Vuodan verta. Tässäkö tämä nyt oli, vaikka alkuviikosta havaittiin syke rv 6+6?

Jep, oli helpottavaa saada hyviä uutisia. Mutta en kyllä silti uskalla vielä luottaa, että kaikki menisi hyvin, niin kauan kuin on vuotoa. Ja sitä kyllä riittää edelleen... Äsken huomasin siinä sellaisia mustia "möykkyjä", enemmän mitä aiemmin. Kauhistuttaa... Pelkään niin että sieltä alkaa kohta tulla kaikenmaailman kappaleita istukasta ym ja itse sikiö. :(



Reissun peruin tänään, en jaksa tällä mielellä lähteä minnekään. Ja eipä tuo vuotokaan näytä tuosta mihinkään loppuvan. Pilaisin vain muidenkin matkan hermoilullani. Onneksi ystäväni oli ihana ja ymmärsi oikein hyvin.



Mahaan on alkanut koskea nyt iltaa myöten, pieni kipu tulee aina silloin tällöin. No, johan sainkin päivällä pari tuntia olla levollisin mielin. Ei tässä oikein voi muuta kuin odottaa sormet ja varpaat ristissä.



-ap

että kehityshäiriöiset sikiöt tulevat pois jos ovat elinkelvottomia. Eikö ole parempi saada keskenmeno nyt ennen rv 12 kuin joutua tekemään abortti rakenneultran jälkeen jos sikiöllä ei esim. ole aivoja?

Et voi muut kuin elää päivän kerrallaan ja vaikka täällä kuinka sinua rohkaistaisiin selviytymistarinoilla ei auta jos sikiösi on vammainen. Saat vaan turhaa toivoa ja menetys tuntuu vielä pahemmalta.

Herranjumala miten sä edes kehtaat sanoa noin tuollaisessa tilanteessa taistelevalle? Et ole tainnut itse koskaan kokea keskenmenoa ja siksi et tiedä miltä menetys tuntuu VAIKKA olisikin kehityshäiriö! Ihan niinkuin sen pitäisi olla ihan jees juttu.. Tai sitten olet kokenut, ja olet vain ihan helvetin kylmä ihminen.



t.2 enkelivauvan äiti, ja ei kyllä helpota paskaakaan jos tietäisin keskenmenon johtuvan vammasta...



huhhuh...



Nyt voimia ap!

väittää että on paljon helpompi saada se keskenmeno vessanpönttöön kuin mennä rv 24 synnyttämään alakautta aivotonta sikiötä, jonka vielä joutuu näkemään.

Ei toivon ylläpitäminen tee muuta kuin lisää tuskaa jos väistämätön on edessä. Luonnon valinnoille ei mitään voi eikä siihen sympatiat auta.

Vasta kolmannen km jälkeen aloitetaan tutkimukset.



Miten siis voidaan sanoa, mistä mikäkin keskenmeno johtuu? On mielestäni erittäin epätodennäköistä, että samoilla ihmisillä olisi koko ajan vammaisia sikiöitä. Todennäköisempää on mielestäni joku biokemiallinen tai tulehdukseen liittyvä juttu.



Ihan terveitäkin sikiöitä menehtyy jopa raskauden loppuvaiheessa. Osassa tapauksia ei löydetä mitään syytä kohtukuolemaan. Miksi siis KAIKKI keskenmenot johtuisivat kromosomipoikkeamista tai muista rakenteellisista vioista. Varmasti mukana on vain huonoa tuuriakin.

väliä tai mitään tekemistä sen kanssa miltä se SILTI tuntuu, niin tuntuu se pakollinen abortti kuin se keskenmenokin ihan kamalalta. Ei se vähättelemällä lähde, ja pliis, älä puhu kun et asiasta mitään tiedä.



Ja kyllä, sympatia auttaa, kokeilisit joskus itsekkin. Toista tuetaan kun tulee vaikeita asioita, eikä itsekkäästi jossitella pahemmalla vaihtoehdolla, ja näin muka mitätöidään tuska...



Ja edelleen, älä sano mitään kun et asiasta tiedä.

siihen, että sikiöllä olisi kehityshäiriö. Muistaakseni puolet raskauksista, joissa alkuraskauden verenvuotoa, päätyy keskenmenoon.

Tsemppiä ap:lle! Älä välitä näistä toopeista.

väittää että on paljon helpompi saada se keskenmeno vessanpönttöön kuin mennä rv 24 synnyttämään alakautta aivotonta sikiötä, jonka vielä joutuu näkemään. Ei toivon ylläpitäminen tee muuta kuin lisää tuskaa jos väistämätön on edessä. Luonnon valinnoille ei mitään voi eikä siihen sympatiat auta.

väittää että on paljon helpompi saada se keskenmeno vessanpönttöön kuin mennä rv 24 synnyttämään alakautta aivotonta sikiötä, jonka vielä joutuu näkemään.

Ei toivon ylläpitäminen tee muuta kuin lisää tuskaa jos väistämätön on edessä. Luonnon valinnoille ei mitään voi eikä siihen sympatiat auta.

Voinpahan omakohtaisesti karmeasta lapsuudestani kertoa, että kun joutui kaikkea hirveää kokemaan, eikä koskaan saanut vanhemmiltaan lohtua tai ymmärrystä, päinvastoin juuri tätä "luonto hoitaa"-osastoa, niin aikuisena ymmärtää kuinka tärkeää meille kaikille, lapsille ja aikuisille, on menetyksen hetkellä toiselta ihmiseltä saatu ,vilpitön lämpö ja myötäeläminen.

Perjantaiyönä oli kovat kivut ja la-aamuna tuli sikiö ja muu materiaali ulos. Soitin äitiyspolille että pitääkö sikiölle tehdä jotain. Pyysivät tuomaan sen sinne, josko siitä voisi jotain saada tutkittua, kun keskenmenoja on nyt jo näin monta. Niinpä vein meidän pikkuisen purkissa sinne ja samalla tutkivat myös minut. Kohtu oli tyhjentynyt lähes kokonaan. Ei mikään ihme kun sen verran sitä vuotoa oli tullut. Edelleenkin tulee ihan reilusti. Olisin saanut jotain lääkettä edistämään keskenmenoa mutta en halunnut.



Nyt olo on vaan ihan uskomattoman tyhjä. Meille ei sitten tullut lapsia. Miten tästä voisi muka koskaan päästä ylitse? Tällä hetkellä tuntuu, etten edes halua selvitä tästä. Kun yritän katsoa tulevaisuuteen, en näe kuin pelkkää mustaa. Ei mitään mistä iloita. Ja jos joku nyt tulee tähän aukomaan jotain terveydestä tai työpaikasta niin mietipä kahdesti.



Pian kaverit alkavat saada lapsia ja minä en kestä olla heidän lähellään. Tuskin mieskään tällaista kauaa jaksaa katella. Ja ehkä hän ei kestä ajatusta siitä ettei saisi perhettä ja haluaa sellaisen naisen, joka pystyy lapsia saamaan. Jään ihan yksin. Ahdistaa niin paljon. Ainoa haaveeni elämässäni on ollut saada oma perhe. Olisin halunnut olla nuori äiti. Mutta se ei ole enää mahdollista. Kun vain mietinkin miten kauan tässä yrittämisessä on mennyt ja miten kauan tulisi vielä kestämään jos vielä yrittäisin saan melkein paniikkikohtauksen. Vuodet vaan vierivät ja muut saavuttavat elämässään vaikka mitä mutta minä vain junnaan paikallani.



Lääkäri otti heti puheeksi tutkimukset, joihin ilmeisesti pääsisimme kahden kuukauden päästä. En kuitenkaan nyt jaksa ajatella koko asiaa. Mitä järkeä missään tutkimuksissa on enää tässä vaiheessa. Jos ei mitään syytä keskenmenoille löydy (niin kuin kuulemma usein käy) niin mitäs sitten. Pitäisikö vaan jatkaa tätä kamaluutta vuodesta toiseen? Miten voisin enää ikinä ottaa sitä riskiä, että päädyn taas tähän tilanteeseen? Onkimaan kuollutta vauvaa vessanpöntöstä? Ei. En vain pysty. Jonkinlainen itsesuojeluvaisto on sentään vielä jäljellä.



Tämä kolmas keskenmeno oli vielä aiempia raskaampi, kun olimme jo niin monta kertaa ehtineet nähdä elävän sikiömme ja aina sanottiin että kaikki on hyvin. Mutta eipä ollut. Tiesinhän sen alusta asti. En voi kuin itseäni syyttää tästä että suostuin yrittämään vielä kerran, vaikka kahden keskenmenon jälkeekin tuntui jo niin pahalta. Vähämpä silloin tiesinkään, nyt kipu ja tuska on noin miljoona kertaa pahempi.



Ei tätä oikeasti voi kestää, ei vain voi. Voisinpa vain kuolla niin ettei siitä koituisi surua lähimmäisilleni. En pelkää kuolemaa ja ymmärrän niitä ihmisiä jotka tekevät itsemurhan, mutta sen verran järjissäni vielä toistaiseksi olen, että tiedän etten voi sitä tehdä miehelleni ja perheelleni. Toivon silti, että voisin.



-ap

Minäkin itken luettuani kirjoituksesi. Olet ajatuksissani.

Tiedän ja muistan tuon keskenmenon tuskan. Toivon ja rukoilen, että asiat järjestyvät lopulta ja että elämäsi alkaa tuntua valoisammalta.



Mieti vielä noihin tutkimuksiin menoa sitten, kun olosi on hieman vahvistunut.

tiedän kokemuksesta että tästä ei paljon lohtua ole, mutta itselläkin oli 3 km ennen kuin sitten neljäs kerta toden sanoi.



Keskenmenoilleni syy löytyy sairaudesta nimeltä endometrioosi. Sinuallakin voi olla joku syy keskenmenoille. Sinuna menisin tutkimuksiin. Mitään et ainakaan menetä sillä.



Kannattaa tutkia myös netistä aiheita: aspiriini sekä vehnänalkiot ja raskaus.



Varsinkin alkuraskaudessa vehnänalkioita kannattaa todella syödä edes jossain muodossa. Tämä neljäs raskaus erosi aiemmista siinä, että sitä ennen ja sen aikana söin koko ajan multivitaa+vehnänalkiorouhetta+kalaöljyä+b-vitamiinia. Ehkä taika oli siinä että uskoin noista olevan apua.

Kyyneleet tuli minunkin silmiini. Tulee niin paljon pahoja muistoja mieleen, vaikken ole kokenut kuin yhden keskenmenon, joka oli kohdun ulkopuolinen. Itse koin huonoa omaatuntoa siitä, että sikiö jouduttiin "abortoimaan" leikkauksessa kun oma henki oli veitsenterällä ja sikiöllä ei mitään mahdollisuuksia selviytyä loppuun saakka. Syke löytyi myös.



Yritä jaksaa. Tee niin kuin parhaaksi näet. Aika hoitaa, vaikkei kokonaan haavoja parannakaan.



Kaikkea hyvää sinulle.

ja itken ääneen... voi pientä aapeetä, halaus!!!!

niin, että joku sikiöstä täysin riippumaton vuoto aiheuttaa myös sikiön ulostuloa, vaikkei sikiössä mitään vikaa olisikaan. Tästä minua juuri varoitettiin, kun verisuoni kohdussani repesi ja vuoto oli rajua. Minun sikiöni kuitenkin selvisi.

sen estämiseksi voi harvemmin itse mitään tehdä. Jos jo rv 7+4 alkaen miettii joka sekuntti pelkkää raskautta ja mahdollista keskenmenoa, niin voipi olla että loppuraskaudesta saa lähteä hermolomalle.

Noilla viikoilla niitä keskenmenoja vaan tulee ja sille ei mitään voi vaikka kuinka hakisi sympatiaa.

Syvä osanottoni ap, en löydä lohduttavia sanoja:(

itselläni oli sama tilanne juurikin rv7-9 vuoti ja ihan housuista läpi tuli veret ja minä pelkäsin tosi paljon.. lääkärissä ne sano että katsella tilannetta jos tulee kipuja niin sitten sinne.. vuoto loppui ja alkoi uudestaan joskus rv10 ja kesti taas viikon verran.

ultrattiin muutamat kerrat eikä siihen löytynyt vaan selitystä ja epäilivät sitten jälkeenpäin valemenkkoja.

jos sulla ei kipuja ole niin itse sanoisin valemenkoiksi.

keskenmenossa on aina se kipu taustalla jonkinlainen ja verta tulee paljon, mutta itselläni tätä tuli myös joten en voinut olla varma.

nyt rv23 ja kaikki mainiosti

joillakin ihmisillä voi menkat kestää koko raskauden ajan normaalisti ja joillakin tulla silloin tällöin eli se ei ole epänormaalia.

itse nuorempana luulin ettei raskaana tule ollenkaan verta ja tämän takia itse säikähdin. toisin kuitenkin oli.

sinuna ottaisin rauhallisesti ja katsoisin tilannetta.

uskon että parin kolmen viikon päästä hellittää jos kyse on samasta kuin minulla oli :)

minä ääliö en lukenut koko ketjua ja nyt näin vasta tuon lopun kirjoitukseni jälkeen!!

otan osaa ap :(

Saman kokeneena olen onnellinen,että pahasta olosta huolimatta jaksoin lähteä tutkimuksiin ja jaksoin yrittää. Sillä nyt olen kahden lapsen onnellinen äiti ja vika ei ollut loppuviimein suuri ja helposti korjattavissa. Samoja ajatuksia oli silloin ja tiedän tunteen kun tekisi mieli potkaista jokaista raskaanaolevaa mahaan...



Jaksamisia ja anna vaikka ajan kulua ja kerää voimia. Niinkun joku jo sanoikin niin minulle sanottiin myös, että positiivista on se, että raskaudun, vaikka kesken menikin.

Jos nyt jotain positiivista koittaa kaivaa tilanteestasi niin olet(te) nähtävästi suhteellisen nuoria. Jos tuntuu että ette enää halua biologista lasta yrittää teillä on erinomaiset mahdollisuudet adoptoida ikänne perusteella.



Minäkin kyllä suosittelen lämpimästi tutkimuksiin menoa ja ainakin sen selvittämistä löytyykö mitään ongelmaa. Meillä ei valitettavasti löytynyt mutta yritimme silti. Tulos: neljän keskenmenon ja yhden raskauden keskeytyksen (sikiöllä laaja enkefaloseele) jälkeen saimme eläväisen lapsen. :-) Kukaan ei tietenkään voi taata sinulle että näin teilläkin käy mutta vielä ei ole mitään syytä miksi ette voisi omaa biologista lasta saada.