Antakaa yksikin kestävä syy, miksi pitäisi hankkia lapsia?!

Rakkaus omaan lapseen on niin syvää, että se ihan oikeasti sattuu sydämeen. Tai ei oikeastaan satu.. mutta sattuu kuitenkin. Ei sitä pysty sanoilla kuvailemaan.



Ja tietysti se rakkaus, jota saat myös vastavuoroisesti lapselta. Sellaista rakkautta ei voi keneltäkään toiselta ihmiseltä koskaan saada! Ja piste!

olisimme halunneet (lasten kanssa tai ilman), omakotitalossa rauhallisella alueella, ja muutenkin elämme ihan "itsemme näköistä" elämää.



Ap, tietenkin lapset vaikuttavat elämään siten, että enää ei voi tulla ja mennä miten lystää. Lapsettomalta pariltahan tämä onnistuu, mutta niitä lapsiahan ei vain voi jättää oman onnensa nojaan, ja tämä vaatii vanhemmilta neuvottelua ja sopimista suhteessa omiin menoihin. Jos haluat totaalista vapautta elämässä, jätät lapset tekemättä. Lasten hankkiminen edellyttää omista tarpeista tinkimistä kyllä! Ihan hyvä, jos tiedostaa että siihen ei ole valmis.

Mulla aina naurattaa (salaa tietysti, naama pokerilla) ne pariskunnat jotka ekan lapsen raskausaikana selittää että "he ei anna lapsen tulon vaikuttaa elämäänsä mitenkään. Mennään ja tehdään niinku ennenki". Niinpä niin, sitten akat ihmettelee ku ukko juoksee menoissaan niinku ennenki ja ite kössistelee kotona vauvan kanssa. Tai jos tuleekin vakavasti sairas tai vammainen lapsi. Enpä ole tavannut yhtään ainoata perhettä jossa lapsen tulo ei olisi vaikuttanut elämään ja parisuhteeseen mitenkään.

Siksi kysymys kuuluukin: tahdotko rakastaa. Fiksut ja vanhemmuuteen kypsät vanhemmat ymmärtävät laittaa parisuhteeseen kohdistuvat vaatimukset jäähylle lapsen ennsimmäisiksi kahdeksi elinvuodeksi. Kahdenkeskisten illallisten aika on myöhemmin, ja järkevät vanhemmat tiedostavat ja ymmärtävät tämän. Omaan napaan tuijotuksen täytyy loppua syntymän hetkellä.

Kyllä se sitoutuminen ja tahto rakastaa ja pysyä yhdessä on kestävän parisuhteen perusta, oli lapsia tai ei. Jos siihen nyt viitattiin.

ja "totuuksia" siitä, miten lapsiperheessä pitäisi elää. Kiinnostavaa on myös se, että kukaan vastanneista ei ole kiistänyt aloituksessa esittämiäni kuvauksia siitä, miten lapsi muuttaa elämää (ainakin minun mielestäni) ei-niin-toivottavaan suuntaan. t. ap

Kärjistäen sitä voi jäädä kotiin ja katsoa telkkarista miten toiset vuorikiipeilee. Tai sitten voi lähteä itse kiipeämään. Se on raskasta ja hankalaa ja välillä yhtä helvettiä ja suorastaan vaarallista. Mutta sitten huikaiseva tunne huipulla tekee siitä kaiken vaivan arvoista. Tuntee todella elävänsä ja kokevansa. Ja sitä kestää vain hetken, minkä jälkeen aletaan taas kavuta alas ja on yhtä helvettiä jne.

kukaan voi perustella sinulle miksi juuri sinun pitäisi tehdä lapsia. Se tunne tulee jos on tullakseen. Lapsen "hankkiminen" on varsinkin ensimmäisellä kerralla hyppy tuntemattomaan, se käynnistää reaktioita ja tunteita joita ei osaa etukäteen kuvitella. Ennenkaikkea se pakottaa jokaisen kasvamaan ja ottamaan vastuuta tavalla jota ei millään muulla keinoin tapahdu. Seuraukset ovat sekä negatiivisia että positiivisia ja kyllä, on väsymyksen, kiukun, turhautumisen, tuskan ja epätoivon hetkiä, mutta ne ovat vain häivähdys verrattuna siihen kaikkeen hyvään ja positiiviseen jota lapsi tuo tullessaan. Ja väittäisin että vaikka seurauksena olisi ero, niin se äiti tuskin toivoo että lasta ei olisi syntynyt. Kaikesta huolimatta.

Jos vaikka jättää tunne puolen paitsioon,niin järki syitäkin löytyy. Ensinnäkin, jos itse aikoo elää toivon mukaan vanhaksi,niin silloin on kiva, että lapsista muodostuu tukiverkko -ihmisiä ympärillä,kun omaikäpolvi alkaa jo kuolemaan (myös hoitopaikka maksut jne), kun ei meidän vanhuudessa toi yhteiskunta taatusti pysty pitämään turvaverkkoa sellaisena kuin se on nyt pitkään ollut (työssä käyvien määrä vähenee...)

että vuorikiipeilyn voi keskeyttää, jos se ei tunnukaan omalta. Lasten hankinta on ainoa asia elämässä, josta ei voi enää sit vetäytyä...

ja "totuuksia" siitä, miten lapsiperheessä pitäisi elää. Kiinnostavaa on myös se, että kukaan vastanneista ei ole kiistänyt aloituksessa esittämiäni kuvauksia siitä, miten lapsi muuttaa elämää (ainakin minun mielestäni) ei-niin-toivottavaan suuntaan. t. ap

Kärjistäen sitä voi jäädä kotiin ja katsoa telkkarista miten toiset vuorikiipeilee. Tai sitten voi lähteä itse kiipeämään. Se on raskasta ja hankalaa ja välillä yhtä helvettiä ja suorastaan vaarallista. Mutta sitten huikaiseva tunne huipulla tekee siitä kaiken vaivan arvoista. Tuntee todella elävänsä ja kokevansa. Ja sitä kestää vain hetken, minkä jälkeen aletaan taas kavuta alas ja on yhtä helvettiä jne.

mitään ei tarvitse alkaa tehdä "niin ja noin" ja muuttaa eläämänsä tyystin erilaiseksi kuin mitä se aiemmin on ollut. Sitä sun tätä ei tarvi olla, vain koti, ruokaa ja rakastava ilmapiiri. Kodin ei tarvi olla lasten takia tietynlainen. Mekin asutaan kerrostaloasunnossa vuokralla ja meidän +2vuotias sanoo: "tämä on minun koti". Ei lapsiperheille ole mitään sääntöjä. Minä en ainakaan ole muuttanut mitään; pääsen harrastamaan, mies myös ja illanviettoihin pääsee tarvittaessa. Meidän kohdalla "aikuistuminen" on tapahtunut luontevasti ilman, että tuntuu kuin jostain olisi luopunut. Mitä esim. asumiseen tulee niin tietenkin olis kiva asua omakotitalossa jossa on oma piha mutta ei kai tällaisteseta välttämätttä vain lapsiperheet haaveile?



Mielestäni kaikilla on oikeus valita. Ei kaikkien tarvi haluta lapsia, miksi tarvisi? Sen vuoksi en koe että kenellekään, joka kokee ettei halua lapsia, tarvitsisi alkaa persutelemaan, miksi lapsia pitäisi hankkia. Mutta elämän täydellinen muutos on kuitenkin jos ollessaan ainoa syy, on melko hatara perustelu lapsettomuudelle... Kyllä se vaan niin tuppaa olemaan että vaikka hermojakin välillä kiristää lasten kasvatus niin ei vaan yksinkertaisesti ole maailmassa ihanampaa asiaa kuin se että on saanut omia lapsia.

"pidä" hankkia. Me haluttiin lapsia ja onneksi haluamamme kaksi saatiin ja lisöksi vielä terveet. Elämä on juuri sitä mitä olemme halunneet, ei mitään toisten sanelemaa. Taidat kuitenkin itsekin tätä haluta kun täällä roikut kyelemässä ;-)

Ja sen sanon, että jos jonkun parisuhde ei elämää kestä, niin se ei sitä sitten kestä olipa lapsia tai ei.

kun muutkin saa, että olisi niinkuin pakko hankkia lapsia.



Minä rakastuin erittäin tulisesti mieheeni ja hän todellakin on minulle se oikea. Minusta yhdessä halusimme saada jotakin yhteistä. Vaikka kuulostaakin jotenkin itsekkäältä. Toisaalta hyvä ystäväni taas ei koskaan hanki lapsia miehensä kanssa. Heille päätös on ollut alusta asti selvä ja sama. Yhdessä ovat olleet 20 vuotta. Silti heitä ei kyllä häiritse muiden lapset ja lapsista pitävät. Eli ei nitä lapsia ole pakko hankkia.



Vaikea sanoa miksi se muutos vaikuttaa ulkopuoliselta niin hurjalta, mutta paljon on ihmisistä kiinni, että miten suhde ja elämä muuttuu kun lapsia tulee. Itse olen ainakin ottanut hyvin lunkisti ja kumpikaan meistä ei esim. harrasta mitään intohimoisen aktiivisesti, joten koskaan ei ole ollut riitaa vapaa-ajan käytöstä. Lapset ovat nyt 7v ja 4v.

Ystävien perheytymistä nyt muutaman vuoden seuranneena en oikeasti keksi lasten hankkimisesta yhtään hyvää puolta. Arki heittää lapsen syntymän jälkeen totaalisen häränpyllyn, parisuhde saa kivasti "väriä" kun molemmat väsyneenä ja stressaantuneena riitelee vähentyneestä vapaa-ajasta ja sen tasapuolisesta käytöstä ja lapsi tuo mukanaan myös kamalat paineet siitä että pitäisi olla sitä tai tätä ja asua niin tai noin ja tehdä tavalla tai toisella. Koska niin vain lapsiperheen kuuluu tehdä. Apua, miksi kukaan vaapaaehtoisesti ryhtyy moiseen?

Lapsen muka pitäisi tuoda iloa elämään...se vaan vie kaiken energia sinusta ja parisuhteestasi. En kannata lasten hankkimista!!!!

En todellakaan anna yhtäkään syytä sinulle. Jokainen meistä tekee omat ratkaisunsa omista lähtökohdistaan. Jos sinä olet tyytyväinen lapsettomaan elämääsi, ole vain. Minua ei kiinnosta sinun syysi tai toisen syyt haluttuun lapsettomaan elämään, enkä oleta kenenkään vähänkään sivistyneen henkilön kyseenalaistavan toisen ratkaisuja.

Ne ekat vuodet on rankkoja, mutta sitten se on mahtavaa, kun oma lapsi oppii asioita, oivaltaa ja tuo iloa, tarkoitusta ja rakkautta elämään. Paineet tulee ulkopuolelta, kun on hyvä itsetunto, voi tehdä omalle perheelle sopivia ratkaisuja. Ei kaikilla tarvitse olla omakotitaloa, koiraa ja kahta lasta.

uuden elämän syntymisen ihmettä. Ei sitä voi sanoin kuvailla, jos ei ole sitä itse kokenut.

Vallan loistavaa elämää voi elää myös lapsettomana.



Niin kauan kuin tarvitsee ulkoa annetun syyn hankkia lapsia, ei niin kannata tehdä :-).



Minä halusin aikoinani lapsia ihan vaan siksi, että pidän lapsista. Naivi syy silloin vuosia, vuosia sitten :-). Itsekäskin syy.



Esikoisen jälkeen totesin, että tosiaan juu: pienet ihmiset ovat mainiota seuraa. Ja sain vielä 4 lasta lisää. On ollut tosiaan ihana seurata heidän kasvuaan ihan pienestä avuttomasta nyytistä isoiksi ihmisiksi.



Meillä tosin ei ole ollut paineita siitä, että pitäisi tehdä sitä tai tätä vain siksi että on lapsia. Tai että pitäisi asua tietyllä tavalla tai olla jotain tiettyä.



Tämän päivän syitä olla lapsiperhe:



Kikattava 6-vuotias, joka harjoitteli luontopolulla sitkeästi lentämistä. Osaa lentää, ihan tosi, kun riittävästi räpyttelee käsiään.



Vakavailmeinen 11-vuotias sillä samaisella luontopolulla tömisteli tärkeänä "koska mä pelkään käärmeitä".



Kotiin kaverin mökiltä saapuva 13-vuotias naama loistaen, tuomisina kaksi pussia itse poimimiaan mustikoita. (Nyt piiras uunissa.)



19-vuotias, joka pyöritti kiukkuista 6-vuotiasta ilmassa, kun siskoa pänni. On varmin tapa saada pikkusisar iloiseksi taas :-).



Isoin asuu jo omillaan :).

Itse en ole katunut päivääkään. Jos haluat tietää miltä tuntuu rakastaa jotain ihmistä niin paljon, että olisit varmis uhraamaan itsesi suojellaksesi häntä, niin siinä syy! Jos oma vapaa-aika on niin tärkeä, ettei siitä riitä jakamaan perheelle saati lapselle, niin kannattaa todellakin unohtaa se lapsen hankinta!

Elämä jatkuu...

[quote author="Vierailija" time="09.05.2013 klo 14:39"]

[quote author="Vierailija" time="08.05.2013 klo 20:38"]

No asiaa voi ajatella niinkinpäin, että ihminen on tarkoitettu lisääntymään.

[/quote]

Naturalistinen virhepäätelmä. Evoluution mekanismeihin ei liity mitään tavoitetta tai tarkoitusta. Maailmassa on tiettyjä biologisia tosiasioita, mutta niistä ei voi johtaa mitään velvoitteita, suosituksia tai eettisiä merkityksiä. Kukaan tai mikään ei ole "tarkoittanut" ihmistä lisääntymään, se on ihan kristillisperäistä ajattelua. Monien luonnonkansojen keskuudessa lisääntymistä kontrolloidaan hyvin tarkasti ja aggressiivisesti, koska populaation kasvaminen tuo mukanaan aina myös ongelmia. Kaikkialla ei siis haluta "mennä ja täyttää maa".

[/quote]

Diipa daa. Jep jep. Raamatun käskyjen perusteella ne kurjetkin lentää Egyptistä Lappiin pesimään.

Ei ole mitään kestävää syytä. Se on vain ihmisen perusominaisuus, ja itsellä oli tunne, että kadun enemmän sitä, jos en hanki lapsia kuin sitä, että en hanki. Työskentelin jo kakskyt ja risat iässä myös iäkkäiden ihmisten parissa ja sain perspektiiviä elämään. On kiva, että jätän jonkin itseni näköisen jäljen maailmaan. Joku tekee sen ehkä mittavalla tieteellisellä tai taloudellisella uralla, mutta monet tieteellisetkin jutut hautautuvat massaan vuosien myötä. Lapseni saavat ehkä omia lapsia - jollain tavalla ajattelen lapsien hankinnan liittyvän myös iänkaikkisen elämään, geenini jatkavat eloaan maapallolla, vaikka minusta aika jättääkin joskus. Siis hyvin itsekästä.