Onko muita ketkä huomanneet, että kun alat pitää kiinni rajoistasi, ihmiset ärsyyntyvät ja katoavat elämästäsi?

Muutokset ovat aina haasteellisia. Ne saattavat ärsyttää tai ilahduttaa muita.

Mulla puoliso valitti, että hänen mukaansa mun pitäis olla tiukempi ja pitää rajoistani kiinni, TÖISSÄ. Sanoin sit, että kyse on siitå millainen minä olen, joustan ja miellytä muita, häntäkin. Että jos alan laittaa rajoja, alan laittaa niitä joka paikkaan. Myös hänelle ja mitä käytöstä sieltä siedän. No, se ei ollut hänestä alkuun kivaa kun oma valta minuun hävisi. Mutta tottui kyllä.

Ahaa, ap on näitä tyypillisiä, jotka menevät terapiaan ja heistä tulee aggressiivisia ja ylimielisiä. Ole vain omassa ylsinäisyydessäsi.

Niin siinä käy. En ole edes kovin hyvä rajojen vetämisessä koska olen impulsiivinen ja vähän hönö tuuliviiri, mutta näköjään aivan pienikin sinnepäin yritys estää toistuva ylitse käveleminen saa ihmiset katkaisemaan välit.

Vierailija kirjoitti:

Ahaa, ap on näitä tyypillisiä, jotka menevät terapiaan ja heistä tulee aggressiivisia ja ylimielisiä. Ole vain omassa ylsinäisyydessäsi.

Jos sinulle täytyy olla agressiivinen ja karkoittaa ylimielisyydellä niin olet varmasti aika hankala ja rajaton tapaus käsitellä. 

Joo, huomattu on. Onhan se joillekin tiukka paikka kun esim ystävä alkaa laittamaan rajoja itsensä kohtelulle ja "vastapuolen" pitääkin muuttaa myös omaa käytöstään. Kasvun paikka. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahaa, ap on näitä tyypillisiä, jotka menevät terapiaan ja heistä tulee aggressiivisia ja ylimielisiä. Ole vain omassa ylsinäisyydessäsi.

Jos sinulle täytyy olla agressiivinen ja karkoittaa ylimielisyydellä niin olet varmasti aika hankala ja rajaton tapaus käsitellä. 

Niin, siis usein jos tapaa uuden ihmisen, joka onkin aggressiivinen ja ylimielinen, käy pian ilmi, että hän on terapiassa. Välttelen. 

Mua ei oikeastaan enää kiinnostakaan olla sellaisen ihmisen kanssa tekemisissä jolle olen joutunut osoittamaan missä menee mun rajat. Mitä lähti niitä ylittämään ollenkaan. Tilaisuuksia on varmasti ollut tehdä paremmin, kunnioittaa toistakin osapuolta eikä vaan ajatella omaa napaa ja odottaa toisen toteuttavan kaikki mitä ikinä keksit pyytää. Sitten kun sanon, että ei enää onnistu, niin ollaan jo liian pitkällä siinä että pidät mua 100% kynnysmattona.

Kyllä! Kun lakkaa olemasta ns. kiltti tyttö ja lopettaa jatkuvan muiden auttamisen, se herättää vähintäänkin ihmetystä. Omat vanhemmat eivät koskaat opettaneet rajojen vetämistä. Aina piti olla kiltti ja auttaa muita. Sinänsä siinä ei ole mitään vikaa, mutta jos tilanne ei ole molemminpuolinen, niin se syö naista rotan lailla. Olen opettelemalla opetellut sanomaa "ei" ja olemaan tarjoutumatta apuun joka asiassa. Kummasti helpottaa omaa elämää.

Minun rajoja ei ole oikeastaan kukaan muu yrittänyt ylittää kuin oma mieheni. Olen luonteeltani kiltti ja myötäilevä ja sitä voisi helposti käyttää hyväkseen, mutta läheiset ihmiset ja työkaverit tuntuvat päinvastoin varovan sitä etteivät ole kohtuuttomia.

Siksi minun oli vaikea tunnistaa miehen asettamia vaatimuksia kuormittaviksi ja hän sai minut tuntemaan että epämukava olotilani olisi oma syyni ja jokin feministinen halu olla miellyttämättä miestä.

Ja nyt kun tässä kirjoitan ajatuksen auki, olen taas varmempi etten tule enää pitkään olemaan tässä liitossa. Tämä sopisi myös ketjuun missä pohditaan miksi 40-50 vuotiaat naiset eroavat..

Ärtyköön. Ei silti poistu, vaikka sitä oikeastaan toivonkin.

Näitä ihmisiä on elämässäni tasan yksi ja kun asetin hänelle rajat, muutkin alkoivat tehdä niin.

Hän on takertuva  aikavaras, joka lupaa muttei pidä. Tavallaan säälin häntä kun näen, miten hän on systemaattisesti tuhonnut taloutensa ja ihmissuhteensa. Itselleen hän on sokea.

Tyypillisesti parisuhteessa naiset sanoo yhtä ja ei tee mitään, kun vasta eron jälkeen tekee jotain toista.

Kuuluisia sanoja: minä en muutu

Vierailija kirjoitti:

Minun rajoja ei ole oikeastaan kukaan muu yrittänyt ylittää kuin oma mieheni. Olen luonteeltani kiltti ja myötäilevä ja sitä voisi helposti käyttää hyväkseen, mutta läheiset ihmiset ja työkaverit tuntuvat päinvastoin varovan sitä etteivät ole kohtuuttomia.

Siksi minun oli vaikea tunnistaa miehen asettamia vaatimuksia kuormittaviksi ja hän sai minut tuntemaan että epämukava olotilani olisi oma syyni ja jokin feministinen halu olla miellyttämättä miestä.

Ja nyt kun tässä kirjoitan ajatuksen auki, olen taas varmempi etten tule enää pitkään olemaan tässä liitossa. Tämä sopisi myös ketjuun missä pohditaan miksi 40-50 vuotiaat naiset eroavat..

Hei sinä, tsemppiä täältä. Suosittelen kirjoittamista jos se helpottaa avaamaan asioita. Tekstin voi tuhota sen jälkeen kun sen on kirjoittanut ja lukenut ajatuksella. Sinulla on viisas ihminen sisällä jonka neuvoja et ehkä ole ehtinyt kuunnella, anna hänen kertoa sinulle asiansa. 

Minä opin sanomaan myös lopulta Ei. Jätin mieheni. Jouduin opettelemaan itseni uusiksi, koska miehen miellyttäminen oli täysin vieraannuttanut minut itsestäni ja omista tarpeistani, niillä kun ei meidän suhteessa ollut minkäänlaista paikkaa eikä arvoa. Olen opetellut rakastamaan itseäni niin paljon, että en enää anna elämässäni minulle itselleni kuuluvaa sijaa jollekin muulle.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä! Kun lakkaa olemasta ns. kiltti tyttö ja lopettaa jatkuvan muiden auttamisen, se herättää vähintäänkin ihmetystä. Omat vanhemmat eivät koskaat opettaneet rajojen vetämistä. Aina piti olla kiltti ja auttaa muita. Sinänsä siinä ei ole mitään vikaa, mutta jos tilanne ei ole molemminpuolinen, niin se syö naista rotan lailla. Olen opettelemalla opetellut sanomaa "ei" ja olemaan tarjoutumatta apuun joka asiassa. Kummasti helpottaa omaa elämää.

Yksi ystäväpariskunta karsiutui sillä, että en enää lähtenyt heille viemään peräkärryllä mökille tavaraa, kun mun autossa on peräkoukku. Edellinen "hei tulkaa saunomaan ja syömään mökille ....niin ja käydäänkö samalla hakemassa vuokrakärryllä lautoja kun teillä on se peräkoukku" muuttui siinä lautojen keruun ja hiekkateitä mökille ajelun jälkeen niin, että kärry olikin vuokrattu vain kolmeksi tunniksi. Ja se piti sitten minun palauttaa, "mutta soitellaan hei ja katsotaan uutta aikaa sille saunomiselle". Eivät soitelleet. Vaivan palkaksi joku epämääräinen alle kympin valkkaripullo, tuntien ajelusta. Siinä vaiheessa päätin ettei muuten liikahda sen pariskunnan suuntaan enää metriäkään. Ja eikös seuraavana kesänä tullut ihan samanlainen pyyntö saunaan ja mökille ja jos sillä kärryllä taas hakisi 😅 "vuokra-autot maksaa 45e/vrk täällä peräkylillä". Ja siihen hävisi se pariskunta elämästäni.

Huomattu on. Olen vasta keski-ikäisenä uskaltanut olla se pahis, joka ei suostukaan tekemään kuten toiset tahtoo. 

Joo, ja tää käännetään aina myöskin heidän toimesta sinun viaksesi... He eivät koskaan edes tajua miksi ihminen vetäytyy eivätkä ymmärrä että taustalla saattaa olla jotain muutakin kuin tämän vetäytyjän "ilkeys". 

He vain näkevät sen niin että sinä olet ilkeä paha ihminen kuka ei halua olla tekemisissä eikä tykkää kenestäkään. 

Tää on iso ongelma monessa suomalaisessa, ei mitään kykyä katsoa asioita toisten kengistä. 

Tietenkin sosiaalisesti käyttäytyvä ihminen on suositumpi kuin antisosiaalinen. Ja sosiaalisuuteen kuuluu muiden auttaminen. Jos irtisanoutuu tällaisesta avusta ja vaatii sosiaalisten suhteiden toimivan yksipuolisesti omilla ehdoilla, niin muut myös "vetävät rajoja" ja jättävät tällaiset suhteet.

HYvähän sellaisten häviäminen vain on.

Vierailija kirjoitti:

Muutokset ovat aina haasteellisia. Ne saattavat ärsyttää tai ilahduttaa muita.

Näin on. Minäkin lopetin ilmaiset autokyyditykset, ja siihen loppui ystävyys.

Rahan lainaamisen lopettaminen joitain vuosia sitten aiheutti myös melkoista närästystä. 

Jos tuo lapsiaan hoitoon, voi joskus vaikka heittää jotain syömistä mukana.

Muinoin, kun vielä kävin baarissa, lyöttäytyi aina yks eronnut ystävä mukaani, kun halusi "kotiruokaa". Veteli sitä sitten aina kukkurallisen lautasellisen, röyhtäisi ja jäi sohvalle nukkumaan. Aamulla vetäisi suihkun jälkeen tuoremehut (tai jääkaapista löytämänsä siiderit) ja kinkkuleivät ja häipyi. Loukkaantui pahasti, kun sitten kerran pyysin, että voithan sä vaikka tuopillisen tarjota...

Suomalaiset ovat sellaisia, että jos "ystävistä" on jotain hyötyä niin sitten ollaan aktiivisia heidän suuntaan mutta kun ei välitöntä hyötyä ole niin ei kuulu mitään.