Kyllä hävetti tänään Prisman hiljaisessa hetkessä!
Oltiin siis Prismassa klo 12 aikoihin, kun alkoi kahden minuutin hiljainen hetki. Ei oltu Sellon Prismassa vaan ihan toisessa. Mutta kuitenkin siellä osa ihmisistä jatkoi ostosten tekoa, penkoi vaaterekkejä ym. Oli varmaan liian vaikeaa olla se 2 minuuttia paikallaan.
Kommentit (144)
kun jossain pankissa oli ammuttu pankkivirkailia jotain 15v. takaperin.
Hiljainen hetki ei tuo takaisin uhreja, mutta mielestäni se osoittaa sen, miten isoksi asiaksi S-ryhmä tapauksen arvottaa. Kunnianosoitus uhreille, jotka toimivat palvelualalla. Lisäksi tapaus sattui aikaan, jossa oli myös siviilejä paikalla, eli mahdollisuus myös heidän surmaamiseen oli olemassa. Siksi asia koskee myös kaupan asiakkaita.
Kyllä on niin typeriä ja itsekkäitä ihmisiä, joiden mielestä asia ei kuulu heille. En voi uskoa todeksi.
jostain tyhjänpäiväisestä asiasta esim. jostain merkkilaukusta tai automerkista ym.. kaikesta tyhjänpäiväisestä hömpästä keskustellaan. Taitaa olla pissiksiä koko palsta täynnä. Mahdollisesti älyllisesti pissiksiä, jos ei iän puolesta.
Empatiankyky nolla, kun tulee tälläinen ikävä tilanne kuin Sellon surmat. Onko se oikeasti teidän päivästä niin paljon pois, että voisitte kunnioittaa hiljaisella hetkellä niitä, jotka työpaikalla menettivät henkensä?.
Jos olisit ollut yksi noista uhreista, olisitko arvostanut hiljaista hetkeä kaupan aukioloaikana? Minusta ajatus tuntuisi todella kiusaannuttavalta, enkä todellakaan olettaisi ihmisten seisoskelevan minun takiani ihmetellen, että mitähän tässä nyt pitäisi tuntea täysin tuntemattomien ihmisten takia?
Vaikka heillä on tuhansia työntekijöitä niin on tuoviiden yhtäaikainen kuolema iso juttu ja nimenomaan siksi, että se tapahtui työaikana KAUPASSA tai siis neljän osalta kaupassa.
Tuo hiljainen hetki oli kauppaketjun "kunnianosoitus" kuolleille, jotka menettivät elämänsä palvellessaan S-ketjua. Aivan samalla tavalla oli koulumurhien jälkeen hiljaiset hetket kouluissa ja taisi olla koko maassa jos oikein muistan.
Varmasti tuo Sellon tapaus on herättänyt pelkoa myös muissa kuin Sellossa olleissa. Lisäksi ainakin osa menehtyneistä työntekijöistä oli aiemmin ollut muissa S-ryhmän Prismoissa töissä eli heillä oli tuttuja myös muissa kaupoissa.
Ja tosiaan asiasta oli tiedotettu jo etukäteen, joten ei kenenkään olisi ollut pakko sinne S-kauppaan klo 12 mennä.
Kaikki työnsä vuoksi kuolleet ovat mielestäni tällaisen yleisen hiljentymisen ansainneet. Tässä kuolema ei tietenkään liittynyt työtehtävään (vertaa poliisit, palomiehet, yms), mutta eivät olisi kuolleet nämäkään, jos eivät olisi töissä siellä missä ovat.
Ja tietysti sitten suuret, koko kansaa järkyttävät onnettomuudet vaativat yhteisen hiljentymisen.
Kyllä voi olla tyhmää porukkaa tällä palstalla. Ja kyllä valitettavasti muillakin...
noiden uhrien henkilöyteen vaan enemmän siinä on ehkä kyse juuri siitä, että tällainen karmea teko on tapahtunut keskellä päivää ryhmän työntekijöille ja S-ryhmä haluaa myös tällä hiljaisella hetkellä osoittaa uhreille myötätuntoa. Kai siinä on myös jokin osoitus, että tällaistakin voi kaupassa tapahtua ja todellakin, että tapahtumalla oli useita uhreja.
Jos olisit ollut yksi noista uhreista, olisitko arvostanut hiljaista hetkeä kaupan aukioloaikana? Minusta ajatus tuntuisi todella kiusaannuttavalta, enkä todellakaan olettaisi ihmisten seisoskelevan minun takiani ihmetellen, että mitähän tässä nyt pitäisi tuntea täysin tuntemattomien ihmisten takia?
Eikö sitä hiljaista hetkeä olisi voinut pitää ennen kaupan avaamista? Eihän se nyt asiakkaille mikään erityisen hiljainen hetki ole? Vai pitäisikö minunkin vaatia omaiseni työpaikalle ja koko firman joka yksikköön hiljainen hetki jos hänet sattuu joku ampumaan? Tai ajamaan hänen päälleen autolla? Tai sattuu kuolemaan työtapaturmassa? Enpä usko.
Etkö haluaisi olla katsojien sankari? Miksi vittupää?
Etkö haluaisi olla katsojien sankari? Miksi vittupää?
en mikään sankari. En pidä sinuakaan sankarina, ainakaan juttujesi perusteella. Sankari on joku, joka on tehnyt jotain suurta. Kuoleminen työpaikalla ei vielä ole suuri teko. Olen itseasiassa irl hyvinkin empaattinen ihminen, mutta tiedostan myös, että tunteiden teeskentely (kukaan ei aidosti sure tuntematonta ihmistä, ei ainakaan jos ei tiedä tästä todella paljon) on haitallista ihmisen mielenterveydelle. Pidän outona sitä, että ihmisten odotetaan teeskentelevän luonnollisia tunteita. Pidän sitä hyvin epäkunnioittavana noita uhreja kohtaan, että heistä tehdään väkisin palvonnan kohteita. Shit happens, so simple. Ja maailmassa sitä paskaa tapahtuu verrattoman paljon koko ajan ihmisille, jotka ansaitsevat kunnioituksen aivan yhtä paljon kuin nämäkin ihmiset.
että olin Jumbon Cittarissa tänään, jossa muuten pidettiin myös hiljainen hetki!
pääsisi esittämään poliisiopiston ylikomisario Harris tyylistä kusipäätä. Hän näyttäisi täyttävän kaikki vaatimukset.
että olin Jumbon Cittarissa tänään, jossa muuten pidettiin myös hiljainen hetki!
ei ole lapsena suotu kotikasvatusta eikä opetettu kohteliaita käytöstapoja. Eli junttia porukkaa!
Itse en halunnut mennä kauppaan puolen päivän aikaan ja jos olisin ollut kaupassa toki olisin hiljentynyt.
Voiko hiljainen hetki oikeasti olla jollekkin niin kauhea asia?Mun mielestä oli hienoa ja kunnioitettavaa pitää se,ja ainakin itselle tuli itku sen aikana..Mutta ilmeisesti mulla on vielä tunteita jäljellä,toisin kuin eräillä muilla...Kyllä pistää vihaksi ja surulliseksi ihmisten ajatukset oli ne trolleja tai ei,mutta kuka haluaa tälläisellä asialla pelleillä tai vitsailla?
kuolleille! IMHO esim. jokainen vanhus, joka oltuaan muutaman kuukauden ala-arvoisella hoidolla jossain maamma monista heitteillejättölaitoksista kuolee nestehukan ja aliravitsemuksen aiheuttamaan sydänkohtaukseen ansaitsee muutaman minuutin hiljaisuuden vähintään yhtä paljon kuin henkirikostenkin uhrit, jotka sentään pääsivät lähtemään nopeasti.
Olisiko ideaa vaikka siinä, että pidettäisiin joka päivä hiljainen hetki kaikissa julkisissa tiloissa klo 12?
mutta kuka haluaa tälläisellä asialla pelleillä tai vitsailla?
Minäkin tirautin kyyneleen hiljaisessa hetkessä. Tuli ihan paha mieli kun oma mieheni on töissä Prismassa.
Jo omana kouluaikanani ala-asteella muistan kun eräs koulun oppilas oli kuollut ja sen takia vietettiin hiljainen hetki. Itse en yhtään tuntenut vainajaa mutta silti se kosketti.
jotka eivät osaa tervehtiä naapuriaan. Katsovat nyrpiintyneenä tervehtijäänsä. Ei mitään tapoja.
http://www.filmdope.com/Gallery/ActorsB/797-15041.gif
ja asetin käteni rukousasentoon vaikken ole kristitty. Siinä 2 min ajan annoin ajatukseni näille uhreille.
Meidän prismassa jokainen osallistui hetkeen.
Taitaa huonokäytöksistä porukkaa olla enemmän sielä eteläsuomessa?
sitä tärkeämpää on esittää kunnioitusta. Sama pätee muihinkin myönteisiin tunteisiin. Moni ei varmaan enää edes tiedä mitä kunnioitus tarkoittaa.