Traumaattisin lapsuusmuistosi?

Isän kanssa ei oo oikein luontevat välit. Lievästi pahoinpiteli ja hallitsi äitiä, ei olisi päästänyt menemään minnekään. Äiti on myöhemmin sanonut että lasten takia jäi. Oli meillä toki hyviäkin aikoja, mutta muistan että aina mulla on ollut pieni stressi heidän parisuhteestaan.

Ovat tosin eronneet jo muutama vuosi sitten. Olen niin onnellinen miesystävästäni, joka on aivan ihana. Hänen vanhempansa ovat myös "normaaleja", enkä tiennyt että sellaisiakin, onnellisia avioliittoja voi olla. Eli jotain mätää on ollut meilläkin vaikka olen tajunnut sen vasta nyt 25 vuotiaana...

Kulissiperheen kasvattina elämä oli yhtä helvettiä. Alkkisvanhempien lapsen kohteluun olisi joku taho puuttunut, mutta ns. hyvien vanhempien lapsena sain kätkeä kaiken sisääni ja maksan siitä kovaa hintaa loppuikäni.Etsin miessuhteista hyväksyntää nuorena ja en sitä tietenkään saanut. Huoran maineen kyllä. Eli vähätelty ja henkisesti lytätty kotona ja myöhemmin ajoin itseni julkisesti pilkatuksi hakiessani "rakkautta."

Jatkuva laiminlyönti. Mua ei koskaan kehuttu mistään kotona. Äiti kehui luokkakuvani muita tyttöjä näteiksi ja harmitteli kun minä en ollut samanlainen. Mua ei koskaan ole kotona halattu, eikä kukaan kotona ole sanonut rakastavansa. Ehkä sen takia halaan omaa poikaani joka päivä ja kerron kuinka paljon häntä rakastan.<3

Kotona ei ollut koskaan paljoa ruokaa, muistan kun nälissäni toivoin jonkun sukulaisen tulevan käymään ja tuovan jotain syötävää.

Äiti kasvatti meitä yksin ja rahaa ei paljoa ollut.

Alakouluikäisenä isoveljeni vihasi minua. Hän yritti tukehduttaa minua monesti tyynyllä, mutta äiti tai toinen veli ehti aina hätiin. Kerran veljeni löi minua vatsaan niin kovaa, että kaaduin lattialle, enkä saanut happea. Sain siitäkin selvitä ja nousta yksin, vaikka muu perhe oli vieressä.

Itkin joka päivä, kun veljeni hakkasi. Äidilläni meni aika usein hermo itkuuni ja hän yleensä tukisti tai läppäisi, että olisin hiljaa.

Usein vaan makasin sängyn alla hiljaa.. Nykyään olemme "hakkaajaveljeni" kanssa läheisiä, vaikka menneisyys mua ahdistaakin.

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 18:33"]Jatkuva laiminlyönti. Mua ei koskaan kehuttu mistään kotona. Äiti kehui luokkakuvani muita tyttöjä näteiksi ja harmitteli kun minä en ollut samanlainen. Mua ei koskaan ole kotona halattu, eikä kukaan kotona ole sanonut rakastavansa. Ehkä sen takia halaan omaa poikaani joka päivä ja kerron kuinka paljon häntä rakastan.<3

Kotona ei ollut koskaan paljoa ruokaa, muistan kun nälissäni toivoin jonkun sukulaisen tulevan käymään ja tuovan jotain syötävää.

Äiti kasvatti meitä yksin ja rahaa ei paljoa ollut.

Alakouluikäisenä isoveljeni vihasi minua. Hän yritti tukehduttaa minua monesti tyynyllä, mutta äiti tai toinen veli ehti aina hätiin. Kerran veljeni löi minua vatsaan niin kovaa, että kaaduin lattialle, enkä saanut happea. Sain siitäkin selvitä ja nousta yksin, vaikka muu perhe oli vieressä.

Itkin joka päivä, kun veljeni hakkasi. Äidilläni meni aika usein hermo itkuuni ja hän yleensä tukisti tai läppäisi, että olisin hiljaa.

Usein vaan makasin sängyn alla hiljaa.. Nykyään olemme "hakkaajaveljeni" kanssa läheisiä, vaikka menneisyys mua ahdistaakin.

[/quote]

Oletko puhunut veljesi kanssa asiasta? Munkin veli uhkasi väkivallalla kun raivostui riidellessämme. Nyt jännään että tuleeko siitä vaimon hakkaaja jos kerran siskokin sai sen niin suuttumaan...

Isän henkinen väkivalta koko perhettä, erityisesti äitiäni kohtaan. Vanhemmistani äiti oli se älykkäämpi mutta huonoitsetuntoinen, pienen mökin tytär jota oli halveerattu koko ikänsä pienessä kylässä hänen oman äitinsä "iloisen" elämän takia (mummoni leskeksi jäätyä). Seurauksena huono itsetunto ja arvottomuuden tunne äidilleni ja myöhemmin minlle. Mulkkuisälleni oivallista toiminta-aluetta. Mahtoi saada siitä todellista riemua ja vallan tunnetta ja nautintoa...

Nyt pikkuhiljaa kamalien elämänkokemusten (pari burn outia ja yksi avioero) jälkeen alan vähitellen toipua ja ehkä minusta vähitellen tulee se ihminen, joka oikeasti olen.

Tämä kuulostaa tosi pieneltä verrattuna teidän muiden kokemuksiin ja epäröinkin,kirjoitanko tähän ketjuun mitään, niin paljon kamalampia kohtaloita teillä muilla on.

Pitäisi kehittää jokin koe, joka pitää läpäistä että saa kasvattaa lapsia, omia tai muiden. Niin paljon paskoja vanhempia näyttää olevan.

Niin kauan kuin on elämää, on myös toivoa - kaikki me lapsuudessa satutetut voimme selvitä. Lähetän teille kaikille valtavan määrän lämpöä, empatiaa ja taistelunhalua!

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 18:43"][quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 18:33"]Jatkuva laiminlyönti. Mua ei koskaan kehuttu mistään kotona. Äiti kehui luokkakuvani muita tyttöjä näteiksi ja harmitteli kun minä en ollut samanlainen. Mua ei koskaan ole kotona halattu, eikä kukaan kotona ole sanonut rakastavansa. Ehkä sen takia halaan omaa poikaani joka päivä ja kerron kuinka paljon häntä rakastan.<3

Kotona ei ollut koskaan paljoa ruokaa, muistan kun nälissäni toivoin jonkun sukulaisen tulevan käymään ja tuovan jotain syötävää.

Äiti kasvatti meitä yksin ja rahaa ei paljoa ollut.

Alakouluikäisenä isoveljeni vihasi minua. Hän yritti tukehduttaa minua monesti tyynyllä, mutta äiti tai toinen veli ehti aina hätiin. Kerran veljeni löi minua vatsaan niin kovaa, että kaaduin lattialle, enkä saanut happea. Sain siitäkin selvitä ja nousta yksin, vaikka muu perhe oli vieressä.

Itkin joka päivä, kun veljeni hakkasi. Äidilläni meni aika usein hermo itkuuni ja hän yleensä tukisti tai läppäisi, että olisin hiljaa.

Usein vaan makasin sängyn alla hiljaa.. Nykyään olemme "hakkaajaveljeni" kanssa läheisiä, vaikka menneisyys mua ahdistaakin.

[/quote]

Oletko puhunut veljesi kanssa asiasta? Munkin veli uhkasi väkivallalla kun raivostui riidellessämme. Nyt jännään että tuleeko siitä vaimon hakkaaja jos kerran siskokin sai sen niin suuttumaan...

[/quote]

Olen puhunut. On pahoillaan asiasta, mutta hänen on vieläkin vaikea hallita vihaa. Minulle hänestä ei ole enää vaaraa, tyttöystäville voi olla, ei nyt seurustele.

Niitäpä sitten onkin useampia;isän alkoholismista johtuen..

-ampui äitiä kylkeen, näin tämän n.10m päästä kun sininen paitapusero meni tumman violetiksi..seuraavaksi äiti suihkussa ja verta valui pitkin suihkun lattiaa. Ne useat kerrat, kun isä riehui kännissä...antoi kaikille selkään tai kun piti odotella talvella autossa että isä tulee baarista.

-ampui lemmikkikoiramme ja meidän piti pikkusiskon kanssa katsoa tätä vierestä, että mitä jää jäljelle, kun coltilla ampuu koiranpentua päähän.

...jos isä ei olis aiheuttanu kuolemaansa johtanutta liikenneonnettomuutta, olisin varmaan myrkyttäny sen vielä jonakin päivänä.

Kaikista surullisinta, että meitä kaltoinkohdeltuja on näin monta. Miksei kukaan auttanut, vaikka joka koulussa on ollut meidän aikanamme ainakin kouluterveydenhuolto ja osassa kuraattoritkin? Entä opettajat? Eikö he huomanneet lapsen äänetöntä kärsimystä tai levottomuutta? Tai naapuri tai sukulainen? Ihan vihaksi pistää, kun ei kukaan ole välittänyt ja ehkä on vain sivusta naurettu toisten huono-osaisuutta.

Vanhempani riitelivät. Riidan lopuksi äitini paiskasi mehupurkin lattialle. Isäni lähti tämän jälkeen ovet paukkuen ulos. Minä itkin huoneessani ja huusin: "LOPETTAKAA!"

Vanhempani riitelivät. Riidan lopuksi äitini paiskasi mehupurkin lattialle. Isäni lähti tämän jälkeen ovet paukkuen ulos. Minä itkin huoneessani ja huusin: "LOPETTAKAA!"

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 14:38"]Ikävä kyllä on..

Kun kuolee joskus, en mene hautajaisiin enkä koskaan tule käymään haudalla.

[/quote] minä kävin hautajaisissa tarkistamassa, että on kuolut

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 01:36"]

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 01:12"]

Saanko kysyä oletko mies vai nainen? Tehtiinkä aiheesta rikosilmoitusta myöhemmin? Sinulta on siis tuntoaisti kateissa?

Minusta olisi hyvä, että noiden henkilöiden nimi menisi poliisin tietoon jos ovat vielä elossa.

Olen todella pahoillani puolestasi ja itsestäni on väärin jos nuo tekijät pääsevät ilman seurauksia.

[/quote]

Ei tehty rikosilmotusta, koska kukaan muu kuin minä, nuo rikolliset ja mahdolliset muut uhrit eivät tiedä asiasta, tai ainakaan kukaan ei ole tietävinään - edes esimerkiksi äitini. Olen täysin samaa mieltä ettei heitä tulisi päästää kuin koira veräjästä, mutta juurikin tuo asiaan aina liittynyt piinkova salailu tekee rikosilmoituksen tekemisen jo ajatuksen tasolla käsittämättömän vaikeaksi. En tiedä oletko vanhempi tai onko sinulla sisaruksia, mutta voit ehkä kuvitella miltä tuntuisi saada tietää oman puolison käyttäneen hyväksi yhteistä lasta, tai oman vanhemman syyllistyneen seksuaalirikokseen. Tai olla itse se joka paljastaa tuollaisen skandaalin. Välttämätöntähän se on jossakin vaiheessa, mutta juuri nyt minusta ei ole sankariksi.

Tuntoaisti on kyllä olemassa, mutta turtuneena ja vieraantuneena - kehonhallintani on heikkoa (käytännössä siis olen melkoisen kömpelys) ja tunnen kehoni tietoisesti lähinnä vain siihen kohdistuessa äärimmäisiä ärsykkeitä, kuten kipua. Mies olen.

[/quote]

Olen itseasiassa itse paljastanut tällaisen tapauksen ja tiedän, että se vaatii sankaruutta ( varsinkin jos kukaan ei usko asiaa).

Ajattelen asiaa niin, että voisit mennä poliisille ( kun jaksat) ja kysyä mitä tehdä tällaisessa tilanteessa. Kysyä poliisia jolla kokemusta tällaisista asioista. Olisi hyvä saada nuo nimet poliisille sillä merkintä asiasta oli hyvä jos vaikka tulevaisuudessa joku muu tekee näistä henkilöistä rikosilmoituksen.

Tunsin kerran miehen jolla oli ongelmia siinä, että ei tuntenut oikein mitään ihollaan siis. Olen epäillyt, että hän on saattanut joutua hyväksikäytetyksi ja siksi oikeastaan arvasin, että olet miespuolinen.

Toivon sinulle vilpittömästi voimaa toipumiseen ja toivon, että uskallat ja jaksat viedä asiaa eteenpäin.

Jos poliisillekkin olisi mahdollista saada merkistä jonnekkin ilman, että sinun tarvitsisi lähteä oikeuteen sillä nuo nimet olisi hyvä saada poliisille.

Ymmärrän, että et jaksa jos sinulla on joukko ihmisiä ympärillä jotka tukevat hyväksikäyttäjää. Oletko niin nuori, että olet tekemisissä vielä hyväksikäyttäjän kanssa?

Vaikea valinta... Ehkä joku kerta kun isä hakkasi äitiä, ja äiti sitten itki minulle sen jälkeen kuinka käsi taitaa olla murtunut, eikä kehtaa mennä lääkäriin. Ei sitten mennyt. En oikeasti tiedä murtuiko käsi kuitenkin, koska vuosia myöhemmin siinä oli jatkuvaa vaivaa, leikattiinkin kertaalleen. Enkä voi enää kysyäkään äidiltä, kun on jo kuollut..

Tai sitten kun isä yhtäkkiä vaan löi täysiä nyrkillä päähän (tämä tapahtui useamman kerran). Siis ilman mitään varoituksia, tai sen suurempaa tottelemattomuutta. Sanoin ilmeisesti jotain väärin, ja isällä meni hermot. Koskaan ei ole pyytänyt anteeksi, eikä olla myöhemmin puhuttu aiheesta, vaikka tätä pahoinpitelyä jatkui pitkään. Nykyään isän mielestä meidän välien pitäisi olla erinomaiset, mutta en osaa arvostaa häntä, eikä mua haittaisi vaikka ei tarvisi koskaan enää olla tekemisissä.

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 01:36"]

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 01:12"]

Saanko kysyä oletko mies vai nainen? Tehtiinkä aiheesta rikosilmoitusta myöhemmin? Sinulta on siis tuntoaisti kateissa?

Minusta olisi hyvä, että noiden henkilöiden nimi menisi poliisin tietoon jos ovat vielä elossa.

Olen todella pahoillani puolestasi ja itsestäni on väärin jos nuo tekijät pääsevät ilman seurauksia.

[/quote]

Ei tehty rikosilmotusta, koska kukaan muu kuin minä, nuo rikolliset ja mahdolliset muut uhrit eivät tiedä asiasta, tai ainakaan kukaan ei ole tietävinään - edes esimerkiksi äitini. Olen täysin samaa mieltä ettei heitä tulisi päästää kuin koira veräjästä, mutta juurikin tuo asiaan aina liittynyt piinkova salailu tekee rikosilmoituksen tekemisen jo ajatuksen tasolla käsittämättömän vaikeaksi. En tiedä oletko vanhempi tai onko sinulla sisaruksia, mutta voit ehkä kuvitella miltä tuntuisi saada tietää oman puolison käyttäneen hyväksi yhteistä lasta, tai oman vanhemman syyllistyneen seksuaalirikokseen. Tai olla itse se joka paljastaa tuollaisen skandaalin. Välttämätöntähän se on jossakin vaiheessa, mutta juuri nyt minusta ei ole sankariksi.

Tuntoaisti on kyllä olemassa, mutta turtuneena ja vieraantuneena - kehonhallintani on heikkoa (käytännössä siis olen melkoisen kömpelys) ja tunnen kehoni tietoisesti lähinnä vain siihen kohdistuessa äärimmäisiä ärsykkeitä, kuten kipua. Mies olen.

[/quote]

Voi jumalauta saatana sentään... Toivon koko sydämestäni että noi nilkit saadaan oikein kunnolla kuseen siitä mitä ne on sulle tehny ja vielä korkojen kanssa... Oikeesti voi perkele...... (Normisti vältän kiroilua.)

Vaikutat fiksulta ja itsesi tiedostavalta joten uskon että olet jo googletellut kaikkea mahdollista ja olet käynyt kenties lukemassa tätä sivua, mutta jos et ole niin käy ihmeesä:

http://koti.welho.com/marhalla/D_persoonan_rakenteellinen_dissosiaatio.html#seku

Itte kärsin tosta dissosisaatiohäiriöstä (sekundaari), epäilisin että sullakin saattaa olla sama häiriö.

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 05:21"]

 Olen itseasiassa itse paljastanut tällaisen tapauksen ja tiedän, että se vaatii sankaruutta ( varsinkin jos kukaan ei usko asiaa).

Ajattelen asiaa niin, että voisit mennä poliisille ( kun jaksat) ja kysyä mitä tehdä tällaisessa tilanteessa. Kysyä poliisia jolla kokemusta tällaisista asioista. Olisi hyvä saada nuo nimet poliisille sillä merkintä asiasta oli hyvä jos vaikka tulevaisuudessa joku muu tekee näistä henkilöistä rikosilmoituksen.

Tunsin kerran miehen jolla oli ongelmia siinä, että ei tuntenut oikein mitään ihollaan siis. Olen epäillyt, että hän on saattanut joutua hyväksikäytetyksi ja siksi oikeastaan arvasin, että olet miespuolinen.

Toivon sinulle vilpittömästi voimaa toipumiseen ja toivon, että uskallat ja jaksat viedä asiaa eteenpäin.

Jos poliisillekkin olisi mahdollista saada merkistä jonnekkin ilman, että sinun tarvitsisi lähteä oikeuteen sillä nuo nimet olisi hyvä saada poliisille.

Ymmärrän, että et jaksa jos sinulla on joukko ihmisiä ympärillä jotka tukevat hyväksikäyttäjää. Oletko niin nuori, että olet tekemisissä vielä hyväksikäyttäjän kanssa?

[/quote]

Olisihan tuo hyvä, jos nimet saataisiin ylös vastaavan tilanteen varalta. Mutta voivatko ne kirjoitella ihmisistä tuollaista ilman mitään todisteita, ja jos ei, miten niin vanhoja asioita voi todistaa? Voiko tuollaisen ilmiannon tehdä oikeasti nimettömänä, eli siten, ettei kukaan ulkopuolinen rehellisin keinoin voi saada tietää tai pysty viranomaisien puheista päättelemään, kuka ilmiantaja on? Jos tiedät asiasta ja viitsisit kertoa omasta kokemuksestasi, arvostaisin. Vaikeaa edes ajatella tuon prosessin käynnistämistä, kun ei lainkaan tiedä millainen prosessi se on ja että mihin sitä on hyppäämässä.

En ole oikeastaan enää tekemisissä hyväksikäyttäjän kanssa.

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 11:48"]

Voi jumalauta saatana sentään... Toivon koko sydämestäni että noi nilkit saadaan oikein kunnolla kuseen siitä mitä ne on sulle tehny ja vielä korkojen kanssa... Oikeesti voi perkele...... (Normisti vältän kiroilua.)

Vaikutat fiksulta ja itsesi tiedostavalta joten uskon että olet jo googletellut kaikkea mahdollista ja olet käynyt kenties lukemassa tätä sivua, mutta jos et ole niin käy ihmeesä:

http://koti.welho.com/marhalla/D_persoonan_rakenteellinen_dissosiaatio.html#seku

Itte kärsin tosta dissosisaatiohäiriöstä (sekundaari), epäilisin että sullakin saattaa olla sama häiriö.

[/quote]

Heh, tetriääri. Luettu koko sivusto puhki, hyvää kompaktia tekstiä.

Narsistinen äiti ja tossukka isä. Turpaan tuli olit miten päin tahansa. Yhtenä päivänä tein läksyt ennen koiran ulos viemistä ja kotiin tullessa "äiti" kilahti ja hakkasi jalat "makkaroille" nahkaisella koiranremmillä.

Kukaan ei saanut päättää mistään vaan pelko vallitsi talossa koko ajan. Isä luukutti kesätöistä saamani rahat ja osasi vedota aina siihen, että " ei hän itselleen vaan ruokaan ja bensaan".

Oltiin alaasteella ja itkien mentiin nostamaan rahaa läheiseltä automaatilta kun isä hermostui eikä voittanutkaan pelikoneesta. (Tili oli isän ja äidin ja rahaa meni 600-700 mk)

Äiti valehteli kaikesta ja teininä otin niin hyvin pataan, että taju meni jossain kohtaa...sen jälkeen kuoli kaikki tunteen sitä ihmistä kohtaan.

Tässä muutama

Onko kenelläkään muulla ollut niin henkisesti kyvytöntä/ kylmää/ sairasta/ välinpitämätöntä vanhempaa, että hän ei oletettavasti tiedä käykö lapsensa lukiota vai amista, ei osallistu vuosiin yhteenkään jouluun, syntymäpäivään, rippijuhlaan, yo-juhlaan eikä yhtään mihinkään muuhunkaan? Vaikka asutaan saman katon alla.

Ikävä kyllä on..

Kun kuolee joskus, en mene hautajaisiin enkä koskaan tule käymään haudalla.

Pahimman jäljen jätti kuukausia kestänyt seksuaalinen hyväksikäyttö kahden eri henkilön toimesta.

Muuten oli juomista ja tappelua kotona sekä isovanhemmilla, jonne minut lähetettiin välillä viikonlopuiksi. Pappa hakkasi mummoa humalassa, kun mummo yritti estää juopottelun minun nähteni. Toivoin vaan, että menis helvettiin ja jois ittensä hengiltä.

Ruokaa piti varastaa kaupasta, kotona kun oli kaapit tyhjinä. Masentunut taisin olla koko lapsuuden.