Lue keskustelun säännöt.
Olen outo ja minusta ei juurikaan pidetä. Muita?
04.10.2012 |
Minusta on jo vuosikausia, oikeastaan koko elämäni ajan, tuntunut siltä, että olen jotenkin kummallinen ja vaikeasti tykättävä ihminen. En jaksa jaaritella yhtään mitään tyhjänpäiväistä ja tuntuu, että möläyttelen jotenkin outoja kommentteja muiden seurassa. En aina oikein jaksa ihmisten seuraa ja kaipaan paljon tilaa ympärilleni. En siedä yllätysvieraita tai jatkuvaa small talk -pälpätystä.
Toisaalta kuitenkin RAKASTAN yli kaiken olla hyvien kavereitteni seurassa ja nautin myös lasteni seurasta todella paljon. Ristiriitaista?
Tiedän, että moni ei pidä minusta lainkaan. : / Olen jotenkin ihan täysin eri aaltopituuksilla koko ajan kuin 90% tapaamistani ihmisistä, en tajua, mistä muut puhuvat, enkä pysty aina osallistumaan keskusteluun. Yritän kyllä kovasti, mutta epäonnistun.
Toisaalta minulla on kuitenkin siis myös ystäviä, enkä tietääkseni ole esim. asperger tai mitään sen suuntaista.
Onko muita outoja hiippareita paikalla?
Kommentit (108)
etteivät kaikki oudot ole sielunkumppaneita. Näet päivittäin itseään outona pitäviä ihmisiä joiden kanssa et tunne mitään yhteenkuuluvuutta, ja joiden jutut eivät kiinnosta sinua. Ja päinvastoin.
aika nopeasti tuli näinkin monta kirjoittajaa, niin miksihän emme koskaan löydä toisiamme oikeassa elämässä? Miten helpottavaa olisikaan ollut vaikka opiskeluaikana törmätä kohtalotoveriin ja jo silloin tajuta, etten ole ainoa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
etteivät kaikki oudot ole sielunkumppaneita. Näet päivittäin itseään outona pitäviä ihmisiä joiden kanssa et tunne mitään yhteenkuuluvuutta, ja joiden jutut eivät kiinnosta sinua. Ja päinvastoin.
Mutta luulisi, että vuosien aikana niihin samanlaisiinkin outoihin olisi törmännyt. Täälläkin kuitenkin yhdessä päivässä löytyi useampia samankaltaisia.
Enkä muuten tarkoittanut mitään sielunkuppanuutta! Eihän yksi yhteinen ominaisuus tee ihmisistä automaattisesti sielunkumppaneita.
Siitä vain oli kyse, että voisi jakaa näitä kokemuksia jonkun kanssa, joka tietää, mistä toinen puhuu.
Miekin koen itteni hieman oudoksi, mutta eihän se tavallaan ole kauhea asia ollenkaan.:) Olen nyt vain yrittänyt keskittyä itseä kiinnostaviin asioihin ja minusta on ihan luonnollinenkin asia, että kaikki ei vaan mahdu samaan muottiin ja ei tarvi masentua siitä, että asiat jotka näyttää muita niin paljon kiinnostavan ovat minusta turhia esim. nuo materialistiset jutut ja ylenpalttinen kaunedesta sepittäminen ja vertailu. Uskon sen varran vetovoiman lakiin, että eiköhän niitä samankinhenkisiä ihmisiä tielle satu;) Oon itekki ollu pitkään outcastinä (entisessä/entisissä) kaveripiireissä yksinkertaisesti sen takia, ettei minua kiinnosta "normit" ja olen hieman tunteellisempi kuin muut en mikään lässy, mutta jotenkin tunteellisempi vaikeaa selittää, ehkä hieman taiteellisempi tyyppi, enkä päässyt "sisälle heidän juttuihinsa". Nuoruuden aikana itsetunto kävi melko alhaalla, koska minua kiusattiin erilaisuuden vuoksi ja ylä-aste aikana tultiin jopa iholle ja vedettii hiuksista koulun käytäviä pitkin. Olen kuitenkin antanut anteeksi heille nuo tyhmät teot, koska he eivät tienneet paremmin. Minuakin turhauttaa ihmisten väliset draamat ja pyrin kaikin mahdollisin keinoin pysymään niistä etäällä välttellen puolueellisuutta. Jne.
Minulla on paljon tuttuja ja tällähetkellä pari hyvää ystävää, mutta joskus tuntuu, että hekään eivät minua aivan täysin ymmärrä:D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta ei juurikaan pidetä. Saan ystäviä vain harvoin, ja silloinkin ystävyyttä on edeltänyt tiivis kahdenkeskinen kanssakäyminen. Olen todella ujo ja introvertti. Töissä en pysty juttelemaan jos paikalla on enemmän kuin pari ihmistä. Huomaan selvästi, miten jotkut ihmiset vierastavat minua sen takia. Ehkä jopa inhoavat, en tiedä. Olen todella kiusaantunut ihminen. Tietyllä tavalla se masentaa, että minua pidetään luotaantyöntävänä, mutta toisaalta taas usein ei kiinnosta. Kun ei pysty muuttumaan niin paras kai olla välinpitämätön. Aina kuitenkin halusin olla kuten muutkin, mutta pikku hiljaa hyväksyn etten ole. Usein vaikka jonkun kanssa tulisinkin hyvin juttuun, niin en ole kuitenkaan se jonka kanssa aletaan kavereiksi.
Vttu, katsokaa noita tekstejänne! olette kaikki fiksumpia kuin ns. keskisvertoihmiset! Vanha ketju ja päädyin tänne googlettamalla outoutta.
t. mies jolla ei ole mitään tekemistä vauvapalstalla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, saatat olla älykäskin. Huomaat, miten jonninjoutavaa tyhjänpäiväinen jatkuva puhuminen on, koska näet asioiden ytimeen. Ehkä kaipaisit haastavia juttukumppaneita, joiden kanssa ihmetellä elämää syvempiä asioita? Ehkä kykenet näkemään asiat niin kovin eri näkökulmasta kuin muut? :)
Kavereita on, hyvia tai parhaita ystavia ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haittaako teitä ketään se, että olette "outoja"? minua haittaa. : ( Haluaisin olla samanlainen kuin muut ja "solahtaa" ihmisten joukkoon vaivattomasti ja sen kummemmin miettimättä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän kuitenkin huomaan olevani jotenkin kaikenkaikkiaan "erilainen" ja joukkoon sopimaton. Jotenkin ymmärrän asioita aina väärin tai jotain. Mietin ihan eri juttuja, kuin suurin osa tapaamistani ihmisistä.
Yritän kuitenkin nykyään hyväksyä itseni sellaisena kuin olen, mutta se on vaikeaa. En kuitenkaan luovuta helpolla. : )
ns. sosiaalinen erakko. Pystyn sujuvaan small-talkiin kaikkien kanssa (siivoojien, juoppojen, rosvojen, johtajien jne). Mutta olen silti outo, vähän omituinen höpöttäjä, en kumarra ketään, en pyllistä kenellekkään.
Tarvitsen omaa tilaa ja yksinäisyyttä. Parhaimmat kaverit minulla pysyvät läpi elämän, mutta niitä on vain pari.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ns. sosiaalinen erakko. Pystyn sujuvaan small-talkiin kaikkien kanssa (siivoojien, juoppojen, rosvojen, johtajien jne). Mutta olen silti outo, vähän omituinen höpöttäjä, en kumarra ketään, en pyllistä kenellekkään.
Tarvitsen omaa tilaa ja yksinäisyyttä. Parhaimmat kaverit minulla pysyvät läpi elämän, mutta niitä on vain pari.
??????????????
???????????????
???????????????
???????????????
???????????????
??????????????????????
??????????????????????
??????????????????????
??????????????????????
??????????????????????
??????????????????????
?????????????????????
????????????????????
Mä kuvittelen tulevani ihmisten kanssa hyvin toimeen ja olevani hauskakin.
Silti kukaan ei koskaan oikeasti ole viihtynyt seurassani niin hyvin, että olisi halunnut oikeasti kaverikseni, joten ne tuttavuudet, joita kurssien ja pätkätöiden aikana on tullut, ovat myös jääneet sen ajanjakson loputtua.
Muut taas solmivat jatkuvasti näitä uusia suhteita... mussa on siis joku vika, jota en itse tajua.
Yhtään kaveria mulla ei ole, ja viihdyn oikeastaan mainiosti. Tai viihtyisin, jos mulla olisi vaikkapa mies, aivan yksin on joskus pidemmän päälle vähän rankkaa.
On outoa, että itse arvostan muiden ihmisten outouksia, mutta minun on vaikeaa hyväksyä omaa outouttani, koska näen siinä niin paljon negatiivista. Arvostan kuitenkin muiden ihmisten uskallusta olla omia itsejään, aika harva siihen nimittäin pystyy tässä maailmassa.
Nyt mene outoilemaan petiin, väsyttää. : )
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asun kuitenkin kaukana Suomesta tällä hetkellä. Outouden tunne minulla oli kyllä siis jo Suomessa, mutta ehkä sen on huomannut vielä paremmin näin ulkomailla.
ns. sosiaalinen erakko. Pystyn sujuvaan small-talkiin kaikkien kanssa (siivoojien, juoppojen, rosvojen, johtajien jne). Mutta olen silti outo, vähän omituinen höpöttäjä, en kumarra ketään, en pyllistä kenellekkään.
Tarvitsen omaa tilaa ja yksinäisyyttä. Parhaimmat kaverit minulla pysyvät läpi elämän, mutta niitä on vain pari.
??????????????
???????????????
???????????????
???????????????
???????????????
??????????????????????
??????????????????????
??????????????????????
??????????????????????
??????????????????????
??????????????????????
?????????????????????
????????????????????Mä kuvittelen tulevani ihmisten kanssa hyvin toimeen ja olevani hauskakin.
Silti kukaan ei koskaan oikeasti ole viihtynyt seurassani niin hyvin, että olisi halunnut oikeasti kaverikseni, joten ne tuttavuudet, joita kurssien ja pätkätöiden aikana on tullut, ovat myös jääneet sen ajanjakson loputtua.
Muut taas solmivat jatkuvasti näitä uusia suhteita... mussa on siis joku vika, jota en itse tajua.Yhtään kaveria mulla ei ole, ja viihdyn oikeastaan mainiosti. Tai viihtyisin, jos mulla olisi vaikkapa mies, aivan yksin on joskus pidemmän päälle vähän rankkaa.
ns. sosiaalinen erakko. Pystyn sujuvaan small-talkiin kaikkien kanssa (siivoojien, juoppojen, rosvojen, johtajien jne). Mutta olen silti outo, vähän omituinen höpöttäjä, en kumarra ketään, en pyllistä kenellekkään.
Tarvitsen omaa tilaa ja yksinäisyyttä. Parhaimmat kaverit minulla pysyvät läpi elämän, mutta niitä on vain pari.
ja nyt kylla kerrot miten tuon kuvan saa liitettya!
??????????????
???????????????
???????????????
???????????????
???????????????
??????????????????????
??????????????????????
??????????????????????
??????????????????????
??????????????????????
??????????????????????
?????????????????????
????????????????????Mä kuvittelen tulevani ihmisten kanssa hyvin toimeen ja olevani hauskakin.
Silti kukaan ei koskaan oikeasti ole viihtynyt seurassani niin hyvin, että olisi halunnut oikeasti kaverikseni, joten ne tuttavuudet, joita kurssien ja pätkätöiden aikana on tullut, ovat myös jääneet sen ajanjakson loputtua.
Muut taas solmivat jatkuvasti näitä uusia suhteita... mussa on siis joku vika, jota en itse tajua.Yhtään kaveria mulla ei ole, ja viihdyn oikeastaan mainiosti. Tai viihtyisin, jos mulla olisi vaikkapa mies, aivan yksin on joskus pidemmän päälle vähän rankkaa.
Nyt on pakko mennä nukkumaan. Night-night!
Asun kuitenkin kaukana Suomesta tällä hetkellä. Outouden tunne minulla oli kyllä siis jo Suomessa, mutta ehkä sen on huomannut vielä paremmin näin ulkomailla.
ns. sosiaalinen erakko. Pystyn sujuvaan small-talkiin kaikkien kanssa (siivoojien, juoppojen, rosvojen, johtajien jne). Mutta olen silti outo, vähän omituinen höpöttäjä, en kumarra ketään, en pyllistä kenellekkään.
Tarvitsen omaa tilaa ja yksinäisyyttä. Parhaimmat kaverit minulla pysyvät läpi elämän, mutta niitä on vain pari.
??????????????
???????????????
???????????????
???????????????
???????????????
??????????????????????
??????????????????????
??????????????????????
??????????????????????
??????????????????????
??????????????????????
?????????????????????
????????????????????Mä kuvittelen tulevani ihmisten kanssa hyvin toimeen ja olevani hauskakin.
Silti kukaan ei koskaan oikeasti ole viihtynyt seurassani niin hyvin, että olisi halunnut oikeasti kaverikseni, joten ne tuttavuudet, joita kurssien ja pätkätöiden aikana on tullut, ovat myös jääneet sen ajanjakson loputtua.
Muut taas solmivat jatkuvasti näitä uusia suhteita... mussa on siis joku vika, jota en itse tajua.Yhtään kaveria mulla ei ole, ja viihdyn oikeastaan mainiosti. Tai viihtyisin, jos mulla olisi vaikkapa mies, aivan yksin on joskus pidemmän päälle vähän rankkaa.
ns. sosiaalinen erakko. Pystyn sujuvaan small-talkiin kaikkien kanssa (siivoojien, juoppojen, rosvojen, johtajien jne). Mutta olen silti outo, vähän omituinen höpöttäjä, en kumarra ketään, en pyllistä kenellekkään. Tarvitsen omaa tilaa ja yksinäisyyttä. Parhaimmat kaverit minulla pysyvät läpi elämän, mutta niitä on vain pari.
Työelämässä olen idearikas ja ahkera, jos mulle ollaan kivoja ja arvostavia. Jos mua kohdellaan huonosti, niin motivaatio katoaa ja tempo hidastuu. Olen siis siinä mielessä tekemisissäni tosi tunne/fiilis-ihminen.
Mies mulla on sellainen, joka ymmärtää omituisuuteni. Mulle on itseasiassa todella tärkeää, että mulla on edes yksi ihminen, joka jaksaa kuunnella.
Mulla ei ole mitään sosiaalisia ongelmia, olen puhelias tarvittaessa, hauskakin, ja esim. työkaverini tuntuvat tykkäävän musta, mutta mitään ystävyyssuhteita ei koskaan synny. On jopa tapauksia, joissa joku kaukainen tuttava tyyliin kadunkulmassa alkaa avautua omista asioistaan (pitkään, kuin parhaalle kaverilleen), ja koska mulla on kiire, sanon, että tossa on mun numero, jatketaan juttua sitten. Se ei koskaan soita. Yleensä en tietenkään tee noin, mutta jos, niin mitään ei tapahdy. Olen tullut siihen tulokseen, että musta ei vaan tykätä, mussa on jokin vika, jostain syystä ihmiset vaan esittävät ystävällistä.
Muut, myös työkaverit,tuntuvat ystävystyvän keskenään tosi helposti.Olen ulkopuolinen.
aika nopeasti tuli näinkin monta kirjoittajaa, niin miksihän emme koskaan löydä toisiamme oikeassa elämässä? Miten helpottavaa olisikaan ollut vaikka opiskeluaikana törmätä kohtalotoveriin ja jo silloin tajuta, etten ole ainoa!