Traumaattisin lapsuusmuistosi?

[quote author="Vierailija" time="29.12.2013 klo 23:57"]

Itse mietin, pitäisikö lapsuuden asiat nostaa pöydälle vielä kun omat vanhempani ovat elossa. Isäni on sittemmin raitistunut, ja elää jossain illuusiossa, että minulla oli kiva ja "hauska" lapsuus. Aina oli niin hauskaa kuulemma. En tiedä pystynkö repimään kaiken tämän auki ja hyötyisikö siitä kukaan, itseni mukaanlukien.

T. 2

[/quote]

En usko, että riitauttaminen auttaa. Voi olla, että isä torjuu tietyt asiat mielestään. Käsittele ne itse itseäsi varten. Sitten jos isäsi muistelee jotain asiaa, toteat vain muistosta että sinulla on erilainen muisto ja kerrot oman muistosi mutta et ala väittämään hänen muistoaan vääräksi. Eihän kenenkään kokemuksia voi kuitenkaan mitätöidä. Siitäkään huolimatta, että isälläsi on joku tarve nähdä menneisyys parempana, että voisi itse elää itsensä kanssa. Ehkä hän ei vain kykene käsittelemään totuutta.

Ihmeellisiä vanhempia on maailma pullollaan, kun traumatisoivia, lapsen kehitykselle haitallisia mindfuckeja näyttää tulevan paremmissakin piireissä. Lapsen mieli on käsittämättömän hauras.

Itelläni varmaankin insesti, ja miten isäpappa kierräti minua myös pedofiiliystävilleen. Tiedä sitten oliko sillä velkoja vai mitä, vai halusiko kenties  muuten vaan paistatella sen ringin "hyvänä tyyppinä".

Mulle on jäänyt jonkinlainen kauhukuva siitä kun pahoinpitelijäni jahtasi mua lapion kanssa. Oli kesäyö, juoksin paljain jaloin karkuun yökasteen takia liukkaalla heinäpellolla. Aina jos kaaduin se saavutti mua enemmän ja enemmän. Siitä tilanteesta voin sanoa että juoksin kirjaimellisesti henkeni edestä, se sairas paska oli niin vihainen että huonosti olisi käynyt jos olisi kiinni saanut. En unohda sitä tunnetta ikinä, olin kauhuissani.

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 00:10"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2013 klo 23:57"]

Itse mietin, pitäisikö lapsuuden asiat nostaa pöydälle vielä kun omat vanhempani ovat elossa. Isäni on sittemmin raitistunut, ja elää jossain illuusiossa, että minulla oli kiva ja "hauska" lapsuus. Aina oli niin hauskaa kuulemma. En tiedä pystynkö repimään kaiken tämän auki ja hyötyisikö siitä kukaan, itseni mukaanlukien.

T. 2

[/quote]

En usko, että riitauttaminen auttaa. Voi olla, että isä torjuu tietyt asiat mielestään. Käsittele ne itse itseäsi varten. Sitten jos isäsi muistelee jotain asiaa, toteat vain muistosta että sinulla on erilainen muisto ja kerrot oman muistosi mutta et ala väittämään hänen muistoaan vääräksi. Eihän kenenkään kokemuksia voi kuitenkaan mitätöidä. Siitäkään huolimatta, että isälläsi on joku tarve nähdä menneisyys parempana, että voisi itse elää itsensä kanssa. Ehkä hän ei vain kykene käsittelemään totuutta.

[/quote]

Se ei ehkä auta teitä mutta on toinenkin vaihtoehto on olemassa, hammuarabin kosto. Eli se puhdistaa teidän sieluanne jos annatte takaisin eikä juttu enää ikinä käy teidän mielessänne. Anteeksi voi pyytää vaikka jumalalta mutta ihminen ei tartte sellaista antaa. 

Mä olin viisi, kun veljeni sai sairauskohtauksen ja kuoli. Isäni yritti elvyttää, muistan sen huudon ja korinan yms. Lopulta ambulanssi tuli ja isälle sanottiin ettei toivoa ole. Veljeni tuotiin ennen hautajaisia kotiin, ja muistan pelänneeni ruumista ja avointa arkkua. 

[quote author="Vierailija" time="29.12.2013 klo 23:57"]Kamalia kokemuksia monella :( Kolmoselle erityissymppaus, aivan kauhea asia sulle tapahtunut elämässä, olen pahoillani puolestasi. Oletko missään yhteydessä ollut äitiisi tuon lähdön jälkeen?

T. 2

[/quote]

Kiitos, olen ollut. Iskä sai seurattua uuden asuinpaikan luokse, äidillä oli uusi mies. Ollaan siis yhteyksissä ja ihan hyvissä väleissä, mutta epäilen äidilläni olevan jotain mt-ongelmia. Elämä hänellä on nykyään aika holtitonta ja itken jatkuvasti huoltani hänestä. En vain tiedä, miten saisin häneen järkeä. 3

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 00:31"]

[quote author="Vierailija" time="29.12.2013 klo 23:57"]Kamalia kokemuksia monella :( Kolmoselle erityissymppaus, aivan kauhea asia sulle tapahtunut elämässä, olen pahoillani puolestasi. Oletko missään yhteydessä ollut äitiisi tuon lähdön jälkeen?

T. 2

[/quote]

Kiitos, olen ollut. Iskä sai seurattua uuden asuinpaikan luokse, äidillä oli uusi mies. Ollaan siis yhteyksissä ja ihan hyvissä väleissä, mutta epäilen äidilläni olevan jotain mt-ongelmia. Elämä hänellä on nykyään aika holtitonta ja itken jatkuvasti huoltani hänestä. En vain tiedä, miten saisin häneen järkeä. 3

[/quote]

Et voi häntä pelastaa.

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 00:13"]

Ihmeellisiä vanhempia on maailma pullollaan, kun traumatisoivia, lapsen kehitykselle haitallisia mindfuckeja näyttää tulevan paremmissakin piireissä. Lapsen mieli on käsittämättömän hauras.

Itelläni varmaankin insesti, ja miten isäpappa kierräti minua myös pedofiiliystävilleen. Tiedä sitten oliko sillä velkoja vai mitä, vai halusiko kenties  muuten vaan paistatella sen ringin "hyvänä tyyppinä".

[/quote]

Onko nämä pedofiilit poliisin tiedossa nykyää? Saitko myöhemmin oikeutta ja miten selvisit?

Varmaan se kun isä oli tuurijuoppo ja oli kännissä aggressiivinen ja hakkasi välillä äitiä ja joskus meitä lapsiakin. Raiskasi äidin monta kertaa niin että me lapset oltiin kotona. Oli myös selvinpäin harvinaisen pelottava, vittumainen, kontrolloiva, tukahduttava ja aggressiivinen ihminen. Henkinen väkivalta oli päivittäistä. Tyyppi kiihtyi myös nollasta sataan sekunnissa ilman loogista tai pätevää syytä joten opin pelkäämään kaikkea ja kaikkia. Taistelen edelleen päivittäin mielenterveyteni puolesta tämän kusipään takia. On ollut kuolleena joitain vuosia enkä halua enkä aio käydä haudalla ollenkaan. En tiedä menenkö sinne ikinä. Musta tuli ylikiltti krooninen muiden miellyttäjä ja kynnysmatto. Poltan itseni jatkuvasti loppuun ihmissuhteissa koska en osaa pitää puoliani. Turpaan vetäisin ns. isääni jos vielä vastaan kävelisi. Vittu minkä perinnön jätti lapselleen, päivittäisen taistelun pelkojen ja rikkonaisuuden kanssa. En todellakaan tiedä selvinkö tästä.

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 00:45"]

Onko nämä pedofiilit poliisin tiedossa nykyää? Saitko myöhemmin oikeutta ja miten selvisit?

[/quote]

Eivät tietääkseni ole. En ole kertonut kuin yhdelle hyvälle ystävälle ja psykologille näistä asioista. Keräilen itseäni ja voimiani ja vielä joku päivä lakkaan olemasta nössö.

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 00:45"]

Onko nämä pedofiilit poliisin tiedossa nykyää? Saitko myöhemmin oikeutta ja miten selvisit?

[/quote]

Hauskaa miten mieli pomppaa tällaisten "miten selvisit" -kysymysten yli, ignooraten ne ihan totaalisesti... Toisin sanoen defenssit toimii.

Selvisin hyvin ja huonosti. Hyvin sikäli, että olen hyväntuoksuinen, hyvätapainen ja pidetty kunnon kansalainen. Sikäli taas huonosti, etten tunne hädintuskin mitään - tunteita enkä tuntoaistimuksia. Keho ja mieli turtuneet.

Minut vietiin lapsena väkisin helluntailaisten telttakokoukseen. Se oli todella pelottava kokemus lapselle. Mummo möyri teltan lattialla pissat pöksyissä ja ölisi suu vaahdossa muiden kanssa.

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 01:05"]

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 00:45"]

Onko nämä pedofiilit poliisin tiedossa nykyää? Saitko myöhemmin oikeutta ja miten selvisit?

[/quote]

Hauskaa miten mieli pomppaa tällaisten "miten selvisit" -kysymysten yli, ignooraten ne ihan totaalisesti... Toisin sanoen defenssit toimii.

Selvisin hyvin ja huonosti. Hyvin sikäli, että olen hyväntuoksuinen, hyvätapainen ja pidetty kunnon kansalainen. Sikäli taas huonosti, etten tunne hädintuskin mitään - tunteita enkä tuntoaistimuksia. Keho ja mieli turtuneet.

[/quote]

Saanko kysyä oletko mies vai nainen? Tehtiinkä aiheesta rikosilmoitusta myöhemmin? Sinulta on siis tuntoaisti kateissa?

Minusta olisi hyvä, että noiden henkilöiden nimi menisi poliisin tietoon jos ovat vielä elossa.

Olen todella pahoillani puolestasi ja itsestäni on väärin jos nuo tekijät pääsevät ilman seurauksia.

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 01:00"]

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 00:45"]

Onko nämä pedofiilit poliisin tiedossa nykyää? Saitko myöhemmin oikeutta ja miten selvisit?

[/quote]

Eivät tietääkseni ole. En ole kertonut kuin yhdelle hyvälle ystävälle ja psykologille näistä asioista. Keräilen itseäni ja voimiani ja vielä joku päivä lakkaan olemasta nössö.

[/quote]

Et ole nössö. Tajuan, että se on henkisesti raskasta. Minusta kuitenkin sinun kannattaa tehdä se kun jaksat.

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 01:12"]

Saanko kysyä oletko mies vai nainen? Tehtiinkä aiheesta rikosilmoitusta myöhemmin? Sinulta on siis tuntoaisti kateissa?

Minusta olisi hyvä, että noiden henkilöiden nimi menisi poliisin tietoon jos ovat vielä elossa.

Olen todella pahoillani puolestasi ja itsestäni on väärin jos nuo tekijät pääsevät ilman seurauksia.

[/quote]

Ei tehty rikosilmotusta, koska kukaan muu kuin minä, nuo rikolliset ja mahdolliset muut uhrit eivät tiedä asiasta, tai ainakaan kukaan ei ole tietävinään - edes esimerkiksi äitini. Olen täysin samaa mieltä ettei heitä tulisi päästää kuin koira veräjästä, mutta juurikin tuo asiaan aina liittynyt piinkova salailu tekee rikosilmoituksen tekemisen jo ajatuksen tasolla käsittämättömän vaikeaksi. En tiedä oletko vanhempi tai onko sinulla sisaruksia, mutta voit ehkä kuvitella miltä tuntuisi saada tietää oman puolison käyttäneen hyväksi yhteistä lasta, tai oman vanhemman syyllistyneen seksuaalirikokseen. Tai olla itse se joka paljastaa tuollaisen skandaalin. Välttämätöntähän se on jossakin vaiheessa, mutta juuri nyt minusta ei ole sankariksi.

Tuntoaisti on kyllä olemassa, mutta turtuneena ja vieraantuneena - kehonhallintani on heikkoa (käytännössä siis olen melkoisen kömpelys) ja tunnen kehoni tietoisesti lähinnä vain siihen kohdistuessa äärimmäisiä ärsykkeitä, kuten kipua. Mies olen.

Tuli mieleen se venäläinen 10v tyttö, joka tässä lähivuosina oli jäänyt Suomessa bussin kyydistä huoltoasemalla. Raukka oli sitten lähtenyt itkien kävelemään valtatien reunaa pitkin :( onneksi joku suomalainen oli pysäyttänyt hänet ja jollain konstilla sitten saatiin poliisiauton kyytiin ja se venäläinen bussi pysäytettyä.

Ihan hirveä tilanne pienelle tytölle vieraassa maassa!

Olin kuusivuotiaaksi asti perheessä jossa isäni oli poikkeuksellisen raivohullu. Hän saattoi raivostua nollasta sataan kahdessa sekunnissa vaikka ensin olisi ollut vitsituulella. Hänen hermojensa menettämiseen riitti vaikka pieni tikku sormessa jota hän ei kestänyt, ja sen hermostuttamisen jälkeen kaikki oli kaaosta. raivostui, Myös riiteli äitini kanssa paljon.

Pelottavimpia tilanteita oli kuitenkin kun olimme kolmestaan automatkalla läheiseen kaupukiin. Isä ajoi, äiti etupenkillä ja minä takana. Alkumatkasta syntyi heti joku riita heidän välillään ja isä uhkasi ajaa seuraavan vastaantulevan rekan eteen. Muistan yhä miten raivosta sekaisin isä oli..ne raivosta kiiluvat silmät ja kiivas hengitys hampaat irvessä. Minä olin lamaantunut matkaistuimeeni ja odotin vain mitä tapahtuu. Ei ole mitään muistikuvaa miten tuo tilanne raukesi. Toinen samantapainen tilanne oli myös autossa eri kerralla, matkalla mummolaan. Isä hermostui jostakin (pikkuasiasta kuitenkin taas eikä suostunut kuuntelemaan/puhumaan vaan halusi viedä riitää mahd. pitkälle). Hiekkatiellä isä ajoi kauhean lukaa ja äitiä ja minua pelotellakseen veivasi rattia niin että auto heittelehti tiellä ja oli lähellä suistua ojaan. Isä myös monesti puhui minulle kaksistaan autossa, että "Ajetaanko äidin päälle? kun äiti lähti mummolasta aiemmin pois kuin me ja lenkkeili puoliväliin kotiamme josta me sitten otimme hänet kyytiin. Nykyään pelkään henkilöautoja, olla niiden kyydissä tai jos joutuisi rattiin itse. Kun rekka menee ohi, hulahtaa lävitseni kuin jokin aalto joka pysäyttää hengityksen ja vie voimat raajoista. Varmaan se sama tunne kuin lapsena..

Kerran isä uhkasi tappaa äidin leipäveitsellä keittiössä. Isä suivaantui taas jostakin ja menetti totaalisesti hermonsa. Nousi pöydästä ja nappasi veitsen seinän veitsitelineestä ja seisoi äidin selän takana. Piteli kaksin käsin veitseä äidin yläpuolella ja tärisi ja huusi raivosta, valmiina lyömään. Äiti vaan istui eleettömän rauhallisena. Ryntäsin äidin syliin kauhuissani ja työnsin isän kättä pois ja itkin ja anelin isää lopettamaan..se kesti ikuisuuden. Sitten isä paiskasi veitsen pöydälle ja häipyi ovet paukkuen ulos. Olin niin hysteerinen tuon jälkeen että muistan miten istuin vielä pitkän aikaa sen jälkeen sohvalla ja haukoin henkeäni kauhuissani ja järkyttyneenä. Äiti yritti saada minua juomaan maitoa (ilmeisesti rauhoittaakseen hengitykseni kun nieleskelisin jotakin) ,mutta en pystynyt tarttumaan lasiin.. Nykyään kammoksun miehiä jotka keittiössä käyttävät johonkin veistä. Vaikka miehellä olisi pinkki essu päällä ja laittaisi ruokaa tehden keittiöveitsellä jotain niin välttelen mielummin häntä kuin menisin keittiöön..

- Iida

Koko lapsuus: juopot vanhemmat ja niiden alkkiskaverit. Kämppä kuin sikolätti, nälkä kun ei vanhemmat ostaneet kuin viinaa kappeihin. Jatkuva tappelu ja puukonheitto, pelolta ei saanut öisin nukuttua. Häpeä siitä kaikesta koulussa ja joka paikassa. Siihen vielä päälle koulukiusaaminen fyysisine ja psykkisine pahoinpitelyineen.

Koko lapsuus pelkkää tuskaa. Mielen defenssit ovat pyyhkineet pois kokonaisia vuosia ja jäljellä on aikalailla yhtä isoa mössöä ja loppuiän huono itsetunto ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.

Kamalaa luettavaa. Oon niin pahoillani teidän puolesta, mitä ootte joutuneet kokemaan. Viina on hirveä myrkky, ja sydän itkee teidän äitienne puolesta jotka ovat olleet väkivaltaisissa suhteissa.

oma muisto: isä lukitsi itsensä äidin kanssa makkariin ja käski mua tuomaan kärpäslätkän... äiti aneli olemaan tuomatta... iskää piti totella ja toin... sillä sitten äitiä lätkittiin. Olin alle kouluikäinen.

Isä pyysi tuomaan kärpäslätkän, mutta äiti aneli etten toisi... isä oli siis lukinnut heidät huoneeseen ja käski mun antaa lätkä oven alta. Tottelin isää, joka sitten lätki sillä äitiä... olin alle kouluikäinen.