Onko teillä koko ajan tällaista?

Yllätys oli, että sua syyllistetään lasten määrällä. Mun tuttavaperheissä eniten valittaa 1 ja 2 -lapsisten perheiden äidit. Ainoa lapsi vedättää pikkuperhettään ihan mennen tullen ja mihinkään heillä ei kuulemma ole koskaan aikaa.



kahden lapsen yksiköissä tapellaan myös nyrkein ja potkuin. Että sulle nyt vastailee paljon näköjään rauhallisten lasten vanhemmat. Meillä 3 lasta ja väsyneenä tappelee kovasti, muuten ihan normimenoa.

Ja käyttää siihen aikaasi. Et siis huolehdi lapsen sosiaalistumisesta ja sosiaalisesta kehittymisestä.

Kerrotko mulle vielä, miten te "normaalikokoisten" perheiden yleensä työssäkäyvät äidit huolehditte siitä, että koululainen sosiaalistuu koulun pihalla koulupäivänsä aikana, noin klo 9-13 tai 8-12 välisenä aikana? Käytättekö te esimerkiksi ruokatuntinne lapsen sosiaalisesta kehittymisestä huolehtimiseen?

Koska koulupäivän jälkeen tämä meidän erityistyttömme pyörii tuolla naapurusten lasten kanssa pihalla siskojensa kanssa. Valitettavasti hän vain on aina vähän niin kuin joukon jatkona ja pääsee sinne mukaan, koska siskotkin pääsevät. Itse hän kuitenkin kokee tuolloin olevansa kavereiden kanssa, ja tähän jos menen puuttumaan niin saattaa tulla enempi vahinkoa kuin hyvää aikaan.

vaan kotona.



Ja työssäkäyvä vanhempi voi lyhentää työpäiväänsä, jolloin voi vaikka joka päivä pyytää kavereita leikkimään kotiin. Voi solmia yhteyksiä muihin vanhempiin, liikkua lapsen kanssa, viedä harrastuksiin jne.



Mitä sinä olet tehnyt lapsen eteen? Tökkäät kouluun ja loppupäivän on tarkoitus, että siskokset huoltaa toisensa, niinkö?

Sanoinkos minä nyt taas jossain, ettei meidän lapset/perhe harrasta tai kyläile tai käy koskaan missään??? :D

AP

vaan kotona. Ja työssäkäyvä vanhempi voi lyhentää työpäiväänsä, jolloin voi vaikka joka päivä pyytää kavereita leikkimään kotiin. Voi solmia yhteyksiä muihin vanhempiin, liikkua lapsen kanssa, viedä harrastuksiin jne. Mitä sinä olet tehnyt lapsen eteen? Tökkäät kouluun ja loppupäivän on tarkoitus, että siskokset huoltaa toisensa, niinkö?

Kasvattamistehtävään kuuluu _kaikki_ - muun muassa se, miten toisia ihmisiä kunnioitetaan ja arvostetaan. Oikeasti lapsille pitää sanoa, että "ei saa lyödä siskoa, sillä siskolle tulee paha mieli, ja eihän ole kiva että siskolla on paha mieli, kun sisko on sinulle tärkeä ja rakas ihminen". Ei nämä asiat ole lapsille itsestäänselvyyksiä, vaan suuri osa ihan perustavanlaatuisesta toisiin ihmisiin suhtautumisesta opitaan vanhemmilta.



Toinen tärkeä pointti on, että lapset oppivat valtaosan näistä peruskäsityksistä vanhempien _mallista_. Eli jos aikuiset eivät suhtaudu lapsiin arvostavasti ja rakastavasti ja osoita johdonmukaisesti ja selvästi, että lapset ovat heille tärkeitä ja he ovat iloisia lasten olemassaolosta, niin eivät lapsetkaan toisiaan kohtaan tällaista arvostusta ja kunnioitusta ala osoittaa.

mitä teet erityislapsen kanssa.



Mitä olet tehnyt hänen hyväkseen? Tökännyt hoitoon/kouluun ja työntänyt pihalle pärjäämään? Niin itse kuvaat.

yhtä tylyn ketjun. Itse olen kahden lapsen äiti ja enpä voi muuta kuin toivottaa ap:lle vaan kovasti jaksamista. Kyllä meilläkin nimittäin tapellaan silloin tällöin. Voin vain kuvitella millaista se olisi jos lapsia olisi useampia. Kaikilla perheenjäsenillä ei ole kuitenkaan se hyvä päivä samana päivänä.

Juu, on se jotakuinkin tuollaista se sisarusten välinen elämä, toki väliin mahtuu aivan ihania ja mahtaviakin hetkiä, kun tokaluokkalainen opettaa eskarilaista lukemaan ja kirjoittamaan tai kun isosisko lukee pikkusiskolle iltasatua, kun isoveli (joka juuri hetki sitten on höykyttänyt pikkusiskoa) puolustaa pihalla pikkusiskoa isompien poikien kiusaamista vastaan tai kun lukioikäinen laulaa iltalaulua kitaran säestyksellä pienimmille sisaruksilleen (vaikka olisi aikaisemmin saanut heille raivarit siitä että ovat käyneet isosiskon karkkikaapilla salaa ja syöneet kaikki suklaat sieltä suihinsa).

Se on kaikki Elämää. Tokihan sitä vanhempana välillä on aika väsynyt ja toivotonkin, kun ajattelee, että oppivatkohan nuo ikinä olemaan ihmisiksi, mutta senhän oikeasti näkee vasta sitten, kun lapset muuttavat kotoa omilleen... Siihen asti voi vain tehdä parhaansa.

toivoisin vastausta kysymykseen, että jos vaikkapa pihalla tämä äiti tekisi tämän keskustelualoituksen, niin kommentoisitko silloin tuohon sävyyn kuin äskeinen vastauksesi? Ajatteletko tosiaan,että noista mielipiteistäsi (ja muidenkin tässä ketjussa lapsiluvusta ym. erityislapsen hoitamattomuudesta möläyttelijöiden) on jotakin hyötyä jollekulle tai varsinkin tämän ongelman kanssa kamppailevalle? Miksi ajattelet, että täällä kasvottomana verkossa saa olla epäasiallinen ja ilkeä, vai oletko sitä myös kasvotusten kaikille ihmisille, ajatellen, että minä saan ilmaista mielipiteeni miten tahdon, muiden tunteilla ei ole väliä? Ehkä saat siitä tyydytystä että "onnistuinpas taas olemaan todella ilkeä, toivottavasti tuo äiti nyt tuntee olevansa tosi huono ja idiootti, heh heh..."

Kasvattamistehtävään kuuluu _kaikki_ - muun muassa se, miten toisia ihmisiä kunnioitetaan ja arvostetaan. Oikeasti lapsille pitää sanoa, että "ei saa lyödä siskoa, sillä siskolle tulee paha mieli, ja eihän ole kiva että siskolla on paha mieli, kun sisko on sinulle tärkeä ja rakas ihminen". Ei nämä asiat ole lapsille itsestäänselvyyksiä, vaan suuri osa ihan perustavanlaatuisesta toisiin ihmisiin suhtautumisesta opitaan vanhemmilta. Toinen tärkeä pointti on, että lapset oppivat valtaosan näistä peruskäsityksistä vanhempien _mallista_. Eli jos aikuiset eivät suhtaudu lapsiin arvostavasti ja rakastavasti ja osoita johdonmukaisesti ja selvästi, että lapset ovat heille tärkeitä ja he ovat iloisia lasten olemassaolosta, niin eivät lapsetkaan toisiaan kohtaan tällaista arvostusta ja kunnioitusta ala osoittaa.

Tekee pahaa välillä nähdä vanhempia, jotka elekielellään antavat lastensa ymmärtää että nämä ovat tyhmiä tai rasittavia - pyörittelevät silmiään tai huokailevat kun lapset tinttailevat tai tappelevat.

Vanhempien kuuluu antaa lapsille tunne siitä, että nämä ovat maailman tärkeimpiä ja ihanimpia ihmisiä - siis kaikki, joten jos on sisaruksia, niin kaikki ovat tärkeitä ja ihania, eikä sisaruksia silloin tietenkään saa kiusata tai satuttaa.

Meillä kolme lasta on oppinut meidän esimerkistämme, että meidän perhe on meidän lauma ja toisillemme maailman tärkeimmät ihmiset. Eikä omaa laumaa vahingoiteta vaan puolustetaan.

Oikeasti.

Meillä kolme lasta on oppinut meidän esimerkistämme, että meidän perhe on meidän lauma ja toisillemme maailman tärkeimmät ihmiset. Eikä omaa laumaa vahingoiteta vaan puolustetaan.

Ja ne ovat ihan luonnollisia ja asiaankuuluvia. Ei asiat tosiaankaan ole (aina) niin selkeitä, että kun minä äitinä sanon lapsilleni, että te kaikki olette tosi rakkaita ja tärkeitä toisillenne niin lapset sanovat että juu, totta kai... Päin vastoin, tietyssä vaiheessa ne lapset sanoo että ne inhoaa pikkusiskoa/veljeä vaikka miten olisi yritetty kasvattaa kunnioittamaan ja arvostamaan toinen toistaan, vaikka kuinka itse käyttäytyisi niin kuin toivoisi lastenkin käyttäytyvän.

etteivät lapset tietäisi, ettei saa satuttaa (olettehan ansiokkaasti jaksaneet toistaa asiaa). Ongelma on varmaan enemmänkin se, etteivät pysty hillitsemään itseään/ei ole keinoja purkaa kiukkua muuten. Eli vanhempien pitäisi fyysisesti estää satuttaminen. Mutta viiden lapsen kanssa tämä on ymmärrettävästi mahdotonta.

Jäähypenkki on käytössä.

Luultavasti etenkin taaperon vihaisuus/mustasukkaisuus vauvaa kohtaan on sitä, ettei saa tarpeeksi huomiota vanhemmilta. Mutta hei, siis viisi lasta ja kodinhoito. En tiedä kuka supervanhempi ehtisi vielä olla kunkin lapsen kanssa kahden kesken joka päivä.

Tuolla kiukkuisella koululaisella ei ole oikein muita kavereita kuin pienempi sisko, se eskarilainen. Koululainen kun on lievästi erityislapsi, niin ei se niitä kavereita oikein saa.

AP

ihmeemmin olla tasapuolisesti vain yhden kanssa kerrallaan, se on käytännössä aika mahdotonta. Toki joskus tälläisiakin tilaisuuksia koittaa ja ne tietenkin hyödynnetään. Yhden ja kahden lapsen kasvattaminen on tyystin erilaista kuin kolmen tai useamman lapse vaikka käyttäisi vanhempana täsmälleen samoja kasvatuskeinoja. Lapsia on useampia joten erilaisia persooniakin on enemmän ja persoonien välisiä kemioita aika paljon enemmän... Minä olen ottanut sen linjan, että ihan jokaiseen sisarusten väliseen nujakkaan ja nyrkkitappeluun en puutu vaan annan olla, mutta siihen puutun välittömästi, jos joku lapsistani on aikeissa mukiloida naapurin tai jonkun muun ulkopuolisen jälkikasvua. Ja sen ovat lapseni oppineet hyvin.

iältään 3-7 vuotta ja ikävä kyllä arki on joskus samanlaista kuin AP:llä. Etenkin nuorimmat lyövät, tönivät, läpsivät, heittelevät tavaroilla ym. Ja vaikka väkivaltaiseen käytökseen puututaan jokaikinen kerta, niin eipä sitä ole kokonaan saatu kitkettyä. Ajan kanssa helpottaa, toivottavasti.

Älyttömiä kommentteja, ei kannata lähteä perustelemaan omaa kantaa sen enempää. Meillä vain kaksi lasta eikä meno ihan samanlaista, mutta lapset on lapsia eikä aina pysty hillitsemään itseään.

Esimerkiksi samainen taapero hakee pyytämättä itkevälle vauvalle lelun tai tutin (usein vauvalla on jo tutti, mutta pieni yrittää silti lohduttaa). Eskarilainen ja koululainen auttavat hellästi taaperoa pukemaan ja riisumaan ulkovaatteita. Vanhin koululainen lukee muille ääneen sarjakuvaa. Kaikki haluavat antaa toisilleen illalla halauksen ja pusun ennen nukkumaanmenoa, jne. Tapahtuuhan tätäkin kaikkea päivittäin.



Olen aika järkyttynyt siitä, minkälaisia vastauksia tähän ketjuun tuli. Monet tekstit loukkasivat minua ja perhettäni. Aloin oikeasti itkeä, kun joku kirjoitti että olen ääliö. Enpä tiennyt olevani. Toivottavasti te ette kohtele muita ihmisiä tällä tavoin - ja samalla kehuskele, kuinka kunnioittavia ja arvostavia teidän perheessä osataan olla.



Edelleen kiitos rohkaisevista ja kannustavista viesteistä, joita myös tuli.

AP

Itselläni tuli myös tuli vähän samat fiilikset kun ap:lla tuossa. Olen äimistynyt. Paitsi että ei tämä uutta ole. Monihan yrittää olla täydellinen aina. Ja näkee automaattisesti esim ap:n aloituksessa vain negatiivisia puolia. Eli sen että lapset kärsivät siksi että on niin monta lasta.



Mä kuule luulen et AP sun lapsista kasvaa epäitsekkäitä, ihania toiset huomioon ottavia ihimisiä. Ja niitähän tässä maassa tarvitaan. Liikaa on sellaisia ihmisiä joita on hyyssätty ja annettu kaikki, sitten ne ei osaa ajatella muita. Kun niiden ei tarvi.



Lapsikin saa ja sen pitääkin kokea pettymyksiä. Ja kuinka kaksinverroin hän nauttii kun saa sitä kahdenkeskistä aikaa äidin tai isän kanssa. Lapsille, vaikka niitä on kuis monta, kerkiää kyllä antaa huomiota ja aikaa ja kehuja ja rakkautta JOS VAAN HALUAA!!!Varsinki ne äidit/isät jotka ovat kotona, en tiedä niistä jotka ovat töissä. No, kaitpa ne siellä päiväkodissa saa täteiltä kehuja. Jos saavat.



Ei voi olla totta että aikuinen ihminen (vai onko edes) kirjoittaa täällä toisesta ihmisestä, että ääliö. Purkaa jotain ihmeen pahaa oloaan.



Elä siis välitä. Meitä järkeviä ja inhimillisiä ihmisiäkin on.

Harmaita hiuksia tässä saa tämän ongelman kanssa. Meillä on 4 poikaa ja ketään ei ole ikinä edes tukistettu ja ei me vanhemmatkaan keskenään tapella tai edes kunnolla riidellä. Väkivaltaisia piirettyjäkään meillä ei katsota. Kaikki pojat on tosin päiväkodissa tai ovat olleet ennen koulua.

Kai se sisäsyntyistä, luonnonlaki tai jotain.

Mustasukkaisuutta meillä kyllä on veljesten välillä.

Se vaan käy noilta niin hetken mielijohteesta ettei siihen rankaistukset sun muut auta. Aina vaan pitäisi pystyä estämään ennakkoon. Jatkuvasti kilpailevat keskenään kaikesta ja helpostihan se tappeluski menee.

Jestas mitä ruikuttaja. Et tajunnut olevasi ääliö? No hyvä kun selvisi.