Traumaattisin lapsuusmuistosi?

Aivan järkyttäviä kokemuksia monella, liian monella. Miten olette selvinneet tähän asti?

T 50

Mitäs näitä on, isä hakkasi äitiä, äiti hakkasi isää, juopottelua, köyhyyttä ja koulussa kiusaamista, isäni uhkasi usein tehdä itsemurhaa, jne. jne.

Mutta en ole antanut näiden asioiden nujertaa itseäni, vaan minusta kasvoi entistä vahvempi ihminen.

Lapsuuden asioista en voinut päättää, mutta oman aikuiselämän asioista pystyn päättää itse miten haluan asioiden olevan ja mitä niiden eteen pitää tehdä.

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 14:38"]

Ikävä kyllä on..

Kun kuolee joskus, en mene hautajaisiin enkä koskaan tule käymään haudalla.

[/quote]

Minäkin monesti mietin, ja samalla vähän häpeän ajatuksiani, että olisi parempi kun olisi jo kuollut tuo hlö. Ja sitten mieitin, joudunko velvollisuudesta järjestelemään jotain kuolemaan liittyviä asioita tms. Tuo esittämäsi vaihtoehto kuulostaa houkuttelevalta. 

Eikö yliopistossa käytetä isoja kirjaimia ollenkaan? Luulisi, ettei L:n papereilla juuri tuollaista tekstiä kirjoita.

Mutta hyvä, että menet keskustelemaan asioista. Saat ehkä avun alakuloisuuteesi.

Jatkuva turvattomuuden tunne ja hylätyksi tulemisen pelko. Näitä on nyt oman vanhemmuuden kynnyksellä ikävä selvittää, mutta onneksi terveydenhuolto auttaa ja lääkkeet tehoaa.

Yksittäisistä traumoista mieleenpainuvin on varmasti se, kun 13-kesäisenä eräs "kaveri" löysi kotoaan pitkäjalkaisen hämähäkin, ja vaikka kielsin, hän tuli riiputtamaan sitä aivan mun naamaan kiinni. Se aiheutti ensimmäisen paniikkikohtauksen. Sen jälkeen olen pelännyt hämähäkkejä kuollakseni ihan tähän aikuisuuteen saakka. Nyt olen yrittänyt siedättää itseäni, jotakin edistystä on voinut tapahtua.

Oma traumatisoivin kokemukseni on yksinomaan surullinen, ei hirveä, kuten valitettavasti nämä ylemmät.  

Äitini kuoli syöpään, kun olin 4-vuotias. Minulla on muuten tarkat muistot kesältä ennen äidin sairastumista ja ja talvelta äidin kuoleman jälkeen. Syksystä, jolloin äiti sairasti, en muista juuri mitään, vaikka olen ollut mummolassa pidempään äidin ollessa sairaalassa, ja tämä on tietysti ollut erikoista. Kuulema olen jossain vaiheessa lakannut kutsumasta äitiäni äidiksi, ja alkanut kutsua häntä etunimellä.

Kiitos rakastavan ja turvallisen jälkeenjääneen suvun, olen kasvanut ihan ihmiseksi. Mutta kyllä tuo on jälkensä jättänyt. Olen aika ahdistunut, ja teininä varmasti olin jopa suorastaan masentunut, vaikkei tätä diagnosoitu, sillä olin ns. kiltti tyttö, eik minulla ollut itsetuhoista käytöstä.  Etäännyttäminen on edelleenkin defenssimekanismini vaikeissa tilanteissa. Rakastan lapsia, mutta oman hankin vasta, kun löysin miehen, jonka tietäisin vastaavassa tilanteessa pystyvän samaan kuin isäni, eli huolehtimaan lapsesta, jos minulle tapahtuu jotain. Siksi minusta ei tullut suurperheen tai edes kolmen lapsen äitiä, kuten joskus teininä haaveilin. 

paska provo.

pyrin kirjoittamaan tunnistamattomasti käyttäen kieltä jollaista en muuten netissä tai muuallakaan viljele. heiheit isoille kirjaimille, järkeville kappalejaoille, sanoille joita käytän ja persoonalle. 

itse koen taidoksi tämän muuntautumiskyvyn, vaikkei se ehkä sinusta vaikuta muulta kuin typerältä elämäänsä kyllästyneen epäonnistujan huijarin tekstiltä.

Koska kyllä, osaan kirjoittaa oikein, yhdyssanani yhteen, pilkut paikalleen ja kyllä, myös äidinkielestä kirjoitin laudaturin. En ehkä tahdo vauva.fi:ssä tuoda itseäni ihan julkiseksi, anteeksi nyt vain.

hups! äskinen siis 55:lle 49:ltä.

en hengaile täällä tarpeeksi osatakseni vastata ja lainata.

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 15:13"]

Eikö yliopistossa käytetä isoja kirjaimia ollenkaan? Luulisi, ettei L:n papereilla juuri tuollaista tekstiä kirjoita.

[/quote]

Tämä on keskustelupalsta, jolla käsitellään erittäin henkilökohtaisesti kipeitä asioita. Monet vielä kirjoittavat kommentteja mobiililaitteilla mobiilisivustolle, jolloin oikoluku ja korjausten teko on vaikeampaa. Ei  tämä foorumi ole mitenkään verrainnollinen yo-kokeeseen,  jossa äidinkielen aine kirjoitetaan ensin lyijykynällä konseptipaperille a ja sitten kuulakärkikynällä puhtaaksi konseptipaperille b. 

Kauheaa minkälaisia vanhempia monella on!

Onneksi itselläni on ollut tasapainoiset ja rakastavat vanhemmat sekä normaalit sukulaiset. Perheessäni ei ole koskaan ollut väkivaltaa, kumpikaan vanhemmistani ei tupakoi tai polta. Ovat aina olleet kannustavia, reiluja ja oikeudenmukaisia. Ovat tärkeitä edelleen ja osa elämääni vahvasti, vaikka kauempana asun. En ikinä hyväksyisi mieheltänikään psyykkistä tai fyysistä väkivaltaa.

Joten minulla ei ole traumaattisia kokemuksia lapsuudestani. Ainoastaan vihaan hammaslääkärikäyntejä ja kesäkurpitsaa.

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 14:51"]

oho. tulipas pitkä. pahoittelen. olen paska ihminen kun en osaa edes tiivistää.

- 49

[/quote]

Etkä ole. Voi veljet, millaisissa olissa ihmiset joutuvat kasvamaan.

Ajattelin otsikon nähdessäni kirjoittaa omia traumojani: sisaren kuolema koulumatkalla auton alle, köyhyys, isän alkoholismi, isoveljen alkoholismi ja järjetön väkivalta koko perhettä kohtaan vankilatuomioineen, näiden johdosta jatkuva pelko.

Kun luin muiden vastauksia, huomasin, että minulla oli sentään asiat suht hyvin: äiti oli täyspäinen.

Kulissit ovat hirveitä. Kuinka monen kotona on ollut perhehelvetti valloillaan ja ulospäin on esitetty kadehdittavaa perheonnea. Maksajina pienet lapset.

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 14:03"][quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 05:21"]

 Olen itseasiassa itse paljastanut tällaisen tapauksen ja tiedän, että se vaatii sankaruutta ( varsinkin jos kukaan ei usko asiaa).

Ajattelen asiaa niin, että voisit mennä poliisille ( kun jaksat) ja kysyä mitä tehdä tällaisessa tilanteessa. Kysyä poliisia jolla kokemusta tällaisista asioista. Olisi hyvä saada nuo nimet poliisille sillä merkintä asiasta oli hyvä jos vaikka tulevaisuudessa joku muu tekee näistä henkilöistä rikosilmoituksen.

Tunsin kerran miehen jolla oli ongelmia siinä, että ei tuntenut oikein mitään ihollaan siis. Olen epäillyt, että hän on saattanut joutua hyväksikäytetyksi ja siksi oikeastaan arvasin, että olet miespuolinen.

Toivon sinulle vilpittömästi voimaa toipumiseen ja toivon, että uskallat ja jaksat viedä asiaa eteenpäin.

Jos poliisillekkin olisi mahdollista saada merkistä jonnekkin ilman, että sinun tarvitsisi lähteä oikeuteen sillä nuo nimet olisi hyvä saada poliisille.

Ymmärrän, että et jaksa jos sinulla on joukko ihmisiä ympärillä jotka tukevat hyväksikäyttäjää. Oletko niin nuori, että olet tekemisissä vielä hyväksikäyttäjän kanssa?

[/quote]

Olisihan tuo hyvä, jos nimet saataisiin ylös vastaavan tilanteen varalta. Mutta voivatko ne kirjoitella ihmisistä tuollaista ilman mitään todisteita, ja jos ei, miten niin vanhoja asioita voi todistaa? Voiko tuollaisen ilmiannon tehdä oikeasti nimettömänä, eli siten, ettei kukaan ulkopuolinen rehellisin keinoin voi saada tietää tai pysty viranomaisien puheista päättelemään, kuka ilmiantaja on? Jos tiedät asiasta ja viitsisit kertoa omasta kokemuksestasi, arvostaisin. Vaikeaa edes ajatella tuon prosessin käynnistämistä, kun ei lainkaan tiedä millainen prosessi se on ja että mihin sitä on hyppäämässä.

En ole oikeastaan enää tekemisissä hyväksikäyttäjän kanssa.

[/quote]

Voin kertoa omasta kokemuksesta, jos siitä olisi sinulle hyötyä.

Itse tein vuosia jatkuneesta hyväksikäytöstä rikosilmoituksen lähes 20-vuotta tapahtuneen jälkeen. Olin kertonut tällöin hyväksikäytöstä ainoastaan terapeutille, äidilleni ja siskoilleni. Sekä psykiatrille. Oli epävarmaa nostaako syyttäjä näin vanhasta asiasta syytettä, mutta nosti ja tapaus oli oikeudessa. Mietin lähes kolme kuukautta rohkenenko tehdä rikosilmoitusta, mutta lopulta tuli vahva tunne sen olevan osa eheytymistäni. Halusin rikoksen tekijän saavan tietää miten rikos vaikuttaa elämääni, vaikkei tapaus menisi oikeuteen asti.

Prosessi oli raskas, mutta tämän myötä olen rohkeampi ja vahvempi. Suosittelen ilmoituksen tekemistä, mutta ymmärrän, jos siihen ei päädytä. En tiedä voiko nimettömänä tehdä ilmoituksia hyväksikäyttäjistä.

Voimia ja voin vastata, jos sinulla herää tästä kysymyksiä.

Ihan kauheita tarinoita! Lähetän halauksen teille kaikille. Toivottavasti saatte apua ja voimia selvitä kokemuksistanne. Kun näitä tarinoita lukee niin en todellakaan usko että tässä maassa on yhtään turhaa huostaanottoa, vaikka osa niin väittää!

Jatkuva levottomuus kotona väkivaltaisen isän takia, lastenkodissa harjoitetut nöyryytykset, äidin myöhempi alkoholismi, raiskaus ja se kun äitini hyväksikäytti mua. Ehkä kamalinta oli jatkuvat nöyryytykset koulussa kotona ja lastenkodissa - josta se turva pitäis saada. Ei sitä jatkuvaa kyykyttämistä kukaan jaksa. :/

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 16:30"]

Ihan kauheita tarinoita! Lähetän halauksen teille kaikille. Toivottavasti saatte apua ja voimia selvitä kokemuksistanne. Kun näitä tarinoita lukee niin en todellakaan usko että tässä maassa on yhtään turhaa huostaanottoa, vaikka osa niin väittää!

[/quote]

Oletpas "tyhmä". Pedofiileja voi olla vaikka lastensuojelun työntekijänä ja on tosikertomuksia jossa juurikin hyväksikäyttäjä on ollut sijaisperheen isä.

Jatkuva paäihteidenkäyttö ja siitä johtuva kykenemättömyys hoitaa lapsiaan on kyllä hyvä syy huostaanottaa lapsi perheestä, mutta muissa tapauksissa on paljon erinlaisia tapauksia.

Monet kohtuuttomat ja turhat huostaanotot ovat tapahtuneet pienemmillä paikkakunnilla.

Elämä on siitä vaikeaa, että tänne mahtuu kaikenlaista tarinaa ja ihmisiä joilla järki ja moraali hukassa löytyy joka ammatista.

Monissä näissä hyväksikäyttötapauksissa ei koskaan tehdä lastensuojeluilmoitusta koska kulissit ovat kunnossa.

Itkettää, kun luen näitä. Maailmassa on paljon selviytyjiä. Halataan kaikki lapsiamme tänä iltana.

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 14:03"]

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 05:21"]

 Olen itseasiassa itse paljastanut tällaisen tapauksen ja tiedän, että se vaatii sankaruutta ( varsinkin jos kukaan ei usko asiaa).

Ajattelen asiaa niin, että voisit mennä poliisille ( kun jaksat) ja kysyä mitä tehdä tällaisessa tilanteessa. Kysyä poliisia jolla kokemusta tällaisista asioista. Olisi hyvä saada nuo nimet poliisille sillä merkintä asiasta oli hyvä jos vaikka tulevaisuudessa joku muu tekee näistä henkilöistä rikosilmoituksen.

Tunsin kerran miehen jolla oli ongelmia siinä, että ei tuntenut oikein mitään ihollaan siis. Olen epäillyt, että hän on saattanut joutua hyväksikäytetyksi ja siksi oikeastaan arvasin, että olet miespuolinen.

Toivon sinulle vilpittömästi voimaa toipumiseen ja toivon, että uskallat ja jaksat viedä asiaa eteenpäin.

Jos poliisillekkin olisi mahdollista saada merkistä jonnekkin ilman, että sinun tarvitsisi lähteä oikeuteen sillä nuo nimet olisi hyvä saada poliisille.

Ymmärrän, että et jaksa jos sinulla on joukko ihmisiä ympärillä jotka tukevat hyväksikäyttäjää. Oletko niin nuori, että olet tekemisissä vielä hyväksikäyttäjän kanssa?

[/quote]

Olisihan tuo hyvä, jos nimet saataisiin ylös vastaavan tilanteen varalta. Mutta voivatko ne kirjoitella ihmisistä tuollaista ilman mitään todisteita, ja jos ei, miten niin vanhoja asioita voi todistaa? Voiko tuollaisen ilmiannon tehdä oikeasti nimettömänä, eli siten, ettei kukaan ulkopuolinen rehellisin keinoin voi saada tietää tai pysty viranomaisien puheista päättelemään, kuka ilmiantaja on? Jos tiedät asiasta ja viitsisit kertoa omasta kokemuksestasi, arvostaisin. Vaikeaa edes ajatella tuon prosessin käynnistämistä, kun ei lainkaan tiedä millainen prosessi se on ja että mihin sitä on hyppäämässä.

En ole oikeastaan enää tekemisissä hyväksikäyttäjän kanssa.

[/quote]

Asian ylös kirjaaminen ja rikosilmoitus on kaksi eriasiaa. Koska ilmoitat itseesi kohdistetun rikoksen sinulla on helpompi olla "uskottava". Kyllä poliisissa nykyään tiedetään, että tätä on. Poliisien kuitenkin kuuluu kuulustella kuin epäilisivät kertomustasi joten se voi siksi olla raskasta hyväksikäytetylle.

Tarvitsisit itsellesi jonkun tueksi. En tiedä tarkalleen miten asia etenee jos tekee ilmoituksen itseensä kohdistuneesta hyväksikäytöstä.

Lähinnä oma ajatukseni oli, että vaikka et jaksaisi vielä viedä asiaa oikeuteen olisi se tieto rikollisista kuitenkin. He jatkavat hyväksikäyttöään todennäköisesti elikkä joku toinen on uhri tälläkinhetkellä ehkä.

Ihmiseen voi vaikuttaa myös suotuisasti se, että puhuu ääneen asian ja se nimetään ihan oikeasti rikokseksi.

Mutta suosittelen jotakin tukihenkilöä mukaan koska poliisien kuuluu esittää kysymyksiä joiden perusteella kertojalle tulee helposti olo, että häntä ei uskota.

Vaikka poliiseja on hyvin koulutettu saattaa joukossa joskus olla oikeasti idioottikin joka voi vähätellä.

Ymmärrän ette jaksa, mutta toivon, että jaksaisit :)

En tiedä, mikä kokemus on varsinaisesti pahin. Vanhempieni erottua äiti kuritti kovalla kädellä kotona, (varmaan jokainen luuni on joskus murtunut) ja isä käytti hyväkseen isän luona. Veli kuoli ollessani 12, kun hänet tapettiin. Muistan, että oli maailmanloppu, jos satuin kokeesta saamaan 9- tai huonomman. Kotona odotti aina hakkaaminen.

Isän hyväksikäytöt olen alkanut vasta pikkuhiljaa muistamaan. Kaiken sen veren alushousuissa, alkoholin hajun hengityksessä ja parran sängen kutitukset vatsallani ja sisäreisilläni. Ahdistus. Nykyisin sairastankin dissosiaatiohäiriötä, kiitos lapsuuteni.

vanhemmissani ei ollut vikaa, mutta kiusaaminen ja yksinäisyys..

minua kiusattiin koulussa & talonyhtiössä jossa asuimme, katselin usein ikkunasta kun muut lapset leikkivät pihalla. joskus menin leikkimään rappukäytävään portaiden alle, kerran sekosin & sotkin sormeeni tulleesta pikkuhaavasta seinät verelläni ihan tyystin.. lopputulos oli mielestäni hyvin kaunis, vaikken tietenkään kellekkään "taideteoksalli" kehuskellut.

syyllistä etsittiin urakalla, mutta kukaan ei osannut epäillä sitä kakkoskerroksen hiljaista pikkutyttöä..

myöhäisessä teini-iässä  aloin sitten liikkua satanistiporukoissa, viiltelin itseäni, olin jatkuvasti kännissä, masennuin..  vieläkin minulla on erittäin huono itsetunto, mm. pidän itseäni rumana & vahdin painoani pakkomielteisesti.

minulla on kummallisia vatsavaivoja, jotka ilmeisesti johtuvat stressistä , ihmisuhteeni eivät kestä, kärsin unettomuudesta