Älyttömintä mitä mies on sanonut/tehnyt synnytyksessä?
Meillä mies tiesi joutuvansa tämän ketjun jatkoksi jos möläyttäisi jotain, joten osasi sitten olla ihan ihmisiksi. -AInakin melkein.
Kertoi kuitenkin jälkeenpäin, että silloin kun kätilö antoi hänelle märän rätin ja käski pyyhkiä sillä otsaani, tuli hänelle elävästi mieleen joku Rocky-leffan nyrkkeilykohtaus. Hän näki itsensä nyrkkeilykehän kulmauksessa pyyhkimässä hikeä nyrkkeilijän otsalta. :-) Oli ehkä ihan viisasta jättää sanomatta tuota siellä synnytyssalissa. En haluaisi itseäni verrattavan Rockyyn, vaikka se synnytys aika matsi tietysti onkin. Ei olis välttämättä huumorintaju siinä paikassa riittänyt, vaikka kätilön sanoin olinkin erittäin rauhallinen synnyttäjä. Taisin minä yhden perhanan suustani päästää... :-)
Toinen vähän huvittava juttu oli kun meillä vaihtui kätilö kesken ponnistusvaiheen. Ensimmäisellä kätilöllä oli ilmeisesti aikas kiire johonkin kun ei kerennyt enää sitä viimeistä kahtakymmentä minuuttia olla paikalla. Minä sitten pojan synnyttyä kysymään uudelta kätilöltä, että "anteeksi, mutta mikäs sinun nimesi taas olikaan? Ei jäänyt mieleen kun äsken itsesi esittelit."
Siru-Sofia
Kommentit (730)
Esikoisen syntymästä on jo kyllä aikaa 9 kk ja risat, mutta muistan kuin eilisen päivän.. Vedet tuli yöllä klo 12 ja lähdin sairaalaan ambulanssilla, koska pikkumies oli perätilassa. Noo, ambulanssikuskit oli tosi mukavia, ja muistelivat siinä matkalla jotain niiden keikkaa synnärille, kun kätilö oli tullut vastaan ovelle ja tiedustellut synnyttäjältä, että milläs asioilla tänne oikeen tullaan.. Noo, niinhän siinä sitten kävi, että se sama täti oli vastassa meikäläistäkin, ja kysy notta että milläs asioilla tänne luulet olevas tulossa ja vielä ambulanssilla! Johon meikä ensisynnyttäjänä piipersi, että synnyttämään perätilalasta.. Eikun shoppaileen!!! Samaiselta kätilöltä tiedustelin, että saako isä yöpyä salien läheisyydessä, kun matkaakin kotiin oli tunnin verran eikä tiedetty oikeen että mitä tulee tapahtumaan ja koska. Siihen kätilö vastasi, että saa yöpyä samassa huoneessa, jos ei häiritse äitiä! Eikö isän nimen omaan pitäisi olla mukana tukemassa äitiä?! Noo, kun päästiin huoneeseen, ja piti koettaa nukkua, niin ainoa joka sai heti unen päästä kiinni oli isäntä, joka kuorsas koko yön viereisessä sängyssä, kun meikä vahti kelloa polttojen välillä..
Kun sitten vihdoin jossain vaiheessa seuraavaa aamupäivää oltiin jo salissa, niin isäntä kovana kahvinjuojana alkoi kyselemään mahdollisuutta kahvinkeittoon kesken ponnistusten! Lääkäri vain totesi,että tuskin kannattaa lähteä tässä vaiheessa tai homma on ohi kun herra on saanut kahvintarpeensa tyydytettyä..
Ja vielä on jäänyt kätilönkin toteamus mieleen, kun tenava piti sittenkin saada sektiolla ulos ja meikää alettiin valmisteleen leikkaukseen. Kätilö kaatoi kannusta vettä puhdistaakseen alapäätä ja kaltatakseen leikkauskohdan lähettyviltä karvoja ja totesi että ; sähän oletkin ihan aito punapää!! Meikällä on punertava tukka... Että silleen! Sillon ei kyllä naurattanut, mutta nyt jo vähän..
yyyylös päin ja uusia toilailuja odottamaan :)
Olimme kolmatta lastamme synnyttämässä ja kivut alkoivat olla sietämättömät, joten halusin epiduraalin. Nukutuslääkäriä odotellessa hengittelin ilokaasua ja lääkärin tulo tuntui kestävän ikuisuuden. Siinä minua tervehdittyään (en tuntisi miestä vaikka olisi heti seuraavana päivänä vastaan tullut, niin sekaisin olin kaasusta sit siinä vaiheessa) alkoi miehen kanssa jutustella ja kuinka ollakaan kävi ilmi, että olivat saman kylän poikia. Jo alettiin tivata tuttujen kuulumisia ja selvittää kuka asuu missä ja tätä kesti melkoisen tovin, kunnes minä sain hetkeksi irroitettua ilokaasunaamarista ja karjaistua että " piikki!" . Puhe loppui siihen, minä sain piikin ja ah, hetken kuluttua taivas aukeni.
Esikoista odottaessamme kävimme valmennusryhmän kanssa synnärillä ja synnytyssalissa oli pöydällä iso levyllinen lasisia koeputkia. Mies kuiskasi minulle, että varmaan rikkoo jotain synnytyksessä jos on tollasia pöydillä esillä. Ja eikös vaan sitten synnytyksessä, kun minua valmisteltiin hätäsektioon ja eräs hoitajista pyysi miestäni antamaan tyynyn viereiseltä pediltä, hän veti tyynyllä koko levyllisen koeputkia (onneksi tyhjiä) lattialle.
Mies oli aika vakavana ja hiljaa koko sairaalassaoloajan. Muutamia mielenkiintoisia kommentteja lukuunottamatta. Perhehuoneessa supistusten kovenemista odotellen mies makaili sängyllä ja sanoi, " on se hyvä, että täällä on sänky, ku tää odotteleminen on kaikista kurjinta" , itse istuin johdoissa kiikkustuolissa kipeän supistuksen kourissa. Synnytyssalissa hengittelin ilokaasua pari tuntia kunnes supistukset oksitosiinin ansiosta rupesi ottamaan jo kunnolla kipeää, ja kätilö tilasi epiduraalin. Noh, muuten ihan kiva, mutta sen anestesialääkärin tulo kesti kyllä siinä vaiheessa vähän liian kauan....tarpeeksi kauan kun siinä kyljellä maatessa naamari naamassa hengitysten välissä kirosin miehelle, " nyt saatanan äkkiä se helvetin piikki tänne, on se vittua kun se kestää" , ja taas hengiteltiin. Mies siihen totesi ettei täällä saa kirota. Siinä vaiheessa oli hyvä ettei ollut mitään kättä pitempää ulottuvilla ja olin hieman tokkurassa. Sain kuitenkin sen paidan hieman venymään :)
mies seurasi " silmä kovana" monitorin näyttöä, että koska supistus tulee.Sitten suureen ääneen ilmoitti, että nyt taas nousee...jostain syystä tiesin sen itsekin...Kun tätä oli jatkunut jonkin aikaa, karjaisin että naama umpeen, jos ei mitään järkevää saa suustaan ulos.
No kun tästä päästiin.Niin ukko rupesi lukemaan Aku Ankkoja.Aikansa luettuaan rupesi valittaan miten tylsää synnyttäminen on.Hivenen kiehahti ja totesin että tervetuloa tähän sängylle kärvisteleen, ei kuule ole tylsää!!
Vauva sitten putkahti maailmaan ja saatiin aamiaista.Mies tyytyväisenä mussutti leipäänsä ja kehui miten helppo homma oli.Aamiainenkin oli niin hyvää, että miksen minä koskaan tee kotona niin hyviä voileipiä.No taas hivenen kiehahti ja ukkokin tajusi mitä möläytti..;)
En ole itse vielä päässyt synnyttämään ja kuulemaan ukkokultani kommentteja, mut tuli tuossa lukiessani mieleen, kun oma mieheni ensimmäisessä neuvolassa lasketun ajan kuultuaan tutesi, että " ethän sä nyt silloin voi synnyttää, silloin on Jyväskylän suurajot! Eihän nyt ralleja voi väliin jättää, eikö sitä voisi siirtää tai onko hänen ihan pakko tulla synnytykseen?" Totesin vaan hammasta purren, et jos sattuu käymään niin et vauva syntyy rallien aikana, niin herran on parasta olla paikalla... Jotain yritti vielä mutista, mut hiljeni kummasti suht äkäisen mulkaisun jälkeen... Neuvolatädillä oli pokassa pitelemistä. :)
Toinen hupaisa tapaus oli 3D-ultrassa, kun mies rupesi, insinööriopiskelija kun on, kyselemään niistä laitteista. Sai sitten lääkärinkin innostumaan laitteiden esittelystä niin että jäi kuvaamiset ihan kokonaan. Kun sitten yritin varovaisesti muistuttaa olemassa olostani ja käynnin tarkoituksesta, niin mies tokaisi että " mitä sitä nyt enää kuvaamaan, johan se nähtiin, että siellä vauva on?" Tosin kyllä tajusi lauseensa samantien ja alkoi paikkailemaan tilannetta... Tuli sentään kuvattua yhteensä melkein puoli tuntia videolle pikkuista, vaikka video keskeytyykin puolessa välissä... :) Lääkärikin oli kieltämättä hivenen nolo tajuttuaan mokansa... ;)
Sillä hetkellä ei pahemmin ole hymyilyttänyt, mut jälkeen päin kyllä senkin edestä. Saa nähdä miten synnytyssalissa käy... :)
~Tintu ja Justiina 21+4
Meillä mies oli lähetetty kotiin ja minä olin jäänyt osastolle. Kun synnytys käynnistyi, soitin miehelle, että lähtee tulemaan. Minut siirrettiin synnytysosastolle ja pyysin lupaa hetken kävellä ja meninkin miestä aulaan vastaan (oli yö). Kun mies tuli, tuli minulle samaan aikaan paha supistus ja olin lattialla polvillani. Silloin mies menee kysymään mitä me täällä tehdään? Oli pakko sanoa, että me synnytetään... Taisi siinä muutama kirosanakin päästä. Kyllä olisi tehnyt mieli jollain heittää jos olisi voinut. Poika syntyi tästä n. kolmen tunnin kuluttua. Eli ei mikään tutustumiskäynti ;) Myöhemmin kyllä selitteli kysyneensä sen takia kun oli ihmetellyt että olin vastassa.
Totta Tosiaan näistä voisi kirjan julkaista! Tuumasta toimeen, eli kokoan materiaalia lisää myös isiltä ja hoitohenkilökunnalta, mutta että näistä joku tarina päätyisi mukaan (toivottavaa oisi että kaikki) Niin tarvitsen siihen kirjoittajan luvan! Eli meilaatko minulle juttusi numeron, ja nimimerkkisi osoitteeseen tiina.tiina@luukku.com. Kun alkuun päästään, käyn säännöllisesti ilmoittelemassa kuinka menee! =)
tiina.tiina@luukku.com
Esikoista oltiin oltu synnyttämässä aamuyöstä iltapäivään. Noin kahden maissa kätilö sanoi miehelleni, että tämä voisi käydä vaikka syömässä kun hänellä itsellään olisi mahdollisuus jäädä luokseni. (Tuolloin oli vihdoin saatu avautuminen tipan avustuksella kunnolla käyntiin.) Mieheni kuitenkin ilmoitti lähtevänsä neljältä kun siihen asti oli parkkiaikaa maksettu. (Poika syntyi klo 16.17.) Poistui kuitenkin lähes välittömästi Hesburgerille, näki kai jo meikäläisen ja varmasti kätilönkin naamasta että parempi olisi totella. Puolustukseksi miehelleni sanottakoon että hän keskusteli kätilön kanssa suomeksi ja ei ehkä ymmärtänyt ihan kaikkea, koska oli siinä vaiheessa asunut täällä vasta vajaat kolme vuotta.
Ehkä tunti synnytyksen jälkeen kultaseni sitten ilmoitti minulle että vatsa jäi sen verran suureksi että pitää ruveta jumppaamaan. Onneksi pidin toteamusta tuossa vaiheessa vitsinä. Myöhemmin on itse tunnustanut olleensa tosissaan. Tajusi onneksi mokansa ja jaksoi seuraavien viikkojen aikana ihastella miten ympärysmitta joka päivä pienenee.
Synnytyksen aikana mies oli ihana ja auttoi todella paljon. Siinä sitten ponnistuksen alettua ehdotti jos vielä lähtisi keittämään kahvia, kun pääsi loppumaan edelliset. Siihen sitten parkaisin ettet kyllä lähde mihinkään! Kättilöäkin hymyilitti..
No kun vauva oli onnellisesti ulkona ja masuni päällä ja istukka syntynyt, esitteli kätilö meille sikiökalvoja. Mieheni sitten siinä tiedusteli että onkos toi se kohtu. Kyllä oli kätilön ilme näkemisen arvoinen....
mutta ensimmäisellä neuvolakäynnillä välillä teki mieli tukki ukon turpa. jutteli terkkarille (se kun sattu olemaan myös mies, ja suunnillen saman ikäinen) niitä näitä ja kaalinpäitä. eli sellaisia jotka ei edes liittynyt asiaan ollenkaan, siis ei edes vauvaan. ja jos mieheltä kysyttiin jotain mihin olisi oinut vastata joo tai ei, ni eikös sieltä tule yksityiskohtaiset sepostukset asiasta. paras oli kun terkkari alko kirjoitamaan äitiyskorttia ja sanoi että kyselkää vaan samalla jos on jotain kysyttävää että hän koittaa vastata. ni miepä yhtäkkikiä kysy että höylälläkö sä noi vedät. hetken meni miettiä että mistä se puhuu kunnes tajuttiin että hiuksista. terkkari kun oli kanssa ajanut ittensä kaljuksi kuten oma miehenikin :) siinä ne sitten rupatteli pään ajelusta aikansa :) ja insinöörinä piti tietenkin udella laitteiden toiminnat ja muut. saas nähä kuinka monen laitteen toiminnan opin sitten synnytyksessä...
Poikaa synnyttelimme tasan puoli vuotta sitten,ja se oli hikinen ja pitkä urakka.Epäsäännöllisten supistusten kanssa olin kärvistellyt kotona reilun vuorokauden,ja synnytyssalissakin olimme olleet jo kahdeksan tuntia kun rupesi ponnistuttamaan aivan kamalasti.Mies oli kipeä ja nukkui vieressä sohvalla,ja sattuu vielä omaamaan todella kärsimättömän mielenlaadun....
Odottaminen oli siis käynyt kovasti hermoille. Minä rupesin karjumaan että " nouse ylös,nyt se syntyy!!!!" . Ukkokulta nousee ylös ja sanoo:" mitä ihmettä sä mesoat" ja tepsuttaa tyynen rauhallisena vessaan. En saanut tuossa vaiheessa suustani ulos mitään,ajattelin että kyllä se kohta tajuaa kunhan kunnolla herää. Mutta ei,vessasta tultuaan oikaisee tyytyväisenä takaisin sohvalle!!!!Taas alkoi ponnistuttamaan ja minä taas huutamaan että nyt se tulee,apua....hetken aikaa ihmeteltyään alkoi viimein ymmärtää että odottelu olisi pian ohi. No,poika syntyi n.30min.päästä, ja kun minut oli ommeltu,poika syönyt ensimmäistä kertaa ja me miehen kanssa nautittu aamupalaa,nousin varovasti sängyltä. Ihastelin juuri mielessäni pienen ja litteän näköistä mahaani,kun ukko huudahtaa: " ONPA ISO MAHA! Vieläkö sieltä tulee toinen...?" Ei oikein vitsi uponnut....
yöllä(kun oli supistellut jonkin aikaa säännöllisesti ja tosi kipeesti) kun aloin herättää miestä, et nyt pitäis mennä synnärille, niin mies sano et joo-joo ja kääns kylkee. En tienny itkeekö vai nauraa. Onneks se kuitenkin sit heräs siitä. :)
Piti tulla jatkaamaan lukemista nyt päivällä, kun yöllä en jaksanut lukea loppuun. Ja tietty lisäämään oma surkuhupaisa kokemukseni kertomusten jatkoksi.
Lasketunajan lähestyessä, kun yöllä nousi vessaan, juomaan yms. mies monesti pomppasi kuin aropupu sängystä ja joskus ryntäsi jopa eteiseen saakka. Minä tietty kysymään, että minne matka? Vastaus: no sairaalaan tietysti. Hetken aina kesti ennen kuin sain unen pöpperöisen miehen tajuamaan, että voi mennä takaisin sänkyyn aivan rauhassa.
Jouduin sairaalaan aikaisemmin joten kotonta lähtöä ei tullutkaan. Lääkäri päätti käynnistää synnytyksen ja minä soittamaan miehelle, että ala tulla, nyt me vie mua jo synnytys saliin.
Matkaa sairaalaan oli 60km.
Ja tietysti tälle pätkälle oli kyseisenä aamuna saapuneet myös asfaltoijat. Miehellä meinas hihat palaa jonottaessa...
Mies saapui OK synnytyssaliin, minä olin siellä jo piuhoja täynnä. Vain oksitosiini tippa puuttui, kun kätilö tulikin takaisin ja sanoi, että on niin hankalia tapauksia naapurihuoneissa, että käynnistetäänkin huomenna.
Niinpä menimme jäätelölle kahvioon ja paluumatkalla kaaduin, niin että polvilumpio meni pois paikoiltaan!!!
Seuraavana päivänä kätilöt tuumasivat, että ois pitänyt sittenkin käynnistää eilen, sillä nyt jouduin synnyttämään toinen jalka suorana ja miehen piti kannattaa jalkaani ponnistusvaiheessa ilmassa.
Hienosti hän siitä suoriutui ja sai kätilöltäkin kehuja, ettei moni mies olis pystynyt moiseen suoritukseen. Kun kerran mies siellä jalkopäässä joutui seisomaan kätilö tarkistutti työnjälkensä miehelläni ja kysyi vieläkö laitan lisää tikkejä?
Joten ei mitään hassua sanottu, mutta kuitenkin.... joku kyseli puolestaan mitä hassua äidit on synnytyssalissa sanoneet. No, minä epiduraalin vaikutuksesta nukuin niin autuaasti, että kuorsasin. Miehellä ja kätilöllä oli ollut hauskaa.
otti vaan kyllä itselleen melkoisen läjän eväitä mukaan, kun ajatteli että siellä menee monta päivää.. no olisihan niin tietty voinut käydä, mut 4 tunnin päästä sairaalaan menosta poika syntyi. :)
Mun kaverille taas kävi niin, että hänellä oli melkoiset supistelut meneillään ja sairaalaan olisi pitänyt lähteä, niin hänen miehensä siinä ensin laittautui, pesi hiukset ja föönaili niitä samalla kun kaverini oli jo kontillaan eteisen lattialla ja huuteli, että nyt pitäisi mennä. Ni mies vaan tuumas, et ei tässä mitään kiirettä ole, kumminkin laittavat meidät vielä takaisin... Niinpä! Heidän tyttö syntyi 2 tuntia siitä kun sinne sairaalaan pääsivät.. =D
Ekassa synnytyksessä nelisen vuotta sitten mies ei pahemmin pöhköillyt, mitä nyt testaili ajankulukseen kaikkia apuvälineitä: synnytysjakkaraa, katosta roikkunutta köyttä (jossa saa ilmeisesti riippua synnytystuskissa???), vesisänkyä, jumppapalloa... kylpyyn ei sentään mennyt.
Toisessa synnytyksessä mies testasi sitten ilokaasua. Itse en siitä pahemmin välittänyt, kivuissa kärvistellessä siitä imeminen vain ärsytti. Mies innostui kuitenkin aineesta ja oli välillä todella " kaasussa" . Aina kun kätilö häipyi huoneesta, hän nappasi letkun ja vetäisi pienet kännit. Jutut oli sitten tietysti sen mukaisia. Minua ei jaksanut kauheasti naurattaa, mutta itse hän hohotteli kovaan ääneen vitseilleen. Kun kätilö taas tuli takaisin saliin, letku äkkiä paikoilleen. Sitten hän istui ovelan näköisenä ja odotti että kätilö taas lähtisi. Meinasin jo anella kätilöltä, että ei jättäisi minua yksin sen hullun kanssa... No, loppurutistuksessa mies oli ihan selvinpäin ja hienona tukena. Kaiken kaikkiaan oli kiva että mies oli mukana, ei ainakaan ollut tylsää.
Esikoista synnytettiin pitkään ja hartaasti, käynnistettiin ja lopetettiin, käynnistettiin ja lopetettin, kunnes sitten päädyttiin sektioon.
Kuopuksen kanssa uhkasi jo käydä samalla tavalla. Oltiin miehen kanssa " jäähyllä" pihalla, minä tippatelineeni ja valtavan vatsani kanssa. Annoin puhelimessa väliaikatietoja äidilleni tyyliin " ei tästä taaskaan tule lasta, ei paskaa" ... mutta tälläinen rehellinen ja pikkutarkka ihminen kun olen, niin korjasin sitten, että " tai no, paska on tullut jo kaksi kertaa" .
Kuopus syntyi sitten seuraavana aamuna sektiolla =)
synnytin ihanan tytön. Mies oli synnyksessä mukana alusta loppuun ja oli aivan ihana, ei käyttäytynyt mitenkään " sopimattomasti" eikä tehnyt mitään typerää. Olin nimittäin ahkerasti lukenut näitä juttuja ennen synnytystä ja pyytänyt että mies lupaa ettei sitten tee/sano mitään näistä.
Mutta yks hauska ja mieleenpainuva juttu oli: kun tyttö oli syntynyt ja minä kyselin synymäaikaa vastasi kätilö, että klo 3.47 ja mies siihen sitten tokaisi, että sehän on se pikkukakkosen postilokero! Jos siis tiedätte/muistatte pikkukakkosen osoitelaulun.
Varsinaisen synnytys sujui ilman suurempia kommelluksia, mutta vieläkin alkaa hymyilyttämään meidän sairaalaan lähtö. Kävi nimittäin niin, että synnytys käynnistyi yöllä ja siinä sitten piti vielä pakkailla vähän tavaroita. Tai mies pakkasi ohjeitteni mukaan, joita pihisin supistusten välillä (eipä olisi kannattanut pakata etukäteen, ei... :). Lopuksi hän sitten vielä laittoi oma-aloitteisesti mukaan kaksi vesipulloa. Ihan oli pakko minun kysyä, että mitä sinä noilla. Johon hän, että on jotain juotavaa sitten siellä sairaalassa. Niinpä... eihän siellä sairaalassa nykyäänkään vesi tule juosten huoneisiin ;) Taisi olla vähän täpinöissään :)
Olin supistellut tosi kipeesti jo jonkin aikaa ja ponnistanutkin pää punaisena. Synnytys oli kaiken kaikkiaan kestänyt jo 17 tuntia kaikkine odotteluineen, kun mies sanoi klo 20.20:" Sieltä alkais kymmenen minuutin päästä uutiset..." (Synnytyshuoneessa oli telkkari.) No, ihan niihin uutisiin ei ehditty, vauva syntyi klo 21. Minä ymmärsin vitsin, kätilöstä en ole ihan varma...