jo tekee ovella lähtöä Kumpi jää kotiin? Veikkaan, että 90% perheistä äiti jää. Mulle on monta kertaa käynyt niin, että olemme yhdessä sopineet, että minulla on illalla jokin meno. Sillä kellonlyömällä, kun minun pitäisi lähteä, mies soittaakin, että "en mä nyt pääsekään lähtemään töistä". Tai ei yksinkertaisesti ilmesty kotiin. Tilanne on vähän helpottanut lasten mentyä päiväkotiin ja minun töihin. Pk:sta kun lapset on pakko hakea ajallaan, tai sossu tulee ja vie. Yritänkin aina sopia omat menot sellaisiin päiviin, kun mies on hakenut lapset -onpahan mies ainakin varmasti paikalla!
lapsille. yleensä kyllä laitetaan kalenteriin ylös menot. Jos minä olen aikasemmin sopinut jonkun viikonloppumenon niin minä en anna periksi siinä tilanteessa.
Mutta sitä en ymmärrä, miten nuo kaksi sulkevat toisensa pois? Miksi ette voi tavata sitä äitiystäväänne aamulla pikaisilla kahveilla, ja silti toteutttaa alkuperäistä illan suunnitelmaa (se äiti ei tietysti pääse mukaan)? Aika monessa perheessä tilanne olisi voinut mennä suunnileen näin: Äiti sanoo miehelleen n. 1-2 kk ennen, että tyttöjen ilta on silloin ja silloin. Olethan sitten sen aikaa Ullapetterin kanssa? Mies vastaa "joo, tietysti, tottakai" -ja unohtaa koko asian saman tien. Perjantaina äiti sitten alkaa valmistautua kauan odotettua tyttöjen iltaa varten, valitsee vaatteet, pumppaa maidot, ja sanoo isälle, että huomenna on sitten se tyttöjen ilta. Mies vastaa, "ota sitten Ullapetteri mukaan, mä meen Pertsalle saunomaan". Äiti siihen, että tämähän oli sovittu kauan sitten, että minä menen yksin! Mies vastaa "en mä voi tuollaisia muistaa, Pertsa on ostanut jo kaljat ja Makekin tulee". Keskustelu päättyy. Mies voi ihan helposti jättää kompromissien rakentamisen äidin varaan, koska äiti on lähtökohtaisesti 24/7 vastuussa lapsesta, mies silloin kun niin sovitaan, jos siis ei tule muuta. Mies vain lähtee saunailtaan, mutta äiti taas yrittää keksiä jotain, että edes joskus näkisi ystäviään. Prioriteeteissa ensimmäisenä tulee kuitenkin lapsesta huolta pitäminen, häntä ei vain voi jättää yksin kotiin. Tuo "ne alkavat aina sovitteleemaan jo sovittuja menoja oman päänsä mukaan" on juuri sitä, että äiti nyt yksinkertaisesti on vastuussa siitä lapsesta! Yrittäkää hyvät lapsettomat naiset ymmärtää tämä, koska totuus tulee teidänkin eteenne joku päivä.
No, kerronpa, miten useimmat tapaamisemme menevät. Sovimme jopa 1-2 kk etukäteen, että nähdään sinä ja sinä lauantaina klo 17, tehdään sitä ja sitä. Ei olla tavattu ystävien kanssa ehkä kuukausiin tutulla porukalla, tapaamista varten yksi tulee käymään 200 km päästä, jne. Varataan ravintolat ja teatterit. Sitten päivää ennen porukan äiti-ihminen laittaa tekstarin, että "sopisko teille sittenkin nähdä klo 10 aamulla mäkkärissä, kun mies meneekin kaverin luokse saunailtaan tänään ja Ullapetteri on saatava päiväunille klo 12 mennessä. Menisi samalla tapaaminen sitten minun ja Ullapetterin kauppakäynnillä ja ehdittäisiin hetken olla isin kanssa perheenä kotona ennen isin saunailtaa. Sori nyt kauheesti." Ja sitten muut ystäväni suostuvat tuohon. Ovat niin kilttejä. Ja minä kirskuttelen hampaita ja alan miettiä, että mistä saamme jonkun sinne teatteriin lyhyellä varoitusajalla tuon äiti-ihmisen sijaan. Olisikin vaikka niin, että se äiti-ihminen laittaisi viestiä, ettei nyt vaan pääse, menkää te muut. Mutta kun ne alkavat aina sovittelemaan jo sovittuja menoja oman päänsä mukaan.
jos toinen yksinkertaisesti ei ilmesty kotiin sovittuun aikaan? Jättää lapset yksin, ottaa heidät mukaan, vai peruu oman menonsa? Tietysti vanhemmuuden ja vastuun jakaminen on tuossa tapauksessa pielessä, asiat pitää hoitaa järjestykseen, keskustella vakavasti jne. Mutta se ei poista sitä, että viime kädessä jonkun on oltava pienten lasten kanssa ihan koko ajan.
Samaa mieltä olen siitä, että ap:n esimerkkitapauksessa äiti todella soittaa ja sanoo, ettei pääse. Mutta onko tosiaan niin, että ystävät toteavat, että jaha, 15 vuoden päästä tavataan sitten! Vai eikö todellakaan ap ystävineen voisi tavata sitä onnetonta äitiä silloin aamupäivällä, vaikka ne kamalat kakarat ovatkin paikalla.
Jos tilanne on tuo, niin olisiko aika keskustella sen miehen kanssa ihan vakavasti. Vaikka vastuusta, vanhemmuudesta ja niiden jakamisesta. Ja oikeastiko te kanssa naiset olette noin tassukoita, että hyväksytte tuollaiset jutut mieheltänne. Jos hyväksytte, niin sitten minusta ap:n esimerkkitapauksessa te soitatte ja sanotte, että sori, en pääse tulemaan ja en taida päästä jatkossakaan ennen kuin muksu on 15.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei voi yleistää, että kaikissa lapsiperheissä olis noin, jos yksi mies on idiootti...
No, kerronpa, miten useimmat tapaamisemme menevät. Sovimme jopa 1-2 kk etukäteen, että nähdään sinä ja sinä lauantaina klo 17, tehdään sitä ja sitä. Ei olla tavattu ystävien kanssa ehkä kuukausiin tutulla porukalla, tapaamista varten yksi tulee käymään 200 km päästä, jne. Varataan ravintolat ja teatterit. Sitten päivää ennen porukan äiti-ihminen laittaa tekstarin, että "sopisko teille sittenkin nähdä klo 10 aamulla mäkkärissä, kun mies meneekin kaverin luokse saunailtaan tänään ja Ullapetteri on saatava päiväunille klo 12 mennessä. Menisi samalla tapaaminen sitten minun ja Ullapetterin kauppakäynnillä ja ehdittäisiin hetken olla isin kanssa perheenä kotona ennen isin saunailtaa. Sori nyt kauheesti." Ja sitten muut ystäväni suostuvat tuohon. Ovat niin kilttejä. Ja minä kirskuttelen hampaita ja alan miettiä, että mistä saamme jonkun sinne teatteriin lyhyellä varoitusajalla tuon äiti-ihmisen sijaan. Olisikin vaikka niin, että se äiti-ihminen laittaisi viestiä, ettei nyt vaan pääse, menkää te muut. Mutta kun ne alkavat aina sovittelemaan jo sovittuja menoja oman päänsä mukaan.
Alue: Aihe vapaa
sen verran, että tarkoituksella listasin juuri menoja n. kerran kuussa. Oletetaan, että on äiti, joka käytännössä aina vastaa vauvan hoidosta, ja isä on "täystyöllistetty" oman työnsä ja harrastustensa kanssa, eikä vastaavaa sopimusta ole tehty. Äidin pitää siis järjestää joku ulkopuolinen lastenhoitaja, esim. isovanhempi, vauvaa hoitamaan. Kumpaan luulisit olevan helpompi saada hoitaja, lääkäriaikaan vai ystävien tapaamiseen?
Pointsini on, että ystävien tapaamisen järjestely on ikään kuin samalla viivalla ihan kaiken muun kanssa, mitä aikuisen ihmisen nyt pitää elämässään saada tehtyä, ja mikä ei onnistu lapsen kanssa/on tosi hankalaa. Tätä monen lapsettoman on vaikea ymmärtää.