Lue keskustelun säännöt.
Jahas, taidettiin sit aiheuttaa (ainakin av:n mukaan) lapsillemme traumoja...
18.04.2010 |
Lueskelin tuossa noita ketjuja, joissa kiistellään saako/voiko n. 1v jättää yökylään ja miten pitkäksi aikaa.
Me oltiin reilu 2kk sitten viikon pituisella häämatkalla, meidän lapset oli tuolloin 1v 1kk, 2,5v ja 4,5v. Lapset olivat minun vanhemmillani hoidossa.
Ei minulle ois tullut mieleenkään, että tuosta vois olla haittaa, koska molemmat isovanhemmat ovat lapsille tuttuja, koska ollaan tekemisissä paljon keskenämme. Minä olen itsekin ollut pienenä hoidossa kun vanhempani lomailivat ja ekan kerran olin ollut 11kk ikäisenä isovanhemmillani 5päivää. Myös myöhemmin noin kerran tai kaks vuodessa ja yleensä viikon verran. Minulle ainakaan noista ole mitään traumoja jäänyt. Me kyllä lomailimme perheenäkin, mutta vanhempani halusivat käydä kaksin lomalla kerran tai kaks vuodessa ja siitä asti kun muistan niin minusta oli kiva päästä aina tuollon mummolaan.
Kommentit (149)
Se voi vaikuttaa esimerkiksi stressivasteeseen - lapsen ja aikuisen verenpaine alkaa nousta pienemmistä ulkoisista stressitekijöistä kuin keskimäärin. Stressihormonieritys saattaa muuttua herkemmäksi, mikä vaikuttaa ihmisen fyysiseen terveyteen - flunssat iskevät herkemmin, vuosikymmenten kuluessa jotkin ikävät krooniset kansansairaudet, kuten sydän- ja verisuonitaudit.
Ero- ja hylkäämiskokemukset voivat aiheuttaa liiallista turvallisuushakuisuutta - se voi näkyä uskalluksen ja luottamuksen puutteena. Ei ehkä uskalla hakeutua kovin vaativaan koulutukseen tai ammattiin, vaan "tyytyy" vähempään. Ei ehkä pysty luottamaan täysin kanssaihmisten hyväntahtoisuuteen, tai tuntee itsensä tutussakin seurassa ulkopuoliseksi. Yhteenkuuluvuuden tunne ei ole kehittynyt siis kovin vahvaksi.
Lapsilla on erilaisia temperamentteja, joten kokemukset vaikuttavat eri tavoin lapsiin. Samoin jos ikäviä kokemuksia kertyy enemmänkin, muodostuu niistä riskitekijä lapsen kehitykselle.
Noin 40% suomalaisista lapsista on turvaton kiintymyssuhde - aika monella siis! Turvaton kiintymyssuhde vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin ja terveyteenkin, ei välttämättä patologisesti, mutta jossain määrin kuitenkin. Turvattoman kiintymyssuhteen sekä uupumuksen, ahdistuksen ja masennuksen välillä on löydetty korrelaatio.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö teitä ahdista siellä matkalla ihan pelkästään se, että pieni lapsi on jossain kaukana ja ikävöi eikä edes ymmärrä että tuleeko äiti koskaan takaisin? Luulisi että jo se ahdistaisi normaalia äitiä, vaikka ei edes mitään selkeää "traumaa" syntyisi lapselle.
Eikö teitä ahdista siellä matkalla ihan pelkästään se, että pieni lapsi on jossain kaukana ja ikävöi eikä edes ymmärrä että tuleeko äiti koskaan takaisin? Luulisi että jo se ahdistaisi normaalia äitiä, vaikka ei edes mitään selkeää "traumaa" syntyisi lapselle.
Tämän vuoksi itse en voisi kovin pientä jättää hoitoon edes tutulle isovanhemmalle. Meillä mennään melko pitkälle tuon ikävuosi/vrk-periaatteen mukaan.
kyse ei kuitenkaan ollut rahasta
Eikö teitä ahdista siellä matkalla ihan pelkästään se, että pieni lapsi on jossain kaukana ja ikävöi eikä edes ymmärrä että tuleeko äiti koskaan takaisin? Luulisi että jo se ahdistaisi normaalia äitiä, vaikka ei edes mitään selkeää "traumaa" syntyisi lapselle.
Ei ahdista. Tiedän, että lapsi on hyvässä hoidossa ja pärjää hyvin. Enkä usko mihinkään traumojen syntymiseen satunnaisista erossa oloista. Enkä usko vauvan koko ajan ikävöivän ja miettivän tuleeko äiti ikinä takaisin, ei hän taida osata.
Lapselta ei hoidossa mitään puutu, ikävään helpotaa esimerkiksi äitin paita, jossa tuttu tuoksu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on hassuja kysymyksiä? Miten tällaisia kyselevät ihmiset sitten kuvittelevat niiden traumojen näkyvän? Luuletteko että trauma näkyy aina päällepäin ja ilmenee selkeästi esim puhumattomuutena, aggressiivisuutena tai alakuloisuutena? Kyllä ollaan hakoteillä.
mutta onko teillä näin ajattelevilla mitään perustelua tälle, muuta kuin että "tuntuu siltä, että näin on". Miten kukaan voi olla tästä näin varma ilman mitään varsinaista tietoa? kyse on kuitenkin yhdestä ihmiselämän vastuullisimmasta ja tärkeimmästi asiasta, pienen vauvan kehityksestä vastaamisesta.
Eikö teitä ahdista siellä matkalla ihan pelkästään se, että pieni lapsi on jossain kaukana ja ikävöi eikä edes ymmärrä että tuleeko äiti koskaan takaisin? Luulisi että jo se ahdistaisi normaalia äitiä, vaikka ei edes mitään selkeää "traumaa" syntyisi lapselle.
Ei ahdista. Tiedän, että lapsi on hyvässä hoidossa ja pärjää hyvin. Enkä usko mihinkään traumojen syntymiseen satunnaisista erossa oloista. Enkä usko vauvan koko ajan ikävöivän ja miettivän tuleeko äiti ikinä takaisin, ei hän taida osata.
Lapselta ei hoidossa mitään puutu, ikävään helpotaa esimerkiksi äitin paita, jossa tuttu tuoksu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta onko teillä näin ajattelevilla mitään perustelua tälle, muuta kuin että "tuntuu siltä, että näin on". Miten kukaan voi olla tästä näin varma ilman mitään varsinaista tietoa? kyse on kuitenkin yhdestä ihmiselämän vastuullisimmasta ja tärkeimmästi asiasta, pienen vauvan kehityksestä vastaamisesta.
Eikö teitä ahdista siellä matkalla ihan pelkästään se, että pieni lapsi on jossain kaukana ja ikävöi eikä edes ymmärrä että tuleeko äiti koskaan takaisin? Luulisi että jo se ahdistaisi normaalia äitiä, vaikka ei edes mitään selkeää "traumaa" syntyisi lapselle.
Ei ahdista. Tiedän, että lapsi on hyvässä hoidossa ja pärjää hyvin. Enkä usko mihinkään traumojen syntymiseen satunnaisista erossa oloista. Enkä usko vauvan koko ajan ikävöivän ja miettivän tuleeko äiti ikinä takaisin, ei hän taida osata.
Lapselta ei hoidossa mitään puutu, ikävään helpotaa esimerkiksi äitin paita, jossa tuttu tuoksu.
Kun sellaista ei ole, kukaan ei tiedä varmaksi.
varmaa tietoa. Siksi juuri ihmettelenkin tuollaista varmuutta, mitä esim. tuo lainaamani keskustelija osoitti ("en usko traumojen syntymiseen, en usko vauvan ikävöivän" jne.).
mutta onko teillä näin ajattelevilla mitään perustelua tälle, muuta kuin että "tuntuu siltä, että näin on". Miten kukaan voi olla tästä näin varma ilman mitään varsinaista tietoa? kyse on kuitenkin yhdestä ihmiselämän vastuullisimmasta ja tärkeimmästi asiasta, pienen vauvan kehityksestä vastaamisesta.
Eikö teitä ahdista siellä matkalla ihan pelkästään se, että pieni lapsi on jossain kaukana ja ikävöi eikä edes ymmärrä että tuleeko äiti koskaan takaisin? Luulisi että jo se ahdistaisi normaalia äitiä, vaikka ei edes mitään selkeää "traumaa" syntyisi lapselle.
Ei ahdista. Tiedän, että lapsi on hyvässä hoidossa ja pärjää hyvin. Enkä usko mihinkään traumojen syntymiseen satunnaisista erossa oloista. Enkä usko vauvan koko ajan ikävöivän ja miettivän tuleeko äiti ikinä takaisin, ei hän taida osata.
Lapselta ei hoidossa mitään puutu, ikävään helpotaa esimerkiksi äitin paita, jossa tuttu tuoksu.Kun sellaista ei ole, kukaan ei tiedä varmaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ovat itsenäisiä jo vauvoina eivätkä tarvitse äidin läsnäoloa päiväkausiin voidakseen hyvin.
Ehkä nämä lapset ovat niitä, joiden tunteet ja etenkin heille sopivat tunnetilat äiti tietää myöhemminkin paremmin kuin lapsi itse.
Suomi on täynnä näitä itsenäisiä ja itsekseen pärjääviä ihmisiä...
ei minuun voi jäädä mitään jälkiä kun hakkasi äitiä. Eihän hän minuun koskenut. Samaa virttä hokee äitini.
Ei kukaan päälle päin usko, että jäikään. Selviän ja pärjään hyvin, mutta olen koko ikäni ollut oman elämäni sivustakatsoja. En ole koskaan uskaltanut elää omaa elämääni täysillä. Kunhan lusin tämän lävitse kun on pakko. Se tyhjä olo, mikä on kun on siirtänyt itsensä tunteiden ulkopuolelle, ei ole oikeastaan elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi minun elämällä edes sitten joku merkitys kun muuten sillä ei ole minulle enää mitään väliä.
ei minuun voi jäädä mitään jälkiä kun hakkasi äitiä. Eihän hän minuun koskenut. Samaa virttä hokee äitini.
Ei kukaan päälle päin usko, että jäikään. Selviän ja pärjään hyvin, mutta olen koko ikäni ollut oman elämäni sivustakatsoja. En ole koskaan uskaltanut elää omaa elämääni täysillä. Kunhan lusin tämän lävitse kun on pakko. Se tyhjä olo, mikä on kun on siirtänyt itsensä tunteiden ulkopuolelle, ei ole oikeastaan elämää.
siitä varmaan juuri onkin kysymys! Aika moni ihminen on hukassa omien tunteidensa tunnistamisen kanssa. Kyllähän sen kanssa pystyy elämään ja voi pärjätä ihan hyvinkin elämässä, ammatillisessa ja taloudellisessa mielessä etenkin, mutta liittyminen muihin ihmisiin tunnetasolla voi tuottaa jonkinasteisia ongelmia. Ja vaikuttaa niin omaan kuin läheisten hyvinvointiin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niimpä valitettavan usein vanhemmat ovat kykenemättömiä myöntämään virheitään lapsilleen edes aikuisena, tai sitä etteivät ole kyenneet vastaamaan lapsensa tarpeisiin riittävällä tavalla. Toivon, että sinulla on mahdollisuus päästä terapiaan ja sen kautta löytää itsesi uudelleen tunteineen. Saada niille tunteille, jotka kokemustesi keskellä jouduit ulkoistamaan itsestäsi, myös oikeutus ja löytää itsesi kokonaisena uudelleen. Se on pitkä prosessi, mutta sinä olet onneksi jo päässyt niin pitkälle, että tiedostat itse, että jotain on vialla..
Lasten tunne-elämän ja aivojen kehityksestä on saatu viime vuosikymmeninä runsaasti uutta tietoa, jota on ihan yleistajuisesti kaikkien saatavilla. Täällä monet eivät puhtaasti mukavuussyistä halua sitä uutta tietoa omaksua, vaan ajattelevat samaan tapaan kuin, jos puhuisivat turvaistuimista "minuakin vietiin 70-luvlla autossa aina sylissä, ei silloin mitään turvaistuimia ollut, mutta tässäpä vain olen ihan hengissä..."
Ei yksittäinen reissu ketään varmasti traumatisoi, mutta riskinsä siinä on.
kannattaa ap myös miettiä sitä, että ehkä tässä näkyy juuri se sukupolvien ketju... eli onhan niitäkin että kun nyt minä sain piiskaa lapsena, niin ei minunkaan lapset piiskasta vaurioidu... eihän sulle tullut mitään vaurioita....niin miten sitten sun lapsillekkaan voisi tulla...
ja tiedostan asian. Enää minun ei tarvitse tuhota itseäni ja olen oppinut jopa rakastamaan itseäni.
Mutta pohjimmiltani tiedän, että en enää löydä itseäni. Onneksi minulle on suotu elämäni rakkaus ja lapset. Heidän ansiosta olen saanut kokea ääretöntä rakkautta ja läheisyyttä ja turvaa.
Mutta siellä syvällä sisällä on se tyttö aina, joka alkoi elää elämänsä ulkopuolella kun ei kestänyt sitä pelkoa, mitä koki. Ulkoisti itsensä pois, että selvisi hengissä ja masentumatta. Kun oli pakko pärjätä.
niimpä valitettavan usein vanhemmat ovat kykenemättömiä myöntämään virheitään lapsilleen edes aikuisena, tai sitä etteivät ole kyenneet vastaamaan lapsensa tarpeisiin riittävällä tavalla. Toivon, että sinulla on mahdollisuus päästä terapiaan ja sen kautta löytää itsesi uudelleen tunteineen. Saada niille tunteille, jotka kokemustesi keskellä jouduit ulkoistamaan itsestäsi, myös oikeutus ja löytää itsesi kokonaisena uudelleen. Se on pitkä prosessi, mutta sinä olet onneksi jo päässyt niin pitkälle, että tiedostat itse, että jotain on vialla..
ulkoistavat pelon ja hädän pois itsestään - ulkoisen käytöksen perusteella ei voi yksin vetää johtopäätöksiä vauvan kokemasta turvallisuudentunteesta.
ovat hieman eri asioita..Ei se lapsi siitä viikon erosta traumatisoidu, etenkään jos mummo on ennalta tuttu. Matka on tehty, älä sitä enää mieti.
Nykyään taitaa olla normaalimpaa tehdä lapsi ensin ja sitten viettää häitä.