Jahas, taidettiin sit aiheuttaa (ainakin av:n mukaan) lapsillemme traumoja...

ovat hieman eri asioita..Ei se lapsi siitä viikon erosta traumatisoidu, etenkään jos mummo on ennalta tuttu. Matka on tehty, älä sitä enää mieti.

Vanhemmat ovat iät ja ajat selitelleet, että ei lapset välitä heidän

-alkoholinkäytöstään

-riidoistaan

-poissaoloistaan

-piiskaamisesta

Näistä lapsista tulee joko selviytyjiä tai sitten he masentuvat. Mutta samalla tavalla ne selviytyjätkin ovat rikki sisimmästään.

Olkaa ylpeitä selviytyjälapsistanne. He selvisivät kuitenkin, vaikka kohtelitte heitä välinpitämättömästi.

mitä tuo haittaa ja mitä ymmärtämistä tässä on. Jokainen tavallaan. Kellä on oikeus sanoa mikä on oikea tapa, kun on kyse kahden ihmisen parisuhteesta. T. naimaton

Mää en ihan oikeesti ymmärrä tätä nykyajan systeemiä. Käväistään maha pystyssä salaa maistraatissa. Sitten viiden vuoden päästä haetaan siunaus ja pidetään häät, että saadaan ne rakennekynnet ja saadaan käydä kampaajalla.

Sitten 10 vuoden päästä lähdetään ulkomaille ja leikitään, että se on häämatka, ettei se tuntuis niin tavalliselta ulkomaanmatkalta.

häiden jälkeen.

Mää en ihan oikeesti ymmärrä tätä nykyajan systeemiä. Käväistään maha pystyssä salaa maistraatissa. Sitten viiden vuoden päästä haetaan siunaus ja pidetään häät, että saadaan ne rakennekynnet ja saadaan käydä kampaajalla.

Sitten 10 vuoden päästä lähdetään ulkomaille ja leikitään, että se on häämatka, ettei se tuntuis niin tavalliselta ulkomaanmatkalta.

vain kahden ihmisen parisuhteesta, jos siinä pyörii jo lapsia, jotka pitää sitten dumpata jonnekin, kun leikitään että kyse on vain kahden ihmisen parisuhteesta, eikä viisihenkisestä perheestä.

Alice Miller kirjoitti jo kolme kymmentä vuotta sitten siitä, kuinka lapsen tunteen jätetään huomioimatta. Sitä ei vaan haluta tajuta, kun se ei palvele omaa etua.



Traumatisoituneita me ollaan täällä av:lla kuulkaa kaikki, halusitte te sitä myöntää tai ette. Ei kenenkään terveen tarvi täällä roikkua. Täällä roikutaan juuri hoitamassa sitä omaa traumaa, mikä se kullakin on. Oikea elämä on ihan muualla ja sitä täällä paetaan.



Lukekaa nyt vaikka parisuhdeongelmista täällä: ne kertovat omaa kieltään lapsuuden traumoista ja läheisriippuvuudesta. Ja ne ketkä kiivaimmin vakuuttaa etteivät ole traumatisoituneen, ovat juuri ne pahimmat. Häpeä on vain niin suuri, ettei sitä voi paljastaa.

myös aikuisena, eikä halua tunnustaa, että hänen paha olonsa johtuu vanhemmista. Ihminen kokee syyllisyydentunnetta ja häpeää jos tunnustaa, että vanhempien tempaukset satuttivat. Lapsi kokee itse olevansa syyllinen niihin ja siksi kieltää traumansa.

Siksi moni täälläkin huutaa, että hänkin on ollut hoidossa ja ei tunnu missään. Olen selviytynyt hyvin ja on mies ja hyvä palkka. Hyvin menee, vaikka vanhemmat teki sitä ja tätä.

Alice Miller kirjoitti jo kolme kymmentä vuotta sitten siitä, kuinka lapsen tunteen jätetään huomioimatta. Sitä ei vaan haluta tajuta, kun se ei palvele omaa etua.

Traumatisoituneita me ollaan täällä av:lla kuulkaa kaikki, halusitte te sitä myöntää tai ette. Ei kenenkään terveen tarvi täällä roikkua. Täällä roikutaan juuri hoitamassa sitä omaa traumaa, mikä se kullakin on. Oikea elämä on ihan muualla ja sitä täällä paetaan.

Lukekaa nyt vaikka parisuhdeongelmista täällä: ne kertovat omaa kieltään lapsuuden traumoista ja läheisriippuvuudesta. Ja ne ketkä kiivaimmin vakuuttaa etteivät ole traumatisoituneen, ovat juuri ne pahimmat. Häpeä on vain niin suuri, ettei sitä voi paljastaa.

Minulla sisko menee vieläkin pidemmälle ja on nyt nostanut äitimme sellaiselle palvontajalustalle.



En tiedä mistä malli on lähtöisin, mutta leikkii siis omaishoitajaa, jonka tämä "vanhus" passauttaa hengiltä.



Meillä on todella hirveä äiti, mutta nyt kaikki on kuin poispyyhkäisty. Minä en ole pitänyt häneen 30 vuoteen mitään yhteyttä. Etäisyys on ainoa keino elää omaa elämää.

jos olisinkin saanut olla mummolassa vaikka koko lapsuuteni. Kotona oli erittäin paha olla. Mummolassa sain hoivaa.

lapsia lähinnä hankalien tunteiden ilmaisulta - kun aikuinen ei kestä lapsen surua, ikävöintiä, vihaa jne, aikuinen ei suostu näkemään näitä tunteita lapsessaan vaan haluaa selittää ne mahdollisimman nopeasti pois.

Osa näistä "hankalia" tunteita kestämättömistä on ns. curling-vanhempia, jotka suojelevat lasta tietyissä asioissa, koska eivät kestä katsoa lapsen mielipahaa - koska se uhkaa jollain tapaa heidän omaa persoonaansa ja tuottaa ahdistusta.

Ja kuten jo aiemmin on puhuttu, asioiden toistumisesta suvussa, niin helposti käy vielä niin, että lasta hoitava mummo kertoo vanhemmille, ettei lapsi ikävöinyt yhtään, ihan vain ettei vanhemmille tulisi paha mieli häämatkallaan.

Loistavaa keskustelua aiheesta. Hyvä, että löytyy vielä paljon vanhempia, jotka antavat lastensa olla lapsia ja ymmärtävät lasten tunnetarpeita.

62

joka silottelee vanhemmille lapsensa ikävää. Silloin kun lapset olivat pieniä (siis muutaman kuukauden ikäisestä saakka) ja mummolassa yökylässä, mummi aina kertoi siskolleni, miten hurjan hyvin heillä meni ja lapset eivät itkeneet kuin vähän aluksi.



Minulle äitini aina välillä tilitti, miten raskasta lapsia oli hoitaa, kun ne herättivät itkullaan kymmenenkin kertaa yössä ja miten hankalaa päivisin lasten kanssa oli, kun ne niin itkivät. Mutta tällä siis ei ollut tekemistä lasten ikävän kanssa...hienosti meni!



Monilla 60-kymppisillä isovanhemmilla ei ole sietoa lapsen hädälle ja surulle, sillä he eivät ole itsekään saaneet tuntea sitä lapsena - pitää olla reipas ja pärjätä, olla KILTTI. Itkevä, tyytymätön lapsi ahdistaa!