Älyttömintä mitä mies on sanonut/tehnyt synnytyksessä?
Meillä mies tiesi joutuvansa tämän ketjun jatkoksi jos möläyttäisi jotain, joten osasi sitten olla ihan ihmisiksi. -AInakin melkein.
Kertoi kuitenkin jälkeenpäin, että silloin kun kätilö antoi hänelle märän rätin ja käski pyyhkiä sillä otsaani, tuli hänelle elävästi mieleen joku Rocky-leffan nyrkkeilykohtaus. Hän näki itsensä nyrkkeilykehän kulmauksessa pyyhkimässä hikeä nyrkkeilijän otsalta. :-) Oli ehkä ihan viisasta jättää sanomatta tuota siellä synnytyssalissa. En haluaisi itseäni verrattavan Rockyyn, vaikka se synnytys aika matsi tietysti onkin. Ei olis välttämättä huumorintaju siinä paikassa riittänyt, vaikka kätilön sanoin olinkin erittäin rauhallinen synnyttäjä. Taisin minä yhden perhanan suustani päästää... :-)
Toinen vähän huvittava juttu oli kun meillä vaihtui kätilö kesken ponnistusvaiheen. Ensimmäisellä kätilöllä oli ilmeisesti aikas kiire johonkin kun ei kerennyt enää sitä viimeistä kahtakymmentä minuuttia olla paikalla. Minä sitten pojan synnyttyä kysymään uudelta kätilöltä, että "anteeksi, mutta mikäs sinun nimesi taas olikaan? Ei jäänyt mieleen kun äsken itsesi esittelit."
Siru-Sofia
Kommentit (730)
ponnistusvaiheen alkaessa:" Pää tuntuu jo hyvin tuossa alhaalla, haluatko itse koittaa?" Yritti ilmeisesti motivoida minua sillä tavalla jaksamaan vielä... En todellakaan halunnut!
Mies lupasi synnärillä, että lahjoitamme SIKIÖN SPR:n Veripalvelulle. Minä hädissäni tarkentamaan, että jos nyt kuitenkin vaan se ISTUKKA... Oli raukka jännityksestä niin sekaisin ;-)
Vähän ennen laskettua aikaa olin mieheni kanssa saunassa. Toisessa tississä oli iso verisuoni pinnalla ja mieheni kysyi tuijotettuaan sitä " onko tuo se maitorauhanen?" :)
Synnytyssalissa ollessamme hän istuikin melkein koko ajan vessanpöntöllä. Sieltä selviydyttyään ja minun siirtyessä sängylle, hän ei sanonut sanaakaan koko aikana (1 h 15 min!) kun kärsein hemmetinmoisista kivuista. Ojensi vaan kiltisti kätensä, että sain sitä puristaa -pahvisen kaarimaljan lisäksi! Kun kätilö kysyi lapsen synnyttyä, leikkaako isä napanuoran, mies siihen " jaa mää vai?" :)
Niin... ja odotusaikana kysyin mieheltäni, että kai hän tulee synnytykseen mukaan. Hetken siinä siippa mietti... " en oikein tiedä, kun Jarinkin muija haukkui sen pystyyn synnytyksessä!" Raukka-parka pelkäsi oikeasti, että mäkin sanon sille jotain tosi kamalaa ja ei haluaisi sen takia tulla :) No, tuli kuitenkin.
Lasketusta ajasta oli jo pari viikkoa yli, kunnes tuli tilanne lähteä sairaalaan. Mikään hätätilanne ei ollut kyseessä, vaan suht koht rauhallisina tarkisteltiin onko kaikki mukana. Mies kysyi: " Onko mulle uikkarit?" Minä:" ???" . Mies: " No, kun mä tulen sinne altaaseen sun kanssa." Ei meinannut naurusta tulla loppua. Ei otettu miehelle uikkareita, vaikkei oikein ymmärtänytkään miksei pääsisi mukaan pulikoimaan. No, enpä päässyt itsekään, sen verran oli tukalat oltavat.
Lasketusta ajasta oli pari viikkoa kulunut, kun tuli aika lähteä sairaalaan. Mikään hätätilanne ei ollut kyseessä, ja siinä suht koht rauhallisina tarkisteltiin onko kaikki mukana. Mies kysyi: " Onko mulle uikkarit?" Minä: " ???" Mies: " No, kun mä tulen sun kanssa sinne altaaseen." Ei meinannut nauru loppua. Ei otettu miehelle uikkareita mukaan. Enkä päässyt itsekään pulikoimaan, oli sen verran tukalat oltavat.
wilmu:
Mies kysyi: " Onko mulle uikkarit?" Minä: " ???" Mies: " No, kun mä tulen sun kanssa sinne altaaseen."
Kuinka pojan synnytyksessä (01) kätilö teki tutkimuksen ja sanoi että " kohta voit ponnistaa, pää tuntuu täällä ihan kokonaan" tms. Mies siihen että " tuntuuko hiuksia?" Kätilö sanoi että " ei ne ainakaan kovin tuuheat ole" . mies teki lisäkysymyksen " minkä väriset ne on?" Sehän se onkin se pääasia, että minkälaiset hiukset vauvalla on...
Aikamoinen luku-urakka tossa oli, monena päivänä oon noita juttuja lukenut... Nostan ylös, että muutkin saa nauraa... On ne miehet kyllä aika vekkuleita! Lisää juttuja tänne vaan! Miten se kirja muuten edistyy??
ihmetteli kätilölle miksi leikkaussalilampuissa on aina neljälamppua.. ja nappas kuvankin kun vastaanotto huoneessa jossa makasin käyrällä oli kärryt jossa " nopeusmittarit" , no kyllä se vähän minuakin hymyilytti siinä kun mies sano niistä :)
Mies käyttäytyi mallikelpoisesti, ei tule mitään hassuja kommentteja mieleen mutta oma touhuni naurattaa vieläkin.
Menimme kontrollikäynnille äitiyspolille reilu viikko ennen laskettua aikaa. Lääkäri totesi, että taidetaan kyllä käynnistää synnytys tänään. Mä ihan kauhuissani itkua vääntämään, että eihän mulla ole edes mitään tavaroita mukana (eikä edes kotona pakattuna...) Siitä sitten hyppäsin tutkimuspöydältä alas ja aloin miehelle luetella mitä kaikkea lähtee kotoa hakemaan, pyysin hoitajalta kynän ja paperiakin, kun en ollenkaan luota miehen muistiin. Jossain vaiheessa hoitaja sanoi ystävällisesti että laita kuule housut jalkaan ja menette vaikka tonne aulaan rauhassa miettimään.
Mahdoinpa olla näky siinä paniikissa pylly paljaana tavaratilausta tekemässä... Ja mikään kiire tavaroiden kanssa ei kyllä ollutkaan, vauva syntyi vasta seuraavana iltana.
Pakko oli lukea jokaikinen! Kannanpa vielä omankin korteni tähän kekoon:
Mieheni on todella solidaarinen ja empaattinen ihminen, mikä näkyi myös esikoisen synnytyksessä. Hän kertoi jälkeen päin, että joka kerta, kun kätilö oli käskenyt minua ponnistamaan, hän oli huomannut pykistävänsä ja ähkivänsä naama punaisena!
Sama linja tuntuu jatkuvan nyt kolmannellakin kerralla. Tein raskaustestin yksin ollessani ja soitin saman tien kertoakseni, että hänestä on taas tulossa isä. Mies oli tiedon saadessaan kaupan kassajonossa ja totesi puhelun loputtua autuaan näköisenä kassaneidille: " Minä olen raskaana." Kun tyttö näytti hieman hämmentyneeltä, mies lisäsi: " No, vaimo kyllä kovasti auttaa..."
Isi oli niin täysillä synnytyksessä mukana että kun minä ponnistin pää punasena niin lastenhoitaja sanoi miehelleni että muistaahan se isäkin välillä hengittää:) Pidätteli kai hengitystä ja ponnisteli mukanani.
Mun mies sanoi kanssa, kun oltiin synnytyssaliin menossa klo 12, että koita ehtiä kuudeksi kun alkaa se suomi-ruotsi lätkämatsi! Silloin ei naurattanut, mutta nyt sitä voi sitten sopivissa tilanteissa kertoa. Lapsi kun syntyi 17:38.
Toinen homma; oltiin lapsivuodeosastolla perhehuoneessa niin mies hiippaili siellä käytävillä niissä naisten kylpytakeissa vaikka kuinka yritin kieltää sitä...
oltiin jotenkin molemmat hepulissa kun mulla oli jo viikkoja 38 ja koko odotusta kestänyt niiiin kauan ja väsymys pukkasi päälle...No, kätilö sanoi jossain vaiheessa kierrosta että ilmoittakaa sitten synnyttämään tullessa jos teillä on jotakin erityistoiveita ruuan suhteen. Mies kuiskasi minulle siihen ' tarjotaanko täällä sisäfilettä ja kermaperunoita?' ja minä ollessani odotuksen väsymyksessä purskahdin nauramaan ja kyllä nolotti!
Puolitoista viikkoa ennen synnytystä oltiin ' väärän hälytyksen' reissulla. Minut laitettiin ensin käyriin tutkimushuoneessa ja mies halusi kuulla paremmin vauvan sydänääniä ja kurotti laitteen volyyminappulaa..tuloksella että kompastui johtoon joka irtosi masiinasta ja sammui koko hökötys. Mies sitten äkkiä kytkemään piuhaa takaisin samalla hetkellä kun kätilö tuli ovesta sisään =) Oli ensin ihan pokerinaamaa mutta piti sitten kätilölle tunnustaa että ei tapahtunut sydänäänissä mitään dramaattista laskua, vain sähköt olivat poikki hetkisen aikaa...=)
Ihan oikealla vauvanhakureissulla vajaat 3 vkoa sitten ei mitään kummallisempaa tapahtunut, mies oli vaan pettynyt kun ei saanut ilokaasua tällä kertaa -mulla oli epiduraali ja se auttoi niin hyvin ettei tarvinnut hönkiä mitään muuta. Mulle kyllä kävi niin että kun olin avautumisvaiheessa ammeessa lillumassa ja mies isien huoneessa pikku tirsoilla, meidän cd-levy jäi jumiin ja juuri silloin mulla oli tietenkin supistus enkä päässyt ammeesta ylös. Mahtoivat huoneen ohi kulkijat ajatella että onpas erikoista jumputusta tuolla pariskunnalla...sikäli mikäli musa kuului suljetun oven takaa käytävään.
t.tuuli72 ja neiti 2,5vkoa
Vallan mainiota yöluettavaa, kun ei pääse ajoissa nukkumaan.. Muutama ilta näissä vierähtikin.. Nyt vain nostetaan, mahdollisesti tulevan isukin törttöilysitä kirjoitetaan vasta tulevaisuudessa, esikoisemme LA kun on 30.12..
Heräsin kahdeksan aikaan keskiviikkoaamuna supistuksiin ja niitä tuli n. 15 min. välein. Ei siis mitään hätää vielä, eikä koko päivänäkään vaikka kokoajan supisteli. Mies tuli takaisin kotiin ja tilattiin pitsaa. Tuli ilta ja mies meni nukkumaan. Koko pävä oli siis supistellut, ilta kuuden jälkeen jo vähän napakammin. Valvoin koko yön ja välillä soitin Jorviin että voiskos tulla jo. Aamuviideltä sitten menin herättämään miehen (supisteli parin minsan välein mutta ei nyt kauhean kipeästi) jonka ensimmäiset kommentit oli " Ootko nyt ihan varma" ja " Laittaisitko kahvinkeittimen päälle" . Laitoin kavit tulemaan ja sillä aikaa kun mies joi kahvinsa mä petasin sängyn ja pakkasin tavaroita (ja kyllä, soitin myös taksin itse). Lähtiessä mies otti vielä työavaimensa mukaan...
Jorvissa pääsin ammeseen ja kun siellä oli niin rauhallista olla niin mies sitten nukahti korituoliin! Yritin välillä viskoa vettä päälle, mutta ei mitään reaktioa... Kahdeksan aikaan siirryttiin synnytyssaliin ja siinävaiheessa oli pakko sanoa miehelle että et kyllä töihin enää mene. Poika syntyi vasta kuuden aikaan illalla ja siinä välissä mies nukkui useammankin kerran ja kävi hakemassa itsellensä kanttiinista limua ja syötävää. Suoraan sanoen mun mielestä sillä näytti olevan tylsää, mutta ei vaan kehdannut sanoa sitä (onneksi).
Pahin oli kuitenkin perhehuoneessa yöllä kun olin melkoisen poikki pitkästä synnytyksestä ja hoitajat tulivat vauvan itkun kuullessaan näyttämään vaipanvaihtoa sun muuta. Mä tietty tikkana ylös hoitamaan, mutta hoitsut käskivät jatkaa unia ja mä jouduin tönimään, tuuppimaan, kutittamaan, käskemään ja komentamaan miestä hoitamaan vauvaa joka ei ollut edes herännyt vaikka huoneessa oli valot jo päällä, itkevä vauva ja kaksi hoitajaa. Että nolotti!
Synnytys käynnistettiin yliaikaisuuden ja lapsiveden olemattomuuden vuoksi. Synnytys käynnistyi aika ripeästi ja kun olin neljä senttiä auki, kätilö laittoi vauvan päähän anturin sydänäänten seurantaa varten. Ne viimeiset vähätkin lapsivedet meni tietysti siinä vaiheessa. Jonkin ajan kuluttua pyysin epiduraalin ja sitä laitettaessa alkoi kovasti ponnistuttaa. Huusin ilokaasunaamariin, että ponnistuttaa ja että nyt tuli lapsivettäkin (jota ei siis enää ollut) ihan kamalasti. Supistuksen mentyä ohi, sanoin huojentuneena: " Eikun sehän olikin vaan paskaa." Mies hörähti. Ja kun oli kai siinä tilassa pakko sanoa ääneen kaikki, mitä mieleen juolahti, jatkoin: " Joskus sanotaan, ettei tästä tuu lasta eikä paskaa, mutta nyt tuli molemmat."
Mitä ilmeisimmin olin ollut peräruiskeen kanssa liian varovainen. Aiemmassa synnytyksessä minulle vaan annettiin värkit ja tein homman itsekseni vessassa, mutta nyt hoitaja valutti veden suoleen. Makasin kyljelläni penkillä, ja arastellen sanoin veden veden jo riittävän. Pelkäsin, että lörähtää siihen pöydälle kaikki, jos odotan liian kauan. Koitin ottaa sitten vielä pöntöllä uuden satsin, että kaikkki varmasti tulisi ulos, mutta ilmeisesti se systeemi ei toiminut...
Enpä sitten muuten ehtinyt kauaa nauttia siitä epiduraalin avusta, sillä heti laittamisen jälkeen sain alkaa ponnistaa: olin auennut laittamisen aikana viisi senttiä.
Oltiin menossa naapuri kaupunkiin synnyttämään ja oli talvi ja kauhea sumu...no siinä oli sitten hyvin hiljainen liikenne,hätinä pari rekkaa tuli vastaan koko matkalla. Jouduimme sitten pysähtymään liikenne valoihin.Aikamme odotettua ei mistään näkynyt edes tulevan autoja,kun yhtäkkiä vasemmalta juoksi liikenne valojen läpi iso rusakko! tämän jälkeen valot vaihtui ja matka jatkui kohti sairaalaa..
Taisi olla arvovaltainen jänö!