Lue keskustelun säännöt.
Vauva aika raskasta?
27.01.2014 |
Odotan puolisoni kanssa meille esikoista, pikkuisen on tarkoitus syntyä keväällä.
Lähes kaikkialta kuulee, kuinka vauva aika on raskasta ja siitä ei meinaa selvitä. Jatkuvasti väsyttää, kiukuttaa, hermot on kireällä jne. Tämä tuntuu itsestäni pelottavalta ja jopa hieman "kummalliselta". En halua missään nimessä vähätellä, voihan olla, että itsekin kohta tunnen samoin!
Mutta valaiskaa minua! Onko asia näin? Toki ymmärrän, jos yksin joutuu huolehtimaan kaikesta, että tuntuu raskaalta. Mutta eivät kaikki kommentoijat ole yksinhuoltajia.
Meitä on kaksi aikuista ja uskon vahvasti, että yhdessä selviämme!
Kommentit (100)
Noh. Meillä on 2 v. esikoinen joka ei vaan kaikista unikouluista huolimatta osaa nukkua öitänsä kunnolla. Myös koko vauva-aikansa nukkui vain 3x25 min. päiväunet. Hän myös erittäin tyytymätön lapsi, joka ei suostunut vauvana olemaan kuin sylissä hiljaa, ja siinäkin piti itse pysyä liikkeessä. Niin siinä raskainta on ollut se että ei saa koskaan olla yksin rauhassa. Koko ajan joku vaatii ja tarvitsee sinulta jotain. Ja kyllä sekin vie mehut kun 2 vuotta menee 3-4 h yöunilla. Nyt meillä on sairas 3,5 kk kuopus tässä myös. Itkee pahimillaan kipujaan 18 h päivässä. Ei tarvinne selittää miksi on raskasta.
Kaksi meitä on vanhempia tässäkin, mutta ei mitään muuta tukiverkkoa ympärillä. Kyllä hyydyttää ja pahasti, ja huonoimpina päivinä sitä vain miettii mitä pahaa on tehnyt ansaitakseen tämän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Riippuu niin paljon äidista ja lapsesta ja ennenkaikkea äidistä ja isästäkin! :) Minulla ahdisti esikoisen kanssa se jatkuva symbioosissa olo ja se jaaaatkuva imettäminen, olin aika ahdistunut, kun olen ollut kova menemään aikaisemmin, vain käynyt kääntymässä kotona. Myös koliikki ja siitä johtuva itku joka alkoi aina klo 22 ja loppui n. klo 1-2 oli kamalan raskasta. Muuten oli kyllä ihan mukavaa aikaa. Se riippuu niin itsestä miten vauvan kokee, toisethan osaavat heti lukea vauvaansa, eivätkä ahdistu siitä jatkuvasta läsnäolosta. Kaveri sanoi, että hänestä on niin kiva kun vauva nukkuu siinä tissillä, itse ahdistuin niin kovin siitä jatkuvasta imettämisestä. Toinen lapsi syntyi reilun vuoden kuluttua ja hän oli hyvä nukkuja ja rauhallinen, mutta vain minulla. Huusi isän sylissä pää punaisena. Eli oli sitova lapsi. Kolmas kun syntyi olin jo niin tottunut kaikkeen ja vihdoin osasin nauttia vauva-ajasta ja imettämisestä ym. niin opiskelin täyttä häkää kolmannen vauva-ajan. Hän sattuikin olemaan rauhallinen tyyppi ja oikeasti nautin vauva-ajasta paljon. Nyt odotan neljättä rauhallisin mielin. Eli riippuu millainen äiti ja millainen vauva ja perhe ylipäänsä. Meillä ei ole mummoja hoitamassa eli hoitoapu puuttui täysin. Olisin jaksanut paljon paremmin jos olisi ollut joku joka olisi auttanut...
Miksi mietit asiaa vasta nyt? Eiköhän ole jo myöhäistä murehtia. Se on sitten, mitä on.
Tavallaan raskasta, vauvan lisäksi siihen vaikuttaa se että osaa vaihtaa rytmiään ja ei kärsi unettomuudesta tai masennu. Sitähän ei voi etukäteen tietää.
Herään syöttämään nyt 6 kk vauvan noin 3-5 kertaa yössä ja lisäksi herään töiden vuoksi muutaman kerran yössä. Raskaaksi käy jos työherätyksiä tulee yli viisi yössä. Joku vauvahan voisi herättää yhtä usein. Kyllä tuoki vauva on joskus öisin pari tuntia hereillä mutta sitten teen itsekin samalla muuta, maksan laskuja netissä ym. Rintarepusta ja organisointikyvystä on huomattavasti apua.
Olin jo etukäteen päättänyt että vauva muuttaa elämääni vain sen verran kuin on tarpeen. Eli en aseta itselle odotuksia siitä miten vauvan kanssa pitää olla. Esim kodin siivoilu on tarpeen vasta kun on lapsia jotka konttaava, esikoisen kohdalla siis vasta kuukausien kuluttua syntymästä. Ja vauvan kanssa on käyty alusta saakka kaupassa ja kahvilla, vain kerran on pitänyt lähteä ulos kun vauva on alkanut juuri silloin itkeä. Oli tuolloin n. Viikon. Itkut tulee nykyään vain kotona kun ei ole katseltavaa. Ensmmäiset 3 kk vauva vaati lähes jatkuvaa sylissäpitoa ja liikettä, nukuikin päiväunet vain sylissä tai autossa. Mutta rintarepulla ja vauvan kantamisen yhteydessäkin voi tehdä normaaleita asioita eikä vain kantaa vauvaa. Paljon on siis kiinni myös omasta asenteesta ja kekseliäisyydestä. Siksi esim. Masennus on paha juttu jos se iskee.
[quote author="Vierailija" time="27.01.2014 klo 23:22"]
Koko ajan joku vaatii ja tarvitsee sinulta jotain. Ja kyllä sekin vie mehut kun 2 vuotta menee 3-4 h yöunilla.
[/quote]
Itse en jaksaisi näin kahta viikkoakaan. Ihmettelen kuitenkin, miksi hankitte vielä toisen lapsen, kun ensimmäisen kanssa oli niin hankalaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli vauva-aika fyysisesti suht helppoa (vauva heräili silti 1-vuotiaaksi asti useita kertoja yössä, vierasti ihan hulluna eli oli tosi vaikea käydä esim. kylässä kun parkui ja osoitti ovea koko vierailun ajan jne... lisäksi alle 4 kuukauden ikäisenä itki mahavaivoja joka yö klo 4-6, niin ja ei suostunut juomaan tuttipullosta ja itki muutenkin äidin perään joten en päässyt koskaan mihinkään), MUTTA mäkin sanon että rankinta oli se hormonipöhnä jossa olin (yhdistettynä väsymykseen tietysti vielä pahempi). Maailman pahuus ahdisti, itkin vauvan viattomuutta ja kaikkea kamaluutta mitä maailmassa tehdään/tapahtuu lapsille, jne. En osannut yhtään etukäteen kuvitella tällaista koska en ole aikasemmin ollut mitenkään herkkä tuollaisille asioille, siksi se yllätti ja todella oli ihme, jos joskus oli päivä, etten itkenyt ollenkaan. Oma olo palautui about normaaliksi vasta imetyksen lopettamisen jälkeen, ja nyt, kun lapsi on 1,5-vuotias, elämä on SATA KERTAA HELPOMPAA kuin vauvavuonna, vaikka lapsi on vauhdikas, raivokohtauksia saava, vieläkin öisin heräilevä (hampaiden takia) jne. mutta silti ihana ja paranee koko ajan :) Nyt elämä hymyilee taas! Ja en todellakaan suunnittele toista lasta vielä moneen vuoteen :D
[quote author="Vierailija" time="27.01.2014 klo 18:54"]
Osa ei ehdi suihkuun vauvan ollessa pieni - toiset tekevät väitöskirjan. Eiköhän sillä ole merkitystä, miten vauva käyttäytyy ja millainen äiti on.
Hyvin sinä pärjäät. :)
[/quote]
Komppaan. Hyvin se menee, ja jos välillä ei mene niin hyvin, se vaihe kestää vain aikansa. Millainen vauva, millainen äiti JA millainen isä sattuu olemaan vaikuttavat. Voihan sitä kaikkea ulkopuolistakin tulla, mutta ei niitä kannata murehtia suuremmin etukäteen.
Mulla meni kolme kuukautta niin, etten nukkunut yhtään kertaa yli puolentoista tunnin yhtenäistä pätkää, mutta oon aina ollut niin vähäuninen ja pätkissä nukkumiseen pystyvä, että ei se ollut mulle ongelma. Joku toinen ois kärsinyt kovasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se aina ole rankkaa. Riippuu todella paljon vauvasta (esim. miten nukkuu, onko terve) mutta myös vanhemmista ja elämäntilanteesta: omista tottumuksista, todellisuuden suhteesta odotuksiin, voimavaroista, verkostoista.
Meillä rankkuutta on tehnyt tukiverkostojen puute. Nuorimmat lapset nyt 3v ja 1v, eivätkä esim koskaan ole olleet yötä kenenkään muun kanssa, ja muutenkin ihan tosi vähän kenenkään muun kuin meidän hoidossa. Eka vauva oli ns helppo, toinen huomattavasti vaativampi etenkin minun suuntaani. Vauvan ominaisuuksiin ei oikein voi vaikuttaa, mutta sen sanoisin neuvona, että jos verkostoja on niin niitä kannattaa hyödyntää jo ennenkuin alkaa olla sellainen olo että on ihan piipussa.
Mutta sitä ei etukäteen kukaan voi sanoa kuinka rankkaa tai helppoa teillä tulee olemaan, tilanteita on niin erilaisia. Parhaimmillaan vauva-aika on ihan huippua :).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raskainta oli se, että vauva oli pahimmallaan useamman kuukauden ajan hereillä 1,5 tunnin välein 24/7. Pienempänä nukkui ihan hyvin mutta sitten tosiaan tuli jakso, jolloin tehtiin hampaita, opittiin liikkumaan ja tuli suuri tarve tarkistaa, että onhan äiti vielä vieressä. (Allergioita tms. ei ole)
Kaikesta silti selviää :) koska se muksu on silti maailman paras juttu.
Riippuu varmasti vauvasta. Meillä kaksi ensimmäistä oli "normaali"-vauvoja eli herätti muutamia kertoja yössä ja päivisin saattoivat joskus olla itkuisia. Hyvin jaksoi, vaikka välillä väsytti. Kolmas onkin maailman tyytyväisin tapaus! Hän nukkuu yöt läpeensä ja hymyilee kun on hereillä. Vastasyntyneenä piti herättää yöllä syömään, mutta jo parin kuukauden iässä annettiin nukkua koko yö. Nyt vauva 7kk. Omasta mielestänise on niin, että pikkuisten kanssa pienet murheet ja isompien kanssa isommat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
te,jotka sanotte, että ei ole tukiverkkoja,onhan teillä kuitenkin se mies siinä? Ei kai sen kummempia tukiverkkoja vauva-aikana edes tarvitse?
Vauva-aikana tukiverkot olis meille ainakin ollu ihan turhia. Vauva itki kun syötävä kaikkien muiden hoidossa paitsi äidin, eikä juonut pullosta. Pääsin toki koska vaan käymään yksin jossain, kun mies tai isovanhemmat oli vauvan kanssa, mutta en halunnut lähteä tai tulin juoksujalkaa takas kotiin kun vauva huusi naama punaisena ja henkeä haukkoen kotona.
T. yks aikaisemmista vastaajista, jolla nyt 100 kertaa helpompaa, kun lapsi on jo 1,5-vuotias (ja isi on nyt kingi)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla esikoinen oli hyväuninen sekä hyväntuulinen ja ei todellakaan ollut raskasta. Nyt esikoinen on jo koululainen ja pikkukakkonen puolivuotias. Ja on raskasta! Pääosin nukkuu 30min pätkissä, ihan vastasyntyneestä asti vaatinut syliä joka sekunti, huuto alkaa välittömästi kun irti päästää ja loppuu kun on taas iholla. Onneksi esikoinen jaksaa ja tykkää vauvaa sylitellä paljon ja mies tietysti iltaisin. Mies vaan tekee PITKÄÄ päivää yrittäjänä eikä ole niin luontaisesti vauvan kanssa, heti hätääntyy kun vauva ääntään vähän availee. Tämä yksilö on myös ollut tosi masuvaivainen...
Mutta omasta kokemuksesta sanoisin, että ihan eniten vaikuttaa vauvan nukkuminen. Kahden ihan erilaisen äitinä en olisi aiemmin uskonut edes että vauvat voivat olla kuin yö ja päivä.
On väärin sanoa, että kaikki menee kuitenkin hyvin. Ei kaikilla mene. Seurauksena voi olla parisuhteen kariutuminen, yksinhuoltajuus, mielenterveyden ongelmia, uupumusta, sairautta ja onnettomuutta. Kenenkään ei pitäisi ryhtyä lastenhankintaan, jos ei ole valmis ottamaan tätä riskiä.
[quote author="Vierailija" time="28.01.2014 klo 11:06"]
On väärin sanoa, että kaikki menee kuitenkin hyvin. Ei kaikilla mene. Seurauksena voi olla parisuhteen kariutuminen, yksinhuoltajuus, mielenterveyden ongelmia, uupumusta, sairautta ja onnettomuutta. Kenenkään ei pitäisi ryhtyä lastenhankintaan, jos ei ole valmis ottamaan tätä riskiä.
[/quote]
Aamen!
Riippuu tosi paljon vauvasta. Itse voin sanoa yksinhuoltajana (olen ollut sitä siis ihan alusta asti) että meillä on ollut helppoa. Vauva on ollut perustyytyväinen, ei juurikaan itke tai kiuluttele. Monet tutuy ovat sanoneet etteivät ole kertaakaan kuulleet lapseni itkevän. Alusta asti on nukkunut hyviä yöunia. Ihan alkuunsa noin 9-10 tuntia kahdella heräämisellä (maitopullollinen tai alkuum tietty imetys ja samantien takaisin untenmaille). Melko pian alkoi heräämääb enää vain kerran yössä. Ei ole ollut allergioita tai muuta vastaavaa mikä vaikeuttaisi. Yksi silmätulehdus oli nuhan yhteydessä mutta se on ollut ainut kerta kun on ollut sairaanakaan. Silloin muuten nukkui vähän huonosti kun ei saanut nenän kautta henkeä. Se viikko oli vähän raskas :D mutta pointti siis. Usein puhutaan niistä vaikeista ajoista mutta helpoista ei niinkään. Samahan se on synnytyksessä. Kauhutarinoita kerrotaan vaikka kuinka mutta kukaan ei puhu niistä ns heloista kokemuksista. Varmaan lapseni on "erikoistapaus" enkä väitä että kukaan liiottelisi univajeitaan sun muita, varmaan sellaisia tapauksia on suurin osa. Mutta muista että ei se välttämättä mene niin :)
Ei ollut raskasta, etenkään esikoisen kohdalla. Synnytysten jälkeen olin erinomaisessa kunnossa ja odotin että milloin se raskas vaihe tulee. No, ei tullut.
Sitten kun toinen syntyi oli vähän rankempaa, sillä vaikka molemmat nukkuivat hyvin, toinen nukkui pahimmillaan n. 19 - 04.30/5 ja vauva klo 01.30/2-9.30/10. (ikäero 1v8kk). Aika äkkiä kuitenkin tasaantui ja vanhemmille tuli uniaikaa enemmän.
Mutta se mikä oli rankkaa, oli taaperovaihe. Voi luoja paratkoon. Kaksi kädetöntä hullua, mutta ah niin ihanaa lasta hoidettavana. Nyt ovat tyypit pian kouluiässä ja minä myhäilen joka päivä sitä kuinka helppoa elämä on nykyään ja kuinka mainiot lapset ovat vaikka en tiennyt lapsista oikein mitään ennen kuin niitä saimme.
Ei se ole välttämättä fyysisesti raskasta, mutta tietyntyyppisillä ihmisillä henkinen puoli voi joutua koetukselle. Jos on tottunut tekemään paljon omia juttuja, keskittynyt ainoastaan itseensä, voi vauva-ajan sitovuus tuntua ahdistavalta. Itselleni tuli paniikkihäiriö, ystävälleni masennus, vaikka helpot vauvat meillä oli kummallakin.
Toiset äidit hehkuvat onnea, toisia ahdistaa. Etukäteen on kai vaikea tietää, kumpaan ryhmään kuuluu.
Vauvoilla on myös erilaisa kausia. Itse koin ekat 3k helpoimpina, kun vauva nukkui niin paljon. Siitä eteenpäin alkoi ahdistaa, kun vauva oli enemmän hereillä ja vaati jatkuvaa viihdyttämistä, eikä osannut vielä leikkiä yksin lainkaan.
Onneksi aika on lyhyt, joten siitä kyllä selviää. Joillekin iskee samantien uusi vauvakuume. Itselleni ei tosin niin käynyt, -lapsi nyt yli 1v.
Raskainta vauva-ajassa.. no vaikka meillä on ollut vaikea vauva-aika joka on sisältänyt allergioita, itkua, epäilyksiä vakavammastakin sairaudesta, järkyttävää univelkaa, max 30 min päiväunia, jatkuvaa kanniskelua, totaalisen turvaverkon puuttumisen ja miehen pitkät työmatkat, radkainta on ollut selvitä siitä hormonimyrskystä! Se saa kaiken tuntumaan pahemmalta kuin onkaan, ja tunnet itsesi ajoittain enemmän villipetonaaraaksi kuin ihmiseksi. Kun hormonit imetyksen loppumisen jälkeen hiljalleen palautuivat ja lapsen allergiat olivat jokseenkin aisoissa, alkoi elämä taas tuntua vähän vähemmän raskaalle :)